Browsing by Subject "vuorovaikutus"
Now showing items 1-20 of 26
-
(2013)Recently, two phenomena have received increasing attention across the social science disciplines which investigate European integration: Europeanization and migration. Within sociology, the Europeanization of identities in particular has become a 'growth industry' (Checkel 2007). This thesis focuses on the nexus between Europeanization and migration by looking at the relationship between European identity, cross-border interactions and transnational family background of European Union (EU) citizens. Specifically, three different groups of EU citizens (with European transnational family background, non-European transnational family background, and without any transnational family background) are compared in their levels of European identity and engagement in cross-border interactions. Using a set of ordinary least squares and logistic regressions it is then analyzed whether transnational family background fosters European self-identifications and cross-border interactions if variables identified as influential in the literature is controlled for. Results indicate that transnational family background is a positive predictor of European identity and cross-border interactions, alongside education, suggesting that higher cross-border migration may be beneficial for future societal integration in the EU beyond the first generation movers. All calculations are computed using a Eurobarometer survey from 2010 (EB 73.3) which includes individual-level data from the EU-27 countries.
-
(2013)Materialet till Pro gradu avhandlingen har samlats i början av 2000-talet. Jag var då nyligen anställd som skolkurator och blev intresserad av växelverkan mellan flickor och pojkar i klassituationer. Lärare diskuterade regelbundet ljudliga pojkar och tysta flickor. För flickorna var klassituationen jobbig för att de var tvungna att överrösta de ljudliga pojkarna. Jag fick lov av rektor att intervjua flickor och pojkar i årskurs åtta och årskurs 9, för att ta reda på hur flickor och pojkar upplever växelverkan i klassrummet. Pojkarna visar ofta ilska och frustration I klassituationer, men gör flickorna det? Allt som allt intervjuades tjugofyra elever på band, femton flickor och nio pojkar i två högstadieskolor I huvudstadsregionen. Eleverna intervjuades i grupper på två till fyra. Metoden är kvalitativ och består av en vinjett som beskriver en för eleverna vanlig klassituation med ljudliga pojkar. För att få fram variationer i emotioner och för att väcka diskussion vid intervjutillfället, har jag använt bilder som uttrycker motsatta känslor. Resultatet visar att det finns flickor som ända sedan lågstadietiden klarat av att visa negativa emotioner i en ljudlig klass med pojkar. Motsatsen är lika ofta förekommande, nämligen flickor som inte klarar av att visa negativa emotioner i klassrummet, utan avreagerar sig hemma i eget rum. Ett överraskande resultat är att pojkarna önskar att flickorna kunde visa oftare negativa emotioner under lektionen. Om även flickorna har mera ljud blir också de straffade på samma sätt som pojkarna och det blir mer jämlikt. Slutsatsen är att flickor behöver mycket stöd och uppmuntran för att klara av att visa negativa emotioner i en klassituation. Det finns flickor som klarar av att stå för sina åsikter, men får ofta negativa kommentarer i en klassituation. Det är inte enbart skolans uppgift att stärka flickornas självförtroende. Diskussionen om växelverkan mellan flickor och pojkar I klassituationer är lika aktuell idag som för tio år sedan
-
(2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on organisaatioviestintään ja vuorovaikutukseen tukeutuen tarkastella millainen viestinnän ja työhyvinvoinnin välinen suhde avoimissa työtiloissa on ja millainen suhde avoimilla työtiloilla on työyhteisön viestintään ja työhyvinvointiin. Tutkimusaihe valikoitui sen ajattomuuden ja ajankohtaisuuden vuoksi, sillä teknologia on tuonut mukanaan haasteita työelämään, koska digitalisaatio ei ole muuttanut vain työntekijöiden tapaa tehdä työtä, vaan myös työtavat, -tilat ja -välineet ovat kokeneet muutoksen, jolloin myös aiheen ajattomuus ja tärkeys korostuvat entisestään. Tutkimusaiheen valintaan vaikutti myös se, että avoimia työtiloja oli aiemmissa tutkimuksissa lähestytty vain hyvin harvoin viestinnän sekä työhyvinvoinnin välisen suhteen kautta. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivista, eli laadullista tutkimusta apuna käyttäen. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin suomalaisen mediaorganisaation työyhteisön avoimista työtiloista puolistrukturoitujen haastatteluiden ja etnografiaan tukeutuvan havainnoinnin avulla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu aiemmista avointen työtilojen, viestinnän ja organisaatioviestinnän sekä työhyvinvoinnin tutkimuksista, tieteellisistä artikkeleista ja kirjallisuudesta. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena nähtiin vuorovaikutuksen toimivan sekä viestintää että työhyvinvointia yhdistävänä tekijänä, joka myös sitoi molemmat yhteen avointen työtilojen kanssa. Viestintä nähtiin avoimissa työtiloissa tapahtuvana toimintana ja työhyvinvointi taas seurauksena tästä toiminnasta. Johtopäätöksenä todettiin viestinnän ja työhyvinvoinnin suhteen olevan keskeistä avointen työtilojen tutkimuksessa. Tutkimuksen perusteella tuotiin esille myös muiden tieteenalojen merkitys osana viestinnän, työhyvinvoinnin ja avointen työtilojen tutkimusta. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä olivat: Juholin 1999; Lohtaja-Ahonen & Kaihovirta-Rapo 2014, Hakanen 2011 & 2005.
-
(2011)Peruskoulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat ovat opintiensä alussa mutta vielä lähellä varhaislapsuuden leikin ja vapauden maailmaa. Vuodesta 2004 alkaen heillä on ollut lakisääteinen oikeus osallistua koulunjälkeiseen aamu- tai iltapäiväkerhoon. Läksyjenteon, välipalan ja askartelun tai muun ohjatun harrastusmuodon lisäksi kerhossa on mahdollisuus myös vapaaseen leikkiin ja toimintaan. Iltapäiväkerhot ovat niin vanhempien kuin lasten suosima vapaa-ajanviettotapa, jonka valitsevat lähes kaikki 1.-luokkalaisten ja osa 2.-luokkalaisten lasten vanhemmista, vanhempien mukaan erityisesti turvallisuussyistä. Tämän laadullisen, lapsuuden sosiologiaan ja yleiseen sosiologiaan kiinnittyvän, mutta myös kasvatustieteestä ja filosofiasta aihetta lähestyvän pro gradu -työn tavoitteena on tarkastella lasten hyvinvointia ja iltapäiväkerhon kasvatusvuorovaikutusta autonomian, toimijuuden ja sosiaalisuuden näkökulmasta. Aineistoanalyysin selektiivisessä vaiheessa ydinkategorioiksi nousivat auktoriteetin laatu ja valvonnan määrä. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu tutkimuskohteeksi satunnaisesti valitun, suuren eteläsuomalaisen kunnan koulun tiloissa järjestetyn iltapäiväkerhon etnografisesta havainnoinnista, 14 lapsen parihaastatteluista ja kymmenelle vanhemmalle lomakkeella esitetyistä kysymyksistä. Analyysimenetelmänä on etnografia ja grounded theoryna tunnettu metodi. Tutkielman perusteella henkilökunnan pedagogisen auktoriteetin laatu ja kasvatusote kuvastavat kasvatuskulttuurien ja lapsuudesta käytävän määrittelyn murrosta, samoin kuin kerhon asemaa koulun ja vapaa-ajan välimaastossa. Vuorovaikutuksessa auktoriteetin laatu näyttäytyy enemmän autoritäärisena kuin neuvottelevana ja osallistavana, mutta on sekoitus molempia. Lasten autonomisuus ja osallisuus toteutuvat aineiston valossa puutteellisesti. Myös lasten käsitys ja tieto oikeuksistaan tuoda esiin mielipiteensä on epävarmaa. Jatkuva valvonta ja toiminnan muutokset edellyttävät lapsilta herkeämätöntä reagointi- ja muutosvalmiutta, mikä ei vastaa iltapäiväkerhoille asetettujen toiminnan perusteiden mukaista rentoutumisen, virkistyksen tai levon toteutumista. Toisaalta vertaissuhteilla on suuri rooli lasten voimavarana tiukan aikuisjohtoisessa toimintaympäristössä. Toimijuutta ilmentävä, vaikeasti havaittava ja monia muotoja saava lasten keskinäinen vertaiskulttuuri toimii yhdistävänä siteenä lasten välillä ja vahvistaa heidän keskinäistä sosiaalisuuttaan ja yhteenkuuluvuuttaan. Samalla se korostaa lasten ja aikuisten suhteen hierarkkisuutta ja vastakkaisuutta yhteistoiminnan sijaan. Tutkielma jättää avoimeksi kysymyksen auktoriteetin laadun ja valvonnan määrän vaikutuksesta iltapäiväkerholapsiin ja heidän myöhempään kasvuunsa itseensä luottaviksi, autonomisiksi kansalaisiksi nopeasti muuttuvassa maailmassa. Jatkuvan konfliktin uhan alainen ilmapiiri ei edesauta luottamuksellisen ilmapiirin syntymistä. Kasvatusinstituutiossa välttämätön auktoriteetti voi olla monenlaista, autonomiaa ja luottamusta edistävää, yksipuolista kurikasvatusta tai epäröivä sekoitus molempia. Sen laadulla ja määrällä on merkitystä iltapäiväkerholasten hyvinvoinnin kannalta. Koulun jälkeisessä iltapäivässä lasten vapaan toiminnan, levon ja liikunnan mahdollisuuksiin, riittäviin ja tarkoituksenmukaisiin toimintatiloihin ja ohjaajien kasvatusvalmiuksiin tulee tämän tutkielman valossa myös kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.
-
(2020)The agency of people with chronic pain is affected deeply and physically by pets, either consciously or unconsciously. In my thesis, I review if pain and animal in the role of a pet are a natural part of a person’s life cycle. In the light of the study, a human and an animal create a very close-knit, significant and interactive reference group through the pet relationship. The study’s approach to chronic pain is phenomenological research. The interaction between pets and people with chronic pain and their survival in daily life with chronic pain is discussed through the concept of resilience. The purpose of this study is to find out what kind of a support role a pet plays in the daily life of a person with chronic pain and how the person experiences their relationship with their pet. The ethnographic research data was collected in spring 2017 by interviewing a research group of 12 informants. Of the informants, three were men and the rest were women. In addition to a pet, most informants also had another person in their household. The informants lived in the regions of Central Finland, Northern Karelia, Pirkanmaa, Uusimaa and Päijät-Häme. The data collection started with the help of the key informant and a preliminary information form sent to the informants. The semi-structured interviews of the informants who consented to participate in the study were executed in part in personal interaction, in part as email interviews. The research data was transcribed and anonymised to ensure the privacy of the informants and their pets and to ensure that they remain unrecognisable. The research data indicates that when discussed through pets, the pain experienced by the informants was part of their life cycle, a phenomenon constantly in qualitative change. The support role of pets in the daily life of people with chronic pain could be seen to maintain functional ability and relieve pain without having to prove the pain to anyone in order to get help. Pets were a permanent and maintaining force in the daily agency of people with chronic pain. The person with chronic pain experienced the interactive relationship with their pet to be essential. The interactive relationship between the pet and the person with chronic pain was experienced to be so important that without a pet, the informants felt like something was missing from their life. This could refer to special resilience that has been formed between the person with chronic pain and the pet. Due to the topic of the research and the sensitivity of the data, the researcher’s ethical discussions and selections have been prominent throughout the research process. From the perspective of research reliability, the empirical experiences of the informants cannot be questioned. The study may bring hope and additional information for those living with chronic pain that they may already be treating their pain unconsciously, with the help of their pets.
-
(2017)Projektimuotoinen, eri alojen asiantuntijat yhteen saattava tiimityö on joustavuudessaan tehokas työnteon malli monimutkaistuvassa maailmassa. Myös rakennusalalla suurhankkeiden menestyksekkään läpiviemisen on todettu edellyttävän toimijoilta laaja-alaista yhteistyötä. Yhteistyötä ja laatua pyritään rakennusalalla lisäämään eri organisaatiot ja osaamisalueet yhdistävien yhteistoiminnallisten projektimallien avulla. Näitä projekteja suunnittelevat ja koordinoivat asiantuntijatiimit, joiden avoin ja luottamuksellinen vuorovaikutus on hankkeiden onnistumisen kannalta ratkaisevaa. Tämä pro gradu -työ tukee rakennusalan RAIN-kehityshankkeen hankekohtaisen integraatiokyvykkyyden edellytysten selvitystavoitetta. Työn käytännöllisenä tavoitteena on ollut tiimien yhteistyökykyisyyttä edistävien tekijöiden esiin nostaminen. Työssä tarkastellaan hybridi- ja allianssihankkeen asiantuntijatiimien jäsenten kokemuksia yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta sekä verrataan niitä viestinnän ja sosiaalipsykologian alojen tutkimustietoon. Näkökulmina yhteistyökyvykkyyteen käytetään tiimitoiminnan mahdollistavan ja oppimista edistävän vastuullisen ja dialogisen työyhteisöviestinnän (Juholin, Åberg & Aula 2015) sekä yhteistyötä monesti haittaavien työilmapiirin ja -kulttuurin käsitteitä. Tietoa hankkeiden viestinnästä, vuorovaikutuksesta ja ilmapiiristä tarjoaa kahdeksan teemahaastattelun avulla kerätty aineisto. Työn keskeisin tulos on, että asiantuntijatiimien yhteistyökykyisyys muodostuu organisaatiorakenteiden ja toimintatapojen, tiimissä toimivien asiantuntijoiden osaamisen sekä organisaation ilmapiirin ja kulttuurin yhdistelmästä. Erityisesti riittävä tietämys ja ymmärrys viestinnästä sekä yhteistyökykyisyyden ohella yhteistyöhalukkuus havaittiin toimijoiden yhteistyötä edistäviksi tekijöiksi. Avoimeen vuorovaikutukseen rohkaisevan ilmapiirin aikaansaamista haittasivat eniten asiantuntijatoiminnan päätöksentekokeskeinen sekä projektin aikataulua ja tuloksellisuutta uhkaavia tekijöitä välttelevä toimintatapa. Allianssiprojektin yhteistoimintaa tukevat rakenteet, kuten sopimusmallit, yhteiset työtilat ja projektiryhmätyöskentely, todettiin tiedonkulkua, yhteisen ymmärryksen syntymistä sekä yhteisöllisyyttä edistäviksi. Puutteet viestinnällisessä osaamisessa muodostuivat haasteiksi hankeviestinnän koordinoinnin ja yhteisöllisen organisaatiokulttuurin muodostamisessa. Asiantuntijoiden tiedonsiirtoon painottuneen viestintäkäsityksen vuoksi vastuullista ja avointa dialogia ei johdettu, eikä siihen kannustettu, jolloin työyhteisön koko potentiaalia ei pystytty hyödyntämään hankkeen hyväksi. Jatkotutkimuksen kannalta kiinnostuin dialogisen kulttuurin johtamisesta.
-
(2011)Based on a one-month long ethnographic study conducted in two Chinese kindergartens, this study aims to understand the issue of discipline in the Chinese preschool setting through an examination of practices teachers use to manage everyday routines in the kindergarten. It also seeks to understand teachers’ values behind their choices of practices. Data of this study are comprised of three parts - notes of participant observation in eight classrooms with a focus on teacher-child interaction; interviews with nine teachers and directors of the two kindergartens; and written accounts of four teachers collected after the fieldwork in order to understand the particular practices of teachers’ praising and criticizing children. A grounded theory approach is applied to code and analyze data. Results of analysis are structured as followed. First the concept of routine is clarified based on teachers’ definition of it and observation notes on its main components, namely the timetable of everyday activities; general behavioral rules in the kindergarten; and detailed rules and procedures for various activities in the kindergarten. Then practices for managing routines are examined – how teachers organize children in activities, enforce routines, and restore routines when they are not followed well. After that, the matter of self-control is examined in relation with external control. Then teachers’ perception of their roles as the manager, director and executor of routines is presented in a discourse of control in which the values behind practices are found to be embedded. The next section of analysis examines the role of routine in relation with other activities in the kindergarten. Results indicate that routine which is supposed to be the foundation of other activities is in conflict with other activities. The last section of analysis provides some reflections on the rational of routine management in Chinese kindergartens in relation with the overall goals of Chinese preschool education. It also provides some reflections on the effect current mode of teacher-child interactions may have on childrens self construction and their understanding of self in relation with the society. As a conclusion, this study suggests that the current mode of routine management in Chinese kindergartens relies heavily on teachers control, leaving great room for better acknowledging childrens agency.
-
(2018)Psykoterapiasta on runsaasti keskustelunanalyyttista tutkimusta. Psykoterapiavuorovaikutusta on tutkittu niin yleisesti kuin myös keskittyen joihinkin erityisiin osa-alueisiin. Näiden tutkimusten tavoitteena on saada tietoa ja löytää mahdollisia kehitysideoita. Potilaan minuus on keskeinen osa-alue psykoterapiassa. Sitä työstetään terapiassa jatkuvasti, mutta siitä miten terapeutti potilaan minuutta käsittelee, ei ole aiemmin tehty perusteellista tutkimusta. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, miten terapeutti hakee potilaan puheesta kuvauksia hänen minuudesta, ja miten hän näitä kuvauksia käsittelee. Käsitys minuudesta nojaa tässä symbolisen interaktionismin teoriaperinteeseen. Vuorovaikutustutkimuksena tämä keskittyy terapeutin käyttämiin vuorovaikutuksellisiin resursseihin potilaan minuuden työstämisessä. Vuorovaikutuksen tutkiminen on mikrososiologiaa, ja edellyttää yksityiskohtaista analyysia, niinpä tässä käytetään keskustelunanalyyttisia menetelmiä sekä videoitua ja tarkkaan litteroitua aineistoa. Aineistona on viisi terapiaistuntoa kahdesta eri tapauksesta psykodynaamisessa psykoterapiassa. Tutkimuksessa syntyneitä havaintoja tarkastellaan aiemman keskustelunanalyyttisen, erityisesti psykoterapiatutkimuksen valossa. Keskeisimmät esille nousevat piirteet minuuden käsittelemisessä psykoterapiassa ovat minuuden delikaattisuus ja projektiluonteisuus sekä sen henkilökohtaisuuden ja sosiaalisuuden välinen suhde. Psykoterapiassa käsitellään runsaasti arkaluontoisia aiheita, jotka edellyttävät terapeutilta delikaattisuuteen suuntautumista. Minuuden kohdalla tämä korostuu erityisesti, sen ollessa jossain määrin delikaattinen aihe jo itsessään, sekä sisältäessä paljon delikaattisia osa-alueita. Psykoterapiassa esiintyy tyypillisesti myös ylisessioisia projekteja. Myös minuus näyttäytyy tämän tutkimuksen perusteella sellaisena pitkäaikaisena projektina, jota työstetään istunnosta toiseen. Minuuden eri osa-alueetkin vaativat pitkäjänteistä käsittelyä. Vaikka minuus on hyvin henkilökohtainen asia, näkyy myös sen sosiaalinen ulottuvuus tässä tutkimuksessa vahvasti. Tutkimuksessa ilmenee kuinka terapeutti käyttää tätä minuuden sosiaalista puolta hyväksi potilaan minuuden työstämisessä. Yhteenvetona voisi todeta minuuden olevan keskeinen osa-alue psykoterapiassa. Sen käsitteleminen noudattaa pääpiirteittäin tyypillisiä psykoterapiavuorovaikutuksen lainalaisuuksia. Minuuden kohdalla nämä psykoterapiavuorovaikutukselle tyypilliset piirteet korostuvat entisestään projektiluontoisuuden ja delikaattisuuden osalta. Näiden lisäksi minuuden tasapainottelu sen henkilökohtaisuuden ja sosiaalisuuden välillä tekee siitä moniulotteisen.
-
(2017)Suomalaisen ravintolatutkimuksen valtavirta on keskittynyt kuvaamaan yökerhoa viiteryhmien elämäntapojen ja heidän elämässään laajemmin vaikuttavien arvo-orientaatioiden kautta, jotka ovat perustuneet viiteryhmän sosioekonomiseen luokka-asemaan ja kulttuurisiin itseidentifikaatioihin. Yökerhon sisällä tapahtuvat asiat on nähty viiteryhmien ominaisuuksien konkreettisina heijastumina tai ravintolan funktioina suomalaisessa yhteiskunnassa. Uusimmassa ravintolatutkimuksessa yökerho on yksi ravintolan tyyppi, jossa on tarkoitus bilettää eli pitää hauskaa nuorille, kaupungissa asuville aikuisille tärkeällä ja ilmaisuvoimaisella tavalla. Yökerhon tanssilattia on biletyksen rituaalisiin huippuhetkiin kytkeytyvä alue, jossa toisiinsa tukeutuvat bilettäjät saavat voimakkaita yhteenkuuluvuuden tunteita tanssiessaan ja hassutellessaan yhdessä. Etnografisessa tapaustutkimuksessani tarkastelen Erving Goffmanin teoriaperinteeseen tukeutuen yökerhon tanssilattiaa jaetun läsnäolon julkisena tilana, jonne saapuessaan yksilöt muodostavat meneillään olevasta tilanteesta käsityksen seuraamalla muiden tanssilattialla olevien toimintaa. Samalla he asettuvat keskenään vuorovaikutusjärjestykseen, joka säätelee ihmisten keskinäisiä sopivia ja ei-sopivia tekoja. Jaetun läsnäolon julkisissa tiloissa on jatkuva kasvokkaisen kohtaamisen mahdollisuus ja riski. Kysyn, millaisia porukoita tanssilattialle muodostuu, miten porukoita ylläpidetään, ja kuinka ne toimivat suhteessa toisiinsa? Millä eri tavoilla kohtaamisen riski vaikuttaa tanssilattialla toisille lähetettyihin viesteihin, jotka voidaan tulkita kutsuiksi ja ehdotuksiksi. Sen lisäksi kysyn, miten vuorovaikutusjärjestyksestä seuraavat odotukset, velvollisuudet ja oikeudet jakautuvat yökerhon tanssilattialla ja millainen moraalinen yhteisö tästä muodostuu? Tutkimuksen aineisto on kerätty etnografisen havainnoinin avulla seitsemässä Helsingin ja Tampereen eri tyyppisissä yökerhoissa yli 35 havainnointitunnin aikana. Tutkimuksessani osoitan, että yökerhon tanssilattialla syntyy porukoita kolmelle vuorovaikutustasolle ja tanssijoille tärkein taso on heidän kohtaamisensa oman ensisijaisen kohtaamisensa kanssa, jossa kaksi tai useampaa ihmistä tanssivat keskihakuisesti ja toisiinsa sitoutuneina. Toiseksi osoitan, että tanssilattialla on paljon kutsuja, ehdotuksia ja myös lähestymisiä, jotka eivät välttämättä johda ainakaan kohtaamiseen vaan turvallisinta on jättää kutsu huomioimatta tai hylätä se tanssilattiatilanteelle sopivalla tavalla. Tanssilattian lähestymiset edellyttävät monimutkaisen näköisiä rituaalisia vuorotteluja, joissa lähestyjä varmistelee useammille tavoilla kohtaamisen aloittamisen sopivuutta. Viimeiseksi osoitan, että tanssilattialle muodostuu joukko tai joukkojen ryhmä, jonka edustajat toimivat useimmiten sopuisasti ja tehokkaasti. Tanssilattian odotukset, velvollisuudet ja oikeudet eivät silti jakaudu tasaisesti. Yksin tanssivat ihmiset ja naiset näyttävät olevan muita haavoittuvaisemmassa asemassa.
-
(2017)Tutkimuksen kehyksen muodostaa muutos yhteisöllisyyden kokemisen muodoissa sekä poliittisen viestinnän ja politiikan tekemisen tavoissa. Sosiaalisen median käytön yleistyminen ja suosion kasvu ovat muuttaneet yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen mekanismeja sekä vaikuttaneet politiikkaan ja julkisuuteen tarjoamalla uudenlaisen areenan poliittiselle toiminnalle. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten moderni yhteisöllisyys ilmenee poliittisten puolueiden sosiaalisen median kanavilla julkaistavissa kuvissa. Tutkimuksessa selvitetään, miten kaksi suomalaista poliittista puoluetta representoivat yhteisöllisyyttä Twitterin kuvallisessa viestinnässä, ja millaisten visuaalisten keinojen kautta puolueiden yhteisöllisyys ilmenee näppäilykuvia sisältävissä julkaisuissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu aiemman yhteisöllisyyttä, sosiaalista mediaa, politiikkaa ja valokuvausta käsitelleen tutkimuksen ympärille. Teoreettisen viitekehyksen tarjoamia teemoja ovat sosiaalisen median ja kuvallisen viestinnän tuomat muutokset yhteisöllisyyden kokemiseen sekä muutoksen luomat mahdollisuudet ja haasteet poliittisille puolueille. Yhteisöllisyyden ja sosiaalisen median ympärille rakentuvaan tutkimusongelmaan etsitään vastausta poliittisten puolueiden kontekstista. Tutkimuksessa tarkastellaan ilmiötä tapaustutkimuksen tarjoamissa kehyksissä keskittymällä Kokoomuksen ja Vihreiden kuvalliseen viestintään Twitterissä. Tutkimusaineiston muodostavat sekä Kokoomuksen että Vihreiden Twitter-tileiltä kerätyt julkaisut, joihin on ollut liitettynä näppäilykuva. Tutkimusaineiston analyysissa yhdistetään laadullista sisällönanalyysia ja sisällön erittelyä sekä semioottista kuva-analyysia. Tutkimus osoittaa, että moderni yhteisöllisyys ilmenee poliittisten puolueiden sosiaalisessa mediassa julkaisemissa kuvissa. Tulosten mukaan poliittiset puolueet pyrkivät viestimään ja muodostamaan mielikuvaa edustamansa ideologian ympärille rakentuneesta yhteisöstä. Puolueiden Twitterissä julkaisemissa näppäilykuvissa korostuvat etenkin ryhmäkuvien määrä ja vaikutusvaltaisten poliitikkojen läsnäolo. Lisäksi tulosten mukaan kohteena olevat puolueet keskittyvät informoimaan Twitter-käyttäjiä puolueiden erilaisiin esiintymisiin, kokoontumisiin, kannanottoihin ja kenttätyöhön liittyvistä tapahtumista sekä teemoista. Tutkimustulosten pohjalta tutkimuksessa muodostetaan empiirisestä aineistosta teoreettis-käsitteellinen malli modernin yhteisöllisyyden ilmenemisestä sosiaalisessa mediassa. Modernin yhteisöllisyyden ilmenemisen malli kuvaa yhteisön, julkisuuden ja verkon välisen synteesin. Malli havainnollistaa sen, kuinka modernin yhteisöllisyyden kokemus syntyy yhteisöjen ja yksilöiden välille verkkoympäristön mahdollistamassa aika- ja paikkariippumattomassa julkisuudessa. Tutkimuksen tärkeimpiä lähteitä ovat muun muassa Baumanin sekä Maffesolin teokset modernin ja postmodernin yhteisöllisyyden muodoista, Hintikan, Mickelssonin, Highfieldin sekä Gainous & Wagnerin tutkimukset poliittisesta vaikuttamisesta sosiaalisessa mediassa sekä Villin tutkimukset mobiililaitteiden ja näppäilykuvien käyttötarkoituksista osana viestintää.
-
(2011)Tarkastelen tutkielmassani, miten moniammatillisuus ilmenee eri ammattikuntien edustajista koostuvien työryhmien palavereissa. Palavereissa käsitellään nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäisevään Luotsi-toimintaan tehtyjä lähetteitä ja kiinnostukseni kohteena on, minkälainen merkitys työryhmän moniammatillisuudella on nuorten tilanteiden kartoittamisessa ja onko moniammatillisella osaamisella merkitystä nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Sosiaalipsykologisesti erityisen kiinnostavaa on työryhmien vuorovaikutus ja sen merkitys nuorten tilanteiden käsittelyssä. Tutkimukseni pohjautuu sosiaalipsykologisiin, vuorovaikutusta ja ryhmädynamiikkaa käsitteleviin teorioihin ja keskeisimpinä teoreetikkoina ovat Michael Billig (1996) ja Robert Bales (1951). Tutkielmani aineistona on kolmessa Luotsi-työryhmässä nauhoitetut kuusi palaveria, joissa oli läsnä kolmen ammattikunnan edustajia (terveydenhoitajia, sosiaaliohjaajia, nuoriso-ohjaajia) sekä toiminnanjohtajia. Tutkimukseni päätutkimuskysymys oli: Miten moniammatillisuus ilmenee syrjäytymisvaarassa olevista nuorista käytävissä keskusteluissa ja palveleeko se nuorten syrjäytymisen ehkäisyä? Jos palvelee, niin miten? Analyysimenetelminä olivat aineistolähtöinen sisällönanalyysi sekä Balesin (1951) kehittämä vuorovaikutusprosessin analyysi (Interaction Process Analysis, IPA). Tutkimuksen tulokset osoittivat, että Luotsi-työryhmien lähetepalavereissa eri ammattikunnilla on tarjottavana toisiaan täydentävää ammatillista asiantuntijatietoa, jonka lisäksi eri ammattikunnilla on taipumus pohtia tarkemmin yhtä osaa nuoren elämästä siten, että nämä painotuserot myös täydentävät toisiaan. Nuorten elämäntilanteiden kokonaisvaltaiselle kartoitukselle on siis olemassa hyvät edellytykset. Moniammatillisen asiantuntijuuden hyödyntäminen nuoren syrjäytymisvaaran arvioimisessa jää kuitenkin pieneksi toisaalta sen vuoksi, että toimintaan lähetetyt nuoret ovat usein toimintaan juuri kohderyhmää ja toisaalta siksi, että useimmiten Luotsi-työryhmillä oli hyvin tilaa uusille asiakkaille. Näin ollen tarve syrjäytymisvaaran arvioimiseksi syntyi vain harvoin. Moniammatillisuutta hyödynnetään kuitenkin ahkerasti kun työryhmissä mietitään, minkälaisin keinoin nuorta olisi mahdollista tukea. Työryhmien vuorovaikutus mahdollistaa useimmiten moniammatillisen asiantuntijuuden esille tuomisen, sillä ilmapiiri on pääosin positiivinen ja kannustava, jolloin ajatuksia on helppo jakaa. Työryhmissä esiintyy myös positiivista sosioemotionaalista toimintaa, jonka avulla työryhmän jäsenet kannustavat toisiaan kertomaan ajatuksistaan. Vuorovaikutukseen sisältyy kuitenkin myös riskitekijöitä, jotka saattavat haitata moniammatillisen asiantuntijuuden hyödyntämistä estämällä ryhmänjäseniä tuomaan esille mielipiteitään. Ryhmissä on esimerkiksi havaittavissa statuseroja, joiden seurauksena osallistumisaktiivisuus vaihtelee voimakkaasti ryhmänjäsenestä toiseen, eikä kaikilla ryhmänjäsenillä ole siten mahdollisuutta tuoda tietotaitoaan ryhmän käyttöön. Myös kiire asetti joissain palavereissa rajoitteita nuorten tilanteiden syvälliselle arvioimiselle. Näiden riskitekijöiden todellisia vaikutuksia nuoren edun kannalta ja niiden merkitystä subjektiivisiin kokemuksiin ryhmän vuorovaikutuksesta olisi hyvä tutkia jatkossa.
-
(2018)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia naapureiden väliset sosiaaliset suhteet ovat ja ovatko ne urbanisoituneita pääkaupunkiseudun läheisyydessä sijaitsevan kaupungin pientaloalueella. Urbanisoitumisella tarkoitetaan tässä tutkielmassa tilanteittain ja rationaalisin syin harkittavaa vuorovaikutusta sekä muodollista, varautunutta ja etäistä kanssakäymistä naapureiden kesken. Tutkielma tarkastelee myös naapuruston asukkaiden erontekoja samassa korttelissa, samalla asuinalueella tai kaupungin muilla asuinalueilla asuviin asukkaisiin nähden. Asuinalueen sijainnin, varallisuuden tai asumismuodon kautta muodostuvat eronteot voivat synnyttää sisäisiä jakoja asukkaiden tai alueiden kesken. Tutkimuksen keskiössä ovat asukkaiden omat kertomukset ja havainnot, jotka on kerätty kahdeksan teemahaastattelun avulla. Haastatellut asukkaat ovat hyväosaisia ja samantyyppisiä sosio-ekonomiselta asemaltaan sekä kulttuurisen että taloudellisen pääoman suhteen. Lähes kaikki haastateltavat ovat korkeakoulutettuja. Se on syntynyt täydennysrakentamisen kautta, ja sen asuinkorttelit edustavat matalaa ja tiivista asuinrakentamista. Tutkimusteoreettisena viitekehyksenä on käytetty aiempia, pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnassa tehtyjä tutkimuksia: Matti Kortteisen (1982) 80-luvun vantaalaisesta lähiöstä tekemää lisensiaattityötä sekä Johanna Rahusen (2015) espoolaiselta pientaloalueelta. Teoreettisena työkaluna urbanisoitumiskysymyksessä toimii Georg Simmelin teoria, jossa hän tarkastelee kaupunkilaisuuteen, vuorovaikutukseen ja mentaliteettiin liittyviä kysymyksiä. Hän kutsuu suurkaupunkilaisten henkistä suhtautumista varautuneisuudeksi. Kaupunkielämässä itsesuojeluvaisto vaatii negatiivisuutta sosiaaliseen käyttäytymiseen. Toisena teoriana on käytetty Pierre Bourdieun distinktioteoriaa erottautumisesta ja eronteoista. Toimijat eivät tee erottautumista tietoisesti vaan siihen vaikuttaa toimijoiden habitus. Erottelut ja erot määrittelevät sosiaalisen identiteetin ja habitus tuottaa elämäntyylin. Asuinalueiden ja kaupunkien jäsentymistä on mahdollista kuvata asukkaiden tekemien erotteluiden mukaisesti. Tutkimustuloksena voi todeta, että asumismuoto vaikutti naapureiden vuorovaikutuksen määrään ja läheisyyteen. Naapuruussuhteet eivät olleet urbanisoituneita rivitaloasukkaiden keskuudessa. Heidän keskuudessa oli runsaasti vuorovaikutusta ja naapuriavun antoa ja vastaanottamista. Useilla asukkailla oli naapurustossa läheisiä ja luottamuksellisia ystävyyssuhteita. Erillistalojen asukkaiden keskuudessa välit olivat etäisemmät ja muodollisemmat. Asukkaille oli tärkeää, että yksityisyys ja oma rauha säilyi. Erontekoja oli havaittavissa saman taloyhtiön erillistalojen ja rivitalojen välillä. Eroja tehtiin myös viereiseen kerrostalokortteliin sekä muihin kaupungin asuinalueisiin. Erillistaloilla oli korttelissa korkein status. Useat asukkaat liittivät tiettyihin kaupungin asuinalueisiin moniongelmaisuutta ja sitä kautta turvattomuuden tunnetta ja asumisviihtyvyyden puutetta. Naapuruston asukkaat olivat kuitenkin suvaitsevaisia. He eivät pitäneet tärkeinä oman asuinalueensa statusta eikä sitä, että muut asukkaat ovat samalla tasolla taloudellisesti. Kaksikielisessä naapurustossa ei äidinkielelläkään ollut merkitystä vuorovaikutussuhteissa. Naapureiden kanssa seurusteltiin yhtälaisesti riippumatta äidinkielestä.
-
(2012)Tutkielmassa tarkastellaan naurun merkitystä vuorovaikutuskeinona institutionaalisessa kontekstissa, Kelan virkailijan ja asiakkaan välisissä kohtaamisissa. Lähtökohtana on, että nauru on merkityksellinen ja systemaattisesti tuotettu vuorovaikutuskeino. Tutkielmassa tarkastellaan yksityiskohtaisesti virkailijoiden nauruja. Tutkielmassa selvitetään millaisissa tilanteissa virkailijat nauravat ja mikä merkitys virkailijoiden nauruilla on vuorovaikutuksessa ja vuorovaikutuskeinona. Lisäksi tarkastelun kohteena on Kelan virkailijan rooli. Tutkielmassa selvitetään, miten virkailija rakentaa ammattilaisen roolia naurulla. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi, joka on sekä menetelmä että teoria kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta. Keskustelunanalyysin keskeinen ajatus on, että keskustelu ei ole kaaos eikä puhujien keskinäinen ymmärtäminen perustu sattumaan, vaan vuorovaikutus on yksityiskohtiaan myöten järjestynyttä ja jäsentynyttä toiminta. Keskusteluanalyyttisen lähestymistavan mukaan tarkastelun keskiössä ovat keskustelussa ilmenevät puheenvuorot, puheenvuoroilla tehtävät teot, sekä ympäröivät puheenvuorot. Teoreettinen viitekehys pohjautuu keskustelunanalyyttisen perusolettamusten lisäksi Erving Goffmanin dramaturgiseen lähestymistapaan sosiaalisesta maailmasta teatterina ja vuorovaikutuksesta rituaalina, jossa sekä omat että toisten kasvot ovat pyhät. Kelan virkailijan roolia tarkastellaan ammattilaisen toimintaan ja rooliin liitettävien ominaisuuksien valossa, joita aiemmat tutkimukset ovat nostaneet esiin. Tutkimusaineisto koostuu Kelassa nauhoitetutista 89 (kesto yhteensä 7t 5min) asiointitilanteesta. Nauru osoittautui Kelan asioinneissa merkittäväksi ja jäsentyneeksi vuorovaikutuksen resurssiksi. Kelan asioinneissa nauru on tyypillisesti asiakkaan vuorovaikutuskeino ja suurin osa kaikista aineistossa esiintyvistä nauruista on yksinnauruja. Kelan virkailijoiden naurut esiintyvät erilaisissa asiayhteyksissä, jotka tutkielmassa jaettiin viiteen luokkaan. Useimmiten virkailijat nauroivat arkaluonteisten ja ongelmallisten puheenaiheiden, sekä virheiden yhteydessä. Näissä asiayhteyksissä virkailijoiden naurut esiintyivät säännönmukaisesti tietynlaisissa vuoroissa, ja näissä vuoroissa naurut saivat säännönmukaisesti tietynlaisia tehtäviä hoitaakseen. Arkaluonteisten ja ongelmallisten puheenaiheiden yhteydessä oli tyypillisesti kyse ristiriidasta Kelan näkemyksen ja asiakkaan näkemyksen välillä. Näissä tilanteissa vuorovaikutuksen samanlinjaisuus oli uhattuna. Virheiden kohdalla kyse oli tyypillisesti virheiden epäodotuksenmukaisuudesta, jotka aiheuttivat poikkeamia keskustelun normaaliin kulkuun. Näihin keskustelun ongelmakohtiin virkailijat tyypillisesti sijoittivat naurunsa ja naurun tehtäväksi osoittautui palauttaa keskustelu normaaliin tilaan, jossa keskustelun samanlinjaisuus ei olisi uhattuna. Näissä ja muissa tilanteissa, joissa naurua esiintyi, naurulla oli tyypillisesti kaksoisrooli. Kaksoisroolissa naurujen tehtävänä oli samalla sekä osoittaa asiaa että käsitellä osoittamaansa asiaa. Kelan virkailijoille nauru osoittautui merkittäväksi vuorovaikutuskeinoksi, jonka avulla virkailijat ylläpitivät ja rakensivat rooliaan ammattilaisina. Nauru myös teki ammattilaisuutta näkyväksi. Lisäksi nauru edesauttoi virkailijoita hoitamaan ammattilaisien rooliin liitettäviä institutionaalisia tehtäviä.
-
(2022)Tämän laadullisen tutkielman tarkoitus on selvittää lastensuojelun sijaishuollossa asuneiden henkilöiden kokemuksia vuorovaikutuksesta ja kohtaamisesta nuorten ja aikuisten välisissä hoitosuhteissa. Tutkielma avaa sitä, miten vuorovaikutus sijaishuollossa ilmenee nuorten koettuna ja elettynä maailmana, ja millaisista merkityksistä heidän kokemuksensa ovat rakentuneet. Tutkimus tarjoaa mahdollisuuden kuulla sijoitettujen lasten kokemuksia osana lastensuojelun laadun valvontaa ja yhteiskuntamme palvelurakenteiden arviointia. Tutkimus tarkastelee kriittisesti yhteiskunnan institutionaalista vallan käytön maailmaa, johon lastensuojelun piirissä olevat lapset ovat useinkin vastentahtoisesti joutuneet. Tutkimus vastaa seuraaviin kysymyksiin: Mitä merkityksiä nuoret ovat antaneet kokemuksilleen sijoituspaikoissaan kokemastaan vuorovaikutuksesta? Miten nuoret näkevät kohtaamiskokemusten vaikutukset elämässään? Miten valta-asetelma näkyy kohtaamiskokemusten kerronnassa? Tutkielmaa varten on haastateltu teemahaastattelun menetelmin seitsemään useisiin sijoituspaikkoihin sijoitettuna ollutta nuorta aikuista. Haastatteluiden analyysin avulla aineistosta on konstruoitu kolme kokemuskertomusta, jotka kertovat huonoista ja hyvistä kohtaamisen kokemuksista sekä niiden kohtaamiskokemusten vaikutuksesta nuorten elämään. kohtaamisen kertomuksissa korostui vallan- käytön ja alisteisessa asemassa elämisen maailma, mutta toisaalta myös välittämisen ja aidon auttamisen halun ja kiinnostuksen kohteena oleminen. Tutkielma osoitti, että lastensuojelun sijaishuollon asiakkaina olleet nuoret ovat kokeneet vallan käyttöä sekä epätasa-arvoista kohtelua laitosten henkilökunnan taholta. Huonot kohtaamiskokemukset nuorten ja ammattihenkilökunnan välillä ovat saaneet nuorten kertomuksissa merkityksiä, jotka ovat mm. hyväksytyksi tulemisen puutetta, yksin jäämistä ja alisteiseen asemaan joutumista. Hyvät kohtaamiskokemukset taas ovat tutkielman tulosten mukaan viestittäneet aitoa auttamisen halua jaa nuoren näkemistä sellaisena kuin he oikeasti ovat ongelmiensa takana. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää lastensuojelun palveluiden kehittämisessä ja arvioinnissa sekä sosiaalialan koulutuksen suunnittelussa.
-
(2020)Pro gradu -tutkielmassani tutkin piirityöskentelyä vaihtoehtoisena muotona IT-organisaation kokouksessa. Tutkimuksen tavoit-teena oli tutkia piirityöskentelyn kokemusta organisaatiokontekstissa. Tutkimuskysymykseni oli miten osallistujat kuvaavat koke-muksiaan toteutuneista piireistä, kun tietyt soveltamani piirin elementit ohjaavat vuorovaikutusta. Kokoukset tapahtuvat usein tietyllä tutuksi tulleella kaavalla, ja tämä tutkimus sai alkunsa siitä ajatuksesta, mitä perinteinen piiri voisi tuoda mukanaan. Ihmiset ovat kokoontuneet kautta aikojen keskustelemaan piiriin erilaisista asioista. Puhetta on ohjailtu esimerkiksi puhe-esineellä, joka antaa puheoikeuden ja kiertää henkilöltä toiselle. Tutkielmani edustaa sosiaalipsykologista pienryhmätutkimusta. Taustateorioiksi valitsin sosiaalipsykologisista peruskäsitteistä normit, konformisuuden, avautumisen ja koheesion, koska ne tulivat esille piiriin liittyvissä aikaisemmissa tutkimuksissa. Toteutin tutkimukseni IT-organisaatiossa, jossa piiri järjestettiin neljä kertaa tavallisen viikkokokouksen sijasta. Moderoin yhdessä kokouksen vetäjän kanssa piirimuotoiset kokoukset. Empiirinen tutkimusaineisto koottiin keräämällä kirjalliset palautelomakkeet piirimuotoisen kokouksen jälkeen sekä haastattelemalla myöhemmin neljää osallistujaa. Tutkimuksen analyysimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi. Analyysi soveltaa aineistolähtöistä lähestymistapaa, ja sen avulla tutkin ihmisten kokemusta ja tulkintaa yksittäisistä piirityöskentelykerroista. Tutkimustuloksissa tuli esille viisi pääluokkaa: hallittavuus, vuorottelu, osallistuminen, asioiden käsittely sekä inhimillinen yhteys. Kaikissa pääluokissa näyttäytyi sekä niihin liittyvä myönteinen ulottuvuus että niiden vastaulottuvuus. Piirityöskentely koettiin monelta osin helpottavan kokouksen käytännön etenemistä. Osallistujat pääsivät puhumaan ja piiri rohkaisi osallistumaan. Piiri koettiin myös hyväksi tavaksi kohdata toisia osallistujia ja käsitellä hankalia asioita. Vastaulottuvuudet toivat tässä tutkimuksessa ilmi piiriin liitettyjä epämukavia tuntemuksia sekä heikkouksia. Piirityöskentely koettiin osin hitaaksi, epäkäytännölliseksi ja tällaiseen IT-kontekstiin epäsopivaksi tavaksi kokoustaa. Puheen vuorottelu aiheutti joillekin jännittämistä, ja osallistuminen koettiin osin pa-kottavaksi. Koettiin myös, että on muitakin keinoja käsitellä asioita, ja avautuminen eli asioiden paljastaminen itsestä muille saatettiin kokea haavoittavaksi. Vertailin tuloksia aikaisempiin tutkimuksiin piirityöskentelystä käytännön tasolla. Suhteutin tuloksia niihin sosiaalipsykologian käsitteisiin, jotka tutkimuksessani näyttäytyivät. Näiden pohjalta muodostin tutkimuksen tuloksista johtopäätökset. Reflektoin työni lopuksi tuloksia myös hieman laajemmin liittyen siihen, miten piirityöstelyä voisi hyödyntää tukemaan organisaation vuorovaikuttei-suutta ja dialogisuutta. Piirityöskentelyllä on olemassa omat norminsa ja ideaalinsa. Osallistujille on tärkeää sanoittaa ja sopia niistä asioista, joilla voi-daan lisätä piirin turvallisuutta. Organisoimattomana piiri voi johtaa kielteisiin kokemuksiin. Piirityöskentelyn moderaattorin osaamisella ja keskustelun säännöistä sopimisella voidaan todennäköisesti vähentää jännitystä aiheuttavia tekijöitä sekä lisätä turvalli-suudentunnetta. Näin saadaan työskentelymallin parhaat puolet esille. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että piirityöskentely on yksi vaihtoehtoinen muoto toteuttaa yhteisöllisyyttä lisäävä työyhteisön kokoontuminen. Tässä tutkimuksessa esiin tullut tieto on hyödyllistä niille, joita kiinnostaa piirityöskentelyn soveltaminen business-kontekstissa ja toisaalta joita kokousten vuorovaikutukseen liittyvät asiat kiinnostavat yleisemminkin.
-
(2015)Tutkimuksen aihe liittyy perheen vanhempien huumeiden käyttöön lastensuojelun näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan vanhempien kokemuksia kanssakäymisessä auttajatahojensa kanssa ja millä tavoin vanhemmat ottavat vastuuta silloin, kun tavoitteena on perheen selviytyminen elämään riittävän hyvässä arjessa. Nämä kaksi tutkimuskysymystä johtavat selvittämään yhteiskunnallisesta viitekehyksestä käsin lastensuojeluviranomaisten toimintaa huumeongelman kanssa kamppailevien perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. Metateoreettisena viitekehyksenä tässä tutkimuksessa on sosiaalinen konstruktionismi. Sosiaalisen todellisuuden rakentumista on tarkasteltu tarinallisen kiertokulun teorian mukaan, jossa kieli ja kielellinen vuorovaikutus ovat tärkeä osa sosiaalista kerrontaa. Tutkimuksessa on nostettu esille käytäntötutkimuksen mahdollisuudet hyödyntää tarinoita ja dialogisia kohtaamisia työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa. Tässä tutkimuksessa perheen vanhemmat kokivat lastensuojelun työn ristiriitaisin tuntein. Vanhemmat kokivat lastensuojelun asiakkuuden uhkaavana, joka vaikeutti vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden luottamuksellista suhdetta. Toisaalta vanhemmat tiedostivat lastensuojelun avun mahdollisuudet tukea apua tarvitsevia perheitä. Tutkimuksen tuloksena merkittävää on työntekijän ja asiakkaan dialogiseen orientaatioon perustuva toista kunnioittava vuorovaikutussuhde, jonka avulla yhteistyötä rakennetaan perheen ja lasten hyväksi. Perheen läheisistä ja ammattiauttajista koostuva yhteinen sosiaalinen tukiverkosto osoittautui perhettä kannattelevaksi voimaksi. Äidin rooli perheessä näyttäytyi myös vahvana perheen selviytymisen kannalta. Sosiaalialalla työntekijän koulutus ja ammatti-identiteetti ohjaavat työtä elämässään apua tarvitsevien ihmisten kanssa. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan katsoa, että yksi keino auttaa perheitä on edistää sosiaalista vuorovaikutusta työntekijöiden ja asiakkaiden kesken. Tämä voisi olla tutkimuksessa puhuttu sosiokulttuuriseen ja sosiaalipedagogiikkaan tukeutuva ajatus yhteisestä osallistumisesta ja dialogista, jonka kautta kaikilla ihmisillä on mahdollisuus omaan kasvuun ja kehitykseen.
-
(2021)Sijaishuollon sosiaalityössä lapsen kertoma tieto on tärkeää. Lapsen tieto on hänen omaa kokemustietoansa, joka perustuu hänen arkeensa ja elämäänsä sijaishuoltopaikassa. Leikki-ikäiset lapset ilmentävät luontaisesti leikin avulla omaa kokemustaan elämästään. Sijaishuollon sosiaalityöntekijä tapaa lasta kahden kesken ja leikki-ikäisen lapsen kohdalla se tapahtuu usein leikkien. Yhteisestä leikkitilanteesta ja leikin kautta saata-vasta tiedosta ei kuitenkaan keskustella sijaishuollossa sosiaalityöntekijöiden kesken. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaiseksi tiedonvaihtoalue muodostuu leikin kautta sijaishuollon sosiaa-lityöntekijöiden näkökulmasta. Tutkielmassa on käytetty jäsennyksenä Urie Bronfenbrennerin ekologista systeemiteoriaa, jossa rooleilla, ympäristöllä ja vuorovaikutuksella on merkitystä lapsen kehityksen kannalta. Sijaishuollon sosiaalityössä on oleellista, että sosiaalityöntekijä kohtaa lapsen siinä kasvuympäristössä, johon hänet on sijoitettu eli lapsen senhetkisessä mikrosysteemissä. Tapaamisten tulee muodostua vuorovaikutteisiksi, jotta lapsen ajatukset, mielipiteet ja toiveet saadaan esille. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka toinen aineisto kerättiin haastattelemalla seitsemää sijaishuollon sosiaalityöntekijää puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Toinen aineisto on syksyllä 2019 tehdystä käytäntötutkimuksen fokusryhmäkeskustelusta, johon osallistui kuusi sijaishuollon sosiaalityöntekijää. Aineiston sisällönanalyysi toteutettiin aineistolähtöisesti. Sisällönanalyysin perusteella, jotka vastasivat tutkimuskysymykseen, esille nousee kolme yläluokkaa: sosi-aalityöntekijän rooli, leikkitilanteen merkitys lapselle ja millaisena leikkitilanne toimii. Leikki tiedonvaihtoalueena mahdollistaa tavoitteellisen tapaamisen lapsen kanssa. Leikin avulla sosiaalityöntekijä pystyy luomaan turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin, jossa lapsen ääni tulee kuulluksi. Leikin avulla lapsi tulee kohdatuksi, siinä mahdollistuu lapsen yksilöllinen osallisuus ja lapsesta tulee toimija lapsilähtöisesti. Leikkitilanteen kautta sosiaalityöntekijä saa tietoa lapsesta, sijaisperheestä ja syntymävanhemmista sekä jakaa heille tietoa. Tämän tutkimuksen keskeinen tulos on, että sosiaalityöntekijälle leikkitilanne toimii vuorovaikutteisena vaihtoalueena, jossa tapahtuu tiedonmuodostusta. Leikistä muodostuu lapsilähtöinen väline, joka mahdollis-taa tavoitteellisen yhteistoimijuuden ja yhteyden luomisen lapseen. Leikin kautta saadulla tiedolla on mer-kittävää vaikutusta lapsen edun ja hyvinvoinnin toteuttamiseksi. Sijaishuollon sosiaalityöntekijät leikkivät sijoitettujen lasten kanssa jakaakseen yhteistä todellisuutta yhteisen leikin avulla. Haasteena on, että leikki on hiljaista tietoa, josta ei keskustella millään foorumilla. Leikin hyödynnettävyyttä sijaishuollossa tulisi tutkia lisää, jotta sitä voisi hyödyntää tietoisemmin ja paremmin sijaishuollossa sijoitettujen lasten tapaami-silla.
-
Small talkia 50 000 tytön kanssa : Demin Facebook-sivu toimituksen ja lukijoiden kohtaamisen tilana (2013)Tutkimus tarkastelee aikakauslehti Demin Facebook-sivua tilana, jossa toimituksen on mahdollista kohdata lehden lukijat. Työn taustalla on huoli siitä, että journalismi on etääntymässä kauas yleisöstään eikä enää kerro yleisöä kiinnostavista asioista. Toisaalta tutkimus kumpuaa visiosta, jonka mukaan sosiaalisen median, Facebookin, avulla voidaan muodostaa tila, jossa toimitus voi tutustua lukijaan ja tehdä hänen kanssaan lukijalähtöistä journalismia. Tutkimustehtävä on selvittää, millainen kohtaamisen tila Demin Facebook-sivu on lehden toimitukselle ja lukijoille. Työ asettaa kaksi tutkimuskysymystä. Ensinnäkin tarkastellaan, miten ja millaisen yhteisön Demin Facebook-ryhmä muodostaa. Toiseksi selvitetään, millä tavalla Facebook-ryhmän avulla voidaan tehdä lukijalähtöistä journalismia. Kysymyksiin pyritään vastaamaan analysoimalla haastatteluaineistoa teoreettisen viitekehyksen pohjalta. Teoria koostuu ensinnäkin Josuah Meyrowitzin ja Seija Ridellin käyttämään tila-käsitykseen. Teoria nojaa myös Henry Jenkinsin ajatukselle median konvergenssista, jonka mukaan teknologinen, kulttuurinen ja sosiaalinen konvergenssi ovat muuttamassa median kuluttamista monikanavaisemmaksi, osallistuvammaksi ja yhteisöllisemmäksi. Kolmanneksi, teoriaa muodostetaan Heikki Lehtosen, Michael Wun ja Howard Rheingoldin käsitteillä yhteisöstä ja verkkoyhteisöstä. Tiedonkeruumenetelmänä on käytetty ensin määrällistä esitutkimusta, jonka vastaajien joukosta on poimittu Demin Facebook-ryhmän jäseniä (12 tyttöä) ryhmähaastatteluihin. Tämän lisäksi on haastateltu Demin toimituksen jäseniä (2 kappaletta). Analyysimenetelmänä on käytetty Anu Kantolan muodostamaa teoreettiseen viitekehykseen pohjaavaa tulkintaa. Vastauksena ensimmäiseen tutkimuskysymykseen esitetään, että Demin Facebook-yhteisö muodostuu toimituksen ja ryhmän jäsenten välisestä monologisesta ja pinnallisesta vuorovaikutuksesta. Yhteisön kokema yhteisöllisyys on löyhää, eivätkä lukijat koe tutustuvansa Demin toimitukseen Facebook-ryhmän kautta. Vastauksena toiseen kysymykseen esitetään, että toimitus kokee tutustuvansa lukijoihinsa Facebook-ryhmässä käytävän vuorovaikutuksen avulla ja kokee antavansa lukijoille mahdollisuuden osallistua lehden tekoon. Lukijat sen sijaan haluaisivat osallistua lehden tekoon mutta kokevat vaikutusmahdollisuutensa melko löyhinä. Jotta lukija osallistuisi sisällön tekoon, hänen täytyy olla kiintynyt lehteen ja koettava, että vaikuttamisesta on hänelle aidosti hyötyä. Johtopäätöksenä on, että Demin Facebook-ryhmän muodostamassa tilassa on olemassa potentiaali yhteisöllisyyden, vuorovaikutuksen ja lukijalähtöisen journalismin rakentamisessa. Tällä hetkellä kohtaaminen tilassa on kuitenkin melko pinnallista, sillä ryhmän normit ovat sellaiset, ettei vapaata, lukijoista lähtevää keskustelua synny aidosti.
-
(2018)Kuvailen tässä Pro gradu -tutkielmassa suomalaisten ja ranskalaisten yliopisto-opiskelijoiden syyllisyyteen, häpeään ja muihin minätietoisuusemootioihin liittyviä kokemuksia laadullisen temaattisen narratiivisen analyysin avulla. Painopiste on ihmissuhde- ja kulttuurien välisissä konteksteissa ja sosiaalisessa konstruktionismissa eli todellisuuden sosiaalisessa rakentumisessa vuorovaikutuksessa. Syyllisyyttä ja häpeää on tutkittu erityisesti kvantitatiivisilla menetelmillä, joten kvalitatiivinen tutkimusote on tässä kontekstissa perusteltu ja relevantti valinta. Syyllisyyttä ja häpeää tulisi lisäksi tutkijoiden mukaan tarkastella erityisesti ihmissuhdekontekstissa ja aiheesta on suhteellisen vähän aikaisempaa kahden individualistisen kulttuurin välistä tutkimusta, joten myös näkökulma on aiheen kannalta kiinnostava. Syyllisyys ja häpeä ovat minätietoisuusemootioita ja moraalisia emootioita. Minätietoisuusemootiot aktivoituvat erilaisissa sosiaalisissa ja moraalisissa konteksteissa onnistuneiden tai epäonnistuneiden itserepresentaatioiden sekä omien tai muiden arviointien seurauksena. Muita minätietoisuusemootioita ovat nolostuminen, nöyryytys, katumus, ylimielisyys ja ylpeys. Syyllisyys ja häpeä eroavat toisistaan syiden ja seurausten suhteen ja niihin liittyvä tutkimus on luonteeltaan ristiriitaista. Syyt erotellaan usein tapahtuman aiheuttajan, julkisuuden ja yksityisyyden sekä sen mukaan, tulkintaanko tapahtuma käyttäytymisen vai itsen syyksi. Useimmiten syyllisyyden nähdään liittyvän käyttäytymiseen ja häpeän itseen. Häpeä on yhdistetty useissa tutkimuksissa negatiivisiin seurauksiin, kuten välttämiskäyttäytymiseen, vihamielisyyteen ja psykopatologiaan ja syyllisyys empatiaan ja positiiviseen käyttäytymisen muutokseen. Kuitenkin myös häpeällä voidaan nähdä olevan positiivisia puolia. Kuvaan temaattisen narratiivisen analyysin avulla erilaisia sisällöllisiä narratiivisia teemoja. Painopiste on kertojien tekemissä tulkinnoissa omista henkilökohtaisista narratiiveistaan eli kokemuksistaan. Syihin liittyvät teemat ovat vastavuoroisuuden puute, moraalinen rikkomus ja epäonnistuminen ja seurauksiin liittyvät teemat kasvojen menetys ja stigma sekä positiivisuus. Syyllisyyttä ja häpeää kuvaillaan itseen ja käyttäytymiseen, julkisuuteen ja yksityisyyteen sekä erilaisiin syihin ja seurauksiin liittyen. Kertomuksissa kuvataan omien ja muiden arvioita sekä toimija- ja uhripositioita. Kulttuurien välisen kontekstin osalta keskityn vuorovaikutuksen rakentumisessa ilmeneviin Suomen ja Ranskan välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Aineistosta ei ole tulkittavissa individualististen ja kollektivististen kulttuurien välisten erojen kaltaisia perustavanlaatuisia eroja, vaan ne liittyvät hienovaraisempiin, kielellisiin ja kontekstuaalisiin vivahteisiin. Tutkielman voidaan tulkita osittain vahvistavan aikaisempien tutkimusten tuloksia erityisesti syyllisyyden ja häpeän ristiriitaisuuden osalta. Näkökulman laajentaminen vuorovaikutukseen ammatillisissa ihmissuhteissa ja tuntemattomien ihmisten kanssa saattaisi tuoda aiheelle lisäarvoa länsimaisten kulttuurien välisestä näkökulmasta. Myös minätietoisuusemootioiden eroihin keskittyvä tutkimus ja sukupuolten välisten erojen tutkiminen olisi tärkeää niin vuorovaikutuksellisesta kuin kulttuurisestakin näkökulmasta. Erityisesti kvalitatiiviselle syyllisyys- ja häpeätutkimukselle on tulevaisuudessa tarvetta nykyisen vallitsevan kvantitatiivisen tutkimuksen rinnalle.
-
(2013)Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, millaisia vaatimuksia luovan projektityön johtaminen asettaa projektijohtajien viestinnälle ja miten tunneälytaidot tähän liittyvät. Tavoitteena oli case-tutkimuksen avulla selvittää, mitä luovan projektiryhmän johtajat ja toisaalta työntekijät ajattelevat tunneälystä, kuka työyhteisössä tarvitsee tunneälyä ja millaisissa tilanteissa? Tutkimusaihe valikoitui sen perusteella, että tunneälyä on tutkittu johtamisen yhteydessä mutta ei niinkään viestinnän näkökulmasta. Tutkimuksen lähtökohtana oli ensinnäkin selvittää, miten tunneälykästä johtamista määritellään johtamiskirjallisuudessa. Tämän jälkeen tutkittiin, miten tunneäly ja sen merkitys koetaan tutkimuksen case-organisaatiossa ja millainen on projektijohtajan tunneälytaitojen rooli luovan projektiryhmän toiminnassa. Viimeiseksi kysyttiin, millaisin viestinnällisin keinoin projektijohtaja voi tunneälykkäästi tukea ryhmänsä luovan työn tekemistä. Työn teoreettinen viitekehys on monitieteinen ja hyödyntää psykologian, johtamisen, viestinnän sekä luovuuden tutkimusta. Keskeisimpiä teorialähteitä olivat mm. Daniel Golemanin tunneälykirjallisuus sekä Pekka Aulan dissipatiivisen ja integroivan viestinnän teoria. Tutkimuksen aineisto koostuu case-yrityksenä toimineessa viestintätoimistossa tehdyistä puolistrukturoiduista ryhmähaastatteluista ja haastatteluiden yhteydessä teetetyistä avoimista kyselyvastauksista. Aineiston analyysitapana käytettiin teemoittelevaa tekstianalyysiä. Keskeisinä analyysin tuloksina todetaan, että tunneälykästä johtamista määritellään muun muassa tunneälytaitojen kautta, jotka jaetaan itseymmärryksen ja –hallinnan sekä sosiaalisen ymmärryksen ja suhteiden hallinnan luokkiin. Lisäksi tunneälykäs johtaminen voidaan rinnastaa palvelevan, transformatiivisen ja adaptiivisen johtajuuden toimintatapoihin. Tunneäly koetaan case-yrityksessä tärkeänä etenkin johtajien toiminnassa. Sen koetaan lisäävän luottamusta projektiryhmän sisällä sekä parantavan konfliktitilanteista selviämistä. Tunneäly ymmärretään case-yrityksessä empatiana, tilannetajuna ja -herkkyytenä sekä hyvänä ihmistuntemuksena. Tunneäly ymmärretään vahvasti sosiaalisena taitona, ei niinkään itsetuntemuksen tai –hallinnan näkökulmasta. Tunneäly koetaan liittyvän vahvasti luovan projektityön tukemiseen ja johtamisviestintään. Projektijohtajien viestinnälle kohdistuu paljon odotuksia niin asiakkaan kuin projektiryhmän suunnalta. Projektijohtaja voi tunneälykkäästi tukea projektiryhmäänsä olemalla empaattinen, kuuntelemalla ja vastaamalla heidän tarpeisiinsa, viestien avoimesti, tasapuolisesti ja selkeästi, ollen sopeutuvainen ja joustava muuttuvissa tilanteissa. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan tunneälyn ja johtamisviestinnän kietoutuvan vahvasti toisiinsa. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tunneälykkäällä johtamisella voidaan vaikuttaa siihen viestinnälliseen prosessiin, joka luovan projektiryhmän toiminnassa on keskeistä. Tutkimuksen myötä todetaan myös, että tunneälytaitoja on mahdollista ja tarpeen kehittää organisaatioissa.
Now showing items 1-20 of 26