Browsing by Title

Oikeusperiaatteiden huomattava merkitys nykyisessä oikeudellisessa ajattelussa on kiistaton. Niihin vedotaan usein niin oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusteina kuin tavoitteina, joihin oikeudellisella sääntelyllä pyritään. Oikeusperiaatteiden jokseenkin epäselvästä oikeuslähdeopillisesta ja sisällöllisestä luonteesta huolimatta ne auttavat jäsentämään oikeusjärjestystä. Yhdenvertaisuusperiaate ilmentää ainakin länsimaisessa ajattelussa keskeistä arvopäämäärää, ihmisten tasapuolista kohtelua. Yhdenvertaisuusperiaate velvoittaa myös Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Yhdenvertaisuusperiaate ja etenkin sen sisältöä tarkentavat säännökset ovat kuitenkin samalla kaventaneet kirkollisen itsehallinnon alaa. Perinteinen käsitys kirkkoa koskevan lainsäädännön ja kirkon oikeuden itsenäisyydestä on muutoinkin tullut haastetuksi yleisen normitulvan myötä, kun yhä useammat säädökset ulottavat vaikutuksensa kirkon toimintaan. Julkisoikeudellisena yhteisönä Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa sitovat paitsi kansallinen lainsäädäntö, myös kansainväliset ihmissopimukset ja muut velvoitteet Perustuslain 76 §:ään perustuva kirkkoa koskeva oikeusjärjestelmä mahdollistaisi kuitenkin yleisestä yhdenvertaisuudesta poikkeavien ja kirkon omista lähtökohdista nousevien säännösten sisällyttämisen kirkon oikeuteen. Tosiasiassa tällaista sääntelyä ei siihen sisälly. Esimerkiksi kirkollisessa hallintomenettelyssä noudatetaan pitkälti hallintolain säännöksiä. Tutkimus osoittaa, että kirkko on omilla ratkaisuillaan ja kannanotoillaan itse kaventanut itsemääräämisoikeuttaan. Esimerkkinä voidaan mainita tasa-arvolain laaja soveltaminen kirkossa lakiin edelleen sisältyvästä uskonnonharjoitusta koskevasta soveltamisalarajoituksesta huolimatta. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta sekä kirkon sisäisessä päätöksenteossa että oikeuskäytännössä omaksuttu linja on toistaiseksi ollut johdonmukainen ja tosiasiallista yhdenvertaisuutta tukeva. Yhdenvertaisuusperiaate edellyttää, että mahdollinen poikkeaminen yleisistä syrjintäsäädöksistä on objektiivisesti perusteltavissa. Kirkko-oikeuden kontekstissa asiaa tulee tarkastella niin kirkon opista ja tunnuksesta kuin perusoikeusjärjestelmästä käsin. Kirkkolain nojalla kirkon uskoa ja oppia koskevat kannanotot ja toimenpiteet kuuluvat kirkolliskokouksen toimivaltaan. Kirkolliskokous ei ole katsonut tarpeelliseksi esittää kirkkolakiin poikkeamia yleisestä yhdenvertaisuudesta. Viime vuosina yhdenvertaisuuskysymykset ovat kirkossa liittyneet sukupuolivähemmistöjen asemaan. Vastakkain ovat joutuneet kirkon perinteinen seksuaali- ja avioliitto-opetus ja yleisen lainsäädännön normit. Yhteiskunnallinen keskustelu yhdenvertaisuudesta heijastuu väistämättä myös kirkkoon.

Työnhakija on työtä hakiessaan suojattu yhdenvertaisuutta loukkaavalta kohtelulta yhdenvertaisuuslain nojalla. Työhönottosyrjintää tapahtuu kuitenkin jatkuvasti, ja siihen on usein vaikea puuttua näyttövaikeuksien, pienen intressin ja siihen suhteutettuna raskaan prosessin johdosta. Tässä tutkielmassa käydään läpi työhönoton yhdenvertaisuutta lainopilliselta kannalta yksityisellä sektorilla. Työnhakijan yhdenvertaisuuden rinnalla vaikuttaa työnantajan liikkeenjohto-oikeuteen ja elinkeinoharjoittamisen vapauteen perustuva suhteellisen rajoittamaton työhönotto-oikeus. Tutkielmassa käsitellään kahta tutkimuskysymystä. Ensimmäinen tutkimuskysymys tarkastelee työhönottosyrjintää yhdenvertaisuuslain kannalta. Toinen tutkimuskysymys täydentää ensimmäistä laajentamalla käsittelyä muuhun työhönoton yhdenvertaisuutta koskevaan sääntelyyn. Tässä tarkastellaan työsopimuslain tasapuolisen kohtelun velvollisuuden mahdollista ulottumista työhönottoon, sekä työnhakijan yksityisyyden suojaa ja näiden vaikutusta työnhakijan yhdenvertaiseen kohteluun. Pääpaino on ensimmäisellä tutkimuskysymyksellä. Nämä kaksi tutkimuskysymystä muodostavat kokonaiskuvan työhönoton yhdenvertaisuuden sääntelystä. Tutkielman metodi on lainopillinen. Työssä systematisoidaan ja tulkitaan yhdenvertaisuussääntelyn suhdetta työhönottoon. Tärkeimpänä lähteenä toimii yhdenvertaisuuslaki, joka uudistettiin vuoden 2015 alusta. Tätä analysoidaan lain esitöiden ja kotimaisen oikeuskirjallisuuden avulla. Yhdenvertaisuuslain ollessa suhteellisen uusi, on uuden lain mukaista oikeuskirjallisuutta rajoitetusti. Tulkinta-analogiaa on tästä syystä haettu paikoin tasa-arvoa koskevasta lainsäädännöstä ja oikeuskirjallisuudesta. Kansallista ja kansainvälistä oikeuskäytäntöä on työhönottosyrjinnästä vähän. Etenkin kansainvälisillä oikeustapauksilla työsuhteen aikaisesta yhdenvertaisuudesta on tulkinta-arvoa työhönottoa koskevissa yhdenvertaisuusloukkaustilanteissa. Merkittävänä rajauksena on yksittäisten syrjintäperusteiden tarkastelu, sillä tutkielmassa näkökulma työhönottosyrjintään on laajempi painottaen työhönottosyrjintää kokonaisuutena. Keskeisenä tutkimustuloksena havaittiin, että työnhakijan oikeusturva työhönotossa ei ole aukoton, vaikka yhdenvertaisuuslaki soveltamisalaltaan ulottuu työhönottoon ja sääntely on uuden lain johdosta kattavampaa. Suurin puute yhdenvertaisuuslaissa on sen määritelmällinen epätarkkuus, eli laki ei vastaa kaikkiin käytännön tilanteisiin siitä, onko jokin teko tulkittavissa syrjinnäksi. Puutteita havaittiin erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteiden sääntelyn epätarkkuudessa, joka yhdistettynä lain muuhun määritelmälliseen epätarkkuuteen käytännössä heikentää työhönottosyrjintää epäilevän oikeusturvaa. Arviointi työhönottosyrjintää epäillessä lähtee aina työtehtävän edellytyksien tarkastelusta, eikä työnhakijan henkilökohtaisista ominaisuuksista, mutta pelkkää lain sanamuotoa tarkastelemalla tämä vaatimus tai sen sisältö ei ole ilmeistä. Käytännössä työhönottosyrjintää kohtaavan kannalta ongelmallista on myös työnantajan selvitysvelvollisuuden puuttuminen yhdenvertaisuuslaista, mikä vaikeuttaa näytön hankkimista ja syrjintäolettaman luomista. Lisäksi työsopimuslain tasapuolisen kohtelun velvollisuuden ulottuminen työhönottoon on oikeustilalta epäselvä. Myös työantajan asettamien kelpoisuusedellytysten ja yhdenvertaisuuden suhteessa on epäselvyyttä, sillä työnantaja ei voi olla varma, mitkä edellytykset ovat sallittuja ja mitkä eivät tarkastelemalla toisaalta yhdenvertaisuuslakia ja toisaalta yksityisyyden suojaa koskevaa lainsäädäntöä.

Yhdistysjäsenyydet ovat Suomessa yleisiä ja kansalaisyhteiskunnan ja julkisen sektorin yhteistyöllä on maassa pitkät perinteet. Kolmannella sektorilla on merkittävä rooli muu muassa kansalaisosallistumisen ja hyvinvoinnin edistäjänä sekä eri yhteiskunnallisten ryhmien edunvalvojana. Niin kolmannen sektorin kuin hyvinvointivaltion on todettu olevan muutoksessa. Muutoksia on tapahtunut esimerkiksi toiminnan organisoinnin ja ihmisten osallistumisen tavoissa. Organisaatioiden hybridisaatiota koskevan teorian mukaan organisaatiot omaksuvat uusia toimintatapoja ja institutionaalisia logiikoita sopeuttaakseen toimintaansa muuttuvassa toimintaympäristössä. Verkostoyhteistyö ja kumppanuus ovat vakiintuneita yhteiskunnallisen hallinnan muotoja. Yhteistoiminta mahdollistaa sen, että yhteiskunnallisiin epäkohtiin voidaan vastata tehokkaammin. Organisaatioita kannustaa yhteistoimintaan myös mahdollisuus jakaa erilaisia resursseja. Yhteistoimintaa voi auttaa organisaatioita niin ikään sopeutumaan muuttavaan toimintaympäristöön. Organisaatioiden välinen kumppanuus on yksi verkostomaisen yhteistoiminnan muodoista. Jennifer Brinkerhoffin mukaan kumppanuudella on kaksi tyypillistä piirrettä: 1) organisaatioiden välinen suhde on vastavuoroinen ja 2) kumppanuuden osapuolien on mahdollista säilyttää oma organisaatioidentiteettinsä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, mitä kumppanuuden kehittäminen sosiaali- ja terveysalan yhdistysten välillä ja yhdistysten ja julkisen sektorin välillä merkitsee käytännössä. Brinkerhoffin teoriaa hyödyntäen pyritään vastaamaan kysymykseen: Millainen merkitys vastavuoroisuudella ja organisaatioidentiteeteillä on a) yhdistysten välisen ja b) yhdistysten ja julkisen sektorin välisen yhteistyön kehittämisen kannalta? Empiirisen tarkastelun kohteena on Koillismaalla vuosina 2014–2017 toteutettu JÄKE-järjestöyhteistyön kehittämishanke. Hankkeessa oli mukana yli 30 paikallistasolla toimivaa sosiaali- ja terveysalan yhdistystä. Hankkeen valintaa tutkimuskohteeksi voidaan perustella esimerkiksi sillä, että julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita koskevien rakenneuudistusten on katsottu vaikuttavan erityisesti maaseutumaisilla alueilla. Haastatteluaineistoon perustuvan analyysin perusteella voidaan todeta, että niin organisaatioidentiteettiin kuin vastavuoroisuuteen liittyvät seikat ovat keskeisiä kumppanuuden kehittämisessä. Keskeinen johtopäätös on se, ettei näitä kahta ominaisuutta voi erottaa toisistaan. Esimerkiksi monet organisaatioidentiteetin säilyttämiseen liittyvät tekijät ovat riippuvaisia yhteistyösuhteen vastavuoroisuudesta. Yhteistyöhön liitetään paljon positiivisia odotuksia ja kumppanuuden arvo tunnustetaan laajasti. Kumppanuuden toimivuuden kannalta toimijoiden välinen luottamus ja tasa-arvoiset vaikutus- ja osallistumismahdollisuudet ovat keskeisiä. Haastattelujen perusteella yhdistyksiä kannustavat niin keskinäiseen kuin kunnan ja yhdistysten väliseen kumppanuuteen erityisesti yhteisö-, demokratia- ja aate- ja altruismilogiikan mukaiset institutionaaliset logiikat. Vapaaehtoisuuteen ja auttamisen haluun perustuva organisaatioidentiteetti on vahva haastateltujen yhdistysten keskuudessa. Kumppanuuden toivotaan tulevaisuudessa mahdollistavan toisaalta myös työllistäviä hankkeita. Yhteistoiminnan avulla voidaan tavoittaa tukea tarvitsevia entistä tehokkaammin ja edistää näin laaja-alaista hyvinvointia Koillismaalla.

Tämän Pro gradu -tutkielman aiheena on viininjuonti ja juopuminen Uuden testamentin maailmassa. Tarkastelen varhaisten kristittyjen käyttämiä tai tuottamia tekstejä, joissa mainitaan viinin juominen ja juopuminen. Työssä selvitetään millaista juomakulttuuria tekstit heijastavat. Minkälaisissa tilanteissa viiniä juotiin? Miten humaltumiseen suhtauduttiin? Entä miten suhtauduttiin viinistä pidättäytymiseen? Tutkielman lähteenä on yli 40 erilaista ja erimittaista tekstikatkelmaa 17:sta eri kirjasta. Uudesta testamentista käsittelen evankeliumeista ja kirjeistä löytyviä lukuisia tekstikatkelmia joissa viininjuonti ja juopuminen mainitaan. Uuden testamentin ulkopuolisia lähteitä ovat Juudan testamentti Kahdentoista patriarkan testamenteista, Siirakin kirja, Tertullianuksen apologia 39, Hermaan paimen sekä juomista, syömistä ja pitoja koskevat kirjoitukset Clemens Aleksandrialaisen teoksesta Paedagogus. Tekstit on valittu sillä perusteella, että niistä voi päätellä jotain tekstiä käyttäneiden ihmisten tavoista ja asenteista viininjuontia kohtaan. Näitä tekstejä ei ole aiemmin järjestelmällisesti tutkittu viinin juomisen ja juopumisen näkökulmasta. Työn tavoitteena onkin luoda yleiskuva varhaiskristillisiin juomateksteistä ja niiden heijastamasta juomakulttuurista. Tutkielman lähdetekstit on jaettu neljän eri temaattisen kategorian alle ja jokaista teemaa käsitellään omassa luvussaan. Toisessa luvussa käsitellään evankeliumien tekstejä, joissa mainitaan sekä Jeesus, viinin juominen, että juopuminen. Kertomukset muistiin kirjoittaneet yhteisöt elivät kulttuurissa, jossa viinin juominen kuului normaaliin elämään. Heillä ei ollut vaikeuksia sijoittaa Jeesusta kertomuksiin, joissa viiniä juotiin runsaasti ja joskus myös humalluttiin. Kolmannessa luvussa käsitellään tekstejä, joissa viininjuonti liittyy ateriointiin. Ateriointi oli yleisin viinin juomisen ja humaltumisen konteksti antiikin maailmassa. Pidoissa tapahtuvista ylilyönneistä, liiallisesta juopumisesta ja sen aiheuttamasta seksuaalisesta siveettömyydestä varoitetaan monissa teemaan kuuluvissa teksteissä. Kuitenkin niistä heijastuvat myös yhteisten aterioiden ja niillä yhdessä nautitun viinin positiiviset puolet: yhteenkuuluvuudentunteen ja ystävyyden vahvistuminen. Luvussa neljä käsitellään tekstejä, joissa juopottelua ja raittiutta käsitellään paheena ja hyveenä osana tekstejä, jotka sekä muodoltaan että sisällöltään toistavat muualta antiikista ja Uudesta testamentista tuttuja malleja ja rakenteita. Todellisten juomatapojen sijaan nämä tekstit kertovat asenteista ja mielikuvista, joita viinin juomiseen ja juopotteluun liitettiin. Leimaamalla ryhmän ulkopuoliset juopoiksi vahvistettiin oman ryhmän yhteenkuuluvuudentunnetta. Korostamalla seurakunnan jäsenten raittiutta suojeltiin seurakunnan mainetta. Viidennessä luvun aiheena ovat tekstit, joissa kerrotaan viinin vaikutuksista ihmisen fysiologiaan ja terveyteen. Tutkielmassa käsitellyt tekstit kertovat ensimmäisten kristittyjen eläneen maailmassa, jossa viinin juominen kuului sekä arkeen että juhlaan. Sen juomiseen liittyi aina sosiaalinen ulottuvuus, niin hyvässä kuin pahassa. Viini kuului kristittyjen yhteisille aterioille mutta liialliseen humaltumiseen suhtauduttiin lähes poikkeuksetta kielteisesti. Teksteissä kerrotaan niin yhdessä juomisen iloista kuin liiallisen humalan vaaroistakin. Tutkielma antaa yleiskuvan ilmiön luonteesta, mutta jatkotutkimukselle jää tilaa ja sille vaikuttaa olevan myös tarvetta. Tutkielman aihe on hyvin ajankohtainen. Olemassa olevassa tutkimuksessa teksteistä tehdyt tulkinnat ovat usein pintapuolisia ja meidän aikamme arvot ja ihanteet heijastuvat helposti tukijoiden tekemiin tulkintoihin. Viinin juomista ja juopottelua antiikissa tulee kuitenkin tutkia sen omasta kulttuurisesta ja historiallisesta viitekehyksestä käsin.

This study investigated how singing together promotes the well-being of primary school children. The research questions were designed in a context when singing together was restricted due to the corona pandemic. The research questions were: 1) How singing together contributes to the well-being of primary school children according to teachers' perceptions, and 2) how singing together can be promoted according to teachers' perceptions. The dimensions of well-being, physical, psycho-emotional, social and spiritual, were based on Allardt's (1993) definition of well-being and Ryan and Deci's (2000) self-determination theory of well-being. In addition, studies written on the well-being effects of singing were used, many of which also addressed the role of the teacher as a facilitator of singing together. The data for the study was collected through semi-structured thematic interviews with five teachers. This data was analyzed using theoretical content analysis. The research shows that singing together contributes to the well-being of primary school children in various ways, supporting holistic development. However, the teacher needs to create a singing culture in the classroom, with a focus on a safe atmosphere, increased singing opportunities and valuing everyone's singing. The results of this study are important to consider for those who sing with primary school children and for those who decide to impose a singing ban. The research results can also be utilised in teacher education, where it is possible to ensure that teachers have sufficient musical skills and, above all, musical self-confidence for singing together with students.

Tutkimuksessa käsitellään ignatiaanisten ohjaajien käsityksiä hengellisestä ohjauksesta ja hengellisen ohjaajan ominaisuuksista sekä sitä, mikä ignatiaanisia ohjaajia on motivoinut koulutuksen suorittamiseen ja ohjaajana toimimiseen. Ignatiaaninen ohjaus perustuu Ignatius de Loyolan Hengellisiä harjoituksia -kirjaan. Kirja pohjautuu Ignatiuksen omaan hengelliseen kokemukseen, ja se on tarkoitettu oppaaksi hengellisille ohjaajille. Harjoitusten suorittaminen kokonaisuudessaan vie 30 päivää, mutta niitä voi tehdä myös lyhemmissä retriiteissä ja arjen keskellä. Harjoitusten tekijä tarvitsee matkakumppanikseen hengellisen ohjaajan. Ignatiaanisia ohjaajia kouluttaa Suomessa Hiljaisuuden ystävät ry. Tutkimusaineiston kerääminen tapahtui kahdessa osassa. Ignatiaanisten ohjaajien sähköpostilistalle lähetettiin tutkimuspyynnön ohessa linkki internet-kyselyyn, jonka avulla koottiin tietoa ohjaajien taustatekijöistä. Taustatekijöihin lukeutui muun muassa ikä, sukupuoli, asuinpaikka, kirkkokunta sekä ammatti- ja koulutustausta. Kyselyn yhteydessä ignatiaaniset ohjaajat ilmoittivat myös sen olivatko he halukkaita haastatteluun. Haastateltavat valittiin taustatietojen perusteella siten, että he edustivat monipuolisesti tutkimusjoukkoa. Haastateltavia ignatiaanisia ohjaajia oli yksitoista, ja haastattelut tehtiin keväällä 2012. Haastattelumenetelmänä oli teemahaastattelu. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Vahvin motiivi ignatiaaniseen ohjaajakoulutukseen hakeutumisen taustalla oli myönteinen kokemus ignatiaanisesta spiritualiteetista ja hengellisistä harjoituksista. Tämä vaikutti myös siihen, että ohjaajilla oli halu edistää ignatiaanisen spiritualiteetin tuntemusta ja halu jakaa eteenpäin muille sitä hyvää, minkä he itse olivat saaneet. Motivaatiota lisäsi myös menetelmän kokeminen hyödylliseksi ja matkakumppanina toimimisen antoisuus. Ignatiaaniset ohjaajien mukaan merkittävimpänä erona muihin auttamisen auttamisen muotoihin, kuten sielunhoitoon, työnohjaukseen ja psykoterapiaan, oli se, että hengellisessä ohjauksessa on kyse työskentelystä jumalasuhteen kanssa. Hengellinen ohjaus ei rajaudu tiettyyn aihepiiriin eikä ole erityistilanteessa olevan ihmisen auttamista. Eri auttamisen muodoilla on paljon sisäkkäisiä elementtejä, mutta jokaisella auttamisen muodolla on kuitenkin oma näkökulmansa ja painopisteensä. Ignatiaaniset ohjaajien mielestä hengellisen ohjaajan tehtäviin kuuluu jumalasuhteen tukeminen, raamatunkohtien valitseminen ja antaminen, matkakumppanina toimiminen sekä aktiivinen kuunteleminen. Tärkeimpiin hengellisen ohjaajan ominaisuuksiin kuuluu haastateltavien mukaan henkilökohtainen usko ja jumalasuhde, elämänkokemus ja hengellinen kokeneisuus, teologinen ja psykologinen tietämys, nöyrä elämänasenne ja toisten ihmisten ja Jumalan kunnioittaminen sekä hyvät vuorovaikutustaidot, joihin kuuluu erityisesti intuitio ja kyky kuunnella. Ignatiaaniset ohjaajat arvioivat, että hengelliset harjoitukset sopivat niille, jotka etsivät syvempää hengellistä elämää ja jumalasuhdetta. Ignatiaaninen spiritualiteetti voi olla avuksi heille, jotka kaipaavat rakennetta ja tukea hengelliseen elämään, tai kaipaavat hengellistä ohjausta ja oman kokemuksen jakamista matkakumppanin kanssa. Ignatiaaninen spritualiteetin arvioitiin sopivan yhteen niin tieteellisen maailmankatsomuksen kuin myös evankelis-luterilaisuuden kanssa. Se voi olla hyödyllinen esimerkiksi kirkon työntekijöille niin työvälineenä kuin myös oman hengellisen elämän hoitamisessa.

Aims. The subjects of the study are autistic pupils and their potential prosocial behavior during the school day. The study discusses the factors which are relevant to the autistic student's receptiveness in both guided and free interaction situation. In addition, the aim of the study is to present types of interaction that the autistic students use. The theoretical framework is based on literature on the phenomenon of autism. Methodology. The data was collected in two ways. The first collection was carried out by observing the way the students behaved during the school day and by doing a research diary for a month. Another research data collecting method was videotaping three occupational therapy sessions. The research complies with the characteristics of qualitative research and it has strong ethnographic features. The primary research method is observation. The research data analysis was carried out by theory based content analysis. The study group consisted of ten students and six adults, excluding the researcher. The students were in grades 1 to 6 and from 6 to 12 years of age. Results and Conclusions. Prosocial behaviour such as helping, sharing and comforting was identified in the study. Sharing with the adults was the most common behaviour shown by the students. Also, although not to the same degree, sharing between students themselves was observed. In addition to sharing, helping was observed to some extent and comforting was observed only once. The number, attitude and behaviour of the supervising adults affected significantly an autistic child's capacity to absorb the guided interaction. The students had access to four different interaction methods, as Kangas (2009) had categorized. The methods included, being in their own peace, defending one's own territory, resort to the adults' support and to show willingness to attend a peer support group. In conclusion, this research studied students with autism spectrum disorder. The research observed examples of prosocial behaviour including, helping, sharing and comforting which are not common among children with autism. Additionally, students exhibited a variety of unique and different ways to interact. These have led to the development of the student's social skills during the school day.

Aim of the study. Traditionally teaching has been lonely work. Demands for towards teaching has been increased during the last decade: need for special education is growing, the contents of the curriculum has grown and there are also new challenges in the co-operation between school and families. Finnish students rank well in international comparison, but feel less comfortable at school. Teachers are tiring themselves out and choose other professions. Lack of resources does not allow smaller class sizes or more input in special education. Interest in a collegial collaboration between teachers has been suggested as a solution. The idea of inclusion and the changing law of special education stating that all pupils would attend the same classes are in the background. Co-teaching aims at avoiding extra special education by using existing resources, by combining two classes and with collaboration of teachers. The aim of the study is to find out the characteristics of co-teaching with two teachers and its added value to the teaching work. Methods. Eight pairs of co-teachers were interviewed, five of them co-teaching full time and in three cases the other teacher joining the class only for certain lessons. Research type was qualitative multi-case study. The study material was collected by observing the classes and by interviewing the pairs. The observations were reported as narratives describing the co-teaching of each teacher pair. The interviews were analysed using qualitative content analysis, which was steered by the theory and the collected material. Results and conclusions. According to this study co-teaching was considered as a means to enhance quality of teaching, reduce teachers' work load, increase professionality, and to increase the motivation of pupils. Nineteen different forms of co-teaching were formulated based on the literature and the material collected at observations and interviews. These forms may be useful in better recognizing the individual needs of pupils and to better use the presence and experience of two teachers. As a conclusion, the didactic triangle was extended to form a didactic-collegial square, where the collegial relationship between the two teachers brings a new dimension to the picture reflecting the many dimensions of co-teaching and difference to the work of a teacher alone.

E-urheilu on kasvattanut suosiotaan viimevuosina kiihtyvää vauhtia, ja e-urheilumarkkinat lähestyvätkin jo perinteisen urheilun markkinoita. Hidastavana tekijänä e-urheilun kasvulle voidaan kuitenkin nähdä sen organisaatiorakenteen perustavanlaatuiset erot verrattuna perinteiseen urheiluun. Siinä missä perinteisen urheilun organisaatiorakenteet ovat vakiintuneet vuosien saatossa mukailemaan niin kutsuttua urheilun pyramidirakennetta, ei e-urheilussa voida katsoa tämän toteutuvan. Tämä luo haasteita varsinkin e-urheilun kurinpidolle, sillä tämänhetkisessä tilanteessa on useita rinnakkaisia ja osin päällekkäisiä instansseja, jotka voivat asettaa e-urheilijoille kurinpidollisia sanktioita. Tutkielma tarkastelee yhtäältä pelinkehittäjien ja toisaalta e-urheilun integriteettiä valvovan ESIC:n asettamia sanktioita. Kummallakin taholla on omat keinonsa sanktioida rikkeitä tehneitä e-urheilijoita. Nämä keinot ja niiden vaikuttavuudet vaihtelevat myös suuresti. Varsinkin pelinkehittäjien asettamia sanktioita leimaa niiden ennalta-arvaamattomuus sekä ehdottomuus. Pelinkehittäjillä on asemansa vuoksi mahdollisuus antaa kurinpidollisia sanktioita e-urheilijoille jo ennen ammattilaisuraa tapahtuneista rikkeistä. ESIC:n menettelytavat mukailevat pitkälti perinteisen urheilun vastaavia, mutta sen toimintaa hidastaa se, ettei siihen ole sitoutunut kuin pieni osa e-urheilun toimijoista. Kurinpidolliset sanktiot vaikuttavat e-urheilijoiden perusoikeutena turvattuun elinkeinovapauteen. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella e-urheilussa annettavia kurinpidollisia sanktioita Suomen perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kautta. Tutkielmassa selviää, ettei e-urheilun kurinpidollinen sanktiointi kestä kokonaisuudessaan tarkastelua Suomen perusoikeuksien valossa. ESIC:n kurinpito kestää tarkastelua tiettyyn pisteeseen asti, mutta pelinkehittäjien kurinpito ei laisinkaan.

Lannoitekustannukset voivat vuositasolla kattaa jopa lähes puolet maatalousyrityksen tarvikekustannuksista. Lisäksi viimeisten vuosikymmenten ja etenkin 2020-luvun aikana markkinoilla on nähty nopeita ja rajuja muutoksia lannoitteiden hinnoissa. Maatalousyrittäjien onkin tarpeen sopeutua hintojen vaihteluihin ja pyrkiä minimoimaan niistä aiheutuvat haitat. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli ensiksi selvittää keinoja, joilla maatalousyrittäjät voivat suojautua hintavaihtelulta. Toiseksi tavoitteena oli selvittää, onko yhdistelmälannoitteiden hinnoittelussa ollut havaittavissa kausittaista vaihtelua, jota maatalousyrittäjät olisivat voineet hyödyntää lannoitteiden hankinnassa. Kolmanneksi tarkasteltiin eri ostostrategioiden vaikutusta lannoitekustannuksiin vuosina 2000–2023. Tutkimuksen aineistona käytettiin Tilastokeskuksen julkaisemaa maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksiä. Aineisto jaettiin segmentteihin siinä esiintyvien rakenteellisten katkosten perusteella. Tämän jälkeen aikasarjasta analysoitiin kausivaihtelun esiintymistä hyödyntäen autokorrelaatiofunktiota ja tilastollisia testejä. Kausivaihtelun havainnoinnin jälkeen verrattiin eri ostostrategioiden keskimääräisiä kustannuksia ja määritettiin näin historiallisesti kannattavin ostostrategia. Lopuksi tarkasteltiin eri ostostrategioiden välisten erojen tilastollista merkitsevyyttä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että yhdistelmälannoitteiden hinnoissa on esiintynyt kausittaista vaihtelua, jota maatalousyrittäjät ovat voineet hyödyntää suunnitellessaan lannoitteiden ostoajankohtia. Ostamalla kaikki vuoden tarvittavat yhdistelmälannoitteet heinäkuussa, on lannoitekustannuksissa säästänyt vuosittain keskimäärin noin 6,8 %. Hajauttamalla lannoiteostot ajallisesti kahteen ostokertaan, on maatalousyrittäjä voinut säästää kustannuksissa keskimäärin 0,6-5,3 %, mikäli puolet lannoitteista on ostettu lannoitevuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Toisaalta eri ostostrategioiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Johtopäätöksinä todettiin, että vaikka eri ostostrategioiden väleillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja, maatalousyrittäjän on ollut kannattavinta ostaa lannoitteet heinäkuussa. Toisaalta maatalousyrittäjä on voinut ostaa yhdistelmälannoitteet kahdessa erässä, esimerkiksi heinäkuussa ja tammikuussa. Tällöin puolet lannoitteisiin käytettävästä pääomasta on voitu sijoittaa muualle puoleksi vuodeksi, ja lannoitekustannukset ovat silti olleet keskimääräistä alhaisemmat. Tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan ole suoraan hyödynnettävissä ostostrategian valitsemiseen, sillä menneisyydessä tapahtunut hintavaihtelu ei välttämättä toteudu tulevaisuudessa.