Browsing by Subject "taloudellisen hyvinvoinnin ja eriarvoisuuden mittarit"

Tutkielmassa tarkastellaan kulutuserojen toimivuutta taloudellisen eriarvoisuuden mittarina. Taloudellista eriarvoisuutta tarkastellaan länsimaissa ensisijaisesti tuloerojen pohjalta. Ei ole kuitenkaan konsensusta siitä, kuvaavatko tuloerot vai kulutuserot paremmin taloudellista eriarvoisuutta. Tutkielman pääkysymys on, kuinka hyvin kulutuserot toimivat taloudellisen eriarvoisuuden indikaattorina teorian ja käytännön tekijöiden näkökulmasta. Keskeisimpiä tavoitteita on muodostaa hyvä kokonaiskuva kulutuserotutkimuksesta ja selvittää kulutuserojen mittausmenetelmien vahvuudet, ongelmat ja haasteet. Lisäksi verrataan tulo- ja kulutuspohjaisten mittareiden kykyjä mitata taloudellista eriarvoisuutta ja tarkastellaan miten kulutuserot ovat kehittyneet suhteessa tuloeroihin. Tutkimusmenetelmänä käytetään kirjallisuuskatsausta, jossa syvennytään yhdysvaltalaisiin ja eurooppalaisiin kulutuseroja käsitteleviin artikkeleihin. Tutkielman alussa verrataan tulo- ja kulutuspohjaisten mittareiden kykyä mitata taloudellista eriarvoisuutta tarkastelemalla niiden heikkouksia ja vahvuuksia. Aihetta katsotaan sekä teorian että käytännöllisyyden näkökulmasta. Seuraavaksi tarkastellaan, miten kulutuseroja mitataan ja minkälaisia tuloksia tutkimuksissa on saatu. Ensin käsitellään perinteisiä kyselypohjaisia tutkimuksia ja tämän jälkeen vaihtoehtoisia datalähteitä ja mittausmenetelmiä hyödyntäviä tutkimuksia. Tarkastelun kohteena on erityisesti datan laatuun liittyvät tekijät. Tutkielmassa käsiteltyjen elinkaari- ja pysyvän tulotason hypoteesien mukaan kulutus on tuloja relevantimpi eriarvoisuuden tarkastelussa. Käytännöllisyyteen liittyvät tekijät ovat kuitenkin olleet teoriaa merkittävämmässä asemassa valittaessa näiden kahden väliltä. Kulutuspohjaisen eriarvoisuuden mittaamisen keskeisimpänä ongelmana on datan laatuun liittyvät tekijät. Huolta kulutusmenojen kyselytutkimuksien datan laadusta on herättänyt suuri ero kyselytutkimuksien ja kansantalouden tilinpidon perusteella laskettujen kokonaismenojen välillä. Datan laatua heikentävät käsiteltyjen artikkelien mukaan kulutusmenojen kyselytutkimuksien pienet otoskoot, tuloja epäyhtenäisemmät kulutuksen määritelmät tietoaineistoissa, kulutuksen ja menojen eroavuus, raportoinnin haasteellisuudesta sekä unohtamisesta johtuva tahaton yli- ja aliraportointi sekä erityisesti rikkaimpien kotitalouksien muita ryhmiä yleisempi aliraportointi. Tutkielmassa käsitellyt perinteiset kyselypohjaiset tutkimukset ja vaihtoehtoisia menetelmiä hyödyntävät tutkimukset antavat kulutuserojen kehityksestä hyvin erilaiset kuvat. Perinteisten kyselypohjaisten tutkimusten mukaan kulutuserojen kasvu on ollut huomattavasti tuloeroja maltillisempaa ja välillä niiden kehitys on jopa mennyt vastakkaisiin suuntiin. Vaihtoehtoisia menetelmiä hyödyntävien tutkimuksien mukaan kulutuserot ovat kasvaneet aiempaa luultua enemmän ja osan mukaan kulutuserojen kehitys on seurannut hyvinkin läheisesti tuloerojen kehitystä. Monia vaihtoehtoisia menetelmiä hyödyntäviä tutkimuksia on kuitenkin kritisoitu niiden kyvyttömyydestä korjata kyselytutkimuksiin liittyviä mittausvirheitä, mikä on ollut niiden lähtökohtainen tavoite. Kulutuksen ensisijaista käyttöä taloudellisen eriarvoisuuden mittaamisessa puoltaa erityisesti elinkaari- ja pysyvän tulotason hypoteesi. Tarkasteltujen artikkeleiden perusteella ongelmaksi muodostuu etenkin datan laatu, jota tulisi parantaa kasvattamalla otoskokoa ja kehittämällä itse kyselytutkimusta tarkemmaksi. Toinen vaihtoehto on kehittää rekisteripohjaisia menetelmiä, joissa kulutus lasketaan tulojen ja säästöjen perusteella käyttäen valtion eri rekisteri ja tietokantoja. Tällöin kulutuserojen mittaus olisi täysin riippumaton kyselytutkimuksista ja niihin liittyvistä ongelmista.