Browsing by Title

Tavoitteet. Jokaisella suomalaisella on jonkinlainen mielikuva naapurimaastaan Venäjästä, sen kielestä sekä kansalaisista. Nämä mielikuvat voivat olla peräisin esimerkiksi uutisista, historian oppitunneilta tai Venäjällä käyneiden ystävien kertomuksista. Tämänkaltaista arkielämän tietoa ja sen muodostumista tutkitaan sosiaalipsykologiassa sosiaalisten representaatioiden käsitteen avulla. Suomen sekä muiden maiden suhdetta Venäjään, sen kieleen ja kansalaisiin on tutkittu yleisemmin asenteiden, stereotypioiden ja ennakkoluulojen viitekehyksestä. Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on kuvata, analysoida ja tulkita rajavartijaopiskelijoiden Venäjään liittämiä mielikuvia eli sosiaalisia representaatioita. Tämän lisäksi tavoitteena on havainnollistaa, minkälaisia mielikuvia rajavartijaopiskelijat liittävät venäläisiin ja venäjän kieleen. Suomalaisten rajavartijaopiskelijoiden suhdetta Venäjään ei olla aikaisemmin tutkittu, minkä vuoksi tutkielma tuo uutta tietoa tältä aihealueelta. Menetelmät. Pro gradu –tutkielman aineisto on kerätty venäjän kielen alkeiskurssia aloittavilta rajavartijaopiskelijoilta. Tutkielma toteutettiin empiirisenä assosiaatio- eli mielikuvatutkimuksena, joka pohjautuu sosiaalisten representaatioiden teoriaan. Tutkimusasetelmana oli tapaustutkimus. Aineisto kerättiin Webropolin kyselylomakkeella Imatran Raja- ja merivartiokoulussa syyskuussa 2018. Pilottitutkimukseen osallistui 28 henkilöä ja itse tutkimukseen 68 henkilöä, eli yli puolet vuosikurssin 122:sta rajavartijaopiskelijasta. Tutkielman tutkimusstrategiana toimi mixed method -menetelmä, jossa aineiston analyysi pohjautui monimenetelmällisyyteen. Ensinnäkin aineisto kuvattiin taulukoiden, sanakarttojen ja sanapilvien avulla. Toiseksi aineistoon käytettiin kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Tulokset ja johtopäätökset. Rajavartijaopiskelijoiden mielikuvat olivat monitulkintaisia ja ne vaihtelivat positiivista negatiivisiin. Mielikuvat Venäjästä ja venäläisistä olivat jossakin määrin yhteneväisiä. Mielikuvat sanasta ’venäläinen’ liittyivät tiiviisti venäläisiin tuotteisiin, kuten vodkaan ja Ladaan, tai venäläisiin persoonallisuuspiirteisiin. Mielikuvat venäjän kielestä osoittivat, että rajavartijaopiskelijoilla oli jonkinlaista ennakkotietoa venäjän kielen aakkosista, mutta samalla myös ennakkoluuloja liittyen sen kuviteltuun vaikeuteen. Mielikuvat Venäjästä olivat kaikista monipuolisimpia. Tulokset osoittivat, että rajavartijaopiskelijat assosioivat Venäjään turvallisuuspolitiikkaan, historiaan ja ympäristöön liittyviä mielikuvia. Tämä aihealue vaatii lisätutkimusta, mikäli haluamme tietää muidenkin kuin rajavartijoiden mielikuvia Venäjästä.

Tutkielmassa tarkastellaan kriittisen diskurssianalyysin avulla, kuinka Krimin liittäminen Venäjään on kielellisesti oikeutettu Venäjän federaation virallisissa tiedonannoissa. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta transkriboidusta puheesta, jotka on haettu Integrum-tietokannasta hakulausekkeella ”Krim ja liittäminen” aikavälillä 17.3.2014–30.4.2014. Kaksi valituista puheista on Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin, kaksi silloisen Duuman puheenjohtajan, Sergei Naryshkinin, yksi presidentti Vladimir Putinin ja lisäksi materiaalina on transkriptio Krimin Venäjään liittämisen seremoniasta Kremlissä. Tutkielman metodi on pääosin kvalitatiivinen ja se pohjautuu kriittisen diskurssianalyysin teoreetikon Theo van Leeuwenin teoriaan diskursiivisesta legitimaatiosta. Teoriassa on jaoteltu neljä kategoriaa: auktorisointi, moralisointi, rationalisointi ja tarinan kerronta, joiden kautta esimerkiksi jokin poliittinen toimi voidaan kielellisesti oikeuttaa yhteiskunnassa. Van Leeuwenin teorian mukaan jonkin asian oikeuttamiseksi ei tarvitse käyttää kaikkia kategorioita, mutta yhden kategorian esiintyminen on välttämätöntä. Lisäksi on otettava huomioon, että oikeuttamisen eri kategorioita voi käyttää sekä jonkin asian legitimoimiseksi että delegitimoimiseksi. Auktorisoinnin kategoria pitää sisällään viittaukset muun muassa lakiin ja sääntöihin, asiantuntijoihin, enemmistön mielipiteeseen ja perinteisiin. Moralisoinnilla tarkoitetaan viittauksia moraaliin ja moraalijärjestelmiin ja oikeuttamisen kohde legitimoidaan arvoihin viitaten. Rationalisoinnin kategoria puolestaan pitää sisällään oikeuttamisen rationaalisten kaavojen kautta, esimerkiksi viittaamalla hyötyyn, vaikutuksiin ja seurauksiin. Tarinan kerronnalla tarkoitetaan puheissa käytettäviä niin kutsuttuja tositarinoita tai moraalitarinoita, joissa toimija joko palkitaan yhteiskunnallisesti hyväksytyn toiminnan vuoksi tai rangaistaan normien vastaan toimimista. Van Leeuwenin teorian lisäksi tutkielmassa tarkastellaan puheita retorisen vaikuttamisen keinojen kuten leksikaalisen toiston, vastakkainasettelun, tunteisiin vetoamisen ja kielikuvien kautta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä kaikkia van Leeuwenin teorian kategorioista on käytetty Krimin Venäjään liittämisen oikeuttamiseksi, ja mitä kategorioista mahdollisesti on käytetty eniten. Tarkastelun alla on myös laajemmin puheissa käytetty kieli ja Venäjän valtion tiedonantojen johdonmukaisuus. Tutkimustulokset osoittavat, että käytetyin oikeuttamisen kategoria puheissa on auktorisointi. Kuitenkin lukuun ottamatta tarinan kerronnan kategoriaa, kaikki kategoriat esiintyvät valtion tiedonannoissa suhteellisen tasapuolisesti. Analyysin mukaan Krimin liittäminen Venäjään on pääasiallisesti oikeutettu viitaten kansainväliseen lakiin tai sopimuksiin, asiantuntijoihin (usein nimeltä mainitsemattomiin), enemmistön mielipiteeseen, Ukrainan etnisten vähemmistöjen kärsimyksiin ja pelastamiseen, ulkoiseen, läntiseen uhkaan ja Krimin niemimaan ja Venäjän yhteiseen historiaan. Käytetyimpien vakuuttamisen retoristen keinojen joukossa puheissa oli vastakkainasettelu, leksikaalinen toisto, tunteisiin vetoaminen sekä ironian ja metaforien käyttö. Samat argumentit ja retoriset keinot toistuivat eri tiedonannoissa, mikä todistaa tiedonantojen johdonmukaisuuden.

Tutkielman lähtökohtana on oikeusjuttu, joka Venäjällä nostettiin kirjailija Vladimir Sorokinia vastaan kesällä 2002. Sorokinia ja hänen kustantamoaan Ad Marginemia syytettiin pornografian levittämisestä romaanissa Goluboe salo (1999), tarkemmin sanoen sivuilla 256 262, joilla kuvataan kommunistijohtajien Stalinin ja Hruščëvin homoseksuaalinen akti. Syytteen takana oli konservatiivinen, presidentti Vladimir Putinia ihannoiva nuorisoliike Iduščie vmeste ("Yhdessäkulkijat"). Oikeusjuttu ja siihen liittyneet tapahtumat - prosessia kutsuttiin venäläisissä tiedotusvälineissä yksinkertaisesti "Sorokinin jutuksi" ("delo Sorokina") - nostattivat Venäjällä laajan ja vilkkaan ns. kirjasodan kaunokirjallisuuden moraalitehtävästä ja kirjailijan vastuusta/vapaudesta. Työssä selvitellään, miksi nimenomaan kirjailija Vladimir Sorokin ja nimenomaan romaani Goluboe salo aiheuttivat skandaalin, mitä argumentteja polemiikissa esiintyi ja miten tapahtumat heijastavat Venäjän yhteiskunnallista tilannetta, etenkin kaunokirjallisuuden nykyistä asemaa. Metodologisesti tutkielma sijoittuu kirjallisuussosiologian ja reseptiotutkimuksen (vastaanottotutkimuksen) alalle. Tutkielman aineisto - 71 lehtiartikkelia - on koottu 31 venäläisestä valtakunnallisesta sanoma- ja aikakauslehdestä Integrum-tietokantaa hyväksikäyttäen. "Sorokinin juttua" analysoidaan artikkeleiden valossa kolmesta näkökulmasta: suhteessa 1) seksuaalisuuden ja 2) kaunokirjallisuuden asemaan Venäjällä sekä lyhyemmin suhteessa 3) muutamiin yleisyhteiskunnallisiin aspekteihin. Taustaksi selvitellään venäläisen postmodernismin teoriaa ja nk. kirjallisuusinstituution toimintaa. Tutkielmassa esitetään, että skandaali kertoo osaltaan niistä ongelmista, joiden kanssa Venäjä 2000-luvulla joutuu painiskelemaan. "Sorokinin juttu" laajeni pitkälti yli perinteisen pornografiakysymyksen; kirjasodassa tuli tiedotusvälineissä käsiteltyä seksuaalisuuden ja kaunokirjallisuuden aseman lisäksi mm. sananvapautta, tapauksen poliittisia konnotaatioita, "älymystön" ja "kansan" suhdetta, neuvostomenneisyyden pimeitä puolia sekä Venäjän suhdetta länteen. Jupakka myös nähtiin erinomaisena PR:nä Sorokinille. Goluboe salo näyttää joutuneen oikeusprosessin kohteeksi, koska siinä a) tuodaan venäläiseen kaunokirjallisuuteen avoin ja yksityiskohtainen seksuaalisuuden ja ruumiintoimintojen kuvaus b) herjataan häpeämättömästi venäläisen kaunokirjallisuuden kanonisoituja klassikoita sekä kritisoidaan terävästi neuvostomenneisyyttä, jota Venäjä ei ole vielä kyennyt tyhjentävästi käsittelemään. Skandaalissa asettuivat vastakkain ns. traditionalistinen ja postmodernistinen kirjallisuuskäsitys; edellisen mukaan kirjailijoiden tulisi kantaa yhteiskunnallinen vastuunsa, jälkimmäinen tahtoo nähdä kaunokirjallisuuden itsenäisempänä ilmiönä. Tutkimuksen lopputuloksena valtaenemmistö aineistosta näyttää enemmän tai vähemmän puolustavan Sorokinia - tosin ei niinkään hänen romaaninsa kirjallisten ansioiden vuoksi (joita harvat kiittivät), vaan silkasta periaatteesta: sanan- ja valinnanvapautta ei tahdota nähdä enää kahlittavan.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee venäjänkielisiä sopimuksia ja niiden kielellisiä erityispiirteitä korpuslingvistiikan menetelmiä käyttäen. Sopimustekstien tutkiminen korpuslingvistisin menetelmin ei ole kovin yleistä, mistä johtuen suoraan verrannollista aikaisempaa tutkimusta, johon tutkimustuloksia voisi verrata, ei ole saatavilla. Monet sopimusten erikoispiirteistä ovat myös virallisen asiatyylin erikoispiirteitä. Tutkielman lähtökohtana onkin hypoteesi, jonka mukaan sopimukset ovat virallisen asiatyylin alalaji. Tutkielmassa etsitään korpuslingvistisin menetelmin sellaisia venäjänkielisten sopimusten erikoispiirteitä, jotka voisivat tukea hypoteesia. Lisäksi esitellään myös muita sopimusten erikoispiirteitä ja muotoseikkoja. AntConc-ohjelman avulla etsitään sopimusten kaikkein käytetyimmät lekseemit ja N-grammit, joista voidaan tehdä johtopäätöksiä sopimusten ominaispiirteistä ja niiden esiintymisestä. Tutkimustulokset ovat pääosin kvantitatiivisia ja tutkielman kvalitatiiviset tulokset on johdettu niistä. Tutkimusaineistona käytetään mallisopimuksia, joista on muodostettu oma sopimuskorpus, Korpus dogovorov. Mallisopimukset toimivat oikeiden sopimusten pohjina, joten niissä on samoja erikoispiirteitä, kuin oikeissakin sopimuksissa. Lisäksi mallisopimukset ovat helpommin saatavilla, mikä mahdollistaa suuremman aineiston keruun ja kattavampien tutkimustulosten saamisen. Mallisopimukset eivät myöskään sisällä mitään oikeussubjektien salaisia tai henkilökohtaisia tietoja. Aineisto koostuu 735:stä mallisopimuksesta, jotka jakautuvat eri sopimustyyppeihin, kuten kauppasopimuksiin, edustussopimuksiin, vuokrasopimuksiin, työsopimuksiin jne. Aineistoon on pyritty keräämään mahdollisimman laaja kirjo eri sopimustyyppejä. Tutkielmassa perehdytään virallisen asiatyylin erikoispiirteisiin, erityisesti tyylillisiin piirteisiin. Tyylillisiä piirteitä ovat imperatiivisuus, tarkkuus, persoonan häivyttäminen eli persoonattomuus ja standardisoinnin korkea taso. Lisäksi perehdytään lähdekirjallisuudesta löytyviin sopimusten erikoispiirteisiin ja muotoseikkoihin. Tutkimusmetodeina käytetään korpuslingvistisien menetelmien tuottamia tilastollisia lukuja, joista keskeisimmät tässä tutkielmassa ovat absoluuttinen frekvenssi ja yhteisinformaatio MI (mutual information), joka mittaa kollokaatioiden osien todennäköisyyttä esiintyä yhdessä. Näitä menetelmiä hyödyntäen on koottu korpusten hallintaohjelmaa hyväksi käyttäen sopimusten käytetyimmät lekseemit ja N-grammit, jotka koostuvat 2-6:sta sanasta. 2-grammit on lajiteltu ryhmiin, mm. pääsanan ja määreen muodollisten suhteiden mukaan. Käytetyimpiä lekseemejä ja N-grammeja analysoimalla on tultu johtopäätökseen, että sopimukset ovat virallisen asiatyylin alalaji. Virallisen asiatyylin tyylilliset piirteet esiintyvät laajalti tutkimustuloksissa, mikä todistaa hypoteesin paikkansapitävyyden. Tutkimustulokset havainnollistavat myös muita sopimusten erikoispiirteitä, esimerkiksi verbien frekvenssi verrattuna substantiiveihin on normaalia pienempi. Tutkimustuloksista voidaan myös havaita, miten verbit korvataan lauseissa. Myös monet muut virallisen asiatyylin tyylillisten piirteiden ilmaisukeinot, samoin kuin muutkin virallisen asiatyylin ja sopimusten erikoispiirteet, esiintyvät tutkimusaineistossa, mutta niiden esiintyminen ei ole tarpeeksi toistuvaa, jotta ne näkyisivät käytetyimpien lekseemien ja N-grammien joukossa. Esimerkkinä voidaan mainita sopimusten leksikaaliset ja kieliopilliset poikkeamat kirjakielen normeista, joita esiintyy aineistossa. Tämän tutkielman merkittävin tuotos ovat massiiviset lekseemi- ja N-grammilistat, jotka itsessään kertovat paljon sopimusten erikoispiirteistä ja tarjoavat vastauksen kysymykseen, mitä lekseemejä ja kiinteitä sanaliittoja sopimuksissa esiintyy.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ajanjaksolla 01.01.2017 – 30.08.2018 julkaistuja arktisen ikiroudan sulamista käsitteleviä venäjänkielisiä uutisartikkeleita diskurssianalyysin keinoin. Aineisto koostuu yhteensä 12 artikkelista viidessä joukkotiedotusvälineessä: Argumenty i Fakty, Nezavisimaja gazeta, Parlamentskaja gazeta, RIA Novosti ja The Barents Observer. Tutkielman metodina toimii Norman Fairclough’n ajatuksiin perustuva kriittinen diskurssianalyysi. Analyysiin on valittu kaikki ne artikkelit, jotka käsittelevät mainintaa syvällisemmin ikiroutaa sulamisnäkökulmasta. Analyysin avulla tarkastellaan millä tavalla ikiroudasta puhutaan, eli mitä diskursseja artikkeleissa esiintyy ja mitkä diskurssit ovat vallitsevia. Päädiskursseiksi työssä ovat nousseet seuraavat diskurssit: riskidiskurssi, tieteen popularisoinnin diskurssi, vastuudiskurssi ja syyllisyysdiskurssi. Näiden diskurssien sisällä voidaan nähdä myös aladiskursseja, kuten vahva katastrofidiskurssi tai piirteitä talousdiskurssista. Samalla analyysissä huomio kiinnittyy siihen, miten luonto nähdään kussakin diskurssissa – onhan luonnolla varsin keskeinen asema ikiroutakysymyksessä. Kiinnostavaa on myös, mitä toimijoita artikkeleissa mainitaan, ja mihin lähteisiin viitataan. Tutkimuksessa keskitytään kriittisen diskurssianalyysin kolmesta fokuksesta tekstin ja diskurssikäytännön rajapintaan intertekstuaalisen analyysin keinoin, jolloin tutkitaan tekstistä löytyviä viitteitä aiemmista teksteistä ja diskurssikäytännöistä – tutkitaan, mitä olemassa olevia diskursseja käytetään. Analyysi keskittyy siis tekstin tuottamisen käytäntöihin sen kuluttamisen sijaan. Näiden pohjalta analysoidaan myös sosiaalisen käytännön suhdetta tekstiin: miten ikiroudan sulaminen määritellään artikkeleissa, ja siten ympäristöongelma kehittyy yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat sosiaalinen konstruktivismi, julkisuusteoria sekä ekokritiikki, jotka yhdistyvät kriittisessä diskurssianalyysissa. Tutkimusmetodina toimiva kriittinen diskurssianalyysi perustuu sosiaaliseen konstruktivismiin – todellisuus vaikuttaa diskursseihin, mutta toisaalta diskurssit rakentavat todellisuutta. Puhuttaessa ikiroudan sulamisesta sosiaalisen konstruktivismin näkökulmasta ilmiö kehittyy enemmän tai vähemmän kuvitelluksi ympäristöuhkaksi yhteiskunnalle. Ympäristöongelma muuttuu tällöin sosiaaliseksi yhteiskuntaongelmaksi, jota eri toimijat käsittelevät yhteiskunnassa eri diskurssien kautta. Ikiroutakysymykset ovat viime vuosina nousseet esille joukkotiedotusvälineissä muun muassa ikiroudan sulamisen aiheuttamien ympäristöuhkien, infrastruktuuriongelmien ja lainsäädäntökysymysten vuoksi. Vuonna 2017 Jakutiassa tehtiin lakialoite, jonka tavoitteena on luoda ikiroutaa koskevaa lainsäädäntöä ja näin ollen suojella ikiroutaa sulamiselta. Tällä hetkellä ikirouta ei varsinaisesti kuulu minkään lain alle, mutta se mainitaan useammassa lainsäädännöllisessä tekstissä esimerkiksi ympäristöturvallisuuden saralla. Lakialoitetta käsittelevien artikkelien mukaan ikiroudan sulaminen Venäjän arktisella alueella vaatii paikallisten toimenpiteiden lisäksi myös kansallisen tason lainsäädäntöä. Voisi siis sanoa, että kansalaisyhteiskunta herää ikiroudan sulamiseen ja lähtee ruohonjuuritasolta kansalliseen politiikkaan säätämään lakia ikiroutaan liittyen. Ikiroutakysymykset siirtyvät tällöin periferiasta keskukseen.

В данной дипломной работе русские и японские переходные и непереходные глаголы сравниваются через призму контрастивной лингвистики. В этой работе переходность понимается как всеобъемлющее явление, затрагивающее эти два языка. Цель работы состоит в том, чтобы найти сходства и различия в употреблении переходных и непереходных глаголов. Анализ основан на контрастивной лингвистики, целью которой является раскрытие лингвистической информации путем сравнения разных языков. Эту информацию можно использовать в разных сферах, включая языковое образование и переводческую работу. Теоретическая часть данной работы посвящена изучению грамматической основы переходности. Цель этой части – определить, что означает переходность и рассмотреть ее влияние на русскую и японскую грамматику. Для данного исследования были составлены списки наиболее употребляемых переходных и непереходных глаголов в этих языках. Это было сделано с помощью частотных словарей. Из каждого языка были выбраны 10 наиболее часто используемых переходных и 10 наиболее часто используемых непереходных глаголов. Затем было проведено поиск по корпусам для получения языкового материала для анализа. Для русских примеров использовался корпус Интегрум, и для японских — BCCWJ (Balanced Corpus of Contemporary Written Japanese). Затем эти языковые материалы были проанализированы на предмет того, как в них использовались переходные и непереходные глаголы. Одним из обнаруженных результатов этой работы было то, что существовало значительное сходство в наиболее часто используемых глаголах и в их классификации на переходные и непереходные глаголы. В ходе анализа также были обнаружены различия в категориях между некоторыми схожими глаголами между языками. В анализе также была рассмотрена сложность сравнения таких разных языков из разных языковых семей.

Tutkielmassa tarkastellaan venäläistä futuristien oopperaa Pobeda nad Solncem. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä perusteilla tarkasteltava teos voidaan luokitella manifestiksi. Tutkimuksen kohteena on oopperan syntymiseen vaikuttaneet tekstit ja taide-elämän tapahtumat sekä oopperan välitön vastaanotto sekä itse oopperan tekijät Malevič, Matjušin ja Kručёnyh. Tutkielmassa tarkastellaan, miten oopperan tekijöiden henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet ja 1900-luvun alussa laaditut futuristien manifestit ja teoriat ilmenevät oopperassa. Tutkielmassa analysoidaan tiettyjen teosten vaikutusta oopperan sisältövalintoihin ja tarkastellaan erityisesti manifestin retoristen piirteiden ilmenemistä oopperan tekstissä. Tutkimuksen alkuperäislähteitä ovat oopperan libreton lisäksi futuristien manifestit ”Poščёčina obščestvennomu vkusu” (1912) ja ”Deklaracija slova, kak takovogo” (1913) sekä taiteilijaryhmä Sojuz molodёžin kokoomateos Troe (1913) ja Matjušinin artikkeli ”O knige Glèza i Mecanže ’Du Cubisme’” (1913). Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että ooppera on uuden taiteen, ajan ja kielen puolesta manifestoiva taide-esitys. Oopperan tekstistä löytyy manifestille ominaisia piirteitä, ja se on myös intertekstuaalisuutensa ja metatekstuaalisuutensa vuoksi dialogissa muiden aikalaismanifestien kanssa. Oopperan tekijät Malevič, Matjušin ja Kručёnyh osallistuivat myös muiden manifestien kirjoittamiseen, joten on perusteltua olettaa myös oopperan edustavan taidemanifestia. Oopperassa yhdistyi musiikki, uudiskieli ja kuvataide, joiden uudenlaiselle taiteelliselle ilmaisulle muun muassa uudet luonnontieteiden ja futuristien teoriat tarjosivat mielenkiintoisen perustan. Ooppera oli kunnianhimoinen ja aikalaisten keskuudessa kohua herättänyt projekti, jonka keskeisenä tarkoituksena oli manifestoida uutta taiteen alalla. Oopperan rooli oli keskeinen myös uuden ilmaisukielen kehityksessä kuvataiteessa ja runoudessa.

Tutkielmassani tarkastellaan sisältöanalyysin avulla Integrum-tietokannasta löytyneitä uutisartikkeleita, jotka käsittelevät venäjän kielen asemaa Ukrainassa. Tämän pohjalta Integrumissa on tehty hakuja kahdella eri hakulauseella (venäjäksi): ”Oikeus venäjän kieleen Ukrainassa”, sekä ”Venäjän kieli uhka Ukrainassa”. Nämä hakulauseet on valittu sen takia, että ne antaisivat mahdollisimman kontrastiivisia tuloksia uutisartikkeleihin, jotta saisimme erilaisia esimerkkejä työhön mukaan, niin puolesta, kuin vastaankin. Tutkielmassa käytetty tutkimusmetodi on sisältöanalyysi, jonka avulla uutisartikkeleita on analysoitu ja avattu yksityiskohtaisemmin. Integrumista löytyneet uutisartikkelit ovat viimeisen 30 vuoden ajalta, sillä työ käsittelee venäjän kielen asemaa itsenäisessä Ukrainassa, neuvostoajan jälkeen. Itse työ on jaoteltu eri aikakausiin, jotka ovat pituudeltaan noin kymmenen vuotta, näin ollen meillä on 90-luku, 2000-luku, sekä 2010-luku. Jokaisesta aikakaudesta on lyhyt katsastus merkittävimpiin tapahtumiin Ukrainassa. Keskeisten tapahtumien kerrontaan on käytetty eri teoksia, jotka käsittelevät Ukrainan historiaa, väestöä, venäjän kielen asemaa Ukrainassa jne. Tätä kohtaa seuraa artikkeleiden analyysi. Jokaisen aikakauden lopussa on myös yhteenveto siitä, mitä artikkelit antavat meille ymmärtää venäjän kielen asemasta Ukrainassa ja kuinka tilanne on muuttunut aikojen saatossa. Työn lopussa on käsitelty myös Ukrainassa vuoden 2021 alussa käyttöön otettua kielilakia, jonka mukaan palvelualalla on luovuttava venäjän kielen käytöstä ja palvelun on tapahduttava vain ukrainaksi. Tätä lakia on tutkielmassa tarkasteltu uutisartikkelin ja paikallisen kiovalaisen toimittajan tekemän tieteellisen kokeilun kautta. Tutkielmassa käytettyjen uutisartikkeleiden tuloksena saatiin monenlaisia mielipiteitä, niin venäjän kielen oikeuttamisen puolesta, kuin sitä vastaankin. Artikkeleiden perusteella, yleisin venäjän kielen asemaa oikeuttava argumentti, on se, että Ukrainassa asuu miljoonia äidinkieleltään venäjää puhuvia kansalaisia, joiden oikeudet mm. käyttää venäjän kieltä elämän eri osa-alueilla ja saada sillä myös opetusta nousivat artikkeleissa esille. Venäjän kielen oikeuttamista vastaan taas on esitetty artikkeleiden mukaan sellaisia argumentteja, kuten Ukrainan itsenäistyminen ja erillistäminen venäjän vaikutusalaisuudesta, mukaan lukien venäjän kieli. Tämä tutkielma voi olla hyödyllinen niin lingvistiikasta kiinnostuneille, kuin myös politiikasta ja erityisesti kielipolitiikasta, sekä kansainvälisistä suhteista ja jossain määrin myös historiasta kiinnostuneille.

Данная магистерская работа исследует падежные ошибки русского языка в письменной речи носителей русского языка в Финляндии. Для написания исследования нами был проведен количественный подсчет и классификация падежных ошибок в материале, полученном в 2019 году из Русского учебного корпуса (www.web-corpora.net.). Целью исследования является нахождение признаков избыточности падежной системы в русском языке. Также мы хотим выяснить, в каких случаях чаще всего случаются падежные ошибки в письменной речи носителей русского языка в Финляндии, какие падежи наиболее часто используются неверно и какое влияние доминантный финский язык оказывает на падежные ошибки в русском. Для анализа нами было использованы падежные ошибки (101 единица), допущенные в русской письменной речи финскими эритажными носителями. Далее эти ошибки были подвергнуты классификации, в основу которой легла литературная норма русского языка. Основываясь на результатах исследования мы выяснили, что отсутствие семантических ошибок, которые появились бы по причине неверного использования падежной системы русского языка, свидетельствует об избыточности падежной системы, поскольку смысл высказывания, адресованного читающему, остается понятным. Чаще всего эритажные носители русского языка в Финляндии совершают падежные ошибки при управлении глагола и существительного, используя неверно родительный и именительный падежи. Доминантный финский язык оказывает незначительное влияние на падежные ошибки в русском языке эритажников.

Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka Krimin liittäminen Venäjän Federaatioon esitettiin vuoden 2014 keväällä venäläisissä lehdissä ”Izvestija” ja ”Novaja gazeta”. ”Izvestija” on yhteiskunnallispoliittinen sanomalehti, joka kuuluu valtamediaan, kun taas ”Novaja gazeta” on edellistä vastaava sanomalehti, joka toimii opposition äänenkannattajana. Tutkielman tavoitteena on paljastaa representaatiot ja diskurssit, jotka nämä venäläislehdet omien poliittisten suuntauksiensa mukaisesti rakensivat Krimin tapahtumien ympärille. Tässä työssä käytetään teoreettisia käsitteitä diskurssi, representaatio ja kriittinen diskurssianalyysi. Tutkimuksen päämenetelmä on yhdistelmä korpuslingvistisestä kollokaatioanalyysista ja kriittisestä diskurssianalyysistä. Tässä työssä tutkitaan Krim-lemmaan liittyviä kollokaatioita. Näiden kollokaatioiden ympäristöstä etsitään myös retorisia keinoja. Retorinen analyysi on rinnakkaismenetelmä tässä tutkimuksessa. Tutkimusaineisto koostuu kahdesta eri artikkelikorpuksesta, Izvestija- ja Novaja Gazeta -korpuksista. Tutkimusaineisto rajoittuu ajallisesti 21.2.2014 ja 28.3.2014 väliin ”Krimin kevään” tapahtumien mukaan. Tutkimustulokset osoittavat ”Izvestijalle” kuusi tyypillistä diskurssia, kun taas ”Novaja gazetalle” kaksi. ”Izvestijalle” tyypilliset diskurssit ovat Venäjän toimia ja Krimin liittämistä tukevia. ”Izvestija” -aineistosta löytyi seuraavat diskurssit: historialliskulttuurinen yhteys Venäjän ja Krimin välillä, etnisten venäläisten suojeleminen Krimillä, Venäjän intressien turvaaminen, oma-aloitteiset toimet Krimin puolelta sekä Venäjä-myönteiset mielipiteet Krimillä, Krimin liittymisen tuki Venäjän väestöltä ja Krimin positiivinen kehitys osana Venäjää. ”Novaja gazetalle” tyypilliset diskurssit kritisoivat Venäjän toimintaa ja Krimin liittämistä Venäjään. ”Novaja gazetan” diskurssit keskittyvät sekä laittomaan liittämiseen että sen kielteisiin seurauksiin. Jotkin yllämainituista diskursseista kuitenkin esiintyvät molemmissa lehdissä. Tällaisten diskurssien sisällä kummankin lehden argumentit vastustavat toisiaan tai keskittyvät eri kohteisiin tukeakseen lehden omaa agendaa. Analyysin tulokset myös osoittavat, että ”Izvestijan” diskurssien enemmistö on poliittisia myyttejä, joiden tarkoitus on vahvistaa venäläistä dominoivaa poliittista ideologiaa. Toisaalta taas ”Novaja gazetan” liittämisenvastaiset argumentit osittain sivuavat läntisten samanhenkisten lehtien argumentointia. Kaiken kaikkiaan, ”Izvestijan” ja ”Novaja gazetan” diskurssien suhteen voidaan sanoa olevan taistelu dominoivan ja dominoitavan diskurssin välillä. Kummankin lehden representaatiot eroavat toisistaan radikaalisti suhteessa Krimin liittämisen arviointiin. Tutkimus myös osoittaa joitakin retorisia keinoja, joita lehdet käyttävät vakuuttaakseen lukijoitaan, esimerkiksi metafora, retorinen kysymys, konsensuksella tai asiantuntijan lausunnolla vahvistaminen ja puhujakategorioilla oikeuttaminen.