Browsing by Subject "yhteiskunnalliset liikkeet"

Tämä tutkielma käsittelee efektiivistä altruismia elämäntapaliikkeenä (lifestyle movement). Efektiivinen altruismi on liike, joka pyrkii löytämään tehokkaimmat tavat tehdä hyvää maailmassa. Tavallisimmat tavat harjoittaa efektiivistä altruismia ovat tehokkaiksi määriteltyihin hyväntekeväisyyskohteisiin lahjoittaminen tai yhteiskunnallisesti vaikuttavan työn tekeminen. Elämäntapaliikkeessä yhteiskunnalliseen muutokseen pyritään jokapäiväisessä elämässä tapahtuvien valintojen kautta. Toiminta on yksilöllistä ja arkeen nivoutuvaa ja henkilökohtainen identiteetti on tärkeä motivoiva tekijä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millainen elämäntapaliike efektiivinen altruismi on efektiivisten altruistien omassa kokemuksessa ja millainen merkitys sillä on heille. Tutkimuskysymys oli, millaisena efektiivinen altruismi näyttäytyy sitä harjoittavien ihmisten elämässä. Aineisto koostuu kahdeksasta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta ja Effective Altruism Helsinki -järjestön puheenjohtajan kanssa käydystä haastattelusta. Aineistomenetelmä oli teoriasidonnainen sisällönanalyysi. Analyysissa käytettiin Haenflerin, Johnsonin ja Jonesin luomia elämäntapaliikkeen kriteerejä kehikkona efektiivisen altruismin tarkastelulle. Haastateltujen toiminta oli elämäntapaliikkeille tyypilliseen tapaan yksilöllistä. Haastatellut mielsivät tärkeimpien tekojensa tapahtuvan EA Helsingin ulkopuolella. Efektiivisen altruismin yhteisön tehtävä oli toimia lähinnä vertaistukena. Haastateltujen pääasialliset tavat toteuttaa efektiivistä altruismia olivat lahjoittaminen ja opiskelu efektiivisen altruismin mukaisen työuran toivossa. Kukaan työssäkäyvistä haastatelluista ei ollut kuitenkaan löytänyt efektiivisen altruismin tehokkaan hyvän tekemisen standardien mukaista työpaikkaa. Efektiivisen altruismin tavoitteiden toteuttaminen on myös jatkuvaa ja jokapäiväiseen elämään nivoutuvaa, erityisesti koska myös opiskelu ja työura nähdään välineinä tehdä mahdollisimman paljon hyvää. Monet haastatellut lahjoittivat säännöllisesti hyväntekeväisyyskohteisiin ja kuluttivat puolestaan vähemmän rahaa harrastuksiin ja ylellisyystuotteisiin. Monet käyttivät vapaa-aikaa efektiiviselle altruismille relevanttien teemojen opiskeluun. Jotkut haastatellut tarkastelivat melkein kaikkia elämänalueitaan efektiivisen altruismin näkökulmasta, kun taas toisille efektiivinen altruismi oli rajatumpaa. Efektiiviseen altruismiin liittyi myös identiteettityötä. Haastatellut pyrkivät eheään moraaliseen identiteettiin toimimalla arvojensa mukaisesti. Kuten monissa muissakin elämäntapaliikkeissä efektiivisen altruisminkin piirissä vastuu yhteiskunnallisesta muutoksesta on yksilön harteilla, mikä aiheuttaa helposti paineita. Useimmat haastatellut kertoivat jonkinlaisista paineiden kokemuksista tai vaikeuksista määritellä rajaa sille, minkä verran käyttää aikaa ja resursseja efektiivisen altruismin tavoitteisiin. Siinä missä monissa elämäntapaliikkeissä ristiriidaton moraalinen identiteetti, arvojen ja toiminnan sopusointu, voi olla jopa toiminnan yhteiskunnallisia vaikutuksia tärkeämpää, efektiivisessä altruismissa pyrkimys ristiriidattomaan moraaliseen identiteettiin on kietoutunut mahdollisimman tehokkaan yhteiskunnallisen vaikutuksen tavoitteluun. Yhteiskunnalliseen muutokseen pyritään yksilöinä, mikä mahdollisesti osittain selittää monen haastatellun mainitsemat paineen ja riittämättömyyden tunteet. Elämäntapaliikkeissä epäonnistuminen liikkeen tavoitteissa koetaan samalla usein myös henkilökohtaiseksi moraaliseksi epäonnistumiseksi. Toisaalta se, miten efektiivisen altruismin toteuttaminen nivoutuu jokapäiväiseen elämään ja lisää tiedostavuutta sen suhteen, voi tuoda arkisiin velvollisuuksiin uuden ulottuvuuden. Kun jokapäiväiset tai muutenkin pakolliset tehtävät nähdään välineinä nykyisten ja jopa tulevien sukupolvien elämän parantamiseen, ne saavat syvempää merkitystä.

Tutkielma käsittelee Sjögrenin syndroomaa sairastavien yhdistystoiminnan muotoutumista. Yhdistystoimintaan ryhtymiseen liittyen tarkastellaan kollektiivisen identiteetin rakentumista, yhdistyksen käytännön toiminta-arkea ja suhdetta asiantuntijoihin. Teoreettisena taustana yhdistystoiminnan järjestymisen tarkastelulle toimivat terveyssosiologiset ja sosiaalisten liikkeiden tutkimuksen erittelyt oma-apuryhmien, yhdistysten ja sosiaalisten liikkeiden syntymisen reunaehdoista. Tutkielman aineistoja ovat sairastajien kirjoittamat elämäkerrat, yhdistystoimijoiden haastattelut sekä potilasyhdistyksen jäsenlehden vuosikerrat 2006 - 2009 ja yhdistysdokumentit. Aineistot on eritelty teorialähtöisesti identiteetin, toiminta-arjen ja poliittisen kenttien avulla. Sosiaalisten liikkeiden teorian mukaan (della Porta & Diani 2006) liikkeen syntyyn kuuluu keskeisenä konfliktin elementti, jossa sosiaalinen liike syntyy yhteiskunnallisten ryhmien välisestä epätasa-arvotilanteesta. Mallin mukaan epätasa-arvoisessa asemassa olevien ryhmien jäsenten on löydettävä toisensa, tunnistettava yhteinen ongelmansa ja muotoiltava siihen vastaukset. Tutkielmassa osoitetaan, että potilasyhdistykset ja potilasliike hallinnoi ja ohjaa konfliktia käytännön toimintansa ja jäsenetunsa nimissä. Yhdistysten suhteet asiantuntijoihin takaavat yhdistystoiminnan mielekkyyden, tiedon välittämisen tehokkuuden sekä parantavat sosiaalisen liikkeen mahdollisuuksia vaikuttaa sairastajien asemaan.

In my thesis I look at the yellow vest demonstrations in the light of historic urban spaces in Paris and the history of political participation. I focus on the most active period of yellow vest demonstrations, from November 2018 to end-May 2019. My main theoretical approaches draw on the concept of radical democracy by Chantal Mouffe and Ernesto Laclau, Pierre Rosanvallon’s counter-democracy, Jürgen Habermas’s public sphere, and the global city developed by Saskia Sassen. My main question is: in what kind of historically-, economically- and politically-charged spaces the demonstrations took place in Paris? And my second question is: How did the yellow vests reflect changes in the political arena and how did the government respond to the protests? I investigate the cityscape of Paris by undertaking an ethnographic walk in the city. The ethnographic walk is an observational, self-conscious, reflective way of walking and looking to better understand an area’s physical and social context. The pictures and fieldnotes I took and made during the walk form my first assemblage of sources. My other sources consist of articles from French newspapers and magazines as well as government sources. I have selected those articles in particular that deal with the yellow vests in relation to French society, with physical places, and the control of space and their historical meanings. My research shows that the demonstrations in Paris took place in centres of political and economic power, and that those places and their historical layers have a certain significance for the movement. The Champs-Élysées, representing global capitalism and the Parisian elite, served as the primary locus for the yellow vests and their actions. They marched to the Presidential Palace because they wanted to show their discontent with Macron and his policies. The yellow vests damaged the Arc de Triomphe, which can be interpreted as a direct attack on an iconic national symbol. Bastille Square, a highly important site in the French Revolution, served as a gathering place for both the yellow vests and their counter movement, the “red scarves”. Place de la République, in turn, symbolizes the French Republican values of Liberty, Equality and Fraternity. The yellow vests used forms of political participation and mechanisms of control over representative democracy, which I interpret as actions of counter-democracy. Their actions also manifested radical democracy, as the movement created open conflict and confrontation. The populist movement of the yellow vests acted in response to Macron’s centre-liberal politics. The government responded to the protests by expanding the power of the police forces and by tightening protest-related restrictions, as well as by holding a large national debate in order to enrich the public conversation. My research shows that Paris is indeed a “global city”, a primary node in the global economic network and represents the contra side as juxtaposed with the French countryside represented by the yellow vests. The demonstration sites in Paris reflect the economic, cultural and political history of France, as well as different dimensions and aspects of society and its activities. The revolt of the yellow vests is part of a historical continuum of revolutions and social movements in France, which according to my research, is also reflected in their use of the public urban space.

Uudenvuodenyönä 1994 aseellisen kapinan Meksikon Chiapasissa aloittanut Zapatistien kansallinen vapautusarmeija nousi 1990-luvulla poikkeuksellisen laajaan kansainväliseen julkisuuteen saavuttaen jopa symbolisen aseman globalisaationvastaisessa aktivismissa. Internetin kautta yleiseen tietoisuuteen nousseen liikkeen tulkinnoista heränneessä vilkkaassa kansainvälisessä keskustelussa syntyi laajahko yhteisymmärrys määritelmästä, jonka mukaan käsillä olisi ensimmäinen postmoderni sissiliike. Useissa liikkeestä esitetyissä analyyseissä toistui myös zapatistien oma luonnehdinta liikkeestään täysin uudenlaisena, kaikenlaisia teorisointeja ja määrittelyjä pakenevana liikkeenä. Näiden määritelmien empiirinen koettelu on tämän tutkimuksen tavoite. Analyysin kohteeksi rajautuu siten sekä zapatistiliikkeen dynaaminen itsemäärittely että liikkeeseen ulkoapäin liitetyt määrittelyt. Onhan syytä olettaa, että näiden määrittelyjen välillä on myös ollut vuorovaikutussuhde. Tutkimuksen tavoitteena on lisäksi eritellä empiirisesti, mitkä elementit zapatistiliikkeessä on ajateltu sitä aikaisemmista liikkeistä erottaviksi, sekä arvioida näille määritelmille esitettyjen perustelujen mielekkyyttä. Tutkimuksen alkuperäisaineisto koostuu zapatistiliikkeen virallisista julkilausumista sekä liikkeen puhemiehen subcomandante Marcosin puheista ja haastatteluista vuosilta 1992-2012. Liikkeeseen ulkopäin liitettyjä määritelmiä tarkasteltaessa aikaisempi tutkimuskirjallisuus nousee myös analyysin kohteeksi. Tutkimuksen keskeisimpänä metodologisena viitekehyksenä toimii Alberto Meluccin kollektiivisen toiminnan teoria, joka tarjoaa hedelmällisen apuvälineen sekä zapatistiliikkeen dynaamisen itsemäärittelyn että siinä tapahtuneiden muutosten takana olevien syiden analysoimiseksi. Zapatistiliikkeen eri elementtien uutuutta arvioitaessa Meluccin viitekehys tuo esiin myös lukuisia tuoreita näkökulmia. Zapatismia aikaisemmista sissiliikkeistä erottavina elementteinä on määrittelijästä riippuen nähty sen yhteisön kuuntelemiseen perustuva hallintotapa, vallantavoittelun hylkääminen, demokratian korostaminen, erilaisten ideologioiden yhdisteleminen, etniseen identiteettiin vetoaminen, moniarvoisuuden kunnioittaminen, uudenlainen retoriikka tai internetin hyödyntäminen verkostoitumisvälineenä. Meluccin viitekehyksessä tarkasteltuna kaikki nämä elementit ovat kuitenkin nykypäivän uusille yhteiskunnallisille liikkeille yhteisiä, eikä niitä voida pitää zapatisteja muista liikkeistä erottavina piirteinä. Viimeistään aseellisen konfliktin päättymisen jälkeen zapatismi olikin luontevimmin määriteltävissä uudeksi yhteiskunnalliseksi liikkeeksi. Zapatismi on mahdollista sijoittaa myös sissiliikkeiden, intiaaniliikkeiden sekä globalisaationvastaisen liikkeen kenttiin, sillä zapatismiin on liikkeille ominaiseen tapaan yhdistetty elementtejä eri ideologioista uuden solidaarisuuden muodostamiseksi. Vaikka zapatistiliikkeen itsemäärittely on koko sen historian ajan sisältänyt useita limittäisiä aspekteja, siitä on mahdollista erottaa erilaisia perspektiivejä, periodeja sekä siirtymiä painotuksesta toiseen, samoin kuin muutoksia suhteessa eri yleisöihin. Analyysin pohjalta näyttää myös selvältä, että liike on määritellyt itseään uudelleen aina tilanteissa, joissa sen tavoitteet ovat alkaneet vaikuttaa muuten mahdottomilta saavuttaa. Koska zapatistien sinänsä ansiokas retoriikka näyttää sekä Meluccin viitekehyksessä että retoriikantutkimuksen näkökulmasta tarkasteltuna noudattavan kaikille yhteiskunnallisille toimijoille yhteisiä kehystämisen perus-mekanismeja, ei liikkeen usein uudenlaisena pidetyn retoriikan voida myöskään ajatella edustavan eroa vanhaan. Sen sijaan zapatistiliikkeen nousun kanssa samanaikaisesti yleistymässä ollut internet todella toi liikkeelle sitä aikaisemmista liikkeistä erottavan elementin. Internetin hyödyntämisellä ei kuitenkaan voida perustella uusia piirteitä liikkeissä vaan pikemminkin muutoksia niiden toimintaympäristössä. Analyysin pohjalta näyttääkin selvältä, että kaikkien liikkeiden 'uutuus' sijaitsee tosiasiallisesti vain niiden omassa retoriikassa. Tässä suhteessa zapatistiliike tapaustutkimuksena haastaa myös liikkeiden jakoa ylipäätään uusiin ja vanhoihin liikkeisiin.

Tutkielman aiheena on naisten toimijuuden ja sen vahvistumisen tarkastelu alkuperäiskansojen naisten järjestön kautta. Tutkimus perustuu etnografiseen kenttätyöhön, joka tehtiin Perussa alkuvuodesta 2012 Femucarinap -nimisestä järjestöstä. Työssä tuodaan esille, kuinka Femucarinapin naisten toimintaan vaikuttavat keskeisesti heidän asemansa alkuperäiskansojen ja sukupuolensa edustajana. Lähtökohtaisesti heillä on alistettu asema yhteiskunnassa. Tutkimuksen metodina oli 3 kuukauden kenttätyö Perussa. Kenttä sijoittui pääasiassa järjestön toimistolle ja sen ympäristöön Limaan. Kenttätyön aikana aineistoa kerättiin haastatteluilla ja järjestön toimintaan osallistumalla. Järjestön toimintaa olivat mielenosoitukset, kokoukset ja työpajat. Aineistona tutkimuksessa käytetään myös nauhoitettuja puheita, keskusteluja ja järjestön julkaisemia tekstejä. Tutkimuksessa esitellään järjestöön vaikuttavia asioita yhteiskunnassa ja järjestön toimintaa. Järjestön päämääriä ovat oikeus päättää maan käytöstä ja naisten voimaantuminen. Työssä kuvaillaan keinoja, joilla järjestö ja sen jäsenet eri puolilta Perua lisäävät toimijuuttaan saavuttaakseen päämääränsä. Teoreettisen keskustelun ja aineiston perusteella osoitetaan, että kyseenomaisten naisten toimijuus vahvistuu järjestössä toimimisen kautta. Työn perusteella naisten toimijuus rakentuu heidän asemansa ja järjestön kautta. Se vahvistuu toiminnan eli vastarinnan ja kouluttamisen kautta. Päätellään, että naisilla on sekä yksilöllistä että kollektiivista toimijuutta. Järjestön naiset ovat yhteiskunnan muovaamia mutta he myös toiminnallaan haastavat yhteiskunnan rakenteita. Työssä osoitetaan, kuinka järjestön ohjelma ja toimijuus ovat vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa. Toimijuuden perustana olevan vastarinnan tarkastelu paljastaa perulaisen yhteiskunnan epätasa-arvoisuuden ja tätä tukevat rakenteet. Tutkimus sijoittuu osaksi Latinalaisen Amerikan sosiaalisten liikkeiden tarkastelua. Työssä yhdistetään sekä poliittista että feminististä antropologiaa. Toimijuuden tarkastelu perustuu näiden suuntausten teoreettiselle keskustelulle. Tutkimus yhdistää sekä alkuperäiskansojen liikkeiden ja heidän vaatimiensa oikeuksien tarkastelua että naisten liikkeiden vaatimuksia. Asiat, jotka tutkimuksessa on tulevat esiin, ovat ajankohtaisia samoja asioita ajaville ryhmille ja järjestöille.

Tämä tutkielma tarkastelee vuosina 1968–1986 toimineen Keskusteluseura Psyke ry:n (Psyke) toimintaa vuosina 1968–1971. Psyke oli Suomen ensimmäinen virallinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdistys, ja se perustettiin homoseksuaalisten tekojen vielä ollessa kriminalisoitua. Yhdistys ajoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä toimi vähemmistön sisäisenä yhdyssiteenä ja keskustelufoorumina. Psyken toimijat olivat pääosin homomiehiä, lesboja, biseksuaaleja ja transvestiitteja. Tutkielmassa rekonstruoidaan Psyken ensimmäiset kolme toimintavuotta selvittämällä, miten ja miksi yhdistys perustettiin, millaista toimintaa sillä oli, keitä sen toimijat olivat ja mitkä heidän toimintamotivaationsa olivat. Lisäksi selvitetään, millaisia keskusteluita yhdistyksen piirissä käytiin yhdistyksen tavoitteista ja toimintatavoista, sekä miten Psyke osallistui seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden uudelleenmäärittelyyn. Tutkielman tavoitteena on paikata Psyken historiaan liittyvää tutkimuksellista aukkoa sekä analysoida Psyken merkitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Psykeä tarkastellaan osana 1960-luvun yhteiskunnallista liikehdintää. Tutkielman pääasiallisena aineistona on käytetty Psyken 96-jäsenlehteä vuosilta 1969–1971 sekä neljää muistitietohaastattelua, jotka toteutettiin tutkielmaa varten. Lehtiaineisto kattaa yhteensä 16 numeroa. Haastateltavat olivat aktiivisesti mukana Psyken toiminnassa tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona. Aineiston monipuolisuutta rajoittaa se, että Psyken asiakirjat eivät ole säilyneet. Ensimmäisinä vuosinaan Psykellä ei vielä ollut tavoite- tai periaateohjelmaa, eivätkä sen tavoitteet ja toimintatavat olleet vielä hahmottuneet tarkasti, joten niistä käytiin aktiivista keskustelua. Aineistosta on tunnistettu viisi tällaista keskustelunaihetta. Keskustelut tuovat esiin, että Psyken piirissä oli monenlaisia ajatuksia siitä, mitä ja miten yhdistyksen tulisi tavoitella. Lisäksi tutkielma osoittaa, että Psyke loi uudenlaista diskurssia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ja antoi vähemmistöön kuuluville uusia, positiivisia tapoja hahmottaa oma identiteettinsä. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että Psyken perustaminen oli lähtölaukaus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Sen toiminta loi pohjaa laajemmalle liikkeelle kolmella tavalla: luomalla yhteisön, joka mahdollisti laajemman järjestäytymisen, aloittamalla keskusteluita liikkeen tavoitteista sekä luomalla uusia tapoja puhua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.

Tutkimus tarkastelee yhteiskunnallisen protestiliikkeen onnistunutta integroitumista osaksi virallista yhteiskunnallista järjestystä, autonomiansa ja alakulttuurisen identiteettinsä kuitenkin jossain määrin säilyttäen. Tutkimus kiinnittyy näin osaksi radikaaleja yhteiskunnallisia liikkeitä ja niitä integroivaa suomalaista poliittista kulttuuria tarkastelevaa tutkimusperinnettä. Tutkimuskohteena on 90-luvun alussa Helsingissä toimintansa aloittanut talonvaltausliike Oranssi, joka on tätä nykyä kulttuuri- ja nuorisotyötä tekevä yhdistys sekä asuntotoiminnasta vastaava osakeyhtiö. Miten suomalaisessa mittakaavassa varsin radikaaleja toimintatapoja käyttänyt liike onnistui lopulta niin hyvin tavoitteissaan? Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet taustalla, että liikkeellä on ollut jatkuvuutta tähän päivään asti ja viralliseksi toimijaksi muuntumisesta huolimatta se nähdään kansalaisjärjestökentällä villinä vaihtoehtona? Aineisto on kerätty haastattelemalla Oranssin toiminnassa vaikuttaneita aktiiveja ja tutkimalla yhdistyksen hallituksen pöytäkirjoja vuosilta 1990–1993. Aineistosta rajataan sitä tietoa, joka kertoo viranomaisten ja Oranssin toiminnan rajapinnoista sekä valaisee talonvaltausliikkeen integroitumiseen vaikuttaneita seikkoija. Aineistoa verrataan myös talonvaltausliikkeiden institutionalisoitumisesta käytyyn kansainväliseen keskusteluun. Tutkimuksen mukaan Oranssi kehysti toimintaansa oikeutaakseen paikkansa ja käytti radikaalista luonteestaan huolimatta alusta asti muutenkin sellaisia toimintamalleja ja protestoinnin keinoja, jotka tekivät siitä virallisten instituutioiden näkökulmasta uskottavan toimijan. Toisaalta viranomaiset antoivat yllättävänkin paljon tilaa nuorille aktivisteille. Tällainen vastavuoroinen toiminta on johtanut siihen, että vaikka Oranssi on vakiintunut yhdistykseksi, on se silti onnistunut säilyttämään toiminnassaan alakulttuurihengen ja tietyn autonomian. Oranssin integraatiokehitys näyttäytyy ristiriitaisena kansainvälisiin esimerkkeihin ja niistä tehtyihin teorioihin verrattuna. Johtopäätöksinä esitetään, että Oranssin integroituminen itsenäisenä alakulttuuritoimijana näyttäisi olevan onnistuminen niin talonvaltausliikkeen kuin yhteiskunnankin kannalta, ja että kyseinen prosessi on suomalaiselle yhteiskunnalle ominainen. Oranssin esimerkki kyseenalaistaa näkemyksen, jossa viralliseksi järjestöksi integroituminen nähdään johtavan yhteiskunnallisen liikkeen alakulttuurisen identiteetin häviämiseen. Tutkimus osoittaa myös, että integroitumisprosessi ei ole muuttanut pelkästään Oranssin toimintatapoja, vaan suvaitsemalla omaehtoista urbaania aktivismia myös kaupungin viranomaiset ovat omaksuneet uusia toimintamalleja.

Contemporary social movement leadership is a debated topic among social movement scholars. The social movements that organize action partly on digital platforms are often considered as leaderless and horizontal. However, recent research has revealed power dynamics and informal leadership within these movements. The scope of this master’s thesis is to build understanding of this informal leadership that concerns different levels and layers in the online and offline contexts. As a case study, the master’s thesis examines the yellow vests movement in France and seeks to discover what kind of similarities and differences emerge when comparing the dynamics of the yellow vests movement to other contemporary social movements. The research method was digital media ethnography that enabled efficient tracing of the phenomenon in different digital media platforms. The fieldwork that lasted for over a year concentrated on key Facebook accounts and French and English digital news media. Three key events emerging from the social media accounts were analyzed more closely to understand the dynamics of the yellow vests movement. The research findings reveal informal leadership within the yellow vests movement in France. This result supports recent research concerning the dynamics of contemporary social movements. However, informal leadership of the yellow vests movement is visible and thus differs from the leadership of anonymous social media administrators. Visibility enables new personalized communication tactics that are applied to strengthen emotional togetherness in the movement. The informal leadership of the yellow vests movement is also distributed between key figures and other participants in the movement network, highlighting collective action. Based on the research observations, it can be argued that the structure of the yellow vests movement is not horizontal, but key figures of the movement operate as central points or hubs in the network. Thus, it can be argued that the contribution and determination of the prominent figures in different contexts lay the foundation for the longevity of the yellow vests movement in France. The results indicate that informal leadership cannot be ignored in the research of contemporary social movements. Based on the findings, it is suggested that future research should concentrate more closely on how informal leadership is channeled in various ways to achieve the goals of the movement.