Browsing by Subject "vuorotyö"

Tutkimuksen ongelma liittyy Helsingin kaupungin sosiaaliviraston vanhusten palveluiden vastuualueen ympärivuorokautisen hoidon yksiköiden ergonomisen työvuorosuunnittelun sekavuuteen. Tutkimuksessa selvitetään, miksi työnantaja ei ole pitkäjänteisistä yrityksistään huolimatta saanut ergonomista työvuorosuunnittelua toimimaan vastuualueensa sisällä. Tutkimuksessa lähdettiin liikkeelle perinteisestä työnsosiologisesta näkökulmasta kysymällä työnantajien ja alaisten intressejä työvuorojen osalta. Hoitoala on substanssiltaan sellaista, etteivät etätyö tai liukuvan työajan käyttö ole mahdollista. Kaikkia työntekijöitä koskevat työn ja muun elämän yhteensovittamiseksi tehtävät työaikajärjestelyt on siis neuvoteltava tavallaan työpäivän ja työajan sisällä. Tätä näkökulmaa ei ole laajalti tutkittu aiemmissa työn ja perheen yhdistämisen tutkimuksissa. Tutkimuksen asetelmana oli erilaisuuden maksimointi siten, että tavoitteena oli yhteisten piirteiden etsiminen haastatteluista. Aineisto koostui neljän lähiesimiehen ja neljän työntekijän teemahaastatteluista, jotka kaikki olivat kaikki naisia ja iältään 40–65 -vuotiaita. Haastattelun teemoja olivat työvuorojen suunnittelu ja -toteutuminen kyseessä olevalla osastolla, työaikajärjestelmistä ergonominen - ja osin autonominen työvuorosuunnittelu, osaston yleinen ilmapiiri, työntekijöiden sairauspoissaolot, haastateltavien oma elämä ja jaksaminen. Haastatteluja analysoitiin laadullisella sisällön analyysillä. Haastatteluista yleisesti esiin nousevia teemoja olivat ergonomisen työvuorosuunnittelun kritisointi, oma vaikutusmahdollisuus ja yksilölliset erot sekä yksityiselämä, harrastukset ja perhe. Työntekijöiden haastatteluista teemoina korostuivat työvuorotoiveet, oma vaikutusmahdollisuus työvuoroihin sekä työn ja yksityiselämän yhdistäminen. Lähiesimiesten haastatteluissa korostuneita teemoja olivat osin samat kuin edellä, mutta myös toiminnan takaaminen. Haastatteluista nousseista teemoista pääteltiin, että ergonomisen työvuorosuunnittelun ja työntekijän yksityiselämän yhteensovittaminen tapahtuu hyvin voimakkaasti paikallisesti sopimalla – konkreettisesti työntekijä – esimies yksilötasolla. Lähiesimiehet ja työntekijät yksilöinä neuvottelevat työvuoroista tapaus- ja tilannekohtaisesti. Työntekijöiden ja esimiesten osin erilaiset intressit ja siitä seuraava paikallinen sopiminen näkyy sekavuutena työvuorolistoissa. Johtopäätöksinä esitetään, että taustalla työvuorosuunnittelussa on työnantajan ja työntekijöiden intressien ja näkökulmien erilaisuus, joka on hyvin perinteinen vastakohta-asetelma, mutta uudella tavalla jäsentyneenä. Ongelmat eivät liity rahaan tai työn tekemisen tapaan, vaan ennen kaikkea työn ja muun elämän yhdistämiseen. Ergonomista työvuorosuunnittelua tärkeämmäksi työntekijöille nousee useimmiten oma elämäntilanne ja yksilölliset taipumukset. Osastonhoitajat lähiesimiehinä pyrkivät ottamaan työvuorosuunnittelussa huomioon työntekijöiden toiveet sekä ylemmän johdon linjaukset ja ergonomisten työvuorojen periaatteet. Vastakkain asettelu syntyy niin sanotun virallisen toimintatavan ja todellisen epävirallisen toimintatavan välille. Epävirallinen toimintatapa muodostuu lähinnä (naisten) joustavasta sopimisesta ja neuvottelemisesta sekä tärkeän yksityiselämän merkityksestä. Naisalaiset ja naislähiesimiehet muodostavat hoitoalalla organisaation sisällä oman epävirallisen yhteisönsä, jonka oma yhteinen ajattelu- ja toimintatapa poikkeaa työnantajan virallisista ohjeista ja suosituksista. Pelkkä ergonominen työvuorosuunnittelu on käsitteenä liian kapea kuvaamaan työntekijöiden jaksamista, hyvinvointia tai organisaation taloudellista tulosta käytännön tasolle vietynä.