Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "vaihtoehtoinen viestintä"

Sort by: Order: Results:

  • Halme, Lotta (2024)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan vuosina 1979–1982 julkaistujen helsinkiläisten punkpienlehtien roolia vaihtoehtoisina viestintäkanavina. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, millaisia vastakulttuurisia diskursseja punkpienlehdistä voidaan löytää. Tutkielman teoreettisen pohjan muodostavat sosiologian vasta- ja alakulttuuriteoriat sekä viestinnän tutkimuksen teoria vaihtoehtoisesta mediasta ja viestinnästä. Lisäksi tutkielmassa sovelletaan julkisuusteorioita pienlehtien kontekstiin. Tutkimuksen tarvetta perustelee se, että pienlehtien tutkimus etenkin Suomessa on ollut vähäistä ja punkpienlehtien rooli paikallisena vaihtoehtomediana ansaitsee laajempaa tutkimusta. Analyysissa hyödynnetään kriittistä diskurssianalyysia sekä laadullista sisällönanalyysia. Tutkimusaineiston muodostavat viisitoista kappaletta vuosina 1979–1982 tehtyä helsinkiläistä pienlehteä, jotka kerättiin Punkmuseon ylläpitämästä digitaalisesta pienlehtiarkistosta. Pienlehdistä löydetyt vastakulttuuriset diskurssit olivat kantaaottava diskurssi, me vastaan muut-diskurssi sekä affektiivinen diskurssi. Kantaaottava diskurssi ilmeni aineistossa poliittisten ja yhteiskunnallisten teemojen käsittelyn muodossa. Me vastaan muut-diskurssi esiintyi valtakulttuurin ja sen arvojen ja normien kritisoinnissa. Lisäksi kritiikkiä kohtasivat vallitsevien yhteiskunnallisten normien lisäksi myös journalistiset käytännöt sekä muut alakulttuurit. Affektiivisten elementtien läsnäolo määriteltiin affektiiviseksi diskurssiksi, lehdet hyödynsivät ironiaa ja huumoria sekä vetosivat tunteisiin. Ironian avulla alakulttuuri loi etäisyyttä valtakulttuuriin sekä edisti yhteenkuuluvuutta alakulttuurin sisällä. Aineiston analysointi osoitti, että helsinkiläiset punkpienlehdet toimivat merkittävinä vaihtoehtoisen median kanavina tuotantotavan, levityksen, sisällön ja visuaalisen ilmeen osalta ja tarjosivat hedelmällisen alustan vastakulttuuristen sisältöjen levittämiselle. Punkpienlehdet olivat osa alakulttuurien välistä viestintää, mutta ne eivät ainoastaan toimineet tiedonvälityksen kanavana vaan myös aktiivisesti rakensivat ja ylläpitivät identiteettiä ja punkyhteisöä.
  • Kuusisalo, Mikko (2020)
    Tämä tutkimus käsittelee valtavirta- ja vastajulkisuuksien suhdetta graffitien, katutaiteen ja muun kaduilla ilmenevän luvattoman viestinnän kautta. Näihin viitataan termillä ”sähkökaappijournalismi”, jonka tarkoituksena on erottaa se osa, jonka sisältö on selkeästi yhteiskunnalliseen, poliittiseen tai sosiaaliseen muutokseen pyrkivää. Useiden vuosien aikana eri puolilta Helsinkiä kerätyn yli viidenkymmenen tapausesimerkin avulla selvitetään osin millaisia aiheita välineessä käsitellään, mutta erityisesti miten. Tutkimuksessa osoitetaan, että kyse on nimenomaan erityisestä ja muista poikkeavasta viestintävälineestä, jolla on omat toimintamekanisminsa, rajoitteensa sekä mahdollisuutensa. Sillä on myös hyvin pitkät historialliset juuret jopa tuhansien vuosien ajalta. Tämä väline voi olla käytössä paitsi yhteiskunnan kriisitilanteissa myös ainakin näennäisesti suhteellisen vakaassa yhteiskunnissa. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa, jota ohjaavat tietyt hegemoniset tavat, tottumukset ja käytännöt, myös joukkoviestinnän tuotantoa ohjaavat tietyt ennakko-oletukset. Julkisuutta pidetään puolestaan keskustelun areenana, jossa yhteiskunnan jäsenet yhdessä päätyvät mielipiteeseen heitä kaikkia koskevista asioista. Pääsy tähän nykyään lähes aina kaupallisen logiikan pohjalta toimivaan julkisuuden piiriin voi olla kuitenkin rajattu sekä joillekin yhteiskunnan jäsenille että joillekin aiheille. Alakulttuurit, joille nämä aiheet ovat tärkeitä, voivat pitää niitä kuitenkin yllä omissa vastajulkisuuksissaan, joista ne voivat myös nousta laajempaan julkiseen keskusteluun. Yksi tällainen vastajulkisuuden areena voi olla juuri ”sähkökaappijournalismi”. Välineenä se on äärimmäisen tasa-arvoinen ja toisaalta myös äärimmäisen julkinen. Silti se myös mahdollistaa sellaisten mielipiteiden esiin tuomisen, joita ei käytännössä missään muussa mediassa voisi julkaista. Usein nimettömänä, lähes aina luvattomana ja usein jopa röyhkeänä viestintämuotona sillä voi olla erityisen tärkeä rooli nykyisissä demokratioissa paitsi poliittisten sekä yhteiskunnallisten epäkohtien ja puutteiden paljastajana, myös kansalaisten ja erilaisten ryhmien identiteettien rakentajana.