Browsing by Title

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavoin suvaitsevaisuudesta puhuttiin suomalaisessa mediassa vuoden 2016 aikana eli minkälaisia suvaitsevaisuuden diskurssit ovat. Lisäksi tarkastellaan kyseiselle käsitteelle annettuja merkityksiä. Tutkimuksen aineistona toimivat Helsingin Sanomien verkkopalvelusta haetut lehtijutut sekä blogit-fi -blogialustalta haetut kirjoitukset aikaväliltä 1.1.2016–31.12.2016, jotka löytyivät hakusanoilla suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus. Lisäaineistona toimivat muun muassa erilaiset uutiset ja raportit. Tutkielman metodina käytetään aineiston luokittelussa sisällönanalyysiä ja tarkemmassa analyysissä aineistoa tarkastellaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Näiden metodologisten välineiden avulla aineistoa eritellään siitä esille nouseviin kategorioihin ja analysoidaan suhteessa aikaisempaan tutkimukseen. Suvaitsevaisuuden tutkimus on tämän tutkielman keskeisin teoreettinen viitekehys, mutta tutkielmassa ammennetaan myös esimerkiksi sosiologian ja sosiaalipsykologian tutkimuksista. Tutkielmassa pohditaan myös piileviä valtarakennelmia, joita suvaitsevaisuuden diskursseihin ja niiden käyttöön voi liittyä. Tutkimusaineiston perusteella voidaan nähdä kahden dominoivan suvaitsevaisuusdiskurssin määrittävän suomalaista keskustelua suvaitsevaisuudesta. Ensinnäkin suvaitsevaisuudesta puhutaan yhteiskunnallisella tasolla, jossa se esitetään oleellisena osana yhteiskuntaa sekä yhteiskuntajärjestyksen ylläpitäjänä. Yhteiskunnan sisältämien erojen hallitsemiseksi suvaitsevaisuus näyttäytyy tarvittavana periaatteena ja demokraattisessa yhteiskunnassa suvaitsevaisuus nähdään välttämättömänä. Lisäksi suvaitsevaisuuden edistämistä voi nähdä yhteiskunnallisella tasolla sivistyksen, koulutuksen ja kasvatuksen tahoilla. Huomattavaa on, että suvaitsevaisuus liitetään tutkielman aineistossa monesti keskusteluun monikulttuurisuudesta, mutta se ei pelkisty vain etnisiin ja kulttuurisiin seikkoihin. Toinen dominoiva suvaitsevaisuusdiskurssi on sen ymmärtäminen yksilötasolla henkilön luonteenpiirteenä, asenteena, maailmankatsomuksena tai jopa osana ihmisen identiteettiä. Yksilöihin liitetyt ilmaisut 'suvakki' ja 'suvakkihuora' ovat paljon esillä sekä julkisessa keskustelussa että tämän tutkielman tutkimusaineistossa, ja ne liittyvät myös keskusteluun suomalaisen yhteiskunnan potentiaalisesta jakautuneisuudesta ja suvaitsevaisuuden rajoista. Lisäksi tutkielma tuo esiin ihmisten halun esittää itsensä useammin suvaitsevaisuuden subjekteina kuin objekteina. Nähtävissä on myös ihmisten pyrkimys näyttäytyä muille suvaitsevaisena, mutta samaten vältetään leimautumista liian suvaitsevaiseksi. Suvaitsevaisuus myös pääasiassa esitetään lähtökohtaisesti positiivisena asiana ja piirteenä. Suvaitsevaisuuden positiivisuutta kyseenalaistetaan vain paikoitellen ilmaisujen 'suvakki' ja 'suvakkihuora' yhteydessä, mutta näitäkin käsitteitä käytetään usein positiivisessa mielessä

Tutkimuksen kohteena on lastensuojelun perhehoidon sosiaalityö. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on yhteiskuntaluokka tutkimus ja Pierre Bourdieun distinktio teoria. Tutkimuksen lähtökohtana on perhehoidon sosiaalityöntekijöiden huomio siitä, että asiakkaan ja sijaisperheen yhteiskuntaluokalla on merkitystä. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esiin sellaisia ilmiöitä sosiaalityöstä ja perhehoidosta, jotka ovat paikannettavissa yhteiskuntaluokkaan. Tutkimuskysymyksenä on miten kulttuurinen pääoma tulee esiin perhehoidon sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden puheessa? Distinktioteorian mukaan ylemmät sosiaaliset ryhmät pyrkivät erottautumaan alemmista ryhmistä maun avulla. Eri ryhmillä on käytössään eri määrät pääomia. Bourdieun mukaan eri pääomia ovat kulttuurinen pääomaa, sosiaalinen pääoma ja taloudellista pääoma. Yläluokka on legitimoinut oman makunsa yleiseksi hyväksi mauksi. Ranskalaisen Pierre Bourdieun teoriaa on kritisoitu siitä, että teoria perustuu ranskalaiseen 1960- yhteiskuntaan, eikä se ole sovellettavissa muualle. Suomessa vuonna 2014 julkaistu Suomalainen maku –tutkimus on ensimmäinen Suomessa tehty laaja tutkimus, jossa Bourdieun disntinktio teoriaa on sovellettu empiirisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaisessa yhteiskunnassa elämäntyylit eriytyvät pääomien mukaan. Tässä tutkimuksessa tuloksia peilataan Suomalainen Maku -tutkimuksen tuloksiin. Tutkimuksen empiirisen osuus koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta, neljästä perhehoidon sosiaalityöntekijän haastattelusta ja neljästä perhehoidon asiakasvanhemman haastattelusta. Haastatteluissa kartoitettiin sitä, miten yhteiskuntaluokka ja nimenomaan kulttuurinen pääoma näkyy perhehoidon sosiaalityössä sekä sijaisperheissä ja lasten arjessa haastateltavien puheessa. Aineiston analyysissä käytetään sisällönanalyysiä aineistolähtöisesti. Tutkimuksen tulosten mukaan kulttuurinen pääoma tulee esiin haastateltavien puheessa kun keskustellaan vaatetuksesta, harrastuksista, ruuasta. Elämäntyyleistä johtuvista eroista saattaa syntyä ristiriitatilanteita sijaisperheen ja syntymävanhempien välille. Tutkimuksen tulosten mukaan yhteiskuntaluokalla on merkitystä sosiaalityön ja lastensuojelun perhehoidon kontekstissa. Tutkimuksessa esiin tulleet ilmiöt sopivat yhteen aikaisemman tutkimuksen kanssa.

Civics became a primary school subject in the new 2014 Finnish National Core Curriculum. This is a significant change, because civics was not included in earlier versions of the curriculum until upper comprehensive school, where it was taught alongside history (history and civics). Now, civics is a separate subject from the 4th grade onwards. In the curriculum reform, the student is considered to have a more central role as a learner than before, which should be reflected in teaching methods. At the same time, educators should also pay attention to the student's overall development. In the new curriculum this goal is referred to as transversal competence, in line with the Basic Education Act under which the mission of basic education is to contribute to civilization. Multiple major changes in the curriculum form a very complex whole. In the end it is the teacher who decides how civics is taught and how subject-specific goals as well as goals related to transversal competence are taken into account. The theoretical framework of this study indicates that civics-related themes were important in primary school even before the 2014 curriculum. The guidelines for teaching civics are precise as such but they are also broad and open to interpretation. The dynamic between the curriculum and teaching civics in practice and was examined through a qualitative case study. The case study was conducted in a primary school in Helsinki. The main focus was the work of two teachers who teach civics. The goal was to investigate how they choose their teaching methods under the 2014 curriculum and what their insights about the significance of civics as a primary school subject are. The research material was approached by content analysis. According to the results of the study, teachers take into account the policies of the curriculum while emphasizing their professional skills to carry out the teaching work. This applies to the themes explored in civics as well as the teaching methods employed. Central themes in civics include democracy, participation in civil society and life skills. These issues are explored especially through discussion and drama, but traditional teacher-led strategies are used as well.

Kapitalismia vastaan kohdistunut kritiikki on viime vuosina kohdistunut myös enenevissä määrin osakeyhtiöiden tarkoitukseen tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Voitontuottamistarkoituksen ja osakkeenomistajakeskeisyyden on nähty johtavan lyhytnäköisyyteen ja yhteiskuntavastuun laiminlyöntiin. Kasvanut vihreä osakkeenomistaja-aktivismi on pyrkinyt siten vaikuttamaan osakeyhtiöiden toiminaan yhtiökokouksissa yhteiskuntavastuun korostamiseksi. Ilmiö on rantautunut myös Suomeen ja esimerkiksi Fortumin yhtiökokouksessa WWF Suomi ehdotti yhteiskuntavastuullisen tavoitteen ottamista osaksi yhtiön tarkoitusta. Lisäksi Finnairin toimialaa on muutettu yhtiön hallituksen aloitteesta, jonka pyrkimyksenä oli sallia yhteiskuntavastuun huomioiminen paremmin, erityisesti ympäristöystävällisyyden osalta, yhtiön toiminnassa. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella osakeyhtiölain olettamasäännöksistä erityisesti OYL 1:5 §:n mukaista yhtiön tarkoitusta tuottaa voittoa osakkeenomistajille ja OYL 1:8 §:n mukaista yhtiön johdon velvollisuutta edistää huolellisesti toimien yhtiön etua. Tutkielmassa pyritään vastaamaan ensinnäkin kysymykseen, johtavatko kyseiset säännöt todellisuudessa lyhytnäköisyyteen ja/tai yhteiskuntavastuun laiminlyöntiin. Lisäksi tarkastellaan johdon velvollisuuksia edistää yhtiön etua ja erityisesti, miten johdon tulisi päätöksentekoprosessissaan huomioida yhtiön eri sidosryhmien edut ja yhteiskuntavastuu. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi, miten osakeyhtiön tarkoituksen tai toimialan muuttaminen yleishyödylliseen suuntaan, muuttaisi yhtiön edun määritelmää ja siten johdon velvollisuuksia sitä edistää. Parantavatko kyseiset toimet johdon mahdollisuuksia huomioida yhteiskuntavastuu päätöksenteossaan? Lisäksi tarkastellaan yhtiön tarkoituksen uudelleen määrittelemisestä mahdollisesti syntyviä ongelmia ja miten yhtiöt voisivat nämä ongelmat ratkaista. Miten yhteiskuntavastuu kannattaisi ottaa osaksi yhtiöjärjestystä ja tarvitaanko lisäksi muitakin toimia yhteiskuntavastuun toteuttamisen mahdollistamiseksi? Finnairin ja Fortumin yhtiökokouksissa ehdotettuja muutoksia käytetään tutkielmassa ja tarkastellaan edellä mainittuja kysymyksiä tarkasteltaessa. Tutkielmassa päädytään siihen, että osakkeenomistajakeskeisyys sallii ja kannustaa yhtiön johtoa huomioimaan yhteiskuntavastuun siinä määrin kuin se on taloudellisesti pitkällä aikavälillä yhtiölle kannattavaa. Yhtiön toimiala ei vaikuta siihen, miten yhtiö voi yhteiskuntavastuun toiminnassaan, mutta osakeyhtiön tarkoituksen muuttaminen mahdollistaa laajemman yhteiskuntavastuun huomioimisen, sillä yhtiön päätöksenteon ei tarvitse perustua ainoastaan taloudellisiin vaikutuksiin. Yhtiön johdon tehokkaan päätöksenteon ja opportunismin estämiseksi yleishyödyllisen tarkoituksen ottaminen tulisi yhteiskuntavastuu ottaa osaksi yhtiöjärjestystä toimintaa rajaavana tai varojenjakomääräyksenä. Avoimempi yleishyödyllinen tavoite vaatii myös yhtiön sidosryhmien keskinäisen arvojärjestyksen määrittelemistä.

Globalisaation myötä yritysten mahdollisuudet hyödyntää valtioiden verojärjestelmien eroavaisuuksia verosuunnittelussaan ovat kasvaneet. Tämä on saanut valtioiden viranomaiset, tutkijat sekä yleisesti yhteiskunnan kiinnostumaan yritysten verokäyttäytymisestä. Laaja julkinen keskustelu on vaikuttanut myös siihen, että verotuksen ja yhteiskuntavastuun suhdetta on alettu tutkia yhä enemmän. Keskustelua on käyty mm. siitä kuuluvatko verot osaksi yhteiskuntavastuuta laisinkaan. Yhtiöt kohtaavatkin yhä enenevissä määrin vaatimuksia, jotka edellyttävät etenkin suurilta ja monikansallisilta yhtiöiltä yhteiskunnallisten intressien ja epäkohtien huomioimista liiketoiminnassaan. Vastuullisuusvaateet ovat johtaneet esim. siihen, että yrityksiltä edellytetään avoimuutta ja läpinäkyvyyttä toiminnastaan, esim. vapaaehtoisen vastuullisuus- ja veroraportoinnin muodossa. Kritiikkiä on myös kohdistettu osakeyhtiön voitontuottamistarkoitukseen ja osakkeenomistajakeskeisyyteen ja näiden on katsottu johtavan lyhytnäköisyyteen sekä yhteiskunnallisten intressien laiminlyöntiin. Tämä on herättänyt laaja-alaista yhteiskunnallista keskustelua siitä, missä määrin yhtiöt ovat velvollisia toteuttamaan yhteiskuntavastuuta toiminnassaan vai onko vastuun muotoaminen ainoastaan julkisen vallan ja lainsäätäjän harteilla. Tutkielmassa syvennytään osakeyhtiön johdon velvollisuuksien ja yhteiskuntavastuun suhteeseen. Tutkimuksessa keskitytään etenkin OYL 1:8:n mukaiseen johdon tehtävään sekä osakeyhtiön toiminnan tarkoitusta koskevaan OYL 1:5:n säännökseen ja tulkitaan näiden säännösten suhdetta yhteiskunta- ja verovastuullisuuteen. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat 1) missä määrin yhteiskuntavastuuvaateet velvoittavat yhtiön johtoa toteuttamaan vastuullisuutta yritystoiminnassa huomioiden osakeyhtiölain olettamasäännökset sekä 2) mitä vastuullinen veroasioiden hoito tarkoittaa ja minkälaisia toimia verovastuullisuus edellyttää yrityksen johdolta. Tutkielman päämetodi on lainoppi, mutta tutkielmassa hyödynnetään lisäksi oikeuspolitiikan ja oikeustaloustieteen tutkimusta. Yhteiskuntavastuussa korostuvat sidosryhmien vaateet ja yritysten yhteiskuntavastuuta koskevassa keskustelussa on jopa esitetty, että siirtyminen yhtiöoikeudessa vahvasti omaksutusta osakkeenomistajakeskeisestä ajattelusta kohti sidosryhmälähtöistä mallia olisi parempi keino yritysten yhteiskuntavastuun toteuttamiseksi. Näkökulma ei kuitenkaan ole ongelmaton ja myös koko sidosryhmät vastaan osakkeenomistajat kahtiajako on kyseenalaistettu. Selvää on, että moraaliset ja eettiset vaateet yhteiskunnassa lisääntyvät ja tämä luo velvollisuuksia myös osakeyhtiön johdolle, sillä sidosryhmät voivat lopulta äänestää ’’jaloillaan’’, mikäli he kokevat yrityksen toiminnan vastuuttomana.

Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella valtion enemmistöomisteisten energia-alalla toimivien yhtiöiden yhteiskuntavastuun toteutumista ja yhteiskuntavastuuraportointia suhteessa valtion omistajapoliittisella periaatepäätöksessä määritettyihin yhteiskuntavastuun edellytyksiin nähden. Yhteiskuntavastuu herättää aika ajoin julkista keskustelua ja sitä tarkastellaan yhteiskuntavastuun eri tasoilta käsin. Eri tasojen ilmeneminen oli nähtävissä myös case-yhtiöiden yhteiskuntavastuuraporteissa. Yksittäistä tarkasteluvuotta kattavamman käsityksen saamiseksi yhteiskuntavastuuraportoinnin tarkastelu ulotettiin käsittämään tilikaudet 2017 ja 2016. Tutkimukseen valikoituneet case- yhtiöt ovat Fortum Oyj, Gasum Oy, Kemijoki, Oy, Neste Oyj ja Vapo Oy. Valtion omistajaohjausta uudistettiin vuonna 2016 periaatepäätöksellä, johon on kirjattu vaatimus yhteiskuntavastuun toteuttamisesta. Periaatepäätöksen mukaan yhteiskuntavastuun tulee edustaa keskeisintä arvoa valtion omistamien yhtiöiden liiketoiminnassa ja yhtiöiden tulee yhteiskuntavastuuseen kuuluvan taloudellisen vastuun puitteissa huolehtia kannattavuudesta ja kilpailukyvystä. Valtion intressinä on, että yhtiöt ovat paitsi taloudellisesti kannattavia, myös huolehtivat vastuullisen toteuttamisesta, joka ottaa huomioon yhtiöiden sidosryhmät sekä ympäristön kantokyvyn kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Yhtiöiden tulee periaatepäätöksessä määritetyn yhteiskuntavastuuvaatimuksen mukaisesti huomioida taloudellisten tekijöiden ohella liiketoiminnasta aiheutuvat sosiaaliset sekä ympäristövaikutukset. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu yhteiskuntavastuun, yhteiskuntavastuuraportoinnin sekä valtion omistajaohjauksen kautta. Yhteiskuntavastuun toteuttamista selittävänä teorioina hyödynnettiin agentti-, sidosryhmä- ja legitimiteettiteoriaa. Varsinkin legitimiteettiteorian kautta tarkasteltuna yhtiöiden yhteiskuntavastuuraportointi edustaa liiketoiminnan yhteiskunnallisen oikeutuksen hankkimista. Tutkimuksen empiirisessä osiossa analysoitiin case-yhtiöiden yhteiskuntavastuuraportointia hyödyntämällä sisällönanalyysiä. Tutkimustuloksena havaittiin, että vaikka case-yhtiöt noudattavat pääpiireittäin valtion omistajapoliittisen periaatepäätöksen mukaista yhteiskuntavastuun toteuttamista, ilmenee niiden yhteiskuntavastuuraportoinnissa puutteita. Yhteiskuntavastuuraportoinnin puutteet liittyvät siihen, miten yhtiöt ovat esittäneet liiketoiminnasta aiheutuneet sosiaaliset ja ympäristövaikutukset. Raportointi oli varsinkin ympäristövaikutusten suhteen puutteellista ja yleisellä tasolla toteutettua, eikä siinä tarkasteltu liiketoiminnasta aiheutuneita negatiivisia ulkoisvaikutuksia riittävän läpinäkyvästi.

Tutkielma käsittelee yhteismetsää omistamisen, sijoittamisen ja vakuuskäytön näkökulmasta. Yhteismetsä on kiinteistöil-le kuuluva yhteinen alue, jonka tarkoituksena metsätalouden harjoittaminen. Yhteismetsän oikeudellinen toimintaympä-ristö liittyy siis vahvasti kiinteistöihin liittyvään juridiikkaan. Yhteismetsää säätelee yleislakina vuodelta 2003 oleva yh-teismetsälaki, mutta yhteismetsän toimintaan vaikuttavat myös muun muassa metsälain, kiinteistönmuodostamislain ja maakaareen säännökset. Yhteismetsä on ikivanha suomalainen instituutio, minkä takia nykyiset yhteismetsät ovat voi-neet syntyä hyvinkin erilaisilla tavoilla. Yhteisiä alueita on tunnettu jo keskiajalta lähtien, mutta 1700-luvulla alkanut iso-jako oli ensimmäinen ajanjakso, jolloin yhteismetsiä perustettiin laajamittaisesti. Yhteismetsiä syntyi paljon 1900-luvun asutuslainsäädännön yhteydessä. Ennen 2003 lainsäädännön uudistusta yhteismetsälain tavoitteena oli estää osuuk-sien joutuminen muun kuin metsätalouden harjoittajien käsiin. Taustalla oli 1800-luvulta periytyvä pelko siitä, että Suo-men metsät kaadettaisiin kokonaan pois. Vuoden 2003 uudistuksen yhteydessä tästä ajattelutavasta halutiin eroon, joten yhteismetsäosuuksien vaihdantakelpoisuutta parannettiin. Vuoden 2003 uudistuksen jälkeen syntyi uusia yhteis-metsätyyppejä, kuten suvun ja sijoittajien yhteismetsät. Tutkielmassa yhteismetsän omistamista on käsitelty lähinnä sopimuksella perustettujen yhteismetsien näkökulmasta. Tutkielmassa on käyty läpi sopimusperusteisen yhteismetsän elämänkaari käsittelemällä yhteismetsän sopimusperustei-nen perustaminen, hallinto ja purkaminen erillisinä kokonaisuuksinaan. Yhteismetsä perustetaan tulevien osakkaiden välisellä perustamissopimuksella, johon on otettava määräykset esimerkiksi yhteismetsän perustajista ja yhteismetsäksi muodostettavasta alueesta. Osuuksien suuruudet määritellään myös tässä perustamisvaiheessa, ja tässä suuruuksien määrittelyssä on lähtökohtana, että kenenkään oikeus ei saa huonontua. Yhteismetsä muodostetaan kiinteistötoimituk-sella, johon sovelletaan pääsääntöisesti yhteismetsälain 10 luvun säännöksiä. Yhteismetsää hallinnoi osakaskunta, jonka päätettäväksi kuuluvat kaikki tärkeimmät yhteismetsää koskevat asiat. Osakaskuntaan kuuluvat kaikki osakaskiin-teistöjen omistaja. Osakaskunnan jäsenet käyttävät päätösvaltaansa osakaskunnan kokouksissa. Kokousten välillä yhteismetsän juoksevista asioista huolehtii hoitokunta tai toimitsija. Yhteismetsä voidaan lopettaa sopimusperusteisessa yhteismetsässä sopimuksin, kun taas muissa yhteismetsissä kyseessä on luvanvarainen toimi. Käytännössä yhteismet-sän lopettaminen voidaan toteuttaa esimerkiksi myymällä yhteismetsä. Sijoittamista koskeva osio käsittelee yhteismetsäsijoitukseen liittyviä juridisia ja taloudellisia kysymyksiä. Osiossa tar-kastellaan sitä, miten yhteismetsäsijoitus on mahdollista tehdä. Mahdollisia yhteismetsän osakkaaksi pääsemistapoja ovat metsän luovuttaminen yhteismetsään ja valmiin yhteismetsäosuuden ostaminen jo osakkaana olevalta taholta. Suora rahasijoitus yhteismetsään ei ole mahdollinen. Osiossa käsitellään myös yhteismetsään liittyviä verokysymyksiä. Tuloverotuksessa osakkaan kannalta hyödyllisin seikka on se, että yhteismetsän kohdalla ei ole kaksinkertaista vero-tusta, toisin kuin esimerkiksi osakeyhtiön tapauksessa. Myös yhteismetsään liityttäessä osakas saa veroedun, sillä met-sän liittämistä yhteismetsän osaksi ei käsitellä vastikkeellisena luovutuksena. Osiossa tarkastellaan myös yhteismet-säsijoituksen luonnetta taloudellisessa mielessä. Tutkielmassa on päädytty siihen, että yhteismetsä on pitkäaikainen ja vakaa sijoituskohde, jonka tuotto ei kuitenkaan ole kovin korkea. Vakuuskäyttöä koskevassa osiossa on tarkasteltu yhteismetsän käyttöä vakuutena sekä osakaskunnan että yksittäisen osakkaan näkökulmasta. Osakaskunnan kannalta suurimman ongelman muodostaa se, että osakaskunta ei omista maa-pohjaa, jota se hallinnoi. Näin olleen maapohjaa ei voida myöskään käyttää vakuutena. Tutkielmassa ongelman ratkai-semiseksi on tarjottu erilaisia vaihtoehtoja, kuten yhteismetsään kuulumattoman maan käyttämistä kiinteistövakuutena. Osakkaan näkökulmasta tarkasteltuna tutkielmassa on kiinnitetty huomiota erityisesti ongelmaan, joka syntyy yhteismet-säosuuden kiinnityskelvottomuudesta. Koska osuus ei tilasta erillään ole nykyisen käsityksen mukaan kiinnityskelpoi-nen, yhteismetsäosuutta ei voi käyttää tilasta erillään vakuutena muodostamatta siitä omaa kiinteistöään. Ongelman ratkaisuksi tutkielmassa on ehdotettu lainsäädännön muutosta tai jonkin muun julkivarmistuskeinon sallimista.

Kamerun uudisti metsälakinsa vuosina 1994 ja 1995 metsien hallintaa hajauttavaan suuntaan. Yhtenä lain instrumentteina on mahdollisuus perustaa paikallisyhteisöjen hallinnassa olevia yhteisömetsiä. 'Yhteisöt' on nostettu keskeiseen rooliin metsäpolitiikassa, mikä on useiden tutkijoiden mukaan synnyttänyt kiistoja siitä, kuka paikalliseen yhteisöön lopulta kuuluu, ja keillä on oikeus metsistä hyötymiseen. Yhteisön käsite on keskeinen lähtökohta tässä tutkielmassa. Sitä tarkastellaan sosiaalisten instituutioiden ja etnisten suhteiden näkökulmista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millä tavoin erilaiset metsäpolitiikan kannalta oleelliset instituutiot vaikuttavat yhteisömetsän hallintaan Kamerunin North West -maakunnassa. Tarkentavana näkökulmana analysoidaan sitä, millä tavoin etniset suhteet vaikuttavat yhteisömetsää kontrolloivien instituutioiden toimintaan ja miten ryhmien väliset suhteet toisaalta rakentuvat instituutioiden toiminnassa. Aineisto kerättiin kesä−syyskuussa vuonna 2007 etnografisia kenttätyömenetelmiä, osallistuvaa havainnointia ja haastatteluja, käyttäen. Tarkempi tapaustutkimus tehtiin kylässä nimeltä Baba 2, jossa yhteisöllistä metsien hallintaa on kehitetty vuodesta 2000 Birdlife International -järjestön projektin puitteissa. Pääosan haastatteluaineistosta muodostavat kahden kylässä asuvan etnisen ryhmän, maata viljelevien babojen ja karjaa hoitavien mbororojen haastattelut. Aineisto sisältää myös ministeriöiden, kansalaisjärjestöjen, sekä kyläinstituutioiden edustajien haastatteluja, tekstidokumentteja, sekä lähes päivittäin tehdyt kenttämuistiinpanot. Tutkimusprosessin aikana erityistä huomiota kiinnitettiin tutkimusotteen riittävään refleksiivisyyteen. Tutkimus osoittaa, että tutkimusalueella metsien hallintaan vaikuttavat lukuisat kansainvälisen, valtiollisen ja paikallisen tason instituutiot. Instituutioita ei voida kuitenkaan selkeästi erotella toisistaan, vaan ne sekoittuvat keskenään ja muodostavat uudenlaisia institutionaalisia käytäntöjä. Metsien hallinnassa sekoittuvat valtiolliset lait ja paikalliset metsän hallinnan keinot. Kansainvälisillä luonnonsuojelujärjestöillä on ollut tuntuva vaikutus yhteisömetsien perustamisessa ja hallinnan tavoissa. Lisäksi tutkimus valottaa ristiriitoja, joita Baba 2:n kylässä on babojen ja mbororoiden välillä. Ristiriidat liittyvät etupäässä kiistoihin maankäyttöoikeuksista, mutta ne kytkeytyvät myös kylään perustetun yhteisömetsän hallintaan. Mbororot, joita pidetään alueella myöhemmin tulleina 'muukalaisina', ovat syrjäytyneet metsää koskevasta päätöksenteosta, eivätkä ole mukana yhteisömetsäprojektin aikana perustetussa metsänhoitokomiteassa. Instituutioiden analyysi osoittaa, että mbororot ovat marginaalisessa asemassa myös muissa kylätason instituutioissa. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että yhteisöön kuuluminen määritellään pitkälti sosiaalisten ja poliittisten instituutioiden toiminnassa. Niin kauan kuin mbororot ovat syrjässä instituutioista ja sosiaalisten sääntöjen määrittelystä, eivät he myöskään ole täysivaltaisia yhteisön jäseniä. Yhteisömetsän perustaminen ei ole tuonut baboja ja mbororoja lähemmäksi toisiaan, vaan se on uusintanut olemassa olevia ristiriitoja ja valta-asetelmia. 'Yhteisön' roolin korostaminen metsäpolitiikassa ei välttämättä synnytä kaikki yhteisön jäsenet huomioivaa yhteisöllistä toimintaa, vaan riskinä on, että jotkut sosiaaliset ryhmät jäävät metsiä koskevan päätöksenteon ulkopuolelle.

Helsingin ensikoti (perustettu 1942) on osa järjestöä, joka tarjoaa lastensuojelun palveluja. Toiminnan tavoitteena on tukea vauvaperheitä, jotta he voisivat pärjätä itsenäisesti tai kevyemmän tuen avulla omassa kodissaan huolehtien vauvastaan riittävän hyvin. Vanhemmuus koetaan usein haastavaksi ja tähän vaikuttavat sekä vanhemman tilanne ja tausta, vauvan temperamentti mutta myös yhteiskunnan asettamat odotukset vanhemmuudelle. Tavoitteena on selvittää vanhempien kokemuksia ensikodin toiminnasta. Mitkä tekijät ensikotikuntoutuksessa olivat merkityksellisiä äideille ja auttoi heitä selviytymään? Entä mitkä olivat mahdollisesti selviytymistä haittaavat tekijät? Aineistona on viisi puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastattelut tehtiin ensikodissa asuneille äideille, jotka ensikotikuntoutusjakson jälkeen olivat voineet muuttaa omaan kotiin yhdessä vauvansa kanssa. Haastattelut analysoitiin tulkitsevan fenomenologisen analyysin (IPA) avulla. Yhteisökuntoutuksen tärkeimpiä elementtejä ovat sosiaalinen tuki sekä sosiaalinen oppiminen. Tutkielmassa käy ilmi, että haastateltujen äitien Ensikodissa saamat kokemukset psyykkisestä ja fyysisestä turvallisuudesta, kohdatuksi tulemisesta sekä heidän kuntoutuksessa kokemansa korjaavat kokemukset, sosiaalinen tuki ja sosiaalinen oppiminen johtavat vanhemmuuden vahvistumiseen. Tähän prosessiin vaikuttaa lisäksi vanhempien oma toimijuus. Traumatyön viitekehys ja vakauttavat työmenetelmät ovat keskeisiä tulosten saavuttamiseksi. Tutkielmassa käy myös ilmi vanhempien erilaisia kokemuksia riittämättömästä tuesta Ensikodissa. Erityisesti nousee esille riittämätön lastenhoitoapu sekä joillekin äideille kuntoutusjakson riittämätön kesto. Ne äidit, jotka kokivat saaneensa liian vähän lastenhoitoapua, kokivat sen vaikuttavan kielteisesti omaan jaksamiseensa. Ne äidit, joiden ensikotijaksot olivat lyhyet, tai joihin usein haettiin jatkoaikaa, kokivat tämän epävarmuuden aiheuttavan heille merkittävää ylimääräistä huolta ja stressiä ja sitä kautta haittaavan heidän kuntoutustaan. Yhteisökuntoutus Ensikodissa on tukenut vanhemmuuden vahvistumista. Yhteiskunnallisesti toiminnalla voi olla suuri merkitys ylisukupolvisten ongelmien katkaisemisessa. Vanhempien erilaisia kokemuksia riittämättömästä tuesta tulisi ottaa vakavasti, jotta ensikotitoiminnassa ei esimerkiksi syyllistyttäisi yhteiskunnassa vallitsevaan itsepärjäämisen kulttuurin vahvistamiseen.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämä on ollut jatkuvan uudistuksen kohteena. Kirkkohallitus päätti järjestää vuosiksi 2011–2013 Tiellä – På väg jumalanpalveluselämän uudistushankkeen. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää seurakuntien jumalanpalveluselämää. Vain osa hankkeeseen osallistuneista seurakunnista pysyi hankkeessa loppuun saakka, ja vielä harvempi seurakunta koki onnistuneensa kehittämään voimakkaasti jumalanpalvelustaan parempaan suuntaan. Tutkimukseni seurakunnat Haapajärvi, Kangasniemi, Kempele ja Pielisensuu olivat mielestään onnistuneita seurakuntia. Hankkeen aikana ja sen jälkeen jumalanpalveluksen ympärillä on käyty keskustelua yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten hankkeessa onnistuneiden seurakuntien pääjumalanpalvelukseen tehdyissä muutoksissa näkyy yhteisöllisyys. Aineiston keruu tapahtui jumalanpalveluselämästä vastuussa olevien työntekijöiden kautta sähköpostilomakkeilla. Aineiston analysointi tapahtui teoriaohjaavalla analyysilla. Seurakunnat tekivät yhteisöllisyyteen liittyviä muutoksia vuorovaikutusta kehittämällä. Tehdyt muutokset jakautuivat vuorovaikutusta tukeviin tekijöihin ja toiminnassa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Vuorovaikutusta tukevat tekijät olivat luottamus ja tasavertaisuus, tekemisen mielekkyys, turvallisuuden tunne ja yksilön huomioon ottaminen. Toiminnassa tapahtuva vuorovaikutus jakautui osallistumiseen, vaikuttamiseen, suunnittelemiseen ja samankaltaisuuden kokemiseen. Seurakuntien tekemät muutokset olivat yhteisöllisyyttä kehittäviä. Yhteisöllisyyden parantamiseen jäi kuitenkin haasteitakin. Erityisesti suunnittelun ja kehittämisen vaikuttamismahdollisuuksissa sekä nuorten ja nuorten aikuisten huomioinnissa oli puutteita. Tutkimustuloksista on nähtävissä Fredrik Modéuksen osallistava jumalanpalveluskäsitys. Hänen esittämä osallisuus näyttääkin olevan suurelta osin yhteisöllisyyttä parantavaa. Tuloksissa näkyy myös jumalanpalvelusoppaan suositukset. Jumalanpalvelusoppaan seuraaminen näyttäisi tekevän jumalanpalvelusta yhteisöllisemmäksi. Seurakuntien muutoksissa aktiiviseurakuntalaisten tarpeet näyttivät tulleen paremmin huomioiduiksi kuin harvoin käyvien.