Browsing by study line "Politik och organisationer"

Suomen kansalaisaloiteinstituutio sai alkunsa maaliskuussa 2012 kansalaisaloitelain tultua voimaan. Kansalaisaloite on yksi suoran demokratian toimintamekanismeista, jolla kansalaiset pystyvät vaikuttamaan lainsäädäntöön. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat kansalaisaloitteen etenemiseen kampanjan alkutekijöistä aina valmiiksi lainsäädännöksi asti. Oma tutkimukseni on tapaustutkimus OmaTahto2020-kansalaisaloitteesta, jonka pyrkimyksenä oli uudistaa lähes 70 vuotta vanhaa aborttilainsäädäntöä. Kansalaisaloite hyväksyttiin osittain muutettuna lokakuussa 2022. Tutkimus perustuu yhteiskunnallisten liikkeiden teoriaan sekä uusinstitutionalistiseen teoriaan. Yhteiskunnallisten liikkeiden teoria auttaa ymmärtämään kansalaisaloitteen taustalla olleita resursseja sekä mobilisaatiota. Tutkimuksen toisen keskeisen teorian, uusinstitutionalismin, kautta pyritään puolestaan arvioimaan, miten yhteiskunnallisten liikkeiden sekä vakiintuneiden käytäntöjen ja instituutioiden vuorovaikutus käytännössä toimii. Laadullisen sisällönanalyysin avulla voidaan todeta, että kansalaisaloitteen menestymiseen vaaditaan paitsi sisällöllistä tarkkuutta ja asiantuntevuutta, myös taitavaa retoriikkaa ja affektiivisuutta eli tunnepitoisuutta. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että kansalaisaloite vaatii taustalleen kampanjasta vastaavaan organisaation tai kokonaisen organisaatiokoneiston. Tutkimukseni kansalaisaloitteen etuna oli myös sen ajankohtaisuus, joka on myös keskeinen kriteeri aloitteen merkityksellisyyttä punnittaessa. Tutkimus tuo uutta tietoa niin yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnasta kuin kansalaisaloitteen menestymiseen vaadittavista tekijöistä. Tutkimuksessa keskitytään myös arvioimaan, sopiiko kansalaisaloite osaksi institutionalisoitunutta lainsäädäntömenettelyä.

Suomen ilmastopoliittisessa keskustelussa esiintyy monien toimijoiden näkemyksiä ilmastonmuutoksen tilasta, seurauksista, kustannuksista sekä tarvittavasta politiikasta. Mediajulkaisuissa esiintyvistä lausunnoista ja mielipiteistä voidaan kartoittaa samanmieliset toimijat ja muodostaa niistä toimijaryhmittymiä, advocacy-koalitioita. Näin saadaan konkreettinen kuva koalitioista, jotka pyrkivät vaikuttamaan ilmastopolitiikkaan. Tutkielma käsittelee mediakeskustelun avulla, mitä niin kutsuttuja advocacy-koalitioita on löydettävissä Suomen ilmastopolitiikan alajärjestelmässä sekä niiden uskomuksia, ja kuinka ne ovat muuttuneet eduskuntavaalien seurauksena tapahtuvien hallitusvaihdoksien yhteydessä. Advocacy Coalition Framework (ACF) toimii tutkielman teoreettisena viitekehyksenä. Viitekehyksessä keskeisiä osa-alueita tutkielman kannalta ovat politiikan alajärjestelmä, toimijoiden uskomukset sekä uskomusten ympärille rakentuvat advocacy- koalitiot. Viitekehyksen mukaan nämä advocacy-koalitiot ovat suhteellisen vakaita ajansaatossa. Tutkielma keskittyy tämän oletuksen testaamiseen. ACF-viitekehyksen hypoteesia koalitioiden vakaudesta on pyritty testaamaan aiemmassa tutkimuksessa, mutta tulokset ovat jossain määrin vaihtelevia. Teoreettiselta kannalta hallituksen vaihtumisen ja koalitiorakenteen suhdetta on tarve tutkia lisää. Myöskään Suomen kontekstissa teemaa ei ole tutkittu. Näin ollen tutkielma taustoittaa empiirisesti mielenkiintoista ilmiötä sekä teoreettisesti testaa ACF:n oletuksia ja näin kontribuoi myös viitekehyksen kehittämiseen. Menetelmänä tutkielmassa toimii diskurssiverkostoanalyysi (DNA). Se yhdistää laadullisen sisällön analyysin ja verkostoanalyysin. Discourse Network Analyzer -ohjelmistoon (DNA- ohjelmisto) siirretty media-aineisto kattaa vuodet 2013–2020. Aineistoon on koodattu eri toimijoiden lausuntoja ilmastonmuutoksesta tai siihen kiinteästi liittyvistä ilmiöistä sekä ilmastopolitiikasta. Analyysi hyödyntää lausunnoista erottuvia jakavia uskomuksia (divisive beliefs). Ohjelmistolla luodut kolme diskurssiverkostoa kattavat näin kolmen eri ajanjakson kiistanalaisen keskustelun. Ensimmäinen ajanjakso kattaa Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallitusten vallassaoloajat, toinen Juha Sipilän hallituksen vallassaoloajan sekä kolmas Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallitusten vallassaoloajat. Ensiksi tutkielma kartoittaa, mitkä ovat mediadiskurssiverkostosta erottuvat koalitiot eri hallituskausilla, ja ovatko ne muuttuneet hallituskausien vaihtuessa. Toiseksi tutkielmassa selvitetään, kuinka verkosto ja koalitiot ovat muuttuneet. Kolmanneksi tutkielmassa kysytään, ovatko jakavat uskomukset vaihtuneet, kun hallitus on vaihtunut. Tutkielman päätuloksina on, että Suomen ilmastopoliittisesta keskustelusta on löydettävissä kaksi koalitiota jokaiselle ajanjaksolle, ilmasto- sekä talouskoalitio. Ajan kuluessa ilmastokoalitio on suhteellisesti vahvistunut talouskoalitioon verrattuna. Lisäksi jakavat uskomukset ovat vaihtuneet, vaikkakin osa on pysynyt mukana aiemmalta tai aiemmilta hallituskausilta. Useat laajemmat politiikkauskomukset, kuten käsitykset turpeesta, sekä jotkin normatiivisemmat uskomukset, kuten markkinoiden ja sääntelyn välinen paremmuusjärjestys, ovat pysyneet keskustelussa. Ajan kuluessa keskusteluun on kuitenkin tullut enemmän politiikkainstrumentteihin liittyviä uskomuksia liittyen etenkin sääntelyn eri muotoihin. Hallitusohjelmien sisällöt myös heijastuvat keskustelussa oleviin jakaviin uskomuksiin. Empiirisesti tutkielma havainnollistaa Suomen ilmastopoliittista diskurssiverkostoa vuosina 2013–2020 ja kuvaa verkoston koalitioita ja niiden muutoksia. Teoreettisesti tulokset osaltaan kyseenalaistavat ja osaltaan tukevat ACF:n ajatusta koalitioiden stabiilisuudesta, sillä koalitioiden valtasuhteet vaihtuvat vahvasti ajan kuluessa sekä jotkin toimijat, erityisesti jotkin julkiset organisaatiot, vaihtavat koalitiojäsenyyttään. Hallituksen vaihtumisella eduskuntavaalien seurauksena vaikuttaa olevan yhteys koalitiorakenteen muutokseen. Kuitenkin koalitioiden stabiilisuuden puolesta puhuvat useimpien keskeisten toimijoiden sekä useimpien toimijaryhmien pysyminen samassa koalitiossa läpi tarkasteltavien ajanjaksojen.

Tutkielma tarkastelee, laadullisen asennetutkimuksen menetelmän avulla, Euroopan parlamentin täysistuntokeskusteluissa esiin nousevaa argumentointia ja asennekäsityksiä keskusteluissa, jotka liittyvät seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin. Tutkimuksen aineistona on kolme Euroopan parlamentin täysistuntokeskustelua vuosilta 2017 ja 2019. Feministinen politiikan tutkimus toimii tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä, jossa esitellään eri feministisen ajattelun suuntauksia ja näiden näkemyksiä politiikan, sukupuolen, seksuaalisuuden ja kehon välisistä suhteista. Tutkielman aihe on ajankohtainen. Naisten oikeuksien heikentämispyrkimykset Euroopan unionin jäsenvaltioissa ja globaalisti ovat heikentäneet seksuaalioikeuksien toteutumista kaikkialla maailmassa. Konservatiivisten liikkeiden voimistumisella on ollut vaikutusta myös Euroopan parlamentin politiikkaan ja päätöksentekoon. Aikaisempi tutkimus osoittaa, että etenkin kysymys oikeudesta aborttiin, ehkäisyn saatavuus ja kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus jakaa Euroopan parlamentin eri ryhmät vastakkain. Vihreät ja vasemmistoryhmät kannattavat feminististä määritelmää ja ratkaisuja, kun taas radikaalit ja konservatiivinen oikeisto vastustavat näitä. Tämän tutkielman tuloksista voidaan todeta, että asenteet aborttioikeutta, vähemmistöjen oikeuksia ja seksuaalikasvatusta kohtaan jakaa Euroopan parlamentin jäsenet vastakkain. Näitä oikeuksia kannattavat parlamentin jäsenet (EPP, S&D, ALDE, GUE/NGL, RE, Vihreät/ALE) argumentoivat ihmisoikeuksien ja yksilön vapauden kautta, jonka lisäksi nämä tunnistavat seksuaalisuuden, sukupuoli-identiteetin ja sosiaalisen sukupuolen (engl. gender) merkityksen yksilön kehitykselle ja hyvinvoinnille. Vastustavat parlamentin jäsenet (EKR, ID, EFDD, EPP) argumentoivat jäsenvaltioiden toimivaltaan ja syntymättömän lapsen oikeuksiin vedoten. Näiden puheenvuorojen esittäjät arvottavat perinteisiä perhe- ja sukupuolirooleja sekä biologisen sukupuolen (engl. sex) merkitystä. Yksittäiset EPP-ryhmään kuuluvat parlamentin jäsenet poikkeavat ryhmän linjasta kaikissa keskusteluissa, kun taas muihin ryhmiin kuuluvien parlamentin jäsenten esittämät yksittäiset puheenvuorot ovat ryhmäpuheenvuorojen kanssa linjassa. Analyysin tuloksista nousee lisäksi esiin, että puheenvuoroissa korostuu kaksijakoinen sukupuolikäsitys ja naisidentiteetti rakentuu pitkälti valkoisen, keskiluokkaisen, heteroseksuaalisen naiskäsitteeseen ympärille. Sukupuolen moninaisuutta ja muita sosiaalisia kategorioita ei oteta tarpeeksi huomioon keskusteluissa. Useat parlamentin jäsenet tarkastelevat naisia yhtenäisenä ryhmänä, mikä häivyttää näkyvistä marginaaliryhmät ja erilaiset kokemukset. Vaikka argumentaatiota käytiin puolesta ja vastaan, voidaan todeta, että yleinen asenne seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia kohtaan on myönteinen. Huomattavasti suurempi osa parlamentin jäsenistä kannattaa näiden oikeuksien toteutumista ja tunnustaa näiden oikeuksien merkityksen yksilön kehitykselle ja hyvinvoinnille.

Syftet med denna pro gradu -avhandling är att undersöka medborgares attityder till myndighetsövervakning. Avhandlingen undersöker hur medborgare förhåller sig till olika former av myndighetsövervakning samt vilka grupper av människor som är mer eller mindre accepterande till myndighetsövervakning. Det som undersöks är attityder till kameraövervakning på offentliga platser, myndigheters rätt till övervakning av e-post och annan information som utbyts över internet, samt attityder till myndigheters rätt att samla in information om vem som helst som bor i Finland utan att personen själv får veta om det. Logistiska regressioner görs på data av frågorna om myndighetsövervakning i European Values Study Svenskfinland 2018. Ur resultaten framkommer det att attityder gentemot de olika formerna av övervakning skiljer sig från varandra. Kameraövervakning är mest accepterat, medan en större skepsis kan urskiljas mot e-postövervakning och insamling av information utan samtycke. Därtill fastställs att äldre personer i regel är mer accepterande gentemot kamera- och e-postövervakning än de yngre. Det finns en skillnad mellan könen där kvinnor accepterar kameraövervakning i större utsträckning än män. Ur resultaten framkommer också att lägre utbildade är mer accepterande till e-postövervakning och myndigheternas rätt att samla information än högre utbildade. Institutionellt förtroende konstateras ha en signifikant effekt på inställningen till myndighetsövervakning, där de med högt institutionellt förtroende i större utsträckning accepterar internet- och e-postövervakningen samt att myndigheter samlar in information. Politisk orientering var den enda faktorn som gav signifikanta resultat på alla tre former av övervakning som i avhandlingen undersöktes. Där kunde konstateras att vänsterorienterade personer är mer kritiska till alla tre former av övervakning och informationsinsamling än högerorienterade.

The so-called 2015 ‘European migrant crisis’ brought the systematic flaws of the Common European Asylum System to the forefront of public debate and the subject of sharing protection responsibilities has become one of the most divisive topics on the EU agenda in the past years. With prior attempts to allocate protection costs or asylum applications more fairly between the Member States, the lack of solidarity has previously dominated the debate around migration management. Announced in 2020, the European Commission’s New Pact on Migration and Asylum aims to reform the Union’s migration management by 2024. In this study, I analyze the Asylum and Migration Management Reform (AMMR), which is one of the New Pact’s legislative proposals. The significance of AMMR is in its attempt to replace the Dublin Regulation, which determines the Member State responsible for examining an asylum application. Based on this criteria of responsibility, certain Member States particularly on the Union’s borders became inundated with asylum claims as the first-entry countries back in 2015. Utilizing Ulrich Beck’s risk society theory as my framework, I examine the role of the ‘crisis’ in policymaking with an assumption that migration is constructed as a risk (policy problem) that requires measures of migration management (policy solution) in the examined proposal. By using Carol Bacchi’s What’s the Problem Represented to Be? (WPR) method, I analyze how migration and migration management are problematized in AMMR. This method is based on six interrelated questions that aim to answer: 1) what the ‘problem’ is represented to be, 2) what assumptions underlie this ‘problem’ representation, 3) how it came to be, 4) what is left unproblematic in it, 5) what effects are produced by it, and 6) where the ‘problem’ representation has been produced and how it could be challenged. Based on the analysis, I identify two ‘problem’ representations in the AMMR. There is a shift from the lack of solidarity to the lack of EU coordination ‘problem’ (1). With the assumption that there is political will to offer solidarity (Q2), the Commission’s role is to assess future situations of migratory pressure and coordinate support accordingly. With failed past attempts to re-define the criteria for determining responsibility, the move onto more choice-based solidarity measures is understandable (Q3). However, what is left unproblematic is whether the Member States will voluntarily provide a variety of solidarity measures, especially in the area of relocation of sharing costs (Q4). Because essential criteria for responsibility is preserved, we can expect future situations of migratory pressure in Member States on the Union’s borders and on popular migration routes (Q5). This dynamic will likely continue to polarize the subject of migration management. Without clear definitions for migratory pressure or expectations on sharing protection responsibilities, Member States are likely to disagree how to manage migration effectively (Q6). The lack of EU coordination ‘problem’ begins to widen the scope of migration management to external border protection, the fight against migrant smuggling, and forming partnerships with third countries for return and readmission of applicants. This in turn begins to shape migration as a risk (Q1), where irregular migration is presented to be an administrative burden to asylum systems. The focus on effective return procedure as a policy solution stems from the assumption that a significant number of applicants are not entitled to international protection (Q2), and insufficient return rates have been present in the Commission’s communications since the 2015 crisis (Q3). At the same time, there are varying recognition rates between Member States, appealed decisions, and a rise in more complex cases since 2015 (Q4). A general effect of this ‘problem’ representation is the growing suspicion towards applicants seeking international protection, particularly from countries of lower recognition rate (Q5). Unless protection standards are harmonized, an increase in the return of applicants could be called into question (Q6).

Tutkielmassa pureudutaan ekologisen- ja ilmastovelan käsitteiden kautta kysymyksiin siitä, millä tavalla erilaisia toimijoita vastuutetaan ilmastokriisiin liittyvissä kysymyksissä. Tutkimuksen metodologiana käytetään kehysanalyysia, jota sovelletaan aluksi tutkimuskirjallisuuden avulla hahmotettavaan kansainväliseen CJM-kenttään ja sen jälkeen Suomessa toimivan Debt for Climate -liikkeen tapausanalyysiin. Kehyksien analyysiin on valittu David Snow ja Benfordin Snow ja Benfordin (1988, 1992, ks. myös Benford & Snow, 2000) tutkimus sosiaalisten liikkeiden kehystämisen prosesseista, ja sen sisältämä kolmiosainen kategorisointi. Tutkielmassa läpi käyty tieteellinen kirjallisuus osoittaa, että ilmastokriisistä eniten vastuussa olevat ovat myös kaikista vaikutusvaltaisimpia sitä hidastavissa toimissa, ja että on yleisesti hyväksytty, että ilmasto- ja ekologisen velan konseptit voivat toimia tärkeinä työkaluina ilmastokriisin vaatimien toimien vastuunjaossa. Selkeistä kategorioista ja laskutavoista ei kuitenkaan olla päästy yksimielisyyteen.Lisäksi ilmasto- ja ekologisen velan käsitteitä kehystetään eri tavoin sisä- ja ulkopiiriverkostojen välillä, ja useiden ’sisäpiiriläisten’ diagnostiset ja prognostiset kehykset velan maksamiselle eroavat merkittävästi tai ovat miltei ristiriidassa ilmasto-oikeudenmukaisuusliikkeen kehysten kanssa. Debt for Climaten suomalaisen jaoston kehystämisen prosesseista tehdyn tapausanalyysin perusteella voidaan esittää, että liike laajentaa ilmastokriisikehystä kattamaan laajemman yhteiskunnallisen kontekstin, joka sisältää kolonialismiin, kapitalismiin ja rasismin vastustamisen. Liike esittää velkaantumisen, kapitalismin, kolonialismin sekä rodullistamisen rakenteiden ylläpitämisen ja uusintamisen ilmastokriisin juurisyiksi. Ratkaisuksi liike ehdottaa muun muassa globaalin etelän velkojen mitätöimistä. Liike asettaa kehystämisen prosesseissaan globaalin oikeudenmukaisuuden kysymykset keskeisiksi ilmastokriisin torjunnassa. Kirjallisuusanalyysin ja tapausanalyysin perusteella voimme olettaa, että perusteet ilmasto- ja ekologisen velan termien eettiselle, rationaaliselle ja poliittiselle vakuuttavuudelle ovat vankat. Termien oikeanlainen ja tehokas kehystäminen voisi luoda termien vakiinnuttamiselle ilmastopoliittisiin toimenpiteisiin vankat perustat, minkä takia aihe on ajankohtainen ja relevantti. Tämä työ kontribuoi tieteelliseen tutkimukseen ja kirjallisuuteen CJM:n käyttämästä velkakehyksestä, strategisesta kehystämisen prosessista sekä aktivismista tehdystä kehysanalyysista.

The thesis deals with multilateral negotiations under the United Nations on the sustainable use and protection of biodiversity in areas beyond national jurisdiction, i.e., the high seas (BBNJ negotiations). The object of research is how the environmental impact assessment (EIA) will be internationalized in the new BBNJ treaty: how strongly should the EIA process remain within the jurisdiction of states or be managed by global institutions that are being established. By comparing the positions of the negotiating parties on internationalization of EIA, characteristics and challenges of multilateral environmental negotiations aimed at consensus can be viewed. The thesis examines the positions of the Pacific Small Island Developing States (PSIDS) and the United States on the internationalization of EIA. The first three rounds of intergovernmental negotiations in 2018-2019 are covered. The materials used in the theory-driven content analysis are UN documents on the negotiations in addition to which the views of the negotiating parties are compared based on the negotiation reports of International Institute for Sustainable Development (IISD) as well as the parties’ statements. The connection PSIDS and the United States have to the ocean is mapped using versatile sources, including research literature and statistics. The negotiations are studied using Andrew Moravcsik's theory of liberal intergovernmentalism. The central concept guiding the negotiation analysis is asymmetric interdependence according to which the parties have different levels of negotiation power depending on their need for the new agreement. The analysis shows clear differences of opinion between the two parties on internationalization of EIA: PSIDS supported the internationalization of EIA more compared to the United States, who wanted to keep EIA largely state-led without the supervision of a supranational instruments. The positions can be understood through the parties' issue-specific preferences deriving from their connection to the ocean as well as the benefits and costs of the agreement. PSIDS has a strong connection to the ocean economically, culturally and socially: the states are often dependent on ocean resources. The United States, on the other hand, is a great power that benefits from using high seas resources, but on the other hand, is not as dependent on the well- being of marine biodiversity as PSIDS. In general, international integration of the EIA could be considered relatively more important for PSIDS, while the US had relatively less incentive to coordinate EIA policies internationally. The United States would be better able to cope with the obligations of the agreement on its own, due to its strong national capacities. Thus, following Moravcsik, it can be argued that the United States also had more negotiating power than PSIDS. The next step in the research would be to investigate the final agreement reached in the spring of 2023: how has the EIA been internationalized and whose voice can be heard in the final treaty text.

Maisterintutkielma tarkastelee EU:n liittymisehdollisuuden tilaa Serbian liittymisprosessin kontekstissa vuosien 2019–2021 aikana ja pyrkii ymmärtämään unionin laajentumista ohjaavien sasiakirjojen taustaa peilaamalla niitä Kiinan lisääntyneeseen toimintaan. Euroopan unionin laajentuminen Länsi-Balkanille ollut hidasta tiukkojen liittymisehtojen myötä ja samanaikaisesti Kiinan on onnistunut nousemaan alueella yhdeksi keskeisimmistä ulkoisista toimijoista. Kiinan kanssa tehtävän yhteistyön on arvioitu asettavan ehdokasvaltiot alisteiseksi sen intresseille ja heikentävän unionin laajentumiseen liittyviä ehdollisuuden mekanismeja. Tutkimus pyrkii tulkitsemaan onko unionin ehdollisuuspolitiikan heikentymisestä havaittavissa osana Serbian jäsenyysneuvotteluja. Tutkielma keskittyy taustoittamaan Kiinan lisääntyneen toiminnan lähtökohtia Länsi-Balkanilla sekä ymmärtämään niitä osana sen laajempaa ulkopoliittista strategiaa. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu rationaaliseen valinnan institutionalismiin, jota soveltamalla voidaan tarkastella kannustinpohjaisen ehdollisuuspolitiikan toimivuutta osana EU:n laajentumista. Tutkimusaineisto koostuu EU:n virallisista dokumenteista, jotka analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin nostamalla niistä tutkimusongelman kannalta keskeisiä havaintoja sekä vertailemalla niitä toisiinsa, jolloin voidaan ymmärtää niiden taustalla vaikuttavia muutosprosesseja. Tutkimustulokset osoittavat, että Serbian kohdalla liittymisehdollisuus on ollut erityisen heikkoa vuosien 2019–2020 aikana, jolloin valtion suhteet Kiinaan ovat syventyneet entisestään. Kun taas vuoden 2021 aikana voidaan havaita viitteitä liittymisehdollisuuden tehostumisesta, jota voidaan ymmärtää unionin uuden laajentumismenetelmän kautta. Dokumenttianalyysi osoittaa, että EU on pyrkinyt tehostamaan ehdollisuuden toimivuutta pyrkimällä vaikuttamaan ehdokasvaltioiden strategiseen hyödynmaksimointiin. Lisäksi tulokset tukevat aikaisempaa tutkimusta siitä, että Kiinan toiminta Länsi-Balkanilla voi heikentää unionin ehdollisuuden mekanismeja tarjoamalla hyötyjä pienemmillä omaksumiskustannuksilla.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, miten kolme demokratiamallia – osallistava, deliberatiivinen ja kilpailullinen demokratia – ilmenevät Euroopan parlamentin täysistuntokeskusteluissa Euroopan tulevaisuuskonferenssista. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan miten Euroopan parlamentin poliittisten ryhmien ideologinen tausta, Euroopan parlamentin rakenteet ja mahdolliset koalitioasetelmat vaikuttavat täysistuntokeskusteluissa nouseviin teemoihin ja poliittisten ryhmien kantoihin eri demokratiamalleista. Tutkimusta eri demokratiamallien sekä suoran demokratian kannatuksesta on suhteellisen vähän erityisesti Euroopan unionin ja Euroopan parlamentin kontekstissa. Niinpä tämä tutkielma pyrkii tuomaan uutta näkökulmaa poliittisten ryhmien suhtautumisesta eri demokratiamalleja kohtaan. Tutkielma tarkastelee myös euroskeptisyyden ja populististen äärioikeistoryhmien vaikutusta siihen, miten eri demokratiamalleja käsitteellistetään ja miten erilaiset teemat nousevat esille Euroopan tulevaisuuskonferenssin täysistuntokeskusteluissa. Tutkielma on kiinnostava ja ajankohtainen, sillä Eurooppa sekä Euroopan unioni kohtaavat jatkuvasti uusia haasteita. Demokratiavajeen voidaan nähdä olevan yksi näistä haasteista ja sitä myös tämä aloite, eli Euroopan tulevaisuuskonferenssi pyrki paikkaamaan EU-tasolla. Tutkielman aineistona toimii Euroopan parlamentin kolme täysistuntokeskustelua, joissa käsiteltiin Euroopan tulevaisuuskonferenssia. Tutkielman aineistona on 200 täysistuntopuheenvuoroa. Analyysimenetelmänä toimii teoriaohjaava sisällönanalyysi ja teoreettisena viitekehyksenä kolme eri demokratiamallia. Tutkielma käyttää myös taustatutkimuksena aiempaa tutkimusta euroskeptisyydestä sekä Euroopan parlamentin poliittisista ryhmistä. Aineistosta nousee esille yhteensä 13 eri kategoriaa, joista viisi sijoittuu osallistavan demokratian kehyksen alle, kaksi deliberatiivisen demokratian kehyksen alle ja kaksi kilpailullisen demokratian viitekehyksen alle. Loput neljä kategoriaa nousivat aineistosta teoreettisen viitekehyksen ulkopuolelta. Tutkielma osoittaa, että poliittiset ryhmät noudattavat vasemmisto-oikeisto jakoa demokratiamallien kannatuksessa. Oikeistopuolueet tai poliittiset ryhmät tukivat ennemmin kilpailullista demokratiaa verrattuna vasemmisto- ja/tai liberaalipuolueisiin. Vasemmistoon suuntautuvat poliittiset ryhmät kannattavat vahvemmin suoraa demokratiaa eli tutkimuksen kontekstissa osallistavaa ja deliberatiivista demokratiaa. Euroskeptiset poliittiset ryhmät puolestaan eivät tukeneet osallistavaa tai deliberatiivista demokratiaa ja osoittivat myös eniten vastustusta Euroopan tulevaisuuskonferenssia kohtaan. Puolestaan euromyönteiset ja vakiintuneen aseman saaneet puolueet olivat myötämielisempiä Euroopan tulevaisuuskonferenssia kohtaan. Tulokset osoittavat, että erilaiset jännitteet Euroopan parlamentissa kuten myös poliittisen ryhmän tausta vaikuttavat siihen, miten ryhmät tukevat eri demokratiamalleja ja millaisia teemoja täysistuntokeskusteluissa esitetään.

Tutkielmassa perehdytään Helsingin kaupungin OmaStadiin eli osallistuvan budjetoinnin projektiin vuonna 2021 ja siinä yhteiskehittämisvaiheen työpajoissa eli raksoissa tapahtuneeseen fasilitointiin. Työ vastaa tutkimuskysymykseen: Minkälainen rooli fasilitoinnilla oli OmaStadin alue- ja teemaraksoissa? OmaStadin lähtökohdissa mainitaan puntaroivan kansalaiskeskustelun eli deliberaation vahvistaminen, ja fasilitoinnilla on todettu olevan kiinteä yhteys deliberaation periaatteiden toteutumiseen. Aiheena fasilitointia ei ole juurikaan tutkittu tai teorisoitu, ja tämän työn tavoite on tuottaa lisätietoa OmaStadin fasilitoinnin tavoista ja siihen liittyvistä haasteista. OmaStadissa järjestettiin kaksi työpajakierrosta. Ensimmäisten eli alueraksojen tavoite oli saada avattua mahdollisimman monta kriteerit täyttävää ehdotusta OmaStadin nettisivuille. Toisten työpajojen eli teemaraksojen tavoitteena oli muokata ehdotuksista sellaisia, että niille voitiin laskea kustannusarviot. Näissä raksoissa kaupungin asiantuntijat tarjosivat osaamistaan liittyen ehdotusten käytännöntoteutukseen ja kustannuspuoleen. Työn aineisto koostuu työpajojen havainnoinnista sekä täydentävistä puolistrukturoiduista teemahaastatteluista. Aineiston analyysi perustuu määrälliseen sisällönerittelyyn sekä laadulliseen sisällönanalyysiin. Fasilitoinnissa voidaan havaita selkeä kehityskaari ja aktiivisuuden tason nousu työpajojen edetessä. Analyysi osoittaa, että kaupunkilaisten kokemukset raksoissa vaihtelivat kuitenkin suuresti fasilitoinnin osalta niin määrällisesti kuin laadullisesti. Ehdotusten suuri määrä oli fasilitoinnin kannalta haasteellista, sillä resurssit eivät mahdollistaneet fasilitoijan kokoaikaista osallistumista kaikkiin ryhmiin, ja tästä johtuva pirstaloituneisuus tuotti osallistujien välistä eriarvoisuutta. Raksat toimivat kaupunkilaisten omaehtoisen toiminnan areenoina, ja fasilitoijien tehtävä näyttäytyi tämän mahdollistajana sen sijaan, että olisi vaikutettu siihen millä tavoin kehittämistä tehtiin tai keskustelua käytiin. Fasilitoinnin roolissa korostui keskustelun johtamisen sijaan siihen mukautuminen. Työpajat mobilisoivat kansalaisia ajamaan omaan asiantuntijuuteensa tai kiinnostukseensa pohjautuvaa ehdotusta eteenpäin kohti äänestystä sen sijaan, että kyseessä olisi ollut deliberatiivista demokratiaa vahvistanut tilaisuus.