Browsing by study line "Education"

Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen on kiihtynyt ja sen toimintaan osallistutaan melko passiivisesti. Isostoiminta on kuitenkin säilyttänyt suosionsa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia merkityksiä kirkosta eronneet entiset isoset antavat isostoiminnalle jälkeenpäin. Tutkimustehtävä jakautui kahteen tutkimuskysymykseen: 1. Millainen vaikutus isostoiminnalla on ollut kirkosta eronneiden entisten isosten kasvuun ja kehitykseen? 2. Miten isostoimintaan osallistuminen on vaikuttanut heidän suhtautumiseensa kirkkoon ja mahdollisesti päätökseensä erota kirkosta? Tutkimus oli laadullinen ja sen aineistona oli 168 kirkosta eronneelta entiseltä isoselta saatua sähköistä kyselylomakevastausta, jotka analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Isosena oppi itsestä, toisista ja elämästä. Joukkoon kuuluminen, arvostuksen ja vastuun saaminen ja uudet taidot vahvistivat vastaajien itsetuntoa. Kiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen puolestaan heikensivät sitä joidenkin vastaajien kohdalla. Leirit ja muu mieleinen ja turvallinen toiminta sekä työntekijöiltä saatu tuki koettiin tärkeäksi. Osa näki yhteyden isostoiminnan ja kirkosta eroamisen välillä. Jotkut arvelivat, että ilman myönteisiä kokemuksia isostoiminnasta he olisivat eronneet kirkosta jo aiemmin. Eroamiseen puolestaan myötävaikuttivat jonkin verran tai selvästi henkilökohtaiset pettymykset työntekijöitä, seurakuntalaisia tai toimintaa kohtaan sekä se, että isosajat saivat pohtimaan uskon asioita ja kirkon jäsenyyttä, joita ei välttämättä muuten olisi tullut pohdittua. Kirkon opetus tuli tutummaksi ja osa tajusi, etteivät he uskoneet lainkaan tai uskoivat, mutta eivät kuten kirkko opettaa. Tulokset eivät ole yleistettävissä koskemaan kaikkia kirkosta eronneita entisiä isosia, mutta tutkittavien kokemukset antavat tärkeitä näkökulmia nuorten toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen niin kirkossa kuin muuallakin yhteiskunnassa.

Tässä tutkielmassa esitellään Eleonore Stumpin (1947–) tomistinen sovituskäsitys, jota hän kutsuu mariaaniseksi tulkinnaksi sovituksesta. Tutkimuksen päälähteenä on Stumpin kirja Atonement (2018), joka lähestyy aihetta filosofisen teologian näkökulmasta. Stump hyödyntää filosofisen kysymyksenasettelun lisäksi modernin neurotieteen tuloksia ja narratiivista lähestymistapaa. Sovituksella (at onement) tarkoitetaan aiemmin erillään olleiden tuomista yhteen. Stumpille sovitus tarkoittaa kaikkea sitä, mitä Kristuksen elämä, kärsimys ja kuolema merkitsevät ja saavat aikaan ihmisten pelastuksen kannalta. Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen on vieraantunut itsestään ja toisista. Paratiisi ei tunnu enää kodilta eikä toinen ihminen eikä Jumala turvalliselta. Sovituksessa on kyse siitä, miten ihminen voisi olla jälleen kuin kotonaan Jumalan kanssa ja myös rauhassa itsensä ja toisten kanssa ilman syyllisyyttä ja häpeää. Tutkielman taustaluvussa esitellään historiallisia sovituskäsityksiä, mikä auttaa myöhemmin ymmärtämään Stumpin sijoittumista sovitusteologian kentälle. Stump vertailee pääasiassa hyvitysteorioita, mutta vertailua tehdään myös sijaiskärsimys- ja moraaliesimerkkiteorioihin. Ensimmäisessä pääluvussa esitellään ja analysoidaan Stumpin ajattelun tomistista perustaa ja Stumpin tulkintaa Akvinolaisen sovituskäsityksestä. Toinen pääluku puolestaan keskittyy Stumpin oman sovituskäsityksen esittelyyn ja analyysiin. Metodina tutkielmassa on systemaattinen analyysi. Stumpin mukaan sovituskäsityksen on ratkaistava synnin ongelma sekä menneisyyden että tulevaisuuden suhteen. Jo tehty synti aiheuttaa syyllisyyttä ja häpeää, ja nykyisyydessä ihmisellä on edelleen taipumus tehdä syntiä, vaikka menneet synnit olisikin jo saatu anteeksi. Stump hyödyntää muun muassa pyhän Tuomas Akvinolaisen käsitystä rakkaudesta, jonka kautta myös syyllisyys ja häpeä käsitteinä ymmärretään. Tomistinen rakkaudesta sisältää kaksi puolta: hyvän tahtominen toiselle ja tahtominen olla yhteydessä toisen kanssa. Stumpin laaja käsitys sovituksesta käsittää yksityiskohtaiset kuvaukset ihmisen antautumisesta, vanhurskauttamisesta, pyhityksestä ja sinnikkyydestä. Kristuksen sovitustyön lisäksi sovituksessa näkyy kaikkien Jumalan persoonien toiminta: Isä antaa anteeksi ja Pyhä Henki tulee asumaan ihmiseen.

Tutkimus käsittelee Suomen juutalaisten käsityksiä antisemitismistä. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten Suomen juutalaiset määrittelevät antisemitismin sekä miten he käsittävät erilaisten aiheeseen liittyvien teemojen antisemitistisyyttä. Teemat ovat ympärileikkaus- ja Israel-kritiikin, Israeliin ja israelilaisiin kohdistuvien boikottien sekä niin sanottujen positiivisten stereotypioiden antisemitistisyys. Teemat on valittu tutkimukseen, koska ne ovat läsnä Suomen julkisessa keskustelussa eikä niiden antisemitistisestä luonteesta olla yhtä mieltä. Aiemman tutkimuksen puute tarkastella juuri Suomen juutalaisten käsityksiä antisemitismin määrittelystä tuottaa tarpeen tutkimuksen toteuttamiselle. Antisemitismin käsitteen määrittelyjen moninaisuus muodostaa tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Analyysimenetelmä on teoriaohjaava sisällönanalyysi ja analyysi on toteutettu joustavasti Lars Dencikin ja Karl Marosin kolmijakoista antisemitismien mallia hyödyntäen (2016). Aineistoa on näin tarkasteltu klassisen, Israel-lähtöisen ja valistusantisemitismin termien avulla. Aineistona ovat viisitoista (15) Suomen juutalaisilta kerättyä vastausta antisemitismin teemoihin liittyviin kysymyksiin. Aineisto on kerätty sähköisillä kyselylomakkeilla Helsingin ja Turun juutalaisten seurakuntien avulla sekä sosiaalisen median kanavia hyödyntäen. Tutkimuksessa huomattiin, että Suomen juutalaisten käsitykset antisemitismistä vastasivat eritoten klassisen antisemitismin piirteitä Dencikin ja Marosin antisemitismeistä. Tämä näkyi vastaajien määritelmissä antisemitismille ja heidän käsityksissään ympärileikkaus- ja Israel-kritiikin sekä positiivisten stereotypioiden antisemitistisyydestä. Käsityksissä näkyivät siis selvästi mielikuvat stereotypioista, harhaluuloista ja rasismista keskeisinä juutalaisvastaisuuden muotoina. Valistusantisemitismi näkyi käsityksissä, joissa ympärileikkauskritiikki koettiin asiattomana juutalaista uskoa tai kulttuuria loukkaavana. Myös antisemitistiseksi koettu Israel-kritiikki oli sovitettavissa valistusantisemitismin kategoriaan, koska Suomen juutalaiset käsittivät Israel- ja ympärileikkauskritiikille esitettävän samankaltaisia humanitäärisiä perusteluja. Israel-lähtöinen antisemitismi sopi taas eksplisiittisesti tarkasteltuna kuvaamaan vain muutamia aineistosta nousseita käsityksiä, joissa tulivat esille kokemukset Israelin rinnastamisesta kaikkiin juutalaisiin. Israel-lähtöisyyttä ei voinut suoraan soveltaa Suomen juutalaisten näkemyksiin Israel-kritiikin ja boikottien antisemitistisyydestä, koska Dencik ja Marosi eivät lue kritiikkiä sellaisenaan Israel-lähtöisen antisemitismin määritelmäänsä. Johtopäätöksenä Suomen juutalaisten käsityksiä sekä kokemuksia antisemitismistä voi kuvata erityisesti klassisen antisemitismin ja valistusantisemitismin termeillä. Dencikin ja Marosin antisemitismien malli ei kuitenkaan sovi kuvaamaan näitä käsityksiä kokonaisuutena, sillä tutkimuksessa nousivat keskeisesti esiin käsitykset Israel-kritiikistä antisemitistisenä, joka ei taas määritelmällisesti sovi Dencikin ja Marosin antisemitismien malliin. Tässä tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että juutalaisen yksilön tai yhteisön käsitykseen jonkin asian antisemitistisyydestä, tässä tapauksessa Israel-kritiikin, tulee suhtautua aitona kokemuksena ja siten sitä voi tarkastella yhdenlaisena antisemitisminä. Jatkotutkimukseksi ehdotetaan näiden Suomen juutalaisten käsityksien taustojen tarkastelua.

Tutkielman tarkoituksena oli analysoida Johanneksen evankeliumin kirkastamisteemaa ja sitä, miten tuo kirkastamisteema tulisi ymmärtää jaksossa Joh. 13:31–38 ja miten sanaa δοξάζω siinä käytetään. Tutkimuksen hypoteesina oli, että Johannes hyödyntää kirkastamisteemassaan Jesajan kirjan pohjalta nousevaa metanarratiivia Herran kärsivän palvelijan korottamisesta ja kirkastamisesta. Tähän pyrittiin Timo Eskolan diskursiivisen resistanssin hermeneutiikan avulla. Eskolan lähestymistavassa pyritään määrittämään semiotiikan ja semantiikan kautta sitä, millaisia merkityksiä kirjoittaja on koodannut tekstiinsä valitsemillaan ilmaisuilla ja millainen konteksti ja millaiset metanarratiivit ovat ohjanneet tätä kirjoittajan työskentelyä. Metanarratiivit ja kontekstuaaliset ilmaukset jäävät tekstiin ja rajoittavat sen tulkintaa ja siksi taustakontekstin ja metanarratiivien tunnistaminen on merkittävää. Tutkielmassa tehtiinkin laaja tausta-analyysi Septuaginta ja varhaisen juutalaisuuden kirkkauskäsitteistöstä. Sen pohjalta pystyttiin osoittamaan, että varhaisessa juutalaisuudessa on Herran kärsivään palvelijaan liittyvä tulkintatraditio, joka korostaa hurskaan kärsimysten jumalattomien käsissä ja tässä lopulta Jumalan tekemää käännettä, jossa osapuolten todelliset asemat paljastuvat. Johanneksen osoitettiin myös melko vakuuttavasti käyttävän havaittua metanarratiivia evankeliuminsa kirkastamisteeman rakentamiseen ja Jeesuksen kuvaamiseen. Pääperusteina tälle olivat Johanneksen narratiivin rakentaminen kirkastamisen ja korottamisen ympärille ja Jesajan kirjan kirkkauteen liittyvä kaksoislainaus, jossa on viittaus Herran kärsivän palvelijan jakeeseen ja joka ohjaa lukijaa lukemaan kohtien tarkempia konteksteja. Näin tutkielmassa saavutettiin uutta tietoa siitä, miten Johannes käyttää Jesajan kirjaa kirkastamisteemassaan ja miten metanarratiiviin liittyvä paljastamisen ajatus ohjaa osaltaan δοξάζω-sanan merkityksen muodostumista evankeliumissa. Tätä sovellettiin jaksoon Joh. 13:31–38 ja esitettiin Nielsenin pohjalta kirkastamisen moninaisuuteen ja kokonaisnarratiiviin perustuva ratkaisu jakeiden tulkintaan.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli vastata tutkimuskysymykseen, millaiseen liturgiajumalanpalvelukseen osallistumiseen Helsingin ortodoksisen seurakunnan katekumeenikurssin 2018–2019 luento-opetus kasvattaa. Tutkimusaineiston muodostivat Helsingin ortodoksisen seurakunnan Sound Cloud -nimisessä musiikin suoratoistopalvelussa julkaisemista luentonauhoitteista poimitut liturgiajumalanpalvelukseen liittyvät sisällöt. Tutkimus toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Nostin analyysiyksiköistä neljä liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen ulottuvuutta. Liitin teemoittelemiini analyysiyksiköihin ortodoksisesta jumalanpalveluskirjallisuudesta ammentamiani lisäselityksiä ja omia pohdintoja. Lopuksi muodostin tulkinnoistani synteesin. Tutkimuksen taustaluvuissa esitellään katekumeeniopetuksen tavoitteita ja sisältöjä sekä varhaisessa kirkossa että osana itsenäisen Suomen vapaata sivistystyötä. Katekumeeniopetuksen historian kuvaaminen on edellytys 2000-luvun Suomen opetussuunnitelman ohjaaman, viime vuosina kehitetyn katekumeenikurssin hahmottamiselle. Tutkimuksen analyysi luonnehtii liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen ulottuvuuksia. Osallistumisen perustan muodostaa läsnäoleminen, joka on luonteeltaan passiivista. Se on muuttunut osallistumisen toisessa ulottuvuudessa aktiiviseksi tutkimiseksi ja ihastelemiseksi. Kolmannessa ulottuvuudessa seuraaminen on kehittynyt toimijuudeksi. Osallistumisen neljän ulottuvuus käsittää nähdyn, kuullun, seuratun ja tehdyn merkitykset. Nämä ulottuvuudet ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa: ymmärtäminen edellyttää toimimista, toimiminen havainnoimista ja havainnoiminen läsnäolemista. Valtaosan katekumeenikurssin luento-opetuksen liturgiajumalanpalvelukseen liittyvistä sisällöistä muodostavat havainnoiminen ja ymmärtäminen. Näin liturgiajumalanpalveluksesta luodaan tiedollinen osallistumiskokemus, jota sitten selitetään. Läsnäoleminen näyttäytyy osallistumiskokemuksen itsestään selvänä edellytyksenä. Siitä puuttuvan toimijuuden ymmärretään kehittyvän vain liturgiajumalanpalveluksiin osallistumalla ja muilta osallistujilta mallioppimalla. Olen käyttänyt tutkimuksessani osallisuuden sijaan osallistumisen käsitettä liittääkseni sen muiden aloittamaan tieteelliseen keskusteluun. Myös hahmottelemani osallistumisen ulottuvuudet vahvistavat, ettei liturgiajumalanpalveluksissa toteudu poliittinen osallisuus: Esimerkiksi hymnien valitseminen sekä rukousten ja saarnan muotoileminen seurakuntalaisista koostuvissa jumalanpalvelusryhmissä ovat mahdottomia liturgiajumalanpalvelukseen osallistumisen muotoja. Luento-opetuksessa osallistumisen edellytyksinä näyttäytyvät ennen muuta ortodoksisen toimintakulttuurin omaksuminen ja sen merkityksien sisäistäminen. Osallistujien vaikuttamista tavoiteltavampaa on siis liturgiajumalanpalveluksen vaikutus osallistujiin. Samalla väitän, että läsnäolemisen päälle rakentuva osallistuminen sisältää ulottuvuus ulottuvuudelta enemmän ja enemmän sosiaaliseksi osallisuudeksi ymmärrettyjä piirteitä. Tämä haastaa osallistumisen ja osallisuuden käsitteiden arvottavan erottelun. Käsitteiden määrittelyssä ja arvottamisessa tulisi siis huomioida entistä paremmin kulttuurilliset erityispiirteet, tutkimukseni tapauksessa ortodoksisen kirkon liturgisen elämän konteksti.

Tämän maisterintutkielman otsikko on: ”Ihmisten yliluonnolliset kokemukset Ouija-laudalla pelaamisesta.” Tutkielman tutkimuskysymys on: ”Mitä yliluonnollisia kokemuksia ihmisillä on ollut, kun Ouija-laudalla on pelattu?” Tutkimuksen tavoite ja tutkimustehtävä on tutkia mainittua aihetta, sekä saada vastauksia tutkimuskysymykseen. Tutkimuksen tarkoituksena on nimenomaan keskittyä ihmisten yliluonnollisiin kokemuksiin Ouija-laudalla pelaamisesta. Tutkielman taustaluvussa (2) käydään läpi taustatietoa ja aikaisempaa tutkimusta Ouija-lauta ilmiöstä. Tähän liittyy Yhdysvalloissa 1800-luvulla syntynyt spiritualistinen liike, minkä sisällä myös Ouija-lauta on kehitetty. Toisaalta koko ihmiskunnan historian vaiheet erilaisten henkisten uskomusten ja käytäntöjen parissa ovat olleet luomassa pohjaa myös Ouija-laudalle. Tutkielmassa on mukana myös psykologinen näkökulma siitä, mitä psykologisia selityksiä Ouija-lautaan on yleensä liitetty. Tutkielman taustaluku avaa monenlaisia tieteellisessä kirjallisuudessa mainittuja ihmisten yliluonnollisia kokemuksia Ouija-laudalla pelaamisesta. Tutkielmassa haastateltiin seitsemää ihmistä heidän yliluonnollisista kokemuksistaan Ouija-laudalla pelaamisesta. Tutkielman aineistonanalyysimenetelmänä oli laadullinen sisällönanalyysimenetelmä. Tämän tutkielman kautta sain vastauksia tutkimuskysymykseen. Haastateltavien mukaan, kun Ouija-laudalla on pelattu lasi tai osoitin on todella liikkunut itsestään ja tämä on tulkittu yliluonnolliseksi. Peli on myös antanut ihmisille yliluonnollisia vastauksia kysymyksiin, jopa sellaisia vastauksia, jota kukaan muu ei ole voinut tietää. Lisäksi peli on ihmisten mukaan onnistunut ennustamaan tulevaisuutta oikein ja vastauksien mukaiset asiat ovat tapahtuneet myöhemmin. Automaattikirjoitusta on tapahtunut pelin aikana ihmisen käden kautta paperille. Pelin yhteydessä tai sen jälkeen tavarat ovat saattaneet liikkua ja lennellä itsestään ja esimerkiksi musiikkilaitteet on menneet itsestään päälle. Pelin tulkittu henki on myös voinut jollain yliluonnollisella tavalla ilmaista paikalla olonsa pelissä tai pelin jälkeen. Ihmiset ovat myös nähneet näkyjä pelin yhteydessä ja jopa ihmisten ulkonäkö on voinut muuttua. Monenlaista yliluonnollisen olennon läsnäoloa ja ilmestymistä on koettu eri muodoissa, kun peliä on pelattu.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa sitä, millaisia kokemuksia ja näkemyksiä lukion katsomusaineiden opettajilla on uskonnon ja terrorismin suhteen käsittelystä opettamillaan lukion kursseilla. Tutkimusaineisto koostuu kymmenen katsomusaineen opettajan kyselyn vastauksista. Opettajien opetettavat aineet ovat evankelisluterilainen uskonto, islam ja elämänkatsomustieto. Kyseessä on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Kysely koostuu pääosin avoimista kysymyksistä. Aineisto kerättiin lokakuussa 2019. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä hyödynnetään erityisesti terrorismitutkijoiden Leena Malkin ja Bruce Hoffmanin ajatuksia terrorismista sekä uskonnon ja terrorismin suhteesta. Uskonnon määritelmiä tarkastellaan erityisesti Ninian Smartin uskonnon ulottuvuuksien teorian sekä Teemu Tairan teoretisoinnin valossa. Lisäksi Lukion opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet (2015) avaavat olennaisesti koulukontekstia suhteessa tutkimusaiheeseen. Tutkimuksen perusteella uskonto ja terrorismi -teeman käsittely on kouluissa tärkeää ja ajankohtaista. Teemaa käsiteltiin kaikkien tutkimukseen osallistuneiden opettajien kursseilla, vaikka yksilökohtaisia eroja käsittelymäärissä olikin. Käsittelystä ei ole kuitenkaan suoranaista vaatimusta valtakunnallisessa, eikä tutkimuksen opettajien koulukohtaisissa opetussuunnitelmissa. Lukion katsomusaineiden opettajien käsitykset uskonnon ja terrorismin suhteesta olivat melko monipuolisia, mutta oppitunneilla käsiteltiin silti useimmin islamiin liittyviä aiheita, kuten ennakkoluuloja ja terrorismin motiiveja. Tulosten voi nähdä puoltavan oppiainerajat ylittävien aihekokonaisuuksien käsittelyn tärkeyttä kouluissa. Tämän tutkimuksen perusteella lukion opettajilla vaikuttaa olevan mielenkiintoa ja valmiuksia monimutkaisten, ajankohtaisten ilmiöiden käsittelyyn katsomusaineiden kursseilla.

Tutkielmassani tarkastelen arkkipiispa ja Nikean metropoliitta Johanneksen (Johannes Wilho Rinne) ekumeenista toimintaa erityisesti Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa (SEN) hänen edustajakautensa aikana vuosina 1969–1999. Keskityn metropoliitta Johanneksen tekemisiin, kommentteihin ja asenteeseen liittyen SEN:oon, järjestäytyneeseen kirkkojenväliseen yhteistyöhön sekä kristillisten kirkkojen yhteys- ja ykseyspyrkimyksiin. Tarkastelen tutkielmassani myös, millaisiin asioihin metropoliitta Johannes kiinnitti huomiota ekumeenisena toimijana. Käsittelen lisäksi hänen toiminnastaan välittyviä ekumeenisia näkemyksiä ja painotuksia. Tärkeimpinä lähteinä käytän Suomen Ekumeenisen Neuvoston vuosi- ja yleiskokousten pöytäkirjoja ja Näköala-lehtiä vuosilta 1969–1999. Käytän lähteinä lisäksi metropoliitta Johanneksen omia teoksia, joissa hän kirjoittaa ekumeniasta. Tarkastelen lähteistä tutkimuskysymyksen kannalta keskeisimpiä teemoja ja muodostan niiden avulla mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan hänen ekumeenisesta osallistumisestaan ja suhtautumisestaan ekumeniaan. Metropoliitta Johanneksen 30 vuodesta SEN:ssa välittyy, että hän oli aktiivinen ekumeeninen toimija. Hän osallistui kokouksissa aktiivisesti keskusteluun. Hän otti kantaa hyvin monenlaisiin aiheisiin, eikä lähteistä noussut mitään tiettyä aihepiiriä, jonka osalta hän ei olisi ollut aktiivinen. Hän esitti mielipiteensä hyvin suoraan ja tinkimättömästi, mutta hyödynsi myös huumorintajuaan. Metropoliitta Johannes pyrki koko ajan edustamaan nimenomaan Suomen ortodoksista kirkkoa. Hän toi ahkerasti esiin ortodoksista näkökulmaa keskustelunaiheisiin. Hän oli kirjoituksissaan, puheissaan ja keskustelukommenteissaan opillisesti selkeästi ortodoksi. Metropoliitta Johannes korosti erityisesti kanoneita, traditiota ja Raamattua. Hänen taustansa alun perin luterilaisena kirkkokunnanvaihtajana ei näkynyt ainakaan opillisina tai käytännöllisinä myönnytyksinä luterilaisille. Hän ajatteli, että ekumeenisuuteen ei tule pyrkiä luopumalla omista periaatteistaan. Ekumenia voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Myös metropoliitta Johannes toi tätä ajatusta esiin toistuvasti. Hänen mukaansa kirkkojen tulisi olla tietoisia siitä, millä periaatteilla ne ovat mukana ekumeenisessa toiminnassa. Hänen yhtenä keskeisenä huolenaiheenaan SEN:ssa oli, että ekumeeniset järjestöt voivat saada liikaa valtaa eräänlaisina ”ylikirkkoina”. Metropoliitta Johannes muistuttikin toistuvasti, että Suomen Ekumeenisen Neuvoston tehtävä on olla ennen kaikkea keskustelun mahdollistaja.

Tutkielman aiheena on mielenfilosofian mieli-ruumis-ongelma ja sen implikaatiot uskonnonfilosofiaan. Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan mielenfilosofista fysikalismia Jaegwon Kimin ajattelussa. Erityisen huomion kohteena on Kimin esittämä supervenienssi/ekskluusio-argumentti, jonka mukaan mentaalisen kausaation idea edellyttää reduktiivisen fysikalismin totuutta. Argumentti käydään läpi vaihe vaiheelta, minkä jälkeen sitä kohtaan esitetään kriittisiä huomioita. Kritisoin muun muassa myös Kimin väitettä, etteikö fenomenaalisella tietoisuudella/kvalioilla olisi minkäänlaista funktionaalista roolia mentaalisessa kausaatiossa. Lopuksi esitän, että sekä fysikalismiin että dualismiin näyttää liittyvän vakavia filosofisia ongelmia. Toisen luvun aiheena on Peter Hackerin ja Max Bennettin edustama wittgensteinilainen näkökulma mieli-ruumis-ongelmaan. Luvussa käydään läpi heidän mereologiseen prinsiippiin ja kvalioihin liittyvät pääargumenttinsa, jonka jälkeen esitän niitä kohtaan kritiikkiä, osittain Thomas Nagelin ajatteluun tukeutuen. Väitän, että Hackerin ja Bennettin position ongelmana on liikaa konseptuaaliseen behaviorismiin ja verifikationismiin kallellaan oleva ajattelu, joka sivuuttaa kokonaan fenomenaalisen tietoisuuden merkityksen. Tutkielman kolmannen luvun tarkastelun kohteena ovat Thomas Nagelin esittämät antireduktionistiset argumentit ja niistä seuraavat pohdinnat hänen monografiassaan Mind and Cosmos. Nagelin mukaan tyydyttävä ratkaisu mieli-ruumis-ongelmaan edellyttää todennäköisesti radikaalia irtiottoa perinteisistä ratkaisuyrityksistä, niin materialismista kuin dualismistakin. Luvussa käsitellään hänen vaihtoehtoisten ehdotustensa heikkouksia ja vahvuuksia. Viimeisessä luvussa tehdään sekä kriittistä yhteenvetoa aikaisemmissa luvuissa esitetyistä ratkaisuista mieli-ruumis-ongelmaan, että peilataan erilaisten positioiden mahdollisia vaikutuksia uskonnonfilosofiaan. Erityisen huomion kohteena ovat vapaan tahdon ongelmaan ja sielun olemassaoloon liittyvät kysymykset. Esitän, että sekä vapaan tahdon että sielun käsitteet todennäköisesti edellyttävät jonkinlaista antireduktionistista mielenfilosofista positiota, joista potentiaalisesti lupaavimmalta ratkaisulta vaikuttaa käsiteltyjen lähteiden valossa panpsykismi.

Tutkielma tarkastelee toimijuuden representaatioita televisiosarjoissa Kalifaatti ja Unorthodox (2020). Tavoitteena on selvittää, mitä toimijuutta televisiosarjoissa esiintyy. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Mitkä ovat toimijuuden representaatiot radikaaliin islamiin liityttäessä? 2. Mitkä ovat toimijuuden representaatiot hasidijuutalaisesta yhteisöstä irtautuessa? 3. Mitä yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia toimijuuksissa oli? Tutkimuksen aineiston tarkastelun apuna toimii teoriaohjaava sisällönanalyysi, jonka ohjaava teoria on toimijuus. Analyysin kehikkona olen hyödyntänyt toimijuuden neljää kategoriaa, jotka ovat vastarinta-, voimaantuva-, mukautuva- ja instrumentaalinen toimijuus. Representaatio käsitteenä kulkee tutkimuksessa mukana toimijuuden esiintymistä kuvaavana. Aineisto koostuu kahdesta eri televisiosarjasta, Kalifaatista ja Unorthodoxista. Yhteensä jaksoja sarjoissa on 12, kummatkin kestoltaan noin 50 minuuttia. Kalifaatissa liittymistä representoitiin instrumentaalisen- ja mukautuvan toimijuuden kategorioiden osalta, jotka myös vaikuttivat liittymiseeen. Vastarinnan toimijuutta representoitiin vähäisesti, samoin voimaantuvaa toimijuutta. Unorthodoxin aineistosta oli havaittavissa vastarinnan- ja mukautuvan toimijuuden muotoja, jotka ohjasivat myös eroprosessia yhteisöistä. Kummassakin aineistossa esiintyi mukautuvaa toimijuutta puolustamisen näkökulmasta. Puolustavalla toimijuudella oli ainoastaan merkitystä liittymiseen, mutta irtautumiseen sillä ei ollut vaikutusta. Vain Kalifaatin osalta instrumentaalisella kategorialla oli merkittävä rooli liittymistä ohjaavassa toimijuudessa.