Browsing by Subject "vaalikeskustelu"

Maisterintutkielmassani tarkastelen vaalikeskustelussa esiintyvää poliittista viestintää ja argumentaation retorisia keinoja. Aineistonani toimii kevään 2019 eduskuntavaalien alla esitetty Yleisradion toinen Suuri vaalikeskustelu. Televisioituun tenttiin osallistuivat yhdeksän puolueen puheenjohtajat, jotka ottivat toisistaan mittaa viimeisen kerran kolme yötä ennen vaaleja. Tutkimukseni vastaa kysymykseen, millä retorisilla keinoilla argumentteja pyrittiin vahvistamaan vaalikeskustelussa. Pohdin myös, millaiseksi vaalikeskustelun yleisösuhde muodostui, ja mitä esisopimuksia eli premissejä voitiin puhujien ja yleisön välillä havaita. Kyseessä on laadullinen tapaustutkimus, jossa sanatarkasti litteroitua aineistoa tarkastellaan ja tulkitaan retoriikan metodisen lähestymistavan näkökulmasta. Valtio-opin ja puheviestinnän tutkimustapojen soveltaminen mahdollistaa poliittisen argumentaation ja puheen dynamiikan laajemman tarkastelun. Teoreettis-metodologinen viitekehykseni paikantuu sosiaalisen konstruktionismin traditioon ja uuden retoriikan oppiin. Analyysissani reflektoin aineistoani Chaïm Perelmanin (1996) argumentaatioteoriaan. Hyödynnän myös Arja Jokisen (1999) koostamia vakuuttelevan ja suostuttelevan retoriikan luokittelukriteereitä. Aineiston nimenomaiseen kontekstiin eli poliittiseen televisiokeskusteluun liittyvän kielen käytön ja viestinnällisen vuorovaikutuksen tulkintaan minua on johdattanut Pirkko Nuolijärven ja Liisa Tiittulan tutkimus (1995; 2000; 2001). Lopuksi peilaan analyysini tuloksia Pekka Isotaluksen ja Eeva Aarnion (2005) Medioidun vaalikeskustelun malliin. Asiapitoisessa mutta lennokkaassa vaalikeskustelussa käytetyimmiksi keinoiksi osoittautuivat tosiasiapuhe, faktapuhe, visiointi, kausaliteetti, esimerkit, ääri-ilmaisut ja arvopuhe. Vakuuttaminen ja vaikuttaminen saivat siis enimmäkseen realiteettiperusteisen pohjan puheissa. Myös moni tulkinnanvarainen asia näyttäytyi puheissa vaihtoehdottomana. Faktoilla rytmitettiin argumentteja, ja julistuksellinen retoriikka hallitsi puheenvuoroja: esimerkiksi Sipilän retoriikassa kuultiin katharsiksen peruskaava, jossa edetään ongelmista vaikeiden ratkaisujen ja uhrauksien kautta kohti parempaa tulevaisuutta. Visiointia aineistossa esiintyi paljon, ja katse puheenjohtajilla olikin suunnattu tulevaan, jolloin saataisiin korjattua aiemmat, lähinnä muiden tekemiksi katsotut virheet. Näiden keinojen rinnalle nousi myös arvopuhe, joka tässä keskustelussa pyöri eniten kokoomuksen kovien ja SDP:n pehmeiden arvojen ympärillä. Samoista teemoista keskusteltaessa käytettiin lähes poikkeuksetta keinoiltaan yhtenäistä retoriikkaa. Yhteiskunnallisille ajankohtaisohjelmille tyypillisesti vaalikeskustelun yleisösuhde painottui universaaliyleisön vakuutteluun. Erityisyleisöä puhuteltiin harvemmin, vaikka esimerkiksi perinteinen jaottelu konservatiivi- ja liberaaliyleisöjen välillä nousikin esiin. Näiden yhteydessä korostui arvopuhe ja sitä kautta mielipiteille vastaanottavaisimpien tahojen huomaamattomampi kosiskelu. Esisopimuksissa nousivat yhtäältä esiin tutkimushenkilöiden moniäänisyys, toisaalta keskustelijoiden konsensushakuisuus. Niissä korostuivat oletus keskustelijoiden rationaalisuudesta sekä siitä, että äänestäjän voidaan olettaa haluavan edistää itselleen tärkeitä asioita. Muita esisopimuksia olivat inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, turvallisuus ja vastuullisuus, sekä koulutuksen, työllisyyden ja perheiden arvostaminen yhteiskunnan ja yksilön kannalta. Toisaalta näkyvillä olivat koulutusleikkausten, työttömyyden ja talouspolitiikan aiheuttamat jännitteet. Ylipäätään hallitus- ja oppositiopuolueiden mielipiteissä vallitsi useiden teemojen kohdalla selvä kuilu. Kysymyksiin ei tuntunut löytyvän yhteisiä ratkaisuja, ja niistä keskusteleminenkaan ei ollut yksinkertainen tehtävä.