Browsing by Subject "yhteiskunta"

Tutkielman tarkoituksena oli tutkia koulutettujen kokemusasiantuntijoiden kokemuksia toiminnastaan. Koulutetut kokemusasiantuntijat ovat melko uusi toimijaryhmä sosiaali- ja terveysalalla. Toimintaympäristöksi tutkielmassa hahmottuu laajasti yhteiskunta. Koulutetut kokemusasiantuntijat toimivat erilaisissa tehtävissä kuntoutujien tai ammattilaisten kanssa työskennellen, julkisen sektorin palveluiden kehittämistyöryhmissä ja myös oppilaitoksissa luennoiden. Laajempi ymmärrys ilmiöstä ja työtä tekevistä henkilöistä parantaa mahdollisuuksia kokemusasiantuntijoiden oikeanlaiseen käyttöön. Tutkielman yhteiskunnalliseksi tehtäväksi asettuu sosiaalisen raportoinnin kaltainen tiedon välittäminen. Tutkielma asettuu osaksi yhteiskuntatieteellistä osallisuus- ja kan-salaisyhteiskuntakeskustelua sekä sosiaalityön yhteisöllisen tiedonmuodostuksen perinnettä. Tutkimuskysymykset olivat: 1. Mitä ja millaista kokemusasiantuntijana toimiminen on haastateltavien kertomana? 2. Onko kokemusasiantuntijatoiminnan koettu vaikuttaneen omaan kuntoutumiseen ja elämäntilanteeseen? Miten? 3. Millaisena haastateltavat näkevät tulevaisuutensa? Aineisto muodostui kahdeksan pääkaupunkiseudulla toimivan koulutetun kokemusasiantuntijan keskustelumuotoisesta teemahaastattelusta. Vapaamuotoisen keskustelun kautta aineisto rakentui yhteisenä tuotoksena kertomuksen muotoon. Analyysin tulokset on esitetty induktiivisesti, yksityisestä yleiseen tietoon ja ilmiön ymmärtämiseen pyrkien. Tutkielman taustalla vaikuttivat sosiaalisen konstruktionismin ajatukset ja sosiaalityön lähtökohdat sekä narratiivinen tutkimustapa. Kokemusasiantuntijuus näyttäytyy aineiston kautta vaativana, aktiivisena ja kehittyvänä toimijuutena. Yksilön tasolla kokemusasiantuntijatoiminta on edistänyt omaa kuntoutumista, parantanut itsetuntoa sekä tuonut mahdollisuuden kehittää itseään ja tehdä työtä. Toiminta ja etenkin negatiiviset kokemukset saattavat silti kuormittaa omaa hyvinvointia. Tasa-arvoisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen koetaan tärkeiksi ja kehittämistä tarvetta nähdään edelleen olevan. Positiivisia toimintakokemuksia ovat olleet erityisesti kuntoutujien ja oppilaitosten kanssa toimiminen. Kehittämistyöstä on saatu sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Kokemusasiantuntijatoiminta jatkuu tulevaisuudessakin, mutta määrä saattaa vähentyä muiden projektien tai ammatillisen toiminnan viedessä tilaa. Kokemustietoa ei aina osata arvostaa ja ammattilaisten muutosvastarintaa on havaittu esiintyvän. Kokemusasiantuntijat toimivat palvelujärjestelmän tilauksesta, joten toiminnan kehittämiseen tarvitaan yhteistyötä. Kokemusasiantuntijat ovat tähän valmiita ja näkevät palvelujärjestelmän kehittymisen kaikkien osapuolten eduksi. Koulutetuilla kokemusasiantuntijoilla on tähän hyvin sopiva ratkaisuihin suuntautuva työskentelyote. Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiselle kokemusasiantuntijoita käyttäen on nähtävissä sekä taloudellisia että hyvinvoinnin ja tasa-arvoisuuden lisääntymisen perusteita. Aineiston perusteella kokemusasiantuntijoiden vaikuttamismahdollisuudet jäävät ainakin toistaiseksi vielä näennäisvaikuttamisen tasolle. Palkkioiden maksu on myös ollut puutteellista, joka oikeutetusti koetaan arvostuksen puutteena.

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan museoita osana yhteiskunnan historiakulttuuria; niitä tapoja joiden pohjalta käsityksiä menneestä tuotetaan ja käytetään. Aihetta lähestytään kysymällä millaisia kulttuurihistoriallisia museoita pääkaupunkiseudulle on perustettu ja millaiset teemat eivät ole olleet museon arvoisia. Tutkielmassa selvitetään onko pääkaupunkiseudulle perustetuissa kulttuurihistoriallisissa museoissa havaittavissa ajallista aaltoa sen suhteen millaisille aiheille on perustettu oma museo. Lopuksi pohditaan esimerkkitapausten valossa sitä, miten erilaisia teemoja edustavien museoiden perustamistarvetta on perusteltu omana aikanaan. Etsimällä vastauksia tutkimuskysymyksiin pyritään samalla hahmotetaan sitä, millaista yhteiskunnallista historiakulttuuria museot ovat olleet osa. Työn ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin millaisia kulttuurihistoriallisia museoita pääkaupunkiseudulla on ollut. Museoviraston ja Suomen museoliiton aineistojen avulla on listattu kooste vuosien 1875-2010 välillä pääkaupunkiseudulla olleista museoista. Museoiden perustamiseen ja museokentältä katoamiseen liittyvää koostetta on täydennetty Helsingin matkailuyhdistyksen julkaisujen tiedoilla sekä museoiden omilla tiedonannoilla. Tutkielman museot on luokiteltu edustamiensa teemojen mukaan. Tarkoituksena on ollut hahmotella miten pääkaupunkiseudun kulttuurihistoriallisten museoiden kenttä on muuttunut 135 vuoden aikana. Työn toisessa vaiheessa tarkasteltiin neljän esimerkkitapauksen kautta museokentän ajallista muutosta ja sitä millaisia perusteluita museoiden perustamiselle on annettu sekä millaista keskustelua museon perustamisesta on omana aikanaan käyty. Esimerkkitapausten tarkastelun lähteinä käytettiin arkistomateriaalia, aikakauden lehdissä museoista käytyä keskustelua ja museoista kirjoitettuja historiikkeja. Pääkaupunkiseudun kulttuurihistoriallisissa museoissa on tutkielman mukaan havaittavissa löyhä ajallinen muutos. Kulttuurihistoriallisten museoiden edustamat historian kertomukset ovat muuttuneet ja pirstaloituneet 135 vuoden aikana virallisesta, kansallisesta historian kertomuksesta kohti useita pienempiä historian kertomuksia ja erilaisten ryhmien omaa historiaa. 1800-1900-lukujen taitteessa perustettiin pääosin valtiollisia ja instituutioiden historiaan keskittyneitä museoita sekä suurmiehille omistettuja henkilöhistoriallisia museoita. Valtiolliset ja henkilöhistorialliset teemat näkyvät museoissa läpi koko tutkielman tarkasteluajanjakson. Kansallisen historian katse suuntasi paikalliseen 1900-luvun alussa ja 1980-luvulla, jolloin perustettiin erityisen paljon paikallishistoriallisia ja alueellisia museoita. 1970-1990-luvuilla museokenttää hallitsivat monet tekniikkaan, teollisuuteen ja yrityshistoriaan keskittyneet museot. Tultaessa 2000-luvulle museot edustivat lapsiin, nuoriin, koulutukseen ja monikulttuurisuuteen liittyviä teemoja. Tutkielman toisen vaiheen esimerkkitapausten tarkastelu osoitti, että erilaisia teemoja edustavien museoiden perustamistarvetta perustellaan hyvin samankaltaisesti. Niin 1800-luvun lopussa kuin 1900-luvun lopussa museoiden tarvetta perusteltiin kasvatus- ja sivistystyöllä ja aihealueen arvostuksen kasvulla. Museon perustamisen koettiin osoittavan Suomen kuuluvan osaksi länsimaisia sivistysyhteiskuntia. Museoiden perustamisen taustalla on usein ollut asiaa ajanut yhdistys. Kuitenkin museohanke on ollut vuosikausien projekti ja konkretisoitunut usein vasta kun museon tiloihin ja talouteen liittyvät kysymykset on saatu kuntoon. Tutkielman loppupäätelmien myötä hahmottui monia historiantutkimuksellisen lisätarkastelun arvoisia aiheita museoista osana yhteiskunnan historiakulttuuria.

Sote-uudistusta on tehty Suomessa vuosien ajan, se on epäonnistunut moneen kertaan ja se on vaaliväittelyiden keskeisin aihe. Siihen liittyy valtavasti erilaisia intressitahoja kansainvälisistä terveyspalveluyrityksistä kolmannen sektorin järjestöihin ja kunnalliseen itsehallintoon liittyen. Tänä päivänä tuo hanke näyttää muuttavan suomalaisen hallintomallin perustavanlaatuisesti, kun maahamme suunnitellaan uutta väliportaanhallintoa eli maakuntaitsehallintoa. Tutkimus pyrkii selvittämään miten nykytilanteeseen on päädytty viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toisaalta se pyrkii selvittämään miksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus kytkeytyy niin merkittävällä tavoin kunta- ja maakuntahallintojen uudistamiseen. Kolmantena pohdinnan alueena on tuoda esiin millaiset tekijät ovat vaikuttaneet uudistuksen polkuun, millaisia valtaresursseja eri intressitahoilla on ja ylipäänsä mitä nämä tahot ovat tavoitelleet. Tutkimuksen aineistona hyödynnetään viranomaismateriaaleja (ministeriöiden työryhmämuistioita ja -raportteja, hallitusohjelmia, hallituksen esityksiä, aihealueesta annettuja lakeja, valiokuntien lausuntoja sekä osin myös media-artikkeleita). Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään prosesseja jäljittävää tapaustutkimusta. Lähteenä on aiempi tutkimus sekä alkuperäislähteet, kuten hallituksen esitykset ja valiokuntien lausunnot. Prosesseja jäljittävässä tapaustutkimuksessa olennaista on etsiä usein varsin rajallisesta aineistosta syy-seuraus-suhteita, joista voidaan päätellä prosessin vaiheita ja tapahtumien suhteita toisiinsa. Tutkimuksen lähtökohtana on löytää sote-uudistuksesta polkuriippuvuuteen liittyviä tekijöitä. Olennaisena tekijänä on tarkastella olemassa olevien instituutioiden merkitystä, uusien instituutioiden muodostumista ja itseään vahvistavia palauteprosesseja sekä vaihtoehtoisia ratkaisutapoja ja niiden hylkäämiseen johtaneita syitä. Tällöin voidaan tarkastella tehtyjen ratkaisujen pohjalta miksi yhtä käyttökelpoista vaihtoehtoa ei jossakin tilanteessa valittu ja ovatko muutokset tapahtuneet tietoisesti vai ajauduttiinko niihin sattumalta. Sote-uudistuksesta vuoden 2005 jälkeen on nähtävissä useita kriittisiä käännekohtia, joissa olisi voitu valita toinenkin reitti. Niistä ensimmäisenä voidaan pitää eduskuntavaalitulosta 2007, jonka jälkeinen hallitus päätti keskeyttää parlamentaarisen valmistelun. Vaikka kyseessä on tiedossa oleva, toistuva ja hallinnollinen tapahtuma, se samalla muutti poliittista asetelmaa perustavanlaatuisella tavalla. Seuraava kriittinen käännekohta oli vuoden 2011 eduskuntavaalitulos, sen jälkeiset vaikeat hallitusneuvottelut, joiden pohjalta hallituksen keskeiseksi tavoitteeksi nousi kuntauudistuksen toteuttaminen. Kuntauudistus kuitenkin tosiasiallisesti törmäsi jo alkumetreillään voimakkaaseen vastustukseen kuntien taholta ja vastustus huipentui, kun SDP ilmoitti vastustavansa pakkoliitoksia. Tämä käänne uhkasi viedä uudistuksen loputtomaan selvitysten ja minimaalisten uudistusten polulle. Tämän jälkeen hallituksen katse kääntyi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteen uudistamiseen, jossa seuraava kriittinen käännekohta oli Orpon johtaman koordinaatioryhmän tulosten kaatuminen ja uuden sote-aluemallin varaan rakentuvan vaihtoehdon (Vapaavuoren valmistelu) valitseminen. Seuraava kriittinen käänne tapahtui helmikuussa 2015 kun perustuslakivaliokunta antoi kaksi kriittistä lausuntoaan, jotka kaatoivat hallituksen valmistelemat esitykset. Yksi kriittinen käännekohta oli Keskustan kotikunta- maakunta -mallin muodostaminen vuonna 2012 ja sen omaksuminen Sipilän hallituksen ohjelmaan keväällä 2015. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on siten ollut puoluepoliittis-ideologisten tavoitteiden, vaalikauden aikataulullinen, perustuslaillisten oikeuksien, hallinnollisteknisten ja -valtasuhteiden välinen taistelukenttä. Kun jotakin osa-aluetta on kyetty edistämään, on siihen löytynyt vastus jonkin toisen osa-alueen puolelta. Tämä on johtanut kierteeseen, jossa kulloinkin käsillä ollutta mallia on paikkailtu ja tasapainotettu, mutta näistä muutoksista huolimatta kaikki aikaisemmat mallit ovat lopulta ajautuneet ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin. Viime vuosien aikana tehdyt hallinnon ja palvelurakenteen uudistushankkeet ovat osoittaneet suomalaisen päätöksentekojärjestelmän monimutkaiset ja syvälliset ongelmat. Toisaalta tästä herää myös kysymys poliittisen tavoitteenasettelun karkaamisesta, voidaanko edes olettaa, että kyettäisiin muuttamaan perustavanlaatuisesti sellaisia asioita joissa yhteiskunnassamme intressit ja valta-asetelmat jakautuvat niin moniin osiin.

Suomi on jo neljättä kertaa peräkkäin YK:n World Happiness Report – listauksessa maailman onnellisin maa. Vaikka Suomi on vuodesta toiseen ollut kansainvälisten onnellisuusmittareiden kärkisijoilla, masennus ja krooninen stressi näyttävät kuitenkin kasvaneen samaan aikaan. Erityisesti nuorten pahoinvointi on uutisoinnin perusteella lisääntynyt viime aikoina, ja keskustelua on käyty muun muassa lukiolaisten jaksamiseen liittyvistä haasteista. Masennustilastot osaltaan näyttävät, että elämme jonkinlaisessa ristiriidassa kansallisten onnellisuuslukemien kanssa. Ympäristössämme on paljon tekijöitä, jotka vaikuttavat yksilön onnellisuuskäsitysten muodostumiseen. Hyvinvointiyhteiskunnassa eläminen lisää ihmisen mahdollisuutta onnellisuuteen. Hyvinvointiyhteiskunnassa on kuitenkin monia tekijöitä, jotka voivat olla esteenä onnellisuuden kokemiselle. Yksi esimerkki tästä on onnellisuuden jahtaaminen. Onnellisuus nähdään usein tavoiteltavan asiana, jota kohti pyritään voimakkaasti. Tarve kulkea kohti onnellisempaa elämää on ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Jos kuitenkin etsimme onnea vääristä paikoista, voi onnellisuuden tavoittelu johtaa vain kauemmas. Onnellisuus vaikuttaa ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, mutta se on käsitteenä hyvin moniulotteinen ja abstrakti. Joillekin onnellisuus on tyytyväisyyttä elämään, toiselle mielihyvää ja tunnetta. Jotta lukioikäisten hyvinvointia ja onnellisuutta voidaan tukea, on tärkeää tutkia mitkä yhteiskunnalliset tekijät vaikuttavat heidän onnellisuuteensa. Lukioikäiset ovat kiinnostavia tutkittavia, sillä mediasta välittyy huolestuttava kuva heidän jaksamisesta. Aihe on ajankohtainen myös siksi, että jos suomalaiset ovat kuormittuneita jo nuorena, hyvinvointikehitys ja onnellisuus eivät ole kestäviä. Vaikka viime aikoina on uutisoitu paljon nuorten kuormittumisesta, ajankohtaista tutkimusta aiheesta ei ole tehty vielä kovin paljoa. Tällä maisterintutkielmallani pyrin vastaamaan kysymyksiin: mistä lukioikäiset katsovat suomalaisen onnellisuuden johtuvan ja miten he kokevat suomalaisen yhteiskunnan erityispiirteiden vaikuttavan tähän? millaiset asiat tuottavat ja vähentävät onnellisuutta haastateltavien omassa elämässä? Tutkimukseni on laadullinen tutkimus, jonka aineiston keräsin haastattelemalla kuutta lukioikäistä nuorta puolistrukturoitua teemahaastattelua hyödyntäen. Analysoin aineiston temaattisen analyysin menetelmin. Käsittelen tutkimuksessa Suomen hyvää menestymistä kansainvälisissä onnellisuusmittauksissa, johon ajatukseni siitä, miten yhteiskunta vaikuttaa onnellisuuteen perustuu. Tutkimukseni tulokset vahvistavat kansainvälisissä onnellisuusmittauksissa ilmeneviä sosiaalisia odotuksia. Nämä sosiaaliset odotukset luovat ihmisille oletuksia siitä, mitkä tekijät tuottavat onnellisuutta. Sosiaalisilla suhteilla ja valinnanvapaudella oli haastateltavien onnellisuutta merkittävästi lisäävä vaikutus. Toisaalta sosiaaliset suhteet ja valinnanvapaus loivat haastateltaville paineita, josta seurasi ristiriita onnellisuuden kanssa. Näyttää siltä, että modernin ihmisen ongelmia on vaikea hahmottaa ja ymmärtää. Koko yhteiskunnan kannalta on kuitenkin tärkeää löytää keinoja, joilla tukea nuoria lukioikäisiä oman identiteetin löytämisessä ja vahvistumisessa. Jokaisella ikäluokalla on omat haasteensa, mutta modernin ajan ongelmat luovat haasteita erityisesti nykynuorille. Samalla heillä on myös modernin ajan luomat vahvuudet, jotka taas puuttuvat vanhemmilta ikäluokilta. Tutkimukseni tulos viittaa siihen, että onnellisuuteen liittyviä paineita ja haasteita purkaessa on tärkeää keksittyä onnellisuuden erilaisuuteen. Onnellisuus on aina subjektiivinen kokemus ja sitä tulisi korostaa enemmän onnellisuutta jahtaavassa kulttuurissa.

Tämä tutkielma tutkii, miten sosiaalisen median käyttäjät suhtautuvat sosiaaliseen mediaan ja kokevat sosiaalisen median ja demokratian suhteen. Tutkielman olen toteuttanut diskurssianalyysinä, jossa kartoitin sosiaalisen median käyttäjien sosiaalista mediaa koskevia puhetapoja aineiston pohjalta. Aineistona käytin 11 Reddit.com-sivustolla 10.9.2021—13.3.2022 luotua julkista viestiketjua ja näiden viestiketjujen julkisia kommentteja. Tutkielmaa motivoi viime vuosina paljon käytetty puhetapa, jossa sosiaalinen media nähdään uhkana demokratialle. Tutkielman teoreettisena taustana toimii demokratian teoria sekä akateemisessa kirjallisuudessa ja journalistisissa teksteissä esitetyt ajatukset sosiaalisen median vaikutuksesta yhteiskuntaan. Tätä teoreettista taustaa vasten peilaan sosiaalisen median käyttäjien tapoja puhua sosiaalisesta mediasta. Tarkoituksena on nähdä sosiaalisen median kritiikki luonnollisena osana demokratian kritiikin, kansalaisten kritiikin, polarisaatiokeskustelun ja mediakritiikin pidempää perinnettä. Tutkielman tulokset osoittavat, että sosiaalisen median käyttäjien näkemykset vastaavat jossain määrin tutkimuskirjallisuudessa ja journalistisissa teksteissä esitettyjä näkemyksiä. Akateemisessa kirjallisuudessa esiin tuodut ajatukset kuten kaikukammiot ovat osa myös sosiaalisen median käyttäjien puhetapoja, joskin on kyseenalaista, millä tavoin sosiaalisen median käyttäjät ymmärtävät tällaiset käsitteet. Sosiaalisen median käyttäjien näkemykset sosiaalisesta mediasta ja erityisesti sen suhteesta demokratiaan ovat negatiivisia, ja tämä negatiivisuus on ainakin osin (puolue)poliittisesti motivoitunutta. Tutkielmassa myös ilmeni muun muassa, että sosiaalisen median käyttäjien ja sosiaalisen median alustojen sisäisten algoritmien suhde on ongelmallinen. Sosiaalinen media on perinteisesti nähty kansalaisia voimaannuttavana ja heidän toimijuuttaan vahvistavana uutena mediakenttänä. Tällä hetkellä tilanne on jopa päinvastainen: sosiaalinen media nähdään uutena käyttäjistä irrallisena vallankäyttäjänä yhteiskunnassa. Sosiaalista mediaa koskevat puhetavat, niiden tunnistaminen ja niiden arviointi on keskeistä terveen yhteiskunnallisen keskustelun kannalta.