Browsing by Subject "yhdenvertaisuus"

Suomen työvoiman monimuotoisuus on kasvussa erityisesti kansainvälisen muuttoliikkeen ja globalisaation myötä (TTL, 2020). Kuitenkin samaan aikaan moni ala kärsii työvoimapulasta, ja tilanteen ennustetaan pysyvän samanlaisena pitkään (Larja & Peltonen, 2022). Suomi on yksi Euroopan rasistisimmista maista. Vähemmistöryhmien kokema syrjintä ja ulossulkeminen työelämästä ylläpitävät eriarvoisuutta ja pahentavat työvoimapulaa. Syrjintää esiintyy myös työhönottoprosesseissa. Työnantajien negatiivisten asenteiden ja syrjivien ajattelumallien on osoitettu estävän vähemmistöjen pääsyä työmarkkinoille (Zschirnt & Ruedin, 2016). Helsingin kaupunki päätti aloitta vuonna 2021 pilotoinnin, jossa se käyttää positiivista erityiskohtelua lisätäkseen työnhakijoiden tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tutkielmassa vastattiin tutkimuskysymyksiin ”Millaisia kannanottoja ja perusteluita kommentoijat esittävät positiivista erityiskohtelua kohtaan?” ja ”Mitä retorisia keinoja asenteiden ilmaisuissa käytetään, ja millaisia asenteita kommentoinneista voidaan tunnistaa?” Aineisto koostui kahden keskustelualustan kommentointiketjuista sisältäen 44 kommenttia. Helsingin kaupungin pilotoinnista kertovaa uutista käytettiin virikeväittämänä. Tutkielman teoreettismetodologinen viitekehys muodostui sosiaalisesta konstruktionismista. Analyysissä käytettiin laadullista asennetutkimusta (Vesala & Rantanen, 2007). Aineiston luokittavassa analyysistä havaittiin kolme kannanottoluokkaa. Positiivista erityiskohtelua vastustavat kritisoivat sen käyttöä syrjiväksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Kyseenalaistavan kannanoton ilmaisseet suhtautuivat myönteisesti positiiviseen erityiskohteluun, mikäli he hyötyivät siitä itse. Myönteisen kannanoton ilmaisseet perustelivat positiivisen erityiskohtelun käyttöä sillä, että se kompensoisi työmarkkinoilla tapahtuvaa syrjintää. Tulkitsevan analyysin perusteella positiivinen erityiskohtelu koetiin pääsääntöisesti negatiiviseksi käytännöksi. Sen jakavaa oikeutta pidettiin oikeudenmukaisena, mutta menettelytapojen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta se koettiin epäoikeudenmukaisena. Myönteisesti positiiviseen erityiskohteluun suhtautuneet pitivät jakavaa oikeudenmukaisuutta menettelytapojen oikeudenmukaisuutta tärkeämpänä. Positiivisen erityiskohtelun kannattajat kuvailivat aliedustettuja ryhmiä myönteisemmin kuin sitä vastustavat. Kommentoijat tunnistivat työhönottosyrjinnästä kärsiviä ryhmiä aikaisempien tutkimustulosten mukaisesti. Positiivisesta erityiskohtelusta keskusteltiin hyötyjän tai häviäjän näkökulmista käsin. Häviäjän näkökulmasta kommentoineet suhtautuivat useammin negatiivisesti positiivista erityiskohtelua kohtaan. Kommentoijien kuvailtu positiivisen erityiskohtelun käytännön toteutus erosi lain ja yhdenvertaisuusvaltuutetun määrittelemästä toteutustavasta. Käytännön toimenpiteiksi ehdotettiin selkeämpää tiedottamista positiivisen erityiskohtelun mahdollisuuksista.

Väestödemografioiden muutos, globalisaatio, tiedostavuuden kasvu ja maahanmuutto ovat vain joitakin tekijöitä jotka vaikuttavat tällä hetkellä merkittävästi siihen, että työvoima ja organisaatioiden henkilöstöt ovat yhä monimuotoisempia. Tällä monimuotoisuudella viitataan yleisesti ihmisten välisiin eroihin kuten ikä, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai vaikka arvomaailma tai aikaisempi työkokemus. Merkittävä puute tutkimusalalla on kuitenkin monimuotoisuuden käsitteen ja sen sisältämien ominaisuuksien tarkka määritelmä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Helsingin kaupungin virkamiesjohdon käsityksiä monimuotoisuuden käsitteen sisällöstä ja siitä, millaisia haasteita organisaatio on kohdannut monimuotoisuuden johtamiseen liittyen. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena haastattelututkimuksena, ja aineisto on laadittu haastattelemalla kahdeksaa Helsingin kaupungin organisaatiolla korkeassa asemassa työskentelevää johtohenkilöä. Haastattelut toteutettiin anonyymeinä puolistrukturoituina haastatteluina syksyn 2019 aikana. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu monimuotoisuuden johtamisen ja intersektionaalisuuden kautta. Intersektionaalinen teoria tarkastelee yksilöiden risteäviä ja päällekkäisiä ominaisuuksia tai tekijöitä (sukupuoli, etninen tausta, jne.), ja vaikka aihe on oleellinen monimuotoisuuden kannalta, on intersektionaalista näkökulmaa käytetty valitettavan vähän aikaisemmassa monimuotoisuuden tutkimuksessa. Tutkimuksessa havaittiin, että Helsingin kaupungin johtohenkilöiden käsitykset monimuotoisuuden käsitteestä vaihtelevat merkittävästi. Suurin osa haastateltavista näki monimuotoisuuden käsitteen viittaavan erilaisiin demografisiin ominaisuuksiin kuten sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen, kun taas osa haastateltavista näki monimuotoisuuden viittaavan myös esimerkiksi henkilöiden arvomaailmaan tai koulutukseen. Merkittävimmiksi haasteiksi organisaatiossa monimuotoisuuden johtamisen osalta tutkimuksessa nousi organisaation suuri koko, toimintamallien käytännön toteutus, tiedostamattomuus, sekä koulutuksen ja ohjauksen puute. Lisäksi monimuotoista henkilöstöä koskevan keskustelun todettiin keskittyvän pitkälti suorittavan tason tehtäviin, vaikka tunnistettavissa on selkeä tarve monimuotoisuudelle läpi kaikkien organisaation tasojen.

Yhdenvertaisuus- ja monimuotoisuustyö on kasvattanut suosiotaan organisaatioissa maailmanlaajuisesti ja vakiintunut osaksi yritysten henkilöstöhallintoa. Lisääntyneen työsyrjintää ja rasismia koskevan yhteiskunnallisen keskustelun myötä suosio on kasvanut viime vuosina myös Suomessa. Kriittisessä tutkimuksessa on kuitenkin osoitettu monimuotoisuustyöhön ja sitä käsittelevään tutkimukseen liittyvän valtaprosesseja, joiden vuoksi sen on väitetty voivan jopa ylläpitää eriarvoistavia valta-asetelmia. Työn taustoituksessa tehdään katsaus näihin kriittisiin teoretisointeihin keskittyen erityisesti valkoisuuden valtarakenteeseen. Monimuotoisuustyön on esimerkiksi teoretisoitu ylläpitävän rodullista valtajärjestystä valkoisuuden ensisijaistamisen ja naamioimisen kautta ja tuottamalla alisteisia identiteettejä rodullistetuille. Tässä tutkimuksessa kiinnostus suuntautuu siihen, miten valtaprosesseja vastustetaan. Tutkimuksessa analysoidaan asiantuntijatehtävissä toimivien PoC-henkilöiden puhetta monimuotoisuustyöstä ja tarkastellaan, minkälaisia merkityksenantoja ja identiteettejä he rakentavat. Puhe kytketään aiempiin kriittisiin keskusteluihin tarkastelemalla, miten se asettuu vastapuheeksi valtamekanismeille. Tutkimuksen teoreettis-menetelmällisessä viitekehyksessä vastapuheen käsite yhdistetään kriittisen diskursiivisen psykologian analyyttiseen lähestymistapaan. Kriittisen diskursiivisen psykologian myötä analyysi kohdentuu siihen, miten merkityksiä tuotetaan valmiiden ymmärtämisentapojen varaan. Vastapuheen osalta lähestymistapa havainnollistaa, miten sitä voidaan tuottaa sekä haastamalla että hyödyntämällä valmiita diskursseja. Identiteettiä tarkastellaan subjektiposition käsitteen kautta. Lisäksi sovelletaan positiointiteoriaa, jonka avulla huomio kiinnitetään identiteettien vaihtelevuuteen osana merkityksenantoa ja vastapuhetta. Aineisto koostuu seitsemästä yksilöhaastattelusta. Aineisto ohjaa tutkimusprosessin suuntaa: tutkimusongelman tarkempi rajaus sekä teoreettis-menetelmällinen kehys muodostuvat aineiston alustavassa analyysissä. Haastattelupuheessa monimuotoisuustyö liitetään keskusteluun työelämän rasismista ja määritellään rasisminvastaisuuden tavoitteen kautta. Puheessa vastustetaan monimuotoisuustyön kehyksessä PoC-henkilöille tarjoutuvia toiseuttavia, homogeenisia sekä passiiviseksi ja alisteiseksi asettavia identiteettejä rakentamalla aktiivista toimijapositiota ja sivulta seuraavan auktoriteetin subjektipositioita. Subjektipositioiden avulla myös haastetaan monimuotoisuustyössä toistuva oletus valkoisesta toimijasta ja ei-valkoisesta toiminnan kohteesta ja konstruoidaan monimuotoisuustyöstä antirasistista projektia, jonka kohteena on ymmärryksen lisääminen. Analyysissä ilmenee, miten valtavirtakäsityksiä haastetaan hyödyntämällä moninaisia, keskenään ristiriitaisiakin diskursiivisia strategioita ja positioita. Kytkemällä puhetta strategisesti valtavirtadiskursseihin, haastatteluissa vastustetaan monimuotoisuustyön henkilöitymistä ”monimuotoisiksi” tunnistettuihin kehoihin ja vaaditaan huomion siirtämistä valkoisuusnormin määrittelemään työelämään ja sen purkamiseen. Tutkimuksessa ilmenee, miten PoC-henkilöt joutuvat vastustamaan työelämän valkoisuusnormia myös näennäisesti eriarvoisuutta purkavan monimuotoisuustyön kontekstissa. Tämä osoittaa, ettei monimuotoisuustyö ole välttämättä vastavoima rasismille, vaan voi pitää sisällään myös rodullista eriarvoisuutta ylläpitäviä mekanismeja. Valtaprosessit eivät kuitenkaan ole pysyviä, vaan myös jatkuvan neuvottelun kohteena. Vastapuheen kautta huomio suuntautuu sekä työn tarpeeseen että vaadittavaan muutokseen. Edistääkseen yhdenvertaisuutta, monimuotoisuustyössä on keskityttävä eriarvoistavien valtarakenteiden tunnistamiseen ja niitä ylläpitävien mekanismien purkamiseen.

Suomessa vammaisten ihmisten oikeudet ovat poliittisesti ja lainsäädännöllisesti hyvät, mutta ongelma on niiden toteutuminen arjessa. Moni kokee syrjintää, joka johtuu tietämättömyydestä ja negatiivisista asenteista. Eräs merkittävä asennevaikuttaja on media. Median läsnäolo on lisääntynyt ihmisten elämässä, minkä myötä ihmisten tiedot, mielipiteet ja arvot rakentuvat enenevissä määrin median välityksellä. Tässä pro gradussa on tutkittu, mitä mieltä vammaisjärjestöt ovat suomalaisten uutis- ja aikakausmedioiden sekä ajankohtaisohjelmien tuottamista vammaisuuden representaatioista; millaisilla representaatioilla voitaisiin vahvistaa vammaisten ihmisten yhteiskunnallista asemaa; ja millä keinoilla representaatioihin voitaisiin vaikuttaa. Tutkielman aineisto koostuu yhdeksästä Suomen vammaisfoorumin jäsenjärjestön puolistrukturoidusta haastattelusta, joihin osallistui yhteensä 11 henkilöä. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriasidonnaista sisällönanalyysia, mitä ohjaavia keskeisiä teorioita tai käsitteitä ovat olleet sosiaalinen konstruktionismi, vammaisuuden lähestymistavat, vammaisten ihmisten roolit ja toimijuus mediaesityksissä, itsemääräämisoikeus, osallisuus ja yhdenvertaisuus. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että media on osa vammaisia ihmisiä syrjiviä yhteiskunnallisia rakenteita, jonka toiminnan kautta voidaan kuitenkin myös purkaa negatiivisia asenteita ja vahvistaa vammaisten henkilöiden yhteiskunnallista asemaa. Vaikka moninaisuus ja monipuolisuus ovat lisääntyneet vammaisuuden mediarepresentaatioissa, negatiivisia asenteita ylläpidetään esimerkiksi käyttämällä sopimatonta kieltä; korostamalla vammaisuutta ihmistä määrittävänä tekijänä; sekä esittämällä vammaiset ihmiset passiivisina objekteina, avun ja säälin kohteina, uhreina, kuluerinä tai yli-inhimillisinä sankareina. Syrjinnän purkaminen ja asenteiden muutos vaativat medialta esityksiä, jotka kunnioittavat ja edistävät itsemääräämisoikeutta, osallisuutta sekä yhdenvertaisuutta. Tulosten mukaan tämänkaltaiset mediaesitykset tuovat vammaiset ihmiset esille aktiivisina yhteiskunnallisina toimijoina, kokemusasiantuntijoina ja osana tuotantoryhmää; huomioivat heidän mielipiteensä esitystapoihin ja kielenkäyttöön liittyen; sekä käsittelevät vammaisuutta monipuolisesti eri lähestymistavoista käsin. Tulosten perusteella vammaisjärjestöt, vammaiset ihmiset ja media-alan ammattilaiset voivat vaikuttaa vammaisuuden mediarepresentaatioihin monilla tavoilla, kuten haastattelujen, tiedotteiden, palautteen, vastineiden, kouluttamisen, ennakkoluulojen ja median toimintatapojen tunnistamisen, tietoisuuden lisääminen sekä avoimen keskustelun kautta.