Browsing by Subject "taloudellinen eriarvoisuus"

Tutkielmassa tarkastellaan kulutuserojen toimivuutta taloudellisen eriarvoisuuden mittarina. Taloudellista eriarvoisuutta tarkastellaan länsimaissa ensisijaisesti tuloerojen pohjalta. Ei ole kuitenkaan konsensusta siitä, kuvaavatko tuloerot vai kulutuserot paremmin taloudellista eriarvoisuutta. Tutkielman pääkysymys on, kuinka hyvin kulutuserot toimivat taloudellisen eriarvoisuuden indikaattorina teorian ja käytännön tekijöiden näkökulmasta. Keskeisimpiä tavoitteita on muodostaa hyvä kokonaiskuva kulutuserotutkimuksesta ja selvittää kulutuserojen mittausmenetelmien vahvuudet, ongelmat ja haasteet. Lisäksi verrataan tulo- ja kulutuspohjaisten mittareiden kykyjä mitata taloudellista eriarvoisuutta ja tarkastellaan miten kulutuserot ovat kehittyneet suhteessa tuloeroihin. Tutkimusmenetelmänä käytetään kirjallisuuskatsausta, jossa syvennytään yhdysvaltalaisiin ja eurooppalaisiin kulutuseroja käsitteleviin artikkeleihin. Tutkielman alussa verrataan tulo- ja kulutuspohjaisten mittareiden kykyä mitata taloudellista eriarvoisuutta tarkastelemalla niiden heikkouksia ja vahvuuksia. Aihetta katsotaan sekä teorian että käytännöllisyyden näkökulmasta. Seuraavaksi tarkastellaan, miten kulutuseroja mitataan ja minkälaisia tuloksia tutkimuksissa on saatu. Ensin käsitellään perinteisiä kyselypohjaisia tutkimuksia ja tämän jälkeen vaihtoehtoisia datalähteitä ja mittausmenetelmiä hyödyntäviä tutkimuksia. Tarkastelun kohteena on erityisesti datan laatuun liittyvät tekijät. Tutkielmassa käsiteltyjen elinkaari- ja pysyvän tulotason hypoteesien mukaan kulutus on tuloja relevantimpi eriarvoisuuden tarkastelussa. Käytännöllisyyteen liittyvät tekijät ovat kuitenkin olleet teoriaa merkittävämmässä asemassa valittaessa näiden kahden väliltä. Kulutuspohjaisen eriarvoisuuden mittaamisen keskeisimpänä ongelmana on datan laatuun liittyvät tekijät. Huolta kulutusmenojen kyselytutkimuksien datan laadusta on herättänyt suuri ero kyselytutkimuksien ja kansantalouden tilinpidon perusteella laskettujen kokonaismenojen välillä. Datan laatua heikentävät käsiteltyjen artikkelien mukaan kulutusmenojen kyselytutkimuksien pienet otoskoot, tuloja epäyhtenäisemmät kulutuksen määritelmät tietoaineistoissa, kulutuksen ja menojen eroavuus, raportoinnin haasteellisuudesta sekä unohtamisesta johtuva tahaton yli- ja aliraportointi sekä erityisesti rikkaimpien kotitalouksien muita ryhmiä yleisempi aliraportointi. Tutkielmassa käsitellyt perinteiset kyselypohjaiset tutkimukset ja vaihtoehtoisia menetelmiä hyödyntävät tutkimukset antavat kulutuserojen kehityksestä hyvin erilaiset kuvat. Perinteisten kyselypohjaisten tutkimusten mukaan kulutuserojen kasvu on ollut huomattavasti tuloeroja maltillisempaa ja välillä niiden kehitys on jopa mennyt vastakkaisiin suuntiin. Vaihtoehtoisia menetelmiä hyödyntävien tutkimuksien mukaan kulutuserot ovat kasvaneet aiempaa luultua enemmän ja osan mukaan kulutuserojen kehitys on seurannut hyvinkin läheisesti tuloerojen kehitystä. Monia vaihtoehtoisia menetelmiä hyödyntäviä tutkimuksia on kuitenkin kritisoitu niiden kyvyttömyydestä korjata kyselytutkimuksiin liittyviä mittausvirheitä, mikä on ollut niiden lähtökohtainen tavoite. Kulutuksen ensisijaista käyttöä taloudellisen eriarvoisuuden mittaamisessa puoltaa erityisesti elinkaari- ja pysyvän tulotason hypoteesi. Tarkasteltujen artikkeleiden perusteella ongelmaksi muodostuu etenkin datan laatu, jota tulisi parantaa kasvattamalla otoskokoa ja kehittämällä itse kyselytutkimusta tarkemmaksi. Toinen vaihtoehto on kehittää rekisteripohjaisia menetelmiä, joissa kulutus lasketaan tulojen ja säästöjen perusteella käyttäen valtion eri rekisteri ja tietokantoja. Tällöin kulutuserojen mittaus olisi täysin riippumaton kyselytutkimuksista ja niihin liittyvistä ongelmista.

Taloudellinen eriarvoisuus on viime vuosien aikana ollut kiivaan yhteiskunta- ja talouspoliittisen keskustelun aiheena. Sen on laajan tutkija- ja asiantuntijajoukon keskuudessa katsottu heikentävän niin yhteiskunnallista kuin myös yksilön hyvinvointia. Keskustelussa tunnetuimpia näkemyksiä on edustanut brittiläisten epidemiologien Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin tuloerohypoteesi, jonka mukaan eriarvoisuus heikentää eri väestöryhmien välistä tasa-arvoa suhteessa esimerkiksi terveyteen, koulutukseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan taloudellisen eriarvoisuuden ja psyykkisen hyvinvoinnin mahdollisia yhteyksiä suomalaiskunnissa. Taloudellista eriarvoisuutta analysoidaan sekä tuloeroina että suhteellisena köyhyytenä. Teoriaosuudessa kuvataan tuloerojen ja köyhyyden ajallista kehitystä sekä luodaan kuvaa niihin vaikuttaneista ja vaikuttavista asioista. Esiin nostetaan myös Wilkinsonin ja Pickettin tutkimuksiin ja johtopäätöksiin kohdistu-nutta kritiikkiä, joka koskee suurimmaksi osaksi varsin yksinkertaisia regressiomallinnuksia sekä maa- ja osavaltiotasoisista aineistoista saatujen tulosten yksioikoista ulottamista yksilötasoa koskeviin yleistyksiin. Paneeliaineisto on muodostettu Sotkanet-indikaattoripankista kerätyistä kuntakohtaisista tilastoista, ja se ulottuu vuosille 1995-2015. Psyykkisen hyvinvoinnin kuvaamiseen käytetään mielenterveyden avohoitokäyntien mää-riä, psykiatrian laitoshoidon potilasmääriä sekä depressiolääkkeistä Kela-korvausta saaneiden määriä ilmaisevia indikaattoreita. Selittävät muuttujat ovat tuloeroja ilmaisevan Gini-kertoimen ja suhteellista köyhyyttä kuvaavan kunnan yleisen pienituloisuusasteen lisäksi kunnan työttömyysprosentti sekä kuntalaisten koulutustasoa, avioerojen määriä ja yksinasumista mittaavat indikaattorit. Havaintojen lukumäärä on enimmillään 5647 havaintoa, ja tarkastelussa ovat mukana yli 2000 asukkaan kunnat (267-280 kuntaa vuodesta ja muuttujasta riippuen). Analyysit suoritetaan kiinteiden vaikutusten regressiomallinnuksella. Tutkielman tulokset kumoavat osittain tuloerohypoteesin. Vaikka Gini-kertoimella mitattujen tuloerojen ja kun-talaisten psyykkistä hyvinvointia kuvaavien selitettävien muuttujien väliset yhteydet osoittautuivat positiivisiksi, eivät ne psykiatrista laitoshoitoa lukuun ottamatta olleet tilastollisesti merkitseviä. Pienituloisuusasteen tilastolli-nen merkitsevyys korostui sen sijaan liki kaikissa regressiomalleissa. Laitoshoidon kohdalla Gini-kertoimen ja vasteen välinen yhteys muodostuu pienituloisuusasteen muodostamaa yhteyttä suuremmaksi. Gini-kertoimen saamat regressiokertoimet ovat muiden kahden vasteen kohdalla suurimmillaan silloin, kun se on ainoana selittä-vänä muuttujana mallissa. Muista muuttujista työttömyysprosentti muodostaa tilastollisesti merkitsevän, mutta negatiivisen yhteyden sekä laitoshoidon että depressiolääkityksen suhteen. Myös koulutustason sekä avohoitokäyntien ja laitoshoidon välille muodostuu tilastollisesti merkitsevä, mutta negatiivinen yhteys. Avioerojen määrää kuvaava muuttuja ei muodostunut tilastollisesti merkitseväksi selittäväksi tekijäksi yhdenkään vasteen kohdalla, yksinasumisen regressiokerroin oli tilastollisesti merkitsevä ainoastaan suhteessa laitoshoitoon. Tutkielman johtopäätöksissä todetaan, että maa- ja aluetasoisista tutkimusasetelmista johdetut tulokset eivät ole kaikissa yhteyksissä keskenään vertailukelpoisia. Pelkästään maa- tai aluetason indikaattoreiden käyttämisen ohella hyötyisi tutkimus monitasomallinnuksiin perustuvista asetelmista. Tutkimusta taloudellisen eriarvoisuuden ja terveyden välisistä yhteyksistä tarvitaan myös jatkossa, etenkin Suomen kontekstissa.