Browsing by Subject "työttömyys"

The designing of effective intervention tools to improve immigrants’ labor market integration remains an important topic in contemporary Western societies. This study examines whether and how a new intervention tool, Working Life Certificate (WLC), helps unemployed immigrants to find employment and strengthen their belief of their vocational skills. The study is based on quantitative longitudinal survey data from 174 unemployed immigrants of various origins who participated in the pilot phase of WLC examinations in 2009. Surveys were administered in three waves: before the test, right after it, and three months later. Although it is often argued that the unemployment among immigrants is due either to their lack of skills and cultural differences or to discrimination in recruitment, scholars within social psychology of behavior change argue that the best way of helping people to achieve their goals (e.g. finding employment) is to build up their sense of self-efficacy, alter their outcome expectances in a more positive direction or to help them to construct more detailed action and coping plans. This study aims to shed light on the role of these concepts in immigrants’ labor market integration. The results support the theories of behavior change moderately. Having positive expectances regarding the outcomes of various job search behaviors was found to predict employment in the future. Together with action and coping planning it also predicted increase in job search behavior. The intervention, WLC, was able to affect participants’ self-efficacy, but contrary to expectations, self-efficacy was found not to be related to either job search behavior or future labor market status. Also, perceived discrimination did not explain problems in finding employment, but hints of subtle or structural discrimination were found. Adoption of Finnish work culture together with strong family culture was found to predict future employment. Hence, in this thesis I argue that awarding people diplomas should be preferred in immigrant integration training as it strengthens people’s sense of self-efficacy. Instead of teaching new information, more attention should be directed at changing people’s outcome expectances in a more positive direction and helping them to construct detailed plans on how to achieve their goals.

The topic of this master’s thesis is urban poverty in Helsinki in 1893-1900. This study examines the living conditions of the poor and what resources they lacked. The reasons behind poverty are also discussed. Previous studies of poverty are used in order to study poverty in Helsinki. Themes in this study include, for example, the reasons behind poverty, and whose fault it was. The primary source for the analysis is letters that were sent to a charity organisation called Föreningen för välgorenhetens ordnande (F.V.O.), as well as notes from the employees. The focus is on eight files. Additionally, there will be a shorter quantitative study of 294 files (from files 2-2935) which will give us an overview of the time and a better understanding of the overall profile of a poor seeking for help from the organisation. The files for the quantitative part have been selected by systematic sampling, every tenth file is part of the study. The number of the people seeking for help, their occupations, reasons for seeking help, and help received are all topics of interest in the quantitative part. The main method of research is, however, content analysis. The eight files will be studied through this technique. In the qualitative part the main research topics are: The reasons behind poverty, and the living conditions of the poor. From the study we can conclude that there were multiple factors behind poverty. Sickness, unemployment, large families, widowhood, and inherited poverty were all reasons behind poverty. The reasons varied between people and years. Unemployment and sickness seemed to accelerate each other, and it is not clear whether sickness caused poverty or whether poverty caused sickness. Poverty did cause lack of resources which made them seek help. Some of the main reasons for seeking help were the general need for help, unemployment, lack of material goods, and lack of monetary resources. Small and cramped apartments, lack of food, clothing and firewood were common problems for the urban poor in Helsinki. Living in tight quarters also deteriorated their health. Low income did not give enough food security and they pawned their clothes regularly to ease the burden for a moment. Both the letters and the notes from F.V.O.-employees tell the same story about the conditions of the poor. The poor themselves probably used different rhetorical methods to further their agenda, because the charity organisation had its own values, even though this particular organisation gave help liberally. The research results tell us that the poor lacked many resources in their lives. Living in cramped apartments, and lacking food and clothing, plagued the urban poor population of Helsinki. The reasons behind poverty were multiple and varied, although unemployment and sickness were the largest reasons and further deepened poverty. Due to limited material, we cannot draw universal conclusions on urban poverty in Helsinki, let alone nationwide. The results did, however, have similarities with studies done on urban poverty in Tampere and in Europe in general.

Tässä pro gradu -työssä tarkastellaan kansanedustajien puhetapoja osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta heidän omilla verkkosivuillaan tai verkkolehtien kolumneina elokuun 2013 ja joulukuun 2014 välisenä aikana julkaistujen mielipidekirjoitusten valossa. Elokuussa 2013 sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko esitti mediassa, että vastikkeettomasta sosiaaliturvasta pitäisi päästä eroon. Tuen saajan olisi pakko osallistua yhteiskunnan toimintaan. Risikko täsmensi ehdotustaan toteamalla, että tavoitteena on pitää pitkäaikaistyöttömät aktiivisina, kunnes työpaikkoja alkaa syntyä. Samaan aikaan Rauman sosiaali- ja terveysjohtaja Antti Parpo esitti ajatuksen “osallistavasta sosiaaliturvasta”, jonka tavoitteena olisi mm. kannustaa pitkäaikaistyöttömiä sosiaaliturvalta työhön ja ehkäistä syrjäytymistä. Osallistumisesta palkittaisiin taloudellisesti ja kieltäytymisestä seuraisi etuuksien leikkaus. Ajatus osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta saivat aikaan vilkkaan keskustelun, johon myös kansanedustajat ottivat osaa eri medioissa. Vuoden 2013 lopussa sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän pohtimaan osallistavan sosiaaliturvan sisältöä. Työryhmän raportti valmistui maaliskuussa 2015. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kansanedustajien keskustelua ennen työryhmän raportin valmistumista, jolloin osallistavan sosiaaliturvan sisältö eikä toteuttamismallit olleet vielä selkiytyneet. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa menetelmänä on aineistolähtöinen diskurssianalyysi. Tutkimusaineisto käsittää 24 kansanedustajien mielipidekirjoitusta. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille diskursseja, joita poliittisessa keskustelussa osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta rakentuu. Kansanedustajien kirjoituksista näkyy, että osallistavan sosiaaliturvan käsite on jäsentymätön ja sosiaaliturvan vastikkeellisuuttakin tulkitaan eri tavoin. Keskusteluun nostetaan useita sosiaaliturvaa koskevia teemoja, kuten hyvinvointivaltion kestävyys, sosiaaliturvan passivoivuus ja työhön kannustavuus, sosiaaliturvajärjestelmän byrokraattisuus, työttömyys, syrjäytyminen ja köyhyys, perusturvan ja sosiaalipalveluiden puutteet. Keskustelua käydään vahvasti sosiaaliturvan vastikkeellisuuden ja sen lisäämisen ympärillä. Osallistavaan sosiaaliturvaan liitetään keskustelussa myös anglosaksiseen workfare-ideologiaan sisältyviä piirteitä. Keskustelusta erottuvat vapaamatkustaja-, pakkotyö- ja syrjäytymisdiskurssit. Vapaamatkustajadiskurssia leimaa ajatus työttömän työhaluttomuudesta ja sosiaaliturvariippuvuudesta. Osallistamisen ja velvoitteiden katsotaan korjaavan työttömän moraalia. Pakkotyödiskurssi peräänkuuluttaa yksilön oikeuksia ja valinnanvapautta sekä hyvinvointivaltion velvoitetta huolehtia heikoimmistaan. Osallistavan sosiaaliturvan nähdään siinä murentavan perusoikeuksia ja tarkoittavan vain sosiaaliturvan heikentämistä taloudellisen kilpailukyvyn nimissä. Syrjäytymisdiskurssissa puhe osallistavasta sosiaaliturvasta keskittyy työttömän aktivoinnin ja elämänhallinnan pohdintaan. Huolena ovat erityisesti nuoret, joita sosiaaliturvan vastikkeellisuuden eri muodoissaan katsotaan ohjaavan ja auttavan tekemään oikeita valintoja elämässään. Tutkimuksen johtopäätöksenä diskursseja hallitsee puhe sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta. Se näyttäytyy poliitikkojen keskustelussa käsitteeltä, jota on vaikea määritellä.

Extensive evidence in economics shows that facing a recession upon entry to the labor market can have sizable and persistent effects on the earnings and careers of labor market entrants. Long-term negative effects have been found among young and low- educated workers, but also among highly educated labor market participants such as university graduates. Theory and empirical evidence suggest that the negative effects arise because of a prolonged period of job search and fewer opportunities early on in the career for finding employment that fits the worker’s skills, for example. Identifying those most susceptible to persistent effects and understanding the mechanisms and channels underlying them are important for improving the effectiveness of active labor market policies and other public policy instruments as well as the school-to-work transition. This thesis studies the short-term and long-term effects of facing adverse economic conditions upon graduation on real annual earnings, unemployment and other labor market outcomes among Finnish university graduates who obtained a Master’s degree between 1988 and 2004. The empirical strategy uses idiosyncratic variation in regional unemployment rates as a proxy for regional business cycle fluctuation, controlling for common national business cycle fluctuation and regional fixed effects. The thesis contributes to the existing literature in three ways. First, it provides the first evidence on the effects of graduating from university upon adverse economic conditions in Finland. The results with Finnish data are compared to other countries with different labor market institutions. Second, the time period investigated in this thesis (1988-2014) includes a period unlike any other studied in the existing literature: the exceptionally deep 1990s Finnish depression. Third, it contributes to the relatively scarce evidence on gender differences in the effects of graduating into a recession. The data used in this thesis contain matched employer-employee panel data on the first ten post-graduation years of around 140,000 graduates. The results show that facing a six percentage points (roughly a standard deviation) above average regional unemployment rate in the region of residence in the year of graduation on average reduces annual earnings by 12.6% in the following year after graduation. Remarkably, this initial effect is only halved after 9–10 years. These effects on earnings are larger than what have generally been found in the literature and are similar to those reported with U.S. and Canadian data, for example. Furthermore, there is a persistently higher probability of being unemployed that lasts for roughly seven years. Smaller and more short-lived effects are found when only considering cohorts who graduated after the 1990s depression: the effects on earnings last only for the first five years and there are no effects on unemployment. These findings suggest that under more normal business cycle fluctuation, mechanisms other than unemployment are responsible for the earnings losses. Given the relatively high levels of wage rigidity in Finland, the existing literature suggests that the earnings losses can result from task downgrading and skill mismatch, for example. Finally, the results show that the effects on earnings are smaller for female graduates, perhaps reflecting gender differences in fields of study, employing sector and labor market attachment. Robustness checks indicate that the empirical results are not likely to be affected by selective timing or place of graduation.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan työllisyyden muotoutumista ja vakiinnuttamista suomalaisen yhteiskunnan sekä työmarkkinoiden yhdeksi keskeiseksi hyvinvoinnin ongelmaksi 1900-luvun lopulla. Tutkimusta on motivoinut erityisesti ajatus työllisyydestä taloudellisen kestävyyden ja hyvinvoinnin yleismittarina, joka on ohjannut julkista keskustelua yhä enemmän tehokkuuden, kilpailukyvyn ja tuottavuuden suuntaan. Tutkimuksen kohteena ovat työmarkkinoiden ja suomalaisen korporatismin kaksi historiallisesti merkittävintä toimijaa, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) ja Suomen Työnantajain Keskusliitto (STK). Tutkimus kohdentuu näiden kahden työmarkkinakeskusjärjestön työllisuuspuheeseen, näkemyksiin talous- ja työpolitiikasta, sekä talouden rakenteiden ja työmarkkinoiden muutoksen käsittelemiseen 1970-luvun puolivälin ja 1990-luvun laman työllisyyden kriiseissä. Tutkimusaineisto on muodostettu työmarkkinakeskusjärjestöjen edellä mainittujen ajanjaksojen keskeisimmistä järjestölehdistä, Palkkatyöläisestä (SAK), Työnantajasta (STK) sekä Teollisuusviikosta (STK). Tutkimus on rajattu ajallisesti tarkemmin korkean työttömyyden kausiin, 1970-luvun osalta vuosiin 1975–1976 ja 1990-luvun laman osalta vuosiin 1991–1992. Tutkimus on toteutettu laadullisen sisällönanalyysin ja kriittisen diskurssianalyysin menetelmiä soveltaen. Tutkimuksessa hyödynnetään aiempaa työmarkkinoiden ja talouspolitiikan tutkimusta, sekä uusinstitutionalismin, sosiaalisen konstruktionismin ja korporatismin tutkimuksen näkökulmia. Työllisyysongelma ja työpolitiikka ovat perinteisesti ilmenneet Suomessa muille talouspoliittisille näkökannoille, kuten viennin kilpailukyvylle ja kasvupolitiikalle, alisteisina tulokulmina hyvinvointikysymyksiin. Työllisyyden laajempaan yhteiskunnallisen merkityksen kasvuun havahduttiin järjestölehdissä merkittävässä määrin vasta 1990-luvulla suurtyöttömyyden myötä. Esimerkiksi työttömyyden kustannusten ja kilpailukyvyn haasteiden ilmaiseminen työllisyyspuheessa yleistyi tutkimusajanjaksolla. Tästä huolimatta työllisyyden perinteinen toissijainen rooli muihin talous- ja hyvinvointitavoitteisiin nähden ei vielä murtunut työllisyyspuheessa, vaikka työllisyysongelman käsitteellistäminen alkoi yleistyä ja kehittyä. SAK:n ja STK:n yhteiskunnallinen vahva toimijuus työvoiman ja työllisyyden tehtävien määrittelyssä vahvisti jatkuvuutta myös työllisyyspuheessa. 1970-luvulta 1990-luvulle korporatistinen työmarkkinajärjestelmä sitoi osapuolten toimijuuden työmarkkinainstituutioihin, kuten tulopolitiikkaan. Tutkimus vahvistaa, ja työmarkkinajärjestöjen osalta täydentää, aiemman työmarkkinahistorian tutkimuksen käsityksiä työllisyydestä erillisenä yhteiskunnallisena ongelmana erityisesti ennen 1990-lukua, sekä tuo esiin suomalaisten työmarkkinajärjestelmän polkuriippuvuuden. 1990-luvun alussa työmarkkinasuhteet joutuivat koetukselle ja sidos löyheni, muttei rauennut. Elinkeinoelämän ja työnantajien intressien sekä vaikutusvallan jatkumo ja toisaalta uusi vahvistuminen työllisyyskysymyksissä on kuitenkin merkille pantavaa.

Työttömyyttä ja työttömiä on hallinnoitu kulloisenkin yhteiskunnallisen toimintaympäristön mahdollistamilla tavoilla. Työttömyyden pysyvästä rakenteellisesta luonteesta ei puhuta niin paljon kuin työttömien aktivoinnista. Työttömyys nähdään helposti työttömän omana syynä. Historian valossa vaikuttaa siltä, että yhteiskunnassa tarjolla olevan palkkatyön määrään, ja tätä kautta työttömyyteen, vaikuttavat monet yhteiskuntapolitiikan vaikutuspiirin ulkopuolella olevat asiat. Työttömyys on pysyvä osa nykyistä yhteiskuntatodellisuutta, eikä työttömyyden poistamiseksi ole löytynyt keinoja. Työttömyyttä ja työttömiä on pyritty ymmärtämään eri näkökulmista tutkimuksen avulla. Tässä tutkielmassa tutkimuksen keskiössä on työttömyyden kulttuuri, jota tarkastellaan työttömillä työttömyydestä olevien käsitysten kautta. Työttömyyden kulttuurista löytyy suhteellisen vähän tutkimustietoa, joten se on mielenkiintoinen pro gradu -tutkielman aihe. Työttömyyden kulttuurin tunteminen voi edesauttaa työttömyyden ilmiön ymmärtämistä. Tutkielmassa kysytään, millaisia käsityksiä työttömillä on työttömyydestä, miten näitä käsityksiä voi kuvata semiosfääriteorian avulla, ja millaista työttömyyden kulttuuria aineistosta löytyy? Tutkielman aineisto koostuu Suomi24:n Potkut ja työttömyys -keskustelupalstalle lähetetyistä viesteistä. Keskustelijat ovat pääasiassa työttömiä. Keskustelupalstaviestit antavat hyvän kuvan työttömillä työttömyydestä olevista käsityksistä, joihin tutkielmassa perehdytään fenomenografisen tutkimusotteen avulla. Käsityksistä on muodostettu kuvauskategorioita, jotka ovat fenomenografisen tutkimuksen pääasiallinen tutkimustulos. Kuvauskategoriat on ryhmitelty semiosfääriteorian mukaisesti Toimintaympäristön, Työelämän, Työttömyyden, Kohti työttömyyttä - ja Kohti työelämää -kuvauskategorioihin. Keskeisimmät kuvauskategoriat Toimintaympäristön osalta ovat Rahanvainuinen politiikka ja Itsekkyyteen luisuminen, Työelämän osalta Työksi muuttunut ihminen ja Taistelu työpaikoista, ja Työttömyyden osalta Työttömän arki, Työttömän tunne ja Työttömän filosofia. Keskeisimmät Kohti työttömyyttä -kuvauskategoriat ovat Irtisanotuksi tuleminen ja Irtisanoutuminen, ja Kohti työelämää -kuvauskategorioista keskeisimmät ovat Retorinen kontrolli, Aktivoinnin paine, Koulutusten suo ja Työmuuri. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa kuvauskategorioita on tarkasteltu semiosfääriteorian avulla, mikä kuvastaa fenomenografialle tavanomaista tapaa jatkaa kuvauskategorioiden tarkastelua jonkin teorian näkökulmasta. Semiosfääriteorian avulla on muodostettu Toimintaympäristön, Työelämän ja Työttömyyden semiosfäärit, sekä Kohti työttömyyttä - ja Kohti työelämää -rajapinnat. Semiosfääri on kulttuuris-kielellinen tila, joka koostuu vakaasta keskustasta ja dynaamisesta periferiasta. Semiosfäärin erottaa muista semiosfääreistä rajapinta, joka on oppimista mahdollistava tila. Toimintaympäristön semiosfäärin keskustassa sijaitsee fenomenografisista kuvauskategorioista esimerkiksi Rahanvainuinen politiikka, ja periferiassa Itsekkyyteen luisuminen. Työelämän semiosfäärin keskustassa sijaitsee kuvauskategorioista esimerkiksi Työksi muuttunut ihminen, ja periferiassa Ahdistava työelämä. Työttömyyden semiosfäärin keskustassa sijaitsee kuvauskategorioista esimerkiksi Työtön ei syrjäydy, ja periferiassa Työllistymisen vaikeus. Kohti työttömyyttä -rajapintaa kuvataan potkujen saamisen aiheuttamana epätodellisuuden kokemisena, sekä irtisanoutumisen aiheuttamana voinnin paranemisena. Kohti työelämää -rajapintaa kuvataan syyllistetyn työttömän päätymisenä aktivoitavaksi, työharjoittelun tuottamana naurettavuuden kokemuksena, turhan työvoimakoulutuksen ja järkevän kouluttautumisen välisenä ristiriitana, sekä kovan työnhaun aiheuttamana turhautumisena, kun työtä ei vain löydy. Kolmannessa tulososiossa kuvataan työttömyyden kulttuuria, joka on tutkielman pääasiallinen tutkimustulos. Tarkastelu työttömyyden kulttuureista perustuu fenomenografisiin kuvauskategorioihin, semiosfääriteorian soveltamiseen, sekä työttömyyden kulttuuria koskevaan kirjallisuuteen. Tutkielmassa on muodostettu näkemys neljästä työttömyyden kulttuurista, joilla kuvataan työttömän tapaa kokea työttömyys. 1) Työkeskeisen työttömyyden kulttuuri suuntautuu menneisyyteen, kun työtön hakee jatkuvasti työtä, ja koetun työttömyyden ytimessä on työ ja oma työhön liittyvä elämänhistoria. 2) Arkikeskeisen työttömyyden kulttuuri suuntautuu nykyisyyteen, kun aktiivinen työnhaku on väistynyt arkielämän ja nykyisyyden tieltä. 3) Vaihtoehtoisen työttömyyden kulttuuri suuntautuu tulevaisuuteen, kun työtön on yhteiskunnallinen edelläkävijä, joka ei koe olevansa työtön toteuttaessaan omia itselle tärkeitä projekteja. 4) Ikuisen työttömyyden kulttuuri suuntautuu ikuisuuteen, kun työttömyys on painunut työttömän luihin ja ytimiin, eikä työnsaanti ole enää millään tavoin mahdollista. Tutkimustuloksia voi hyödyntää käytännön sosiaalityössä sellaisten työttömien asiakkaiden kanssa, joiden työllistymiseen liittyvän motivaation selvittäminen on keskeistä. Tulokset ovat yleistettävissä myös muihin asiakasryhmiin kuin työttömiin.

Työttömyys on aihe, joka puhututtaa ja synnyttää paljon reaktioita. Työttömyyden hoitaminen on keskeinen osa hyvinvointivaltiota ja mittareiden mukaan valtaosa suomalaisista kannattaa hyvinvointivaltiomallin ylläpitämistä. Ristiriitaisesti suomalaisten suhtautuminen työttömiin on kärjistynyt ja työttömiin kohdistuu paljon epäluuloa ja syyllistämistä. 1990-luvun laman yhteydessä Suomen työttömyysaste nousi dramaattisella vauhdilla huippuunsa. Laman myötä Suomeen syntyi pysyväistyöttömien ryhmä ja työ- ja sosiaalipolitiikka alkoi kehittää uusia strategioita työttömien saattamiseksi osaksi työvoimaa. Euroopan Unioniin liittyminen vaikutti merkittävästi suomalaisen politiikan kehittymiseen yksilön vastuuta korostavaan suuntaan, vaikka tämä kehitys jo oli alkanut ennen lamavuosia. 2010-luvulle tultaessa työttömyysaste on edelleen suosituksia huomattavasti korkeampi ja suureksi kasvanut pitkäaikaistyöttömien määrä on jäänyt pysyväksi ilmiöksi. Kukin hallitus 1990-luvulta lähtien sisällyttää hallitusohjelmaansa strategioita työn tuottavuuden parantamiseksi, ns. kannustinloukkujen purkamiseksi sekä työttömien integroimiseksi työelämään. Tutkielmani kysyy mikä on työttömän paikka 2010-luvun Suomessa. Tutkin miten yksilötason työttömyys rakentuu valtavirtamedian uutistekstissä tarkastelemalla tekstissä ilmeneviä diskursseja. Tarkastelen kriittisesti, miten työttömyys merkityksellistyy ja pyrin selvittämään, onko kirjoittamistapa saattanut muuttua neljännesvuosisadassa. Analysoin tarkoin rajatun otoksen valtavirtamedian uutistekstiä työttömyyden aiheesta kvalitatiivisin menetelmin. Valitsin tarkastelun kohteeksi kaksi lähihistorian ajanjaksoa pyrkimyksenä löytää eroja ja yhtäläisyyksiä tekstien tavassa merkityksellistää yksilökohtainen työttömyys kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tarkemmin sanottuna analysoin, miten yksilökohtainen työttömyys rakentuu mediatekstissä diskursseina. Sisällönanalyysia hyödyntäen olen eritellyt aineistosta seitsemän eri diskurssityyppiä, ja niiden perusteella erottanut eri subjektipositioita, joita se mahdollistaa kohteelleen, eli työttömälle. Sosiaaliturvan väärinkäytön diskurssi esittää työttömän laiskana ja epärehellisenä yhteiskuntajäsenenä, joka omalla toiminnallaan estää oman työllistymisensä. Uhkadiskurssi kuvaa työttömät fyysisenä tai esteettisenä uhkana valtaväestölle. Itseohjautuvuuden ja pärjäämisen diskurssi korostaa työttömän halua integroitua työelämään. Negatiivisten mielikuvien purkava, työttömiä ymmärtävä diskurssi korostaa työttömien hyvää luonnetta ja häivyttää käsityksiä, että työttömät poikkeaisivat arvoiltaan valtaväestöstä. Epätoivon diskurssi korostaa työttömyyden traagisia sosiaalisia seurauksia. Stigmaa haastava diskurssi haastaa käsitystä, että työttömyyttä tarvitsisi hävetä ja esittää vaihtoehtoisia tapoja suhtautua työttömyyteen. Talousdiskurssi assosioi työttömyyden kansantalouden tarpeisiin ja toimii apudiskurssina, jonka merkitys korostuu sen yhteensopivuudesta muiden diskurssien kanssa. Esitän työssäni, että nämä diskurssit muodostavat työttömyysuutisoinnin kokonaisuuden, jota leimaa työttömien esittäminen yhteiskunnallista huolta tarvitsevina subjekteina sosiaalityön tai työttömyyskorvausten pienentämisen keinoin. Helsingin Sanomien uutisartikkelit heijastavat yksilön aktivointia korostavaa ja kansantalouden kilpailukyvyn kohentamiseen pyrkivää sosiaali- ja työpolitiikkaa. Keskustelen siitä, ketä tällainen työttömyyden käsitteellistäminen mediassa palvelee ja pohdin minkälaisia potentiaalisia seurauksia sillä voi olla uutisen kohteelle, eli työttömälle. Esitän, että uutistekstit mahdollistavat työttömille kapeita subjektipositioita, eivätkä ne esitä työttömien omia subjektiivisia kokemuksia ja käsityksiä työttömyydestä. Kenties yllättävästi ajanjaksot tuottavat samanlaisia diskursseja eikä niiden sisällöissä ole havaittavissa merkittäviä eroja ajanjaksojen välillä. Löydän kuitenkin merkkejä siitä, että työtöntä yhteiskunnan holhottavaksi subjektiksi asettava keskusteluasetelma on murroksessa. Lopulta pohdin mitä tutkielma tarjoaa tutkimuskirjallisuudelle ja esitän uusia kiinnostavia tutkimuskohteita.

Tutkielmassa tarkastellaan mediassa käytyä keskustelua ”ideologisesta työttömyydestä” vuosina 2017–2019. Tavoitteena on selvittää, kuinka keskustelua ”ideologisesta työttömyydestä” mediassa rakennettiin ja millaisia kehyksiä tässä mediakeskustelussa käytettiin. Keskustelu alkoi kirjailija Ossi Nymanin lokakuussa 2017 antamasta haastattelusta, josta nousi huomattava kohu, kun Nymanin kirjoitettiin olevan ”ideologisesti työtön”. Helmikuussa 2018 kohua sai aikaan myös Työstäkieltäytyjäliitto, joka kehotti ihmisiä kieltäytymään töistä ja vaati muun muassa vastikkeetonta perustuloa. Tutkielmassa käytettävä aineisto on koottu ”ideologista työttömyyttä” koskevista pääosin uutisista ja kolumneista koostuvista mediateksteistä. Aineisto koostuu suomalaisten uutissivustojen julkaisuista, television keskusteluohjelmista ja podcast-jaksoista. Menetelmänä tutkielmassa käytetään kehysanalyysia, jossa mediatekstistä pyritään tunnistamaan siinä käytetty kehys erilaisten tunnusmerkkien avulla. Mediassa keskustelua ”ideologisesta työttömyydestä” rakennettiin pitkälti kiistan muodossa ja lietsottiin iskevien ”klikkiotsikoiden” avulla. Aihetta käsittelevissä mediateksteissä ilmeni kolme erilaista kehystä, jotka nimettiin tutkielmassa uhan, provokaation ja moraalipaniikin kehyksiksi. Uhan kehyksessä ongelmaksi kehystettiin ”ideologinen työttömyys” itsessään, jonka nähtiin uhkaavan yhteiskunnallista järjestystä sekä muiden työttömien mainetta. Provokaation kehyksessä ongelmana ei näyttäytynyt niinkään ”ideologinen työttömyys” itsessään, vaan Ossi Nymanin ja Työstäkieltäytyjäliiton julkisuushakuisina provokaatioina pidetyt puheet ja kannanotot. Moraalipaniikin kehyksessä sen sijaan ongelmaksi määriteltiin median toiminta ”ideologista työttömyyttä” koskeneessa mediakeskustelussa. Yleisin kehyksistä oli uhan kehys, jossa ”ideologinen työttömyys” nähtiin vääränlaisena ja yksilön valinnasta johtuvana työttömyytenä, ja ratkaisua ongelmaan haettiin esimerkiksi työttömien aktivointitoimien lisäämisestä. ”Ideologista työttömyyttä” pikemminkin rakenteellisista syistä johtuvana ilmiönä kehystänyt moraalipaniikin kehys oli kehyksistä harvinaisin.