Browsing by Title

Objectives: Eating together, commensalism, has lately been a common subject in a public conversation. There are concerns about the disappearance of the habit of eating together. The discussion about disappearing includes also a longing for the past. The phenomenon of eating together has strong meaning nowadays: it was one of the main themes while Finland was celebrating 100 years in 2017. There are only few previous studies about the history of eating together in Finland. The main aim of this study is to find out, how of eating together is changed from the past to nowa- days and how it is seen in present day. Research questions are: · What kind of eating together is has been in Finland´s 100 years of independence? · What kind of experiences older people have about eating together? · How eating together is seen in Finland in the 2010s? Methods: The first dataset was collected through qualitative group interviews from six pen- sioners and the second dataset was collected from newspaper articles. The interviews were audiorecorded and transcribed into written form. The journal data were collected from Helsingin Sanomat between 1.1.2010-31.12.2016. The both datasets, the inter- views and written journal data, were analyzed with the qualitative content analysis. Results and conclusions: Interviewees had only a few memories about eating together in their childhood. Family ate together because it was practical. When interviewers lived family life with their own children they were appreciated family meals and tried to eat together with family. However, work and hobbies challenged the possibilities of eating together. Nowa- days, in older age, interviewees long for eating together. The data from newspaper articles reveals that eating together is comprehended as important, but endangered. Besides the wor- ries, there are new viewpoints, such as relaxing and getting people together to share the common meals. The results followed earlier studies about Finnish eating. Results showed finns appreciate eating together but at the same time they worried about losing it.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen suomalaisen vanerikartellin toimintaa vuosina 1926–1927. Tämä Faneritehdasyhdistyksen nimellä toiminut vaneriyhtiöiden laaja vientikartelli syntyi muiden metsäteollisuuden yhteenliittymien esimerkkiä noudattaen 1920-luvun puolivälissä. Vaneriteollisuus oli uusi nouseva metsäteollisuuden toimiala, joka muodostui suurteollisuudeksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen siirtomaakaupan ja Euroopan jälleenrakennuksen nostattaman rakennus- ja kuljetusratkaisujen kysynnän johdosta. Suomalaisen vaneriteollisuuden nopea kehitys nosti Suomen maailman suurimmaksi vanerin viejäksi maailmansotien välisenä aikana. Tutkielmassani selvitän tekijöitä, jotka ajoivat suomalaisia vaneritehtaita yhteistoimintaan. Lisäksi tutkin, mitkä olivat vanerikartellin tavoitteet ja miten sen sisäinen dynamiikka toimi. Tutkielmassani vastaan myös kysymyksiin, miten vanerikartelli vertautuu kartelliteorioihin ja miksi vanerikartelli hajosi laajassa muodossaan vain reilun vuoden toiminnan jälkeen. Kuten viimeisestä tutkimuskysymyksestä käy ilmi, käytän tutkielmassani metodologisina tulokulmina kartelliteorioita, joista ovat kirjoittaneet mm. Margaret C. Levenstein, Valerie Y. Suslow, Nicolas Schmitt, Rolf Weder, Joseph E. Harrington sekä John Haltiwanger. Käyttämäni aineistot jakaantuvat arkistolähteisiin, tutkimuskirjallisuuteen, painettuihin lähteisiin sekä digitaalisen sanomalehtiarkiston aineistoihin. Tärkeimmät arkistolähteet sijaitsevat Suomen Elinkeinoelämän keskusarkistossa (ELKA) Mikkelissä sekä A. Ahlström Osakeyhtiön historiallisessa arkistossa Noormarkussa. Vaneriteollisuuden akateemisen tutkimuskirjallisuuden puuttuessa työssä korostuvat muista vientikartelleista kirjoitetut artikkelit, metsäteollisuuden yleisteokset, yrityshistoriat sekä sanomalehtiaineisto. Tutkielman tärkeimmät tulokset voidaan jakaa teemoittain seuraavasti: ensinnäkin tutkielmassa havaittiin, miten vanerikartellin osallistuvilla tehtailla oli enemmän yhteisiä intressejä, kuin aiemmat käsitykset ovat antaneet olettaa. Esimerkiksi tuotannon standardisoimiseen ja ulkomaiseen kilpailuun liittyvissä kysymyksissä yhtiöt pääsivät yhteisymmärrykseen. Toisena tärkeänä teemana korostuivat taloudelliset suhdanteet, joilla oli merkittävä vaikutus sekä vanerikartellin muodostumisessa että hajoamisessa. Vaneritehtaita ajoi yhteistoimintaan heikko vanerimarkkinoiden tilanne, jonka jatkumisella oli myös merkittävä vaikutus vanerikartellin hajoamiseen. Kolmanneksi tärkeäksi teemaksi muodostui se, ettei vanerikartellin jäsenyrityksillä ollut yhteistä kokemusta markkinoiden menettämisestä, kuten esimerkiksi Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksellä oli Venäjän paperimarkkinoiden osalta, mikä olisi lisännyt vanerikartellin onnistumisen edellytyksiä. Viimeinen merkittävä tutkimuksessa esiin noussut piirre liittyi siihen, että erilaisten ja eri kokoisten vaneritehtaiden intressien yhteensovittaminen muodostui lopulta mahdottomaksi yhtälöksi. Eniten vaikeuksia syntyi kartellin keskeisissä kysymyksissä, kuten hintatason määrittämisessä, tilausten jakamisessa sekä agenttikysymyksen ratkaisemisessa. Näiden erimielisyyksien vuoksi vanerikartelli lopulta hajosi marraskuussa 1927.

Tässä pro gradu-tutkielmassa tarkastellaan perheenyhdistämisestä käytyä julkista keskustelua. Lähtökohta tutkimukselle on ristiriita perheenyhdistämisen periaatteiden ja käytäntöjen välillä: oikeus perheeseen on universaali ihmisoikeus, mutta käytännössä perheet voidaan saattaa yhteen vain kussakin valtiossa vallitsevan perhekäsityksen mukaisesti. Perheenyhdistäminen on tärkeä työkalu perhe-elämän jatkumisen suojaamisessa toiseen maahan muuton myötä sekä esimerkiksi sota- ja kriisitilanteissa. Suomeen pakolaisina, turvapaikanhakijoina ja maahanmuuttajina tulevat henkilöt saapuvat monista eri kulttuureista, joissa perhe saattaa kattaa hyvin erilaisia kokoonpanoja. Tutkielman tarkoituksena on kyseenalaistaa ydinperheontologiaan pohjautuvaa perheenyhdistämispolitiikkaa kriittisen perhetutkimuksen hengessä. Tämän lisäksi teoreettisen viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktivismi, eli olettamus todellisuuden sosiaalisesti ja vuorovaikutteisesti rakentuneesta luonteesta. Tutkielma taustoitetaan luomalla monipuolinen katsaus perhetutkimuksen kenttään sekä sen kriittiseen haaraan. Esitellyn kirjallisuuden valossa perhe näyttäytyy moninaisena ja muuttuvana ryhmänä ihmisiä, jota koskevia yleistyksiä on hankala luoda. Aineisto muodostuu Helsingin Sanomista kerätyistä 110 perheenyhdistämistä käsittelevästä tai sivuavasta lehtikirjoituksesta vuosien 2009-2011 aikana. Aineiston haltuunotto tapahtui sisällönanalyysilla, mutta varsinainen analyysi toteutettiin diskurssianalyysillä. Diskurssianalyysin avulla oli tarkoitus löytää keskustelusta vallitsevia tulkintarepertuaareja. Aineistosta hahmottui esiin kolme tulkintarepertuaaria: humaani, familistinen ja kriittinen. Humaani repertuaari muodostui keskustelusta, jossa sekoittuivat yhteen arvot, humaanius, ihmisoikeudet, inhimillisyys, kirkon rooli ja solidaarisuus. Useat kirjoittajat kokivat vahvasti, että oikeudesta huolimatta kohtuus ei toteutunut tehdyissä ydinperheen ulkopuolisten perheenjäsenten karkotuspäätöksissä. Familistiseen repertuaariin tukeuduttiin, kun haluttiin korostaa perheen merkitystä tai ilmaista siihen liittyvää huolta. Kriittistä repertuaaria käytettiin hallitsemattoman kuvan luomiseen maahanmuutosta. Tutkielma osoittaa, että perheen moninaisuus on hankalasti sovitettavissa ydinperheen muottiin. Suomalaisen perheen maisema on värikkäämpi ja monikulttuurisempi kuin aiemmin yleistyneiden uus-, yksinhuoltaja-, maahanmuuttaja- ja muiden perhemuodostelmien myötä. Perheiden monimuotoisuus on lisääntynyt kahdella tavalla: perheenä elämisen tavat ovat monipuolistuneet samalla kun kansainvälisyys on kasvanut. Samaan aikaan, kun perhe on kokenut muutoksen, myös perheen ihanne on muuttunut. Ydinperhe ei ole enää norminkaltainen tavoite vaan elämää eletään mitä erilaisimmissa perhemuodostelmissa. Tämän vuoksi ydinperheeseen pohjautuvaa (perheenyhdistämis)politiikkaa pitäisi arvioida kriittisesti.

Kirjallisuuskatsauksen aiheena on yhdistelmämuovipohjaiset alustäytemateriaalit, sekä niiden käyttö hammaslääketieteessä. Alustäytteiden käyttö paikkausten yhteydessä on kiistelty aihe, eikä usein yhtä oikeaa vaihtoehtoa ole. Kliinisesti sekä esteettisesti toimiviin lopputuloksiin voidaan päästä monella ratkaisulla, niinpä kukin hammaslääkäri ja toimipiste valitsevat käytettävät materiaalit, sekä toimenpidemallit usein perustuen kliiniseen kokemukseen. Alustäytteiden käyttämisen tai käyttämättömyyden tulisi ideaalitilanteessa pohjautua laadukkaaseen tutkimukseen. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin alan kirjallisuuteen, sekä tutkimuksiin alustäytemateriaaleista. Katsauksen tarkoituksena oli selventää alustäytteisiin liittyviä epävarmuuksia ja yhtenäistää toimintatapoja vaihtelevissa käytännön paikkaustilanteissa. Lisäksi syvennyttiin yhdistelmämuovin ja yhdistelmämuovipohjaisten alustäytemateriaalien ominaisuuksiin, sekä erityispiirteisiin. Lopputuloksena on laajempaa ymmärrystä yhdistelmämuovipohjaisten alustäytemateriaalien luonteesta ja ominaisuuksiin johtavista taustatekijöistä. Yhtenäistimme myös, tutkimuksiin pohjautuen, käytäntöjä alustäytemateriaaleista vaihtelevissa kliinisissä paikkaustilanteissa. Katsauksen tarkoituksena on helpottaa kliinikoiden materiaalivalintoja ja toimintatapoja laajalti vaihtelevissa paikkaustilanteissa. Lisäksi suosittelemme muodostamaan kriittistä lukutaitoa materiaalivalmistajien tuottoa tavoittelevia mainospuheita kohtaan, valinnan tulisi perustua puolueettomiin tutkimustuloksiin. Epävarmuutta ja epäjohdonmukaisuuksia aiheesta löytyy yhä. Löydettävissä on kuitenkin myös joitakin yhtenäistäviä, useista tutkimuksista koottuja artikkeleita. Lisäksi esimerkiksi paikkauksen käypä hoito, jossa tiivistetään ja luodaan suoria linjoja ja ohjeistuksia paikkaustoimenpiteisiin. Tulevaisuudessa materiaalien huimat edistysaskeleet todennäköisesti jatkuvat, ja uutta tietoa materiaaleineen oletettavasti syntyy seuraavien vuosikymmenien aikana runsaasti. Käytettävien aineiden, sekä välivaiheiden määrät laskevat ja sen myötä paikkaustoimenpiteet nopeutuvat ja pitkäaikaiset ennusteet toivottavasti paranevat.

Niveltulehdus on monisyysairaus, joka heikentää sikojen hyvinvointia. Niveltulehdus on yleisin osaruhohylkäysten aiheuttaja teurastamoilla Suomessa. Puolet hylkäyksistä johtuu niveltulehduksista. Niveltulehdusten esiintyvyys on lisääntynyt huomattavasti teurastamoilla. Nivel hylätään Lihantarkastuksessa, jos siinä havaitaan akuutti tai krooninen serofibrinoosi tai fibrinopurulentti niveltulehdus, krooninen seroosi niveltulehdus, nivelrikko tai osteokondroosimuutoksia Niveltulehdus voi olla mikrobien aiheuttama eli tartunnallinen tai ei-tartunnallinen. Tulehdustyyppiä on vaikea erottaa kliinisesti toisistaan. Lihasioilla tartunnallisia niveltulehduksia aiheuttavat pääasiassa Erysipelothrix rhusiopathiae, Streptococcus spp, Haemophilus parasuis, Arcanobacterium pyogenes, Fusobacterium necrophorum ja mykoplasmat, viimeisistä erityisesti Mycoplasma hyosynoviae. Noin kahdessa kolmasosassa tulehtuneista nivelistä ei löydetä bakteerikasvua viljelyssä. Yleisimpiä ovat ei-tartunnalliset niveltulehdukset, joista tavallisin on osteokondroosi. Osteokondroosi ei aiheuta aina kliinisiä oireita ja oireet saattavat ilmetä vasta myöhemmällä iällä. Osteokondroosille altistavat mm. trauma, iskemia, perinnölliset tekijät ja nopea kasvu. Useiden ympäristötekijöiden on raportoitu vaikuttavan lihasikojen teuraslaatuun. Ympäristötekijöiden vaikutus eri sairauksien esiintyvyyteen vaihtelee. Porsas- ja välikasvatuksen olosuhteiden vaikutusta lihasikojen sairastavuuteen on tutkittu hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli kuvata yhdistelmäsikaloiden olosuhteita, hoitokäytäntöjä ja tuotannonhallintaa ja tutkia niiden mahdollista yhteyttä teurassikojen nivelhylkäyksiin. Tutkimustilat valittiin LSO:n asiakkaista (yhdistelmäsikaloista). Nivelhylkäysprosenttien todettiin vaihtelevan tilojen välillä. Tapaustiloiksi valittiin 24 tilaa, joilla oli teurastamon listan korkein niveltulehdusprosentti ja kontrollitiloiksi 25 tilaa, joilla oli alhaisin niveltulehdusprosentti. Keskimääräinen niveltulehdusprosentti tapaustiloilla oli 5,7 % (keskihajonta 1,3, vaihteluväli 3,7–12,4 %) ja kontrollitiloilla 2,0 % (keskihajonta 0,6, vaihteluväli 0,3–2,8 %). Tiedot kerättiin kesän 2002 aikana haastatteluilla, olosuhdemittauksilla ja havainnoilla yhden tilakäynnin aikana. Aineisto testattiin tilastollisesti kolmessa eri ryhmässä: porsitus-, välikasvatus- ja liha-sikaosasto. Tuotantoympäristö, olosuhteet ja tuotannonhallinta eivät olleet kaikilla tiloilla optimaalisia. Yleisesti eläinten hyvinvoinnista huolehdittiin hyvin. Pienen otoskoon vuoksi joidenkin muuttujien vaikutusta ei mahdollisesti saatu esiin tilastollisessa käsittelyssä. Useimpien sairauksien mikrobilääkevalinnat ja lääkekuurin pituudet vastasivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvin mikrobilääkkeiden käyttösuosituksia. Hoitotiheys oli huolestuttavan alhainen monessa sairaudessa. Porsaiden kastrointi-iän kasvaessa, tilan riski kuulua korkean nivelhylkäyksen ryhmään pieneni. Imettävien emakoiden, alle viikon ikäisten porsaiden ja lihasikojen korkeat oiresummat lisäsivät monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä. Eri sairaudet saattavat toimia toisilleen altistavina tekijöinä tai niillä saattaa olla samoja altistavia tekijöitä. Suuri välikasvatusosaston osastokoko lisäsi monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä. Sairaskarsina lihasikalassa lisäsi monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä, mutta se saattoi olla merkki yrityksestä vähentää jo havaittua ongelmaa. Sairaskarsinat olivat pääasiassa puutteellisia, minkä vuoksi sairaskarsinasta ei ehkä ollutkaan hyötyä. Likaisten ja märkien karsinoiden suuri osuus ja karsinoiden desinfiointi lihasikalassa lisäsivät monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä. Karsinoiden desinfiointi saattoi olla yritys vähentää korkeaa sairastavuutta. Ennen desinfiointia tehty karsinan pesu ja/tai mekaaninen puhdistus saattoi olla huonosti tehty, jolloin desinfioinnista ei ollut hyötyä.

Tutkielmassa tarkastellaan aatteellisen yhdistyksen hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuuta kolmatta kohtaan. Vastuuta tarkastellaan sekä vahingonaiheuttajan eli yhdistyksen hallituksen jäsenen näkökulmasta että vahingonkärsijän eli kolmannen tahon näkökulmasta. Erityistä huomiota kiinnitetään yhdistyksen velkojan asemaan. Hallituksen jäsenen vastuu kolmatta kohtaan voi syntyä sekä yhdistyslain että yleisen vahingonkorvauslain perusteella. Säädösten rinnakkainen soveltaminen ei kuitenkaan ole aivan itsestään selvää, vaan rinnakkaista soveltamista on myös vastustettu. Rinnakkaisesta soveltamisesta hankalaa tekee se, ettei yleistä vahingonkorvauslakia ole suunniteltu taloudellisia vahinkoja silmällä pitäen. Yhdistystoiminnassa syntyvät vahingot ovat yleensä taloudellisia vahinkoja. Useimmiten vahingot korvataan yhdistyslain vahingonkorvaussäännöksen perusteella. Hallituksen jäsenen on korvattava toimessa tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheutettu vahinko. Vahingon korvaaminen edellyttää myös, että vahinko on aiheutettu yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla. Epäselvää on, mitä tässä yhteydessä tarkoitetaan lain rikkomisella. Korkein oikeus on linjannut, ettei ainakaan yhdistyslain 35 §:n huolellisuusvelvollisuuden rikkomista voida pitää lain rikkomisena. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että muissa yhteisömuodoissa hallituksen jäsenet eivät voi joutua vastuuseen kolmatta kohtaan huolellisuusvelvollisuuden rikkomisen perusteella. Tutkielmassa tarkastellaan myös sitä, voidaanko hallituksen laiminlyöntiä luovuttaa yhdistyksen omaisuus konkurssiin pitää lain rikkomisena. Yhdistyslain 61 §:n mukaan yhdistyksen omaisuuden luovuttamisesta konkurssiin päättää yhdistyksen hallitus. Säännöksessä ei suoraan aseteta konkurssiin luovuttamista hallituksen velvollisuudeksi, mutta näin on kuitenkin tehty yhdistyslain esitöissä. Se, asetetaanko yhdistyslain 61 §:ssä selkeä toimintavelvoite, jota voidaan rikkoa, vaikuttaa siihen, tarvitaanko yhdistyslakiin erillistä velkojia suojaavaa varojen vähyyttä koskevaa sääntelyä. Kysymys velkojansuojasta on yhdistyksissä ajankohtainen, koska velkojia suojaavalle sääntelylle on yhdistyksissä selkeä tarve. Yhdistystoiminnan luonne on muuttunut yhdistyslain säätämisen jälkeen. Monet yhdistykset harjoittavat nykyään aatteellisen toiminnan lisäksi elinkeinotoimintaa, johon liittyy huomattava taloudellinen riski. Yhdistyslaissa, toisin kuin osakeyhtiölaissa, ei ole varsinaista varojen vähyyttä koskevaa sääntelyä, johon velkoja voisi perustaa vahingonkorvausvaatimuksensa. Varojen vähyyttä koskeva sääntely suojaa nimenomaan velkojia, koska velkojan vahinko syntyy vasta, kun yhdistys on maksukyvytön. Tutkielmassa käydään läpi myös vahingonkorvausvastuun syntymisen yleiset edellytykset kuten tuottamus ja syy-yhteys. Näitä edellytyksiä arvioidaan yhdistystoiminnan erityispiirteet huomioon ottaen. Lisäksi pohditaan sitä, missä tilanteessa hallituksen jäsen voi vapautua vahingonkorvausvastuusta. Vaikka yhdistyksen hallitus olisi tehnyt vahinkoa aiheuttavan päätöksen, ei yksittäinen hallituksen jäsen välttämättä ole kuitenkaan vastuussa vahingosta. Tällaisissa tilanteissa kaikki muut vastuun yleiset ja erityiset edellytykset saattavat täyttyä, mutta vahingon ja hallituksen jäsenen toiminnan välillä ei voida osoittaa olevan syy-yhteyttä.

Heterotrophic bacteria are essential for carbon cycling in water ecosystems as they bind dissolved organic carbon (DOC) to the biomass and return it to the classical food chain through microbial loop. The treated wastewater from Viikinmäki wastewater treatment plant is discharged to the Gulf of Finland where it increases the quantity of dissolved organic matter (DOM) in the water and furthermore can be an extra energy source for heterotrophic bacteria. There are not yet further studies how the heterotrophic bacteria exploit DOM in the treated wastewater or a monitoring programme for DOC concentrations in the wastewater treatment plants. DOC is the limiting factor for heterotrophic bacteria growth in the Gulf of Finland in the summer. As the bacteria exploit DOC, they consume oxygen and release carbon dioxide. DOM compounds may also diminish light penetration in water which can inhibit the growth and photosynthesis of phytoplankton and macrophytes. The aim of this thesis was to find out 1) the DOC concentrations in the treated wastewater and DOC load in the treated wastewater discharged to the the Gulf of Finland from Viikinmäki wastewater treatment plant, 2) the biodegradability of DOC and DOP in the treated wastewater and 3) how the disc filter about to be used in Viikinmäki wastewater treatment plant affects the quantity and quality of DOC and DOP in the treated wastewater. The DOC load entering the Gulf of Finland with the treated wastewater was quantified by measuring the DOC concentrations in the treated wastewater during the spring and summer 2014. The DOC concentrations correlated positively with chemical oxygen demand (COD) which is regularly measured in wastewater treatment plants. By dividing the COD with 3,66, the DOC concentrations were successfully estimated for a longer period. In order to evaluate the biological degradability of DOC and DOP in the wastewater effluent, treated wastewater was incubated (+15 °C) for two months with surface water heterotrophic bacteria from the Gulf of Finland and changes in DOC concentrations, the biological oxygen demand and nitrogen and phosphorus concentrations were measured. Furthermore the heterotrophic bacteria were incubated for one month in disc filtered wastewater effluent and also in regularly treated wastewater to find out the effect of the new filter on DOM quantity and quality. The yearly DOC load from Viikinmäki wastewater treatment plant to the Gulf of Finland was estimated to be about 1460 tons which is approximately one fifth of the annual DOC load from River Vantaanjoki. The ratio between DOC and COD concentrations calculated here can only be used to quantify the amount of DOC load from Viikinmäki wastewater treatment plant and similar ratio must be calculated individually for every point source. The biodegradability of DOC in the treated wastewater was equally low to the biodegradability of DOC in River Vantaanjoki. The quantity of DOC bound to the bacterial biomass was rather low and the amount of DOC lost via respiration was relatively high. Accordingly the DOC in Viikinmäki wastewater effluent does not become efficiently available to higher trophic levels. The disc filter has the potential to remove DOC and DOP from treated wastewater which would decrease the DOC and DOP load significantly in the Gulf of Finland. The disc filter decreased DOC concentrations 14 % in comparison to regularly treated wastewater. The disc filter didn't affect the quality of DOC, i.e. there was no difference in the biological degradability of DOC between the two wastewater treatment processes. However the disc filter was possibly able to remove the biologically available part of DOP from treated wastewater but the issue still needs further investigation.

Vuonna 2007 alkanut finanssikriisi käynnisti laajoja taloudellisia elvytystoimia ympäri maailmaa. Kriisin seurauksena Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankit laskivat ohjauskorkonsa historiallisen alhaiselle tasolle elvyttääkseen pysähtynyttä taloutta. Globaalin talouden ongelmat ovat kuitenkin jatkuneet ja ohjauskorot on pidetty matalalla ennätyksellisen pitkään. Tässä tutkielmassa tutkitaan sitä, millaiseen talousteoreettiseen näkemykseen rahapolitiikasta Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankit perustavat ohjauskorkomuutoksensa. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään globaalia poliittista taloutta ja talouden tutkimusta kriittisen realismin näkökulmasta. Viitekehyksessä tuodaan esille neoliberaali talousoppi ja sen sisäiset ristiriidat, joiden nähdään johtaneen epäoptimaaliseen talouselvytykseen. Tämän lisäksi tuodaan esille globaalin poliittisen talouden tutkimuksessa esitetty kritiikki politiikan ja talouden tutkimuksen erottamisesta toisistaan. Teoreettisessa viitekehyksessä kartoitetaan myös niitä eriäviä talousteoreettisia näkemyksiä, joita ohjauskorkopolitiikasta on esitetty. Tutkielmassa analysoidaan sisällönanalyysiä hyödyntäen niitä Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankkien rahapoliittisia lausuntoja, joita ne ovat julkaisseet ohjauskorkomuutoksistaan. Sisällönanalyysillä erotellaan ne keskeiset tekijät, joilla keskuspankkien voidaan nähdä perustelleen ohjauskorkomuutoksia. Tutkimuksen aineistona hyödynnetään Yhdysvaltain keskuspankin avomarkkinakomitean ja Euroopan keskuspankin neuvoston antamia lausuntoja ohjauskorkopäätöksistä vuosina 2007–2014. Tutkimuksen analyysissä nousee esiin kolme eri perustelua, joihin keskuspankit päätöksissään nojautuvat. Ensimmäiseksi perusteluksi nousee finanssikriisin myötä talouselvytys ja sen tärkeys. Tämän lisäksi keskuspankit perustelevat toimiaan inflaation tasolla sekä työllisyyden tilalla. Keskuspankkien perusteluita vertailtaessa löydetään eroja Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankkien esittämien perusteluiden välillä. Analyysissä päädytään siihen tulokseen, että Euroopan keskuspankki perusteli toimiaan ennen kaikkea inflaation näkökulmasta, minkä nähdään ilmentävän pankin talousteoreettista näkemystä inflaatiotavoitteellisen rahapolitiikan eduista. Yhdysvaltain keskuspankki perusteli toimiaan huomattavasti enemmän talouden elvytyksellä ja työllisyystavoitteilla, kuin inflaation tasolla. Analyysissä tämän tulkitaan puolestaan ilmentävän Yhdysvaltain keskuspankin keynesiläisempää, täystyöllisyyttä ja elvytystoimia painottavaa taloustieteellistä näkemystä rahapolitiikasta. Keskuspankkien näkemyseroja rahapolitiikasta selitetään tutkimuksessa keskuspankkien historiaan ja mandaattiin liittyvillä piirteillä. Euroopan keskuspankin mandaatti rajoittuu hintavakauden ylläpitoon, kun taas Yhdysvaltain keskuspankilla on sekä hintavakautta, että täystyöllisyyttä painottava kaksoismandaatti. Tutkimuksen johtopäätöksissä nostetaan esiin tarve talouselvytyksen keinojen syvällisemmälle tutkimukselle. Tämä nähdään tarpeelliseksi, sillä pitkittyneen talouden taantuman vuoksi finanssikriisin jälkeistä elvytystä ei pidetä onnistuneena. Lisäksi julkisessa keskustelussa esiin nousseen valtion velkaongelman nähdään entisestään lisäävän tarvetta paremmalle tieteelliselle tutkimukselle taloudesta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan.

Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän kahtiajako eteni 2010-luvulla pisteeseen, jossa maa on polarisoituneempi kuin koskaan ennen. Käsillä oleva maisterintutkielma tarkastelee ilmiötä Yhdysvaltain kongressissa ja sitä, miten se ilmenee edustajien kielenkäytössä. Työssä tarkastellaan kongressin alahuoneen eli edustajainhuoneen jäsenten retoriikkaa vaalijärjestelmän uudistamista ajavan lakialoitetta (For the People Act) käsittelevän keskustelun kontekstissa. Tutkimuksen tarkoituksena on jäsentää lakialoitteesta käytyä keskustelua ja paljastaa, minkälaisia ongelmanmäärittelyjä poliittinen eliitti esittää Yhdysvaltain demokratiaa koskevasta lakialoitteesta ja kuinka kasvanut vastakkainasettelu ilmenee kongressin keskustelussa. Tutkimuskirjallisuudessa poliittisen eliitin tunnistetaan antavan vihjeitä kansalaisille siitä, miten asioista tulisi ajatella. Polarisoituneessa ympäristössä näiden vihjeiden painoarvo on kasvanut entistä suuremmaksi ja täten kongressiedustajien retoriikan tarkastelu on tärkeää. Työn teoreettisessa osuudessa tarkastellaan myös useita eri selityksiä polarisaation kasvulle ja tarkastellaan sen erilaisia ilmenemismuotoja kongressissa. Empiirisessä osuudessa tarkastellaan edellä mainittua lainsäädäntökeskustelua kehysanalyysia hyödyntäen. Analyysissa keskustelussa esitetyistä puheenvuoroista eritellään useita erilaisia ongelmanmäärittelyjä jotka jakautuvat lakialoitetta vastustaviin ja tukeviin määrittelyihin. Keskustelussa kongressiedustajat esittivät hyvin synkkiä kuvia Yhdysvaltain demokratian tilasta ja toisesta puolueesta ja sen aikomuksista. Keskustelussa käytetty retoriikka oli hyvin rajua varsinkin republikaaniedustajien puolelta. Teoreettisessa osuudessa käsiteltyjä polarisaation ilmenemismuotoja tulee selvästi keskustelussa esiin.

Korkein hallinto-oikeus antoi vuoden 2015 aikana kaksi ratkaisua Yhdysvalloissa asuvien sijoitusrahastojen osinkotulon lähdeverotuksesta. Ratkaisussa KHO 13.1.2015 taltio 61 yhdysvaltalainen sijoitusrahasto rinnastettiin kotimaiseen sijoitusrahastoon ja ratkaisussa KHO:2015:9 rinnastus tapahtui suomalaiseen listattuun osakeyhtiöön. Sijoitusrahastojen verovapaudesta säädetään tuloverolaissa eikä laissa rajoitetusti verovelvollisten tulon verottamisessa oteta kantaa ulkomaisten sijoitusrahastojen verotuskohteluun. Verotuskäytännössä ulkomaisen sijoitusrahaston verotus on johdettu tuloverolain 20 §:stä ja verovapauden soveltumisen edellytyksenä on, että ulkomainen sijoitusrahasto on verrattavissa kotimaiseen sijoitusrahastoon. Vaikka ulkomaisen sijoitusrahaston verovapauden tarkastelu tapahtuu kotimaisen lainsäädännön tasolla, kotimaista lainsäädäntöä on tulkittava EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaisesti. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millainen EU-tuomioistuimen laintulkinta on ollut erityisesti ratkaisun C-190/12 Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company valossa. Vertailukelpoisuuden tarkastelu edellyttää tutustumista yhdysvaltalaisiin sijoitusrahastoihin ja niiden sääntely-ympäristöön. Tutkielmassa pyritään etsimään kotimaisesta ja yhdysvaltalaisesta sijoitusrahastoista sekä niiden lainsäädäntöympäristöstä olennaisia eroja ja yhteneväisyyksiä, joille vertailu perustetaan. Sen jälkeen tarkastellaan sitä, poikkeaako EU-tuomioistuimen mainitussa ratkaisussa ja doktriinissa omaksuttu tapa siitä, millaiseen laintulkintaan korkein hallinto-oikeus on päätynyt.