Browsing by Title

Tutkielmassa arvioitiin maanparannustoimenpiteiden kannattavuutta Opal Life -hankkeen pilottitilojen esimerkkitapausten pohjalta. Maanparannustoimenpiteiksi luettiin viljelykierron monipuolistaminen ja kertaluonteiset perusinvestoinnit. Tutkimuksessa tarkastel-tiin, kuinka pian parannustoimenpiteet investointina maksavat itsensä takaisin eri satohyöty- ja hintaskenaarioilla, sillä toimenpitei-den vaikutusta maan sadontuottokykyyn ja siitä saatavaan satohyötyyn on erittäin vaikea arvioida. Kasvinviljelytuotteiden tuotta-jahintojen hintatason vaikutusta lopputulokseen tutkittiin herkkyysanalyysilla. Maanparannustoimenpiteiden taloudellista kannattavuutta (investointien takaisinmaksuaikaa) tarkasteltiin tässä tutkimuksessa vertailemalla peltolohkon nykytilassa antamaa taloudellista tuottoa siihen, mitä olisi saatavissa parantamalla pellon kasvukuntoa. Paremman kasvukunnon oletettiin tuottavan suuremman sadon. Tilatason taloudellisissa laskelmissa huomioitiin kunkin peltoloh-kon viljelykierrot, tuotot ja kustannukset kasvukuntoa parannettaessa ja ilman parannusta. Maanparannustoimenpiteistä saatava hyöty perustuu mahdollisesti saatavaan sadonlisäykseen. Herkkyysanalyysin tulosten mu-kaan sadonlisäyksellä on merkittävä vaikutus maanparannuksen takaisinmaksuaikoihin. Näissä tapauksissa korkea sadonlisäys lyhentää takaisinmaksu aikaa merkittävästi. Kasvinviljelytuotteiden tuottajahintojen taso vaikutti myös merkittävästi tulonmenetyksiin ja maanparannuksen kannattavuuteen. Korkea hintataso pidentää takaisinmaksuaikaa, koska uuden tuotantojärjestelmän ensimmäisten vuosien myyntituottojen menetyk-set kasvavat, jos perusinvestointivuosina ei ole myytävää satoa kuten tämän tutkimuksen esimerkkitapauksissa.

Korruptio on aikaan ja paikkaan sidottu ilmiö. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten poliittinen korruptio on Suomessa muuttunut vuosien 1988–2011 välillä. Samalla tutkitaan myös sitä, miten poliittisen korruption muutos vaikuttaa poliitikkojen toimintatilaan sekä eliittien strategisen vallankäytön keinoihin. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa ajatus korruption funktionaalisuudesta, joka tarkoittaa sitä, mitä varten poliittista korruptiota on olemassa. Poliittisen toimintatilan käsitteellä viitataan niihin yhteiskunnan näkymättömiin muodollisen ja epämuodollisen poliittisen järjestelmän rajoihin, joiden sisällä eliitit tekevät strategisia valintojaan. Korruption tarkastelu on rajattu koskemaan valtakunnan tason poliitikkojen tekemää korruptiota, joista työn esimerkkitapauksiksi valikoituivat Kauko Juhantalon (1992–1993), Arja Alhon (1997–1998) sekä vaalirahakohun (2008–2011) korruptioskandaalit. Poliittista korruptiota lähestyttiin hajottamalla käsite viiteen alaluokkaan, jotka ovat laillinen sääntely, toimija ja rakenne, moraali ja laillisuus, korruption legitimointi sekä korruption seuraukset. Käsitteet muodostivat osan teoreettista viitekehystä ja toimivat samalla analyysin runkona. Työn aineisto oli kaksiosainen, joista toinen koostui korruption lakimuutoksista tarkasteluajanjaksolla ja toinen poliittisen korruption konkreettisista esimerkkitapauksista. Molemmat aineistokokonaisuudet sisälsivät eduskunnan täysistuntopöytäkirjoja ja lakiaineisto lisäksi hallituksen esityksiä. Työssä tutkittiin poliittisen korruption muuttumista poliitikkojen omien puheiden kautta. Tutkimus kohdistui korruptioon reaalimaailman ilmiönä, mikä oli mahdollista, kun tekstit nähtiin osoituksena poliittisen toiminnan teoista. Lakimuutoksista tutkittiin lain sisällöllistä muutosta itsessään ja muutoksia puoltavaa tai vastustavaa argumentointia. Esimerkkitapauksista etsittiin alaluokkien mukaisia korruption muutoksia. Poliittisessa korruptiossa havaitaan vuosien 1988–2011 välillä muutoksia, joilla on vaikutusta myös poliitikkojen toimintatilaan. Toimijakeskeinen näkökulma korruptioon kasvoi rakenteen kustannuksella, jolloin maan tapaan perustuvat selitykset korruptiiviselle toiminnalle heikkenivät. Toimijuuden korostaminen kasvattaa myös yksilön vastuuta, mikä kutistaa toimintatilaa. Moraalin ja lain välisestä suhteesta oli vaikea havaita selvää kehitystä, mutta moraalisen ilmapiirin kiristyminen kaventaa myös poliittista toimintatilaa tekemällä korruptiosta vähemmän hyväksyttävää. Korruption paljastuminen vaikuttaa poliitikkojen toimintatilaan ainakin hetkellisesti sitä kaventaen. Lainsäädännön kiristyminen muuttaa puolestaan korruption institutionaalista perustaa. Korruption käsitteen käyttö lisääntyi tarkasteluajanjaksolla huomattavasti, mikä muuttaa korruption ongelmaan liittyvää julkista keskustelua ja korruption käsittelyä avoimempaan suuntaan. Korruption toimintatilan muuttuminen ohjaa myös eliittien strategisia vallankäytön keinoja. Eliittien strategisiin valintoihin korruption muutos on vaikuttanut esimerkiksi heikentämällä eliittiverkostojen välisiä suhteita sekä kasvattamalla paljastumisen aiheuttamia riskejä. Korruptio ei kuitenkaan ole ainoa poliitikkojen toimintaympäristön muutos, vaan niitä on myös poliitikon aseman ammatillistuminen, henkilöityminen sekä asiantuntijuuden korostuminen. Kaikkiin näihin muutoksiin ovat vaikuttaneet esimerkiksi vaalipuolueistumisen, ideologioiden laimenemisen sekä politiikan viestinnällistymisen trendit. Vaikka tutkimuksen perusteella todetaan, että poliittinen korruptio Suomessa on muuttunut, muutosta ei voida arvioida lineaarisesti. Kun toimintatila yhdessä suunnassa sulkeutuu, se saattaa avata uusia mahdollisuuksia toisaalla.

Tutkielmassa kuvataan kaksisyklinen kehittämistutkimus. Kehittämistuotoksena muodostuu tarkoituksenmukaista hypermediaa hyödyntävä verkkomateriaali, joka käsittelee Venuksen pilviä ja Maan ulkopuolisen elämän esiintymismahdollisuuksien tutkimusta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Maan ulkopuolisen elämän esiintymismahdollisuuksien tutkimuskonteksti sopii kemian ehettävään opetukseen perusopetuksessa. Kehittämistuotosta on tavoitteena voida käyttää sellaisenaan kemian eheyttävässä opetuksessa fysiikan ja biologian kanssa perusopetuksen yhdeksännellä luokalla. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millä keinoilla kehittämistarpeet löydetään ja huomioidaan parhaalla mahdollisella tavalla kehittämisprosessin aikana? 2. Millä tavalla Maan ulkopuolisen elämän esiintymismahdollisuuksien tutkimuskontekstin ja verkkomateriaalin opetukselliset mahdollisuudet ovat yhteydessä toisiinsa sekä eheyttävän opetuksen teoriaan ja perusopetuksen opetussuunnitelmaan? 3. Kuinka tarpeelliseksi kemian opettajat ja opettajaopiskelijat kokevat astrokemiaa ja Maan ulkopuolisen elämän esiintymismahdollisuuksia käsittelevän verkkomateriaalin kemian eheyttävässä opetuksessa? 4. Millaisia jatkokehittämistarpeita kemian opettaja kokee Venuksen pilviä ja Maan ulkopuolisen elämän esiintymismahdollisuuksia käsittelevällä verkkomateriaalilla olevan? 5. Millaiset hypermediasisällöt soveltuvat Venuksen pilviä ja Maan ulkopuolisen elämän esiintymismahdollisuuksia käsittelevään verkkomateriaaliin, jota voidaan käyttää sen oppisisällölle määritettyjen oppimistavoitteiden mukaisesti kemian eheyttämiseen fysiikan ja biologian kanssa perusopetuksen yhdeksännellä luokalla? Maan ulkopuolisen elämän esiintymismahdollisuuksien tutkimus on nopeasti kehittyvä tieteenala, jolle on vakiintunut nimeksi astrobiologia. Se soveltaa muiden perinteisten luonnontieteiden ohella kemiaa, jota tarvitaan esimerkiksi elämän aineellisten edellytysten tarkasteluun sekä Maan ulkopuoliseen elämään viittaavien merkkien tunnistamiseen ja tulkitsemiseen. Eheyttävä opetus on kontekstilähtöinen opetustapa, jossa samaa todellisen maailman ilmiötä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti usean oppiaineen näkökulmista. Maan ulkopuolisen elämän esiintymismahdollisuuksien tutkimuskontekstia on tutkittu hyvin vähän opetuksen kontekstina, mutta saadut tulokset ovat olleet positiivisia oppilaiden kiinnostuksen ja oppimisen osalta. Verkkomateriaalin tuomia mahdollisuuksia opetukseen ovat esimerkiksi animaatiot, välittömän palautteen tehtävät ja hyperteksti. Verkkomateriaalin tarve selvitettiin kemian opettajilta ja opettajaopiskelijoilta kvantitatiivisella verkkokyselyllä, johon saatiin 21 vastausta. Vastaajat kokivat, että kemian eheyttävään opetukseen tarvitaan enemmän materiaaleja, joita voi käyttää sellaisenaan opetuksessa. Tulosten perusteella sekä astrokemia että astrobiologia sopivat kemian opetuksen konteksteiksi. Astrokemiaan ja astrobiologiaan liittyvää materiaalia ei ollut vastaajien mielestä saatavilla paljoa. Kehitetyn verkkomateriaalin jatkokehittämistarpeita selvitettiin yhdeltä kemian opettajalta kvalitatiivisesti haastattelulla, jonka analyysi tapahtui aineistolähtöisellä sisällön kuvaksella. Saatujen tulosten perusteella verkkomateriaalia voidaan pitää onnistuneena. Erityisen hyvin se sopii haastattelun perusteella luonnontieteen kielen opiskeluun. Verkkomateriaalin tärkein jatkokehittämistarve on kokeellisuuteen liittyvän materiaalin lisääminen. Haastateltu kemian opettaja piti verkkomateriaalin hypermediamuotoista oppisisältöä laadukkaana mutta näki siinäkin pieniä jatkokehittämistarpeita. Kehitetyn verkkomateriaalin www-osoite: https://venusastrobio.wordpress.com/

Dityppioksidi eli typpioksiduuli (N2O) on voimakas kasvihuonekaasu, joka tuhoaa yläilmakehän otsonikerrosta. Maaperässä muodostuu dityppioksidia nitrifikaatio- ja denitrifikaatioprosesseissa. Palkokasvien symbionttisessa biologisessa typensidonnassa Rhizobium-bakteeri käyttää kasvilta saatua energiaa ilmakehän N2-typen ja vedyn yhdistämiseen ammoniumtypeksi ja edelleen aminohapoksi, jota se luovuttaa isäntäkasville. Biologisen typensidonnan N2O-päästöjä on arvioitu korkeiksi. Heinä-. ja palkokasvien seosviljely on yksi keino tehostaa typen ja muiden ravinteiden käyttöä sekä nostaa satoja. Seosviljelyssä juuristo on laajempi ja kilpailu ravinteista kovempi kuin puhdaskasvustoissa, minkä oletetaan johtavan tehokkaampaan typenottoon maasta. Viikissä tehdyssä kaksivuotisessa kenttäkokeessa viljeltiin vuohenhernettä (Galega orientalis, palkokasvi) ja rehukattaraa (Bromus inermis, heinäkasvi) puhdaskasvustoina ja seosviljelmänä. Lisäksi kokeessa oli avokesantoruutuja. Koe tehtiin liejusavimaalla, jossa oli runsaat luontaiset orgaanisen typen varannot (0-50 cm:in pintamaassa noin 20 t N /ha). Maan N2O-päästöjä, ammonium- ja nitraattitypen pitoisuutta sekä kosteutta mitattiin kesäaikana 2011 ja 2012. N2O-mittaukset tehtiin suljetun ja staattisen kammion menetelmällä. Näytteenottoa varten kehitettin menetelmä kaasuampullien puhdistamiseen taustapitoisuuksista heliumilla. Biologinen typensidonta tuotti seosviljelmissä 40-70 kg N/ha ja ainoastaan vuohenhernettä sisältäneissä ruuduissa 195-225 kg N/ha orgaanista ja mineraalityppeä verrattuna ainoastaan maasta mineraalityppeä saaneeseen rehukattaraan. Vuohenherneen ja rehukattaran seosviljelmässä maan nitraattitypen pitoisuus pysyi yhtä alhaisena kuin pelkkää rehukattaraa viljellessä, eikä N2O-päästöjä myöskään muodostunut enempää. Ureana (OC(NH2)2) annettu typpilannoitus ei tässä maassa nostanut rehukattaran satoa merkittävästi, koska maassa oli runsaat kasveille käyttökelpoiset typpivarat. Välittömästi lannoituksen jälkeen havaittiin korkeita nitrifikaatioon liittyviä N2O-päästöjä. Lannoitetut rehukattararuudut toimivat kuitenkin loppukesästä vähäisinä N2O-nieluna. N2O-päästöt olivat pienimmät pelkkää rehukattaraa sisältävissä ruuduissa ja seosviljelmissä. Vahva korrelaatio maan nitraattimuotoisen mineraalitypen ja N2O-päästöjen välillä viittaa siihen, että päästöt muodostuivat suurimmaksi osaksi denitrifikaatiossa. Nitraattipitoisuudet ja dityppioksidipäästöt olivat koejäsenistä suurimmat avokesannossa, jossa maan suuri nitraattitypen pitoisuus selitti maan suuret N2O-päästöt. Seosviljelmän ja pelkän rehukattaran N2O-päästöt olivat 120-140 g N/ha ja pelkkää vuohenhernettä sisältäneiden viljelmien 500 g N/ha. Tulokset tukevat käsitystä, että jos viljelykasvien typenotto on tarpeeksi tehokasta, jotta maan nitraattipitoisuus ei pääse kohoamaan, ei biologisesta typensidonnasta aiheudu korkeita N2O-päästöjä.

Soil carbon stocks of arctic regions are globally a remarkable carbon storage and a fundamental component in the global carbon cycle, as they store more than twice the amount of carbon compared to the atmosphere. Environmental controllers and mechanisms behind soil carbon stocks should be comprehensively studied, as there is no clear agreement of the climate change impacts on the sensitive tundra ecosystems and the soil carbon storages. Therefore, there is an urgent need for reliable and extensive soil carbon data to evaluate both local and global impacts of ecosystem changes in tundra regions. Typically, the upscaling of soil organic carbon predictions made in arctic regions has been based totally or partly on vegetation and land cover classifications. This might be one reason why we are lacking a wide view of the potential of using topographical variables in the upscaling of carbon stocks. Even though, the theory has proven a strong indirect relationship between topography and soil properties. Consequently, only variables extracted from a terrain model were used in this study. The aim of the study was to produce as realistic regional soil organic carbon prediction as possible and to investigate the potential of modeling soil organic carbon with topographical variables. Additionally, the variation of soil carbon stocks in relation to the topographical position were examined closely. The landscape scaled subarctic research area located in northern Norway in a mountainous region with relative elevation reaching almost one thousand meters. Hence, the area has a wide range of environmental gradients, which makes it a great area for studying ecological impacts. The research material consisted of field measurements and soil samples of which carbon contents were analyzed in laboratory. Carbon storages were examined against topographical variables extracted from the terrain model using two different multivariate models: generalized additive model (GAM) and generalized boosted regression modeling (GBM). Models were assessed through correlations between observed and predicted values and through model residuals and their root mean square errors (RMSE). Based on the predictive models, soil carbon stocks varied on the research area between 0–34,5 kg C m-2 and the regional mean estimate was 4,2 kg C m-2. These estimates and the regional variation in stocks are in line with earlier inventories made in similar environments. The largest soil carbon stocks were found above the treeline in valleys, at gently sloping hillsides and in local water-logged peatlands. Soil carbon stocks were generally smaller in the mountain birch forest compared to the shrub and heath tundra areas. Local scale variability in carbon stocks were significant and a great portion of total storages was found on a limited area. Above a height of 700 meters, steep topography and harsh climate conditions limits soil formation leaving only barren ground, which explains the low observed carbon storages. Relationships between local topography and soil carbon stocks presented in theory were also recognized in the results of the multivariate models. Absolute height above sea level regulated soil carbon stock especially through the impact on vegetation and temperature conditions. Hence, these mechanisms made up the robust landscape scaled distribution in predicted carbon storages. Instead, soil moisture determined the fine scaled variation. As well, the results indicated soil moistures essential role in soil carbon accumulation. Earlier observations of topographical variables potential in soil carbon prediction modeling are supported by the fairly good models of this research. Nevertheless, large uncertainties are still associated with regional upscaling of soil carbon stocks, which should be paid attention to in future researches to improve the reliability of predictions. A holistic perspective will be necessary to understand the spatial distribution and environmental factors influence on soil carbon storages. Reliable estimations of soil carbon stocks are a key component when determining future climate change impacts and feedbacks as these mechanisms have globally reaching consequences.

The spatial and temporal variations in soil moisture can cause natural hazards, such as droughts and floods. Soil moisture and its mediating environmental factors are fairly unknown from the point of view of climate change, even though climate is a major controlling factor. A significant feedback loop between climate and soil moisture affects various ecosystem processes, especially in the Arctic. Soil moisture is fairly fast and simple to measure in the field, but even so it has not been the subject of comprehensive research. Especially the temporal changes in soil moisture in the Arctic are poorly understood. In low-energy systems, such as Arctic-alpine regions, soil moisture is an important limiting factor for vegetation. This study aims to understand which factors mediate soil moistures spatial variation and temporal change. In addition, one of the objectives of this study is to determine the importance of soil moisture for vascular plant distribution at the landscape scale. The data comprehends 945 individual square meter plots from a 130 km² research area in northern Norway, where relative elevation reaches almost 1000 meters. The variable relief covers a vast range of extreme environmental gradients over short distances, such as a moisture gradient from dry, sun-baked slopes to water-logged peatlands and a vegetation gradient from rugged mountain tops to flood-meadows rich in species. The data consists of in situ field measurements and observations as well as data based on topography, remote sensing and climate models. Factors controlling the spatial variation and temporal change of soil moisture are studied with multivariate models (GLM: Generalized linear model and GAM: Generalizes additive model) at different scales. The importance of soil moisture for vegetation is examined by using four modelling techniques (GLM, GAM, GBM: Generalized boosted regression model, and RF: Random forest) within BIOMOD, an ensemble platform for species distribution modelling. Soil moisture is mediated by various factors, but this research stresses soil properties as the most important variable for the spatial variation in soil moisture conditions. Temporal changes in moisture are mainly controlled by climate factors along with soil properties. Throughout all scales, vegetation, topography, and snow were also proven to be important factors. Vegetation distribution is controlled by soil moisture, as several previous studies have shown. Moisture models based on field measurements as opposed to wetness indices based on topography (SWI: Saga wetness index) turned out to have higher coefficient values. In addition to soil moisture, other soil properties and radiation also control vegetation distribution. The least meaningful factor was shown to be SWI, emphasizing the irreplaceability of field measurements. There are several positive and negative feedbacks between soil moisture and its controlling factors, which need to be addressed when investigating soil moisture. The results of this study are in line with previous studies concerning both moisture controlling factors and soil moisture as a limiting resource for vegetation. The novelty of this study lies in its approach: bringing various spatiotemporal scales together in order to find factors controlling moisture an Arctic landscape. After all, soil moisture is first and foremost controlled by soil properties, but it is also mediated by various factors at different scales.

There is a lack of studies focusing on the fine scale variation of soil pH. Soil pH has an important role for plants as it affects nutrient availability through microbe decomposition activity. Arctic-alpine vegetation is adapted to a specific pH-environment and there are differences in the distribution of plant functional types along a pH-gradient. The aim of this research is to clarify how soil pH varies in fine scale and how strongly it affects species community composition and species richness. The study site includes 21 grids in a topographically changing environment on the Saana-massif. Soil samples were collected from 378 plots. Soil pH values were interpolated to neighboring plots later. Vascular plants were identified and soil moisture and temperature were measured in the same 378 plots as pH. Measuring took place during summers 2011±2013. For each plot, elevation from sea level was measured and the potential annual solar radiation was estimated using slope aspect and gradient. The correlation between environmental variables and vascular plant community composition was tested using NMDS-ordination method. Species richness for evergreen shrubs, deciduous shrubs, forbs and graminoids was modelled using GAM and GBM models. The explanatory power of pH was studied by comparing the pH-model to the base model. Soil pH varies dramatically across the fine scale environment. Most of the non-acidic sites are located in south-west slopes of Saana-massif. Soil pH and moisture were the key drivers of plant community composition. Forbs were located in the non-acidic part of the pH gradient, while other functional types were scattered. Soil pH and moisture were the most important variables affecting species richness, especially with forbs and graminoids. In the case of shrubs, soil pH was less important. Including soil pH into the models improved the predictions of species richness in every functional types. Species richness correlated positively with soil pH and moisture for every functional type. The fine scale variation of soil pH and moisture are the key drivers of arctic-alpine plant diversity. Species richness was highest in non-acidic sites, mostly explained by forbs large proportion of the whole vascular plant richness. Further, shrubs were located in both the acidic and the non-acidic sites, which increases non-acidic sites' species richness even more. In the study site, the species pool of vascular plants favors mainly non-acidic conditions. Fine scale variation of soil pH should be investigated more in the future. Soil pH should be taken into account in models when predicting the effects of climate change on species richness.

Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella maaperän saastumista virheenä. Aiheessa yhdistyvät ympäristövastuuseen kytkeytyvä maaperän suojelu ja siihen liittyvät varallisuusoikeudelliset kysymykset. Aihe on merkityksellinen, koska sopimusperusteinen korvausvastuu on ympäristövahinkolaissa rajattu sen soveltamisalan ulkopuolelle, minkä vuoksi myös saastuneeseen maaperään liittyvien virheiden korvausvastuun määrittymiselle ei ole selkeitä sääntöjä. Yleensä maaperän saastumiseen liittyvään korvausvastuuseen sovelletaan ympäristövahinkolakia, mutta jos korvausvastuu liittyy sopimussuhteeseen ei ympäristövahinkolaki sovellu rajoittavan soveltamisalasäännöksen vuoksi. Maaperän saastumiseen liittyvät sopimussuhteessa tapahtuvat virhetilanteet ovat ympäristövahinkolain rajoittavan soveltamisalasäännöksen vuoksi lainsäädännöllisesti harmaalla alueella, eikä lainsäätäjä ole ottanut asiaan kantaa lainvalmisteluaineistoissakaan. Tutkielmassa haetaan vastausta siihen, millaisissa tilanteissa korvausvastuu ympäristövahingosta voisi syntyä sopimuksen perusteella. Lisäksi selvitetään, mikä on sopimukseen perustuvan korvausvastuun ja ympäristövahinkolain suhde tämänhetkisen oikeustilan perusteella. Aihetta tarkastellaan myös oikeusvertailun kautta tarkastelemalla, miten korvausvastuu ympäristövahingoissa sopimustilanteissa on toteutettu muiden maiden oikeusjärjestelmissä, etenkin muissa Pohjoismaissa. Lopuksi otetaan vielä kantaa siihen, selkeyttäisikö tarkempi sääntely ja vastuiden jako maaperän saastumiseen liittyvien virheiden oikeustilaa.

Tässä pro gradu –tutkielmassa tutkittiin maapuiden vaikutusta Helsingin keskeisten kaupunkipuistojen (Kaivopuisto, Töölönlahden puisto ja Tähtitorninmäen puisto) estetiikkaan ja hyväksyttävyyteen. Vastaavan kaltainen tutkimus on toteutettu aiemmin Helsingin kaupunkimetsissä. Kaupungistuminen aiheuttaa monenlaisia haittoja luonnon monimuotoisuudelle ja kaupunkilaisten terveydelle, jonka vuoksi on tärkeää tutkia, miten biodiversiteettiä voitaisiin ylläpitää tai rikastaa kaupungeissa ja kuinka viheralueet olisivat kaupunkilaisille mahdollisimman esteettisiä ja hyväksyttäviä. Jos maapuut koettaisiin hyväksyttäviksi, niitä voisi olla kaupunkipuistoissa ehkä enemmän, jolloin ne mahdollisesti voisivat edistää luonnon monimuotoisuutta. Tutkimuksessa selvitettiin esteettisen kokemuksen osatekijöitä ja kaupunkipuistojen hyväksyttävyyttä Helsingin kaupunkipuistoissa, jonka lisäksi tutkittiin, oliko maapuulla myönteistä tai kielteistä vaikutusta kaupunkipuistojen esteettisen kokemuksen osatekijöihin tai hyväksyttävyyteen. Tutkimukseen valittiin jokaisesta kaupunkipuistosta maapuu- ja kontrolliala, jolloin tutkimusaloja oli yhteensä kuusi. Tutkimukseen satunnaisotannalla valitut osallistujat (n=82) vastasivat tutkimuslomakkeisiin yhdellä tutkimukseen valituista aloista. Kyselylomakkeissa oli asteikolla 1-7 vastattavia väittämiä ja avoimia kysymyksiä. Lisäksi tutkimukseen kuuluivat taustatietolomakkeet ja olosuhdelomakkeet. Tutkimuksen keskeisimpinä tilastollisina menetelminä käytettiin faktorianalyysia ja varianssianalyysia. Faktorianalyysilla muodostettiin esteettisen kokemuksen osatekijät kaupunkipuistoissa (hyväksyttävyys, rentoutuminen ja elpyminen, esteettinen monimuotoisuus, luonnon monimuotoisuus, kulttuuriset tekijät, johdonmukaisuus, siisteys ja maisemallisuus) ja varianssianalyysin mukaan maapuulla oli negatiivista vaikutusta johdonmukaisuuden sekä rentoutumisen ja elpymisen osatekijöihin. Korrelaatioita tarkastellessa johdonmukaisuus korreloi vahvasti hyväksyttävyyden kanssa, joka korosti johdonmukaisuuden tärkeyttä viheraluesuunnittelussa ja myös maapuille hyväksyttäviä viheralueita määritellessä. Luonnon monimuotoisuus korreloi vahvasti hyväksyttävyyden kanssa, joka korosti luonnon monimuotoisuuden hyväksyttävyyttä myös kaupunkipuistoissa. Taustatietolomakkeen väittämien perusteella suhtautuminen maapuihin kaupunkipuistoissa oli melko myönteistä. Niille sopivin paikka oli puiston reunassa. Avointen kysymysten perusteella niihin suhtauduttiin luonnon monimuotoisuutta edistävänä tekijänä ja melko hyväksyvästi tai myönteisesti, mutta myös kriittisesti. Kuvailevia lukuja tarkastellessa esteettisen kokemuksen osatekijöiden keskiarvot olivat korkeammat useimmiten kontrollialoilla. Avointen kysymysten perusteella kaupunkilaiset myös viihtyivät viheralueilla, viettivät aikaa kaupunkipuistoissa usein ja luonnon monimuotoisuuteen suhtauduttiin myönteisesti ja arvostavasti. Vastaajat tunnistivat tutkimusaloilta useita eri lajeja. Jatkotutkimuksissa voitaisiin tutkia monimuotoisen lajidiversiteetin, harvinaisten lajien tai kulttuurilajien estetiikkaa ja hyväksyttävyyttä eri kaupunkipuistoissa. Jatkotutkimuksissa voitaisiin myös verrata esteettistä kokemusta laajalla ja avoimella viheralueella verrattuna ympäristöön, jossa viheralueet ovat useampina pienempinä laikkuina. Voitaisiin myös tutkia, olisiko eri lajeja mahdollista enenevässä määrin suojella tai ennallistaa useammissa kaupunkipuistoissa.

Woodlands are a significant part of the Finnish nature and especially in cities an important source of wellbeing of the citizens. Urban woodlands are entities shaped by natural dynamics and intensive recreational pressure. As the population of the Earth is urbanizing and urban areas cover constantly increasing proportion of the Earths surface the meaning of urban nature is getting more important. Intensive recreational use, especially outside established routes, is posing a threat on the regeneration of the urban woodlands in Helsinki region. Intensive recreational use has been shown to be associated with the depletion of urban woodlands and the deterioration of regenerative capacity. Recreation in urban forests is important for the city dwellers, and a strong restriction on recreational use is not meaningful. The areas favorable to renewal can be created and protected by focusing the wear of the forest floor by controlling the passage of forest users. Natural barriers, such as downed logs, are a suitable solution for controlling the passage of forest users because of their aesthetic and ecological benefits. However, the most important thing is to figure out how they function as the drivers of the passage of forest users, which was explored in this study. In 1998, 18 experimental plots were established in worn urban woodland parcels in Helsinki region to investigate whether downed logs could be useful in limiting the passage and wear of the forest floor and thereby supporting sapling establishment. The plots were rectangular in shape and 225-550 m² in size. After the first data collection, in 1998, the treatments were conducted; in the log treatment, a tree was downed into the plot, in the gap treatment the downed tree was taken out of the plot to create a just a hole in the canopy. Gap treatment functioned as a procedural control. There were six experimental plots for each treatment, plus six control plots. Data from the experimental plots was collected in 1998 prior to the treatment, and again in 2000 and 2010 after the treatments. The map data was converted to digital format using GIS (ArcMap) and edited in Microsoft Excel to be analyzed in Rstudio. The results of the study give an indication that downed logs can be functional in supporting the regeneration of urban woodlands. The intensity of the seedlings on the experimental plots was highest in the immediate vicinity of the downed logs. The spatial distribution of seedlings on the experimental plots was most influenced by the wear class (on a scale of 0-4), so that in the wear class 0 the seedling intensity was the highest and in wear classes 3 and 4 the lowest. On the basis of this study, downed logs can be expected to have an indirect positive effect on the occurrence of seedlings through the addition of unworn forest floor. The statistical models used in the study showed that downed logs had an effect on the sapling material of the experimental plots, but failed to fully describe the studied phenomenon. As a result of the development of statistical models, we will hopefully receive more detailed information on the significance of downed logs for the regeneration of worn urban woodlands in the near future.