Browsing by Subject "tyytyväisyys"

Tämä tutkielma käsittelee Suomeen aikuisena muuttaneiden japanilaisten henkilöiden kokemuksia muutosta ja sen vaikutuksista elämään. Tutkielma osallistuu antropologiseen keskusteluun käsittelemällä erityisesti keskiluokkaisen muuttoliikkeen vaikutuksia ja uudelleentyöstämistä sekä jäämisen mahdollistamista. Keskeisin tutkimuskysymys on, minkälaisia kuuluvuuden käsityksiä Suomeen muuttaneiden japanilaisten kertomuksissa ilmeni. Kuuluvuuden lisäksi tutkielmassa analysoidaan holistisella otteella useita aiheita, kattaen kulttuurisen toiminnan, mielikuvien, vallan, kansallisuuden ja kansalaisuuden, yhteisöllisyyden sekä toimijuuden näkökulmia. Tutkielmassa tyypitellään ja luokitellaan havaintoja, jotka nousivat viidestä kahdenkeskisestä puolistrukturoidusta ja litteroidusta haastattelusta. Suomeen muuttamisen syyt liittyivät erityisesti arvostettuun ja tuettuun koulutukseen ja muihin positiivisiin mielikuviin Suomesta ja muista Pohjoismaista. Muuttoliikettä motivoivat erityisesti tuet ja ilmainen koulutus. Jäämistä hankaloittivat väliaikaiset oleskeluluvat, kaksoiskansalaisuuden mahdollisuuden puuttuminen ja suomen kielen oppimisen haasteet. Jäämistä mahdollistivat taloudellinen tuki, lasten koulutusmahdollisuudet, vakituinen työ, yhteisöihin osallistuminen, työn ja vapaa-ajan tasapaino sekä tyytyväisyys. Suomessa asumisen eduiksi koettiin esimerkiksi Japania parempi työn ja vapaa-ajan tasapaino, suurempi tasa-arvo ja matalampi hierarkia. Osallistujilla oli erilaisia, osin tilannesidonnaisia identiteettejä ja kuuluvuuden kokemuksia, jotka eivät vaikuttaneet liittyvän Suomessa vietetyn ajan pituuteen. Osallistujat osallistuivat vietetystä ajasta riippumatta suomalaiseksi, kansainväliseksi ja japanilaiseksi miellettyihin aktiviteetteihin ja yhteisöihin. Juhla- ja ruokakulttuuri olivat näkyvimpiä japanilaisen kulttuurin ilmenemismuotoja. Osallistujat suhtautuivat epäröivästi Suomen kansalaisuuden hakemiseen, sillä se tarkoittaisi Japanin kansalaisuudesta luopumista. Suomesta poismuuttamista kohtaan ei ollut vahvoja pyrkimyksiä.

Käsitteellä 'onnellisuus' viitataan toisinaan hyvinvointiin, eli siihen, miten henkilön elämä menee hänen omalta kannaltaan katsottuna. Nykyään on kuitenkin yleisempää, ettei onnellisuutta ymmärretä kokonaisarvioksi elämästä, vaan mielentilaksi. Työssä tarkastellaan käsitteen jälkimmäistä käyttötapaa: Mikäli onnellisuus ymmärretään mielentilaksi, minkälaisesta tilasta on kyse? Mitä mielentilaa on perustelluinta pitää onnellisuutena? Työn tarkoituksena on ensinnäkin selventää, mitä kysymyksellä mielentilaonnellisuuden luonteesta tarkoitetaan, ja tarkastella, mitä kautta kysymykseen on perusteltua etsiä vastausta. Työssä asetetaan joukko kriteerejä sille, mitä mielentilalta on syytä edellyttää, jotta sitä olisi perusteltua pitää onnellisuutena. Työ myös kartoittaa mahdollisia vastausvaihtoehtoja esitellen neljä keskeistä teoriaa onnellisuudesta. Asetettujen kriteerien pohjalta käydään argumentaatiota teorioiden välillä. Pyrkimyksenä on löytää mahdollisimman perusteltu vastaus siihen, mitä onnellisuus on. Työ pohjautuu suurelta osin kahden mielentilaonnellisuutta viime aikoina perusteellisesti tarkastelleen filosofin, Daniel Haybronin ja Fred Feldmanin tuotantoon. Tarkastelun pohjana on myös keskeinen aihetta aiemmin käsitellyt kirjallisuus. Haybronin ja Fedmanin näkemyksiin ovat muut filosofit ehtineet ottaa kantaa varsin vähän; harvat esitetyt vastaväitteet on työssä huomioitu. Työssä tarkastellaan neljää onnellisuusteoriaa: Hedonistinen teoria ymmärtää onnellisuuden kokemuksen miellyttävyydeksi. Asennehedonistinen teoria samaistaa onnellisuuden nauttimiseen, jota ei ymmärretä tuntemukseksi vaan asenteeksi asioita kohtaan. Elämään tyytyväisyys -teoria näkee onnellisuuden olevan tyytyväisyyttä omaan elämään kokonaisuutena. Emotionaalinen tila -teoria puolestaan ymmärtää onnellisuuden olevan kokonaisvaltainen, positiivinen emotionaalinen tila. Teorioiden välillä käytävän argumentaation pohjalle asetetaan työssä tietyt kriteerit: Käsitteen 'onnellisuus' arkikäytöstä ei ole syytä etääntyä liian kauas. Onnellisuudeksi on perusteltua ymmärtää jokin sellainen mielentila, joka on läheisessä yhteydessä hyvinvointiin. Onnellisuuden on syytä soveltua ihmisten tilan arviointiin ainakin useimmiten. Lisäksi on varsin perusteltua vaatia, että onnellisuus on mielentila, jolla on selitys- ja ennustusvoimaa ja jonka tavoittelu kannattaa. Asetettujen kriteerien pohjalta päädytään siihen, ettei onnellisuutta ole perusteltua ymmärtää elämään tyytyväisyydeksi eikä asenteelliseksi nauttimiseksi. Onnellisuuden on mielekästä ajatella tuntuvan joltakin; kyse ei ole vain asenteista. Toisaalta onnellisuuden kannalta ovat olennaisia muutkin tuntemukset kuin ne, joita omaan elämään kohdistuva tyytyväisyys herättää. Lisäksi elämään tyytyväisyys ei kerro niin suoraan hyvinvoinnista kuin usein ajatellaan. Melko vahvoja perusteita löytyy myös hedonismia vastaan. Kokemuksen merkitys onnellisuuden kannalta ei tunnu olevan suorassa suhteessa sen miellyttävyyteen. 'Onnellisuus' näyttää arkikäytössä viittaavan jonkinlaiseen syvempään tilaan, jossa henkilö on, ei vain hänen kokemuksensa laatuun. Onnellisuudella on myös enemmän selitys- ja ennustusvoimaa, jos siihen ymmärretään liittyvän kokemuksellisen puolen lisäksi myös taipumuksia. Perustelluinta on siis ymmärtää onnellisuus emotionaaliseksi tilaksi. Ei kuitenkaan ole aivan selvää, miten erilaisia emootioita ja mielialoja olisi syytä luokitella onnellisuutta rakentaviksi ja vähentäviksi. Lisäksi onnellisuuteen saattaa olla perusteltua sisällyttää muitakin taipumuksia kuin ne, jotka liittyvät henkilön emotionaaliseen tilaan.

Tässä tutkielmassa tutkitaan valtasiirtymää Vasemmistoliitossa. Valtasiirtymähypoteesin mukaan valta on siirtynyt puolueessa jäsenistöltä puolue-eliitille. Lähtökohtana Vasemmistoliiton valinnalle tutkimuksen kohteeksi toimii se, että Vasemmistoliitto on jäänyt tutkimukselliseen pimentoon jäsendemokratiaa ja valtasiirtymää tutkittaessa. Tutkimuksen keskittyminen Vasemmistoliittoon avaa joukkopuolueeseen pohjautuvan puolueen jäsenten näkemyksiä vallasta ja jäsendemokratiasta. Täten tutkimus tuo uutta näkökulmaa Suomen puoluetutkimuksen kentälle. Tutkielman varsinaisena tavoitteena on selvittää, onko Vasemmistoliitossa tapahtunut valtasiirtymää ja miten valta on jakautunut eri toimielinten välille. Valtasiirtymän tarkastelun ohella tutkielmassa tutkitaan jäsenten puolueen demokratiaa kohtaan koetun tyytyväisyyden yhteyksiä arvioihin puolue-elinten vallasta. Lisäksi tutkielmassa selvitetään mitkä muut tekijät selittävät puolue-elinten arvioitua valtaa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ovat puolueteoriat, jotka osoittavat joukkopuolueiden muutoksen asiantuntijoiden valtaa korostaviksi professionaalisiksi vaalipuolueiksi ja kartellipuolueiksi. Taustalla vaikuttaa rappiokertomustulkinta puoluedemokratian muuntumisesta kohti yleisödemokratiaa, jossa puoluepolitiikka on yksilöitynyttä. Nämä muutokset puoluejärjestelmissä muuttavat myös puolueiden sisäistä vallanjakoa niin, että puolueen jäsenistöä edustavat kenttätason puolue-elimet menettävät valtaa julkisella toimintatasolla toimiville puolueen puheenjohtajistolle ja eduskuntaryhmälle. Tutkielman aineistona käytetään marraskuussa vuonna 2021 Vasemmistoliiton jäsenille lähetettyä kyselytutkimusta. Kyselytutkimuksen avulla selvitettiin jäsenten näkemyksiä Vasemmistoliiton jäsendemokratiasta ja puolue-elinten vallasta. Kyselytutkimuksessa saatua aineistoa tutkitaan lineaarisen regressioanalyysin keinoin. Regressioanalyysia käytetään, kun halutaan selvittää, mitkä muuttujat parhaiten selittävät tutkittavaa ilmiötä. Regressioanalyysin selitysaste osoittaa, kuinka hyvin selittämisessä on onnistuttu. Tutkielmassa tehtäviin regressioanalyyseihin valitaan selitettäviksi muuttujiksi puolueen puheenjohtajan, puoluehallituksen ja puoluekokouksen arvioitu valta. Selitettävät muuttujat edustavat jokaisen kolmen toimintatason puolue-elimiä, joille jäsenet arvioivat eniten valtaa. Näitä pyritään selittämään selittävien muuttujien avulla. Tutkielmassa selittäviksi muuttujiksi valikoidaan jäsenten puolueen demokratiaa kohtaan koettu tyytyväisyys sekä kontrollimuuttujat, joita ovat kyselytutkimuksessa vastaajan taustatietoina annetut ikä, liittymisvuosi puolueeseen, koulutustaso sekä rooli puolueessa. Ennen regressioanalyysin ajoa selittävät muuttujat operationalisoidaan dummy-muuttujiksi, mikä mahdollistaa luokitteluasteikollisten muuttujien käytön lineaarisessa regressioanalyysissa. Regressioanalyysissa selittävät muuttujat auttavat kertomaan, mikä yhteys jäsenen taustassa selittää parhaiten näkemyksiä puolue-elinten vallasta. Havainnot osoittavat, että valtasiirtymähypoteesin voidaan sanoa toteutuvan Vasemmistoliitossa. Julkisen toimintatason elimille arvioidaan enemmän valtaa kuin muille toimintatasoille. Regressioanalyysien havainnot osoittavat, että mitä tyytyväisempi jäsendemokratiaan on, sitä enemmän arvioi puolue-elimillä olevan valtaa. Tyytyväisyyttä mittaavien muuttujien merkitsevyysasteet ovat tilastollisesti merkitseviä myös silloin, kun otetaan huomioon kontrollimuuttujat. Kontrollimuuttujista vuosina 2000–2009 ja 2016–2021 puolueeseen liittyneet sekä 26–45-vuotiaat ja 45–65-vuotiaat omaavat myös itsenäistä selitysvoimaa. Samoin puoluerooliltaan aktiiviset ja kunnallisessa luottamustehtävässä toimivat omaavat itsenäistä selitysvoimaa. Tyytyväisyys selittää kuitenkin merkitsevimmin arvioita puolue-elinten vallasta. Tutkielmassa paitsi kerrotaan, miten vallan arvioidaan sijoittuvan puolue-elinten välille, myös osoitetaan, mitkä tekijät parhaiten selittävät näitä arvioita. Tutkielman havainnot ovat yhteneväisiä puolueteorioiden kanssa ja asemoivat tutkielman osaksi puoluetutkimusten kenttää.