Browsing by Title

Suomessa ei ole aikaisemmin kattavasti selvitetty eläinlääkäreiden pieneläinten anestesiakäytäntöjä. Tämän työn tavoitteena oli tutkia suomalaisten eläinlääkärien kissoille ja koirille käyttämiä nukutuskäytäntöjä ja verrata niitä kirjallisuuteen. Tutkimuksessa selvitettiin myös vaikuttaako potilaan eläinlaji (kissa tai koira) ja terveydentila eläinlääkärin anestesiassa käyttämiin lääkkeisiin ja tekniikoihin. Tutkimus toteutettiin internetissä täytettävänä sähköisenä kyselynä (Helsingin yliopiston E-lomakepalvelu) kesä- elokuussa vuonna 2008. Kyselylomake sisälsi osiot vastaajien perustiedoista ja työnkuvasta, kolme erilaista potilastapausta (terveen koiran kastraatio, terveen kissan sterilaatio ja sairaan koiran pyometra-leikkaus) sekä osion eläinlääkärin arviosta omasta osaamisestaan ja haluamastaan jatkokoulutuksesta. Jokaisesta potilastapauksesta esitettiin samat kysymykset, joilla selvitettiin vastaajan käyttämiä työtapoja ja lääkkeitä kunkin potilaan kohdalla. Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 139 kappaletta. Kyselyn perusteella eläinlääkärit muuttivat hoitotapaansa potilaan mukaan. Sekä sairaalle että terveelle koiralle annettiin useammin suonensisäistä nesteytystä anestesian yhteydessä ja tulehduskipulääkettä jatkohoitoon kuin kissalle. Enemmistö eläinlääkäreistä olisi lähettänyt näissä potilastapauksissa kissan kotiin nukkuvana, kun taas kummatkin koirapotilaat lähetettäisiin kotiin kävelykunnossa. Pyometra-leikkauksessa koiran olisi intuboinut 47,5 % vastanneista, mutta kissan olisi intuboinut sterilaation yhteydessä vain 3,6 %. Lisähappea olisi antanut sairaalle koiralle 48,9 % vastanneista ja terveelle kissalle 14,4 %. Veriarvoja tutkittiin terveiltä potilailta erittäin harvoin, kun taas sairaalta potilaalta 55 % vastanneista olisi tutkinut veriarvoja. Ero oli yllämainituissa tapauksissa tilastollisesti merkitsevää (p < 0,001). Valtaosa vastanneista ei olisi käyttänyt paikallispuudutteita missään potilastapauksista. Niin ikään valtaosa eläinlääkäreistä (70,5 %) ei olisi kirjannut anestesiatapahtumia ollenkaan valvontalomakkeelle. Eläinlääkäreiden käyttämissä esilääkitys-, induktio- ja ylläpitoaineissa havaittiin eroja potilastapausten välillä. Koirapotilailla lähes kaikki vastanneet olisivat valinneet esilääkitykseen α2-agonistin ja opioidin, kun taas kissalla suosituimmat lääkeaineryhmät olivat α2-agonistit ja ketamiini. Sairaalla koiralla käytettiin enemmän opioideja ja bentsodiatsepiineja esilääkityksessä kuin terveellä koiralla. Induktioaineista ylivoimaisesti suosituin niin sairailla kuin terveilläkin koirilla oli propofoli. Anestesian ylläpitoon suosituin vaihtoehto koirapotilailla oli propofoli (48,8 % terveellä ja 47,2 % sairaalla) ja toisena isofluraani (20,9 % terveellä ja 29,9 % sairaalla). Kissalla vastaavasti suosituin vastaus oli "ei muuta" (esilääkityksen lisäksi). Toiseksi suosituin vaihtoehto kissalla oli ketamiini ja sitten propofoli. Kyselystä voidaan päätellä, että eläinlääkärit muokkasivat anestesiaprotokollaansa potilaan tilan mukaan. Anestesiatapahtumien kirjaus, paikallispuudutteiden hyödyntäminen sekä potilaan intubointi ovat helposti toteutettavia parannuksia eläinlääkärin anestesiaprotokollaan, ilman tarvetta jatkokoulutukselle. Kyselyn perusteella suurin osa eläinlääkäreistä oli tyytyväisiä osaamiseensa anestesian saralla, mutta olisi kuitenkin toivonut lisäkoulutusta asiassa.

The Finnish Medicines Agency, Fimea, is the authority responsible for supervision pharmacies in Finland. Recently, there has been more interest in Fimea to improve its supervision of community pharmacies. For this purpose, a questionnaire was made. Prior to the making of the questionnaire, community pharmacy supervision practices were studied in Nordic countries and in the UK. Additionally, faults found in Finnish community pharmacy inspections in 2016–2018 were classified by analysing anonymized fault lists (n=94) separated from inspection reports. When the most common faults were identified, it was possible to include questions concerning these faults into the questionnaire. A modified version of the Delphi method was used when developing the questionnaire. Comments on the applicability of the questions were given by a panel of experts consisting of inspectors of Fimea. The questionnaire was subsequently edited in accordance with the given comments. Separate versions of the questionnaire form were developed for community pharmacies and for their subsidiary pharmacies. At the end of this study, the questionnaire was sent to seven pharmacies and to three subsidiary pharmacies. After the results of the questionnaire were collected, Fimea gave feedback on the questionnaire. 25 categories were created by classifying faults found from pharmacy inspections. The most common inspection observations were faults in storage condition monitoring (97 % of pharmacies), narcotics (86 %), implementation of code of conduct (86 %), product errors (86 %) and preparation of medicines ready for use (81 %). The questionnaire begins by asking basic information about the pharmacy. Following questions concern the personnel and their further adequacy training. The questionnaire also includes several questions on the code of conduct within the pharmacy. Additionally, there are questions about storage condition monitoring, dispensary and accounting of narcotics. At the end of the questionnaire, there are also a few questions about the European Medicines Verification System (EMVS) which will be implemented by February 2019. Support from the inspectors of Fimea and studying regulations of pharmacies helped identify appropriate questions for the questionnaire. However, the perspective of the questionnaire may be limited due to the questionnaire being developed based up on faults found from inspections. The faults observed from inspections across pharmacies in Finland have been very similar with some of them being also alarmingly common. Because many of the observed faults are relatively easy to fix, simple corrective measures could be implemented to improve the situation across several pharmacies. Thus, usage of questionnaires, such as one made in this study, could be considered a feasible way of improving supervision of pharmacies.

Käsilläolevan tutkielman aiheena on esineellistymisen käsite. Sitä tarkastellaan yhtäältä sellaisena kuten se esitetään Georg Lukácsin (1885-1971) teoksessa Historia ja luokkatietoisuus (1923), toisaalta kuten sitä koskeva teoria on luettavissa esiin Martin Heideggerin (1889-1976) läpimurtoteoksesta Oleminen ja aika (1927). Molemmat ajattelijat pyrkivät teoksissaan rakentamaan kokonaisvaltaista tulkintaa länsimaisen ajattelun ja toiminnan taipumuksesta tulkita todellisuus esineellisenä (dinglich), so. eletystä elämästä ja toiminnasta irrallisena olioiden (Dinge) maailmana. Sekä Lukács että Heidegger pyrkivät osoittamaan, että esineellistyneen todellisuuden ontologisena perustana toimii inhimillisen praktisen toiminnan kenttä, josta käsin esineellistävät ja objektivoivat suhtautumistavat todellisuuteen voivat vasta jälkikäteisesti syntyä. Molemmille ajattelijoille esineellisyyden muodostuminen ontologiaa hallitsevaksi tulkinnaksi todellisuuden luonteesta edellyttää myös tietynlaisia sosiaalisen olemisen rakenteita. Tutkielmassa tehdään vertailevaa käsiteanalyysia Lukácsin ja Heideggerin teoreettisten diskurssien välillä. Tavoitteena on rakentaa mahdollisuutta lukea mainittuja filosofeja saman, modernille olemassaololle keskeisen ontologisen sekä eksistentiaalisen ongelman tarkastelijoina. Toisaalta vertaileva lähestymistapa pyrkii myös tuomaan esiin olennaisia ja perustavia eroja Lukácsin marxilaisen ja Heideggerin fundamentaaliontologisen orientaation välillä. Tutkielmassa pyritäänkin osoittamaan, että Heideggerin fundamentaaliontologia ei tarkastele kauppatavaran rakennetta eikä sosiaalisen vaihdon prosesseja marxilaisesta näkökulmasta riittävällä tavalla, kun taas Lukácsin teoreettinen projekti tulee edellyttäneeksi tuottavaan subjektiviteettiin pohjautuvan ontologisen perusasenteen. Tämä ontologinen positio voidaan puolestaan kritisoida hedelmällisesti heideggerilaisesta näkökulmasta. Viime kädessä tutkielma pyrkii avaamaan esineellistymisteorioiden vertailun kautta kysymyksen länsimarxilaisen materialistisen dialektiikan ja Heideggerin fenomenologisen ontologian välisestä suhteesta.

Synoptisissa evankeliumeissa esiintyy perikooppi, jossa Jeesukselta kysytään, onko oikein maksaa veroa Rooman keisarille (Matt. 22:15–22; Mark. 12:13–17; Luuk. 20:20–26). Uudemmassa tutkimuksessa tässä perikoopissa on nähty piilotettua kritiikkiä Rooman imperiumia kohtaan. Tällaisen tulkinnan tueksi on esitetty sosiaalitieteellisiä malleja, joiden mukaan verotus ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa oli kohtuuttoman raskasta ja sortavaa, mikä johti vastarintaan. Veronmaksukysymyksen ajatellaan kumpuavan tästä tilanteesta. Tässä tutkimuksessa haastetaan imperiumikriitinen lukutapa veronmaksuperikoopin osalta. Tavoitteena on kyseenalaistaa se sosiaalinen konteksti, joka perikoopin taustalle on sosiaalitieteellisten mallien avulla luotu ja josta veronmaksukysymyksen on nähty kumpuavan. Tutkimuksessa osoitetaan, että tämä konteksti ei ole riittävän uskottava veronmaksuperikoopin tulkinnan lähtökohdaksi, kun sitä tarkastellaan aikalaislähteiden valossa. Tärkeimmät lähteet ovat historioitsija Flavius Josefuksen teokset, etenkin Juutalaissodan historia ja Juutalaisten muinaisajat, joihin myös kritisoitavat tutkijat tukeutuvat paljon. Tutkimuksessa osoitetaan, että lähteiden perusteella verotus ei vaikuta olleen niin riistävää, kuin K.C. Hanson ja Douglas E. Oakman väittävät, eikä Josefuksen teoksissa esiintyvillä lainsuojattomilla ole todennäköisesti mitään tekemistä verotuksen tai sen raskauden kanssa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös Josefuksen kuvausta Juudas Galilealaisen vuoden 6 jaa. verokapinasta, johon viitataan toistuvasti veronmaksuperikooppia koskevassa tutkimuksessa ja etenkin imperiumikriittisessä tulkinnassa. Tutkimuksessa osoitetaan, että tapaus ei ole historiallisesti täysin uskottava, minkä vuoksi siihen on tulkinnassa viitattava varauksella. Lisäksi Juudaksen kapinan taustalla ei ole verotuksen sortavuus, vaan ensimmäisen käskyn tulkinta. Kun veronmaksuperikooppia tarkastellaan osana kunkin evankeliumin kokonaiskertomusta, käy ilmi, että kyse on juutalaisuuden sisäisestä kysymyksestä, eikä Rooman ja verotuksen kritisoimisesta. Kysymys on osa jaksoa, jossa juutalaiset johtohahmot haastavat Jeesuksen valtuudet opettaa ja tulkita kirjoituksia. Samalla evankeliumit todistavat, että toisin kuin Jeesuksen vastustajat yrittävät osoittaa, Jeesus opettaa Jumalasta totuudellisesti. Jeesus ei kiellä veronmaksua, koska Rooman keisari ei ole vakavasti otettava haastaja Jumalan suvereniteetille. Tämä imperiumikriittinen näkökulma ei kuitenkaan ole evankeliumien keskiössä, vaan syntyy sivutuotteena niiden kokonaissanomasta.

We have not succeeded to halt biodiversity loss despite international agreements. Conserving ecological connectivity is crucial when conserving biodiversity in the long run. This thesis studies policy instruments that promote ecological connectivity and conserve ecological processes. The aim of this study is to find out how Finnish environmental policy should be developed in order to promote ecological connectivity and biodiversity conservation. The research questions are: 1) How current nature conservation policy instruments promote ecological connectivity? 2) How policy instruments could promote ecological connectivity better? 3) Could green infrastructure approach help to conserve biodiversity? Ecological connectivity affects the biodiversity especially trough species dispersal. The environment is governed by different policy instruments, which have various effects on ecological connectivity. The green infrastructure is a new policy approach that underlines holistic planning. The green infrastructure is ecologically connected network of green and blue spaces that produces ecosystem services. The data comes from a SCALES project survey on Securing the Conservation of Biodiversity Across Administrative Levels and Spatial, Ecological and Temporal Scales. A link to the web-based questionnaire was sent to 214 Finnish experts of ecological connectivity and 47 persons answered to the questions. The data was analysed quantitatively and qualitatively. The main analysis methods were repeated measures ANOVA and cluster analysis. Content analysis was done from qualitative data. The experts thought that ecological connectivity is more important than the current consideration shows. The policy instruments that promote ecological connectivity in the best way are the instruments, which have a wide spatial cover and urban and small-scale instruments are considered worse. The potential of policy instruments to promote ecological connectivity is higher than the current implementation demonstrates. The integration of biodiversity conservation to the other sector policies is considered important. Nature conservation was thought to be more important aspect than ecosystem services in implementation of green infrastructure. The respondent believed that green infrastructure has could have potential of enhancing nature conservation.

Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti jakamistaloudessa toimivan itsenäisen työnsuorittajan oikeudellista asemaa. Näkökulmana tutkielmassa on siten alustatalouteen pohjautuva työoikeudellinen kysymyksenasettelu, vaikka tutkielmassa hahmotetaan myös yleisemmällä tasolla itsenäisten työnsuorittajien työoikeudellisen aseman määräytymistä Suomessa. Kysymyksenasettelun keskiöön on valikoitunut työntekijäaseman tunnistaminen kyydinjakopalveluiden ja etenkin Uberin kuljettajien kohdalla. Uudenlaiset digitaalisiin alustoihin perustuvat työn tekemisen muodot ovat vaikuttaneet huomattavasti työntekijän ja itsenäisen työnsuorittajan aseman väliseen rajanvetoon liittyvään problematiikkaan. Tutkielmassa pyritään selvittämään, että pystytäänkö kyydinjakopalvelun kuljettajia koskevissa rajatapauksissa työsuhteen perustunnusmerkistön avulla tunnistamaan, tehdäänkö työtä työsuhteessa vai onko kyseessä itsenäinen työnsuorittaja. Tutkielmassa tarkastellaan myös kuljettajien työntekijäaseman arviointia koskevaa oikeuskäytäntöä Iso-Britanniassa. Työsuhteessa tehtävän työn erottaminen muista työtä koskevista oikeussuhteista on aina viime kädessä TSL 1 luvun 1 §:n 1 momentin tulkintaa. Työsuhteen yksi keskeisimmistä piirteistä on työntekijän alisteinen asema suhteessa työnantajaan. Työnantajan direktio-oikeus eli oikeus johtaa ja valvoa työntekoa on käytännössä tärkein kriteeri, jonka perusteella viime kädessä tehdään arvio työsuhteen olemassaolosta. Työnantajalla on direktio-oikeutensa nojalla valtuudet opastaa ja ohjata työntekijöidensä toimintaa, minkä lisäksi se voi myös käyttää heihin tietynlaista auktoriteettista valtaa ja valvoa heitä. Myös kyydinjakopalvelun kuljettajien työoikeudellisen statuksen arvioinnissa ydinkysymys kytkeytyy siten pitkälti siihen, voidaanko kuljettajien katsoa toimivan palvelun välittäjän johdon ja valvonnan alaisuudessa siinä määrin, että niiden välinen oikeussuhde tulkittaisiin työsuhteeksi. Edellä oleva kiteyttää samalla tutkielman tarkoituksen ja kysymyksenasettelun ytimen. Tutkielmassani tulen siihen lopputulokseen, että työsuhteen perustunnusmerkkien tarkastelun avulla pystytään arvioimaan kuljettajien työntekijäasemaa myös Uberin ja sen kuljettajien välisen oikeussuhteen osalta, mutta rajanvetoa koskeva tulkinta on kuitenkin hyvin haastavaa. Perussuhdeteorian näkemyksen vastaisesti yksittäisten tunnusmerkkien tarkastelu ei kuitenkaan näytä riittävän, vaan harkinnassa tulee käyttää myös kokonaisarviointia, jossa otetaan huomioon seikkoja, jotka luonnehtivat sopimussuhdetta laajemmin. Tällaisen lavennetun tulkinnan avulla voidaan hakea ratkaisua rajatapauksiin, joiden osalta kaikki tunnusmerkit näyttäisivät täyttyvän, mutta tulkinta ei herätä vielä täyttä varmuutta siitä, että kyse on työsuhteessa tehtävästä työstä.

Lisääntynyt tietoisuus koirien perinnöllisistä sairauksista on lisännyt tarvetta kiinnittää enemmän huomiota koirarotujen jalostukseen. Kyynärnivelen dysplasia eli kyynärnivelen kehityshäiriö on yksi yleisimmistä perinnöllisistä sairauksista koirilla, johon vaikuttavat perimän lisäksi myös ympäristötekijät. Sairauden vastustamisen haastavuuden vuoksi on ajansaatossa yritetty kehittää erilaisia apumekanismeja jalostukseen. Yksi näistä on PEVISA-ohjelma eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelma, jossa kyynärnivelen dysplasia on ollut muutaman vuosikymmenen ajan mukana. Kyynärnivel muodostuu olkaluusta, värttinäluusta ja kyynärluusta. Rustonsisäisen luutumisen häiriintyessä sekä värttinä- ja kyynärluun kasvaessa eri tahtia koiralle syntyy kyynärnivelen dysplasia. Erilaisia kyynärnivelen kehityshäiriön muotoja ovat sisemmän varislisäkkeen sairaus, olkaluun nivelnastan osteokondroosi, kiinnittymätön kyynärpään uloke ja inkongruenssi eli kyynärnivelen nivelpintojen epäyhdenmukaisuus. Nämä eri kehityshäiriön muodot ovat eteneviä ja voivat periytyä toisistaan riippumatta eri tavalla eri roduilla. Kyynärnivelen dysplasiaa esiintyy tyypillisesti nuorilla, nopeasti kasvavilla, suurilla ja jättikokoisilla koirilla sekä kondrodystrofisilla eli hyvin matalaraajaisilla koiraroduilla. Tällöin koiran tyypillisin oire on etujalan ontuma. Muita kliinisiä oireita voivat olla muun muassa kipu etujalan ojennuksessa, nivelen turvotus, krepitaatio eli rahina ja jalan lihasten surkastuminen. Kyynärnivelen dysplasian diagnosoiminen tapahtuu röntgenkuvauksella, tietokonetomografialla tai tähystämällä. Viralliset seulontaröntgenkuvat kyynärnivelistä arvioidaan Suomessa neljään eri luokkaan: 0 – ei muutoksia, 1 – lievä dysplasia, 2 – kohtalainen dysplasia ja 3 – vakava dysplasia. Kyynärnivelen dysplasian hoitovaihtoehdot ovat kirurgia, proteesit ja konservatiivinen hoito. Näistä suositeltavin vaihtoehto etenkin nuorille koirille on kirurgia. Kirurginen hoito tulisikin aloittaa mahdollisimman pian diagnosoinnin jälkeen ennen kuin niveleen on ehtinyt tulla merkittäviä nivelrikkomuutoksia. Riippuen mikä kyynärnivelen kehityshäiriön muoto koiralla on, valitaan sille sopivin kirurginen menetelmä useista eri vaihtoehdoista. Myös esimerkiksi CUE-osaproteesit ovat yksi suositeltava vaihtoehto etenkin sisemmän varislisäkkeen sairauden hoidossa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitytään koiran kyynärnivelen dysplasian etiologiaan, fysiologiaan, oireisiin, kliiniseen diagnostiikkaan, vastustamiseen jalostuksessa ja hoitomuotoihin. Tutkielmassa kootaan yhteen tämänhetkinen tieto koirien kyynärnivelen dysplasiasta, sen jalostuksesta ja eri hoitovaihtoehdoista.

Kondrodystrofisilla koiraroduilla, kuten mäyräkoiralla ja basset houndilla, esiintyy kyynärnivelen inkongruenssia, joka on yksi kyynärnivelen kehityshäiriön eli kyynärniveldysplasian muoto. Inkongruentissa kyynärnivelessä olka- ja kyynärluun välinen nivelrako on leventynyt, kyynärluun telalovi ei myötäile tiiviisti olkaluun telaa sekä kyynär- ja värttinäluun välillä voi olla porras. Inkongruenssi saattaa johtaa kyynärnivelen nivelrikkoon ja aiheuttaa etujalan ontumista. Kondrodystrofisilla roduilla kyynärnivelen inkongruenssin taustalla uskotaan olevan kyynär- ja värttinäluiden epäsynkroninen kasvu, joka johtuu kyynärluun distaalisen kasvulevyn ennenaikaisesta sulkeutumisesta. Skyenterriereillä sen on todettu olevan perinnöllistä, mutta tarkkaa mekanismia ei tunneta. Inkongruenssin yleisyydestä on tehty skyenterriereillä yksi tutkimus, jonka perusteella kohtalainen ja vakava inkongruenssi on niillä suhteellisen yleistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää inkongruenssin yleisyyttä muilla kondrodystrofisilla koiraroduilla. Kyynärnivelen inkongruenssi diagnosoidaan yleensä röntgenkuvista, mutta tietokonetomografiatutkimus sekä nivelen tähystys ovat tarkempia tutkimusmenetelmiä. Röntgenkuvissa inkongruenssi tulee parhaiten esille mediolateraalisuunnassa kuvatussa, 90 asteen kulmaan taivutetussa nivelessä. Tähän tutkimukseen kerättiin kondrodystrofisia rotuja edustavia koiria, joiden kyynärnivel (toinen tai molemmat) oli kuvattu mediolateraalisuunnassa noin 90 asteen kulmassa. Tutkimukseen saatiin 44 koiraa yhteensä 11:stä kondrodystrofiseksi luokiteltavasta rodusta. Koirista 16:lla oli sopiva kuva vain toisesta kyynärnivelestä, joten tutkimukseen saatiin yhteensä 72 kyynärniveltä. Kyynärnivelen inkongruenssin luokittelua varten röntgenkuvista mitattiin olka- ja kyynärluun välinen nivelrako sen leveimmästä kohdasta. Nivelraon leveyden perusteella kyynärnivelet luokiteltiin neljään inkongruenssiluokkaan: ei inkongruenssia (INC0), lievä inkongruenssi (INC1), kohtalainen inkongruenssi (INC2) ja vakava inkongruenssi (INC3). Lisäksi kuvista arvioitiin mahdollinen kyynärnivelen nivelrikko. Mikäli nivelessä todettiin nivelrikkomuutoksia, se luokiteltiin vähintään luokkaan INC2. Yksittäisiä kyynärniveliä tarkasteltaessa eniten esiintyi lievää inkongruenssia (INC1) ja toiseksi eniten kohtalaista inkongruenssia (INC2). Kun koirat luokiteltiin huonomman kyynärnivelen perusteella, lievää ja kohtalaista inkongruenssia esiintyi yhtä paljon. Koirista yli puolella (55 %) todettiin kohtalainen tai vakava kyynärnivelen inkongruenssi. Rodun yhteyttä kyynärnivelen inkongruenssiin tutkittiin kääpiömäyräkoiran ja welsh corgi pembroke -rodun osalta. Lisäksi tutkittiin sukupuolen yhteyttä inkongruenssiin. Kummassakaan tapauksessa yhteyttä ei todettu. Toisaalta etenkin rotujen osalta aineisto oli hyvin suppea, minkä takia saadut tulokset saattavat olla epäluotettavia. Sekä tämän tutkimuksen että aiemmin kondrodystrofisiin rotuihin kuuluvilla skyenterriereillä tehdyn tutkimuksen perusteella kyynärnivelen inkongruenssi on suhteellisen yleistä kondrodystrofisilla koiraroduilla. Inkongruenssi olisikin syytä ottaa huomioon myös näiden rotujen jalostuksessa. Skyenterriereiden rotuyhdistys suosittelee jalostukseen käytettävien koirien kyynärnivelten röntgenkuvausta ja inkongruenssin arviointia. Sama suositus olisi toivottavaa saada myös muille kondrodystrofisille koiraroduille.

Tässä tutkielmassa käsittelen, miten Japanin keisarillisen armeijan moraalikoodistojen Sotilaan keisarillisen ohjeistuksen (1882) ja Taisteluohjeen (1941) esittämät ideaalit sodassa kuolemisesta näkyivät toisessa maailmasodassa taistelleiden sotilaiden käsityksissä oman henkensä uhraamisesta. Tarkastelen, miten ohjekirjojen teemat nousevat esille sotilaiden päiväkirjoissa, kirjeissä ja runoissa, ja miten sotilaat kuvasivat kuolemaansa liittyviä tuntemuksia suhteessa valtion antamiin ideaaleihin. Erittelen myös sitä, miten valtion antamat ideaalit kuten uskollisuus keisarille vertautuivat sotilaiden itsensä esittämiin syihin. Armeijan ohjekirjojen lisäksi tutkielmani alkuperäisaineistona käytän neljää toisen maailmansodan jälkeen julkaistua kokoelmateosta sotilaiden kirjoittamista teksteistä. Tutkielmani nojaa tunnehistorian metodeihin, ja tukeudun aikaisempaan historiantutkimukseen toisessa maailmansodassa taistelleiden sotilaiden näkemyksistä. Sen lisäksi käytän taustoituksessa tutkimuskirjallisuutta Japanin uskonnoista, filosofiasta ja japanilaisen kulttuurin tunnekäsityksistä. Moraalikoodistojen kuvaamat ihanteet toimivat perustana sotilaan uhrautumiselle sodassa, mutta niiden antamien ihanteiden vaikuttavuus rakentui abstrakteja ideaaleja konkreettisempien tekijöiden varaan. Avainasemaan sotilaiden teksteissä nousivat toverit armeijassa sekä kotona odottavat perheet, etenkin äidit. Sotilaita voimakkaimmin ohjaava tunne oli häpeän välttäminen. Ohjekirjojen esittämä buddhalaisuuteen pohjautuva ideaali tyyneydestä kuoleman edessä näyttäytyi sotilaiden tekstien perusteella arvostettuna piirteenä armeijakulttuurissa, ja pelkurin leimaa välttääkseen sotilaat pyrkivät esiintymään ideaalin mukaisesti. Varsinaiseksi syyksi kuolla ohjekirjat nostivat velvollisuuden täyttämisen keisarille, mutta keisarin jumalan kaltaisen roolin sijaan ohjekirjoissa korostettiin tämän aseman ikiaikaista historiallisuutta isän kaltaisena hahmona japanilaisen perhevaltion päänä. Keisarin ja kansan välistä uskollisuutta perusteltiin konfutselaisuuden oppien mukaisella ajatuksella kōkō-hyveen tavoin rakentuneen lapsen ja vanhempien välisellä uskollisuudella, mutta sotilaiden teksteissä yhtäaikainen uskollisuus keisarille ja omille vanhemmille näyttäytyi huomattavan ristiriitaisena. Taisteluohje määräsi sotilasta ennemmin kuolemaan kuin saamaan ylleen sotavangin häpeän. Sen korostaminen kuolemaa pahempana kohtalona osoitti häpeän voimakasta painoarvoa kulttuurissa. Taisteluohjeessa nostetaan esille myös sotilaan kunnia, joka näyttäytyy ennen kaikkea häpeän välttämisenä. Vaikka pohja kunniakäsitykselle rakennettiin Japanin samuraihistorian päälle, siihen liittyvän historian sijaan sotilaiden teksteissä nousivat esille häpeästä koituvat konkreettiset seuraukset itselle ja sotilaan perheyhteisölle. Sotilaan keisarillisen ohjeistuksen ja Taisteluohjeen kuvailemat ihanteet eivät itsessään riittäneet motivoimaan sotilasta uhraamaan henkeään sodassa, vaan sotilaiden teksteissä korostuivat pelko häpeään joutumisesta oman lähipiirin silmissä, jos sotilas ei onnistuisi toteuttamaan hänelle asetettuja odotuksia antaa henkeään maansa puolesta.

Kyykäärme (Vipera berus) on Suomen ainoa myrkkykäärme, ja sitä esiintyy lähes koko maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Kyy on yleensä helposti tunnistettavissa selän tummasta sahalaitakuviosta. Käärme ei ole perusluonteeltaan hyökkäävä, vaan pyrkii ensisijaisesti pakenemaan. Koira kuitenkin pääsee monesti yllättämään kyyn ennen kuin käärme ehtii paeta, jolloin se puolustautuessaan saattaa purra rajusti. Kaikki puremat eivät sisällä myrkkyä, vaan noin kolmasosa puremista on ns. kuivapuremia. Kyynpuremia raportoidaan eniten maalis- ja lokakuun välisenä aikana. Kyynpuremasta aiheutuvat oireet ovat koiralla vaihtelevia, ja eläimen voinnin kehittymisen ennustaminen ensioireiden perusteella on vaikeaa. Oireet vaihtelevat paikallisesta turvotuksesta henkeä uhkaavaan monielinvaurioon. Koiralla kuolleisuuden on raportoitu olevan 3,5 – 4 %. Kyynmyrkyn koostumusta ei vielä tarkalleen tunneta, mutta sen pääkomponentin muodostavat suurimolekyyliset proteiinit ja polypeptidit, joista osalla on entsymaattista aktiivisuutta. Lisäksi osalla myrkyn komponenteista vaikuttaisi olevan suoraa toksista vaikutusta kohdekudokseen, esimerkiksi munuaisiin. Keskeisintä kyynpureman patofysiologiassa on myrkyn sytotoksisen komponentin ja proteolyyttisten entsyymien aiheuttama verisuonten endoteelivaurio, jonka seurauksena suonet alkavat vuotaa. Kehittyvä voimakas kudosturvotus on kyynpureman tyypillisin oire, ja se ilmaantuu aina kahden tunnin sisällä puremasta, mikäli purema on sisältänyt myrkkyä. Nesteiden siirtyminen verisuoniston ulkopuolelle johtaa nopeasti hypovolemiaan ja shokkiin. Tärkeiden sisäelinten verenkierto heikkenee, jolloin solut kärsivät hapen ja ravinteiden puutteesta. Myrkky stimuloi myös sytokiinien tuotantoa ja vapautumista elimistöstä. Näiden farmakologisesti aktiivisten aineiden vapautuminen pahentaa systeemioireita, aiheuttaa lihasspasmeja ja on pääasiallisesti kyynpuremasta aiheutuvan voimakkaan kivun taustalla. Kyynmyrkyn sisältämät vieraat proteiinit voivat aiheuttaa myös anafylaktisen reaktion. Tutkimusosan aineisto koostuu 12 koirasta, joita hoidettiin kyynpureman takia Yliopistollisen Eläinsairaalan teho-osastolla vuosina 2007 – 2008. Koirista 10 toipui kotiutuskuntoon ja kaksi jouduttiin lopettamaan komplikaatioiden takia. Tutkimuksessa tarkasteltiin potilaiden virtsa- ja seeruminäytteistä määritettyjä munuaisten toimintaa kuvaavia laboratorioarvoja ja verrattiin lopetettujen koirien arvoja selvinneiden koirien vastaaviin. Tarkoituksena oli selvittää, onko selvinneiden ja lopetettujen välillä havaittavissa eroja, ja että onko tiettyjen laboratoriomääritysten perusteella mahdollista sanoa jotakin potilaan selviytymisennusteesta. Tuloksissa todettiin eroja selvinneiden ja lopetettujen koirien välillä. Virtsasta mitatut munuaisten solutuhoa kuvaavat entsyymiaktiivisuudet (AFOS/C ja GGT/C) sekä virtsan proteiinit kreatiniiniin suhteutettuna olivat lopetetulla selvästi korkeammat kuin selvinneillä koirilla. Myös seeruminäytteissä todettiin eroja. Tulosten perusteella vaikuttaakin siltä, että lopetetuilla koirilla vauriot munuaisissa olivat pahemmat kuin selvinneillä koirilla. Tutkimuksen aineisto oli kuitenkin niin pieni, että tuloksia voidaan pitää ainoastaan suuntaa antavina.