Browsing by discipline "Yleinen valtio-oppi, politiikan tutkimus"
Now showing items 101-120 of 205
-
(2018)I avhandlingen granskas sju organisationers definitioner av energidemokrati med utgångspunkt i en teoretisk konceptualisering av begreppet som består av tre dimensioner: demokratisk suveränitet, deltagande governance och medborgarägande. Syftet är att studera i vilken utsträckning organisationernas definitioner av energidemokrati stämmer överens med denna konceptualisering. Dessutom undersöks vilka huvudsakliga politiska målsättningar som framkommer i organisationernas material. Energidemokrati strävar efter att erbjuda en alternativ lösningsmodell för en hållbar och demokratisk energisektor i en tid där klimatförändringen ställer krav på en övergång till förnybar energiproduktion. Därför är det ändamålsenligt att studera den teoretiska förankringen i organisationernas definitioner för att se ifall de definierar hur energidemokrati enligt dem i praktiken kan skapa en demokratisk energisektor. Som metod tillämpas kvalitativ innehållsanalys. För att granska definitionerna utarbetas ett konceptdrivet kodningsramverk utgående från det analytiska ramverket för de tre energidemokratiska dimensionerna. Parallellt skapas det ett datadrivet kodningsramverk där organisationernas huvudsakliga politiska målsättningar kartläggs. Som material används organisationernas rapporter, artiklar och websidor i vilka det framkommer hur de definierar energidemokrati. Analysens resultat visar att organisationernas definitioner i genomsnitt stämmer svagt överens med den teoretiska konceptualiseringen av energidemokrati. Definitionerna stämmer mest överens med dimensionen för medborgarägande, då energidemokrati enligt alla studerade organisationer innebär ibruktagande av förnybar energiproduktion och nästan alla inkluderar medborgarägande av energiproduktion i sin definition. Definitionerna stämmer svagast överens med dimensionen för deltagande governance. De huvudsakliga politiska målsättningarna som framkommer i organisationernas material är hållbarhet, social rättvisa, arbetarrättigheter, ekonomisk makt och kontroll, förvaltnings- och finansieringspolicy samt deltagande och demokrati. Resultatet visar bredden av politiska målsättningar som kan förknippas med energidemokrati. Organisationernas definitioner har enligt analysens resultat en relativt svag teoretisk förankring både då det kommer till Szuleckis konceptualisering och till deltagande och deliberativ demokrati. I sina definitioner inkluderar organisationerna krav på utökade möjligheter till deltagande och demokratiserade processer i energisektorn men i flera av dem preciseras inte utförligare vilka kriterier för deltagande och demokrati som borde uppfyllas. I sina definitioner av energidemokrati lyckas en del av organisationerna inte heller särskilja mellan komponenter som beskriver den energidemokratiska processen och dess eftersträvade utfall. Analysen visar således att organisationerna i sina definitioner utförligare borde beskriva hur deltagande och demokrati försäkras i det energidemokratiska systemet. De eventuella politiska målsättningarna inom ramen för energidemokrati bör specificeras separat. Så länge den energidemokratiska deltagande organiseringsmodellen och dess kriterier är oklara och svagt förankrade i teori har organisationerna svårigheter att erbjuda trovärdiga alternativ för en demokratisk organisering av deltagande och beslutsfattande i energisektorn.
-
(2013)Utgångspunkten för den här studien är att Finlands invandrarbefolkning har ökat fort under de senaste åren, detta har fört med sig en offentlig diskussion samt forskning om integrationen av invandrare, men fokus har främst legat på arbetsmarknadsintegration, språkkunskaper samt tillägnandet av den lokala kulturen. Däremot finns det relativt lite forskning som behandlar den politiska integrationen, även om ämnet på sistone har fått mer uppmärksamhet. I dagsläget är personer med invandrarbakgrund underrepresenterade inom det politiska systemet och röstar mer sällan än personer som tillhör majoritetsbefolkningen, vilket kan ses som ett demokratiskt problem. Studiens huvudsakliga syfte är att studera uppfattningar av och resonemang kring politisk representation bland utlandsfödda kommunalpolitiker som var uppställda som kandidater i kommunalvalet 2012 i Helsingfors. Den huvudsakliga frågan är vilka samhällsgrupper och intressen kandidaterna ser sig själv som representanter för. Dessutom studeras även varför och hur kandidaterna har valt att aktivera sig inom politiken och deras synpunkter på eventuella specifika invandrarintressen. I och med att integrationen under de senaste åren har politiserats och på grund av att debatten främst har initierats av aktörer som förhåller sig negativt till invandring och månkulturalism är det även av intresse att studera hur politikerna har reagerat på debatten och huruvida den har påverkat deras politiska engagemang. Den huvudsakliga teoretiska referensramen utgörs av teorier om minoritetsrepresentation och framför allt av Anne Phillips idé om närvarons politik som utgår från att en ökad representation av olika minoriteter är viktig för att uppnå ett mer jämlikt system som i högre grad beaktar olika politiska intressen. Dessutom används olika perspektiv på social identitet och tillhörande samt politisk integration och mobilisering av personer med invandrarbakgrund. Studien vägleds av en förståelse att förhållandet mellan politisk representation och sociala identiteter är komplext, vilket innebär att politikernas representationsuppfattningar kan vara mycket mångskiftande. Studiens empiriska del består av 10 semistrukturerade samtalsintervjuer av utlandsfödda kandidater som var uppställda i 2012 års kommunalval i Helsingfors. Intervjuerna genomfördes mellan oktober 2012 och januari 2013. Till sin natur är studien en beskrivande fallstudie och i analysen av materialet har ett teorikonsumerande tillvägagångasätt använts. Analysen av materialet har genomförts med hjälp av programmet Atlas.ti. Resultaten visar på att kandidaterna ser sig själv som representanter för ett flertal olika grupper och intressen, men också på att många av dem vill föra invandrarnas talan inom politiken. Men det förkommer även politiker som tar avstånd från idén att de på grund av sin bakgrund ska fungera som representanter för invandrare och minoriteter, medan andra politiker använder sig av sin etniska bakgrund för att profilera sig politiskt. Resultaten speglar att Helsingfors har en allt större befolkning med invandrarbakgrund och att integrationspolitiken mer än tidigare har kommit upp på den politiska agendan. Men på grund av förväntningar från partierna, medierna och det omgivande samhället ser det även ut att finnas ett tryck på politiker med invandrarbakgrund på att de ska arbeta med minoritets- och integrationsfrågor och därför tvingas de inom politiken förhålla sig till sin bakgrund på ett eller annat sätt. Ofta har något specifikt samhällsproblem motiverat kandidaterna att aktivera sig inom partipolitiken även om det också i varierande grad förekommer olika ideologiska motiv för den politiska aktiviteten. Olika organisationer inom tredje sektorn har fungerat som en viktig rekryteringskanal av kandidaterna. Ett intressant resultat är att somliga kandidater ser sin politiska aktivitet som ett sätt att motverka ett samhällsklimat som blivit mer fientligt gentemot invandrare och olika minoriteter. Det finns en utbredd uppfattning om att det finns somliga specifika invandrarintressen som främst hänger ihop med integrationspolitiken. Men det förekommer även många reservationer gentemot uppfattningen i och med att personer med invandrarbakgrund utgör en så heterogen grupp att det inte är meningsfullt att tala om specifika invandrarintressen. Studiens resultat visar på idén om en mer deskriptiv politisk representation under de senaste åren har haft inflytande på hur man i Finland ser på representation. Det här syns bland annat i ett ökat fokus på inkluderandet av minoriteter i beslutsfattandet, vilket ur demokratisynpunkt kan ses som en positiv utveckling. Men samtidigt finns en risk att man överbetonar politikers bakgrund och samtidigt för fokus bort från deras handlingar och åsiktsöverenstämmelsen mellan dem och deras väljare.
-
(2019)Maapallon lämpötila on ihmisen aiheuttamien päästöjen vuoksi noussut yli yhden asteen esiteollisesta ajasta; merenpinnan nousu, kuivuus ja luonnonkatastrofit ovat ajaneet arviolta 25 miljoonaa ihmistä ilmastopakoon. Samaan aikaan yritysvastuukeskustelussa on siirrytty kilpailuedusta välttämättömyyteen ja omistajuuteen. Vastuullista toimintaa on kyllä ollut jo pitkään – teollistumisesta saakka on puhuttu inhimillisistä työoloista, terveydenhuollosta ja lahjoituksista hyväntekeväisyyteen ilman johdonmukaisia ohjelmia tai raportteja. 2000-luvulla liike-elämä on käynyt läpi dramaattisia yritysten vastuuta kasvattavia muutoksia, joita ovat globalisaatio, informaatioteknologian valta, valtioiden liberalisaatio ja yhteiskunnallinen valveutuminen. Kuitenkin viimeistään Yhdysvaltojen irtaannuttua Pariisin ilmastosopimuksesta, on yritysten täytynyt ottaa vahvempi ote ilmastokriisin ratkaisuista. Kestävän kehityksen saavuttamiseksi, eli kehityksen, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevaisuuden sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa, on tiedostettu, että koko yhteiskunnan täytyy muuttua, mutta mieluummin evoluutiolla kuin vallankumouksella. Muutoksen vauhdittamiseksi YK:n jäsenmaat asettivat vuonna 2015 Agenda2030 -toimintaohjelman. Vuoteen 2030 asti ulottuvat 17 päätavoitetta tähtäävät äärimmäisen köyhyyden poistamiseen sekä kehitykseen, jossa otetaan tasavertaisesti huomioon ympäristö, talous ja ihminen. Suomessa keskeinen väline Agenda2030:n toteuttamiseksi on valtioneuvoston kanslian Sitoumus2050 -työkalu, jonka avulla yhteiskunnan sidosryhmät voivat antaa omia toimenpidesitoumuksia jaettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa keskitytään globaalin poliittisen järjestelmän tuottaman kehikon (YK:n Agenda2030) ja sitä kansallisella tasolla toteuttavan sidosryhmätyökalun (Sitoumus2050) vaikutukseen yksityisellä sektorilla. Tutkielman analyysi pohjautuu yritysvastuututkimuksen teoreettiseen viitekehykseen ja Edward Freemanin ym. teoksessa Stakeholder Theory: The State of Art (2010) esiteltyyn sidosryhmäteoriaan. Erityisesti hyödynnetään teorian jakoa residuaaliseen ja integroituneeseen yritysvastuuseen. Residuaalinen malli perustuu moraaliseen velvoitteeseen antaa yhteiskunnalle takaisin voittojen jakamisen jälkeen. Integroituneessa yritysvastuussa taas sosiaaliset, eettiset ja ympäristöä koskevat kysymykset on integroitu osaksi johtamisstrategiaa, jolloin painotus on arvonluonnissa voittojen jakamisen sijaan. Residuaalisen mallin dominoinnista huolimatta, ajatus integroituneesta yritysvastuusta on yleistynyt ja tutkimuskohteena olevan Sitoumus2050:n yksi tavoite on edistää juuri integroitunutta vastuuajattelua yrityksissä. Klassista koeasetelmaa mukailevassa tutkimuksessa analysoidaan liikevaihdoltaan Suomen kymmenen suurimman yrityksen vastuullisuusohjelmia vuosina ennen ja jälkeen Agenda2030:n voimaantulon eli vuonna 2014 ja 2016. Tutkittavat yritykset on jaettu kahteen ryhmään: Sitoumus2050:ssä mukanaoleviin yrityksiin ja työkalun ulkopuolisiin yrityksiin. Primaariaineistona toimivat vertailuvuosien vastuullisuusraportit, joita analysoidaan ensisijaisesti kvalitatiivisesti teoriasidonnaisen sisällönanalyysin ja -erittelyn avulla. Raporttien pohjalta syntyneitä havaintoja syvennetään avoimilla teemahaastatteluilla ja selvitetään, miksi yritys on tai ei ole lähtenyt mukaan Sitoumus2050:een. Tutkimuksessa osoitetaan, että vaikka vastuullisuusraportoinnin taso on kehittynyt kaikilla, ovat sitoumuksessa mukana olevat yritykset siirtyneet integroituneeseen malliin ja omaksuneet Agenda2030 -toimintaohjelman tavoitteet vielä tehokkaammin kuin sitoumuksen ulkopuoliset yritykset. Lisäksi sitoumukseen kuuluminen korreloi positiivisesti holistisen lähestymistavan omaksumisen sekä vastuullisuusraportin monipuolisuuden kanssa. Raporttien ja haastattelujen analyysin ristiriitaiset tulokset viestivät siitä, ettei Sitoumus2050:n ja Agenda2030:n välistä yhteyttä ole täysin ymmärretty. Kansallisen työkalun suurimmat ansiot liittyvät sen sijaan toimintaympäristön ja lainsäädännön ennakointiin, valtiotoimijaan luotuun yhteyteen sekä Suomea ulospäin edustavaan yhteisöön kuulumiseen.
-
(2018)Tiivistelmä/Referat – Abstract In January 2018 The EU implemented the largest reform in financial market regulation in decades. Markets in Financial Instruments Directive (2014/65/EU), from here on identified as MiFID II. During the financial crisis of 2008, the deficiencies of the EU’s financial market regulation became apparent. The primary research question of this study asks, whether the Policy Cycle is a relevant angle for analysing EU financial policy making. The second question seeks to find out why it has taken so long for MiFID II to be implemented? The Policy Cycle theory has already been used successfully to understand EU policy making, and financial policy making. It is the conclusion of this study, that even with its clear drawbacks, the Policy Cycle theory can successfully be used in this case study to understand EU policy making further. The second research question posed why it has taken so long to implement the directive? The answer found in this study is simply the enormous size of the directive and the large technical implications that follow. Developing new systems of compliance will always take time. Financial regulation is often complex and EU policy making is often difficult to follow, with several decisions going on at once. The use of Policy Cycle will help give structure to an otherwise complex process.
-
(2012)Äänestämättömyyteen on kiinnitetty paljon huomiota ja tälle kehitykselle on yritetty löytää selittäviä tekijöitä. Tätä on pidetty tärkeänä, koska äänestämisen käsite ymmärretään demokraattisen legitimiteetin symboliksi ja erääksi kansalaisten poliittisen osallistumisen keskeiseksi muodoksi. Äänestysvilkkautta yleisissä vaaleissa on lisäksi totuttu pitämään tapana mitata demokratian toimivuutta. Äänestämättömyys on ongelmallista myös sen vuoksi, että se ei jakaudu tasaisesti kansalaisten kesken, vaan on vinoutunut hyväosaisten hyväksi ja heikommassa asemassa olevien tappioksi. Tällöin on suuri vaara sille, että passiivisten ryhmien tarpeet jäävät helposti huomioimatta. Eräänä äänestämättömyyden tärkeänä taustatekijänä pidetään huono-osaisuutta ja syrjäytymistä. Ne ovat ilmiöitä, joiden taustalta löytyy usein työttömyyttä tai muuta osattomuutta. Tässä tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan työttömyyden vaikutusta äänestyskäyttäytymiseen. Tutkimus pyrkii osaltaan täydentämään aiemmin tehtyjen tarkastelujen sarjaa etsimällä selitystä työttömien äänestämättömyydelle. Tarkoituksena on ollut löytää empiirisen analyysin ja aikaisemman tutkimuksen avulla tarkentavia syitä sille, miksi työttömyys lisää todennäköisyyttä jättää äänestämättä. Aiheen tutkimisella voidaan katsoa olevan myös yhteiskunnallista merkitystä, sillä äänestämättömyys on ollut laajaa jo pidemmän aikaa. Myös se tosiasia, että työttömyys on säilynyt korkealla tasolla 1990-luvun laman jälkeenkin, antaa tutkimukselle yhteiskunnallista lisäarvoa. Työssä keskitytään vaaliosallistumisen kannalta keskeisiin sosiodemografisiin ja —ekonomisiin tekijöihin ja selvitetään, millaisia havaintoja nämä muuttujat tuovat esiin aihealueen tutkimuksen yhteydessä. Selittävinä muuttujina ovat sukupuoli, koulutus, ikä, siviilisääty ja materiaalinen hyvinvointi (tulot ja asumismuoto). Tutkimusta voidaan luonnehtia äänestyskäyttäytymistä tarkastelevaksi kvantitatiiviseksi tutkimukseksi ja se voidaan sijoittaa sosiologisen lähestymistavan traditioon. Työn lähtökohdan muodostavat Tuomo Martikaisen vaaleja ja äänestyskäyttäytymistä koskevat tutkimukset. Tutkimusaineistona on käytetty FSD1260 Eduskuntavaalitutkimus 2003- ja FSD2269 Eduskuntavaalitutkimusaineistoja. Analyysit on toteutettu tilastollisin menetelmin käyttämällä ristiintaulukointeja ja logistista regressioanalyysia. Tutkimuksen painotus on suomalaisessa yhteiskunnassa. Työttömyyden voidaan todeta lisäävän todennäköisyyttä jättää äänestämättä. Sosiodemografisista ja —ekonomisista tekijöistä ainakin koulutuksella, iällä, siviilisäädyllä ja materiaalisella hyvinvoinnilla näyttää olevan merkitystä työttömien äänestysaktiivisuuteen. Alhainen koulutustaso, nuori ikä, parisuhteen puuttuminen, vuokralla asuminen sekä talouden vähäiset tulot ovat tekijöitä, joilla yhdessä työttömyyden kanssa näyttää olevan yksilöä sekä poliittisesti että muutenkin passivoiva vaikutus. Työttömien äänestämättömyys näyttää liittyvän paljolti myös välinpitämättömyyteen, syrjäytymiseen sekä tyytymättömyyteen omaa elämäntilannetta kohtaan. Työttömyyden pituudella voidaan katsoa olevan merkittävä vaikutus työttömän äänestysaktiivisuuden kannalta. Pitkittynyt työttömyys ilmenee usein alentuneena äänestyshalukkuutena. Työttömien äänestämättömyyden taustalla vaikuttaa myös se, että useat heistä ovat huono-osaisia ja syrjäytyneitä. Nämä ovat tekijöitä, joiden on todettu tehokkaasti vieraannuttavan yksilön kaikenlaisesta yhteiskunnallisesta osallistumisesta. Eräs syy työttömien äänestämättömyydelle lienee myös heidän terveydentilansa. Fyysiset sairaudet saattavat estää äänestämisen joissakin tapauksissa, mutta ennen kaikkea ongelman muodostavat tässä yhteydessä erilaiset mielenterveydelliset ongelmat ja erityisesti masennus. Työttömien keskuudessa masennusta esiintyy huomattavasti keskimääräistä enemmän.
-
(2016)Tutkin Pro gradu –tutkielmassani neljän suomalaisen rap-artistin/yhtyeen sanoituksia identiteetin rakentumisen näkökulmasta. Erityisesti tarkoituksena on tarkastella, minkälaista poliittista, sosiaalista ja kulttuurista identiteettiä suomalaisissa rap-sanoituksissa rakennetaan. Tutkimuksen kohteena olevat sanoitukset ovat peräisin Jontti ja Shaka, Heikki Kuula, Yhden Miehen Kultti ja Kallio Underground -yhtyeiltä. Suomalainen rap-musiikki ei ole sisällöltään yhtenäistä, joten artistit valikoituivat alueellisen painotuksen mukaan. Kaikkien tutkimuksessa käytettyjen artistien sanoituksissa paikallisena viitekehyksenä on Helsingin Kallion kaupunginosa. Aineiston analysoimiseksi tutkielmassa käytetään temaattista sisällönanalyysiä. Temaattisen sisällönanalyysin kautta aineistoa voidaan analysoida sekä eksplisiittisellä että implisiittisellä tasolla. Analysoitaessa rap-sanoituksia monet maininnat esimerkiksi köyhyydestä tai päihteistä ovat implisiittisesti tai synonyymien kautta ilmaistuja. Tutkielmassa identiteetin nähdään rakentuvan ja muokkautuvan jatkuvasti suhteessa niihin tapoihin, joilla minää representoidaan tai puhutellaan ympäröivissä kulttuureissa. Subjekti voi ottaa eri identiteettejä eri aikoina eikä subjekti omaa eheää minää, olemusta tai keskusta, jonka ympärille identiteetit järjestyisivät. Tämänkaltaisen esityksen kautta näkökulma identiteetistä voidaan kääntää identiteetin rakentumisen prosessiin sekä kyseisen prosessin osapuoliin. Tutkielmassa viitataan termiin köyhyyden kulttuuri, jonka kautta pyritään kuvaamaan kulttuurista identiteettiä elämäntapana, joka siirtyy sukupolvelta toiselle kulttuuristen tuotteiden kautta. Käsitteen kautta voidaan myös määritellä indikaattorit/ominaisuudet, joita sanoituksista pyritään löytämään. Jontti ja Shaka, Heikki Kuula, Kallio Underground ja Yhden Miehen Kultti kuljettavat kuuntelijan läpi karun yhteiskunnallisen todellisuuden. Kallio esiintyy kappaleissa paikkana, jossa asutaan, mutta etenkin vahvana identiteetin tuottajana ja samaistumisen kohteena. Kalliosta muodostuu sanoituksissa viitekehys koko elämälle, jossa kasvetaan ja toimitaan, niin konkreettisesti kuin henkisestikin. Asuinpaikka määrittää, minkälainen tulevaisuus henkilöllä on edessään. Kallio esiintyy kulttuurin ja identiteetin muotona, joka luo kulttuurin edustajille elämän ehdot. Sanoitukset kuvaavat yhteiskunnallisen todellisuuden, jossa yksilön tulevaisuus on saneltu eikä kohtaloa vastaan jakseta tai pystytä taistelemaan. Kappaleissa yhteiskuntaa edustavat instituutiot kuten poliitikot, lainvalvojat ja viranomaiset nähdään vihollisina tai huonosti toimivina. Yhteiskunta ja julkinen valta näyttäytyvät lähinnä rajoituksina ja epäoikeudenmukaisuutena, ja kasvot epäoikeudenmukaisuudelle tarjoavat mainitut valtiolliset instituutiot. Poliittiset ilmaukset tai politiikan piiriin koodatut osat sanoituksista harvemmin viittaavat konkreettiseen päivänpolitiikkaan tai puoluepolitiikkaan. Kyse on oman jokapäiväisen elämän poliittisuudesta. Valtiollinen ja julkinen politiikka sekä poliitikot nähdään kaukaisina tekijöinä, jotka eivät vaikuta omaan kohtaloon. Elämä on taistelua ja parlamentaarinen politiikka ei pysty kohtaamaan oman lähipiirin kanssa koettua todellisuutta. Poliittisella spektrillä sanoitukset sijoittuvat vasemmalle, mutta myös yksilön vastuuta painotetaan erityisesti päihteiden käytön kohdalla. Yksilökeskeinen ajattelu onkin osaltaan ristiriidassa vasemmistolaisen tematiikan kanssa, joka sanoituksista monin paikoin löytyy. Rap-musiikki ja hip hop-kulttuuri ovat poliittisen ilmaisun muotoja kyseistä kulttuuria kuluttaville ihmisille. Musiikin ja erilaisten kulttuuristen tuotteiden kuluttaminen voi saada aikaan identiteetin tuntemuksen. Kulttuuriset tuotteet luovat merkityksiä ja erityisesti rap-musiikissa on kyse identiteettien rakentamisesta sekä uusintamisesta. Tutkimuksessa käytetyt sanoitukset tarjoavatkin yhden mielenkiintoisen näkökulman asennoitumiselle yhteiskuntaa ja politiikkaa kohtaan. Sanoitukset luovat metaforan yhteiskunnasta ja tämän tutkielman kohdalla metafora syntyy tietystä paikallisesta kulttuurisesta identiteetistä.
-
Miten kulttuurista tuli vientituote? : Policy-analyyttinen tapaustutkimus kulttuurivientihankkeesta (2011)Tutkielma käsittelee opetus- ja kulttuuriministeriön, ulkoasiainministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteistä kulttuurivientihanketta pyrkimyksenään erotella sen syntyyn vaikuttaneita tekijöitä, luoda kuvaa hankkeeseen liittyneistä tavoitteista ja ristiriidoista ja siitä, miten niitä on käsitelty hankkeen etenemisen aikana. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on hankkeen toimijaverkoston hahmottaminen, hankkeen syntyhistoria ja idean kehittyminen osaksi virallista kulttuuripolitiikkaa. Policy-analyysin keinoin tutkielma tarkastelee kulttuuriviennin kehittämisohjelman vireillepanoa,suunnittelua ja toteuttamista. John Kingdonin lukuisten virtausten malli (engl. mulptiple streams) toimii tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ja aineiston analyysi suoritetaan mallin viiden keskeisen elementin kautta. Aineisto analysoidaan (1) ongelmien virran, (2) politiikkavirran, (3) policy-virran, (4) policy-yrittäjien ja (5) policy-ikkunan kautta. Tutkimusmenetelmänä käytetään asiantuntijahaastatteluja, jotka toteutettiin teemahaastatteluina ministeriöiden virkamiesten ja taiteen tiedotuskeskusten toiminnanjohtajien keskuudessa. Aineisto muodostuu hankkeeseen liittyvistä asiakirjoista ja litteroiduista asiantuntijahaastatteluista. Asiantuntijoiden keskuudessa ajatus kulttuurivientihankkeesta kehittyi vähitellen. 1990-luvun lopulla yleistyi ajatus kulttuuriteollisuudesta ja 2000-luvun alussa kulttuuriteollisuus-termi vähitellen korvautui uusilla luovien alojen ja kulttuuriviennin käsitteillä. 2000-luvun alun yleinen globalisaatiokehitys ja vilkas julkisuudessa käyty keskustelu vaikuttivat omalta osaltaan kansalliseen ilmapiiriin ja puhe luovista aloista ja innovaatiopolitiikasta yleistyi nopeasti. Poliittisen ylärakenteen huomiota herättävinä tapauksina toimivat niin yksittäiset kulttuuritapahtumat kuin erilaiset taloudelliset indikaattorit ja vertailu muihin maihin. Hankkeen aseman vahvistui kevään 2007 vaalien jälkeen ja sen erillismaininta Matti Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelmassa kertoo hankkeen hyvästä arvosopivuudesta hallituksen ideologiaan. Hankkeen teknistä toteutettavuutta tukivat taiteen ja kulttuurin veikkausvoittovaroista myönnettävien määrärahojen myönteinen kasvu koko 2000-luvun ajan. Vaikka ministeriöiden välisten raja-aitojen katsottiin monilta osin alentuneen ja yhteistyön vahvistuneen, myös ministeriöiden välinen kilpailuasetelma tunnistettiin hankkeeseen negatiivisesti vaikuttavana tekijänä. Ministeriöiden näkemysten erilaisuus osoittaa, etteivät julkisen sektorin organisaatiot noudata yhteistä ideologiaa, vaan toimivat paljolti oman politiikkalohkonsa arvojen mukaan. Olemassa olevien apurahajärjestelmien ja tukimuotojen turvaaminen uusien hankkeiden rinnalla nousi selkeästi esiin kentän toimijoiden näkemyksissä. Kulttuuripolitiikan uudelleenkategorisointi sen perinteisestä sijainnista politiikan reunamilta osaksi ns. kovempia talouspoliittisia kysymyksiä on ollut keskeinen hankkeen pääsihteerien käyttämä strategia, jonka voidaan todeta monilta osin toteutuneen.
-
(2015)Suomen valtio sitoutui vuonna 1995 YK:n Pekingin julistuksen ja toimenpideohjelman allekirjoittaessaan ottamaan sukupuolinäkökulman huomioon kaikessa toiminnassaan. Pro gradu -tutkielma tarkastelee, miten sukupuolivaikutuksia arvioidaan sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön hallinnonalakohtaisten talousarvioesitysten valmistelussa ja miten sukupuolinäkökulma ilmenee valtion talousarvioesityksessä. Tutkimuksen kontekstina ovat 1980- ja 1990-luvuilla tapahtuneet politiikan muutokset, jotka asettavat yhä tiukemmat reunaehdot tasa-arvopolitiikan suunnittelulle ja toimeenpanolle. Tutkielma soveltaa sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista käsittelevää kansainvälistä ja kansallista tutkimusta. Tämän lisäksi se pohjaa uusinstitutionalistiseen ja uusliberaalia hallintoideologiaa käsittelevään tutkimukseen. Tutkielman kirjalliseen aineistoon kuuluvat Suomen valtion talousarvioesitys vuodelle 2014, sosiaali- ja terveysministeriön toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vuosille 2012–2015 sekä ministeriön toiminnallisen tasa-arvotyöryhmän työsuunnitelma vuodelle 2014. Tutkielman empiirinen haastatteluaineisto koostuu seitsemän henkilön asiantuntijahaastattelusta. Haastateltavat toimivat kahdessa tarkasteltavassa ministeriössä talousarviovalmisteluun tai tasa-arvovastuisiin liittyvissä tehtävissä. Tutkimustulosten perusteella sukupuolivaikutusten arvioinnit eivät ole vakiintuneet osaksi tarkasteltavien ministeriöiden valmistelu-työtä. Vastuu sukupuolivaikutusten arviointien tekemisestä on haastateltaville epäselvä, ja ministeriöiden sisäisten tasa-arvo-työryhmien asema talousarvioesityksen valmistelussa on epäselvä tai heikko. Ministeriöiden hallinnonalakohtaisissa yhteenvedoissa esityksen sukupuolivaikutuksista ilmenee eroja erityisesti siinä, ketkä osallistuvat yhteenvedon laatimiseen ja tehdäänkö arvio vuosittain. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista ei ole tällä hallituskaudella juurikaan kehitetty osana talousarvioprosessia. Haastateltavat tunnistavat talousarvioesityksen sisällössä vähintään välillisiä sukupuolivaikutuksia. Samalla he katsovat, ettei tehdyillä sukupuolivaikutusten arvioinneilla ole välitöntä vaikutusta talousarvioesityksen sisältöön. Tasa-arvoon liitetyt tavoitteet tai sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen eivät esiinny talousarvioesityksen alun yhteenveto-osiossa, jossa esitellään hallituksen finanssipoliittinen linja ja esityksen määrärahojen pääpiirteet. Sukupuolivaikutusten arviointia ei mainita myöskään valtiovarainministeriön hallinnonalakohtaisen talousarvioesityksen kohdissa, jotka käsittelevät hallinto- ja talouspolitiikan valmistelua. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalakohtaisessa esityksessä mainitaan sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen kehittäminen talousarvion laatimisessa hallituksen tasa-arvo-ohjelman pohjalta, muttei mitään yksityiskohtaisempaa toimenpidettä tavoitteen edistämiseksi. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisella on institutionaalisesti vahvempi asema sosiaali- ja terveysministeriössä kuin valtiovarainministeriössä. Tämä on nähtävissä sekä haastatteluaineistossa sekä talousarvioesityksessä, jossa valtavirtaistaminen mainitaan valtiovarainministeriön hallinnonalakohtaisessa yhteenvedossa, mutta se ei ole toimintatapana vakiintunut talousarvioesityksen valmistelussa. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen kuuluvien velvoitteiden institutionaalinen asema on heikko siksi, että niiden toimeenpanoa ei valvota eikä laiminlyöntiä ole sanktioitu. Valtavirtaistamisen epäselvä säädöspohja ja poliittinen tavoitteenasettelu näkyvät siinä, että vastuu toimeenpanosta nojaa lähinnä hallinnollisiin järjestelyihin, esimerkiksi verkostojen ja työryhmien toimintaan, joiden asema talousarvioesityksen valmistelussa on epäselvä tai heikko. Kehysbudjetoinnista ja Euroopan unionin finanssipoliittisesta sääntelystä aiheutuvien esteiden lisäksi talousarvioesityksen rakenteessa ja sen laatimiseen kuuluvassa prosessissa on institutionaalisia piirteitä, jotka vaikeuttavat sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen toimeenpanoa. Myös budjetoinnin panosorientoituneisuus asettuu sukupuolivaikutusten arviointeihin liittyvää tulosorientoitunutta budjetointia vastaan. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen säädöspohja tai poliittinen tavoitteenasettelu ei heijastele uusliberaalia hallintoideologiaa, mutta sen piirteitä ilmenee valtavirtaistamisen toimintatavoissa, esimerkiksi toiminnan horisontaalisuudessa sekä sukupuolineutraalissa kielessä ja toimintavoissa. Pohdittaessa, miten sukupuolivaikutusten arviointi voisi toteutua valtion talousarvioesityksen valmistelussa vaikuttavammin, keskeistä on, katsotaanko arvioinneilla olevan selkeä tarkoitus. Sukupuolivaikutusten arviointien tulisi liittyä ja vaikuttaa sekä talousarvioesitykseen sisältyvään hallinnonalojen toiminnan suunnitteluun että toimintaan osoitettaviin määrärahoihin, ja sitoa niiden valmistelua yhteen.
-
(2013)Tutkimuksen keskiössä on naisten asema vuoden 1901 osuustoimintalaissa. Laki takasi kaikille osuuskuntien jäsenille yhtäläiset vaikuttamis- ja päätöksenteko-oikeudet niin kutsutun jäsen ja ääni –periaatteen kautta. Laki oli siis tuolloin, viisi vuotta ennen eduskuntauudistusta, sukupuolinäkökulmasta katsottuna tasa-arvoinen. Tutkimuskysymys on, tiedostettiinko lain sisältö naisnäkökulmasta lain säätämisvaiheessa ja mikäli kyllä, millaista keskustelua aiheesta käytiin. Tutkimuksen viitekehykseen kuuluu osuustoiminta-aatteen organisoituminen Suomessa kokonaisuutena. Osuustoimintalain lisäksi tarkastelussa on Pellervo-Seuran perustaminen vuonna 1899. Tutkielma henkilöityy Hannes ja Hedvig Gebhardiin, aviopariin, jota pidetään suomalaisen osuustoiminnan isänä ja äitinä. Etenkin Hedvig Gebhardin ajattelu korostuu tutkimuksessa. Lisäksi viitekehys muodostuu 1900-luvun vaihteen yhteiskunnallisesta tilanteesta Suomessa ja orastavasta naisliikkeestä. Tutkimuksen kysymysasettelu ammentaa feministisestä tutkimuksesta. Ensisijainen metodi tutkimuksessa on lähdekritiikki. Tutkimusaineisto koostuu aikalaislähteistä: Osuustoimintalain säätämistä koskevista virallisista valtiopäiväasiakirjoista, Pellervo-Seuran julkaisemista osuustoimintaa ja osuustoimintalakia käsittelevistä ohjekirjasista, Hannes Gebhardin ja Hedvig Gebhardin kirjoittamista teoksista sekä Pellervo-lehtien vuosien 1899-1901 numeroista. Tutkimusaineisto on käyty läpi lukemalla ja sieltä on etsitty kohdat, jotka voivat liittyvä tutkimuskysymykseen. Aineistosta saatujen tulosten perusteella osuustoimintalakia säädettäessä ei kiinnitetty minkäänlaista huomiota lain sisältöön naisnäkökulmasta. Naisten tasa-arvoinen asema miesten rinnalla osuuskunnissa ei muutenkaan noussut esille missään kohden aikalaisaineistossa. Hedvig Gebhard mainitsi kirjoituksissaan naisten työn merkityksen osuuskunnissa, mutta hänkin ymmärsi tämän, ei naisen itsensä, vaan perheen, kautta. Joitakin viittauksia aineistosta löytyy siitä, että jäsen ja ääni –periaatteesta käytiin keskustelua, mutta tällöin kyseessä olivat jäsenten keskinäiset varallisuuserot, ei naisten oikeus osallistua ja vaikuttaa. Ilmeisesti vasta jälkipolvet ovat kyenneet näkemään vuoden 1901 osuustoimintalain sukupuolten välisen tasa-arvon kautta. Lisäksi uudemmista osuustoimintaa käsittelevistä teoksista näyttäisi unohtuneen se, että vuonna 1901 avioliitossa elävät naiset olivat juridisesti aviomiehensä holhouksen alaisia, jolloin osuustoimintalain demokratiaperiaate ei täten muun lainsäädännön puitteissa olisi voinutkaan koskea kaikkia naisia. Aikalaisille osuustoimintalaki tarkoitti siis miesten välistä yhdenvertaisuutta. Tässäkin suhteessa laki tosin oli edistyksellinen – sääty-yhteiskunnassa valtiollinen äänioikeus puuttui naisten lisäksi myös suurimmalta osalta miehistä.
-
(2013)Tutkimuksessa tarkastellaan sukupuoleen liittyviä poliittisia teorioita perussuomalaisten äänestäjissä. Sukupuoliaspekti on aiheellinen perussuomalaisten miesvoittoisuuden ja konservatiivisen arvopohjan perusteella. Tutkimuksessa kartoitetaan ensinnäkin, löytyykö perussuomalaisten nais- ja miesäänestäjien väliltä sukupuolikuilua liittyen sijoittumiseen poliittiselle vasemmisto–oikeisto -akselille. Toiseksi tutkitaan perussuomalaisten nais- ja miesäänestäjien sukupuolenmukaista äänestämisestä ja lopuksi huomio kohdistetaan sukupuolistereotypioiden tarkasteluun perussuomalaisten äänestäjissä. Tutkimusaineistona on kansallinen eduskuntavaalitutkimusaineisto, joka on kerätty vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Tutkimuksen menetelmät ovat kvantitatiivisia: keskeisimpinä menetelminä käytetään ristiintaulukointia, keskiarvotarkastelua sekä logistista regressioanalyysiä. Moderni sukupuolikuiluteoria, jonka mukaan naisäänestäjät ovat miesäänestäjiä vasemmistolaisempia, ei saa tulosten perusteella vahvistusta. Sen sijaan perussuomalaisia miesäänestäjiä voidaan tulosten valossa pitää keskimääräistä miesäänestäjää vasemmistolaisempina. Toiseksi perussuomalaisten nais- ja miesäänestäjillä on valintaa ohjaava sukupuolimieltymys äänestää miespuolista ehdokasta. Tässä suhteessa perussuomalaisten äänestäjät eroavat muiden puolueiden äänestäjistä. Lopuksi tulokset osoittavat, että tietyt sukupuolistereotypiat ovat osa perussuomalaisten äänestäjiä. Stereotypiat miehistä parempina päätöksentekijöinä ja parempina talouspolitiikan ja maahanmuuttopolitiikan käsittelijöinä selittävät puoluevalintaa. Perussuomalaisten naisäänestäjien osalta kuitenkin ainoastaan stereotypia miehistä parempina maahanmuuttopolitiikassa on tilastollisesti merkitsevä. Tutkimuksessa pohditaan selityksiä perussuomalaisten miesäänestäjien vasemmistolaisuuteen sekä stereotypioiden vaikutusta perussuomalaisten äänestäjien valintaa ohjaavaan sukupuolimieltymykseen äänestää miespuolista ehdokasta. Jos sukupuolistereotypiat selittävät perussuomalaisten naisäänestäjien valintaa ohjaavaa sukupuolimieltymystä, perussuomalaisia naisäänestäjiä voidaan pitää poikkeuksellisina äänestäessään ennemmin konservatiivisten arvojen kuin sosiaalikysymysten perusteella. Tuloksista huokuu ensinnäkin perussuomalaisen puolueen maskuliinisuus ja traditionalismi, mutta toisaalta puolueen äänestäjät ovat suhteellisen maltillisia poliittisella vasemmisto–oikeisto –akselilla. Perussuomalainen puolue on onnistunut yhdistämään poliittisen työväenluokkaisen vasemmiston sekä konservatiivisen oikeiston. Tutkimus antaa uutta tietoa perussuomalaisten nais- ja miesäänestäjistä. Yllättävimmät tulokset ovat perussuomalaisten miesäänestäjien vasemmistolaisuus ja perussuomalaisten naisäänestäjien valintaa ohjaava sukupuolimieltymys. Sukupuolistereotypioiden osalta tulokset eivät ole kovin yllättäviä, mutta ainutkertaisia ja erittäin merkittäviä nykypäivänä, koska perussuomalaisten äänestäjät ajattelevat muiden puolueiden äänestäjiä todennäköisemmin miesten olevan naisia parempia politiikassa, joten perinteisiä sukupuolistereotypioita voidaan pitää osana perussuomalaisten äänestäjien puolueidentifikaatiota. Tulokset osoittavat, että perinteisiä sukupuolistereotypioita politiikassa on edelleen olemassa ja ne eroavat puolueen mukaan, joten sukupuoleen liittyvät poliittiset ongelmat ovat ajankohtaisia ja aiheuttavat edelleen poliittista vastakkainasettelua.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan Irakin ja Syyrian konfliktialueelle lähteneiden ja al-Holin leirille päätyneiden suomalaisten naisten kehystämistä mediassa. Tämän lisäksi tutkitaan, minkälaisia rooleja mediassa naisille kehystetään ja onko kehystämisellä vaikutusta naisten avunsaamiseen. Aihetta tutkitaan terrorismin sekä humanitaarisen avunantamisen teorioiden kautta. Keskiössä ovat naisten osallistuminen terroristisen järjestön toimintaan ja siihen liittyvät kysymykset. Lisäksi kysymyksenä on avunantajan ja avunsaajan välinen suhde ja se, miten median kehystäminen voi siihen vaikuttaa. Al-Holin leiri nousi Suomessa esille maaliskuussa 2019, kun kansainvälinen media julkaisi haastatteluja Syyriasta, Isisin viimeisestä tukikohdasta pakenevista ja Isisin kaaduttua alueelta lähteneistä ihmisistä. Yksi haastateltavista oli suomalainen nainen. Pian selvisi, että al-Holin leirillä oli useita suomalaisia naisia ja lapsia. Aineistona tutkielmassa on Yleisradion 74 uutisartikkelia, jotka kerättiin verkkojulkaisuina Yleisradion verkkosivuilta ajanjaksolta 1.3.2019-30.11.2019. Hakusanoina käytettiin sanoja ’al-hol’, ’al hol’ ja ’isis’. Menetelmänä tutkimuksessa on laadullinen kehysanalyysi. Kehystämisellä tarkoitetaan tiettyjen näkökulmien valintaa valitusta asiasta ja sen näkökulman nostamista merkittäväksi tekstin kautta. Yhtenä kehysten rakentajana medialla on valta päättää, miten jokin asia tuodaan julkiseen keskusteluun. Kehysanalyysin periaatteet ohjasivat analyysin tekoa, mutta itse analyysi rakentui Van Gorpin kehysanalyysimallin mukaisesti. Aineistoa käsiteltiin Van Gorpin kehysmatriisin seitsemän kehystämisen keinon ja tavan kautta. Aineiston analyysissa rakentui kaksi kehystä, avunsaajakehys ja turvallisuusuhkakehys. Avunsaajakehys rakentui inhimillisyyden ja ihmisarvon periaatteille. Tässä kehyksessä naiset nähtiin avunsaajan roolissa ja oikeutettuina apuun. Turvallisuusuhkakehyksessä korostuivat terrorismi, uhkakuvat, naisten oma vastuu tilanteesta sekä kansallisen turvallisuuden näkökulma. Aineistosta nousi esille eri näkemyksiä, jotka luokiteltiin neljään eri ryhmään, asiantuntijoiden kommentteihin, virkamiesten näkemyksiin, poliitikkojen kannanottoihin ja al-Holin leirillä olevien naisten haastatteluihin. Analyysi osoitti keskustelun olevan polarisoitunutta ja se rajautui kahden tunnistetun kehyksen ympärille. Tutkimuksessa nousi esille kaksi keskeistä johtopäätöstä. Ensimmäisenä johtopäätöksenä todetaan, että keskustelusta puuttui yhteiskunnallisen vastuun näkökulma, sillä keskustelua naisten Suomessa kokemasta syrjinnän ja ulkopuolisuuden kokemusten yhteiskunnallisista taustasyistä ja vastuusta ei käyty. Toinen johtopäätös käsittelee median kehystämisen ja naisten avusaamisen välistä suhdetta. Aineiston perusteella näyttää siltä, että median kehystämisen tavoilla voi olla vaikutusta siihen, miten naisiin Suomessa suhtaudutaan sekä halutaanko naisia auttaa.
-
(2016)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen (CEDAW) toimeenpanoa Suomessa. Työ on toimeenpanotutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää minkälaisiin tekijöihin toimeenpano voi kaatua tai millä edellytyksillä onnistua. Tarkasteluun ei ole otettu koko yleissopimusta, vaan sen naisiin kohdistuvaan väkivaltaan keskittyvä osa. Suomi on saanut sopimuksen toimeenpanoa valvovalta komitealta, CEDAW-komitealta, useita huomautuksia naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä ja sen kitkemiseksi tehtävien toimien niukkuudesta Suomessa. Tässä tutkielmassani keskitytään tarkastelemaan erityisesti viimeisimpiä, vuosina 2008 ja 2014, CEDAW-komitean Suomelle antamia suosituksia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja poistamiseksi, ja näiden suositusten toimeenpanoa Suomessa. Työn tavoitteena on selvittää miksi naisiin kohdistuvan väkivallan osalta suositusten toimeenpano on Suomessa takkuista, vaikka ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään. Metodina käytetään toimeenpanotutkimusta, erityisesti Paul Sabatierin ja Daniel Mazmanianin muotoilemaa toimeenpanon onnistumisen viitekehystä. Viitekehyksen kautta voidaan tarkastella rakenteellisia, materiaalisia ja kontekstuaalisia tekijöitä, jotka vaikuttavat toimeenpanoprosessin onnistumiseen. Suositusten toimeenpanon kohdalla keskitytään tarkastelemaan kontekstuaalisten ja rakenteellisten tekijöiden vaikutusta toimeenpanon onnistumiseen. Aineistona tarkastelen reaalimaailman ilmiöitä, eli sitä mitä toimeenpanossa on todella tapahtunut. Aineistolähteinä käytetään muun muassa toimeenpano-ohjelmia, kuten Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelmaa 2010 – 2015, mutta myös uutisia ja tiedotteita. Tutkielmassa tarkastelluista kymmenestä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tarkastelevasta suosituksesta toteutui täysin yksi, osittain seitsemän ja epäonnistui 2. Toimeenpano kariutui useimmiten kontekstuaalisiin tekijöihin, kuten lainsäätäjien tuen puutteeseen, valitsijakunnan asenteisiin ja julkisen tuen puutteeseen. Useimmat toimenpiteet olivat edenneet takkuisesti ja useista huomautuksista huolimatta näyttää siltä, ettei niihin ole reagoitu lainkaan. Toimenpiteiden toteutuminen näyttää riippuvan paljon erilaisten työryhmien, hallituksen, valiokuntien ja eduskunnan jäsenten mielipiteistä ja arvotuksista. Vaikka kansainvälinen sopimus velvoittaa toimenpiteisiin, ei niitä ole viety läpi, koska niitä ei ole koettu tärkeiksi. Osasyy tähän on käsitys siitä, ettei naisiin kohdistuva väkivalta ole Suomessa ongelma, vaikka tilastot niin osoittavatkin. Tasa-arvoiseen suomalaiseen yhteiskuntaan ei sovi naisiin kohdistuva väkivalta. Jos toimenpiteitä sen estämiseksi ja poistamiseksi alettaisiin aktiivisesti tehdä, jouduttaisiin samalla myöntämään ongelman olemassaolo. Henkilöt, jotka kokevat, ettei ongelmaa ole olemassa, eivät koe tarpeelliseksi toimenpiteitä sen poistamiseksi. Mielenkiintoista on, tuleeko tilanne muuttumaan nyt kun Euroopan Neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta on astunut voimaan syksyllä 2015.
-
(2012)Avsikten med denna avhandling är att belysa hur finska medier skriver om politiker utifrån ett könsperspektiv. Avhandlingen tar avstamp i feministisk teori och den grundläggande forskningsfrågan är huruvida man kan urskönja att det förekommer skillnader i hur politiker porträtteras i medierna beroende på personens kön. Uppsatsen är uppbyggd som en fallstudie och grundar sig även på diskursanalytiska metoder. Avhandlingen presenterar resultat utifrån djupläsning av ett brett underlag av artiklar i anknytning till olika fall. Slutledningarna bygger på fall gällande mediernas sätt att ta ställning till då en politikers integritet står på spel, mediernas still att bygga upp olika sorters roller åt personer inom politiken samt mediernas stil att behandla politikers privatliv. Inom dessa områden presenterar uppsatsen fallen gällande Anneli Jäätteenmäkis och Suvi Lindéns avgångar som ministrar i jämförelse med Matti Vanhanens senare period som statsminister och skandalen kring Centerns valfinansiering. Utöver detta behandlar uppsatsen de tre stora partiernas relativt nya partiordförande, Jutta Urpilainen, Mari Kiviniemi och Jyrki Katainen och i vilken dager medierna presenterat dessa. Som sista fall behandlas ämnar avhandlingen belysa omständigheter kring hur politikers privatliv tas upp i media utifrån fallen Tanja Karpela och Ilkka Kanerva. Det presenterade slutledningarna konstaterar att man i viss mån kan påstå att skillnader uppkommer i hur medierna behandlar kvinnliga och manliga politiker. I frågan om politikers kan man i viss utsträckning, på basis av de undersökta fallen, konstatera att medierna snabbare är färdiga att döma ut ministeravsked när det kommer till politiker av kvinnligt kön. I fallen av de nya partiordförandena kan man på basis av det empiriska materialet skönja vissa mönster i hur unga kvinnliga politiker lättare tilldelas roller med negativ klang i media och män igen automatisk tilldelas positiva roller. I frågan om privatliv så påvisar det undersökta fallet även att kvinnliga politikers privatliv tycks som ett godtagbart ämne för nöjessektionen medan manliga politiker inte hamnar ut för detta. Med detta som bakgrund kan den analytiska slutledningen dras att medierna genom sina diskurser i viss mån förstärker synen på kvinnan som något främmande i politiken.
-
(2014)'Yhteiskunta' on keskeisimpiä suomalaisessa poliittisessa puheessa käytettäviä sanoja. Yleisyydestään huolimatta kyseisen sanan käyttöä ja eri merkityksiä on tutkittu vähän, jos sitä vertaa muihin yhteiskuntatieteissä keskeisiin sanoihin. Aiemman tutkimuksen perusteella 'yhteiskunta' liitetään nyky-suomessa kansallisvaltion kokoiseen yksikköön ja sitä ei ole tapana käyttää arvolataukseltaan negatiivisena. Aineistona käytän Kansallisen Kokoomuksen ja Kokoomuksen Nuorten Liiton ohjelmatekstejä. Kansallisen Kokoomuksen osalta aineistona toimi vuoden 1970 Periaateohjelma, vuoden 2006 Periaateohjelma sekä vuoden 2011 Eduskuntavaaliohjelma. Kokoomuksen Nuorten Liiton osalta aineistona toimii vuoden 1969 Poliittinen ohjelma sekä Periaateohjelma ja Tulevaisuusohjelma kumpikin vuodelta 2010. Lähestyn aihetta Quentin Skinnerin käsitteiden jatkumoihin ja muutoksiin keskittyvällä tutkimusmenetelmällä. Skinner ymmärtää käsitteet argumentaation välineinä. Siten tekstit tulee ymmärtää yleisen poliittisen ja kulttuurisen tilanteen, eli kontekstin, valossa. Näin ollen olen tehnyt tiettyjä puolueiden ja nuorisojärjestöjen toimintaa ohjaavia rationaalisuusoletuksia. Tutkimuskysymykseni oli miten Kansallisen Kokoomuksen ja Kokoomuksen Nuorten Liiton väliset aatteelliset erot näyttäytyvät yhteiskunta-sanan käsitteellisten merkityserojen kautta tulkittuina. Yhteiskunta-käsitteen historian ja aiemman tutkimuksen avulla muodostin kolme teoreettista merkitystä ’yhteiskunnalle’: 1) ’yhteiskunta’ valtiona tai julkisena sektorina, 2) ’yhteiskunta’ omalakisena, itseorganisoituvana, ja 3) ’yhteiskunta’ suunnittelun ja havainnoinnin kohteena. Valtioon tai julkiseen sektoriin samaistettava ’yhteiskunnan’ merkitys löytyi alkuaan jo Aristoteleen kirjoituksista. Omalakinen, itseorganisoituva ’yhteiskunta’ taas oli peruja niin kutsuttujen klassisten liberaalien, kuten Adam Smithin näkemyksistä. ’Yhteiskunta’ havainnon ja suunnittelun kohteena taas perustui 1800-luvulla alkunsa saaneeseen moderniin näkemykseen, jossa ihmisyhteisöt alettiin ymmärtää tieteellisen tutkimuksen ja sitä kautta myös suunnittelun kohteina. Ohjelmien yhteiskunta-sanan käyttöä avaamalla nousi ohjelmien välille mielenkiintoisia eroja. Monet yhteiskunta-sanan käytössä ilmenneet erot olivat selitettävissä puolueiden ja järjestöjen rationaalisuusoletuksien avulla. Toisaalta myös ajallinen konteksti selitti osaltaan sitoutumista tiettyihin puhetapoihin. Selkeästi yleisin ohjelmissa käytetty puhetapa oli ’yhteiskunta’ havainnoinnin ja suunnittelun kohteena. Myös ’yhteiskunta’ valtiona tai julkisena sektorina -puhetapaa esiintyi usein. Omalakinen, itseorganisoituva ’yhteiskunta’ -puhetapaan sitoutui selvästi vain Kokoomuksen Nuorten Liiton vuoden 2010 Tulevaisuusohjelma. Yllättävimpänä löydöksenä suhteessa aiempaan tutkimukseen voi pitää yhteiskunta-sanaa, joka on negatiivisesti latautunut. Negatiivisesti latautunut 'yhteiskunta' esiintyi jo aineiston ajallisesti ensimmäisessä ohjelmassa, mutta vahvimmin siihen oli sitoutunut Kokoomuksen Nuorten Liiton vuoden 2010 Periaateohjelma. Tätä negatiivisesti latautunutta 'yhteiskuntaa' voi pitää osoituksena ’yhteiskunta’ valtiona tai julkisena sektorina -puhetavan keskeisyydestä suomen kielessä.
-
(2018)Suomen edustuksellista demokratiaa on kansallisella tasolla täydennetty vuonna 2012 sisällöllisellä kansalaisaloitteella, jonka avulla vähintään 50 000 äänioikeutettua Suomen kansalaista voi tehdä eduskunnalle aloitteen lain säätämiseksi. Kyse on uudesta suoraan demokratiaan perustuvasta lainsäädäntöaloitteesta, eli uudesta tavasta saada lain säätämistä koskeva asia vireille eduskunnassa. Tutkielmassa selvitetään, onko kansalaisaloite muuttanut eduskunnan lainsäätämistä koskevia institutionalisoituneita sääntöjä ja käytäntöjä. Tätä varten tutkielmassa kartoitetaan eduskunnan kansalaisaloitteiden käsittelyä koskevat kirjalliset säännöt sekä valiokuntavalmistelun käytännöt. Tutkimus perustuu uusinstitutionalismin ja institutionaalisen muutoksen teoriaan. Uusinstitutionalismissa instituutioiden vakaus ja muutos ymmärretään instituutioiden ja toimijoiden vuorovaikutuksen seurauksiksi. Historiallisen institutionalismin tutkijoiden keskuudessa on 2000–luvulla todettu institutionaalisen muutoksen etenevän eri tavoilla eri konteksteissa ja siinä on mallinnettu erilaisia inkrementaalisen institutionaalisen muutoksen malleja. Uusinsitutionalismin teoriaan perustuen eduskunnan lakien säätämistä koskevien institutionaalisten sääntöjen ja käytäntöjen voidaan olettaa olevan vakaita instituutioita. Tutkimuksen työhypoteesin mukaan eduskunta on siksi pyrkinyt muovaamaan kansalaisaloitteita koskevat käsittelysäännöt ja -käytännöt mahdollisimman pitkälti aikaisempien lainsäätämistä koskevien sääntöjen ja menettelyjen varaan. Mikäli muutosta on tapahtunut, sen oletetaan tapahtuneen inkrementaalisesti. Tutkimusaineistona on lainsäädäntöasioiden käsittelyä koskeva kirjallinen normisto kuten lait, eduskunnan työjärjestys ja puhemiesneuvoston ohjeet sekä näiden esityöt. Eduskunnan valiokuntien tosiasiallisia käytäntöjä on tutkittu eduskunnan Internet-sivuilla ilmenevän käsittelytiedon avulla sekä valiokuntien antamien mietintöjen ja lausuntojen avulla. Lainsäädäntöasioiden käsittelyä koskevan kirjallisen säännöstön analyysi osoittaa, että kansalaisaloitteesta on aiheutunut jonkun verran muutoksia eduskunnan kirjallisiin lainsäätämistä koskeviin sääntöihin ja ohjeisiin. Kansalaisaloitteiden käsittelyjärjestys on kuitenkin rakennettu aikaisempien sääntöjen ja käytäntöjen varaan. Muutokset ovat pääosin olleet teknisiä, mutta sääntöihin on tehty myös ainoastaan kansalaisaloitteita koskevia lisäyksiä, joita sovelletaan muiden käsittelysääntöjen rinnalla. Kansalaisaloitteiden käsittelyä koskeva käytäntö on täsmentynyt edelleen valiokuntakäsittelyssä. Valiokuntien lausuntojen ja mietintöjen sisällöllinen analyysi osoittaa, että valiokuntavalmistelussa on käsittelysääntöjen ja kansalaisaloitelain tulkinnalla täydennetty kansalaisaloitteiden käsittelyä koskevia aukkoja. Muutos käsittelysääntöihin ja käytäntöihin on siten edennyt vähitellen. Tutkimustulosten mukaan kansalaisaloitteiden valiokuntakäsittely on pääsääntöisesti keskenään samanlaista. Kansalaisaloitteita käsitellään huomattavasti perusteellisemmin ja joutuisammin kuin kansalaisaloitteisiin eduskunnan ohjeellisessa käsittelyjärjestyksessä rinnastettuja yli sadan kansanedustajan allekirjoittamia lakialoitteita. Tutkimus on osoittanut, ettei kansalaisaloitteita voida rinnastaa näihin lakialoitteisiin. Kansalaisaloitteiden käsittely rinnastuu ennemminkin hallituksen esitysten käsittelyyn. Valiokuntien perusteellinen kansalaisaloitteiden käsittely sekä julkisten kuulemisten järjestäminen tukee sitä johtopäätöstä, että eduskunta pitää kansalaisaloitetta muista lainsäädäntöaloitteista poikkeavana instrumenttina. Tutkimustulokset viittaavat siihen, ettei kansalaisaloitteessa ole eduskunnan näkökulmasta kyse vain lainsäädäntöaloitteesta, vaan myös keinosta vuoropuheluun kansalaisten kanssa. Tällaisen uuden merkityssisällön antaminen lainsäätämistä koskevalle instrumentille viittaa huomattavaan institutionaaliseen muutokseen lainsäädäntömenettelyssä. Tutkimus tuo uutta tietoa niin eduskunnan institutionalisoituneen lainsäädäntömenettelyn muutoksesta kuin eduskunnan suhtautumisesta kansalaisaloitteisiin suoraan demokratiaan perustuvana instituutiona.
-
(2017)Pro gradu -työssä tutkitaan Twitterin käyttöä yhteiskunnallisten mielipiteiden ilmaisukanavana. Internet ja sosiaalinen media ovat tuoneet ihmisille mahdollisuuden tuottaa sisältöä monille julkisille alustoille. Tässä muutoksessa on nähty suurta potentiaalia kansalaisten poliittisen osallistumisen ja vaikuttamismahdollisuuksien näkökulmasta. Internet on muuttanut myös yhteiskunnallisten valtasuhteiden kenttää. Se on muuttanut julkisen sfäärin olemusta ja johtanut monitasoisten osajulkisuuksien syntymiseen. Muutokset heijastuvat yhteiskunnalliseen vallanjakoon, rooleihin ja siihen, kuka asettaa poliittisen agendan. Akateeminen maailma on kuitenkin jakaantunut kahtia sen suhteen, miten internetin katsotaan tosiasiassa parantaneen yhteiskunnan demokraattisia käytäntöjä. Tutkimus tarkastelee medioiden ja julkisuuden muutosta osana laajempaa kulttuurista muutosta, konvergenssikulttuuria. Se merkitsee ajattelutapaa, jossa kyseenalaistetaan vanhat raja-aidat niin tuottajan ja kuluttajan, ammattilaisen ja amatöörin kuin politiikan ja kulttuurinkin välillä. Ajattelutavassa kulttuuriset käytännöt nähdään väylinä myös poliittisten päämäärien tavoittelemiseen. Tutkittavana tapauksena on katsojia osallistava ja useita medioita hyödyntävä Docventures-ajankohtaisohjelma. Aineistona käytetään sen ohessa syntynyttä Twitter-keskustelua. Deliberatiivista demokratiateoriaa käytetään usein viitekehyksenä internetin keskustelualustojen tutkimisessa. Se korostaa vastavuoroiseen keskusteluun ja harkintaan perustuvaa päätöksentekoa sekä kansalaisten osallistumista. Suuntaus on kriitikoiden mukaan ollut normatiivinen ja ohjannut tutkimusta liiaksi kansalaisten ja poliittisen eliitin väliseen vuorovaikutukseen. Tässä tutkimuksessa esitetään vaihtoehtoisia tapoja tutkia verkossa tapahtuvaa keskustelua sekä käyttää deliberaatioteorian viitekehystä osallistuvan kulttuurin kontekstissa. Aineiston pohjalta havaitaan, että keskustelijat käyttivät Twitteriä yhteiskunnallisten näkemystensä esittämiseen sekä deliberointiin. Mielipiteiden perusteella muodostuu kuitenkin kuva hyvin samanlaiset arvot keskenään jakavasta keskusteluryhmästä. Tutkimus ehdottaa, että oikealla tavalla toteutettu konteksti innostaa poliittiseen osallistumiseen ja mielipiteenvaihtoon sosiaalisessa mediassa. Uudenlaisia keskustelufoorumeita tutkimalla on mahdollista saada tietoa päätöksenteon tueksi. Se vaatii kuitenkin useiden eettisyyteen ja edustavuuteen liittyvien seikkojen huomioon ottamista.
-
(2012)Poliittisen osallistumisaktiivisuuden heikentyminen on huolestuttanut viime vuosina monella taholla. On esitetty monia ratkaisuehdotuksia, joiden joukossa ovat myös sähköiset osallistumiskanavat. Tässä pro gradu –tutkielmassa etsitään vastauksia siihen, missä määrin kaksi Helsingin ja Tampereen sähköistä osallistumiskanavaa (Valma ja Kerrokartalla) edustavat osallistuvaa tai deliberatiivista demokratiaa. Lisäksi pohditaan, minkälaiset edellytykset kuntalaisilla on päästä osallistumaan suunnitteluun näiden osallistumiskanavien kautta. Aineistona on 11 helsinkiläisen ja tamperelaisen Valmaa ja Kerrokartalla-palvelua hyödyntäneen viranhaltijan haastattelua. Haastattelut olivat teemahaastatteluja. Analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Analyysin lähtökohtana ovat teoreettisen viitekehyksen pohjalta muodostetut teemat. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään osallistuvan ja deliberatiivisen demokratian teorioita, joiden tärkeimpinä teoreetikkoina ovat Benjamin Barber ja Jürgen Habermas. Analyysissä selviää, että kyseisten osallistumiskanavien nykykäytäntö vastaa osin osallistuvan tai deliberatiivisen demokratian teorian ihanteita. Kuitenkin useimmat haastatellut viranhaltijat pitävät vuorovaikutteisuutta tärkeänä, ja Kerrokartalla nähtiin jo nyt vuorovaikutteisena. Haastateltujen suhtautuminen asukkaiden tuottamaan tietoon oli myös osin osallistuvan ja deliberatiivisen demokratian ihanteiden mukaista, tärkeänä viranhaltijat näkivät argumenttien sisällön ja perustelut, eikä mielipiteen esittäjä ollut pääsääntöisesti haastateltujen mielestä merkitsevä. Haastattelujen mukaan perustellut mielipiteet pääsevät osaksi suunnittelua ja sitä kautta mukaan päätöksentekoon. Tutkimuksessa selviää myös, että kaikki viranhaltijat eivät ole halukkaita vuorovaikutukseen sähköisten osallistumiskanavien kautta. Erityisesti Valman vuorovaikutteisuutta pidettiin heikkona, lähinnä sen teknisten vajavaisuuksien takia. Vuorovaikutteisuuden jatkuvuuskaan ei toteutunut hyvin kummassakaan tutkimuskohteessa, vaan jatkohoito oli monesti laiminlyöty esimerkiksi puutteellisen ohjeistuksen takia. Asukkaiden keskinäisenkään vuorovaikutuksen toteutumista viranhaltijat eivät aineiston perusteella nähneet aina ihanteelliseksi. Osallistumiskanavia kehittämällä on kuitenkin mahdollista päästä parempaan vuorovaikutteisuuteen ja suurempaan osallistumisaktiivisuuteen.
-
(2010)Naton Kosovon-interventiolla vuonna 1999 ja Venäjän Georgian-interventiolla vuonna 2008 ei äkkiseltään katsottuna ole juurikaan yhteistä. Molemmissa tapauksissa kuitenkin suurempi valtio tai organisaatio toteutti sotilaallisen intervention suvereenin valtion fyysiselle alueelle ilman legitiimin kansainvälisen auktoriteetin, Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston, siunausta. Molemmissa tapauksissa intervention kohteena oli monikulttuurinen, monien sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten jakolinjojen maa ja alue, jossa vähemmistöjen asema oli voimakkaan debatin aiheena. Tämän 'Pahaa hyvän puolesta?' -tutkielman tavoitteena on Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien puheissaan esittämien interventioiden oikeusperusteiden sekä niiden samankaltaisuuksien ja erojen määritteleminen. Tutkimuksen aineiston muodostavat presidentti Clintonin maalis-huhtikuussa 1999 ja presidentti Medvedevin elokuussa 2008 pitämät puheet, joissa he pyrkivät oikeuttamaan johtamaansa interventiota. Keskustelu Kosovon ja Georgian tapausten yhteneväisyyksistä heräsi syksyllä 2008: esimerkiksi pääministeri Vladimir Putin käytti Kosovon itsenäistymistä Georgian separatistialueiden itsenäistymisen esikuvana ja suomalaisten Venäjän-tutkijoiden piirissä interventioiden yhtäläisyyksiä pohdittiin jo pian Georgian tapahtumien alettua elokuussa 2008. Tähän keskusteluun haluan tällä tutkimuksella osallistua. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu valtiota, suvereniteettia, interventiota, sotaa, uhkaa ja identiteettiä käsittelevistä teorioista, Chaïm Perelmanin retoriikan teoriasta sekä aiemmasta Venäjän ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja Georgiaa ja Kosovoa käsittelevästä tutkimuksesta. Aineiston analyysi osoittaa, että presidenttien esittämissä oikeusperusteissa oli sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia. Medvedevin esittelemät oikeutusperusteet voidaan jakaa neljään eri ryhmään, joita ovat kansainvälisen lainsäädännön rikkominen, humanitaariset syyt ja omien kansalaisten suojelu, rauhanturvaamisen ja historiallisen tehtävän täyttäminen sekä interventio rangaistuksena. Clintonin esittämät oikeutusperusteet jaan tässä tutkimuksessa viiteen ryhmään: interventio suuremman katastrofin estämiskeinona, humanitaarisen katastrofin, etnisen väkivallan ja julmuuden lopettamiskeinona, Yhdysvallat rauhantekijänä, vapaan, rauhallisen ja vakaan Euroopan puolesta sekä interventio moraalisena valintana ja vastauksena kansainvälisten sopimusten rikkomiselle. Puheissa esiintyy voimakkaita tunteisiin vetoavia ilmaisuja ja niissä on havaittavissa ajallinen evoluutio, ilmaisujen vähittäinen muuttuminen ajan kuluessa. Aineisto keskittyy erityisesti intervention alkuvaiheeseen, jolloin legitimiteetin vahvistaminen oli erityisen tärkeää. Molemmissa presidenttien puheissa uhka ja toiseus määritellään selkeästi. Oma toiminta esitetään korostetun positiivisessa valossa, viattomien pelastajana ja lain, oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden puolustajana. Puheet on suunnattu tarjoamaan jotain jokaiselle yleisölle. Poliittisina, virallisina dokumentteina niiden tehtävänä on vallankäyttö ja yleisöjen asenteisiin ja mielipiteisiin vaikuttaminen myös arvoihin vetoamalla. Puheet ovat viimeisteltyjä poliittisen teatterin näytöksiä. Näiden näytösten rooleja näyttelevät niin suuri valtio, pieni valtio, kansainvälinen yhteisö ja viattomien ihmisten kohtalokin.
-
(2019)Temat för avhandlingen är de politiska partiernas roll i utformandet av invandringspolitik, och analysens fokus ligger på Spaniens två största partiers inverkan på landets invandringslagstiftning. Här förs diskussionen om partiernas roll i de västerländska demokratierna, vilka funktioner de fyller men också varför en del påstår att partierna, ideologierna och hela det demokratiska politiska systemet befinner sig i kris (Bell 1975, Dalton, Farrell & McAllister 2011 m.fl). Trots flera decennier av prat om partiernas förfall finns de kvar och utgör fortfarande den klaraste länken mellan folket och policy; folket röstar enligt prefererade vallöften (uttryckta i bl.a. valprogrammen) och det parti eller de partier som vinner valet förutsätts omsätta vallöften till policy enligt den representativa överenskommelsen. Gör partierna det de lovat? Spelar det någon roll vilket parti man röstar på? Does politics matter? Hibbs (1992) partisanteori är entydig i sitt svar: partierna och ideologierna påverkar policyinnehållet, partierna strävar efter att vinna val och förverkliga sina mål, och deras policyförslag stämmer överens med ideologiernas premisser. Via Hartmanns (2014) färska tillämpning av partisanteorin och hans övertygelse om att det är just policy content, inte policy outcome, som ska studeras för att testa teorin, leds avhandlingen in på temat invandringslagstiftning som uttryck för invandrinspolicy content. Invandringspolitik är en av de mest omdebatterade sakfrågorna i världen under de senaste åren. Avhandlingen tar upp de viktigaste trenderna inom forskningen kring invandringspolitik - vilka faktorer påverkar ett lands invandringspolitik? Vilka aktörer är avgörande för denna? Här ges plats åt Brochmanns (1999) indelning av invandringspolicy i externa och interna kontrollmekanismer, vilka senare används i den kvalitativa analysen av materialet. Idag produceras relativt mycket forskning kring i synnerhet ytterhögerpartier och invandringspolitik, men det verkar råda brist på studier kring mainstream partiernas beteende i frågan (Bale 2008; Schain 2008). Efter en kort genomgång av de viktigaste partiideologierna och en diskussion kring vilken sorts invandringspolitik ett vänster- respektive högerparti förutsätts förespråka, tillämpas teserna om partiernas betydelse på det spanska fallet. Spanien har tills för några år sedan haft ett i praktiken rådande tvåpartisystem, även om partikartan förändrats drastiskt under senare år. Efter övergången till demokrati efter Francos död 1975 styrdes landet turvis av liberal-konservativa Partido Popular (PP) och socialdemokratiska Partido Socialista y Obrero Español (PSOE). Invandringen har varit en stor sakfråga ända sedan slutet av 1990-talet, med en svacka kring den ekonomiska krisen 2008-2011. Lagstiftningen har präglats av stora förändringar och en till synes klar dragkamp mellan partierna. Detta möjliggör en analys av faktorerna ”partier i maktposition” och ”förändringar i invandringspolicy”, som i många andra länder skulle vara svårare att genomföra p.g.a. oklara koalitioner eller oförändrade lagar. Analysen baserar sig således på de två stora partiernas valprogram 2000-2014 samt förändringar i den så kallade Utlänningslagen (Ley de Extranjería). Kvalitativ innehållsanalys används för att analysera dessa dokument via ett kodningsschema baserat på i huvudsak Brochmanns externa och interna kontrollmekanismer. Med hjälp av dessa kan lagar och valprogram bollas fram och tillbaka för att svara på avhandlingens centrala forskningsfrågor: Finns det klara skillnader mellan partiernas invandringspolitiska linje? Formas invandringspolitiken av det parti som har makten - finns det ett klart samband mellan regeringspartiets vallöften och påföljande förändringar i invandringspolitiken? Det vill säga: does politics matter? Om partierna spelar roll, finns det fler skillnader mellan partiernas policy inom externa eller interna mekanismer? Resultaten av analysen är inte entydiga men lutar mot att tesen om att partierna spelar roll blir bekräftad än en gång.
-
(2018)Rysslands agerande i dess närområden har åter gjort säkerhetspolitiska frågor aktuella i Sverige och Finland. Traditionellt har vänster- och högerpartier haft olika åsikter kring hur säkerhetspolitik ska föras, vilket har tagit form i olika syner på försvarsalliansen Nato. Avhandlingens syfte är att undersöka ifall det förekommer partikonvergens på det säkerhetspolitiska området. Detta görs genom att analysera innehållet i de valda partiernas officiella ståndpunkt. De valda partierna är Sveriges socialdemokratiska arbetarparti (SAP), Socialdemokraterna (SDP), Moderata samlingspartiet och Samlingspartiet. Den teoretiska referensramen baserar sig på Daniel Bells teori om ideologiernas död, samt en trend om partikonvergens i Europa och USA. Ideologiernas död skulle enligt Bell leda till mer pragmatiska synsätt på politiken, vilket kunde tänkas ta uttryck i partikonvergens. Studier pekar även på att denna trend inte kan skönjas inom det säkerhetspolitiska området. Forskningsmetodiken bygger på kvalitativ innehållsanalys. Av de fyra valda partierna valdes tre officiella ståndpunkter var. Tidsmässiga kategorierna är; före EU-inträdet, efter EU-inträdet, samt efter kriserna i Georgien och Ukraina. Dessa kategorier valdes med tanke på att både EU-inträdet samt de senaste kriserna haft en påverkan på det säkerhetspolitiska läget i de granskade länderna. Analysverktyget bygger på Rathbuns kriterier för vänster- och högerpartiers säkerhetspolitiska inriktning. Resultaten pekar på att det förekommer partikonvergens bland de granskade partierna på vissa av kriterierna, men att partierna inte närmat sig varandra vad gäller den antimilitaristiska vs militaristiska dimensionen. Dessutom delar Natofrågan efter EU-inträdet vänster- och högerpartierna i två läger. Studiens implikation är att partikonvergens inom det säkerhetspolitiska området inte är så entydigt; partierna närmar sig på vissa dimensioner men driver ifrån varandra på andra.
Now showing items 101-120 of 205