Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/mesh/D020146"

Aortaklaffstenos är den vanligaste indikationen för implantation av biologisk aortaklaff. Enligt vårdrekommendationer har patienterna antikoagulativ behandling med warfarin i tre månader efter operationen. Målet med studien är att kartlägga blödningar hos patienter med biologisk aortaklaffprotes, samt undersöka riskfaktorer för blödning i denna patientgrupp. Undersökningen gjordes på material som retrospektivt samlats in ur patientjournaler från universitetssjukhus i Finland och är en del i CARE-AVR-projektet. I materialet ingick 721 patienter och det förekom totalt 98 blödningsincidenter under uppföljningstiden, av dessa var 56 stora blödningar. I studien framkommer att behandlad hypertension innan aortaklaffimplantationen tredubblar risken för stor blödning. Permanent warfarinbehandling vid 3 månader efter operationen ökar risken för blödning. Kön, ålder vid operationen, diabetesbehandling och hjärtsvikt inverkar inte på blödningsrisken. En modifierad HAS-BLED klassifikation lämpar sig inte som verktyg vid bedömning av blödningsrisken hos patienter med biologisk AVR.

Tutkimuksen tavoitteena oli parantaa aivojen takaverenkierron aivoverenkiertohäiriöiden tunnistusta ja hoitoon ohjauksen tehokkuutta. Luotettavampi aikainen tunnistus on tarpeen takaverenkierron aivoverenkiertohäiriöiden hoidossa, sillä takaverenkierron iskeemisistä häiriöistä kärsivillä potilailla voidaan hyödyntää pidempää trombolyysihoidon aikaikkunaa, kun taas takaverenkierron aivoverenvuotopotilaat saattavat tarvita neurokirurgista hoitoa muualla kuin neurologian yksikössä. Tutkimusta varten kerättiin 2262 potilaan kohortti Helsinki Stroke Thrombolysis- sekä Helsinki ICH -tietokannoista vuosilta 2005-2010. Retrospektiivisesti kohortin potilaista kerättiin potilasasiakirjoista tietoja potilaiden demografisista tekijöistä, sairaushistoriasta, aivotapahtuman alkuoireista ja -hoidosta sekä fysiologisista parametreista. Edellä mainittuja tekijöitä analysoitiin SPSS-ohjelmiston avulla. Analyysissä vertailtiin sekä aivojen etu- ja takaverenkiertohäiriöpotilaita, sekä erikseen takaverenkiertohäiriöpotilaiden osalta aivoverenvuoto- ja iskeemisistä häiriöstä kärsineitä potilaita. Tutkimuksessa oli yhteensä 1641 etuverenkierron (75%) ja 553 takaverenkierron aivoverenkiertohäiriöpotilasta. Takaverenkiertohäiriöpotilaat olivat nuorempia (65v vs. 70v) kuin etuverenkiertohäiriöpotilaat, ja harvemmalla oli aiemmin todettu verenpainetauti (51% vs. 61%). Takaverenkiertohäiriöpotilailla esiintyi yli kolminkertaisesti enemmän kouristelua, viidenkertaisesti enemmän oksentelua ja heillä oli päänsärkyä kaksi kertaa useammin kuin etuverenkiertopotilailla. Takaverenkiertopotilaiden joukosta iskeemisistä häiriöistä kärsivät potilaat (34%) olivat nuorempia, ja heillä oli useammin aiemmin todettu eteisvärinä (25%) tai dyslipidemia (40%). Takaverenkierron alueen aivoverenvuotopotilaista kolmasosa oireili oksentelulla ja päänsäryllä. Heidän verenpaineensa mediaani oli 177/92 mmHg ja varfariinilääkitys oli kaksi kertaa yleisempää heidän joukossaan. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka potilaat olivat sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden suhteen tyypillisessä iässä, takaverenkierron alueen aivoverenvuotopotilailla oli harvemmin todettu eteisvärinä tai dyslipidemia verrattuna iskeemisistä häiriöistä kärsiviin potilaisiin. Oksentelevalla, hypertensiiivisellä aivoverenvuotopotilaalla oli usein päänsärkyä, ja varfariinilääkitystä voidaan pitää aivoverenvuodon varoitustekijänä. Tutkimuksen perusteella ei voitu kuitenkaan löytää tekijöitä takaverenkierron aivoverenkiertohäiriöpotilaiden luotettavaan tunnistamiseen.