Browsing by Title

Helsingin satama oli 1930-luvun laman alla Suomen ylivoimaisesti johtava tuontisatama tuonnin volyymissa ja siksi keskeinen osa maan ulkomaankauppajärjestelmää. 1930-luvun lama oli shokki sekä tuonnin että viennin kannalta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin sataman rahtiliikenteen muutoksia suhteessa ulkomaankaupassa tapahtuneisiin suhdannevaihteluihin ja pyritään hahmottamaan, miten 1930-luvun lama vaikutti työn tarjontaan satamassa. Tarkastelun kohteena on myös satamatyön olemus ja laman aiheuttamat muutokset siinä. Satamatyöläisten ansiotasoa ja ansiotason muutoksia analysoidaan hyödyntämällä valtioneuvoston aikalaistutkimuksia sekä ammattiliittoaineistoa. Ammattiyhdistysaineiston, kuten julkaisujen ja pöytäkirjojen, avulla tarkastellaan laadullisen tutkimuksen keinoin, miten ammattiyhdistysliike reagoi lamaan. Erityisen kiinnostuksen kohteena on Suomen Ammattijärjestön alainen Suomen Kuljetustyöläisten Liitto, johon kuuluivat satamatyöläisten osastot. Osana tutkimusta pyritään kartoittamaan, miten ammattiyhdistysliike näkyi Helsingissä ja Helsingin satamassa. Tutkimuksessa myös tarkastellaan juuri lamaa edeltänyttä valtakunnallista satamalakkoa. Satamalakko oli yksi 1920-luvun suurimmista työtaisteluista ja sen seurauksena syntyneeseen sovintoehdotukseen sisältyi palkkalupaus, jonka vaikutusta satamien tosiasialliseen ansiotasoon laman aikana selvitetään. Satamalakko ei saavuttanut suurinta osaa tavoitteistaan, kuten työehtosopimusta. Uuvuttava työtaistelu ja sen mukanaan tuomat lakonmurtajat hajottivat jo ennen lamaa pahasti riitautunutta ammattiyhdistyskenttää. Tutkimuksessa todetaan, että rahtiliikenne hidastui Helsingin satamassa tuntuvasti vuosina 1930-1932, mutta vilkastui melko nopeasti erityisesti viennin osalta. Satamatyöläisten ansiotasossa tapahtuu laman aikana laskua huolimatta satamalakon päättäneeseen sovintoehdotukseen sisältyneestä palkkalupauksesta, vaikka pudotus ei 1930-laman viitekehyksessä ole erityisen jyrkkä. Ammattiyhdistysliikkeelle 1930-luvun lama oli heikkouden aikaa. Edeltävä vuosikymmen päättyi repiviin erimielisyyksiin, joiden seurauksena sosiaalidemokraattien johtamat osastot lähtivät perustamaan omaa järjestökoneistoaan kommunistien radikalisoituessa. Työväenliike oli uhattuna sekä julkisen vallan että äärioikeiston tahoilta. Laman alla lopetettiin kommunistisena ja siten laittomana keskusjärjestö SAJ ja perustettiin sosiaalidemokraattien johtama SAK. Lama oli ammattiyhdistysliikkeelle vain yksi haasteista ajalla, jolloin ammattillisen järjestäytymisen tulevaisuus oli vaakalaudalla. Ammattiyhdistysaineistoissa järjestökentän hajaannus näkyi lamaa enemmän.

Tämä pro gradu -tutkielma sijoittuu postmodernin feministisen maailmanpolitiikan tutkimuksen kentälle, ja analysoi terrorismin vastaista sotaa sukupuolen — ja sen häivyttämisen — perspektiivistä. Tutkielman lähtökohtana on ajatus siitä, Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ohjaa maskulistinen ideologia, ja sitä ilmentävä kontekstisidonnainen hegemonisen maskuliinisuuden diskurssi. Toiseksi oletetaan, että kieli on maskuliinisuuksien ymmärtämisen keskiössä. Maskuliinisuus on diskursiivinen saavutus, sosiaalinen konstruktio, joka on mahdollista dekonstruoida. Kolmanneksi tutkielmaa kantaa postmodernin feminismin ajatus sukupuolen performatiivisuudesta, ja feminismin kriittinen käänne kohti maskuliinisuuden vapauttamista sen oletetusta kehoon liittyvästä luonnollisesta olemuksesta. Näiden lähtökohtien kautta tutkielmassa selvitetään Faircloughin kriittisen diskurssianalyysin avulla, minkälaisella hegemonisen maskuliinisuuden diskurssilla USA:n ulkopolitiikassa Irakin ja terrorismin vastaista sotaa legitimoitiin 9/11 jälkeen — minkälainen yhteiskunnallinen, institutionaalinen ja tilanteellinen käytäntö on tämän diskurssin taustalla, miten tämä diskurssi suhteutuu Charlotte Hooperin esittelemiin maskuliinisuuksien ideaalityyppeihin, ja minkälaisista subjektiasemista tai toimijarooleista 9/11 jälkeistä diskurssia rakennetaan. Hegemonisen maskuliinisuuden diskurssia analysoidaan Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvonantajan Condoleezza Ricen puheista ja haastatteluista sanoja tai sanoitusta tutkimalla. 9/11 jälkeinen diskurssi saa piirteitä kolmesta Charlotte Hooperin esittelemästä maskuliinisuuden ideaalityypistä: Kreikkalaisesta kansalais-sotilaasta ollessaan militarismia ja voimankäyttöä rationalisoiva, uhrautuva ja sankarillinen; patriarkaalisesta juutalaiskristitystä ollessaan vastuuta, omistajuutta ja isän auktoriteettia painottava; kunniallisuus/suojelus-mallista korostaessaan kaksintaistelua ja siteitä maskulististen valtioiden välillä. Feminiinimmän, protestanttisen porvarillisrationalistisen maskuliinisuuden mallin poissaolo ja maskulististen piirteiden korostuminen nimetään tutkielmassa hypermaskulinisoitumiseksi. Tätä hypermaskuliinista diskurssia rakennetaan edelleen erilaisten feminiinien ja maskuliinien subjektiasemien kautta. Feminiini, mutta remaskulinisoitu amerikkalainen kansa, hypermaskuliini Yhdysvallat ja sen hallinto, hirmumaskuliinit terroristiryhmät ja niitä tukevat poliittiset johtajat, feminisoitu Irakin kansa, sekä feminisoitu värillinen vähemmistö luovat hypermaskulinisoituneeseen diskurssiin uudenlaisen pelastajan piirteen. Pelastajan diskurssi tarvitsee kolmenlaisia subjektiasemia: pelastajan (Yhdysvaltain hallinto), pelastettavan (Irakin ja Yhdysvaltain kansa) ja sen, keneltä pelastetaan (terroristiryhmittymät). Yhdysvaltain ulkopolitiikan 9/11 jälkeinen hegemonisen maskuliinisuuden diskurssi nimetään siten hypermaskuliiniseksi pelastajaksi. Hegemonisen maskuliinisuuden muuttuvien piirteiden nähdään vastaavan kansainvälisen politiikan muuttuvia haasteita, kuten sota. Luomalla vahva hegemonisen hypermaskuliinin pelastajan diskurssi, joka soveltuu amerikkalaisten käsitykseen legitimoidusta maskulistisesta johtajasta ja ulkopolitiikasta, luotiin legitimiteettiä militaristisille toimille terrorismia ja Irakia vastaan. Maskulistisessa ideologiassa legitimiteetin ja hegemonisen maskuliinisuuden diskurssin rakentaminen kulkevat käsi kädessä. Poliittisen puheen keskiössä on linkin luominen politiikan ja maskulismin ideologian välille, joka saa ne kaksi näyttämään yhteneväisiltä. Tämä linkki Yhdysvaltain ulkopoliittisessa diskurssissa 9/11 jälkeen oli hegemonisen hypermaskuliinin pelastajan diskurssi.

Suomessa tehdään vuosittain noin 10 000 aborttia. Abortinjälkeistä hedelmällisyyttä on suomalaisessa tutkimuksessa tarkasteltu melko vähän etenkin yhteiskuntatieteellisesti, vaikka abortti koskettaa tuhansia naisia vuosittain. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, millaista on abortinjälkeinen hedelmällisyyskäyttäytyminen, eli ketkä päätyvät uuteen aborttiin, ketkä synnytykseen ja ketkä eivät tule uudelleen raskaaksi. Tulosten perusteella päätellään, onko abortoivien joukossa erotettavissa ryhmiä, joille abortti voi muodostua yhdeksi ehkäisyn muodoksi ja keille se on kertaluontoinen tapahtuma. Tulokset sidotaan aiempaan teoreettiseen ja empiiriseen hedelmällisyystutkimukseen. Aineisto koostuu raskaudenkeskeytysrekisterin tiedoista vuosilta 2000–2008 ja siihen yhdistetyistä abortoineiden naisten syntymärekisteritiedoista samoilta vuosilta. Tutkielmassa tarkasteltiin niitä 63 763 naista, jotka tekivät seuranta-aikana ensimmäisen aborttinsa. Uuteen aborttiin heistä päätyi 7 743 ja synnytykseen 11 497 abortinjälkeisessä raskaudessaan. Ensimmäisen abortin (eli indeksiabortin) aikaisten taustamuuttujien vaikutusta seuraavan raskauden lopputulokseen analysoitiin elinaikamallinnuksen menetelmin (pääosin Coxin regressio). Lisäksi tarkasteltiin indeksiabortin ja uuden raskauden välillä mahdollisesti muuttuneen parisuhdestatuksen sekä sosioekonomisen aseman vaikutusta hedelmällisyyskäyttäytymiseen logistisen regressioanalyysin avulla. Tulosten avulla oli mahdollista erottaa toisistaan eri tavoin abortin jälkeen käyttäytyviä ryhmiä. Uudelleen abortoivat erityisesti nuoret, lapsia jo saaneet, alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevat ja sellaiset, joilla ei ollut parisuhdetta. Synnyttämään päätyivät 20–34-vuotiaat, opiskelunsa päättäneet, korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat, lapsettomat ja parisuhteessa olevat. Lisäksi maaseudulla asuminen lisäsi hieman synnytyksen todennäköisyyttä ja mikäli indeksiabortti oli tehty sikiön sairauden perusteella, todennäköisyys synnyttää kasvoi selkeästi. Raskaaksi tulivat harvemmin uudelleen yli 30-vuotiaat, lapsia saaneet ja korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat. Monet heistä olivat lisäksi leskiä tai eronneita. Mikäli indeksiabortin jälkeen opiskelija meni töihin, hänen synnytystodennäköisyytensä kasvoi selkeästi. Samoin kävi, jos indeksiabortin aikaan yksin elänyt muodosti uuden parisuhteen ennen toista raskauttaan. Saatujen tulosten perusteella on erotettavissa ryhmiä, joihin tulisi erityisesti kiinnittää huomiota jo ensimmäisen abortin aikaan, sillä heidän riskinsä abortoida uudelleen on muita korkeampi. Suurin vaikutus oli lapsimäärällä ja parisuhdestatuksella. Sosioekonomisen aseman sekä asuinalueen vaikutus jäi odotettua pienemmäksi, mutta ei kuitenkaan olemattomaksi.

Tässä tutkielmassa käsitellään raskaudenkeskeytyksen tehneiden suomalaisnaisten toimijuuden kokemusta aborttiprosessissa, aborttia tarkoituksellisena toimintana sekä raskaudenkeskeyttäjien toimijuutta suhteessa siihen vaikuttaviin valtarakenteisiin. Tutkielmassa käsitellään raskaudenkeskeytyksen läpikäyneiden naisten kokemuksellisuutta toimijuuden ja subjektiviteetin käsitteiden avulla. Aborttikokemuksia käsitellään suomalaisen yhteiskunnan kontekstissa ja tutkielmassa tarkastellaan myös Suomen vuonna 1970 säädettyä aborttilakia ja abortin saatavuuden helpottamiseen tähtäävää OmaTahto2020-kansalaisalotetta. Tutkielmassa selvitetään, kuinka toimijuuden kokemus ja toiminnan tarkoituksellisuus rakentuu, sekä kuinka toimijuuden ja vallan suhde ilmenee aborttiprosessin läpikäyneiden naisten kertomuksissa. Tutkielman aineisto koostuu kymmenen Suomessa abortin täysi-ikäisenä sosiaalisista syistä tehneen naisen puoli-strukturoiduista haastatteluista. Aineisto on koottu syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana eri puolilta Suomea. Tutkimus on toteutettu grounded theory -metodin avulla, jossa kerätty aineisto ohjaa vahvasti teoreettisen viitekehyksen soveltamista aineiston analyysiin. Tutkielmassa analysoidaan raskaudenkeskeyttäjien toimintaa sekä toimijuutta ja sen kokemusta käytäntöteoreettisesta näkökulmasta, erityisesti Sherry B. Ortnerin feministiseen käytäntöteoreettiseen työhön nojaten. Käytäntöteoreettisen lähestymistavan keskiössä on ihmisten toiminta, jota tarkastellaan samanaikaisesti sekä kulttuurisia ja sosiaalisia rakenteita luovana että niiden puitteissa tapahtuvana toimintana. Tutkielmassa abortin todetaan olevan vahvasti tarkoituksellista toimintaa, jota ohjailee yksilön raskauden keskeyttämiseen tähtäävät intentiot. Tutkielmassa todetaan, että vaikka raskauden keskeyttämiseen johtava toiminta ja sitä ohjailevat intentiot ovat vahvasti tarkoituksellisia ja subjektiivisia, intentiot ja niiden tarkoituksellisuus eivät koskaan muodostu tyhjiössä, vaan niitä muovaavat ympäröivän todellisuuden sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteet. Tutkielmassa esitetään, että raskaudenkeskeyttäjät toimivat aborttiprosessissa karkeasti kahdella eri toiminnan tasolla, 1) päätöksenteon ja 2) kehollisuuden tasoilla, joissa tarkoituksellisuus rakentuu eri tavoin. Tutkielmassa todetaan, että raskaudenkeskeyttäjien toiminta voi olla samanaikaisesti sekä tarkoituksellista että ei-tarkoituksellista riippuen toiminnan tasosta. Tutkielma esittää, että toiminnan tarkoituksellisuudella on yhteys raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen; pääsääntöisesti tilanteissa, joissa raskaudenkeskeyttäjät kokivat pystyvänsä toimimaan tarkoituksellisesti tavoitteidensa mukaisesti, he myös kokivat roolinsa vahvemmin aktiivisina toimijoina. Lisäksi tutkielmassa käsitellään vallan ja toimijuuden suhdetta aborttiprosessin kontekstissa erityisesti mukautuvan ja vastustavan toiminnan kautta. Tutkielmassa todetaan, että vallan ja toimijuuden suhde ilmenee ymmärrettävimmin mukautumisen käsitteen avulla, joka sallii raskaudenkeskeyttäjien toiminnan, toimijuuden ja sen kokemuksen tarkastelemisen samanaikaisesti sekä aktiivisena että passiivisena toimintana. Tutkielmassa esitetään, että mukautuminen vaikutti raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen sekä myönteisesti että kielteisesti näiden subjektiivisista intentioista riippuen. Vastustava toiminta esiintyi aborttiprosessin yhteydessä erityisesti kommunikaation tasolla, esimerkiksi haastamalla tiettyjä raskaudenkeskeyttäjiin liittyviä stereotypioita. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että OmaTahto2020-kansalaisaloitteen ehdottamalla aborttilakiuudistuksella, jossa raskaana oleva voi keskeyttää raskautensa omasta pyynnöstään, olisi aineiston perusteella mahdollista vaikuttaa raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen myönteisesti.

I have introduced the notion of absorptive capacity into an innovation-driven growth model. The model features firms with heterogeneous size and innovation capability. The economy`s aggregate output growth rate is driven by the growth of the productivity index of firm`s intermediate goods. There are firms already operating at least one active product line and potential entrants not owning a product line, but engaged in research in order to innovate and enter the economy. Each firm engages in R&D activities to improve upon existing intermediate good or to discover a completely new one. An incumbent firm may exit the economy exogenously and more importantly endogenously due to creative destruction or due to obsolescence. The consideration of the firm`sabsorptive capacity in Cohen and Levinthal`s sense shaped the specifications of the innovation production functions for entrants and incumbents. I have set a proxy for the firm`s absorptive capacity that considers the quality level of active product lines owned by the firm, their number and their closeness. Then, incumbent firm`s absorptive capacity confers to the it an innovation efficiency advantage compared to potential entrant, in improving upon its own product lines or in innovating in a product line not existing in its portfolio. For potential entrants, the average quality level of intermediate good in the economy acts as an extra difficulty they must overcome since the did not participate in building that economy`s average level of quality, and lack then the absorptive capacity that an average incumbent firm in the economy would possess. Although the general structure of the equilibrium growth rate obtained is the same as in the basis model (Acemoglu et al. 2013), however, the content of incumbents` rate of innovation and the rate of entry for potential entrants is different and more likely to deliver different values in equilibrium. This framework may be useful in studying empirically the effects of R&D subsidies on economic growth and lead to different results obtained by the main reference article, that found that subsidies to incumbents`R&D are pervasive for the growth of the economy.

This thesis discusses social remembering of difficult past in the context of Indian Residential Schools in Canada. Perceiving remembering as social practice of making the past meaningful for the present, the thesis focuses on the role of local memory practices in bringing a silenced history into focus of public attention and historical reconstruction. Residential schools were originally established by the Canadian government and churches for assimilating indigenous children into Euro-Canadian settler society through separation from their cultural background. Although operated for more than a hundred years between the late 19th and 20th centuries, the schools remained a silenced topic in the history of the country until the 1990s. Exploring local practices of commemoration and education around the old Shingwauk Residential School in Northern Ontario, the thesis discusses how negotiation over the meaning of a troubling past takes place in the intersections of public, political discussion and local level social interactions. Remembering as social and political practice is here understood not exclusively as a basis of shared identity grounded on common understanding of the past. Rather, the thesis focuses on challenging, negotiation and transformation as essential aspects of social memory. The thesis takes part in discussion on the relationship between past and present in debates over colonial history: whether residential schools are regarded as a single policy situated in the past, or whether they are recognized as part of the broader colonial history that still shapes the contemporary Canadian society. The analysis in this thesis is based on three-month field research conducted in the summer of 2016 Sault Ste. Marie, Ontario, on the site of the late Shingwauk School that nowadays hosts Algoma University. The research focused on the following memory practices that have developed around the school since the 1970s: a history-documenting and archiving project, a former students’ association, and an archives centre, dedicated to preservation of and education about the history of the school. The research was based on qualitative methods of thematic interviews and participant as well as direct observation, and supported with archival sources. Local negotiations over the memory of residential schools are discussed in relation to three different elements of the research context. The first part of the analysis focuses on the mutual emergence of public discussion on the history of residential schools and the local memory practices. The thesis argues that those local practices have contributed to uncovering the silence around the schools in public discussion and historical documentation. The second part looks at the relationship between memory and place: how the site of the Shingwauk School is today integrated in negotiation over the historical significance of residential schools. The old school is perceived as a site of transmitting the memory of past injustice, inseparable of the contemporary debates over addressing the legacy of that past on local as well as national level. Finally, contemporary educational practices of the archives centre and the former Shingwauk students are discussed as social spaces of negotiating the place of residential schools as part of the broader history of colonization for the public memory of Canadians of different backgrounds. The thesis argues that local practices of commemoration and education work as a counterforce against silencing and forgetting by creating social space between public discussion on residential schools and everyday experiences of people who might otherwise find that history distant to themselves. Local actions for preserving the memory of the Shingwauk School are intertwined with broader concerns over awareness about and engagement with the history of residential schools especially among the non-indigenous public. The thesis maintains that local initiatives of remembrance that emphasize continuity between the past and the present can challenge the rhetoric that attempts to obscure the enduring legacy of colonialism in Canadian society by situating residential schools into a past that has already reached its closure.

The purpose of the thesis is to explore the link between labour markets and transportation accessibility. Accessibility has been estimated with logsum and travel times of public and private transportation. Logsum as a concept has been used in the transportation system estimation, all though all in all logsum as a measure of accessibility is not as established as travel times. This way the overview of the effects of accessibility to employment is thorough. I also evaluate how impact assessment of transportation is done historically and how wider economic impacts are considered in the framework. Cost-benefit analysis is widely used, but the framework should be improved on how to include wider economic impacts. The methods section goes through how transportation system estimation is done. The used data in the estimation is collected from three dependencies. These are the interview-based traveling habits from Helsingin Seudun Liikenne, Statistics Finland metropolitan regional employment statistics and travel times of public and private transportation from Helsinki Region Travel Time Matrix. In the results I go through the empirical model. Travel time, logsum and employment are all viewed as an elasticity measure. The results of the model are reasonable and in line with the previous literature, but the coefficient of determination ends up quite low. This means that the results still need confirmation, either through better data or better estimation model. My results can be viewed as a preliminary result on the link between employment and accessibility.

Antimicrobial resistance (AMR) is a complex problem that poses an ever-increasing threat to global health, and effective governance of the issue is needed. Accountability is a basic organizing principle in governance, but its meaning in global AMR governance has remained underdeveloped: not only is there theoretical uncertainty over what accountability for AMR encompasses but also that earlier research on AMR governance has pointed out that accountability is a neglected feature globally. The global AMR governance system lacks a consensus over who to hold accountable. To strengthen the understanding of what accountability in AMR governance is, this thesis investigates the notions of accountability in AMR action plans from three different levels of governance: the global, the regional, and the national. AMR action plans are policy documents that describe the measures each governing instance intends to take or obligate others to do. The study asks how the notions of accountability in AMR action plans contribute to the collective understanding of which instances are assigned accountable in the global AMR governance system. The study also looks into whether the notions of responsibility and agency in the action plans give reason to infer accountability for AMR. The data sample consists of the global action plan, regional action plans from the European Union (EU) and the African Union (AU), and 15 national action plans from EU and AU countries, all from the years 2015–2022. The method used for the analysis is topic-oriented content analysis that combines descriptive and interpretive approaches. The thesis develops the argument that accountability should be considered from two perspectives: accountability for the phenomenon of AMR and accountability for policy implementation. As for the former, action plans are found to avoid assigning accountability definitively to any stakeholder group, and the notion of a primary governing instance is left unelaborated although the observations support the idea that the nation state could be the foremost forum of action against AMR. As for the latter, the action plans exhibit some mechanisms that increase accountability within the policy process, but these mainly struggle to be understood as assignments of holistic accountability. The notions of responsibility corroborate the hypothesis that agency within AMR governance is shared among many, yet the agency is not conclusively translated into full accountability. The thesis builds on the observations from the analysis of the action plans to engage in an extended discussion on why finding definitive accountabilities is troublesome for AMR. The thesis argues that limited competencies and capabilities of each governing level invalidate the holistic governance of AMR, dispersing accountability. Furthermore, an agent–structure problem is observed, as the locus of accountability on the continuum between the central government and individual people needs to be mediated. The object of accountability regarding AMR is found to escape clear definitions. These lines of argumentation contribute to a wider theoretical discussion about accountability and global complex problems.

Tämä tutkielma tarkastelee trauman uhrien oikeuksia digitalisaation kontekstissa esittämällä trauman ilmentymiä digitaalisten, kulttuuristen ja poliittisten rakenteiden risteyksissä. Tutkielman keskiössä on digitalisaation vaikutus uhriuden representaatioihin verkko- ja offline-ympäristöissä. Tarkastelen traumaa Brasilian viranomaisten näkökulmasta, analysoimalla miten nykyiset uhrien tunnistamiseen ja tukemiseen keskittyvät rakenteet sopeutuvat digitaalisen murroksen aikakauteen. Kenttätutkimus toteutettiin Sao Paulossa ja Brasíliassa tammi-helmikuussa 2023, pääosin tarkastelemalla SaferNet-organisaation hyödyntämää monisidosryhmäyhteistyömallia turvallisempien verkkotilojen luomisessa. Etnografinen aineisto koostuu brasilialaisten kyberturvallisuusasiantuntijoiden ja psykologien haastatteluista, joita analysoimalla pyrin ymmärtämään miten "uhri" ja "trauma" hahmotellaan SaferNetin ja sen sidosryhmien keskuudessa. Haastatteluiden lisäksi etnografinen aineisto heijastaa organisaation kohtaamia haasteita ja tutkii SaferNetin monimutkaisisten kohtaamisisten implikaatioita Googlen ja Twitterin kaltaisten alustojen kanssa.Etnografisen aineiston analyysissa keskeinen tavoite oli erotella milloin viranomaiset tarkastelevat uhrien kokemuksia trauma-informoidusta näkökulmasta osana kliinistä toipumisprosessia, ja milloin virtuaalisten traumakokemusten ”epämääräisyys” tulee ymmärretyksi osana laajempaa digitaalista kontekstia. Tarkastelen digitaalista traumaa laajana ilmiönä pyrkimällä analysoimaan milloin uhrin kokema ambivalenssi ymmärretään temporaalisena ja spatiaalisena häiriönä, ja milloin digitaalisen trauman ambivalenssi integroidaan osaksi kaikkia virtuaalisia kokemuksia.Lisäksi tutkielma keskittyy tarkastelemaan Brasilian "digitaalisen muutoksen strategiaa" ja sen roolia eriarvoisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisen yhteenliittymissä. Tuon tarkasteluun myös brasilialaiseen verkkoaktivismin erityispiirteitä, pyrkien paikantamaan post-digitaalisia lähestymistapoja identiteetin ja uhriuden määrittelyyn digitaalisen talouden syvämekanismien kautta. Ambivalenssi virtuaalisen ja materiaalisen maailman välillä abstraktina ja ei-lineaarisena kokemuksena on ollut rajallisesti tunnistettu tutkimuskirjallisuudessa.Tutkielmassa sovelletaan moraalisen antropologian näkökulmaa toimijuudesta analyysin taustalla olevien mallien ymmärtämisessä. Tutkielmassa trauman käsite kartoitetaan tarkastelemalla trauman etiologiaa ja historiallisia merkityssisältöjä, siirtyen analyysiin joka nojaa kriittiseen traumatutkimukseen, digitaalisen teknologian tutkimukseen ja mediatutkimukseen. Teoreettinen viitekehys rakentuu antropologiseen käsiteanalyysiin, erityisesti muistin, ajan ja identiteetin osalta. Autenttisuutta lähestytään tutkimalla hypermediaatiota ja trauman estetiikkaa uhrinarratiivien kautta, analysoiden retorisesti yhdenmukaisia piirteitä Brasilian jakautuneessa poliittisessa kentässä. Rinnastaen laajaa lähdekirjallisuutta, etnografista materiaalia ja media-analyysia, pyrkimyksenäni on tunnistaa uhrirepresentaatioiden ilmentymismuotoja erityisesti Bolsonaron hallintokauden jälkeisessä retoriikassa. Lopuksi, hyödyntäen digitaalisen kapitalismin kritiikkiä, pyrin tunnistamaan mahdollisia ristiriitoja tavoissa joilla yksilöt, organisaatiot ja kansainväliset instituutiot hyödyntävät trauman käsitettä omiin tarkoituksiinsa.

The Master’s thesis examines how British Prime Minister David Cameron and Chinese President Xi Jinping construct discursive British and Chinese national identities in the context of foreign policy, how they are similar and different in their discursive constructions, and the reasons of such similarities and differences. In the past three years, both domestic politics and foreign policy in Asia and Europe have been shaped by the rise of nationalist parties as well as the ongoing financial crisis. Important issues such as EU enlargement, nuclear security, the refugee crisis, and Islamic extremism have a great impact on how political leaders construct their rhetoric on national identity in foreign policy, thus opens a fertile ground for research on nationalism. Based on a critical evaluation of literature on theories of nationalism and foreign policy, a modified theoretical framework is developed to explain components of national identity in discourse: construction and narrative of a common past that has national and international significance, construction of a cultural and political continuity, construction of the 'other,' and construction of common political goals and visions that are crucial for the nation’s destiny and the world’s future. The study uses Critical Discourse Analysis to identify and evaluate the fundamental similarities and differences Cameron and Xi construct their national identities in a total of 106 speeches from 2013 to 2015. Based on the findings, the thesis then uses Comparative-Historical Method to elaborate on important similarities and differences and discuss their historical significance. The findings show that that despite the cultural, historical, and political differences between Britain and China, both Cameron and Xi use various similar strategies to ensure that the discursive construction of their national identities is coherent with Britain and China’s national interests. The results suggest a new approach to the nationalism in Asia and Europe, which takes into account but look beyond Asia and Europe’s obvious difference in culture, politics, and history, and aims to reveal the means and the extent of convergence and divergence of nationalism in various forms.