Browsing by Title

Aims. The aim of this qualitative study was to examine conceptions of competence and competence development and well-being at expert work from the employees' perspective. The aim was also to examine how the phenomena are attached to each other. Previous studies have shown that competence is a key factor in well-being, and competence development has positive effects on well-being, especially at knowledge-intensive work. The topic is important since expert work is more and more common. The research questions were: What kind of conceptions of competence and competence development and well-being at expert work the target organization's employees have, and how are the phenomena attached to each other according to the conceptions of the target organization's employees. Methods. The study was conducted by interviewing 12 employees from the selected target company. The target company is an expert organization and its employees are considered as experts. The research approach in this study was phenomenography. Results. According to the results, competence in expert work was extensive and complex, and the most essential way of learning was learning on the job. The results highlighted, that competence development took place in discomfort zone and required reflection and self-awareness. According to the results, well-being at work was based on meaningful, challenging, developing job with reasonable work load as well as open and collaborative atmosphere. Based on the results of the study, competence, competence development and well-being at work were attached to each other through work tasks that match one's competence, opportunities that develop one's competence, and competence in managing one's work, i.e. time management, organization and balance between the different areas of life. Work tasks are key elements of competence, competence development and well-being at expert work. Work tasks are a channel in applying and developing competence, and work tasks that match one's competence also serve as a basis for well-being. Work tasks require special attention when planning and managing expert work. Work management skills help in everyday work situations and support comprehensive life management, and these management skills should be taken into account in education and employment training. Work management skills and other potentially relevant well-being related skills would require further research.

Sosiaalinen media on vaikuttanut monin tavoin tapaan, jolla ihmiset viestivät ja vastaanottavat tietoa. Se on jättänyt jälkensä myös tiedeviestintään, joka nähtiin pitkään yksisuuntaisena, ylhäältä alas vaikuttavana prosessina. Somessa tieteilijät pystyvät viestimään suoraan erilaisten yleisöjen kanssa, mutta samalla sosiaalisen median käytön yleistyminen on vauhdittanut eräänlaista asiantuntijuuden murrosta. Asiantuntijoiden haastaminen on somen välityksellä helpompaa kuin koskaan ja mielipiteet nousevat siellä helposti samanarvoisiksi kuin tutkittu tieto. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen, miten tutkijat ovat sopeutuneet sosiaalisen median värittämään uuteen mediamaisemaan. Pyrin saamaan selville: 1) mikä tutkijoita motivoi sosiaalisen median käytössä 2) millaisena he kokevat sosiaalisessa mediassa käytävät keskustelut ja 3) millaisena he näkevät suhteensa yhteiskuntaan ja yleisöihinsä somen käytön myötä. Rajaan tutkimukseni keskittymään ilmakehätieteilijöiden sosiaalisen median käyttöön, koska heidän edustamansa ala herättää ilmastonmuutoksen kaltaisten ajankohtaisten aiheiden vuoksi paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Lisäkulmaa työhön tuo vertailu Suomessa ja Espanjassa työskentelevien tutkijoiden kokemusten välillä. Työni teoreettinen tausta muodostuu tiedeviestinnän paradigman kehityksestä sekä sosiaalisen median tutkimuksesta. Tiedeviestinnän perinteisemmistä suuntauksista tietovajemallista (esim. Bucchi 1998; 2008) ja jatkumomallista (Cloître & Shinn 1985) on 2000-luvulla siirrytty kohti osallistavaa tiedeviestintää (esim. Powell & Colin 2008; Saikkonen & Väliverronen 2013), jossa korostuvat akatemian ulkopuolisten yleisöjen ottaminen mukaan tieteestä viestimiseen sekä yleisöjen välinen dialogi. Sosiaalisen median tutkimuksen osalta esittelen somen toimintaperiaatteita käsittelevää kirjallisuutta (esim. Bechmann & Lomborg 2012; Lietsala & Sirkkunen 2008) sekä aiempaa tutkimusta somen roolista tiedeviestinnässä (esim. Collins ym. 2016) ja sen käytön motiiveista (esim. Matikainen 2015; Donelan 2016). Tutkielmani kannalta keskeisessä roolissa ovat myös Castellsin (2009) kuvaama mediamaiseman muutos sekä asiantuntijuuden murros (esim. Väliverronen 2016; Sarja 2016). Tutkimusaineisto koostuu 11 suomalaisen ja espanjalaisen ilmakehätieteilijän haastattelusta. Aineistonkeruun menetelmänä käytän puolistrukturoitua haastattelua ja analyysimenetelmäni on laadullinen sisällönanalyysi. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen liittyen löysin tutkijoiden sosiaalisen median käytön taustalta neljä erilaista motiivia: viestintä ja vuorovaikutus, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, näkyvyys sekä tutkimuksen edistäminen. Kiinnostavaa on, että perinteiset, yksisuuntaiset tiedeviestinnän mallit hallitsivat monien tutkijoiden toimintaa myös sosiaalisessa mediassa. Siinä missä haastateltavat kertoivat pyrkivänsä vuorovaikutukseen toisten tutkijoiden kanssa, tiedeyhteisön ulkopuoliset yleisöt olivat heidän puheissaan lähinnä tiedotuksen kohteita. Toisen tutkimuskysymyksen osalta tunnistin, että ilmakehätieteilijät kokevat alastaan sosiaalisessa mediassa käytävän keskustelun osin rakentavaksi, osin vastakkainasettelua lisääväksi. Erityisesti ilmastonmuutosta käsittelevät keskustelut polarisoituvat helposti ja vaikeuttavat asiallista keskustelua, mutta tutkijoiden suorat kohtaamiset esimerkiksi ilmastonmuutosskeptikkojen kanssa ovat somessa harvinaisia. Kolmannen tutkimuskysymyksen osalta voi sanoa, että somen käyttö oli saanut monet haastateltavista pohtimaan tutkimuksensa merkitystä ja vaikuttavuutta. Somen avoimuus oli esimerkiksi laajentanut heidän käsitystään siitä, kenelle he tutkimuksesta viestivät ja mikä heidän työssään on tärkeää. Suomalaisten ja espanjalaisten tutkijoiden välillä oli aineistosta havaittavissa vain yksi merkittävä ero. Kaikki suomalaiset haastateltavat kokivat yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisena sosiaalisen median välityksellä, mutta espanjalaisten haastateltavien kohdalla näin ei ollut. Samalla espanjalaiset tutkijat kertoivat, etteivät pitäneet tieteen asemaa maassaan kovin hyvänä, minkä epäilen olevan yksi syy sille, että tutkijat eivät tunnista omia yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksiaan. Lopuksi pohdin, onko tutkijoiden välttämätöntä käyttää sosiaalista mediaa. Vaatimukset tieteen avoimuudesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta tuskin katoavat mihinkään, joten sosiaalinen media voi toimia tutkijoille yhtenä tapana, joskaan ei ainoana, tehdä työstään julkista ja tuoda äänensä kuuluviin. Koska sosiaalinen media on paljon käytetty tiedonlähde, on kuitenkin tärkeää, että asiantuntijatietoa on tarjolla siellä, missä sitä todella tarvitaan.

Maisterintutkielmassani selvitän, mitä ja miten evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeiden kesätapahtumista uutisoitiin sanomalehdissä vuonna 2022. Tarkastelun kohteena ovat Länsi-Suomen Rukoilevaisten yhdistyksen kesäseurat, Herättäjäjuhlat, valtakunnallinen Evankeliumijuhla, Suviseurat ja Kansanlähetyspäivät. Tutkimusaineistoon kuuluvat seuraavat sanomalehdet: Aamulehti, Aamuposti, Helsingin Sanomat, Ilkka-Pohjalainen, Kaleva, Karjalainen, Keski-Pohjanmaa, Keskisuomalainen, Lapin Kansa, Länsi-Suomi, Savon Sanomat, Turun Sanomat ja Tyrvään Sanomat. Aineistoon kuuluu yhteensä 80 lehtijuttua. Sanomalehtien välillä oli merkittäviä eroja siinä, kuinka paljon ne uutisoivat herätysliikkeiden kesätapahtumista. Karjalainen julkaisi eniten juttuja. Länsi-Suomi ja Turun Sanomat eivät julkaisseet yhtään uutista. Sanomalehdet uutisoivat erityisesti Suviseuroista ja Herättäjäjuhlista. Evankeliumijuhlasta kerrottiin vain neljässä ja Kansanlähetyspäivistä vain yhdessä jutussa. Kirkon pienimmän herätysliikkeen rukoilevaisten kesätapahtumasta ei uutisoinut yksikään lehti. Tutkimusmenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Samat aiheet toistuvat aineistossa. Ryhmittelin ne ja muodostin seuraavat luokat: perustiedot herätysliikkeen kesätapahtumasta, tapahtumajärjestelyt, tapahtuman hyödyt, uhat ja haitat, kesätapahtuman ohjelma, osallistujien uskollisuus herätysliikkeelle, osallistujien tunnelmat sekä herätysliikkeen oppi, uskomukset ja elämäntapa. Nämä luokat kuvaavat sitä, millaisia asioita nostettiin esiin kirkon herätysliikkeiden kesätapahtumista uutisoidessa. Tutkimukseni osoittaa, että sanomalehtien uutisointi herätysliikkeiden kesätapahtumista vuonna 2022 oli aihepiireiltään monipuolista. Harvassa uutisessa käsiteltiin kesätapahtuman hengellistä antia, vaikka se on aiemman tutkimuksen mukaan tärkein syy osallistua tapahtumaan. Herätysliikkeissä mukana olevat pääsivät uutisissa ääneen. He kertovat useassa jutussa siitä, miten mukavasta kristillisestä tapahtumasta on kyse.

Tutkielmassa tarkastellaan sosioekonomisen aseman yhteyttä vapaa-ajan kaikkiruokaisuuteen. Kaikkiruokaisuudella tarkoitetaan laajaa, monipuolista ja suvaitsevaa vapaa-ajan viettotyyliä. Aiemmassa tutkimuksessa kaikkiruokaisuuden on havaittu olevan tyypillistä nimenomaan ylemmille sosioekonomisille ryhmille. Tutkielman mielenkiinnon kohteena onkin aiemman kirjallisuuden perusteella se, eroavatko ylemmät sosioekonomiset ryhmät vapaa-ajan kaikkiruokaisuudessaan alemmista sosioekonomista ryhmistä Suomessa. Myös iän ja sukupuolen yhteydet vapaa-ajan kaikkiruokaisuuteen otetaan huomioon. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten työ- ja vapaa-ajan määrän kehitystä viime vuosikymmeninä. Tätäkin teemaa tarkastellaan erityisesti sosioekonomisten ryhmien erojen näkökulmasta. Tutkielman aineistona on pääasiassa Tilastokeskuksen vuosien 2009–2010 kansallisesti edustava ajankäyttötutkimus (n=3125), mutta myös Tilastokeskuksen aiempia ajankäyttötutkimuksia hyödynnetään. Tutkimusmenetelminä käytetään kvantitatiivisia menetelmiä: yksisuuntaista varianssianalyysia, korrelaatioanalyysia ja lineaarista regressioanalyysia. Näiden menetelmien avulla pyritään ottamaan selvää siitä, minkälaiset sosioekonomisen aseman eri ulottuvuuksien, iän ja sukupuolen yhteydet ovat vapaa-ajan kaikkiruokaisuuteen. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että Suomessa ylemmät sosioekonomiset ryhmät vaikuttavat viettävän kaikkiruokaisempaa vapaa-aikaa verrattuna alempiin sosioekonomisiin ryhmiin. Näin tapahtuu, tarkasteltiinpa kaikkiruokaisuutta sitten ammattiaseman, koulutusasteen tai tulotason mukaan. Ylemmät ammattiryhmät käyttävät myös enemmän aikaa työhön ja heillä on vähemmän vapaa-aikaa käytettävissään verrattuna alempiin ammattiryhmiin. Tutkielman tuloksista erityisen mielenkiintoisen tekeekin se, että ylemmät sosioekonomiset ryhmät ehtivät viettää kaikkiruokaista vapaa-aikaa, vaikka heidän vapaa-ajan määränsä on pienempi kuin alemmilla sosioekonomisilla ryhmillä. Lisäksi tulosten perusteella voidaan sanoa, että Suomessa naiset viettävät kaikkiruokaisempaa vapaa-aikaa kuin miehet. Ikä on myös positiivisessa yhteydessä vapaa-ajan kaikkiruokaisuuteen.

The objective of the reform of social welfare and health care services is to reduce inequalities in well-being and health, and to manage costs and simplify the complex system. The reform is revolutionary organization change which affects in all levels of the organization and has effects on every citizen in Finland. Media has been interested about the reform and it has been in newspapers almost every day. Nevertheless it is important to notice in which way the reform has been reported in the media. It is not simple and free of values how the reform is represented. Some aspects of the reform seem to be more important as the others stay in the background. The aim of this study is to describe how the reform of the Finnish social welfare and healthcare services is reported in media as an organization change. The aim is to find out do these newspaper articles about the reform cover all the aspects of an organization change. The study is conducted by revisiting articles in the main Finnish newspaper Helsingin Sanomat for a year-long period. The data collected has been qualitatively analyzed using thematic content analysis. The hypothesis that all the aspects of the organization change has not been covered equally in the writings about the reform of social welfare and healthcare services was confirmed in the study. Writings about politics were over presented when compared to the other themes. Also the hypothesis that human aspects of the organization change were on the background in the writings in the collected data was confirmed. Themes concerning employees, clients and organization culture were not covered as fully as themes such as politics, finance and constructions. The aim of this study was also to reflect what kind of effects certain kind of media reporting has on the impressions citizens have about the reform of social welfare and healthcare services. It seems that in media reporting the reform has been distanced from the practice and average citizen. This may have effects on how citizens feel about the reform. When considering organization theory this might cause challenges in adaption the reform.

Objectives. This master’s thesis explores snacking and meal behaviour in hunting context. The objective of this study is to explore what snacks or meals people take when they go hunting, which factors guide the decision process of what to take, and what meanings food have on hunting trips. Foundation for the study was based on food choice and meaning theorems, that have been used to explain people’s eating behaviours over the past decades. Methods. The research was mainly carried out using qualitative methods; however, some quantitative elements were also used. The data was collected using an electronic questionnaire, that was distributed amongst Finnish hunting community via various digital platforms. Questionnaire was also distributed to personal contacts. The data consisted of 361 replies, and it was analysed using thematic content analysis. Results and conclusions. In the data the most common snacks or meals were meat products, sandwiches, hot and soft drinks and sweets, sausages and coffee being the most common single items. Justifications for the food decision process were summarized in 10 driving factors: ease of use, sensual attractiveness, mood uplift, well-being, familiarity, price, self-sufficiency, sociability, or meeting others’ expectations, maintaining capacity to act, and conditions. The meanings given to food and food breaks were summarized in 10 factors: maintaining capacity to act, sociability, tradition, pleasure, safety, practicality, to pass the time, ecology, expenditure, and superstition. The diversity of the factors of the decision process and the meanings can be explained by the versatility of hunting, as the actions of the individual depend on what, where when and how long one hunts and whether one hunts in solo, or with a group. Thus, the factors driving the decisions and the meanings food gets, can vary on an individual level between hunting trips.

Miltä tuntuu olla kansanedustaja? Tässä maisterintutkielmassa syvennytään kansanedustajuuden kokemuksellisen puolen tutkimukseen. Kokemuksellinen näkökulma kansanedustajuuteen on kiinnostava, sillä työn julkisuuden määrä ja laatu, olennaiset sosiaaliset suhteet, työtä säätelevä toimintakulttuuri ja työtavat poikkeavat mistä vain muusta työstä. Tarkastelun kohteena ovat vihreiden kansanedustajien kokemukset. Vihreiden kokemuksia tutkimalla etsitään vihreän kansanedustajakokemuksen ominaispiirteitä, mutta myös pohditaan kansanedustajuuden kokemusta yleisemmin erityisesti vertaamalla löydöksiä aiempaan tutkimukseen, erityisesti Anne Ollilan ja Anna Kontulan tutkimuksiin. Vihreästä kansanedustajakokemuksesta tekevät mielenkiintoisen puolueen poikkeuksellinen syntytausta ja alkuperäinen halu myllätä eduskunnan käytänteitä uusiksi, kuten jättämällä noudattamatta senioriteettiperiaatetta tai pukukoodia. Uudenlainen puolue myös toi Arkadianmäelle edustajia uudenlaisista taustoista, kuten ennen näkemättömiä vähemmistöjä, joiden kokemuksiin perehdytään. Tässä tutkielmassa kokemusta tutkitaan lähdeaineistona Eduskunnan muistitietoarkiston vihreiden kansanedustajien haastattelut, tutkielmaa varten tehdyt muistitietohaastattelut ja täydentävänä lähteenä kokemuksellisesti kiinnostavat elämäkerrat. Menetelmänä hyödynnetään ymmärtävää muistitietotutkimusta ja keskeisin tutkimuskysymys on, että miten vihreät kansanedustajat työnsä kokivat. Kokemuksia eritellään kolmen kategorian alle: identiteetin, sosiaalisten suhteiden ja toimintakulttuurin. Identiteettiin liittyvässä luvussa käsitellään kaikkia edustajan itseensä liittyviä luonnehdintoja ja kokemuksia kansanedustajuudesta, sosiaalisten suhteiden luvussa eritellään keskeisimpiä sosiaalisia kokemuksia eduskunnasta ja toimintakulttuuria käsittelevässä luvussa käsitellään edustajan kokemusta hallitus- ja oppositiotyöskentelystä, julkisuudesta ja vihreistä poikkeuksista totuttuihin toimintatapoihin. Identiteettiin liittyvissä kokemuksissa vihreillä korostuivat kokemukset erilaisuudesta. Aineistossa erilaisuutta muihin ja erityisesti muiden puolueiden kansanedustajiin peilattiin esimerkiksi poikkeavan taustan, ajattelutavan, työmotivaation, akateemisuuden ja rahattomuuden kautta. Erilaisuutta vihreiden eduskuntaryhmän sisälläkin koettiin ja se linkittyi usein itsensä asemoimiseen suhteessa alkuvihreään vaihtoehtokulttuuriin. Sosiaalisissa kokemuksissa korostuivat vihreiden eduskuntaryhmien sisäiset monipuoliset kokemukset aina tiukoista riidoista suuriin ystävyyksiin. Jokainen kausi oli korostetun erilainen, mutta useimmiten ryhmän ollessa kiireinen esimerkiksi hallituksessa oli riitoja vähemmän, rauhallisina aikoina enemmän. Parhaimmat ystävät ja pahimmat vihamiehet löydettiin yleensä muista puolueista erityisesti tiiviin valiokuntatyön kautta. Eduskunnan puhemiehen merkitys kansanedustajakokemukseen olennaisesti vaikuttavana vaikuttajana korostui. Työn ja perheen yhdistäminen koettiin usein hankalaksi. Toimintakulttuurikokemuksissa hallituskansanedustajuus koettiin usein mielekkäänä, oppositiossa olo epäkiinnostavana. Julkisuus koettiin usein epäreiluksi ja kohut ylimitoitetuiksi ja jopa turvallisuusuhkiksi. Vihreä käytäntö senioriteettiperiaatteen puuttumisesta koettiin yleisesti toimivaksi erityisesti ensimmäisen kauden kansanedustajien kiinnostavan kansanedustajakokemuksen takaajana. Pukeutumisen suhteen kokemusta määrittivät kuuluisat skandaalit, joista moni halusi erottautua. Kansanedustajakokemukseen linkittyi monella vahva tunne väärinymmärretyksi tulemisesta. Median koettiin katsovan kansanedustajia yksipuolisesti, vaikka edustajat eivät usein itse kokeneetkaan työnsä pelkistyvän esimerkiksi valtapeleiksi.

Tutkielma selvittää, miten suomalaiset huippu-urheilijat hallitsevat elämiään ja identiteettejään urheilusponsoroinnin paineissa. Samalla se ilmentää, miten ja missä määrin urheilusponsorointi toimii hallinnan mekanismina, joka vaikutuksensa kautta ohjailee urheilijoiden elämiä ja identiteettejä. Tutkimustarpeen perustana on urheilusponsoroinnin taloudellisen ja kulttuurillisen merkityksen kasvu viime vuosikymmenien aikana huippu-urheilussa, sekä kapeaksi jäänyt tieteellinen keskustelu urheilusponsoroinnin piirissä. Sponsoroinnin merkityksen kasvun taustalla vaikuttava huippu-urheilun poliittisen, taloudellisen ja kulttuurillisen verkoston synty liittää tutkielman havainnot laajempaan urheilukulttuurilliset rajat rikkovaan kontekstiin. Nykyurheilun ja urheilusponsoroinnin muutokset ovat luoneet ehdollisuuksien ja mahdollisuuksien todellisuuden, jossa urheilijat elävät ja itseään hallitsevat tänä päivänä. Vaikka urheilijoiden elämän ja identiteetin tarkastelu kohdistuu urheilusponsoroinnin paineiden alaisuuteen, ymmärretään sponsorointi moninaisena ja kompleksisena ilmiönä, jota tarkastellaan osana urheilijoiden kokonaisvaltaista olosuhteiden ympäristöä. Kompleksisen ja osin abstraktin urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinnan ymmärryksen saavuttamiseksi tutkielmassa käytetään neo-foucalt’laiseen tieteentraditioon pohjautuvaa uusliberalististen hallintamentaliteettien ajattelujärjestelmää. Hallintamentaliteettien tarjoamat ajattelutavat luovat työkalun ymmärtää urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinnan tapojen muodostumista urheilusponsoroinnin vaikutusten paineissa. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta. Haastatellut ovat suomalaisia kansainvälisen tason yksilölajien urheilijoita, jotka ovat kilpailleet 2000-luvun aikana kesä- tai talviolympialaisissa. Haastattelut toteutettiin vuoden 2014 kesän ja syksyn välisenä aikana, jonka jälkeen ne litteroitiin. Haastatelluista urheilijoista neljä edustaa niin kutsuttuja elämäntapalajeja ja toiset neljä niin sanottuja perinteisiä lajeja. Aineiston analyysimenetelmänä käytetään laadullisiin menetelmiin lukeutuvaa narratiivis-diskursiivista analyysitapaa, joka mahdollistaa kokemusperäisen tiedon analyysin ja tukee tutkielman teoreettisen viitekehyksen luomaa ajattelujärjestelmää. Analyysimenetelmän avulla luodaan narratiivinen ymmärrys urheiljoiden elämän ja identiteetin hallinnasta, joka pohjautuu sosiaalisen konstruktivismin mukaiselle todellisuuden rakentumiselle. Teemahaastatteluiden pohjalta tutkielma luo narratiivien sisään teemoja, jotka ilmentävät urheilijoiden hallinnan ja hallittuna olemisen tapoja. Aineiston pohjalta luodaan neljä elämän ja identiteetin hallinnan narratiivia, jotka havainnollistavat itsensä hallinnan tapoja ja hallittuna olemista sponsoroinnin paineissa. Voidaan sanoa, että sponsoroinnin vaikutuksen aste ja merkitys vaihtelevat urheilijakohtaisesti elämän ja identiteetin hallinnassa. Sponsoroinnin merkitykseen vaikuttaa vahvasti niin lajikulttuurilliset tekijät kuin urheilijoiden kasvuvaihe, jotka määrittävät sponsoroinnin vaikutuksen määrää ja laatua. Aineistosta esiin nousseissa narratiiveissa sponsoroinnin vaikutus urheilijoiden elämän ja identiteetin halllintaan vaihteli tietoisesta sponsoroinnin vaikutusta vastaan kamppailemisesta tiedostomattomiin sponsoreiden ja oman elämän intressien yhteensovittamisen hallintaan. Havaintojen pohjalta nousee myös näkemys, jossa pelkästään urheilijoiden elämä ei tule hallituksi vaan urheilijuuden ymmärrys siirtyy sponsoroinnin myötä yhä vahvemmin hallittuun muottiin, jonka määrittely tapahtuu vahvasti taloudellisen regiimin piirissä. Sponsoroinnin tarjoaman taloudellisen turvan saavuttamiseksi urheilijat ovat yhä enemmän pakotettuja hallitsemaan itseään määriteltyjen normien mukaisesti, mikä pakottaa urheilijat muotteihin. Urheilusponsorointi tuokin moninaisen paineiden kentän, joka asettaa urheilijat valitsemaan ne tavat, joilla poikkeuksellisen vaativan elämänkulun mahdollistaminen toteutuu. Vaikka sponsorointi asettaa ehtoja ja valintoja oman itsen ja elämän hallinnan tavoille, ei urheilijoiden tuulisen ja karikkoisen elämänkulun valinnan taustalla ole niinkään maallisen rikkauksien tavoittelu vaan intohimoinen rakkaus urheilemiseen. Urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinta sponsoroinnin paineissa onkin kuin nuorallakävelyä, joka sisältää alituista riskien ja valintojen punnitsemista urheilemisen arvokkuuden tähden.

Tämän tutkielman tavoite on kartoittaa ja analysoida Kleemens Roomalaisen ensimmäisen kirjeen (todennäköisesti 90-luvulla jKr.) ja samassa historiallisessa kontekstissa vallalla olleen stoalaisen ajattelun välisiä yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Metodi on systemaattinen analyysi. Lähde on Kleemens Roomalaisen ensimmäinen kirje. Taustaluvussa tutustutaan stoalaisen filosofisen koulukunnan historiaan sen alkuvaiheista Ateenassa aina sen kultakauteen Rooman imperiumin populaarifilosofiana. Samoin tutustutaan Rooman ja Korintin seurakuntien historialliseen tilanteeseen kirjeen lähettämisen aikoihin. Etiikkaa käsittelevässä pääluvussa ”Kleemensin” eettistä ajattelua suhteessa stoalaisen filosofian eettiseen momenttiin. Hyveteorian kannalta huomataan, että kummassakin järjestelmässä ihmisen hyveellistä toimintaa ohjaa jokin sisäinen tiedollis-asenteellinen elementti. Kleemensillä se on vanhurskaus, stoalaisilla hyve, ja näiden elementtien sisältö on erilainen. Myös järjestelmien arvoteoriat ovat osittain erilaisia: Kun stoalaisessa ajattelussa kaikki ihmisen ulkopuolinen on hyvän tai pahan suhteen neutraalia, Kleemens pitää esimerkiksi kärsimystä aidosti pahana, joskin eskatologiseen pelastukseen verrattuna sen merkitys supistuu mitättömäksi. Toisin kuin stoalaiset, Kleemens ei pidä tunteita lähtökohtaisesti pahoina, vaan ne vaikuttavat olevan hänen ajattelussaan luonnollinen osa hyveellisen ihmisen elämää. Myös järjestelmien eettiset ideaalit ja esimerkit eroavat toisistaan: Kun stoalaisilla eettinen ideaali oli eettisen kehityksen kautta maailmasta periaatteellisella (mutta ei käytännöllisellä) tasolla irtautunut Viisas, Kleemensillä eettinen ideaali on sen sijaan maailmaan sitoutunut Kristus, joka on ”Jumalan Poikana” jo syntyjään erityisessä asemassa. Käytännöllisen etiikan kannalta Kleemensin ja stoalaisten järjestelmät vaikuttavat samanlaisilta: Kaikki ihmiset ovat periaattellisella tasolla samanarvoisia, vaikka maailmassa tuleekin vallita hierarkkinen järjestys, mikä kaikki pätee myös naisten asemaan. Eettisen kehityksen kannalta kummassakin järjestelmässä oli olennaista oikean tiedon harjoittaminen. Fysiikkaa käsittelevässä pääluvussa Kleemensin kirjettä analysoidaan stoalaisen kosmologian kannalta. Huomataan, että Kleemens tuskin on riippuvainen stoalaisesta kosmologiasta, vaikka joitakin samantapaisia piirteitä löytyy. Kun Kleemens pitää maailmaa transsendentin Jumalan luomana itsestään erillisenä kokonaisuutena, jota ohjaavat hänen säädöksensä, stoalaiset näkivät maailman itsessään jumalallisena kokonaisuutena, jonka kaikki osat sisälsivät osan jumalallista järkeä. Kummassakin järjestelmässä ihminen on maailman korkein olento, mutta stoalaiset pitivät ihmistä luonnoltaan hyveellisenä, kun taas Kleemens katsoo ihmiskunnan langenneen. Maailmanhistorian luonne on järjestelmissä erilainen: Stoalaiset katsoivat, että maailmassa toistui ikuisesti sama täydellinen historia, kun taas Kleemens pitää historiaa ainutkertaisena ja Jumalan tuomioon päättyvänä. Kaiken kaikkiaan huomataan, että Kleemensin ajattelu eroaa merkittävästi stoalaisuudesta sekä käsitteistön, väitteiden, argumentaation että edellytysten kannalta, vaikka joitakin hajanaisia samankaltaisuuksia löytyykin.

Tutkielmassa tarkastellaan musiikin funktioita ja merkityksiä Ridley Scottin ohjaamassa tieteiselokuvassa Blade Runner: The Final Cut (2007). Elokuvan ensimmäinen versio Blade Runner sai ensi-iltansa vuonna 1982 ja se on vuosien saatossa osoittautunut yhdeksi viime vuosikymmenien merkittävimmäksi tieteiselokuvaksi ja saavuttanut lajityypissään kulttielokuvan aseman. Elokuva perustuu löyhästi Philip K. Dickin romaaniin Do Androids Dream of Electric Sheep? (1968) ja tyyliltään se on sekoitus kyberpunkia ja film noiria. Elokuvan juoni keskittyy seuraaman Harrison Fordin tähdittämän ex-poliisi Rick Deckardin edesottamuksia, kun tämä yrittää jäljittää ja tuhota neljää vaarallista androidia lähitulevaisuuden dystooppisessa Los Angelesissa. Toiminta- ja dekkaripiirteittensä lisäksi elokuvan tarina tarjoaa syvällisiä ja filosofisia kysymyksiä, kuten missä kulkee tekoälyllä varustetun koneen ja ihmisen välinen raja? Tutkielma kuuluu elokuvamusiikin tutkimuksen kenttään ja sen tarkoituksena on selvittää, millaisia funktioita Blade Runnerin musiikilla on ja miten nämä funktiot toteutuvat. Tätä kautta pyrkimyksenä on selvittää sitä, millainen merkitys musiikilla voi olla esimerkiksi tieteiselokuvan tarinankerronnassa, tunnelman säätelyssä, genren määrittämisessä sekä futuristisen tarinamaailman kuvaamisessa. Tutkimusaineistona on elokuvan viimeisin versio Blade Runner: The Final Cut (2007) sekä elokuvan virallinen soundtrack Blade Runner: Vangelis (1994). Elokuvan soundtrack toimii kuitenkin etupäässä vain referenssinä elokuvissa esiintyvien musiikkien nimiin. Analyysi keskittyykin pääosin kuvan ja musiikin välisiin suhteisiin, ei yksinomaan musiikkiin itseensä. Tutkielman analyysi pohjautuu Anu Juvan kehittelemään elokuvamusiikin funktioanalyysiin, joka tarjoaa käsitteitä ja keinoja elokuvamusiikin kokemuksellisten, rakenteellisten, sisällöllisten ja ulkoisten funktioiden tarkasteluun. Tämän lisäksi analyysissä hyödynnetään Claudia Gorbmanin klassisen Hollywoodin musiikkikonventioista tekemiä havaintoja, sekä Michel Chionin, David Bordwellin ja Kristin Thompsonin esittämiä näkemyksiä äänen ja kuvan suhteesta elokuvassa. Tutkimus tuo esiin musiikin lukuisat funktiot ja merkitykset Blade Runner: The Final Cut (2007) -elokuvassa. Musiikki vaikuttaa esimerkiksi elokuvan katsomiskokemukseen verraten hitaan tempon ja ambient-piirteittensä kautta luoden näin elokuvaan rauhallista tunnelmaa. Lisäksi musiikki tukee elokuvan esteettistä ja rakenteellista yhtenäisyyttä, lisää futuristisesta tarinamaailmasta katsojille välittyvää informaatiota sekä elektronisen tyylinsä kautta auttaa alleviivaamaan elokuvan kuulumista nimenomaan tieteiselokuvien genreen. Näiden lisäksi tutkimus osoittaa myös musiikin suuren merkityksen elokuvan katsomiskokemuksessa yleisemmälläkin tasolla. Nykyisellään elokuvatutkimus ja elokuvakritiikki keskittyvät etupäässä elokuvan visuaalisiin ja narratiivisiin aspekteihin ja jättävät ääniraidan ja sen mukana musiikin ja sen merkitykset verraten vähälle huomiolle. Tämä on sääli, sillä kuten tämä tutkimus havainnollistaa, elokuva on ennen kaikkea auditiivinen kokonaisuus, jossa visuaalisten aspektien lisäksi myös ääniraita vaikuttaa vahvasti siihen, miten ja millaisena elokuvan koemme. Tämän lisäksi tutkimus tuo esiin myös elokuvamusiikin tutkimuksen tarpeen tarkastella musiikkia osana elokuvan muuta ääniraitaa. Elokuvamusiikin tutkimuksen ei siis pitäisi keskittyä yksinomaan musiikin ja kuvan välisiin suhteisiin, vaan tarkastella myös musiikin ja ääniraidan muiden elementtien välisiä suhteita.