Browsing by Title

Tutkielma käsittelee Joseph Margolisin (1924–2021) relativismiin perustuvaa taideteosten ontologiaa. Ontologia yhdistää toisiinsa sekä realismin että sosiaalisen konstruktivismin. Maailma on olemassa itsenäisenä, mutta sen ymmärtämisessä on aina kyse myös historiaan sidotuista yhteisöllisistä käytännöistä. Maailman itsenäisyyttä ja sosiaalisia käytäntöjä ei tarkastelussa voi periaatteellisella tasolla erottaa toisistaan. Relativismi on ollut osa länsimaista filosofiaa jo Antiikin Kreikasta asti, mutta marginaalisessa asemassa. Varsinkin Aristoteles ja Platon kritisoivat vahvasti aikalaistensa relativismia, ja kuten Margolis osoittaa, relativismin kritiikki on pysynyt samanlaisena vuosisadasta toiseen. Margolis osoittaa omalla relativistisella ajattelullaan, ettei Antiikin Kreikasta kumpuava kritiikki pysty tekemään relativismista käyttökelvotonta, vaan relativismi on lähtökohtaisesti yhtä hedelmällinen filosofinen ajattelusuunta kuin mikä tahansa muukin. Tutkielma lähtee liikkeelle Margolisin relativistisen ontologian peruskäsitteistöstä ja relativismin historiasta osana filosofiaa. Ontologian yleispiirteistä siirrytään tarkastelemaan taideteoksia osana Margolisin filosofista systeemiä. Taideteokset muodostavat erityisen ontologisen ryhmän Margolisin ajattelussa, sillä ne ovat esimerkkitapauksia fyysisen todellisuuden ja kulttuurisen todellisuuden symbioottisuudesta. Viimeisessä luvussa tarkastellaan legitimaation rakentumista osana virtaavaa ontologiaa, jossa taideteosten tulkinta tapahtuu historiallisten käytäntöjen ja näiden käytäntöjen uudelleentulkinnan ristipaineessa.

Tutkielmassa tarkastellaan kolmea radikaalin enaktivismin edustajien esittämää kritiikkiä komputationalismia vastaan. Tutkielman tarkoituksena on osoittaa, että kritiikki perustuu käsitteellisiin sekaannuksiin eikä tämän vuoksi onnistu tavoitteessaan. Johtopäätös on se, että radikaalin enaktivismin esittämä kritiikki ei tarjoa syytä pitää komputationalismia ja radikaalia enaktivismia keskenään yhteensopimattomina. Komputationalismi eli kognition komputationaalinen tai laskennallinen teoria määritellään tutkielmassa teesiksi, jonka mukaan kognitio on luonteeltaan komputationaalinen eli mekaanista laskentaa suorittava systeemi. Komputationalismi on klassisen kognitiotieteen perusoletus. Perinteisen komputationalismin mukaan kognitio on representaatioiden prosessointia. Radikaali enaktivismi esitetään usein vaihtoehtoisena ja komputationalismin poissulkevana teoriana, sillä se hylkää ajatuksen, jonka mukaan systeemin on prosessoitava representaatioita ollakseen kognitiivinen. Kognitiota tulee radikaalin enaktivismin mukaan ymmärtää ja selittää kognitiivisen systeemin ja sen ympäristön dynaamisen vuorovaikutuksen kautta. Tutkielmassa analysoidaan ensin komputaation ja komputationalismin käsitteitä ja tehdään erotteluita komputationalismin eri muotojen välillä. Sen jälkeen analysoidaan ja tehtyjen erotteluiden avulla osoitetaan virheellisiksi radikaalin enaktivismin edustajien esittämät kritiikit, joiden huomataan vaikuttavan ainoastaan joihinkin komputationalismin variaatioihin. Radikaalin enaktivismin edustajien esittämiä argumentteja nimitetään sisällön vaikeaksi ongelmaksi, intentionaalisuusongelmaksi sekä abstraktio-ongelmaksi. Sisällön vaikean ongelman mukaan komputationalismi ei kykene selittämään komputaatioon kuuluvien representaatioiden sisältöä. Intentionaalisuusongelman mukaan representaatioista irti pyrkivä komputationalismi ei kykene selittämään organismin intentionaalisuutta. Abstraktio-ongelman mukaan komputationalismi edellyttää fyysisten ja abstraktien prosessien kausaalista vuorovaikutusta, mikä on ongelmallista. Keskeinen tutkimuskirjallisuus koostuu Gualtiero Piccininin teoksesta “Physical Computation: A Mechanistic Account” (2015), Daniel Hutton sekä Erik Myinin teoksista “Radicalizing Enactivism: Basic Minds Without Content” (2013) ja “Evolving Enactivism: Basic Minds Meet Content” (2017) sekä Hutton ym. tuoreesta artikkelista “The Cognitive Basis of Computation: Putting Computation In Its Place” (tulossa). Hutto ja Myin tunnetaan radikaalin enaktivismin kehittäjinä. Ensimmäisessä teoksessaan ”Radicalizing Enactivism” he esittävät sisällön vaikean ongelman. Intentionaalisuusongelma esitetään teoksessa ”Evolving Enactivism”. Artikkelissa ”The Cognitive Basis of Cognition” Hutto ym. esittävät niin sanotun abstraktio-ongelman. Teoksessa ”Physical Computation” Gualtiero Piccinini esittää mekanistisen komputaation teoriansa. Piccininin teorialla ja hänen tekemillään käsitteellisillä erotteluilla on tässä tutkielmassa keskeinen rooli sen osoittamisessa, että radikaalin enaktivismin esittämä kritiikki komputationalismia vastaan perustuu käsitteellisiin sekaannuksiin.

Tutkielmassa selvitetään, mikä Suomen kansallisen innovaatiopolitiikan merkityksen katsotaan olevan radikaaleille innovaatioille. Lisäksi huomio kiinnittyy politiikkaa koskeviin näkemyseroihin julkisen ja yksityisen sektorin edustajien välillä. Poliittisessa keskustelussa on Suomessa peräänkuulutettu nimenomaan radikaaleja innovaatioita, tekemättä kuitenkaan selkeää eroa radikaaleja tai inkrementaaleja innovaatioita tukevan politiikan välillä. Radikaaleja innovaatioita pidetään tärkeinä, koska niiden nähdään tuottavan merkittävää talouskasvua. Aikaisemmassa innovaatiotutkimuksessa erotellaan toisistaan inkrementaalit ja radikaalit innovaatioprosessit sekä niiden johtaminen, mutta politiikan saralla vastaavaa selkeää erontekoa ei ole havaittavissa. Tutkielmassa radikaaleja innovaatioita ja innovaatiopolitiikan suhdetta tarkastellaan sekä markkinahäiriönäkökulmaa että innovaatiojärjestelmäajattelua hyödyntäen. Nämä näkökulmat nostavat innovaatiopolitiikan keskiöön julkisen rahoituksen, perustutkimuksen, koulutuksen, infrastruktuurin, toimintaympäristön, kyvykkyydet ja verkostot. Tutkielman aineisto sisältää 12 teemahaastattelua, joista osa on kerätty yrityksissä ja osa julkishallinnossa. Tarkastelun kohteena haastatteluissa on työ- ja elinkeinoministeriön koordinoima kansallinen innovaatiopolitiikka suhteessa radikaaleihin innovaatioihin. Haastattelut toteutettiin pääkaupunkiseudulla keväällä 2014, äänitettiin ja litteroitiin. Viisi haastattelua edustaa yritysten näkökulmaa ja seitsemän virkamiesten. Aineiston analyysi tapahtuu laadullisin menetelmin hyödyntäen QCA-metodia ja teemoittelumenetelmää, joka perustuu keskeisten teemojen tunnistamiseen ja jalostamiseen analyysiksi. Aineiston pohjalta havaitaan haastateltavien erottavan innovaatiopolitiikasta toimenpiteitä, joiden he katsovat kohdistuvan selkeämmin radikaaleihin kuin inkrementaaleihin innovaatioihin. Tietyillä politiikka-alueilla ja tekijöillä nähdään olevan erityisesti merkitystä radikaalien innovaatioiden kannalta. Julkisen rahoituksen merkitys koetaan tärkeäksi radikaaleille innovaatioille, mutta kehityskohteeksi esitetään rahoituksen laajentamista tutkimus- ja kehitysvaiheen yli pilotointi- ja kaupallistamisvaiheisiin. Muita esille nousevia tekijöitä ovat lainsäädännön kehittäminen perusluonteeltaan rajoittavasta mahdollistavaksi, verkostojen hyödyntämisen tukeminen ja kokeiluihin kannustaminen. Havaitaan myös, että virkamiesnäkökulmasta haastavana osa-alueena koetaan yritysten osaamiskehityksen tukeminen. Yksityisen ja julkisen sektorin edustajien välillä suurimmat näkemyserot liittyvät siihen, kuinka laajana innovaatiopolitiikan keinovalikoimaa pidetään. Tuloksista käy ilmi, että julkishallinnon virkamiehet tarkastelevat innovaatiopolitiikkaa laajemmin innovaatiojärjestelmien näkökulmasta, kun yritysten edustajat näkevät innovaatiopolitiikan mahdollisuudet pitkälti julkisessa rahoituksessa ja julkisin varoin tuotetussa perustutkimuksessa. Sekä tutkielman aineistoon että teoreettiseen viitekehykseen liittyy rajoituksia, joita ei saa unohtaa tuloksia tulkittaessa. Innovaatiojärjestelmäajattelun ja markkinahäiriöajattelun kautta on nostettu esiin tiettyjä innovaatiopolitiikan kannalta relevantteja tekijöitä jättäen mahdollisesti huomiotta toisia. Lisäksi tutkielman aineisto edustaa yksittäisten henkilöiden näkemyksiä ja mielikuvia tutkimusaiheesta, minkä takia tuloksista ei tule vetää kovin pitkälle vietyjä päätelmiä.

Radikal högerpopulism har uppnått märkbara framgångar i politiken i många europeiska länder under 2000-talet. I Finland har denna trend följts i och med Sannfinländarnas valframgångar under 2010-talet. Den allmänna forskningen om radikala högerpopulistiska partifamiljen i Europa har fått väldigt mycket uppmärksamhet men Sannfinländarna har relativt sällan inkluderats i sådan forskning, dels på grund av att partiet åtminstone inte hittills varit särskilt radikalt, dels för att partiets valframgångar är så nya. Således är Sannfinländarnas plats i denna partifamilj oklar. Den här avhandlingen granskar den europeiska radikala högerpopulismens värderingar och jämför Sannfinländarnas ideologi med dem. Avhandlingen söker svar på ifall Sannfinländarna hör till den europeiska radikala högerpopulistiska partifamiljen och därmed kan klassas som ett sådant parti. Avhandlingen ställer upp en allmän definition av radikal högerpopulism utgående Reidar Larssons sju dimensioner (grundvärderingar, människosyn, metod för samhällsförändring, viktigaste enheten i samhället, politisk styrelseform, samhällets ekonomiska organisation och det goda samhället) för jämförelse av politiska ideologier. Den granskar i detalj vad som definierar radikal högerpopulism utgående från litteratur om ämnet och ställer sedan upp en egen definition av begreppet. Utgående från definitionen skapas en analysram som används för den kvalitativa analysen av sannfinländarnas ideologi. Metoden som tillämpas är riktad innehållsanalys. Enligt avhandlingens definition av radikal högerpopulistisk ideologi präglas den av invandringskritik, kulturalism, utmanandet av det politiska etablissemanget, välfärdschauvinism, efterlysandet av direkt demokrati och ett kulturellt homogent ”heartland”. Det analyserade materialet är Sannfinländarnas i dagsläge gällande politiska program som de publicerat efter att partiet splittrades i juni 2017. Materialet inkluderar även deras principprogram och valprogram för riksdagsvalet 2019. Analysen visar att Sannfinländarnas ideologi korrelerar väldigt starkt med den uppställda definitionen av radikal högerpopulistisk ideologi. Den enda nämnvärda skillnaden är att Sannfinländarna inte efterlyser direkt demokrati eller folkomröstningar i sina politiska program. Tolkningen är att denna skillnad är för obetydlig för att partiets ideologi inte skall kunna anses vara radikalt högerpopulistisk och fastslår därmed att Sannfinländarna hör till den radikala högerpopulistiska partifamiljen.

Tämä tutkimus käsittelee sitä, miten radikalisoitumista ja väkivaltaista ekstremismiä sekä niihin liittyviä altistavia tekijöitä ymmärretään, jäsennetään ja hahmotetaan jalkautuvassa nuorisotyössä, ja onko nuorisotyön ammattilaisten kokemus yhteneväinen aiheesta tehdyn tutkimuksen kanssa, käytetäänkö esimerkiksi käsitteitä samoin. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka toteutettiin etäyhteyden kautta. Haastatteluissa esitetyt kysymykset käsittelivät sitä, miten radikalisoitumista ja väkivaltaista ekstremismiä määritellään, miten ne voidaan tunnistaa, miten niitä voitaisiin ennaltaehkäistä, minkälaisia aatteellisia suuntauksia siitä voidaan erottaa, sekä mitkä tekijät ja olosuhteet koetaan sille altistaviksi. Haastateltavat olivat sekä julkiselta, että yksityiseltä sektorilta ja keskenään eri puolilta Suomea. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimukseni perusteella etsivän ja jalkautuvan nuorisotyön kokemuksissa radikalisoitumisesta ilmiönä oli yhtäläisyyksiä aiemman tutkimuksen kanssa, mutta sen sijaan käsitteiden määrittelyssä oli eroja. Jalkautuvan nuorisotyön määritelmät radikalisoitumisesta ja väkivaltaisesta ekstremismistä erosivat tutkimuskentän muodostamasta määritelmistä huomattavissa määrin. Jalkautuvassa nuoristyössä näihin ilmiöihin liitettiin käsitteitä kuten äärimmäisyys, ehdottomuus ja ajattelun mustavalkoisuus, kun taas tutkimuskenttä painotti enemmän aatemaailmalla perusteltua väkivaltaa tai sen oikeuttamista. Toisaalta jotkin aineistosta nousseet käytännön kokemukset ilmiöstä mukailivat tutkimuskentän havaintoja, esimerkiksi, että radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin yhteydessä hahmotettiin esiintyvän erityisesti uskonnollista ja äärioikeistolaista radikalisoimista, mitkä ovat myös virallisten sisäministeriön raporttien mukaan suurimmat radikalisoituneet ryhmät. Toisaalta taas haastatteluissa radikalisoitumisen määritelmän miellettiin kattavan osittain myös jengirikollisuuden eri muodot, vaikka näitä esimerkiksi sisäministeriön raporteissa tai radikalisoitumisen tutkimuksissa ei sellaisenaan liitetty radikalisoitumisen tai ekstremismin alle, mikäli niiden taustalla ei ollut tietty aatemaailma. Radikalisoitumiseen ja väkivaltaiseen ekstremismiin altistavat tekijät sen sijaan nähtiin aineistossa hyvin samalla tavalla kuin myös aikaisemmassa tutkimuksessa. Aineiston pohjalta nousi esiin se, että tutkitun tiedon ja käytännön työtä tekevien välillä on kuilu, jonka syntymisestä tarvitaan lisää tutkimusta.

Active galactic nuclei (AGN) are one of the most powerful sources of the luminous Universe. Radio-loud AGN exhibit prominent relativistic outflows known as jets, whose synchrotron radiation can be detected in the radio domain. The launching, evolution and variable nature of these sources is still not fully understood. We study 3C 84, because its proximity, brightness and the intermittent nature of its jet makes it a good target to investigate these open questions of the AGN phenomena. 3C 84 (optical counterpart: NGC 1275) is a Fanaroff-Riley type I radio galaxy, located in the Perseus cluster at z = 0.0176. Due to its close proximity, 3C 84 has been a favourable target for observations throughout the entire electromagnetic spectrum, especially for ones in the radio domain. Its most recent activity started 2003, when a new component emerged from the core in the form of a restarted parsec-scale jet. This provided a rare opportunity to study the formation and evolution of a jet (see Nagai et al. 2010, 2014, 2017 and Suzuki et al. 2012). The highest resolution results were obtained by Giovannini et al. (2018), who imaged the source with the Global VLBI Network together with the Space Radio Telescope, RadioAstron. This enabled them to capture the limb-brightened structure of the restarted jet and measure its collimation profile from ~350 gravitational radii. In this work I present the 22 GHz RadioAstron observations carried out 3 years later, in a similar configuration, but with a significantly different sampling of the space baselines than the ones presented in Giovannini et al. (2018). The calibration was carried out in the Astronomical Image Processing System (AIPS), whereas imaging was done in Difmap (Shepherd 1997). The aim of this thesis work was to obtain a high-resolution image of the source, measure the collimation profile of the restarted jet, and compare the results with those of Giovannini et al. (2018) and verify the observed source structures and measured jet properties, if possible. Comparing the images of the two epochs (angular resolution of the 2016 observations is 0.217x0.072 mas at Pa=-49.6°), they both show a similar structure, with the radio core, a diffuse emission region (C2), and the hotspot (C3) at the end of the restarted jet. Edge-brightening is confirmed in the jet and the counter-jet. However, the jet has advanced ~1 mas, corresponding to the velocity of 0.55c. C3 has moved from the center of the feature to the jet head, indicating an interaction between the jet and the clumpy external medium (Kino et al. , 2018 and Nagai et al., 2017). The base of the jet has also changed between the observation, approximately by ~20°. In the light that in the 1990s the jet pointed towards C2, then swinged westwards when the jet emerged (Suzuki et al., 2012 and Giovannini et al., 2018), and on the 2016 image has moved towards its initial position. This suggest a precessing jet, observed and modeled by Dominik et al. (2021) and Britzen et al. (2019). Measuring the brightness temperature of the core and the hotspot shows a signifacant drop of 70% and 50% since the 2013 measurements, respectively, due to emission of jet material and the expansion of the jet. Jet width measurements between 1200 and 19000 gravitational radii reveal a less cylindrical collimation profile, with r ~ z0.31 – where z is the de-projected distance from the core and r is the width of the jet. The evolution of the restarted jet’s profile from quasi-cylindrical (Giovannini et al. 2018) to less cylindrical implies that the cocoon surrounding the jet (Savolainen, 2018) cannot confine the jet material as it moves further from the core. The measured collimation profile corresponds to a slowly decreasing density, and more steeply decreasing pressure gradient in the external medium. Since the closest jet width measurement is only at 1200 gravitational radii from the core (here the jet width is 750 gravitational radii), it cannot confirm the wide jet base measured by Giovannini et al. (2018) at 350 gravitational radii. Based on this result, we arrive at the same conclusion as Giovannini et al. (2018), that the jet is either launched from the accretion disk, or it is ergosphere-launched, but undergoes a quick lateral expansion below 1000 gravitational radii.

Behandling med radiojod (131I) efter total tyroidektomi har varit gängse praxis även vid låg risk papillärt karcinom. Slutgiltig evidens om att radiojodbehandling skulle minska dödligheten eller återfall hos patienterna finns dock inte. Behandlingen har bieffekter och kostar samhället resurser. Åtminstone i en studie, med 1298 patienter, har patienter som inte behandlats med radiojod klarat sig bättre under uppföljningstiden än de som blivit behandlade. I andra studier har man märkt att sköldkörtelcancerpatienter har en större risk att insjukna i andra maligna sjukdomar än resten av befolkningen. Det finns ett behov för kvalitativa studier gällande radiojodbehandling i denna patientgrupp. Till vår studie har vi rekryterat 61 personer som insjuknat i låg risk papillärt karcinom från runtom i Finland. Patienterna är noggrant utvalda på basen av diagnostiska kriterier samt medicinska kriterier. Vi har erbjudit dem möjligheten att delta i forskningen, främst i gruppen som inte får radiojodbehandling. Alternativt har de kunnat delta i uppföljningsgruppen som behandlas enligt normala finländska rekommendationer. Målet med studien är att undersöka om man tryggt kan minska antalet radiojodbehandlingar för framtida patienter som uppfyller inklusionskriterierna i denna studie. Det primära utfallsmåttet i studien är ”frisk utan radiojodbehandling”, vilket betyder att patienten vid uppföljningstidens slut anses vara botad och inte har fått en uppskjuten radiojodbehandling. I denna avhandling har patienterna observerats i tre års tid efter tyreoidektomi. Resultatet tyder på att man kan minska radiojodbehandlingar för denna typ av låg risk papillärt karcinom. Målet för klinisk betydelse i studien är att <50 % av målgruppens patienter skall ha fått uppskjuten radiojodbehandling samt att högst 10 % av patienterna har återfall. I detta skede har cirka 5 % fått behandling och inga bekräftade återfall finns bland målgruppen.

Vård av patienter med penetrerande bukskador har tidigare bestått huvudsakligen av explorativ bukkirurgi. De senaste åren har man börjat med en mer konservativ vårdlinje då onödiga operationer leder till undvikbara risker för patienter med skador som kunde vårdas konservativt. Den här avhandlingen undersöker hur olika typer av radiologisk bildtagning kan hjälpa till vid val av vilka patienter som bör opereras och vilka som klarar sig bättre med enbart uppföljning. Avhandlingen är en litteraturöversikt där den vetenskapliga litteraturen berörande ämnet synas. Materialet är samlat från Medline via sökmotorn PubMed. De radiologiska undersökningar som konstateras ha störst betydelse vid diagnostisering och vård är snabb ultraljudsundersökning av buken, samt datortomografisk bildtagning. Av den senare nämnda jämförs även olika tekniker, där olika program för kontrastmedel använts. Deras specificitet och sensitivitet vid olika typer av bukskador, knivhugg och skottskador, samt olika placering av skadan i buken jämförs. Slutsatsen är att både ultraljud och datortomografi är nyttiga vid val av vårdlinje, men att det inte finns en specifik radiologisk undersökning som kunde användas vid alla penetrerande bukskador. Dessutom bör den radiologiska undersökningens kliniska värde alltid övervägas och jämföras med den kliniska undersökningen som är essentiell vid den här typen av patienter.