Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p8127"

Tutkin pro gradu -työssäni järjestölehden merkitystä harrastusidentiteetin rakentajana ja sitä, miten lehti pyrkii luomaan suhdetta lukijoihinsa. Tarkastelen sitä, kuka teksteissä pääsee ääneen sekä sitä, minkälaisia paikkoja lukijalle tekstissä osoitetaan. Aikakauslehtijutut ovat lähtökohtaisesti moniäänisiä: niissä kuuluvat niin haastateltavien, toimittajan kuin muidenkin toimijoiden äänet. Harrastelehtien ensisijainen tehtävä on usein yhteishengen luominen. Pro gradu -tutkielmani on laadullinen teksti- ja diskurssianalyysi, ja aineistoni koostuu kuudesta Suomen Partiolaisten Partio-lehden ja kuudesta Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Heppu-lehden jutusta. Järjestölehtiä ja niiden merkitystä harrastajien tai jäsenten identiteetin rakentajana ei ole aiemmin tutkittu laajasti. Tutkielmani teoreettisena taustana toimii erityisesti teoria sosiaalisista ryhmistä sisä- ja ulkoryhminä. Sen mukaan ihmisryhmät tuotetaan diskurssissa ja ne ovat tarkasteltavissa diskurssina. Kun ryhmä tuotetaan kielellisesti, sen ajatellaan olevan paikannettavissa kielellisiin rakenteisiin. Teorian keskeiset käsitteet ovat sisäryhmä ja ulkoryhmä. Sisäryhmä tarkoittaa yksilön omaa ryhmää, ulkoryhmä puolestaan ryhmää, johon yksilö ei kuulu. Sisäryhmään sisältyy ajatus positiivisesta yhteisöllisyydestä ja positiivisista ryhmäominaisuuksista. Ihmiset luokitellaan erilaisiin ryhmiin kategorisoimalla heitä. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni tarkastelemalla eri referointikeinojen avulla, keiden äänet kuuluvat aineistonani olevissa teksteissä. Tutkielmani mukaan toimittaja tuo suorilla sitaateilla tekstiin haastateltavansa omaa ääntä ja siten haastattelutilanteen autenttisuutta ja ainutlaatuisuutta. Sitaateilla rakennetaan myös yhteenkuuluvuutta oman jäsenistön kanssa. Samalla toimittaja osoittaa tekstissä muun muassa nollapersoonan avulla lukijalle paikkoja, joissa tämä voi samastua partiolaisten kokemuksiin. Usein toimittaja saattaa olla myös yksi kuvaamansa partiotapahtuman osallistujista, joka yhdistää juttujen eri ääniä ja lähteitä. Tutkielmani vahvistaa, että järjestölehtien tehtävä on tukea jäsenten mielissä positiivista kuvaa harrastuksesta. Yksi merkittävä sisä- ja ulkopiiriläisyyttä luova tekijä on aineiston jutuissa käytetty, harrastusidentiteettiä tukeva kieli ja partiotermistö. Partiolehtien jutuissa partiolaiset näyttäytyvät positiivisina, toiminnallisina, yhteisöllisinä, osaavina, vastuullisina ja oikeamielisinä. Partiolaiset kuvataan usein myös muiden auttajina. Partiolaisuus näkyy sisäryhmän toiminnassa tavoiteltavana piirteenä. Ulkoryhmät kokevat harrastuksen puolestaan kiehtovaksi, mutta ajoittain hieman oudoksi toiminnaksi. Muita partiolehtien muodostamalle tekstilajille ominaisia piirteitä ovat tutkielmani mukaan juttujen opetuksellisuus sekä tietynlainen kotikutoisuus, joka liittyy toimittajien harrastajataustaan: kirjoittajat ovat pääsääntöisesti nuoria, eivät ammattitoimittajia.

I min pro gradu-avhandling undersöker jag medierepresentationen av ätstörningar och hur den uppfattas av personer som insjuknat i en ätstörning. Min frågeställning utgår från hur medierepresentationen utformas som en del av den rådande hälsokulturen, som belyser vikten av att ta hand om sig själv men som också har kritiserats för att den får oss att känna press och därmed göra oss sjuka. De teoretiska verktyg som jag använder i min avhandling har jag hämtat från forskning om hälsokommunikation, forskning om medier och representation, samt forskningen om ätstörningar ur medicinskt, psykologiskt och feministiskt perspektiv. Det allmänna teoretiska synsättet har formats av feministisk teori. Jag utgår jag från att ätstörningar existerar också om vi slutar att prata eller skriva om dem, men ser ändå socialkonstruktionismen som intressant för den här undersökningen eftersom medierepresentationen av ätstörningar kan sägas vara social konstruerad. Jag har analyserat 22 artiklar som publicerats av svenska Yle under en datainsamlingsperiod på ett år, samt intervjuat fem personer som lider av eller har lidit av en ätstörning. Jag har använt närläsning som metod för att identifiera följande element i texterna: 1) synlighet (visibility), 2) röst (voice), 3) markörer (markers), 4) anspråk eller krav (claims), 5) tema (theme) och 6) etiskt förhållningssätt. För intervjuundersökningen har jag använt temaintervju som metod. Jag diskuterar medierepresentationen av ätstörningar i det analyserade materialet I förhållande till Ätstörningsförbundets riktlinjer till journalister. Mina resultat visar att medierepresentationen av ätstörningar i det analyserade materialet är saklig men att representationerna ofta faller inom ramen för den stereotypiska grundstoryn, det vill säga handlar om en ung kvinna som lider av anorexi. Detta är problematiskt eftersom det leder till en ensidig bild av ätstörningar och till att färre personer kan identifiera sig med de historier som berättas. Intervjuundersökningen visar att de insjuknade har en negativ inställning till offerrollen som ofta tilldelas dem och att de saknar mångfald I de berättelser som får synlighet. Ur ett bredare perspektiv visar mina resultat att medierepresentationer både påverkar och påverkas av de kulturella strömningar som finns i samhället under en viss period. Mediernas sätt att skriva om ätstörningar spelar roll för hur vi talar om ätstörningar och vem som anses vara sjuk. I det analyserade materialet kopplas ätstörningar ihop med hälsa, motion och idrott. Däremot finns det inte lika manga kopplingar till modevärlden och skönhetsideal. Detta tyder på att medierepresentationen och med den bilden av ätstörningar har förändrats.

This research aims to examine the identity construction processes of sexual and gender minorities who are also a part of visible ethnic minorities. There is very little research conducted on the topic by social psychology scholars in the Finnish context. The present research is interwoven with critical social psychology drawing its’ framework from intersectional theory, queer theory, and notions of hybrid identity, theorized by Ang (2001), Bhabha (2012) & Hall (1999). The main framework of the study is constructionism which treats the established understandings of the social world and identities as phenomena that are constructed in social practices, rather than as natural truths (see e.g. Gergen, 1985). This research examines how and in relation to which social environments BIPOC and queer identities are constructed, whilst considering how local and global interlocking systems of oppression and privilege challenge and enable such identity negotiations which are done from a state of “in-betweenness” of cultural identities as visible ethnic minorities often describe, and hybridity theories suggest. Using the framework of intersectionality and hybridity capacitates the examination of both, challenges, as well as possibilities of identity construction from the intersections of BIPOC and queer identities in the Finnish context. The research questions are: 1. What kind of challenges and possibilities of cultural identity construction do BIPOC and queer people face in the Finnish context? a. How were the intersections of their identities negotiated? b. How did hybridity figure in their identity negotiations? The data consists of three focus group interviews conducted in the context of insider research. The analysis method used was Reflexive Thematic Analysis. As a result, three themes were generated from the data: (1) Hybrid identity as a necessity, (2) Queerness is white, and (3) Hybrid identity is inherently queer. The analysis suggests that queerness and BIPOC:ness create an intersection of identities, which demand and enable hybrid construction of identities, not only in terms of cultural or BIPOC identity but also in terms of queerness. However, identity construction is done in relation to the available communities which either support and enable exploring and constructing such identities or challenge and limit these processes.

Tutkimuksen aiheena on huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja äitiys. Tutkimustehtävänä on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautuneiden äitien kuntoutumista päihteettömään äitiyteen, sekä toipumiseen ja äitiyteen liittyviä identiteettimuutoksia. Huumeita ja muita päihteitä ongelmaisesti käyttävät pienten lasten äidit ja raskaana olevat naiset ovat suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa lisääntyvä asiakaskunta. Äidin raskaudenaikaisella käytöllä on tutkimusten mukaan monia haitallisia vaikutuksia sikiön terveydelle. Syntyneen lapsen kohdalla äidin huumeidenkäyttö muodostaa vauvan terveydelle ja turvallisuudelle vakavan riskin. Terveysriskien lisäksi huumeita käyttävän äidin kyvyt vauvan psyykkisten tarpeiden kohtaamiseen eivät ole tutkimusten mukaan riittävät lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta. Tutkimus on toteutettu narratiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen menetelmin. Valittujen menetelmien tavoitteena on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautumista ja äitiyttä kokemuksellisena ja tarinallisena prosessina. Tutkimuksen toiminnallisena kontekstina on päihdeongelmaisille vauva- ja pikkulapsiperheille suunnattu ”Pidä Kiinni”–hoitojärjestelmä, jota toteutetaan Ensi- ja turvakotien liiton päihde-ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä eri puolella Suomea. Tutkimuksen aineistona on kahdeksan huumeriippuvuudesta irrottautuneen äidin kertomukset. Aineisto koostuu 12:sta haastattelusta, kahden äidin kirjoittamista teksteistä ja havainnointipäiväkirjasta. Tutkimushaastattelut on toteutettu väljästi strukturoidun teemahaastattelun ja narratiivisen haastattelun menetelmin. Aineiston analyysi olen toteutettu narratiivisen analyysin keinoin. Tutkimusaineiston kertomusten valossa huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja päihteettömän äitiyden identiteetin rakentuminen oli tapahtunut monessa vaiheessa ja tasossa. Huumeista irrottautuminen oli mahdollistanut uudenlaisen päihteettömän identiteetin rakentumisen vaiheittain etenevän identiteettityön avulla. Uusi päihteetön identiteetti oli muuttanut tutkittavien käsityksiä myös omasta äitiydestään. Äitien kertomuksissa erottautui erilaisia päihderiippuvuuteen, siitä irrottautumiseen ja äitiyteen kytkeytyviä identiteettinarratiiveja. Äitiyden identiteettinarratiivit – äitiyden käsikirjoitukset – jakautuivat voimaantuneen, voimattoman ja ristiriitaisen äitiyden käsikirjoitukseen. Haastateltavieni identiteetin uudelleenrakentumista tukeneita vuorovaikutuksellisia, kognitiivisia ja emotionaalisia prosesseja kutsun tutkielmassani tarinalliseksi identiteettityöksi. Sen avulla haastateltavani olivat rakentaneet koherentteja merkityksiä menneisyyden kipeille kokemuksille ja liittäneet ne osaksi uutta päihteetöntä identiteettiään. Päihde-ensikotien ja avopalveluyksikköjen kuntouttavat prosessit kulkivat haastateltavieni kertomuksissa rinnakkain heidän kuntoutumisensa sisäisten prosessiensa kanssa. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumon tarjoama ”kiinnipitävä” ja välittävä tuki oli kannatellut haastateltavieni toipumisen etenemistä silloinkin, kun heidän omat voiman olivat olleet vähissä. Tutkimusaineiston valossa näyttää, että riittävän pitkä ja kuntoutujan tarpeisiin ajantasaisesti vastaava hoitojatkumo kannattelee parhaiten huumeriippuvuudesta irrottautuvan toipumista myös hoitojatkumon nivelvaiheiden yli. Keskeisimmät päihde-ensikodista kotiutumisen haasteet liittyivät äitien kertomuksissa arjessa selviytymiseen, vauvan tarvitsevuuteen vastaaminen ja päihteettömyyden säilyttäminen. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumo rakentuu avo- ja laitosperhekuntoutuksen palveluista, joilla pyritään tukemaan toisaalta äidin tai vanhempien päihteettömyyttä, toisaalta äidin tai vanhempien ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta. Haastateltavieni kertomuksissa yksittäisiä perhekuntoutuksen käytäntöjä tärkeämpänä näyttäytyi perhekuntoutuksen yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Äitien kokemukset perhekuntoutuksen terapeuttisista elementeistä liittyivät sekä vuorovaikutussuhteisiin työntekijöiden kanssa että vertaissuhteisiin.

Tutkin, miten katolilaisuuteen aikuisiällä kääntyneet miehet hahmottavat hengellisiä elämänvaiheitaan ja rakentavat uskonnollista identiteettiään. Tarkastelen elämäkerrallisia konversiokertomuksia Rambon vaihemallin valossa huomioiden verkostoteorian ja sosiaalisen konstruktionismin näkemykset sosiaalisten suhteiden merkityksestä suhteessa toimintaan ja tiedon rakentumiseen. Taustoitan aihetta lisäksi sukupuoleen kiinnittyvillä ja psykologian piirissä kehitetyillä hypoteeseilla koskien konversioilmiötä. Käsittelen viiden puolistrukturoidun haastattelun puitteissa tuotettua aineistoani narratiivisuuden lähtökohdista. Kerronta heijasteli uskonnollisuuden ja identiteetin kulttuurista, (yhteiskunnallista), psykologista, sosiaalista ulottuvuutta. Hengellisten käänteiden taustalta oli osoitettavissa henkilökohtaisia kriisejä ja haasteita, uskonnollisten esikuvien esimerkin ja yhteisöllisen vuorovaikutuksen vaikuttaessa samaan aikaan henkilöiden toimintaan, ajatteluun ja itsensä ilmaisuun. Aineistosta oli jäljitettävissä teoreettisia konversion vaiheita ja konversioprosesseja leimaavia piirteitä, kuten tulkintakehysten uudelleen muovautumista ja aktivoitumista. Sekä kerätty tieto että emotionaaliset ja kokonaisvaltaiset, määritelmiä pakenevat kokemukset osoittautuivat haastateltavien uskonnollisia valintoja ohjaaviksi tekijöiksi. Säilyttävien arvojen ja selkeyden tärkeys korostui traditiota ja Raamattua koskevan puheen yhteydessä. Haastateltavat tavoittelivat hengellistä ja moraalista viisautta, totuutta ja ykseyttä. He hahmottelivat itseymmärrystään vasten henkilöhistoriaansa ja itselleen merkittäviä ryhmiä, ihmisiä ja arvoja. Selkeimpinä katolisuuden omaksumisen seurauksina näyttäytyivät positiivisuuden lisääntyminen; peloista vapautuminen ja rohkaistuminen; oman paikan, kutsumuksen ja elämän merkityksellisyyden löytäminen; paremmaksi ihmiseksi tuleminen, sekä mielen ja sydämen rauhan saavuttaminen. Haastateltavat esiintyivät itsenäisinä toimijoina, jotka suhtautuivat hengellisiin kysymyksiin vakavasti. Jatkossa olisi kiinnostavaa verrata keskenään naisten ja miesten kerrontaa, ja tarkastella miten niiden viestimät arvot ja ominaisuudet poikkeavat toisistaan. Lisäksi voisi olla hedelmällistä selvittää syvemmin, mikä nimenomaan katolisuudessa vetoaa suomalaisiin käännynnäisiin ja miksi.

The cultural identity and social relationships of a Third Culture Kid (TCK) has been researched in the recent decade. However, it is relevant to study more about the extraordinary experience of TCKs from their own point of view, which is the aim of this study. TCKs’ perceptions of their identity, identification and their becoming interculturally competent through their experiences deserve its own study. The aim of this study is to view how TCKs identify themselves when they return back home to Finland and to the Finnish culture after spending many years abroad or being brought up in a multicultural family in Finland. In addition, it is important to view how they percept their multicultural background and their international experiences and how they describe their sense of belonging and otherness as well as their intercultural growth. Phenomenography was used as the research strategy in this case study of four adult TCKs. The adult TCKs were interviewed and asked to write an autobiography discussing their feelings and experiences as a multicultural person with an international life experience. The data was first analysed with qualitative content analysis and then with phenomenographic analysis to create descriptive categories common to phenomenography. The adult TCKs have experienced difficulties with identification as it is complex and multidimensional. Identity and identification are involved with the senses of belonging and otherness. In this study cultural and social identity are tangled together in the narratives of the adult TCKs. The participants haven’t felt being attached to just one identity, a community or a group. Instead they described various senses of belonging and otherness. This study shows how these various feelings reflect how identity and identification are strongly attached to the context. The participants discuss their intercultural competence through their attitudes, cultural knowledge and social skills. The adult TCKs consider that they have learned from their cultural encounters. Through their experiences they have collected knowledge and skills to understand and respect people from different origins. Their own multicultural backgrounds have led them to examine their thoughts and attitudes and thus to develop their intercultural competence.

This Master’s thesis concerns the self-making practices of persons with physical disabilities in Zambia. The thesis is grounded in data gathered across three months of fieldwork conducted mostly in Lusaka, the capital of Zambia. The bulk of these data consists of semi-structured interviews with individuals who were long-time users of mobility aids, namely orthopaedic prostheses and braces, crutches and wheelchairs. The study aims to contribute to broadening the available literature on the subjective experiences of disability, literature that has so far been sparse and disproportionately focused on Europe and North America. In this study, the task of self-making is approached through Michel Foucault’s concept of ‘technologies of the self’. Dissonant scholarship on ‘practices of freedom’ – technologies of the self that are applied with critical reflection – is examined to construct a workable synthesis. The resultant theoretical construction is then applied to the technologies used by Zambian persons with disabilities to determine whether these may be called practices of freedom. The common assertion in much of the Foucauldian scholarship that practices of freedom lead individuals to practice power in a manner that advances social equality is also interrogated in light of the present study. The study divides the examined technologies of the self into two groups; those that take as their object the physical being in the world of the individual with disabilities, and those that focus on addressing the narratives – both external and internalised – concerning disability and the individual. Technologies of the former kind examined include the management of one’s apparent level of impairment through the selective use and concealment of assistive devices; the incorporation of one’s mobility aids into the body-image; autonomous movement; and the refusal of help. Technologies in the latter category include accepting disability; challenging preconceptions of inability through example; engaging with others to sensitise them to disability; and self-narration that emphasises capability, mobility, financial stability and universal relevance of impairment. This thesis argues that dominant local discourse in Zambia still necessitates persons with disabilities to acquire first the capacity to question the prevailing norms surrounding themselves in order to achieve the kind of autonomy exhibited by the informants in the study. In accordance with the constructed theoretical synthesis, this critical awareness qualifies the technologies of the self utilised by the informants as practices of freedom. On the basis of its modest scope, the study gives conditional backing to the idea that practices of freedom create individuals that contribute to processes of social liberation. It is also noted, however, that technologies that may be considered practices of freedom in the context of disability may simultaneously work to reinforce other oppressive power relationships, such as those concerning gender, and that more research is needed on the intersection of disability with other marginalised identities in order to better understand these connections. In the meanwhile, the study encourages researchers to take care to respect the freedom of their subjects to not advance transformative social agendas with their every action.

Under 1900-talets första årtionden utvandrade många finländare till Förenta staterna i hopp om att finna förutsättningar för ett bättre liv. När migranterna lämnat sitt hemland och sitt gamla sammanhang var de tvungna att skapa en ny identitet åt sig. Tidningen Finska Amerikanaren blev en kär vän och ett viktigt redskap i det nya landet för många svensktalande immigranter från Finland. Avhandlingens källmaterial består av de mycket populära insändarsidorna ”Våra vänners afdelning”. Efter första världskrigets utbrott 1914 skärptes den amerikanska allmänhetens attityd mot immigration och en aktiv amerikanisering av nykomlingarna inleddes på flera fronter. Så väl skandinaviska som finska immigranter blev impopulära på grund av att de associerades med Tyskland och den kulturella identiteten bland de svensktalande immigranterna från Finland blev följaktligen ytterst problematisk. Avhandlingens syfte är att undersöka hur immigranternas identitet manifesterades på insändarsidorna och hur amerikanisering och politiska förändringar påverkade diskussionen. Jag inleder analysen med en genomgång av hurudana insändarbrev som publicerades under den aktuella perioden. Vidare har jag också undersökt vilka tecken på amerikanisering som kunde utläsas ur exempelvis språket i breven och de attityder som framlades. Jag behandlar också hur nationalismen och Finlandsbilden utvecklades. En uppfattning bland migranter har varit att Finska Amerikanarens attityd till finska inbördeskriget gjorde att tidningen tappade en stor mängd läsare. Därför har jag också i den här avhandlingen studerat hur insändarskribenterna uppfattade tidningens inställning till arbetarrörelsen och socialism innan första världskriget samt hur man diskuterade finska inbördeskriget på insändarsidorna. Eftersom pressen på immigranterna var hård att vara lojal gentemot Förenta staterna var immigranttidningarna ständigt under lupp och allt för radikala åsikter kunde inte framföras riskfritt. Även diverse myndigheter utfärdade bestämmelser som gjorde det svårt och dyrt för immigrantpressen att i allmänhet fortsätta sin verksamhet. Den här avhandlingens visar att det skedde en förändring i hur nöjda immigranterna var med sin tidning. Tidningens nedgång berodde bland annat på att immigrationspolitiken ledde till en minskad invandring, vilket i sin tur ledde till att tidningens naturliga tillväxt också tog slut. Det är ändå klart att vissa immigranter, speciellt sådana som var aktiva i arbetarrörelsen, mot slutet av 1920-talet upplevde att Finska Amerikanaren inte längre kunde möta deras tidningsbehov. Detta berodde främst på att de kände en större gemenskap någon annanstans, exempelvis med arbetarrörelsen, än med sin egen språkliga och kulturella gruppering.

Kiinnostus polyamoriaa ja muita yhteisymmärrykseen perustuvan monisuhteisuuden muotoja kohtaan on ollut kasvussa Suomessa ja muualla maailmassa. Tämä tutkielma on syntynyt paikkaamaan aihetta koskevan suomalaisen tutkimuksen puutetta tarkastelemalla sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta, 1) miten polyamorisiksi itsensä määrittelevät suomalaiset haastavat ja miten he ylläpitävät normatiivisia tapoja konstruoida ihmissuhteita sekä 2) millaisin diskursiivisin tavoin he rakentavat identiteettejään ja tekevät ajattelu- ja elämäntapojaan ymmärrettäviksi ja hyväksyttäviksi kulttuurisessa ympäristössä, jossa normina on monogamia. Tiedon tuottamisen lisäksi tutkielman keskeisenä tavoitteena on purkaa ja tarkastella kriittisesti romanttisseksuaalisiin suhteisiin liittyviä kulttuurisia ”itsestäänselvyyksiä”. Tutkimusaineisto on kerätty avoimista kysymyksistä koostuvalla verkkokyselyllä ja analysoitu kriittiselle diskursiiviselle psykologialle tyypillisiä analyysityökaluja (tulkintarepertuaarit, subjektipositiot ja ideologiset dilemmat) hyödyntäen. Kyselyyn vastanneet (n=38) haastoivat lukuisia mononormatiivisia puhetapoja liittyen rakkaus-, ystävyys-, seksi-, avio- ja perhesuhteisiin, viestintään ja tunteisiin sekä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Osallistujat luettelivat paljon stereotypioita ja ennakkoluuloja, joita näkevät polyamorisuuteen liitettävän, ja enemmistö kertoi salaavansa polyamorisuutensa joissain sosiaalisissa konteksteissa. Yleisimmin toisinnetut polyamorisuuden stigmatisoidut tulkintarepertuaarit olivat polyamorisuus seksikeskeisyytenä, polyamorisuus vastuuttomuutena sekä polyamorisuus kyvyttömyytenä ”laadukkaisiin” suhteisiin. Nämä kuitenkin lähes aina kumottiin, ja vastaajat konstruoivat omat käsityksensä polyamoriasta hyvin positiivisessa valossa. Polyamorisuutta merkityksellistettiin monin tavoin. Se kuvattiin 1) seksuaalisen suuntautumisen kaltaisena suhdeorientaationa, 2) strategisena identiteettinä, 3) ihmissuhdefilosofiana sekä 4) elämäntapana tai toimintana. Välillä se konstruoitiin sosiaalisena identiteettinä – positiivisena ominaisuutena, joka jaetaan muiden polyamoristen kanssa ja joka erottaa polyamoriset ihmiset muista. Vastakohtana tälle osallistujat toisinaan häivyttivät polyamorian ja monogamian välisiä ryhmärajoja ja positioivat itsensä ”aivan tavallisiksi”. Lisäksi moni otti eräänlaisen ”oman tiensä kulkijan” position kuvaten itsensä ainutlaatuisena yksilönä ja polyamorian jonain, mikä erottaa itseä muista – välillä myös muista polyamorisista. Monet osallistujien tuottamat puhetavat olivat keskenään ristiriitaisia tai vastakkaisia, samankin henkilön vastausten sisällä. Ensinnäkin, essentialistinen, polyamorisuuden kiinteänä orientaationa kuvaava puhetapa sai haastajakseen konstruktionistisen puhetavan, jossa polyamorisuus kuvattiin itse valittuna tai muodostettuna identiteettinä, filosofiana, elämäntapana tai viestinnällisenä työkaluna. Toiseksi, usein osallistujien puhe toisinsi normatiivisia tapoja konstruoida romanttisseksuaalisia suhteita, erityisesti painottamalla rakkauteen ja sitoutumiseen perustuvien suhteiden ensisijaisuutta ja vähättelemällä seksin tai ”kevyiden” suhteiden merkitystä. Tällainen rakkausnormatiivinen diskurssi sai kuitenkin rinnalleen kriittisemmän puhetavan, jossa vedottiin ihmissuhdeanarkistiseen filosofiaan ja haastettiin voimakkaammin suhteiden luokittelua ja arvo-/valtahierarkioita. Kriittisimmissäkin vastauksissa rakkauden merkitys tosin useimmiten hyväksyttiin osaksi polyamorian määrittelyä: polyamoria näyttäytyi aineistossa ennen kaikkea rakkauden diskurssina. Viimeiseksi, vaikka osallistujat positioivat itsensä usein stigmatisoidun vähemmistön jäseneksi, nousi aineistosta samanaikaisesti kuva polyamoriasta eräänlaisena ”harvojen etuoikeutena”: osallistujat kertoivat useista suhteistaan ja ”rajattoman rakkauden”, onnellisuuden, varmuuden ja turvan kokemuksistaan sekä kuvailivat hyvin itsereflektiivisesti, kuinka polyamoria oli tarjonnut heille mahdollisuuden syventää itsetuntemustaan, tulla paremmiksi viestijöiksi ja kasvaa ihmisinä. Näiden positioiden synnyttämää ristiriitaa reflektoiden tutkielman lopussa tarkastellaan polyamoriaa intersektionaalisesta, risteävät identiteetit ja valtasuhteet huomioivasta näkökulmasta.

Merkintä eri viranomaisten rekistereissä on yksi laittomien päihteiden käyttöön liittyvistä kysymyksistä. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden tiedossa oleva huumeidenkäyttö saattaa vaikuttaa asiakkaan asiointikokemuksiin. Huumeita käyttävän asiointikokemusten näkökulma tuo lisävalaistusta ajankohtaiskeskusteluun eri päihteiden käytön rangaistavuuden muutoksista. Maisterintutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia huumeita käyttävät kuvailevat, kun aiheena on huumeiden käytöstä kertominen sosiaali- ja terveydenhuollon asioinneissa. Tutkielmassa tarkasteltiin, mitä tosiasiallisia seurauksia huumeiden käytöstä kertomisella on huumeita käyttävän identiteetille ja oikeudenmukaisuuden kokemukselle asioinneissa sekä sitä, miten seuraukset käytännössä tulevat näkyviin kokemuskertomuksissa. Tutkielman teoreettisena näkökulmana toimi Dorothy Smithin kehittämä institutionaalinen etnografia, jonka pääpiirteinä ovat huomion kiinnittäminen ihmisten kanssakäymiseen erityisesti institutionaalisissa kohtaamisissa. Painopisteenä on kokija itse, kokijan "standpoint". Huumeita käyttävien kokemusta tavoiteltiin keräämällä vastauksia verkkokyselyyn facebookin ja Tor-verkon keskustelupalstoilta. Kyselyssä oli sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Aineisto koostui 86 vastauksesta kyselyyn. Avointen kysymysten tarjoamaa ainestoa käytiin läpi laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Vastaukset koodattiin ja teemoiteltiin. Strukturoitujen kysymysten vastausten avulla saatiin kuvailevaa taustatietoa vastaajien tilanteesta. Kyselyyn vastanneet kokivat, että kun sosiaali- ja terveystoimen asiakastietojärjestelmiin oli kerran merkitty tieto siitä, että asiakas on käyttänyt huumeita, asia mainittiin tilanteissa, joiden asiakas ei kokenut liittyvän huumeiden käyttöön. Maininnan koettiin säilyvän pitkään ja leviävän monelle eri toimijalle. Huumeidenkäyttö koettiin nähtävän instituutioissa ongelmana riippumatta asiakkaan omasta määritelmästä. Huumeiden ongelmakäyttäjäksi leimautumisen koettiin vaikuttavan palveluiden saatavuuteen sekä asiakaskohtaamisiin. Käytännön vaikeuksia mainittiin erityisesti mielenterveyden hoidon ja lääkkeiden saatavuuden sekä ajo-oikeuden osalta.