Browsing by Subject "tytöt"

Tässä maisterintutkielmassa käsitellään aktiivisesti urheilevien nuorten naisten ystävyyssuhteita. Tutkielmassa tarkastellaan, miten urheilevat nuoret naiset kuvailevat ystävyyssuhteitaan ja minkälaisia merkityksiä ne saavat ystävyyksiin liitettävissä ideaaleissa ja käytännöissä. Tutkittavana on lisäksi näissä käytännöissä esiintyvät sosiaaliset resurssit, joita ovat sosiaalinen tuki ja osallisuus. Tutkielmassa kartoitetaan, miten urheilu ja ystävyys kietoutuvat toisiinsa. Aineisto koostuu kuudesta 17–18-vuotiaan nuoren naisen teemahaastattelusta. Nämä nuoret asuvat pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja ovat harrastaneet lapsuudesta asti urheilua eri muodoissa. Haastateltavat rekrytoitiin lähipiirin avulla ja haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Haastatteluaineiston analyysia tehdään tutkimuksessa sisällönanalyysin keinoin. Analyysissa lähdettiin liikkeelle litteroimalla ja jäsentämällä tekstiä etsien haastattelurungon mukaisesti kiinnostavia ilmiöitä liittyen tutkimuskysymyksiin. Aineistoista nostettiin teemoittain eri värikoodien alle näitä ilmiöitä. Teemoittelun avulla löytyi tutkimuksen pääteemat: ystävyyden ideaalit ja käytännöt sekä urheilun ja ystävien yhteys. Analyysin pohjalla toimi aikaisempi tutkimus, jonka mukaan urheilevilla nuorilla on monipuoliset ja laajat ystäväverkostot. Näkemys nuorista aktiivisina resurssien kerääjinä ja käyttäjinä oli myös keskiössä. Tutkielmassa havaittiin urheilevien nuorten naisten muodostavan laajasti erilaisia sosiaalisia suhteita niin harrastuksissa, koulussa kuin vapaa-ajallakin. Nuoret naiset olivat muodostaneet elämässään monia erilaisia luottamuksellisia ystävyyssuhteita. Luottamus nousi merkittävimmäksi odotukseksi ystävyyssuhteessa ja sen mukaan myös tehtiin rajanvetoja eri ystävyyksien välillä. Ystävyyksissä arvostettiin lisäksi vastavuoroisuutta ja tasapainoisuutta ja niissä koettiin usein osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Ristiriitatilanteissa ja porukasta ulosjäämisessä epäluottamus ja itsekkyys nähtiin ratkaisevina tekijöinä. Aktiivisesti urheilevat nuoret naiset ovat muodostaneet urheilullisen elämäntavan, johon astuessa he ovat kantavan ja mahdollisuuksia tuottavan rakenteen sisällä. Urheilullisen elämäntavan luomat potentiaaliset mahdollisuudet muodostaa luottamuksellisia suhteita erilaisissa yhteisöissä on merkittävää nuorten hyvinvoinnin kannalta. Nämä nuoret kokevat suhteissaan sosiaalista tukea kuten kannustusta, luottamusta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Työn tarkoitus on ollut selvittää, millaisia säätelyn ja vallankäytön muotoja löytyy tyttöjen pukeutumis- ja ulkonäkönormien taustalta, sekä kuinka tyttöjen pukeutumis- ja ulkonäkönormit ilmenevät käytännössä. Tutkimuksen nimi – Seksuaalisuus, valta ja vaara – viittaa tyttöjen ulkonäkönormeihin liittyvään ristiriitaisten odotusten ja rajoitusten koodistoon. Seksuaalisuus ja sen korostaminen tai häivyttäminen on yksi keskeisesti pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvä elementti. Tyttöjen ja naisten seksuaalisuuteen liittyvät aina myös vallan ja vaaran aspektit. Valtaa käyttävät sekä tytöt itse ulkonäkövalintoja tehdessään, mutta toisaalta tyttöjen ulkonäkönormien taustalla vaikuttavat usein abstrakteina näyttäytyvät, laajemmin kulttuurilliseen ja yhteiskunnalliseen aikaan ja paikkaan liittyvät valtamekanismit. Tutkimuksessa on oltu kiinnostuneita nimenomaan siitä, minkälaista valtaa tytöt itse käyttävät pukeutumis- ja ulkonäkövalintoihinsa liittyen, keitä mahdolliset muut vallankäyttäjät ovat, sekä minkälaisia sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä vallankäytön muotoja ulkonäkövalinnat pitävät sisällään. Työssä on hyödynnetty erityisesti feministisen tutkimuksen, nuorisotutkimuksen, tyttötutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen piirissä käytyjä keskusteluja. Työn kannalta olennaisia käsitteitä ovat tyttöjen pukeutumisnormien ja niitä säätelevien valtamekanismien ohella nuoruus, sukupuoli ja ruumiillisuus. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu syksyllä 2009 ja keväällä 2010 kerätyistä haastatteluaineistosta. Tutkimusta varten tehdyt kuusi ryhmähaastattelua tehtiin kahdessa helsinkiläisessä yläasteessa, joissa haastateltiin yhteensä seitsemäätoista kahdeksasluokkalaista tyttöä. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on etnografinen lähestymistapa sekä feministinen etnografia. Tutkimuksen kannalta olennaista on ollut tarkastella sitä, kuinka valta tulee näkyväksi tietyissä ulkonäkönormeissa, sekä kuinka osapuolet rakentavat ja purkavat erityisesti sukupuoleen liittyviä valtasuhteita. Työssä on toisaalta kiinnitetty huomiota myös siihen, kuinka tytöt aktiivisesti rikkovat tai karnevalisoivat omaa pukeutumistaan ja ulkonäköään koskevia normijärjestelmiä. Tutkimuksessa on haluttu tuoda esiin tätä tyttöjen jatkuvasti käymää rajanvetoa heihin kohdistuvien sukupuoliodotusten ja -normien, sekä näiden vastustamisen ja rikkomisen välillä. Tytöt eivät aina mukaudu omaa sukupuoltaan koskeviin normeihin, vaan myös aktiivisesti tekevät omanlaistaan, valtaapitävää sukupuolta. Täysin riskitöntä tämä ulkonäkönormien vastustaminen ja toisintekeminen ei kuitenkaan ole, vaan vaarana on aina tulla leimatuksi ja suljetuksi sosiaalisen piirin ulkopuolelle. Normikontrollin käytäntöönpanijana toimii tällöin tyttöjen sosiaalinen konteksti, useimmiten koulu- ja ikätoverit. Tämä länsimaisissa yhteiskunnissa tyypillinen tyttöjen ja naisten toiminnan rajoittamisen strategia rakentuu heidän toimintansa seksualisoimiselle: tyttöjen mielipiteet, ajattelu, teot ja käytös tulkitaan sukupuoli- eikä persoonalähtöisesti, josta syystä ulkonäkönormit ja niiden rikkominen herättävät niin paljon tunteita. Avoin naisen seksuaalisuus koetaan uhkana vallitsevalle yhteiskunta-, mutta erityisesti sukupuolijärjestykselle, joka asettaa miehen ja mieheyden naista ja naiseutta korkeammalle. Olemuksellisen naiseuden imperatiivi, eli kulttuurissamme tyttöihin kohdistuva vaatimus näyttää kauniilta ja viehättävältä vaikuttaa tyttöjen ulkonäkönormien taustalla yhdessä huoraksi leimautumisen pelon kanssa – on näytettävä kauniilta ja viehättävältä, muttei liikaa. Toisaalta tämän kaksitahoisen vaatimuskehikon ulkopuolelle on suljettu jo huoraksi leimattu tyttö, joka koetaan pelottavana, yhteisön tasapainoa uhkaavana tekijänä. Seksuaalinen maine on edelleen merkityksellinen tyttöjen ja heidän tekemistensä arviointiin käytetty kriteeri, jolloin maineen menettämistä voidaankin tarkastella kulttuurin arvojärjestelmien rituaalisena vahvistamisena ja ylläpitämisenä Vaikka median vahvistama itsenäisen, vahvan – sekä valkoisen ja keskiluokkaisen – tytön ideaali on luonut kuvaa feminismin tarpeettomuudesta nykytyttöjen elämässä, todellisuus näyttäytyy kuitenkin kovin toisenlaisena. Seksuaalisen vapautumisen voidaan ainakin toistaiseksi jääneen illuusioksi, sillä kauneuspaineet ja kehon muokkaaminen kaupallisten ihanteiden mukaisesti näyttäisivät edelleen olevan osa tyttöjen arkea kaikesta tasa-arvon ja valtaistumisen retoriikasta huolimatta.

Väkivaltainen käyttäytyminen rikkoo yhteiskunnallista moraalista järjestystä ja määritellään usein poikkeavaksi toiminnaksi. Tyttöjen väkivaltainen käyttäytyminen rikkoo moraalista järjestystä usealla tavalla, koska kulttuurisesti perinteiseen tyttökuvaan ei liitetä avoimen väkivaltaista ja aggressiivista käyttäytymistä. Sekä tutkimuksen että julkisen keskustelun piirissä tyttöjen väkivaltainen käyttäytyminen nousee ajoittain esiin ja keskusteluissa esitetään huoli tyttöjen käyttäytymisen muutoksista. Tämän tutkimuksen lähtökohta on tarkastella tyttöjen käyttämää väkivaltaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tulkitsemana ja tutkia sosiaalityöntekijöiden muodostamia merkityksiä väkivallalle. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu tyttöjen käyttämän väkivallan aiemmasta tutkimuksesta sekä Mary Douglasin moraalisen järjestyksen teoreettisista näkemyksistä. Käytän Mary Douglasin näkemyksiä siitä, miten kulttuuriset perusarvot määrittävät kategorioita ja luovat sääntöjä, joiden varaan kulttuurit rakentuvat. Teorian lähtökohtana on, että ihmisen maailma asettuu moraalin ja politiikan sääntöjen alaiseksi, ja ihmisillä on taipumus selittää vastoinkäymisiä ja luoda niille erilaisia selittämisen malleja. Tässä tutkimuksessa väkivaltaa tarkastellaan moraalijärjestelmää rikkovana toimintana, jolle haetaan kategorioiden avulla merkityksiä. Väkivallan seurauksena moraalinen järjestys murtuu ja rikkomukselle on annettava selitys. Tutkimusaineisto koostuu neljästä fokusryhmähaastattelusta, joihin osallistui yhteensä 14 lastensuojelussa työskentelevää sosiaalityöntekijää. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja tutkimuskohdetta lähestytään sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta, jossa tieto muodostuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja on sidoksissa puheessa muodostuviin tulkintoihin. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa käytetään kategoria-analyysia, jonka avulla tutkitaan sosiaalityöntekijöiden puheessa ilmenevää väkivallan luokittelua ja väkivallalle annettuja selityksiä eli selontekoja. Tutkimuksen ensimmäisenä tuloksena on väkivallan kaksijakoinen luonne. Sosiaalityöntekijät nimeävät väkivallan muodoiksi henkisen ja fyysisen väkivallan, joista fyysinen väkivalta päätyy lastensuojelun tietoon henkistä useammin. Fyysinen väkivalta saattaa olla lastensuojeluilmoituksen pääasiallinen syy ja sai sosiaalityöntekijöiden kuvauksissa selkeämmän roolin väkivallalle annetuissa merkityksissä. Henkinen väkivalta näyttäytyy piiloon jäävänä ja tulee ilmi lastensuojelun työskentelyssä ikään kuin sivutuotteena. Henkinen väkivalta tapahtuu tyttöporukoiden ja vertaissuhteiden sisällä ja sillä on vakavia seurauksia. Fyysinen väkivalta kohdistuu uhrin lisäksi myös osaltaan ympäristöön, koska fyysisen väkivallan muodot näyttäytyvät ympäristössä huomiota herättävinä ja niistä ilmoitetaan herkemmin viranomaisille. Toisena tutkimustuloksena ovat sosiaalityöntekijöiden väkivallalle antamat metodologisen individualismin ja metodologisen holismin selitykset. Keskeisenä selittävänä tekijänä tytön väkivaltaiselle käyttäytymiselle on tytön kasvuolosuhteet. Väkivalta ymmärretään osana moniulotteista elämäntilannetta, johon vaikuttavat niin perheen yksilöllinen sukuhistoria, kasvuolosuhteet ja vuorovaikutussuhteet kuin ystävyyssuhteet ja yhteiskunnalliset ja kulttuuriset olosuhteetkin. Analyysin perusteella sosiaalityöntekijät antavat tyttöjen käyttämälle väkivallalle merkityksiä monitieteellisistä taustatiedoista käsin ja osoittaa, että sosiaalityöntekijät hyödyntävät laaja-alaista tutkimustietoa työssään. Kolmantena tutkimustuloksena esitetään, että katumuksen osoittaminen toimii lastensuojelussa ritualistisena toimintana, jolloin tyttö puhdistautuu väkivallanteosta. Katumuksen osoitus, teosta puhuminen ja teon työstäminen näyttävät muodostavan keinon, jolla tyttö johdatellaan takaisin moraalisen järjestyksen maailmaan. Lastensuojelun asiakastapaamisessa on elementtejä ritualistisesta käytännöstä, jossa tapaamisen odotetaan menevät tietyllä tavalla ja katumuksen kautta nuoren on mahdollisuus luoda parempia toimintatapoja ja ymmärtää tekonsa moraalinen vääryys.