Browsing by Title

Saksan kielen partikkelit ovat kiinnostaneet ja askarruttaneet lingvistejä jo pitkään. Vuosia näitä kielen pikkusanoja tutkittiin lähinnä teoreettisen, kirjoitettuun kieleen pohjautuvan kielentutkimuksen näkökulmasta. Vasta 1960-luvulla pragmatiikan tutkimusalan myötä partikkeleita ryhdyttiin tutkimaan todellisissa kielenkäyttötilanteissa. Huomattiin, että saksan kielessä käytetään runsaasti partikkeleita ja ne ovat kommunikatiivisesta näkökulmasta tärkeitä keskustelun sujuvuuden kannalta. Tämän tutkielman kohteena ovat nämä puhepartikkelit ja niiden esiintyminen suomalaisessa saksan kielen oppikirjasarjassa. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään partikkelien tutkimuksen historiaa ja problematiikkaa. Partikkelien tutkimuksessa on osoittautunut haastavaksi niiden määritteleminen ja partikkeleihin luettavien pikkusanojen jaottelu eri sanaluokkiin. Tässä tutkimuksessa hyödynnettävä Armin Burkhardtin puhepartikkeleiden funktionaalinen typologia mahdollistaa partikkeleiden määrittelyn ja jaottelun loogisesti ja jäsennellysti. Sen avulla on vältetty monet perinteiset partikkelin tutkimuksen kompastuskivet. Lisäksi tutkimuksessa perehdytään partikkelien opettamisen ja oppimisen problematiikkaan huomioiden erityisesti suomalainen konteksti ja oppija. Oppikirja-analyysin kohteena ovat suomalaiset saksan kielen oppikirjat. Yläkouluun tai lukioon tarkoitettu kirjasarja Plan D on uusin lyhyen saksan kirjasarja, ja se mainitsee lähtökohdakseen kommunikaation. Puhepartikkelit ovat tärkeä osa kommunikaatiota, joten tutkimuksessa paneudutaan siihen, miten ne ovat kirjasarjassa edustettuina. Vertailun vuoksi tutkimukseen on sisällytetty myös puhepartikkeleiden analyysi kuudessa autenttisessa keskustelussa natiivien välillä, jotta oppikirjatekstien autenttisuutta voisi partikkelien osalta luotettavasti arvioida. Kirjasarjan voi arvioida ottavan teksteissään hyvin huomioon puhepartikkelit, ja niiden verrattain runsas käyttö tuo teksteihin puhutun kielen tyyliä. Puhepartikkelit on myös käännetty, mikä tukee oppimista ja auttaa oppijoita ymmärtämään ne. Aihetta ei kuitenkaan muuten ole kirjasarjassa eksplisiittisesti tarkasteltu, ja voidaan todeta, että puhepartikkeleiden opetusta ei tueta systemaattisesti kuin kielisyötteen muodossa. Kaikkiin partikkeleiden opettamisen ongelmakohtiin kirjasarja ei tarjoa materiaalia. Kirjasarjan tekstien kielen voidaan kuitenkin todeta olevan partikkeleiden osalta suurimmaksi osaksi kohdekielen mukaista.

Tämä tutkielma käsittelee ohjaamista ja ohjaajakoulutusta matematiikan yliopisto-opetuksessa. Ohjaamisella tarkoitetaan tutkielmassa sitä, että kokeneemmat opiskelijat ohjaavat toisia opiskelijoita. Aiempien tutkimusten mukaan ohjaamisesta on hyötyä, yliopistolle (Reeves ym., 2016), opiskelijoille (O’Neal ym., 2007) ja ohjaajille (Huang ym., 2013). Suomessa ohjaamista hyödynnetään muun muassa Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Suomessa ohjaamista on tutkittu vielä melko niukasti, joten tämä tutkimus antaa tärkeää lisätietoa ohjaamisesta. Tutkimus toteutettiin Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksella. Tutkimusta varten kerättiin aineistoa sekä kyselylomakkeella (n=24) että henkilökohtaisilla haastatteluilla (n=8). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisena ohjaajat kokevat ohjaamisen ja saamansa ohjaajakoulutuksen. Tutkimustulosten mukaan ohjaajat kokivat hedelmällisenä erityisesti opiskelijoiden auttamisen. Lisäksi ohjaajista oli antoisaa huomata kehittyvänsä ohjaajina lukukauden edetessä. Haastavana ohjaajat kokivat erityisesti opiskelijoiden tason selvittämisen ja riittävien vinkkien antamisen. Tutkimuksen mukaan ohjaajia jännitti ohjauksen alkaessa, mutta lukukauden lopussa jännitys oli hiipunut. Ohjaajien tunteet muuttuivat positiivisemmiksi koulutuksen ja kokemuksen myötä. Tutkielmassa esitellään tarkasti, kuinka ohjaajakoulutus on toteutettu Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksella. Yksityiskohtaisen selostuksen tarkoituksena on antaa malli, kuinka ohjaajakoulutus voidaan toteuttaa. Tutkimuksen mukaan ohjaajakoulutuksen antoisimpana osuutena ohjaajat kokivat toisten ohjaajien näkemisen ja kokemusten vaihtamisen sekä pedagogiset vinkit, kuten kuinka lähestyä opiskelijaa. Tutkielma antaa lisätietoa ohjaamisesta ja ohjaajakoulutuksesta. Tutkimustulokset tarjoavat ideoita ohjaajakoulutuksen kehittämiseen.

Tutkimus on kuvaus Koulutuksella työammattiin – yksilölliset polut työelämään -projektin 2003–2005 samannimisistä ohjaavan työllisyyskoulutuksen kursseista. Kurssit olivat Helsingin työvoimatoimiston, Uudenmaan TE-keskuksen ja Euroopan sosiaalirahaston yhteisesti rahoittama koulutusmalli ja kokeilu puuttua Helsingin kaupungin kasvavaan rakennetyöttömyyteen. Tutkielman tavoitteena on selvittää miten kokeilumalli toimi rakennetyöttömyyden purkajana ja miten koulutuskokeilun eri osapuolet: hallinnoijat, kouluttajat ja kurssilaiset kokivat ohjaavan työllisyyskoulutuksen. Tutkimuksen alkuperäisenä tilaajana oli Helsingin kaupunki ja se on tehty osana Helsingin työllisyysohjelmaa 2004–2006. Tutkimuksen taustoituksessa on hahmotettu työelämän muutosta 1990-luvun alun laman jälkeen sekä ammattitaidon ja jouston merkitystä 2000-luvun alun työmarkkinoilla. Tutkimusta varten haastateltiin 34 Koulutuksella työammattiin – yksilölliset polut työelämään -kurssin osallistujaa, neljä kouluttajaa, kaksi Helsingin työvoimatoimiston virkailijaa ja projektin projektipäällikkö. Lisäksi osallistuvalla havainnoinnilla seurattiin kahden eri koulutuksen tuottajan oppilaitoksissa kolme kahden kuukauden pituista koulutusjaksoa. Tutkimus on kvalitatiivinen yhteiskuntapolitiikan tapaustutkimus. Aineisto tuotettiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluina ja kurssien osallistuvalla havainnoinnilla kevään ja syksyn 2005 aikana. Syksyllä 2006 tehtiin seurantakysely haastatelluille kurssilaisille. Aineiston analyysissa on käytetty grounded teorian pohjalta tapausanalyysin aikasarja ja toistuva havainnointi analyysien menetelmiä. Tutkimustulosten mukaan vain noin kolmannes kurssilaisista pääsee Koulutuksella työammattiin – yksilölliset polut työelämään -kurssin kautta suoraan ammatillisen koulutuspolun alkuun kiinni. Kolmannes ohjautuu koulutuksen jälkeen muiden työllistymistä tukevien työllisyystoimenpiteiden piiriin ja noin kolmannes jää odottamaan ja hakemaan mahdollisesti myöhemmin avautuvaa koulutus- tai työpaikkaa. Koulutuksen mahdollisuus pureutua rakennetyöttömyyteen on sitä tehokkaampi, mitä tarkemmilla kriteereillä kurssilaiset on valikoitu mukaan. Tutkimuksessa ehdotetaan koulutusten kehittämistä pienemmille segmenteille, jolloin yhden kohderyhmän ammatillinen uudelleen ohjaus työvoimapula-aloille pystytään toteuttamaan täsmällisemmin. Myös prosessissa voimakkaasti mukana olevat työnantajat olisi hyvä jatkossa huomioida paremmin. Keskeisinä lähteinä ovat Sennett (2002; 2004; 2006;2008), Beck (1986; 2000), Castells & Himanen (2001), Räisänen (1998) ja Julkunen ym. (2004), Kortteinen (1987), sekä Hämäläinen (1992), Kloosterman (2009), Myrskylä (2009a; 2009b; 2010), Kortteinen & Tuomikoski (1998), Leinikki (2009) ja Vähätalo (2001) tutkimukset.

Ravihevosten suuvauriot ovat keränneet viime vuosina huomiota sidosryhmien keskuudessa, koska niiden vaikutus hevosen hyvinvointiin on merkittävä ja niiden esiintyvyys on laajaa. Myös hevosten kipukäyttäytyminen on ajankohtainen aihe tutkimuskentällä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ohjaspaine vaikuttaa hevosen käytökseen ajon aikana. Tutkimukseen osallistui 8 ravihevosta, joiden ohjaspaineita tutkittiin ajosuorituksen aikana ohjiin kiinnitetyillä ohjaspainemittareilla. Hevosten käytöstä kuvattiin videokameralle hevosen vierellä ajavasta autosta. Hevosten suut tutkittiin ennen ja jälkeen ajosuorituksen. Mitatut maksimi ohjaspaineet vaihtelivat hevoskohtaisesti 106 N (Newton) ja 236 N välillä. Tutkimuksessa havaittiin, että korkeammassa ohjaspaineessa hevosilla esiintyi enemmän käytösmuutoksia korvien ja suun alueella, kuin matalassa ohjaspaineessa. Nämä käytösmuutokset voidaan aikaisemman kirjallisuuden perusteella tunnistaa kipu- tai välttämiskäytökseksi. Korkeassa ohjaspaineessa hevoset pitivät korvia enemmän takana, pitivät suuta auki enemmän ja pidempään ja aukoivat suuta pidempään kuin matalassa ohjaspaineessa. Matalassa ohjaspaineessa hevoset pitivät suuta pidempään kiinni. Hevosista kolmella esiintyi kohtalaisia mustelmia kuolainten vaikutusalueella ajon jälkeen. Näillä hevosilla myös mediaani ohjaspaineet olivat numeerisesti suuremmat kuin muilla hevosilla, ja kiireistä käyntiä esiintyi enemmän kuin muilla. Tutkimuksen perusteella on todennäköistä, että lisääntyneet suun ja korvan liikkeet viittaavat epämiellyttävään tuntemukseen suun alueella ja vireystilan nousuun. Kiireinen käynti voi indikoida lisääntynyttä riskiä suuvaurioiden syntyyn. Tunnistamalla näitä käytösmuutoksia voivat ohjastajat sekä muut sidosryhmien edustajat pyrkiä omalta osaltaan minimoimaan hevosen koettua kipua tai epämiellyttävyyden tunnetta.

In this Master's Thesis I study guidance practises, which facilitate first year students' integration into the university. Besides formal guidance, for example tutoring and peer tutoring, general student advising and introduction courses, I address my research to informal everyday guidance practices. I aim to highlight existing supportive practices, which are meaningful from the university students' perspective. My aim is to study what kind of guidance practises exists in university and how these practises support first year student. The aim of the guidance practises is to facilitate new university student to integrate into the academic community. I study the implementation of this aim as a development of an academic identity, which requires that students have an opportunity for guided participation in academic practises. The research is based on phenomenological-hermeneutic research tradition, and my aim is to produce information of students' everyday experiences and meanings. My informants were students of agriculture and forestry at University of Helsinki. I gathered research material utilizing the critical incident technique in 11 theme interviews, which I carried out with individuals, pairs or small groups. During interviews I asked the students to describe and evaluate their first year guidance experiences, especially those that were extreme positive or negative. Based on my research I specified four meaningful guidance practices: care of students, transparency of the practises of the learning community, presence of guidance in everyday activities of a student and communal reflection to studies. I represent the character and components of the guidance practises, and I also describe the meaning of those practises to university students.

Maksuttomien neuvontapalveluiden ja taloudellisten tukien tai korvausten tavoitteena on ohjata kansalaisia toimimaan toivotulla tavalla. Suomessa yksityismetsänomistajien suometsiä koskevia päätöksiä sekä metsänkäsittelyn että vesiensuojelun suhteen ohjataan lainsäädännön, taloudellisten tukien ja informaatio-ohjauksen keinoin. Suometsätalouden vesistövaikutuksia voidaan vähentää ottamalla käyttöön vaihtoehtoisia metsänkäsittelytoimenpiteitä, käyttämällä vesiensuojelumenetelmiä, ennallistamalla tai suojelemalla alueita. Yksityisillä metsänomistajilla on oikeus tehdä itsenäisiä ratkaisuja suometsien hoitopäätösten suhteen, ja näillä päätöksillä on vaikutusta suometsien vesistökuormitukseen. Ohjauskeinoilla voidaan kannustaa metsänomistajia tekemään vesiensuojelua suometsätaloudessa edistäviä päätöksiä neuvonnan ja taloudellisen tuen avulla. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten taloudelliset tuet ja neuvontapalvelut vaikuttavat yksityismetsänomistajien halukkuuteen toteuttaa suometsätalouden vesistökuormitusta vähentäviä toimenpiteitä. Tämän lisäksi tarkoituksena oli tarkastella, mitkä metsänomistajien taustatekijät vaikuttavat halukkuuteen edistää suometsätalouden vesiensuojelua. Tutkielman aineistona käytettiin syksyllä 2022 toteutettua yksityismetsänomistajille suunnattua verkkokyselyä, johon vastasi 1607 metsänomistajaa. Tutkielmassa analysoitiin metsänomistajakyselystä saatua aineistoa regressioanalyysin sekä ristiintaulukoinnin avulla. Analyysejä varten muodostettiin kaksi regressiomallia, joissa toisessa mitattiin maksuttomien neuvontapalveluiden vaikutusta, ja toisessa taloudellisen tuen vaikutusta. Ristiintaulukoinnilla tarkasteltiin metsänomistuksen pääasiallisten tavoitteiden suhdetta maksuttomien neuvontapalveluiden ja taloudellisen tuen merkitykseen metsänomistajan halukkuudelle edistää vesiensuojelua. Tutkielman tulosten perusteella voidaan sanoa, että maksuttomilla neuvontapalveluilla ja taloudellisilla tuilla on vaikutusta metsänomistajien vesiensuojelua edistäviin päätöksiin suometsätaloudessa. Etenkin taloudellisilla tuilla tai korvauksilla voidaan kannustaa metsänomistajia vesiensuojelutoimenpiteisiin suometsissä. Ristiintaulukoinnin perusteella metsänomistamisen tavoitteilla oli vaikutusta siihen, miten ohjauskeinot vaikuttavat metsänomistajan halukkuuteen edistää vesiensuojelua. Mikäli metsänomistaja korosti ympäristö- ja luontoarvoja metsissään, hän todennäköisesti olisi valmis edistämään vesiensuojelua suometsissään, jos saisi siihen maksuttomia neuvontapalveluita tai taloudellista tukea. Regressioanalyysin perusteella mitä korkeampi koulutusaste metsänomistajalla oli, sitä vähemmän maksuttomat neuvontapalvelut keskimäärin kannustivat häntä lisäämään vesiensuojelua edistäviä toimenpiteitä. Mitä tyytyväisempi metsänomistaja oli nykyiseen lainsäädäntöön, metsäsertifikaatteihin ja suosituksiin vesistöjen tilan turvaajina, sitä vähemmän maksuttomat neuvontapalvelut kannustivat häntä lisäämään vesiensuojelun edistämistä omissa suometsissään. Toisaalta mitä enemmän metsänomistaja korosti ympäristöasioiden tärkeyttä, sitä halukkaampi hän keskimäärin oli toteuttamaan vesiensuojelua edistäviä toimenpiteitä, mikäli saisi siihen maksuttomia neuvontapalveluja. Taloudellisia tukia selittävän regressiomallin tulosten perusteella mitä enemmän metsänomistaja korosti ympäristöasioiden tärkeyttä tai kannatti vesiensuojelun tason nostamista suometsätaloudessa, sitä enemmän taloudelliset tuet kannustivat häntä lisäämään vesiensuojelua edistäviä toimenpiteitä. Halukkuus vesiensuojelua edistäviin toimenpiteisiin väheni taloudellisesta tuesta huolimatta metsänomistajan iän kasvaessa tai mitä tyytyväisempi metsänomistaja oli nykyiseen vesiensuojelua koskevaan lainsäädäntöön sekä metsäsertifikaatteihin ja suosituksiin vesistöjen tilan turvaajina.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kuluttajille suunnattujen laitteiden käyttöohjeita käännetyn kielen näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään, millä kieliopillisilla rakenteilla suomen- ja englanninkielisissä käyttöohjeissa ilmaistaan ohjeistettavan toiminnan tarkoitusta ja mitä toisessa kieliversiossa on näitä rakenteita vastaavissa kohdissa. Pyrkimyksenä on selvittää, mitä havaintojen perusteella voidaan päätellä käännösten ja lähdetekstien välisestä suhteesta ja edelleen mahdollisesta lähdekielen vaikutuksesta. Tutkielman teoreettisena taustana on deskriptiivinen käännöskielen tutkimus ja sen piirissä käännössuomesta tehdyt havainnot, joiden mukaan infiniittinen tarkoitusta ilmaiseva finaalirakenne yliedustuu englannista käännettäessä ja että taustalla on mahdollisesti lähdekielen rakenteen aiheuttama stimulus eli interferenssi. Toisena teoreettisena lähtökohtana on käyttöohjeiden olemus ohjaavina teksteinä sekä ohjaavien tekstien kielelliset piirteet, joihin kuuluu ohjeistettavan toiminnan tarkoituksen ilmaiseminen (OTTI). Keskeinen osa teoriataustaa on lisäksi kieliopillinen kuvaus siitä, millä rakenteilla englannin ja suomen kielessä voidaan ilmaista tarkoitusta. Tutkimuksen aineistona on neljän kuluttajille suunnatun laitteen käyttöohjeen englannin- ja suomenkieliset versiot, joita käsitellään Gideon Touryn oletetun käännöksen käsitettä hyödyntäen lähdeteksteinä ja käännöksinä. Näistä on teoriataustaan nojaten poimittu analysoitavaksi kohdat, joissa tarkoitusta ilmaisevilla rakenteilla ilmaistaan ohjeistettavan toiminnan tarkoitusta, sekä näitä esiintymiä vastaavat kohdat toisesta kieliversiosta. Analyysimenetelmänä on lähilukuun perustuva luokittelu ja vertailu, ja luokittelua tehdään sekä kieliopillisin että aineistohavainnoista nousevin kriteerein. Analyysi jakautuu kahteen vaiheeseen, joista ensimmäisessä käyttöohjeiden kieliversioita tarkastellaan toisistaan erillään ja toisessa puolestaan käännöksiä ja lähdetekstejä vertaillen. Analyysi osoitti, että englanninkielisissä käyttöohjeissa yleisin OTTI-rakenne on to-infinitiivirakenne (87/127) ja toiseksi yleisin for-prepositiolauseke (36/127), suomenkielisissä puolestaan finaalirakenne (17/44) ja minen-substantiivilauseke (16/44). Suomenkielisessä aineistossa esiintyy suhteellisesti vähemmän infiniittirakenteita kuin englanninkielisessä, mutta molemmissa substantiivilausekkeen sisältävä rakenne on toiseksi yleisin ja finiittisiä rakenteita esiintyy muihin rakenteisiin nähden vähän. Lisäksi havaittiin, että siinä missä suomenkielisiä OTTI-rakenteita vastaa englanninkielisissä versioissa useimmiten niin ikään jokin OTTI-rakenne, eli molemmissa kieliversioissa edustuu sama merkityssuhde, englanninkielisissä käyttöohjeissa esiintyy huomattavasti enemmän OTTI-rakenteita, ja niitä vastaavissa suomenkielisissä kohdissa puolestaan esiintyy monenlaisia rakenteita ja merkityssuhteita. Analyysin osoittamasta moninaisuudesta voidaan päätellä, että tietyn rakenteen esiintyminen lähdetekstissä ei systemaattisesti johda tietyn rakenteen esiintymiseen käännöksessä ja että myös merkityssuhteissa esiintyy variaatiota. Kieliversioiden väliset erot merkityssuhteissa voidaan tulkita myös viitteinä ohjeistamiskonventioiden eroista. Suomen OTTI-rakenteiden osalta tulosten voidaan lisäksi tulkita puhuvan lähdekielen rakenteen stimulusta vastaan, sillä kaikkia suomenkielisessä aineistossa yleisimpiä rakenteita vastaa englanninkielisessä tekstissä yleisimmin infiniittirakenne ja finaalirakennetta esiintyy aineistossa myös ilman rakenteellisen vastineen esiintymistä lähdetekstissä.

'Yhteiskunta' on keskeisimpiä suomalaisessa poliittisessa puheessa käytettäviä sanoja. Yleisyydestään huolimatta kyseisen sanan käyttöä ja eri merkityksiä on tutkittu vähän, jos sitä vertaa muihin yhteiskuntatieteissä keskeisiin sanoihin. Aiemman tutkimuksen perusteella 'yhteiskunta' liitetään nyky-suomessa kansallisvaltion kokoiseen yksikköön ja sitä ei ole tapana käyttää arvolataukseltaan negatiivisena. Aineistona käytän Kansallisen Kokoomuksen ja Kokoomuksen Nuorten Liiton ohjelmatekstejä. Kansallisen Kokoomuksen osalta aineistona toimi vuoden 1970 Periaateohjelma, vuoden 2006 Periaateohjelma sekä vuoden 2011 Eduskuntavaaliohjelma. Kokoomuksen Nuorten Liiton osalta aineistona toimii vuoden 1969 Poliittinen ohjelma sekä Periaateohjelma ja Tulevaisuusohjelma kumpikin vuodelta 2010. Lähestyn aihetta Quentin Skinnerin käsitteiden jatkumoihin ja muutoksiin keskittyvällä tutkimusmenetelmällä. Skinner ymmärtää käsitteet argumentaation välineinä. Siten tekstit tulee ymmärtää yleisen poliittisen ja kulttuurisen tilanteen, eli kontekstin, valossa. Näin ollen olen tehnyt tiettyjä puolueiden ja nuorisojärjestöjen toimintaa ohjaavia rationaalisuusoletuksia. Tutkimuskysymykseni oli miten Kansallisen Kokoomuksen ja Kokoomuksen Nuorten Liiton väliset aatteelliset erot näyttäytyvät yhteiskunta-sanan käsitteellisten merkityserojen kautta tulkittuina. Yhteiskunta-käsitteen historian ja aiemman tutkimuksen avulla muodostin kolme teoreettista merkitystä ’yhteiskunnalle’: 1) ’yhteiskunta’ valtiona tai julkisena sektorina, 2) ’yhteiskunta’ omalakisena, itseorganisoituvana, ja 3) ’yhteiskunta’ suunnittelun ja havainnoinnin kohteena. Valtioon tai julkiseen sektoriin samaistettava ’yhteiskunnan’ merkitys löytyi alkuaan jo Aristoteleen kirjoituksista. Omalakinen, itseorganisoituva ’yhteiskunta’ taas oli peruja niin kutsuttujen klassisten liberaalien, kuten Adam Smithin näkemyksistä. ’Yhteiskunta’ havainnon ja suunnittelun kohteena taas perustui 1800-luvulla alkunsa saaneeseen moderniin näkemykseen, jossa ihmisyhteisöt alettiin ymmärtää tieteellisen tutkimuksen ja sitä kautta myös suunnittelun kohteina. Ohjelmien yhteiskunta-sanan käyttöä avaamalla nousi ohjelmien välille mielenkiintoisia eroja. Monet yhteiskunta-sanan käytössä ilmenneet erot olivat selitettävissä puolueiden ja järjestöjen rationaalisuusoletuksien avulla. Toisaalta myös ajallinen konteksti selitti osaltaan sitoutumista tiettyihin puhetapoihin. Selkeästi yleisin ohjelmissa käytetty puhetapa oli ’yhteiskunta’ havainnoinnin ja suunnittelun kohteena. Myös ’yhteiskunta’ valtiona tai julkisena sektorina -puhetapaa esiintyi usein. Omalakinen, itseorganisoituva ’yhteiskunta’ -puhetapaan sitoutui selvästi vain Kokoomuksen Nuorten Liiton vuoden 2010 Tulevaisuusohjelma. Yllättävimpänä löydöksenä suhteessa aiempaan tutkimukseen voi pitää yhteiskunta-sanaa, joka on negatiivisesti latautunut. Negatiivisesti latautunut 'yhteiskunta' esiintyi jo aineiston ajallisesti ensimmäisessä ohjelmassa, mutta vahvimmin siihen oli sitoutunut Kokoomuksen Nuorten Liiton vuoden 2010 Periaateohjelma. Tätä negatiivisesti latautunutta 'yhteiskuntaa' voi pitää osoituksena ’yhteiskunta’ valtiona tai julkisena sektorina -puhetavan keskeisyydestä suomen kielessä.

Usein ohjelmistojen testaamisessa lähtökohtana on se, että ohjelman toiminta voidaan varmistaa olemassa olevien vaatimusmäärittelyjen, käyttöliittymäkuvausten, rajapintakuvausten ja muiden näitä vastaavien ja tukevien dokumenttien pohjalta. On olemassa kuitenkin tilanteita, joissa määrittelydokumentit ovat riittämättömät tai puuttuvat kokonaan. Tällaiseen tilanteeseen voi joutua puutteellisen projektinhallinnan johdosta tai esimerkiksi liian tiukan aikataulun aiheuttamista paineista. Miten ohjelmiston testaus pitäisi tällaisessa tilanteessa suorittaa? Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitämme mitkä ovat realistisia testausvaihtoehtoja kuvatussa ongelmatilanteessa ja miten ne voidaan käytännössä toteuttaa. Testaustapoja testattiin asiakasprojektin avulla, johon kehitettiin uusien käyttöliittymän testitapauksien avulla kattava testitapauskirjasto. Lisäksi arvioitiin satunnaistestauksen toimivuutta sovellus- kokonaisuuden testaamiseen. Lopputuloksena toteamme, että testauslähtöinen kehitys (test driven development) sopii toteutustavaksi määrittelyjen puuttuessa. Automaattitesteistä saatiin muodostettua kattava testitapauskirjasto, jonka avulla sovelluksen testaaminen nopeutui ja sitä voitiin tehdä päivittäin. Lähdekoodin kattavuusanalyysin perusteella testitapauskirjasto testasi sovellusta kattavasti. Lisäksi totesimme, että satunnaistestaus soveltui hyvin asiakkaan selainpohjaisen sovelluksen testaamiseen.

Tässä Pro Gradu -tutkielmassa kartoitetaan ohjelmistokehittäjien motivaatiosta tehtyä tutkimusta. Tutkielmassa pyrittiin selvittämään millaista tutkimusta on tehty, millainen on ohjelmistoalan käsitys motivaatiosta ja onko tutkimustiedon perusteella annettu käytännön ohjeita työelämän käyttöön. Tutkimusmenetelmänä käytettiin systemaattista kirjallisuuskartoitusta. Aikaväliltä 2010-2015 löytyi 42 aihetta käsittelevä artikkelia, jotka luokiteltiin kategorioittain. Tutkimusten lukumäärä oli pysynyt ajallisesti vakaana ja suurin osa tutkimuksista käsitteli yksittäistä ohjelmistokehittäjää perinteisessä yrityskontekstissa. Motivaatiota hajautetun ohjelmistokehityksen kontekstissa oli käsitelty vähäisesti. Useimmin mainittuja motivaatioon vaikuttavia tekijöitä olivat sisäiset tekijät, yrityskulttuuri ja työn sisältö. Sisäiset motivaatiotekijät ja työtoverit olivat nousseet suurempaan rooliin kuin aikaisemmassa tutkimuksessa. Mainituimpia teorioita olivat itseohjautuvuusteoria, jota oli käytetty erityisesti OSS-kontekstissa, odotusarvoteoria, Herzbergin kaksifaktoriteoria, JCT ja MOCC. Yleisimmin käsitellyt motivaation lopputulemat tuottivat yritykselle tai OSS -projektille suoraa hyötyä, joten voitaneen todeta, että motivaatiota pidetään tärkeänä erityisesti hyötynäkökulmasta. Käytännön ohjeita motivaation lisäämiseksi annettiin suhteellisen paljon, kuitenkin alle puolessa aineistooni kuuluvista artikkeleista.