Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p1797"
Now showing items 1-5 of 5
-
(2009)In this study ecoefficiency of residential buildings is estimated with MIPSmethod. MIPSmethod focuses on the natural resource (so. material) use. Apart from the material efficiency also required energy and carbon dioxide emissions during the construction period and maintenance were also counted in this study. Under the maintenanceperiod only the energy flowed through the building cover was taken into account. The maintenance period was 50 years. The study covered 14 different buildings from which nine where single family houses and five blocks of flats. MIPSindicator is based on material flows. It uses them as criteria of ecoefficiency. The aim is to calculate the hidden material flows caused during the manufacturing of products. MIPSvalues can be calculated with MIfactors published by Wuppertalinstitute. MIPS is rough and simplifying method but on the other hand its advantage is a ability to illustrate one of the important areas of ecoefficiency. Most of the natural resources used by the residential building are related to foundations of buildings. For example more than half of natural resources use caused by wooden houses are related to foundations. Also the maintenance consumes natural resources across the energy use. With maintenance it takes decades to reach the level of construction period. When calculating the carbon dioxide emissions the maintenance is more significant. It takes only around ten years to reach the level of emissions caused by construction period. Wood as a construction material is the most ecoefficient choice. Block of flats is more ecoefficient than single family house with any indicator. According to this study, the wooden blocks of flats are the most ecoefficient choice.
-
(2018)Toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi sosiaaliturvaksi tilanteissa, joissa muut tulonlähteet eivät takaa henkilön minimitoimeentuloa. Se on vakiintunut osaksi suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ensisijaisten etuuksien heikennyttyä. Asumistukia suuremmat asumiskustannukset ovat eräs toimeentulotuen tarvetta selittävä tekijä, etenkin Helsingissä, jossa asumiskustannukset ovat korkeat. Tässä tutkielmassa tutkitaan helsinkiläisten keski- ja korkea-asteen opiskelijoiden asumisvalintoja, asumiskustannuksia ja niiden yhteyttä toimeentulotuen asiakkuuteen. Tavoite on selvittää, miltä osin asumiskustannukset selittävät toimeentulotuen asiakkuuksia, sekä mitkä tekijät altistavat jotkut pienituloiset kotitaloudet muita korkeammille asumiskustannuksille. Lisäksi tutkitaan opiskelijoiden toimeentulotuen käyttöä yleisesti. Tutkimus kattaa vuodet 2008–2010. Toimeentulotuen käyttö kasvoi tutkimusajankohtana merkittävästi koko Suomessa ja tämä näkyy myös lisääntyneenä opiskelijoiden toimeentulotuen käyttönä. Työssä käytettävä tutkimusaineisto on yhdistetty Helsingin kaupungin sosiaalitoimen toimeentulotuen maksurekisteristä, opintotuen maksurekisteristä, väestötietorekisteristä sekä verottajan verotiedoista. Aineisto on helsinkiläisten osalta kokonaisaineisto, eli se kattaa kaikki rekistereissä olevat henkilöt ja maksut. Tutkimus keskittyy opintotuen asumislisän saajiin, eli käytännössä vuokralla asuviin. Opiskelijoiden toimeentulon ja asumisen tunnuslukuja käsitellään ensin yleistasolla. Sen jälkeen hyödynnetään regressiomalleja, joilla tutkitaan yhteyksiä opiskelijoiden taustaominaisuuksien, toimeentulotuen saamisen ja vuokran välillä. Aineisto ja käytetyt menetelmät eivät mahdollista kausaalitulkintojen tekemistä, joten regressioanalyysi on tältä osin luonteeltaan kuvaileva. Toimeentulotukea saaneiden opiskelijoiden havaitaan maksaneen keskimäärin korkeampaa vuokraa kuin muut opiskelijat. Yhteys erottuu sekä absoluuttisesti, että tutkimusjoukon jäsenten taustaominaisuuksia vakioimalla. Vuokra- ja tulotaso ovat käytössä olleista muuttujista merkittävimmät selittäjät toimeentulotuen asiakkuudelle. Tämä heijastelee tuen myöntöperusteita. Toimeentulotuen asiakkaiksi on siis päätynyt erityisesti pienituloisia opiskelijoita, joilla asumiskustannukset ovat suuret. Tulotason vaihtelussa erityisesti ilman kesätöitä jääminen näyttää ajavan opiskelijoita toimeentulotuen asiakkaiksi. Kesäkuukaudet poikkeavat muusta vuodesta, sillä opintotukea ei pääosin silloin myönnetä. Kesäkuukaudet erottuvatkin selvästi opiskelijoiden toimeentulotuen käytön yleisyydessä. Toimeentulotukea kevät- tai syyslukukausien aikana saaneista yli puolet on ammatillisten oppilaitosten opiskelijoita. Vain kesäkuukausina tukea saaneista puolestaan enemmistö opiskeli ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa. Yksilöllisten preferenssien lisäksi opiskelijoiden asumiskustannuksissa voi esiintyä vaihtelua useasta syystä. Taloustieteellisen kirjallisuuden perusteella vuokrataso voi olla väliaikaisesti optimaalisen tason yläpuolella mm. asunnon vaihtamiseen liittyvien kustannusten tai huonomman vuokramarkkina-aseman vuoksi. Markkinahintaa alhaisemman vuokratasonsa vuoksi opiskelija-asunnot näyttävät alentaneen tarvetta toimeentulotuelle kaikilla oppilaitosasteilla, mutta niiden saatavuus on rajallista. Yksinasuminen ilmenee kolmantena mahdollisena selitystekijänä sille, mikä on aiheuttanut toimeentulotuen asiakkaiden muita keskimäärin korkeammat asumiskustannukset. Näiden lisäksi mahdollinen selitys on, että toimeentulotuki valuu osittain vuokranantajille. Toisin kuin matala opintotuen asumislisä, toimeentulotuki ei välttämättä myöskään kannusta etsimään edullisinta asuntoa. Toimeentulotuen kohtaantovaikutuksiin ei kuitenkaan tutkimuksen pohjalta voida ottaa kantaa.
-
(2017)Tutkimus käsittelee asuntojen hintojen muodostumista pääkaupunkiseudulla vuoden 2016 asuntokauppa-aineiston avulla. Hintoja tarkastellaan aluksi koko pääkaupunkiseudun tasolla, jonka jälkeen siirrytään vertailemaan hintojen muodostumista kaupunkien välillä. Pääkaupunkiseudulla on Helsingin keskustan lisäksi useita pienempiä kaupunkikeskuksia, joten asunnot on jaettu lähimmän kaupunkikeskuksen mukaan alueisiin. Etäisyysmuuttujat lähimpään kaupunkikeskukseen ja Helsingin keskustaan on luotu julkisen liikenteen ja henkilöauton matka-ajan keskiarvoa käyttäen. Etäisyys kaupunkikeskukseen antaa koko pääkaupunkiseudun tasolla ristiriitaisia tuloksia, joten tarkastelin, kuinka eri kaupunkikeskukset ja niiden etäisyys vaikuttaa asuntojen hintoihin. Tulokset osoittavat, että kaupunkikeskuksen laatua voidaan tarkastella etäisyysmuuttujan kertoimen perusteella, sillä parempien kaupunkikeskuksien läheisyydessä asunnot ovat kalliimpia ja hinnat laskevat etäisyyden kasvaessa keskustaan. Heikommissa kaupunkikeskuksissa tilanne on päinvastainen. Syitä tälle ovat kaupunkikeskuksien positiivisten ja negatiivisten vaikutusten nettoarvo. Löysin kuitenkin merkittävän havainnon sosioekonomisista muuttujista. Teorian mukaan ihmiset muuttavat asuinalueelle, jossa asuu heidän itsensä kaltaisia ihmisiä. Muodostin sosioekonomisista muuttujista eli tuloista, työttömyysasteesta ja koulutusasteesta mittarin, joka kuvastaa kaupunkikeskuksen sosioekonomista sijoitusta. Tulosten perusteella Tapiola ja Helsingin keskus ovat korkeimmilla sijoilla, kun taas Koivukylä ja Hakunila ovat viimeisillä sijoilla. Lähimmän kaupunkikeskuksen etäisyysmuuttujan kerroin korreloi erittäin voimakkaasti sosioekonomisen sijoituksen kanssa. Muutamia poikkeuksia selittivät keskustan ulkopuolelle rakennetut uudet asunnot, jolloin rakennusvuoden merkitys on näissä tapauksissa sosioekonomista asemaa voimakkaampi. Helsingin keskustan etäisyyden merkitys on teorian ja tulosten perusteella erittäin suuri. Tuloksien perusteella ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä asuntojen hinnat ovat noin 60 prosenttia kalliimpia kuin yli 45 minuutin etäisyydellä. Tuloksien perusteella Helsingin keskustaan 1990-luvulla liittyneet negatiiviset ulkoisvaikutukset ovat vähentyneet tai mieltymykset ydinkeskustassa asumiseen ovat muuttuneet, koska ydinkeskusta-asuntojen arvostus on kasvanut suhteellisesti eniten pääkaupunkiseudulla 1990-luvulta. Rakennusvuoden vaikutus on myös erittäin merkittävä asunnon hintaan. Hinnan ja rakennusvuoden välinen suhde ei ole lineaarinen vaan muistuttaa enemmän U-muotoa, koska vanhimmat ja uusimmat asunnot ovat kaikkein kalleimpia. Tulosten perusteella hinnat ovat matalimmat 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa asunnoissa. Vuonna 1997 tehdyn tutkimuksen mukaan matalimmat hinnat vastaavalla aineistolla löytyivät 1940-luvulta, vaikka 1960- ja 1970-luvun asuntoja pidettiin jo silloin heikkolaatuisina ja arkkitehtuurisesti merkityksettöminä. Teorian mukaan 1940-luvun asuntojen hinta selittyi rakennusmateriaalien heikolla laadulla, ihmisten mieltymyksillä ja arkkitehtuurilla. Aikakauden asuntojen arvostus on kasvanut, mutta tulosten perusteella suurin selittävä tekijä löytyy suurista peruskorjauksista ja putkiremonteista. Putkiremontti tehdään keskimäärin 50 vuoden välein, jolloin 1990-luvulla tehdyn tutkimuksen ajankohtana putkiremontit kohdistuivat juuri 1940-luvulla rakennettuihin asuntoihin ja tällä hetkellä remontit kohdistuvat 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuihin asuntoihin.
-
(2013)Tutkimus tarkastelee sitä, miten kuluttajat suhtautuvat ekologiseen asumiseen. Ekologinen asuminen kattaa erilaisia asumisen ympäristövaikutusten vähentämiseen liittyviä ratkaisuja, mutta tässä tutkimuksessa keskitytään rakennuksissa ja asunnoissa käytettäviin uusio- ja kierrätysmateriaaleihin. Kuluttajien tiedot ja asenteet vaikuttavat heidän kulutuspäätöksiinsä. Ekologisen asumisen osalta voidaan olettaa, että ympäristötieto, -asenteet sekä käyttäytyminen ilmenevät vihreänä toimijuutena. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka paljon kuluttajilla on tietoa ekologisista asumismateriaaleista sekä näkyykö vastaajien asennoituminen heidän käyttäytymisessään. Tutkimus pohjautuu Kuluttajatutkimuskeskuksen toimesta kerättyyn valmiiseen aineistoon, joka on toteutettu sähköpostikyselynä satunnaisotannalla VAV Asunnot Oy:n asukkailta joulukuussa 2011. Kyselyyn vastasi 259 henkilöä. Aineistoa analysoidaan kvantitatiivisin tutkimusmenetelmin. Tutkimustulokset antavat kuvan varsin myönteisesti ekologisiin asumismateriaaleihin suhtautuvasta kuluttajasta ja tulokset ovat pääosin linjassa aikaisempien suomalaisten ympäristötutkimusten kanssa. Vaikka suhtautuminen oli positiivista, ei vastaajilla ollut juurikaan entuudestaan kokemuksia ekologisten materiaalien käytöstä asunnossa tai asuintalossa. Kokemuksien puutteen myötä vastaajilla ei myöskään ollut kovinkaan paljon tietoa oman asunnon tai asuintalon materiaalien aiheuttamista ympäristövaikutuksista. Demografisia tekijöitä vertailtaessa vanhemmat ikäluokat olivat ympäristötietoisempia verrattuna nuorempiin. Terveydelliset ja laadulliset näkökulmat arveluttivat selvästi vastaajia. Esimerkiksi uusio- ja kierrätysmateriaalien vaikutukset sisäilman laatuun ja kalusteiden kestävyys herättivät epäilyksiä. Vastauksissa näkyi myös sukupuolen vaikutus: naisten on selkeästi miehiä helpompaa omaksua vihreä elämäntapa, joka näkyi asenteiden lisäksi muun muassa kierrätyksessä ja jätteiden lajittelussa. Sukupuolen lisäksi myös korkeampi koulutus merkitsi ajoittain myönteisempää suhtautumista. Kaiken kaikkiaan vastaajat vaikuttivat toiminnaltaan varsin ympäristömyönteisiltä ja suurin osa vastaajista olikin valmiita muuttamaan kerrostaloasuntoon, jonka rakentamisessa on käytetty uusioja kierrätysmateriaaleja. Useiden aikaisempien suomalaisten ympäristötutkimusten tapaan havaittiin, että ympäristömyönteisen asennoitumisen ja käyttäytymisen välillä ei ollut kovinkaan voimakasta yhteyttä. Tutkimuksesta saadut tulokset antavat hyvän lähtökohdan kehittää ekologisia asumisratkaisuja, joille kuluttajat vaikuttavat tulosten perusteella olevan varsin valmiita.
-
(2019)This master’s thesis examines the relationship between living alone and the social wellbeing of basic unemployment benefit recipients in Finland. Living alone has become common in Finland, but previous research focusing on the relationship between living alone and social wellbeing among disadvantaged groups is scarce. This study contributes to the existing research by analyzing the interaction of living alone and different socioeconomic and demographic indicators among the unemployed. Theoretically, the study uses the concept of new social risks to interpret the nature of living alone in the post-industrial welfare state. The interpretation of the relationships between different forms of wellbeing is based on the theories of wellbeing by, among others, Erik Allardt and Pierre Bourdieu. Social wellbeing is considered from objective and subjective perspectives using the theories of social isolation and social capital. The study uses survey data (N = 948) gathered by the National Social Insurance Institution of Finland (KELA). Social wellbeing is operationalized as time spent with friends, participation in community activities, trust in people and loneliness. The statistical relationships between the indicators of social wellbeing, living alone and the socio-demographic variables are tested using ordered logit models. The results of the study indicate that living alone is related to loneliness among basic unemployment benefit recipients. The unemployed who live alone also have less trust in people, which can, however, be explained by a higher prevalence of men, economic problems and poor health among unemployed people who live alone. The results also indicate that the unemployed who live alone have higher levels of objective social wellbeing than others and are thus able to compensate for their lack of home- and work-related social contacts. The argument of the study is that living alone can pose a social risk for basic unemployment benefit recipients through loneliness. As a social policy implication, the social problems of the unemployed who live alone should be considered to a greater extent in social policy, in addition to economic and health related problems. Methodologically the results indicate the need for assessing social wellbeing with several indicators in order to reveal the differences between objective and subjective social wellbeing.
Now showing items 1-5 of 5