Browsing by Subject "uusi isyys"

Hoitovapaan käyttö on edelleen 2010-luvun Suomessa sukupuolittunutta: valtaosa kotihoidon tuelle jäävistä vanhemmista on äitejä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että pidempään kotona ollut vanhempi kantaa tyypillisesti päävastuun kodista ja lapsista myös hoitovapaan jälkeen. Mitä vastuunjaolle tapahtuu, kun hoitovapaalle jääkin isä? Vaikuttaako koti-isyys näiden perheiden puolisoiden väliseen vastuunjakoon? Miten vastuu lapsen hoivasta ja kodista jaetaan isän palattua takaisin työelämään? Tutkimuksessa tarkastellaan 2010-luvun suomalaista koti-isyyttä puolisoiden välisen vastuunjaon näkökulmasta. Tutkimuskysymys kuuluu, miten vastuu kodista ja lasten hoivasta jaetaan isän kokemuksen mukaan isän hoitovapaan aikana ja sen jälkeen? Tutkimuksen avulla valotetaan sitä, millaista puolisoiden välinen dynamiikka on isän näkemyksen mukaan ja millaisia keinoja isälle tarjoutuu toimijana. Kahdestakymmenestä teemahaastattelusta koostuva tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä koti-isää hoitovapaan aikana ja uudestaan heidän palattuaan takaisin työelämään. Tutkimuskohteena olevaa ilmiötä ja kerättyä aineistoa lähestytään toimintateoreettisesta ja yksilöllistymisteoreettisesta näkökulmasta. Toimintateorian hengessä aineistoa on analysoitu tarkastelemalla niitä kulttuurisia odotuksia ja ihanteita sekä perheen elämässä vallitsevia olosuhteita ja tilannetekijöitä, jotka määrittelevät ne raamit, joiden sisällä isän on mahdollista toimia ja tehdä valintoja. Lisäksi puolisoiden välistä dynamiikkaa on lähestytty yksilöllistymisteorioiden valossa. Aineistosta piirtyi esiin kolme tyypillistä koti-isän tarinaa, joissa puolisoiden välinen dynamiikka ja vastuunjako toteutuivat toisistaan poiketen. Ensimmäinen tyypillinen tarina on nimetty levähtäjäisän tarinaksi. Levähtäjäisälle hoitovapaa edustaa taukoa hektisestä työelämästä sekä aikaa vihdoin tutustua syvemmin omaan lapseensa. Levähtäjäisän tarinassa isä kyllä hoitaa lasta päivisin kotona, mutta perimmäinen päävastuu lapsista ja kodista huolehtimisesta jää kuitenkin äidille. Levähtäjäisä kokee hoitovapaalle jäämisen suurena muutoksena, sillä isä opettelee hoitovapaalla hoitamaan lasta yksin. Toisessa, yhteisen projektin tarinassa isä kokee vastuun lasten hoivasta ja kotitöistä jakautuvan tasan puolisoiden välillä. Hoitovapaalle jääminen ei tunnu merkittävältä muutokselta, sillä yhteisen projektin isä on kokenut osallistuvansa lapsen hoivaan lapsen syntymästä asti yhtä paljon kuin äiti. Kun kotitöiden ja hoivavastuun jakautumista tarkastellaan hyvin käytännöllisellä tasolla, on äiti tässäkin tarinassa tyypillisesti se, joka viime kädessä huolehtii ja suunnittelee perheen arkeen liittyvistä asioista. Kolmas tyypillinen tarina kertoo tukipilari-isästä , joka kokee kantavansa päävastuun kodista ja lapsista sekä hoitovapaan aikana että vielä töihin palattuaan: hän sekä hoitaa että huolehtii pitääkseen perheensä hyvinvoivana ja kasassa. Tukipilari-isälle hoitovapaalle jääminen tuntuu ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Kaikkia näitä kolmea tarinaa läpileikkaa kulttuuristen odotusten metatarina, joka on nimetty tutkimuksessa tasapuolisen työnjaon ihannetarinaksi. Tutkimusaineiston valossa näyttää siltä, että isät ovat tietoisia jaetun vanhemmuuden ja uuden isyyden ihanteesta, jossa puolisot jakavat vastuun lasten hoivasta ja kodista huolehtimisesta tasan. Haastatellut isät peilaavat omaa isyyttään ja vastuunkantoaan tähän ihanteeseen. Keskeisin tutkimustulos on, ettei isän hoitovapaa aina väistämättä johda muutoksiin puolisoiden välisessä vastuunjaossa. Ristiriitoja näyttää syntyvän niissä tilanteissa, joissa isät kokevat puolisoiden välisen vastuunjaon olevan epätasapainossa suhteessa tasapuolisen työnjaon ihanteeseen. Toisaalta tasapuolinenkaan vastuunjako ei tarkoita sitä, etteikö perheissä käytäisi jatkuvaa neuvottelua hoivavastuiden jakamisesta. Levähtäjäisän ja yhteisen projektin isätarinat tukevat aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia isän ja äidin välisestä työn- ja vastuunjaosta. Kiinnostavana ja mahdollisesti uutena ilmiönä tutkimuksessa nousevat tukipilari-isät, joiden hoiva ulottuu lasten ja kodin lisäksi puolisoon. Koti-isyys synnyttää monenlaisia tapoja jakaa vastuuta. Puolisoiden välinen dynamiikka vaikuttaa siihen, millaiseksi vastuunjako muodostuu hoitovapaan aikana ja sen jälkeen. Isä voi esimerkiksi olla ottamatta vastuuta kannettavakseen, hän ei saa vastuuta yrityksistä huolimatta itselleen äidiltä tai päävastuu kodista ja lapsista jää yksinomaan isälle. Tasapuolinen työnjako ei ihanteesta huolimatta aina käytännössä toteudu. Tulokset nostavatkin esille kysymyksen, onko mahdollista, että tasa-arvoideologiaan pohjaavan ihanteen rinnalla vaikuttaisi samanaikaisesti myös jotain arkaaisempaa ja patriarkaalisempaa?