Browsing by Subject "uhritutkimus"

Haastattelu on yksi yleisimmistä tiedonkeruun menetelmistä, ja sitä käytetään useilla yhteiskuntaa käsittelevillä aloilla. Siihen, kuten kaikkiin tiedonkeruumenetelmiin, liittyy virhelähteitä. Tämä tutkielma tarkastelee haastattelijoiden vaikutusta kerättyyn aineistoon. Tarkoituksena on selvittää, miten haastattelijat ja haastattelutilanne vaikuttavat vastauksiin, miten näitä vaikutuksia mitataan sekä mikä on niiden suuruusluokka ja merkitys survey-tutkimuksessa. Haastattelu on erittäin monimutkainen survey-toiminto, sillä se sisältää kognitiivista vuorovaikutusta haastattelijan ja vastaajan välillä. Haastattelijan toimenkuvaan kuuluu paljon muutakin kuin vain kysymyksen lukeminen ääneen vastaajalle: haastattelijan pitää lisäksi muun muassa selvittää, onko henkilö oikeutettu vastaamaan tutkimukseen, suostutella hänet osallistumaan ja kysyä häneltä tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä. Haastattelijan tehtävien monimutkaisuus altistaa helposti virheille ja vaihtelulle eri haastattelijoiden välillä. Käyntihaastatteluin suoritettavissa survey-tutkimuksissa ei yleensä ole kustannustehokkuuden vuoksi mahdollista osittaa vastaajajoukkoa haastattelijoille täysin satunnaisesti. Puhelinhaastatteluissa vastaavaa ongelmaa ei periaatteessa ole, mutta tämän tutkielman aineistoissa vastaajat oli silti allokoitu haastattelijoille alueellisin perustein myös puhelinhaastatteluissa. Näistä seikoista johtuen analyysiasetelmaa ei voitu rakentaa yksinkertaisen varianssianalyysin pohjalta, sillä tällöin alueiden ja haastattelijoiden vaikutukset olisivat sekoittuneet toisiinsa. Näin ollen tutkielmassa tarvittiin monitasomallien soveltamista. Käytetyn mallin hierarkkisessa rakenteessa vastaajat ovat alimmalla tasolla ja haastattelijat ja alueet molemmat toisella asteella, mutta keskenään ristiinkytkeytyneinä. Tutkielman empiirisessä osiossa aineistona on kaksi Tilastokeskuksen keräämää uhritutkimusaineistoa: EU-rikosuhritutkimus ja kansallinen uhritutkimus. Rikoksista kerätään luonnollisesti tietoa suoraan viranomaisilta, mutta koska kaikki rikokset tai uhrikokemukset eivät tule viranomaisten tietoon, tarvitaan survey-tutkimusta. Herkän aihealueen vuoksi hypoteesina oli, että haastattelijavaikutusta esiintyy enemmän kuin sellaisissa tutkimuksissa, joissa aiheet ovat olleet neutraalimpia. Aineiston perusteella tutkielmassa vastataan erityisesti kysymyksiin, kuinka paljon haastattelijavarianssi selittää tulosmuuttujien kokonaisvarianssista, kuinka suuri on asetelmakerroin ja mitkä ovat alueellisten ja haastattelijavaikutusten suuruuksien suhteet. Lisäksi on mallinnettu haastattelijoiden vaikutusta vastauskatoon. Havaitut haastattelijavaikutukset poikkeavat suuresti toisistaan eri tulosmuuttujien välillä. Keskimäärin havaitut vaikutukset ovat kansainvälisissä verrokkitutkimuksissa havaittuja vaikutuksia pienempiä. Suomalaisia vertailukohteita varsinaisista analyysin kohteista ei ole. Haastattelijavaikutukset ovat paikoin suurempia kuin aluevaikutukset, erityisesti kaikkein herkimmiksi koetuissa kysymyksissä. Asetelmavaikutukset eivät pääsääntöisesti nouse suuriksi edes eniten sisäkorrelaatiota sisältävissä kysymyksissä, sillä haastattelijakohtaiset haastattelumäärät olivat maltillisia. Keskivirheet ovat sisäkorrelaatioiden suuruuteen nähden isoja, ja vain muutamat kysymykset sisältävät tilastollisesti merkitsevää sisäkorrelaatiota. Tulosten perusteella näyttää, että haastattelijat noudattavat sovittuja haastattelukäytäntöjä hyvin ja toimivat siten riittävän yhdenmukaisesti. Kertaluontoisissa survey-tutkimuksissa haastattelijavaikutustutkimukset ovat osa surveyn jälkeistä laadun arviointia. Toistettavassa tutkimuksessa tai saman tutkimuksen eri aalloissa haastatteluvaikutusten tutkimisen avulla voidaan seuraavalla kerralla tai seuraavassa aallossa parantaa surveyn laatua. Monissa survey-tutkimuksissa haastattelijavaikutusten tutkiminen olisi mahdollista rutiininomaisesti ilman monimutkaisia analyysiasetelmia ja tutkielmassa halutaan kannustaa tähän. Tärkeimpiä lähteitä tutkielmassa ovat L. Kishin tutkimus haastattelijavarianssista mielipidekysymyksissä, F. Fowlerin ja T. Mangionen standardoidusta haastattelumallista esittämät ajatukset, J. Hoxin teos monitasomalleista sekä S. Gablerin ja P. Lahirin artikkeli haastattelijavaikutuksista monimutkaisissa otanta-asetelmissa. Tutkielman aiheeseen johdatteli S. Laaksosen Helsingin yliopistossa pitämä survey-metodiikan kurssi.

Verkkohäirintä on yksi yleisimmistä verkkorikollisuuden muodoista. Verkkohäirinnän voidaan katsoa sisältävän epäasiallisia ja toistuvia yhteydenottoja, jotka voivat olla luonteeltaan myös seksuaalisia. Tutkielmassa tarkastellaan verkkohäirinnän uhriksi joutumista ennustavia tekijöitä rutiinitoimintojen teorian viitekehyksessä. Rutiinitoimintojen teorian painopiste on ajallisia ja paikallisia rakenteita korostavassa analyysissa, jonka mukaisesti rikos tapahtuu, kun motivoitunut tekijä ja sopiva uhri kohtaavat valvomattomassa tilassa. Lisäksi herkistymisteoreettisista lähtökohdista tarkastellaan mahdollista alttiutta raportoida verkkohäirinnän uhrikokemuksia. Tutkielman aineistona on vuoden 2018 Kansallinen rikosuhritutkimus (N=5455), joka on 15–74-vuotiaalle väestölle suunnattu kysely. Tutkielmassa selvitetään, minkälaiset demografiset ja verkkokäyttäytymiseen liittyvät tekijät ennustavat verkkohäirinnän kohteeksi joutumista. Verkkohäirinnän muotojen mahdollisia eroja selvitetään tarkastelemalla, onko yleistä verkkohäirintää ja seksuaalista verkkohäirintää ennustavien tekijöiden välillä eroavaisuutta. Verkkohäirinnän uhrikokemusten raportointiin liittyviä ulottuvuuksia tarkastellaan selvittämällä, ovatko sensitiivisemmät käsitykset ei-fyysisistä konflikteista yhteydessä verkkohäirinnän uhrikokemuksiin. Tutkielmassa selittävien tekijöiden ja verkkohäirinnän uhrikokemusten yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinnilla ja multinominaalisella logistisella regressioanalyysilla. Tutkielman selitettävänä muuttujana oli verkkohäirinnän neliluokkainen muuttuja. Analyysiin sisällytettiin taustamuuttujia ja rutiinitoimintojen teoriasta johdettuja verkkokäyttäytymiseen liittyviä muuttujia, joita tarkasteltiin aktiivisen ja passiivisen näkyvyyden tulokulmista. Lisäksi analyysiin sisällytettiin sensitiivisyysmuuttuja, jolla tarkasteltiin mahdollista alttiutta ilmoittaa uhrikokemuksia kyselytutkimuksessa. Tutkielman tulosten perusteella verkkohäirinnän uhrikokemuksiin on yhteydessä näkyvyys verkossa. Taustamuuttujista verkkohäirinnän uhrikokemuksia ennustavat korkeakoulutus ja nuori ikä. Naissukupuoli on yhteydessä yleisen verkkohäirinnän uhrikokemuksiin. Yleistä ja seksuaalista verkkohäirintää ennustavat pitkälti samansuuntaiset tekijät, mutta yleiseen verkkohäirintään on yhteydessä aktiivisuus verkossa yleisesti ja seksuaaliseen verkkohäirintään erityisesti aktiivisuus itsestä verkossa julkaistujen kuvien suhteen. Sensitiivisemmät käsitykset ei-fyysisistä konflikteista eivät ole yhteydessä verkkohäirinnän uhrikokemuksiin. Tutkielman havainnot tukevat rutiinitoimintojen teoriaa, mutta eivät herkistymisteoreettisia näkökulmia. Tutkielman pohjalta voidaan todeta, että verkkohäirinnän tutkimuksen jatkaminen kriminologisessa tutkimuksessa on tärkeää, jotta verkkohäirinnälle altistavista riskitekijöistä saadaan perusteellista tietoa ja verkkohäirinnän torjunnasta tuloksellista.