Browsing by Subject "taloudelliset kriisit"

Jag granskar i min avhandling pro gradu den ekonomiska krisen i Grekland som kulminerade under våren 2010 när Grekland vände sig tili de övriga medlemsländerna i Ekonomiska och monetära Unionen (EMU) med en förfrågan om ekonomisk hjälp i form av län. Syftet med avhandlingen är att undersöka hur de övriga EMU-medlemmarna fattade sitt beslut om att ekonomiskt stöda Grekland efter att landets kreditvärdighet sänkts av de internationella kreditvärderingsinstituten. Jag granskar Greklandskrisen och dess utveckling, de lösningar som man gick in för inom ramen för valutaunionen, hur besluten om stödpaketet fattades och vilka faktorer som påverkade besluten. Jag tar avstamp i Optimum Currency Area-teorin (OCA-teorin) och teorier om europeisk ekonomisk integration. Dessutom för jag en diskussion kring solidariteten mellan EU-länderna, som också använts som argument för stödpaketet tili Grekland. Jag klassificerar euroländerna utgående för hur det nationella beslutet om Greklandspaketet fattats och gör därefter en agglomerativ klusteranalys, med ambitionen att förklara vilka faktorer som påverkat besluten. Syftet med klusteranalysen är att klargöra huruvida politiska faktorer, som härrör sig till regeringen och dess sammansättning, eller ekonomiska faktorer, som belyser statsfinansernas tillstånd, bäst förklarar hur ett land fattat sitt beslut. Resultatet visar att de politiska variablerna har påverkat ländernas beslut mer an de ekonomiska, men förklaringsgraden är relativt lag i bägge fallen. Jag för vidare en diskussion om resultatet ur ett OCA-perspektiv, kriterierna för ett optimalt valutaområde samt EMU:s utveckling i dito riktning. Jag avslutar avhandlingen med en diskussion kring EMU:s framtid.

Tässä tutkielmassa tutkitaan talouskriisin 2008–2011 syyllisiä The New York Timesin (NYT) pääkirjoitusten kautta. Tutkimuskysymys on, keitä NYT pitää syyllisenä talouskriisiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli ottaa selvää eri toimijoista eikä talouskriisin syistä – kuten haitallisista asuntolainoista, pankkien riskinotosta, sääntelyn löyhentämisestä – sinänsä. Talouskriisin syistä ja syyllisistä on esitetty eri näkemyksiä, ja oli kiinnostavaa tutkia, miten media on ottanut kantaa syyllisyyteen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii ajatus sosiaalisesta konstruktivismista, jonka mukaan eri toimijat, kuten media, rakentavat todellisuutta. Toisin sanoen NYT on rakentanut todellisuutta talouskriisin syyllisistä ilmaisemalla, keitä se itse pitää syyllisenä kriisiin. Aineistona toimii NYT:n pääkirjoitukset syyskuun 2008 ja syyskuun 2011 väliseltä ajalta. 42 pääkirjoituksen rinnalla käytettiin vertailukohteena dokumenttielokuvia Inside Job ja Capitalism: A Love Story. Aineisto kerättiin NYT:n internetsivuilta hakusanalla 'financial crisis' ja myöhemmin aineistoa rajattiin niin, että mukaan tuli vain ne pääkirjoitukset, joissa lehti ilmaisee oman mielipiteensä talouskriisin syyllisistä. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus ja tarkemmin ottaen teoriaohjaava sisällönanalyysi. Analyysissä tutkittiin, millaisia syyllisyysmainintoja pääkirjoituksista löytyy, ja eri maininnat luokiteltiin eri luokkiin, kunnes valmiina oli kolme yläluokkaa: talous, kulttuuri ja politiikka. NYT:n pääkirjoituksissa esitetään talouskriisin syyllisiksi hyvin erilaisia asioita aina johdannaisista Yhdysvaltain hallintoon. Jotkin toimijat saavat enemmän mainintoja kuin toiset. Analyysissä on mukana edellä mainittujen johdannaisten lisäksi muita abstraktimpia 'syyllisiä', kuten käytökseen liittyviä seikkoja. Varsinainen huomio on kuitenkin toimijoissa näiden eri abstraktimpien asioiden takana. Kaikkiaan NYT:n pääkirjoituksissa ja valituissa dokumenttielokuvissa on varsin samankaltainen näkemys talouskriisistä ja sen syyllisistä. Suurimpina syyllisinä nähdään pankit, sääntelijät ja poliitikot. Analyysin keskeisimpänä havaintona on politiikan rooli ja politiikan ja talouden välinen suhde. NYT:n mukaan talouskriisin puhkeamisessa keskeistä oli nimenomaan sääntelyn pettäminen. Sääntelyn avulla voitaisiin suitsia talouskriisin puhkeamisessa keskeisessä asemassa ollutta ahneutta ja riskinottoa, joka sai pankit myöntämään holtittomasti asuntolainoja ja muodostamaan niistä monimutkaisia johdannaisia. Keskeisenä päätelmänä on, että viime kädessä poliitikot päättävät, millä tavalla taloutta valvotaan ja säännellään, joten jos tulevaisuudessa halutaan välttää vastaavanlaiset talouskriisit, on kiinnitettävä enemmän huomiota politiikkaan ja sen mahdollisuuksiin.