Browsing by Subject "ympäristöpolitiikka"

Biodiversity loss is a global environmental problem, which has both its origin and impact on society. In Finland, the issue has been addressed with an attempt to integrate biodiversity considerations from environmental sector to other policy sectors. This practice of collaboration of actors from two or more policy sectors to integrate aims and concerns derived from one policy sector into another is referred to as policy integration. By examining biodiversity considerations in water management practices for agriculture and forestry, the aim of this thesis is to find out what factors contribute to policy integration. The research question is “how have biodiversity considerations been integrated in water management guidelines for agriculture and forestry in Finland?” This question is analyzed with a theoretical framework, where five criteria for policy integration, inclusion, consistency, weighting, reporting, and resources are operationalized in qualitative content analysis. The material of the analysis consists of the policy document “Water management guidelines for agriculture and forestry”, which is complemented with three thematic interviews of water management specialists. The results of the analysis suggest that lack of discussion about inconsistencies between biodiversity and other policy objectives, lack of prioritization for biodiversity when conflicts between objectives take place, absence of precise reporting indicators for biodiversity and insufficiency and incompatibility of resources act as a barrier for policy integration. Furthermore, it is found out that the theoretical framework could be improved by adding criteria for analyzing adequate structures of governance, as well as defining the integrated policy and its goals. The main conclusion of this master’s thesis is that in order to successfully integrate policies, essential concepts and goals of the policy should be defined, efforts to minimize the inconsistencies between policy goals should be based on scientific research, and the structures of governance in the political system should be adequate to promote policy integration.

Ympäristöpolitiikka on viime vuosikymmeninä noussut keskeiseksi osa-alueeksi niin kansallista kuin kansainvälistäkin politiikkaa. Suomi on osaltaan seurannut tätä kehitystä. Vihreä liitto on toiminut vuodesta 1988 aktiivisena osana puoluekenttäämme. Samanaikaisesti kolmen suurimman puolueen roolissa ovat olleet Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten nämä kolme niin kutsuttua suurta puoluetta muodostivat ympäristöpoliittiset linjauksensa silloin, kun aihe nousi Suomessa ensi kertaa valtakunnalliseen politiikkaan, mutta Vihreätä liittoa ei vielä ollut puolueena olemassa. Tarkastelu sijoittuu vuosien 1967 ja 1976 välille alkaen vuodesta, jolloin Suomessa kiisteltiin elohopeapäästöjen haitallisesta vaikutuksesta ympäristöön, päättyen vuoteen, jolloin Kokoomus julkaisi viimeisenä kolmesta tarkastellusta puolueesta ensimmäisen ympäristöpoliittisen ohjelmansa. Aatteellinen kenttä koki tuona aikana voimakasta uudistumista ja puolueet joutuivat nopeasti omaksumaan monia uusia teemoja politiikkaansa. Tarkasteltujen puolueiden aatteet poikkeavat perustaltaan toisistaan, joten tutkimuksessa halutaan tuoda esille , miten eri lähtökohdista on voitu tavoitella tätä samaa ympäristönsuojelun päämäärää politiikassa. Tutkimus määrittelee osaltaan suomalaisen ympäristöpolitiikan historiaa. Ympäristöpolitiikkaa ei ole tutkittu Suomessa kovin paljoa, ja tutkimusperinne sijoittuu enemmän yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen sekä modernin ympäristöhistorian aloille. Ympäristötietoisuus yleistyi yhteiskuntatieteissä 1990-luvulla. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen perustuen kirjallisiin lähteisiin. Tutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat puolueiden ohjelmakirjallisuus, puoluekokousten sekä ympäristöpoliittisten toimikuntien pöytäkirjat, julkilausumat sekä muut tiedonannot, puolueiden pää-äänenkannattajat sekä aiempi tutkimuskirjallisuus. Tutkimus osoittaa, että Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue, ovat kaikki luoneet aktiivisesti omia ympäristöpoliittisia linjauksiaan 1960- ja -70-lukujen vaihteessa. Puolueiden linjoja on yhdistänyt yhteinen huoli ympäristöstä, mutta ajoittain linjauksissa näkyy kunkin puolueen aatteellisen pohjan vaikutus. Keskustapuolueen ympäristöpolitiikalla on siteensä maatalouteen, Suomen sosialidemokraattisen puolueella vaikutuksensa antaa sosialismin aatteen perinne kun taas Kansallinen Kokoomus teki ympäristöpolitiikkaa nojautuen kapitalistiseen ajatteluun.

Nord Stream -kaasuputki herätti voimakkaita tunteita ympäri Eurooppaa jo ennen kuin hankkeen toteuttaminen lyötiin lukkoon 2000-luvun puolivälissä. Nord Stream AG:n tilaama, kahdesta rinnakkaisesta kaasuputkesta koostuva hanke kuljettaa kaasua Venäjän laajoilta maakaasuesiintymiltä Itämeren alitse suoraan Saksaan. Itämerellä putki kulkee Venäjän, Saksan sekä Tanskan aluevesien ja talousvyöhykkeiden lisäksi myös Suomen ja Ruotsin talousvyöhykkeellä. Nord Stream -kaasuputkihanke nähtiin merkittäväksi taloudelliseksi hankkeeksi Euroopan energiahuoltovarmuuden kannalta, sillä maakaasunkulutuksen katsottiin lisääntyvän huimasti lähivuosina ympäristöystävällisempiin polttoaineisiin siirryttäessä. Putkilinjojen rakentaminen aloitettiin huhtikuussa 2010. Ensimmäinen putkilinja otettiin käyttöön elokuussa 2011 ja toinen lokakuussa 2012. Nord Stream AG on monikansallinen yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Sveitsissä. Hanke sai kuitenkin osakseen suurta kritiikkiä, sillä Nord Stream AG:n suurimpana osakkaana on Venäjän valtion omistama Gazprom. Venäjän vuosien 2004 ja 2006 kaasukiistat Itä-Euroopan energiankauttakulkumaiden kanssa nostivat esille huolen, että Venäjä pystyisi kaasuputken avulla painostamaan Euroopan maita poliittisien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Venäjän luotettavuus varteenotettavana energiatoimittajana kärsi kolauksen kaasukiistojen seurauksena ja sai monet pohtimaan Venäjä-riippuvuuden vähentämistä energiatoimituksissa. Yhtenä suurimmista kysymyksistä kaasuputkeen liittyen oli sen vaikutus erittäin haavoittuvaan Itämereen, mistä esitettiin sekä negatiivisia että positiivisia pitkän aikavälin näkemyksiä. Suomen hallitus näki kaasuputken kansainvälisenä taloudellisena hankkeena, joka on Suomelle ainoastaan ympäristökysymys ja käsitellään myös sellaisena. Valtiojohto sekä muut viranomaistahot korostivat, ettei hanke ole Suomelle ulko- tai turvallisuuspoliittinen kysymys, sillä tehtyjen selvitysten mukaan kaasuputken rakentamisen tai sen käytön ei nähty aiheuttavan sotilaallisia tai poliittisia uhkakuvia. Tutkielman aiheena onkin tarkastella Nord Stream -kaasuputkihankkeen lainmukaisia edellytyksiä Suomessa sekä hankkeesta käytyä keskustelua eduskunnassa vuosina 2005–2010. Tutkielmassa hankkeen lainsäädännöllisiä edellytyksiä on tarkasteltu Suomen lainsäädännön kautta, jonka yhteydessä on myös tarkasteltu hankkeeseen vaikuttavia kansainvälisiä sopimuksia. Hankkeen kannalta oleellisia kansainvälisiä sopimuksia ovat YK:n merioikeusyleissopimus, Espoon sopimus sekä Itämeren suojelusopimus eli ns. Helsingin sopimus, jotka muodostavat sen kansainvälisen sopimusympäristön, jonka puitteissa hankkeen osapuolten tuli soveltaa omaa kansallista lainsäädäntöään. Suomen kansallisesta lainsäädännöstä hankkeeseen vaikuttivat etenkin Suomen talousvyöhykkeestä säädetty laki, jonka mukaan talousvyöhykkeen ympäristösuojelussa ja vesirakentamisessa sovelletaan lakia ympäristövaikutusten arviointimenettelystä, ympäristönsuojelulakia sekä vesilakia ja näiden nojalla annettuja säädöksiä. Suomen lainsäädännön mukaan kaasuputken rakentaminen maan talousvyöhykkeelle edellytti valtioneuvoston suostumusta Suomen talousvyöhykkeen hyödyntämiseksi sekä vesilain mukaista vesilupaa putken rakentamiseksi ja käyttämiseksi maan lainkäyttöalueella, josta päättäminen oli ympäristöviranomaisen tehtävä. Kaasuputkihankkeen toteuttaminen edellyttänyt lainmukaista eduskuntakäsittelyä, eikä hankkeesta päättäminen kuulunut eduskunnalle, vaikka kyseessä olikin merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Eduskunnan kaasuputkihankkeeseen liittyviä puheenvuoroja tarkasteltiin retorisen diskurssianalyysin avulla, jolloin puheenvuorojen argumenteista pystyttiin tunnistamaan kaasuputkihankkeelle annettuja merkityksiä. Puheenvuoroanalyysin tulokset myös kvantifioitiin tilastoihin yleisten argumentaatiotendenssien, merkitysten ilmenemisfrekvenssin sekä mm. puoluekohtaisen tarkastelun helpottamiseksi. Eduskunnassa esitettiin syyskuun 2005 ja huhtikuun 2010 välisenä aikana kaiken kaikkiaan 177 kaasuputkihankkeeseen liittyvää puheenvuoroa 22 eri asia- ja pöytäkirjassa, mikä kertoo, että hanke nähtiin merkittäväksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Näissä puheenvuoroissa kaasuputkelle annettiin yhteensä 289 merkitystä. Eniten painoarvoa puheenvuoroissa annettiin hankkeen kielteisille ympäristöpoliittisille vaikutuksille. Toiseksi eniten argumentoitiin hankkeen talous- ja energiapoliittisista merkityksistä, joissa hanke näkyi myönteisessä valossa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta hanke puolestaan nähtiin kielteisessä valossa. Eduskunnan puheenvuoroanalyysin avulla tehtiin muutama mielenkiintoinen löydös. Ensinäkin ministerien argumentit pohjautuivat ennakko-oletusten mukaisesti hyvin pitkälti hankkeen juridiikkaan sekä sen lainmukaisiin edellytyksiin. Toinen mielenkiintoinen puoluevertailussa ilmennyt aspekti oli se, että hallitus-oppositiojako ei näkynyt selkeästi hankkeelle annetuissa merkityksissä, vaan hankkeelle annettiin sekä kielteisiä merkityksiä hallituspuolueiden taholta, että myönteisiä merkityksiä oppositiopuolueissa. Lisäksi kaasuputkihanke nähtiin hyvin positiiviselta kannalta Vanhasen ensimmäisen hallituksen pääpuolueissa keskustassa ja SDP:ssä, kun taas Vanhasen II hallituksen ”uudet” puolueet, kokoomus sekä vihreät, suhtautuivat hankkeeseen kriittisesti.

Tutkimus lähtee oletuksesta, että puolueet olettavat kansojen ja kansallisvaltioiden olemassaolon, asettaen oman kansansa edun muiden edelle. Tästä seuraa, että nationalismitutkimuksen kysymyksenasettelut ovat hedelmällinen tapa tutkia puolueiden ideologioita. Anthony D. Smithin ajatusten pohjalta tutkitaan millä tavalla kansan itsenäisyyden ja yhtenäisyyden ihanteet tulevat puolueiden ideologioissa esiin. Näiden lisäksi nationalismien erottelemiseksi esitellään kansallisen itsekkyyden käsite. Nationalismitutkimuksessa suosittua valtiollisten ja etnisten nationalismien erottelua käytetään sekä käsitteiden että tutkimuskysymysten systematisoinnin apuna. Tutkimuksen empiirinen osio jakaantuu neljän politiikanalan tarkasteluun. Maahanmuutto-, puolustus-, ulko-, ja ympäristöpolitiikkan ympäriltä on analyysiin sisällytetty tutkimusaineistoa puolueohjelmista blogikirjoituksiin. Teorian lähtökohdat yhdistetään pääasiassa kahdella diskurssianalyysin metodilla. Argumentaatioanalyysissa puolueiden käytännön argumentit puretaan osiin. Kertomusanalyysissa hahmotellaan merkittävimmät kertomukset puolueiden periaatteiden takaa. Aineiston perusteella perussuomalaiset edustaa maahanmuuttopolitiikassa lähinnä valtiollista nationalismia. Vihreiden linjan voi tarkimmin määritellä multikulturalistiseksi. Vihreiden kansankäsitys on hieman voluntaarisempi. Puolustusvoimien havaitaan toteuttavan perussuomalaisille kansallisen yhtenäisyyden funktiota ollen nationalistisesti tärkeä aihe. Vihreiden argumentointi aiheen ympäriltä perustuu enemmän ei-nationalistisiin arvoihin. Ulkopolitiikassa vihreät kannattaa enemmän vastikkeettomia tulonsiirtoja muille kansallisvaltioille. Kummankin puolueen osoitetaan argumentoivan ulkopolitiikassa enimmäkseen itsekkäillä arvoilla.. Euroopan Unionin ympärillä käytävä keskustelu osoittaa vihreiden arvostavan kansallista itsenäisyyttä perussuomalaisia vähemmän. Ympäristönsuojeluun perustuvia argumentteja ei perussuomalaisilla juuri esiinny, mutta luontosuhteella on puolueelle merkitystä kansallisen yhtenäisyyden luojana. Vihreiden osalta ympäristökysymys on moniulotteisempi, mutta päivänpoliittisissa argumenteissaan puolue edistää ensisijaisesti Suomen asemaa itsenäisten kansallisvaltioiden maailmassa. Kokonaisuutena kansan yhtenäisyys ja itsenäisyys osoittautuvat perussuomalaisille tärkeämmiksi arvoiksi kuin vihreille. Puolueiden näkökulmasta Suomen kansan yhtenäisyys rakentuu lähinnä valtiollisen nationalismin symboleille/arvoille, joskin perussuomalaisilla esiintyy myös etnisen nationalismin määrittelyjä. Vihreät osoittautuu kautta linjan perussuomalaisia epäitsekkäämmäksi puolueeksi. Erityisesti vihreiden kansalliset tehtävät ovat enemmän ulospäin ja tulevaisuuteen suuntautuvia kuin perussuomalaisten. Käytännön politiikassa erot ovat pienempiä. Tutkimuksen keskeisin hypoteesi ja johtopäätös on, että molemmat puolueet ovat selvästi nationalistisia.

Tämä maisterintutkielma tarkastelee, miten ympäristöongelmat vaikuttavat pitkän aikavälin talouskasvuun erilaisten teoreettisten kasvumallien mukaan. Tarkoituksena on ymmärtää, miten ja missä määrin ympäristöongelmat rajoittavat pitkän aikavälin talouskasvua, jos ympäristöongelmiin ei puututa sekä mitä ja miksi jokin tietty malli kertoo pitkän aikavälin kannalta hyvästä ympäristöpolitiikasta. Tutkimusta motivoi valtioiden ja globaalien järjestöjen herääminen ympäristöongelmien vaikutuksiin, jonka takia on tärkeää löytää pitkän aikavälin talouskasvun jatkumisen kannalta optimaalisimmat politiikkakeinot. Tutkielmassa tarkastellaan ensimmäisenä dynaamista integroitua ilmasto-talousmallia, joka oli julkaisun aikaan 1990-luvulla uraauurtava lisäys talouskasvumalleihin ja jonka ansiosta William Nordhaus myöhemmin palkittiin taloustieteen Nobelin palkinnolla. Muut tutkielmassa käsiteltävät mallit pohjautuvat tuohon DICE-malliin, jolloin niiden sisältämät mekanismit ovat hyvin samankaltaisia. Käsiteltäviä malleja ovat myös integroidun arviointimallin kaksi sovellusta, optimaalinen ohjausmalli, Solow’n malli materiaalirajoitteen lisäyksellä sekä DICE-malli hiilen sosiaalisten kustannusten kanssa. Materiaalirajoitteen sisältävä Solow’n malli on malleista ainoa, joka ei pohjaudu DICE-malliin ja joka myös antaa tutkimuskysymykseen merkittävästi muista käsiteltävistä malleista eroavan vastauksen. Tämä johtuu todennäköisesti kahdesta tärkeästä oletuksesta, jotka puuttuvat muista malleista. Ensimmäiseksi materiaalirajoitteen lisäämisellä malliin tarkoitetaan luonnonvarojen rajallisuuden oletusta, jolloin luonnosta saatava pääoma on rajallista ja rajallisesti uusiutuvaa. Toisena eriävänä oletuksena on talouden juurtuneisuus luontoon ja luonnonvaroihin, jolloin lopputuotos ja sen myötä talouskasvu ovat riippuvaisia luonnonvaroista. Tällöin jatkuvan positiivisen talouskasvun myötä luonnonvarojen kysyntä nousee ja pitkällä aikavälillä luonnonvarojen tarjonta pienenee ja romahtaa kokonaan. Kaikki käsiteltävät mallit ennustavat pitkän aikavälin talouskasvun tai hyvinvoinnin romahtavan, jos ympäristöongelmiin ei puututa mitenkään politiikkakeinojen avulla. Integroidun arviointimallin mukaan fossiilisten polttoaineiden vauriofunktio kertoo, mikä osa potentiaalisesta bruttokansantuotteesta (BKT) säilytetään ilmastonmuutoksen aiheuttamien vaurioiden jälkeen. Tällöin BKT pienenee läpi ajan jokaisen uuden päästöyksikön myötä, kunnes talouskasvu romahtaa. Toisaalta taas ilmakehässä olevat päästöt poistuvat sieltä lineaarisesti, jolloin niiden aiheuttamat vahingot BKT:lle ovat vakioksi määräytyvä osuus nykyisestä BKT:stä. Tällöin BKT:n kasvaessa myös vahinkojen osuus kasvaa läpi ajan. Lähes kaikissa malleissa on myös huomioitu erilaiset hiilinielut, joita maapallolla esiintyy. Kuitenkin nykyisellä hakkuumäärällä hiilinielut pienenevät jatkuvasti ja uhkaavat kadota tai muuttua merkittävästi, joka osaltaan nopeuttaa ilmastonmuutosta. Eri ympäristöongelmat huomioon ottavien mallien antamien tuloksien mukaan voidaankin sanoa, että ympäristöongelmiin tulisi puuttua, jotta voidaan turvata pitkän aikavälin talouskasvu. Kaikkien käsiteltävien mallien mukaan tulisi toteuttaa samanaikaisesti useita erilaisia politiikkakeinoja, joista teknologisen kehityksen tukeminen sekä päästöverotukset nousevat pitkän aikavälin talouskasvun kannalta tärkeimmiksi. Mallien kalibroinneista huomataan myös, että datan ja informaation lisääntyessä voidaan tehdä yhä tarkempia ennustuksia ympäristöongelmien vaikutuksista talouskasvulle ja hyvinvoinnille.