Browsing by Title

Helsingin satama oli 1930-luvun laman alla Suomen ylivoimaisesti johtava tuontisatama tuonnin volyymissa ja siksi keskeinen osa maan ulkomaankauppajärjestelmää. 1930-luvun lama oli shokki sekä tuonnin että viennin kannalta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin sataman rahtiliikenteen muutoksia suhteessa ulkomaankaupassa tapahtuneisiin suhdannevaihteluihin ja pyritään hahmottamaan, miten 1930-luvun lama vaikutti työn tarjontaan satamassa. Tarkastelun kohteena on myös satamatyön olemus ja laman aiheuttamat muutokset siinä. Satamatyöläisten ansiotasoa ja ansiotason muutoksia analysoidaan hyödyntämällä valtioneuvoston aikalaistutkimuksia sekä ammattiliittoaineistoa. Ammattiyhdistysaineiston, kuten julkaisujen ja pöytäkirjojen, avulla tarkastellaan laadullisen tutkimuksen keinoin, miten ammattiyhdistysliike reagoi lamaan. Erityisen kiinnostuksen kohteena on Suomen Ammattijärjestön alainen Suomen Kuljetustyöläisten Liitto, johon kuuluivat satamatyöläisten osastot. Osana tutkimusta pyritään kartoittamaan, miten ammattiyhdistysliike näkyi Helsingissä ja Helsingin satamassa. Tutkimuksessa myös tarkastellaan juuri lamaa edeltänyttä valtakunnallista satamalakkoa. Satamalakko oli yksi 1920-luvun suurimmista työtaisteluista ja sen seurauksena syntyneeseen sovintoehdotukseen sisältyi palkkalupaus, jonka vaikutusta satamien tosiasialliseen ansiotasoon laman aikana selvitetään. Satamalakko ei saavuttanut suurinta osaa tavoitteistaan, kuten työehtosopimusta. Uuvuttava työtaistelu ja sen mukanaan tuomat lakonmurtajat hajottivat jo ennen lamaa pahasti riitautunutta ammattiyhdistyskenttää. Tutkimuksessa todetaan, että rahtiliikenne hidastui Helsingin satamassa tuntuvasti vuosina 1930-1932, mutta vilkastui melko nopeasti erityisesti viennin osalta. Satamatyöläisten ansiotasossa tapahtuu laman aikana laskua huolimatta satamalakon päättäneeseen sovintoehdotukseen sisältyneestä palkkalupauksesta, vaikka pudotus ei 1930-laman viitekehyksessä ole erityisen jyrkkä. Ammattiyhdistysliikkeelle 1930-luvun lama oli heikkouden aikaa. Edeltävä vuosikymmen päättyi repiviin erimielisyyksiin, joiden seurauksena sosiaalidemokraattien johtamat osastot lähtivät perustamaan omaa järjestökoneistoaan kommunistien radikalisoituessa. Työväenliike oli uhattuna sekä julkisen vallan että äärioikeiston tahoilta. Laman alla lopetettiin kommunistisena ja siten laittomana keskusjärjestö SAJ ja perustettiin sosiaalidemokraattien johtama SAK. Lama oli ammattiyhdistysliikkeelle vain yksi haasteista ajalla, jolloin ammattillisen järjestäytymisen tulevaisuus oli vaakalaudalla. Ammattiyhdistysaineistoissa järjestökentän hajaannus näkyi lamaa enemmän.

Tämä pro gradu -tutkielma sijoittuu postmodernin feministisen maailmanpolitiikan tutkimuksen kentälle, ja analysoi terrorismin vastaista sotaa sukupuolen — ja sen häivyttämisen — perspektiivistä. Tutkielman lähtökohtana on ajatus siitä, Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ohjaa maskulistinen ideologia, ja sitä ilmentävä kontekstisidonnainen hegemonisen maskuliinisuuden diskurssi. Toiseksi oletetaan, että kieli on maskuliinisuuksien ymmärtämisen keskiössä. Maskuliinisuus on diskursiivinen saavutus, sosiaalinen konstruktio, joka on mahdollista dekonstruoida. Kolmanneksi tutkielmaa kantaa postmodernin feminismin ajatus sukupuolen performatiivisuudesta, ja feminismin kriittinen käänne kohti maskuliinisuuden vapauttamista sen oletetusta kehoon liittyvästä luonnollisesta olemuksesta. Näiden lähtökohtien kautta tutkielmassa selvitetään Faircloughin kriittisen diskurssianalyysin avulla, minkälaisella hegemonisen maskuliinisuuden diskurssilla USA:n ulkopolitiikassa Irakin ja terrorismin vastaista sotaa legitimoitiin 9/11 jälkeen — minkälainen yhteiskunnallinen, institutionaalinen ja tilanteellinen käytäntö on tämän diskurssin taustalla, miten tämä diskurssi suhteutuu Charlotte Hooperin esittelemiin maskuliinisuuksien ideaalityyppeihin, ja minkälaisista subjektiasemista tai toimijarooleista 9/11 jälkeistä diskurssia rakennetaan. Hegemonisen maskuliinisuuden diskurssia analysoidaan Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvonantajan Condoleezza Ricen puheista ja haastatteluista sanoja tai sanoitusta tutkimalla. 9/11 jälkeinen diskurssi saa piirteitä kolmesta Charlotte Hooperin esittelemästä maskuliinisuuden ideaalityypistä: Kreikkalaisesta kansalais-sotilaasta ollessaan militarismia ja voimankäyttöä rationalisoiva, uhrautuva ja sankarillinen; patriarkaalisesta juutalaiskristitystä ollessaan vastuuta, omistajuutta ja isän auktoriteettia painottava; kunniallisuus/suojelus-mallista korostaessaan kaksintaistelua ja siteitä maskulististen valtioiden välillä. Feminiinimmän, protestanttisen porvarillisrationalistisen maskuliinisuuden mallin poissaolo ja maskulististen piirteiden korostuminen nimetään tutkielmassa hypermaskulinisoitumiseksi. Tätä hypermaskuliinista diskurssia rakennetaan edelleen erilaisten feminiinien ja maskuliinien subjektiasemien kautta. Feminiini, mutta remaskulinisoitu amerikkalainen kansa, hypermaskuliini Yhdysvallat ja sen hallinto, hirmumaskuliinit terroristiryhmät ja niitä tukevat poliittiset johtajat, feminisoitu Irakin kansa, sekä feminisoitu värillinen vähemmistö luovat hypermaskulinisoituneeseen diskurssiin uudenlaisen pelastajan piirteen. Pelastajan diskurssi tarvitsee kolmenlaisia subjektiasemia: pelastajan (Yhdysvaltain hallinto), pelastettavan (Irakin ja Yhdysvaltain kansa) ja sen, keneltä pelastetaan (terroristiryhmittymät). Yhdysvaltain ulkopolitiikan 9/11 jälkeinen hegemonisen maskuliinisuuden diskurssi nimetään siten hypermaskuliiniseksi pelastajaksi. Hegemonisen maskuliinisuuden muuttuvien piirteiden nähdään vastaavan kansainvälisen politiikan muuttuvia haasteita, kuten sota. Luomalla vahva hegemonisen hypermaskuliinin pelastajan diskurssi, joka soveltuu amerikkalaisten käsitykseen legitimoidusta maskulistisesta johtajasta ja ulkopolitiikasta, luotiin legitimiteettiä militaristisille toimille terrorismia ja Irakia vastaan. Maskulistisessa ideologiassa legitimiteetin ja hegemonisen maskuliinisuuden diskurssin rakentaminen kulkevat käsi kädessä. Poliittisen puheen keskiössä on linkin luominen politiikan ja maskulismin ideologian välille, joka saa ne kaksi näyttämään yhteneväisiltä. Tämä linkki Yhdysvaltain ulkopoliittisessa diskurssissa 9/11 jälkeen oli hegemonisen hypermaskuliinin pelastajan diskurssi.

Suomessa tehdään vuosittain noin 10 000 aborttia. Abortinjälkeistä hedelmällisyyttä on suomalaisessa tutkimuksessa tarkasteltu melko vähän etenkin yhteiskuntatieteellisesti, vaikka abortti koskettaa tuhansia naisia vuosittain. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, millaista on abortinjälkeinen hedelmällisyyskäyttäytyminen, eli ketkä päätyvät uuteen aborttiin, ketkä synnytykseen ja ketkä eivät tule uudelleen raskaaksi. Tulosten perusteella päätellään, onko abortoivien joukossa erotettavissa ryhmiä, joille abortti voi muodostua yhdeksi ehkäisyn muodoksi ja keille se on kertaluontoinen tapahtuma. Tulokset sidotaan aiempaan teoreettiseen ja empiiriseen hedelmällisyystutkimukseen. Aineisto koostuu raskaudenkeskeytysrekisterin tiedoista vuosilta 2000–2008 ja siihen yhdistetyistä abortoineiden naisten syntymärekisteritiedoista samoilta vuosilta. Tutkielmassa tarkasteltiin niitä 63 763 naista, jotka tekivät seuranta-aikana ensimmäisen aborttinsa. Uuteen aborttiin heistä päätyi 7 743 ja synnytykseen 11 497 abortinjälkeisessä raskaudessaan. Ensimmäisen abortin (eli indeksiabortin) aikaisten taustamuuttujien vaikutusta seuraavan raskauden lopputulokseen analysoitiin elinaikamallinnuksen menetelmin (pääosin Coxin regressio). Lisäksi tarkasteltiin indeksiabortin ja uuden raskauden välillä mahdollisesti muuttuneen parisuhdestatuksen sekä sosioekonomisen aseman vaikutusta hedelmällisyyskäyttäytymiseen logistisen regressioanalyysin avulla. Tulosten avulla oli mahdollista erottaa toisistaan eri tavoin abortin jälkeen käyttäytyviä ryhmiä. Uudelleen abortoivat erityisesti nuoret, lapsia jo saaneet, alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevat ja sellaiset, joilla ei ollut parisuhdetta. Synnyttämään päätyivät 20–34-vuotiaat, opiskelunsa päättäneet, korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat, lapsettomat ja parisuhteessa olevat. Lisäksi maaseudulla asuminen lisäsi hieman synnytyksen todennäköisyyttä ja mikäli indeksiabortti oli tehty sikiön sairauden perusteella, todennäköisyys synnyttää kasvoi selkeästi. Raskaaksi tulivat harvemmin uudelleen yli 30-vuotiaat, lapsia saaneet ja korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat. Monet heistä olivat lisäksi leskiä tai eronneita. Mikäli indeksiabortin jälkeen opiskelija meni töihin, hänen synnytystodennäköisyytensä kasvoi selkeästi. Samoin kävi, jos indeksiabortin aikaan yksin elänyt muodosti uuden parisuhteen ennen toista raskauttaan. Saatujen tulosten perusteella on erotettavissa ryhmiä, joihin tulisi erityisesti kiinnittää huomiota jo ensimmäisen abortin aikaan, sillä heidän riskinsä abortoida uudelleen on muita korkeampi. Suurin vaikutus oli lapsimäärällä ja parisuhdestatuksella. Sosioekonomisen aseman sekä asuinalueen vaikutus jäi odotettua pienemmäksi, mutta ei kuitenkaan olemattomaksi.

Tässä tutkielmassa käsitellään raskaudenkeskeytyksen tehneiden suomalaisnaisten toimijuuden kokemusta aborttiprosessissa, aborttia tarkoituksellisena toimintana sekä raskaudenkeskeyttäjien toimijuutta suhteessa siihen vaikuttaviin valtarakenteisiin. Tutkielmassa käsitellään raskaudenkeskeytyksen läpikäyneiden naisten kokemuksellisuutta toimijuuden ja subjektiviteetin käsitteiden avulla. Aborttikokemuksia käsitellään suomalaisen yhteiskunnan kontekstissa ja tutkielmassa tarkastellaan myös Suomen vuonna 1970 säädettyä aborttilakia ja abortin saatavuuden helpottamiseen tähtäävää OmaTahto2020-kansalaisalotetta. Tutkielmassa selvitetään, kuinka toimijuuden kokemus ja toiminnan tarkoituksellisuus rakentuu, sekä kuinka toimijuuden ja vallan suhde ilmenee aborttiprosessin läpikäyneiden naisten kertomuksissa. Tutkielman aineisto koostuu kymmenen Suomessa abortin täysi-ikäisenä sosiaalisista syistä tehneen naisen puoli-strukturoiduista haastatteluista. Aineisto on koottu syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana eri puolilta Suomea. Tutkimus on toteutettu grounded theory -metodin avulla, jossa kerätty aineisto ohjaa vahvasti teoreettisen viitekehyksen soveltamista aineiston analyysiin. Tutkielmassa analysoidaan raskaudenkeskeyttäjien toimintaa sekä toimijuutta ja sen kokemusta käytäntöteoreettisesta näkökulmasta, erityisesti Sherry B. Ortnerin feministiseen käytäntöteoreettiseen työhön nojaten. Käytäntöteoreettisen lähestymistavan keskiössä on ihmisten toiminta, jota tarkastellaan samanaikaisesti sekä kulttuurisia ja sosiaalisia rakenteita luovana että niiden puitteissa tapahtuvana toimintana. Tutkielmassa abortin todetaan olevan vahvasti tarkoituksellista toimintaa, jota ohjailee yksilön raskauden keskeyttämiseen tähtäävät intentiot. Tutkielmassa todetaan, että vaikka raskauden keskeyttämiseen johtava toiminta ja sitä ohjailevat intentiot ovat vahvasti tarkoituksellisia ja subjektiivisia, intentiot ja niiden tarkoituksellisuus eivät koskaan muodostu tyhjiössä, vaan niitä muovaavat ympäröivän todellisuuden sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteet. Tutkielmassa esitetään, että raskaudenkeskeyttäjät toimivat aborttiprosessissa karkeasti kahdella eri toiminnan tasolla, 1) päätöksenteon ja 2) kehollisuuden tasoilla, joissa tarkoituksellisuus rakentuu eri tavoin. Tutkielmassa todetaan, että raskaudenkeskeyttäjien toiminta voi olla samanaikaisesti sekä tarkoituksellista että ei-tarkoituksellista riippuen toiminnan tasosta. Tutkielma esittää, että toiminnan tarkoituksellisuudella on yhteys raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen; pääsääntöisesti tilanteissa, joissa raskaudenkeskeyttäjät kokivat pystyvänsä toimimaan tarkoituksellisesti tavoitteidensa mukaisesti, he myös kokivat roolinsa vahvemmin aktiivisina toimijoina. Lisäksi tutkielmassa käsitellään vallan ja toimijuuden suhdetta aborttiprosessin kontekstissa erityisesti mukautuvan ja vastustavan toiminnan kautta. Tutkielmassa todetaan, että vallan ja toimijuuden suhde ilmenee ymmärrettävimmin mukautumisen käsitteen avulla, joka sallii raskaudenkeskeyttäjien toiminnan, toimijuuden ja sen kokemuksen tarkastelemisen samanaikaisesti sekä aktiivisena että passiivisena toimintana. Tutkielmassa esitetään, että mukautuminen vaikutti raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen sekä myönteisesti että kielteisesti näiden subjektiivisista intentioista riippuen. Vastustava toiminta esiintyi aborttiprosessin yhteydessä erityisesti kommunikaation tasolla, esimerkiksi haastamalla tiettyjä raskaudenkeskeyttäjiin liittyviä stereotypioita. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että OmaTahto2020-kansalaisaloitteen ehdottamalla aborttilakiuudistuksella, jossa raskaana oleva voi keskeyttää raskautensa omasta pyynnöstään, olisi aineiston perusteella mahdollista vaikuttaa raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen myönteisesti.

I have introduced the notion of absorptive capacity into an innovation-driven growth model. The model features firms with heterogeneous size and innovation capability. The economy`s aggregate output growth rate is driven by the growth of the productivity index of firm`s intermediate goods. There are firms already operating at least one active product line and potential entrants not owning a product line, but engaged in research in order to innovate and enter the economy. Each firm engages in R&D activities to improve upon existing intermediate good or to discover a completely new one. An incumbent firm may exit the economy exogenously and more importantly endogenously due to creative destruction or due to obsolescence. The consideration of the firm`sabsorptive capacity in Cohen and Levinthal`s sense shaped the specifications of the innovation production functions for entrants and incumbents. I have set a proxy for the firm`s absorptive capacity that considers the quality level of active product lines owned by the firm, their number and their closeness. Then, incumbent firm`s absorptive capacity confers to the it an innovation efficiency advantage compared to potential entrant, in improving upon its own product lines or in innovating in a product line not existing in its portfolio. For potential entrants, the average quality level of intermediate good in the economy acts as an extra difficulty they must overcome since the did not participate in building that economy`s average level of quality, and lack then the absorptive capacity that an average incumbent firm in the economy would possess. Although the general structure of the equilibrium growth rate obtained is the same as in the basis model (Acemoglu et al. 2013), however, the content of incumbents` rate of innovation and the rate of entry for potential entrants is different and more likely to deliver different values in equilibrium. This framework may be useful in studying empirically the effects of R&D subsidies on economic growth and lead to different results obtained by the main reference article, that found that subsidies to incumbents`R&D are pervasive for the growth of the economy.

This thesis discusses social remembering of difficult past in the context of Indian Residential Schools in Canada. Perceiving remembering as social practice of making the past meaningful for the present, the thesis focuses on the role of local memory practices in bringing a silenced history into focus of public attention and historical reconstruction. Residential schools were originally established by the Canadian government and churches for assimilating indigenous children into Euro-Canadian settler society through separation from their cultural background. Although operated for more than a hundred years between the late 19th and 20th centuries, the schools remained a silenced topic in the history of the country until the 1990s. Exploring local practices of commemoration and education around the old Shingwauk Residential School in Northern Ontario, the thesis discusses how negotiation over the meaning of a troubling past takes place in the intersections of public, political discussion and local level social interactions. Remembering as social and political practice is here understood not exclusively as a basis of shared identity grounded on common understanding of the past. Rather, the thesis focuses on challenging, negotiation and transformation as essential aspects of social memory. The thesis takes part in discussion on the relationship between past and present in debates over colonial history: whether residential schools are regarded as a single policy situated in the past, or whether they are recognized as part of the broader colonial history that still shapes the contemporary Canadian society. The analysis in this thesis is based on three-month field research conducted in the summer of 2016 Sault Ste. Marie, Ontario, on the site of the late Shingwauk School that nowadays hosts Algoma University. The research focused on the following memory practices that have developed around the school since the 1970s: a history-documenting and archiving project, a former students’ association, and an archives centre, dedicated to preservation of and education about the history of the school. The research was based on qualitative methods of thematic interviews and participant as well as direct observation, and supported with archival sources. Local negotiations over the memory of residential schools are discussed in relation to three different elements of the research context. The first part of the analysis focuses on the mutual emergence of public discussion on the history of residential schools and the local memory practices. The thesis argues that those local practices have contributed to uncovering the silence around the schools in public discussion and historical documentation. The second part looks at the relationship between memory and place: how the site of the Shingwauk School is today integrated in negotiation over the historical significance of residential schools. The old school is perceived as a site of transmitting the memory of past injustice, inseparable of the contemporary debates over addressing the legacy of that past on local as well as national level. Finally, contemporary educational practices of the archives centre and the former Shingwauk students are discussed as social spaces of negotiating the place of residential schools as part of the broader history of colonization for the public memory of Canadians of different backgrounds. The thesis argues that local practices of commemoration and education work as a counterforce against silencing and forgetting by creating social space between public discussion on residential schools and everyday experiences of people who might otherwise find that history distant to themselves. Local actions for preserving the memory of the Shingwauk School are intertwined with broader concerns over awareness about and engagement with the history of residential schools especially among the non-indigenous public. The thesis maintains that local initiatives of remembrance that emphasize continuity between the past and the present can challenge the rhetoric that attempts to obscure the enduring legacy of colonialism in Canadian society by situating residential schools into a past that has already reached its closure.

The purpose of the thesis is to explore the link between labour markets and transportation accessibility. Accessibility has been estimated with logsum and travel times of public and private transportation. Logsum as a concept has been used in the transportation system estimation, all though all in all logsum as a measure of accessibility is not as established as travel times. This way the overview of the effects of accessibility to employment is thorough. I also evaluate how impact assessment of transportation is done historically and how wider economic impacts are considered in the framework. Cost-benefit analysis is widely used, but the framework should be improved on how to include wider economic impacts. The methods section goes through how transportation system estimation is done. The used data in the estimation is collected from three dependencies. These are the interview-based traveling habits from Helsingin Seudun Liikenne, Statistics Finland metropolitan regional employment statistics and travel times of public and private transportation from Helsinki Region Travel Time Matrix. In the results I go through the empirical model. Travel time, logsum and employment are all viewed as an elasticity measure. The results of the model are reasonable and in line with the previous literature, but the coefficient of determination ends up quite low. This means that the results still need confirmation, either through better data or better estimation model. My results can be viewed as a preliminary result on the link between employment and accessibility.

Recent years have witnessed a polarisation of public discussions on migration and refugee policies in Europe, and the position of immigrants and multiple ethnicities in European nation-states. While most research conducted on the issue takes a majority perspective, this thesis aims to examine the minority voice in public debates. The objective of this thesis is to gain an understanding on how three politicians in Finland with an immigrant background – Abdirahim Hussein, Nasima Razmyar and Ozan Yanar – account for minority and majority relations and immigrant belonging and participation in their blog posts, and what identity positions they construct for themselves, for other immigrants and for majority members. The theoretical framework for this thesis draws from social constructionism and three branches of discursive research: discursive psychology, positioning theory and rhetorical psychology. The data, collected from online blog posts between April 2014 and December 2016, consists of 68 blog posts. The blogs selected deal with immigration and intergroup relations. A thorough analysis revealed five different interpretative repertoires that the poli-ticians use to account for minority-majority relations: the hierarchy, the humanistic, the antagonistic, the collectivistic and the individualistic repertoires. The identity positions the repertoires offered for the politicians were, respectively, those of the success story, the mo-ral human being, the good citizen and the contributor. The positions constructed for other immigrants were those of second-class citizens, the ordinary people, the victims and the diverse community members. The individualistic repertoire casts both groups in the posi-tion of independent choice-makers. Moreover, the analysis pointed out the positions that were constructed for the majority public (the positions of dominant group, the ordinary people, the victims of false politics, the diverse community) and for political opponents (the position of dissidents). The closer examination of these repertoires and the subject positions they made available suggested that they functioned to legitimise immigrant belonging and participation by evoking universal human principles of morality and collectivity, by constructing a more inclusive Finnishness, and by undermining the credibility of those critical of immigration. Moreover, the analysis indicates that politicians of immigrant background have to manage at least three interdependent group relations – the relationship with their own and other ethnic minority groups, with the public consisting mainly of majority members, and with the mainstream or extreme political opponents. The most central references for this thesis were, among others, Verkuyten’s (2005) Ethnic Identity, Billig’s (1995) Banal Nationalism, Billig’s (1987) Arguing and Thinking, Potter and Wetherell’s (1987) Discourse and Social Psychology, Suoninen’s (1992) Perheen kuvakulmat, and Varjonen’s (2013) Osallistuja vai ulkopuolinen?.

The thesis examines house price formation in the Helsinki metropolitan area. Especially the price appreciation following financial liberalisation of the late 1980’s and the subsequent price decline of the early 1990’s recession mark the development of house prices. During the 2000’s house prices have increased rapidly with the exception of the slump during the financial crisis. This thesis focuses on explaining the aforementioned development with emphasis on the long-run aspect in both theoretical and empirical examinations. The primary goal is in studying long-run interdependence between house prices and fundamental determinants mentioned in theoretical and empirical literature. Based on the achieved results it is possible to draw conclusions on the sustainability of the price level as well as study the effects of various fundamentals on the metropolitan area price level. The thesis is separated into a theoretical and an empirical section which makes use of econometric methods in modelling house prices. The long-run relationship between house prices and selected fundamental variables is examined using cointegration analysis. The fundamentals and house prices are modelled in a vector error correction framework central to cointegration analysis. Alongside house prices, household disposable income, mortgage interest rates, metropolitan area total net migration and the stock of housing loans describing household indebtedness are introduced into the system. The quarterly data are compiled from Statistics Finland and Bank of Finland databases for the time period 1983–2012. The central result of the thesis is a long-run equilibrium model between house prices and the fundamental determinants. The model is found to work satisfactorily as the results accord with theory and the results are statistically significant. In addition, the results are in line with previous empirical studies conducted in Finland. Furthermore it is discovered that mortgage interest rates, household indebtedness and migration patterns have been notable factors in determining house prices, especially towards the end of the examination period. The achieved results on short-run dynamics also provide support to the estimated long-run model. A key finding considering the short-run dynamics is the sluggish adjustment of house prices towards their long-run level. Based on the results of this thesis, house prices in the Helsinki metropolitan area have exceeded the estimated long-run equilibrium price level for a prolonged period. This phenomenon can be explained by demand side factors including high net migration to the region as well as low mortgage rates encouraging mortgage lending. On the other hand, inelastic supply and scarcity of land specific to urban areas restrain the rapid unravelling of excess demand in the housing market. It is thus possible, that in the future house prices will adjust downward toward their long-run equilibrium level.

The 2010s have witnessed increasing political and public concern over child and family-related issues in Russia, with child welfare and family policy being elevated to the top of the state’s political agenda. The Russian conservative government has prioritised the protection of traditional family values and family as the mainstay of Russian society and thereupon introduced major policy and welfare reform programmes, one of which works towards deinstitutionalising the country’s entire child welfare system. Building upon the idea of every child’s right to a family, this child welfare reform aims at dismantling the existing system of institutional care for children, replacing placements in institutions with community and home-based, family-like forms of alternative care, including foster care. Service provider responsibilities are hence, being transferred from the state to private and third sector stakeholders operating in the field of child and family welfare. Among these agents providing alternative care are the so-called Children’s Villages. These Villages, as the name suggests, are largely NGO-run communities of foster families, caring for children left without parental care in a non-institutional setting. This thesis takes a range of Russian Children’s Villages as its case study in an attempt to investigate foster parents’ perceptions of parenting and thus shed light on the present-day development of the alternative care system in Russia. The aim is to bridge together bottom-up narratives and top-down political ideology via qualitative analysis of micro-level constructions of parenthood and government-promoted ideas on family. The ongoing process of deinstitutionalisation of child welfare in Russia provides the larger political context for our inquiry that fosters a social constructionist approach and, through thematic content analysis, seeks to answer the following research questions: How do foster parents perceive parenthood/parenting in the context of Russian Children’s Villages? How do their perceptions intersect with government-promoted ideas on family? The primary data consist of focus group and expert interviews with foster parents and child welfare professionals conducted on site in six Children’s Villages in Russia in 2017. The altogether nine interviews, with a total of 58 respondents have been conducted by two other researchers in the ‘A Child’s Right to a Family: Deinstitutionalisation of Child Welfare in Putin’s Russia’ research project that our thesis is also part of. Our findings suggest that parenting takes multiple, concurrent and reciprocal forms, whereby it is largely a cyclical process and a jointly constructed and negotiated experience in the social context of the Children’s Villages. The Villages and the individuals therein are not merely care deliverers assuming service provision responsibilities from the public sector, but they carry considerable innovate potential and valuable ideas on family and parenting vis-à-vis the desired development of systems of alternative care in today’s Russia. Yet, the political arena in Russia remains ambivalent, enabling and coercive at the same time, introducing policies that are often either contradictory or incompatible. Alongside ambitious liberal tendencies and reformist programmes we may observe illiberal and restrictive political and legislative processes that undermine the sustainable fruition of the more progressive reforms amid structures that hold onto authoritarian traditions. While the traditional value base of the conservative government fails to fully embrace the plurality of family systems in modern Russia, the family structures in the Children’s Villages demonstrate that family diversity is very much a contemporary reality in Russian society – and foster families one of its emerging forms.