Browsing by study line "Eurooppaoikeus"

Kohdennetut pakotteet eriytyivät kokonaisvaltaisista kattavista pakotekokonaisuuksista monivaiheisesti yhteiskunnallisen paineen alla. Euroopan unionin pakotteet eli rajoittavat toimenpiteet ovat nykyisin keskeinen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisväline, jolla se edistää politiikalle perussopimuksissa asetettuja tavoitteita. Unioni on syyskuun 11. päivä terrori-iskujen jälkeen asettanut rajoittavia toimenpiteitä myös terrorismiin osallisille, mikä on osa sen kokonaisvaltaista terrorismin torjumisstrategiaa. Otsikko kysyy, ovatko rajoittavat toimenpiteet tässä kontekstissa luonnollisille henkilöille asetettuina legitiimiä ulkopolitiikkaa vai pohjimmiltaan sellaiseksi verhoiltua rikosoikeutta. Unioni on käsitellyt terrorismipakotteita rikosoikeudellisista puitteista täysin irrallisena yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työkaluna. Tutkielmassa tätä lähtökohtaa on arvioitu Kööpenhaminan turvallistamisteorian avulla kriittisesti tuomalla esille yhtymäkohtia, mitä rajoittavilla toimenpiteillä on rikosoikeudelliseen viitekehykseen. Merkitystä ei ole ainoastaan sillä, miten terrorismi määritellään lainsäädännössä, vaan myös sillä, minkälaisia toimenpiteitä määrittelyllä oikeutetaan. Tutkielmassa vastataan siihen, millaisia rajoittavia toimenpiteitä unioni asettaa luonnollisille henkilöille terrorismin torjumiseksi sekä vastaako näiden toimenpiteiden luonnehdinta de jure niiden luonnetta de facto.

Transparency of the Commission is as important as ever considering the ever-expanding nature of EU’s influence. In current digital era, EU’s access to documents regime is increasingly also conducted through technological solutions assisting and replacing previously predominant tangible and human solutions. An example of the technological solutions equipped for transparency in the context of the Commission are document registers, which are founded in law and created in the name of transparency. However, the practical and legal effects of document registers materialising transparency is largely unstudied aspect of the Union’s transparency. Therefore, this thesis is devoted to examining how we can observe the materialisation of transparency in practice, focusing on the European Commission’s Register of Documents. Aim is to show the (often) hidden ways in which the technological solutions influence transparency in their own right. To be able to study transparency in practice, it is necessary to understand the concept not only as talk but also an action. The related legal instruments are studied in order to get a full picture of the realm in which transparency conducted through document registers function. The technology is studied to bring fore ways in which the technological solutions are able to govern transparency on their own right. Institutional and expert interviews were conducted and incorporated in the analysis to support the findings from the usability of the registers. The thesis shows how technological construction of the Register of Documents is able to largely limit access to documents precisely due to the way in which it has been constructed. Together with the technological solutions, soft law instruments as well as institutional specific guidelines prove to have enormous influence in practicing transparency through the registers. Main finding suggests that access to documents is not an equal right in practice but high level of expert knowledge is required to gain information. This raises question on the nature of transparency as an ideal principle in a democratic society which would allow to hold the governing entities responsible on their decision and actions. What is needed is renewed attention to the ways in which designing technology creates, in itself, silent rules and shapes the reality of transparency in practice. Tämän tutkielman keskiössä on se, miten Komission läpinäkyvyys materialisoituu digitaalisessa ympäristössä asiakirjarekisterien kautta ja mitä vaikutuksia tällä on asiakirjoihin perustuvalle läpinäkyvyydelle. Euroopan Unionin demokratiavaje on ollut puheenaiheena jo pitkään. Hallinnon läpinäkyvyys on ajateltu olevan yksi keino parantaa demokraattista päätöksen tekoa ja tuoda se lähemmäksi kansalaisia. Läpinäkyvyyttä, kuten monia muitakin hallinnon osa-alueita on digitalisaation myötä lähdetty toteuttamaan myös teknologian avulla. Esimerkkinä tästä on Euroopan Komission Asiakirjarekisteri (RegDoc), joka on tämän tutkielman keskiössä. Teknologian oikeusvaikutukset on oikeustieteen tutkimuksessa aiemmin jo tunnistettu. Komission toimien ja päätösten läpinäkyvyyttä lainopillisesti sääntelee perussopimuksien ja perusoikeuskirjan lisäksi tarkempi asetus asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi (1049/2001). Nämä luovat pohjan, jonka päälle Komissio on säätänyt päätöksiä, menettelyohjeita, sekä -sääntöjä, niin sanottuja soft law instrumentteja. Vaikkakaan näillä instrumenteilla ei ole yhtäläistä lainpohjaa kuten perussopimuksilla tai asetuksilla, ne vaikuttavat olevan vahvemmassa asemassa asiakirjarekisterien yksityiskohtaisemmassa sääntelyssä. Yksi tutkimuksen löydös osoittaakin, että soft law:sta tuleva sääntely osittain poikkeaa asetuksen vaatimuksista liittyen asiakirjojen metadataan tietokannassa. Tutkielma keskittyy siihen, kuinka rakennettu teknologia itsessään pystyy sääntelemään Komission läpinäkyvyyttä. Komission Asiakirjarekisterin analyysi tuo uutta tietoa ensinnäkin siitä, miten tietyt ratkaisut Asiakirjarekisterin rakennuksessa itsessään vaikeuttaa asiakirjojen saantia. Toiseksi analyysi näyttää miten läpinäkyvyys materialisoituu soft law:n ja teknologian pohjalta. Tutkimuksessa käytetään instituutio- ja asiantuntija haastatteluja, jotka tukevat kirjallisuuteen perustuvaa, lainopillista sekä empiiristä tutkimusta. Tutkielman keskeinen löytö on kuinka Komission läpinäkyvyys ei ole käytännössä saavutettavissa jokaiselle. Erityisesti teknologiset ratkaisut ovat johtaneet vaikeuksiin käyttää asiakirjarekisteriä tai löytää sieltä tietoa. Samalla asiantuntijat, joilla on täsmällistä tietoa haluamistaan asiakirjoista eivät monesti pysty löytämään niitä rekistereistä. Asiakirjoihin pääsy vaikuttaa olevan hyvinkin elitistinen oikeus, jos sitä tarkastellaan rekisterien kautta, ja asiakirjarekisterit vaikuttavat olevat enemmän symbolinen ideaalin läpinäkyvyyden ilmentymä. Kuitenkin asiakirja rekisterien ongelmilla on vaikutuksia muihinkin kansalaisten oikeuksiin, kuten asiakirjapyyntöihin. Näin ollen asiakirja rekisterien käytettävyyteen tulisi kohdistaa enemmän huomiota ja resursseja.

Tutkielmassa käsitellään eurooppalaisen ne bis in idem -periaatteen ja sitä koskevan oikeuskäytännön kehitystä. Siinä käsitellään kattavasti ne bis in idem -periaatteen ja laajemmin perusoikeuksien rajoittamista EU-oikeudessa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) alalla. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan eurooppalaisen ne bis in idem -periaatteen sisältöä ja sen suhdetta muihin EU:n yleisiin oikeusperiaatteisiin. Ne bis in idem -periaatteen kehityksen lisäksi tutkielmassa keskitytään Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) väliseen suhteeseen ja tuomioistuinten periaatetta koskevan oikeuskäytännön keskinäiseen vertailuun. Tutkielma on luonteeltaan lainopillinen ja sen oikeuslähteet koostuvat pitkälti EUT:n ja EIT:n ratkaisuista. EUT:n osalta ne bis in idem -periaatetta koskeva oikeuskäytäntö perustuu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklan ja Schengenin yleissopimuksen 54 artiklan mukaisille kielloille. EIT:n oikeuskäytäntö puolestaan nojaa EIS:n 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan kieltoon. Ne bis in idem -periaatteesta on erityisesti 2000-luvulla tapahtuneiden muutosten seurauksena kehittynyt vahva perusoikeudellinen oikeussääntö, jonka luoman yksilönoikeuden nojalla voidaan tehokkaasti rajoittaa julkista rankaisuvaltaa (ius puniendi) myös rikosoikeudellisten menettelyjen ulkopuolella hallinnollisissa sanktiomenettelyissä. Yleisemmin perusoikeuksien osalta voidaan todeta, että perusoikeuskirjan 50 artiklaa ja Schengenin yleissopimuksen 54 artiklaa koskeva oikeuskäytäntö on nostanut perusoikeudelliset kysymykset perinteisesti taloudellisiin oikeuksiin keskittyvän EUT:n toiminnan keskiöön. Tutkielman fokus on ne bis idem -periaatetta koskevassa viimeaikaisessa oikeuskäytännössä. Sekä EUT:n että EIT:n voidaan havaita omaksuneen ne bis in idem -kiellon rajoittamista koskevissa ratkaisuissaan uuden lievemmän kannan, jonka mukaan ne bis in idem -periaatetta voidaan tietyissä olosuhteissa rajoittaa sallimalla kaksinkertaiset rikosoikeudelliset ja hallinnolliset menettelyt.

The State aid regime has developed into a tool that can be used for assisting the achievement of environmental and energy objectives under the European Green Deal. This tool must however be properly used, to enable an achievement of these objectives. That is, State aid decision-making must be conducted based on complete information, to be able to support the achievement of these objectives. Subsequently, it has been assessed in this thesis, if complete information is gathered by the Commission, before adopting a final State aid decision. This assessment has resulted in the finding that the limited participation rights during the State aid procedure, and the limited possibilities to be allowed to enjoy these rights, could result in the Commission basing its decisions on incomplete information regarding the aid measure in question. The importance of ensuring complete information has been concluded to be of especially high importance when granting aid for measures supporting the clean energy transition, as it is a complex area, under constant development. Correspondingly, broader public participation during the administrative State aid procedures has in this thesis been suggested to assist the gathering of complete information that, in turn, enables aid measures to be designed to provide a positive contribution, instead of undermining, the clean energy transition. In conclusion, not allowing members of the public to substantially participate in the State aid procedures under Article 108(2) of the Treaty on the Functioning of the European Union, is not in line with the ambitions of the European Green Deal.

Objectives and theory. Competition means of competition and competitive advantage – when delivering in the EU internal market – create the map of research and its red thread. The purpose of the study is to determine the components of a genuine competitive advantage and to identify opportunities for further development. Background theories are EU Competition Law (especially Articles 101 and 102 TFEU), Law and Economics (the effectiveness of the law and the means of competition), Consumer Law (the status of consumers and the safeguarding of their rights) and Philosophy of Law (background values and ethics of activity). Research questions are: How to find and determine the factors of a genuine and developable competitive advantage? How can a genuine competitive advantage that can be further developed be achieved through permitted and profitable means of competition? Methodology. The research approach was mainly qualitative, quantitative played a supporting role, in connection with examples and material. It was a hermeneutic study, and the methods were interpretation, argumentation, specification, and reasoning; in addition, forensic science played a part in efficiency assessment. The study progressed from more general to more private, from competition to competitive advantage; from a potential competitive advantage to a further competitive advantage – a permitted, profitable, genuine, and further competitive advantage were reviewed. The study was conducted in theory (written law, regulations, guidelines, rules, scientific research, and other relevant literature) and in practice (business examples and case law). Results. A genuine competitive advantage arises from a combination of the admissibility and profitability of a means of competition. Genuine and further competitive advantage complement each other. Genuine competitive advantage is enshrined in law and has an economic impact on the business, the consumer and society. The existence of a genuine competitive advantage in the context of the 8P competitive means of marketing can be determined in theory and in practice. The competitive means of 8P marketing can be ranked based on their overall goodness based on theory and practice. According to this study, the order is product (t), physical environment (p), process (t), place (t), price (p), promotion (t), personalization (p) and people (t) (stronger perspective of the means of competition, t = theory and p = practice). Furthermore, the simultaneous use of several means of competition leads to better results than the use of a single means of competition. Conclusions. All 8P competition tools for marketing are both genuine and evolving. When examining the overall goodness of the means of competition, most of the means of competition prove to be better in theory than in practice – there is an order for the development of activities in the market. In all reviews, there is room for improvement in the means of competition, both in theory and in practice. The interpretation is based on the four theoretical perspectives of this study, the empirical partition, and the examination of the competitive means of 8P marketing in the light of their historical development.

The acquis of chemical legislation in the EU is probably one of the most comprehensive and complex in the world. Often, the European Union has been the pioneer in the adoption of legislation aimed at protecting its citizens as well as the environment. The field of chemical management is not different; the EU has paved the way to a new and reinforced concept of systematic protection of human health and the environment from hazardous chemicals that has initiated a global approach. In this work, I focus on the public accessibility aspect of the EU legislation on chemicals, providing an analysis of the current framework as well as some reflections on whether the system provides the expected level of accessibility. Overall, the main research question at the core of this thesis is: “is the EU chemical legislation accessible enough? And if not, can we deduce areas for improvement?”. After sharing an overview of the legal framework and of the key actors involved in the implementation of the EU chemical legislation, by using the case study of REACH restrictions, in my conclusions, I provide suggestions for improvement points relating to the identified shortcomings in terms of public accessibility.

Rahapelialalla on selvästi nähtävissä jännite toisaalta kansallisen tilanneherkkyyden ja toisaalta Euroopan unionin perusvapauksien edistämisen välillä. Alalla esiintyy jäsenvaltioiden välillä moraalisesti, kulttuurisesti ja uskonnollisesti toisistaan eroavia näkökantoja. Tästä syystä ala on jätetty harmonisoimatta, eikä alaan sovelleta vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta. Alan sääntely on siten jätetty osaksi jäsenvaltioiden toimivaltaa toissijaisuusperiaatteen nojalla. Jäsenvaltiot pyrkivät suojelemaan kansalaisiaan ja yhteiskuntaansa rahapelien aiheuttamilta haitoilta rajoittamalla alueellaan harjoitettavaa rahapelitoimintaa. Täysin vapaita käsiä alan herkkyydestä huolimatta jäsenvaltioilla ei ole, vaan rahapelitoimintaan taloudellisena toimintana soveltuvat kuitenkin EU:n perusvapaudet. Lähestulkoon kaikki jäsenvaltiot soveltavat lisenssi- tai yksinoikeusjärjestelmää, jotka molemmat muodostavat rajoituksen sekä palvelujen vapaalle liikkuvuudelle että sijoittautumisvapaudelle. Harmonisoimattomuuden vuoksi EUT on ajautunut tilanteeseen, jossa sen on pitänyt antaa alaan liittyen useita kannanottoja perusvapauksien ja niiden rajoitusten oikeuttamisen tulkintaa varten. Kansallista harkintavaltaa on korostettu EUT:n ratkaisuissa ensimmäisestä alaa koskevasta ratkaisusta Schindler lähtien. Ajan myötä EUT:n kannanotot ja tulkintaohjeet ovat muuttuneet kriittisemmiksi, jotta jäsenvaltioiden protektionistiset intressit eivät vie liikaa alaa perusvapauksien turvaamiselta. Tutkielmassa jäsennetään EUT:n oikeuskäytäntöä rajoitusten oikeuttamisesta kokonaisuudeksi, jossa käsitellään tätä kehitystä kriittisyyden ja kansallisen harkintavallan kaventumisen suuntaan sekä yleisellä tasolla että suhteessa erilaisiin sääntelyjärjestelmiin. Nykypäivänä muita rahapelejä enemmän riskejä aiheuttavien online-pelien tarjoaminen kuluttajille kiertämällä jäsenvaltioiden asettamia rajoituksia on yksinkertaista ja muodostunut ongelmaksi. Rahapelimarkkinaa on oikeastaan mahdotonta pitää enää jäsenvaltion sisäisenä, vaikka siihen pyrittäisiin esimerkiksi yksinoikeusjärjestelmän avulla. Kansallisten rajoitusten toimivuus jäsenvaltioiden asettamien tavoitteiden saavuttamisessa voidaankin kyseenalaistaa. Kansallisten rajoitusten kiertämisen helppoudesta johtuen yksi EU:n jäsenvaltioista, Suomi, on käynnistänyt lainsäädäntöhankkeen, jonka avulla kiertämisestä johtuvien laittomien rahapelien saatavuutta yritetään torjua. Suomi suunnittelee asettavansa tietyin edellytyksin maksuliikenteen estoja mannersuomalaisten pelaajien ja yksinoikeuden ulkopuolisten rahapelejä tarjoavien toimijoiden välille. Tutkielmassa arvioidaan mahdollisen tulevan lainsäädännön yhdenmukaisuutta EU:n perusvapauksien ja tutkielmassa esitellyn EUT:n oikeuskäytännön kanssa ja kyseenalaistetaan maksuliikenteen estojen asettamisen todellinen syy ja toimivuus käytännössä. Jos lainsäädäntöhanke toteutuu, tullaan lopputulokseen, ettei EU-oikeuteen voida yksinoikeuden kattavan alueen ulkopuolella sijaitsevan Ahvenanmaan ja siellä toimivan rahapeliyhtiö Paf:n osalta vedota.

This thesis has been carried out in circumstances where the European security climate has changed due to the Belarusian regime’s hybrid operations as well as the Russian Federation’s attack on Ukraine. In this thesis, answers are sought to four research questions: 1) has instrumentalization been defined as a security threat, 2) has there been an attempt to securitize asylum seeking in itself, 3) why or why not has there been an attempt to securitize instrumentalization and/or asylum seeking in itself, 4) do the Finnish legislator, the Commission and the CJEU have differing motivations behind their decisions to either attempt to securitize, or not to securitize, instrumentalization and/or asylum seeking in itself. Answers to these questions are sought by analysing the Finnish legislator’s, the EU Commission’s, and the CJEU’s responses to instrumentalization. More precisely, the research subjects are 1) the Finnish Border Guard Act, 2) two Commission Proposals, and 3) the CJEU’s judgement in case C-72/22. This research utilizes multiple methods such as legal dogmatic method, discourse analysis, teleological interpretation, and methods borrowed from political studies. The answers to the first research question are that the Finnish Border Guard Act as well as the Commission Proposals define instrumentalization as a security threat. In contrast, the CJEU does not define instrumentalization as a security threat. Answers to the second question are that both the Finnish Border Guard Act and the Commission Proposals attempt to securitize asylum seeking. However, this is not the case with the CJEU’s judgement. Regarding the third question, it was found that the motivation behind the Finnish legislator’s choice to securitize was that it wanted to be able to react to anything out of the ordinary as soon as possible. Also, the Finnish politicians seemed to have wanted to safeguard as wide national leeway as possible. The Commission, in turn, was motivated by the goal of keeping the Member States content enough so that they will not close their borders. The CJEU chose to act in a manner that would safeguard the primacy, unity, and effectiveness of EU law. To summarize, and answer the fourth question, the Finnish legislator, the Commission, and the CJEU had differing motivations.

Ilmastonmuutoksen eteneminen sekä Hollannin kilpailuviranomaisen tapaukset Chicken of Tomorrow ja hiili-voimaloiden sulkemistapaus ovat nostaneet myös kilpailuoikeudelliseen keskusteluun sen, miten kilpailupoli-tiikan tulisi suhtautua kestävän kehityksen näkökantoihin. On selvää, ettei kilpailupolitiikalla pysäytetä ilmas-tonmuutosta, mutta senkin piirissä pyritään tekemään osansa ilmastonmuutoksen hidastamisessa. Pro Gradu -tutkielmani tarkoituksena on tarkastella SEUT 101 artiklan 3 kohdan soveltuvuutta ympäristövas-tuullisuus- ja kestävää kehitystä edistäviin sopimuksiin. Lisäksi pro gradu -tutkielmallani on tarkoitus antaa vastaus kysymykseen siitä, miten EU:n kilpailuoikeudessa on suhtauduttu ympäristövastuullisuus- ja kestä-vän kehityksen sopimuksiin sekä miten niihin tulisi jatkossa suhtautua kestävän kehityksen näkökannat huomioiden, mutta kuitenkin toimivan kilpailun ja markkinatalouden toiminta turvaten. Tällä hetkellä SEUT 101 artiklan 3 kohdan poikkeusedellytysten täyttymisarvioinnissa ei ole mahdollista huomioida kuin taloudellisia tai taloudellisesti määriteltäviä hyötyjä, mikä osaltaan vaikeuttaa poikkeusedelly-tysten täyttymistä kestävän kehityksen ja ympäristövastuullisuussopimusten osalta. Keskustelua käydään myös siitä, onko tämä kilpailuoikeuden puhtaan taloudellinen näkökulma ristiriidassa SEUT 11 artiklan kans-sa. Lisäksi EU:n jäsenvaltioiden kansallisten kilpailuviranomaisten käytäntö SEUT 101 artiklan 3 kohdan osalta on selkeästi epäyhdenmukaista ja näin ollen kilpailulainsäädännön yhdenmukainen soveltaminen jä-senvaltioissa ei ole toteutunut. Epäyhdenmukaisella soveltamiskäytännöllä on EU:n kilpailuoikeuden sekä vielä laajemmin EU-sisämarkkinaoikeuden kannalta suuri merkitys, koska kilpailua todistetusti suojataan eri tavoilla eri jäsenvaltioissa. Nykyisen epäyhtenäisen ja sekavan soveltamiskäytännön takia on yritysten kan-nalta toivottavaa saada konkreettisia ja selkeitä ohjeita siitä, miten yritykset voivat ryhtyä yhteistyöhön esi-merkiksi sellaisten ulkoisvaikutusten huomioimiseksi, mihin sääntelyllä on vaikea vastata.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti parrasvaloihin pitkään kyteneet heikkoudet eurooppalaisessa puolustuskyvykkyydessä. Budjettileikkauksista, päällekkäisyyksistä ja yleisestä tehottomuudesta kärsinyt eurooppalainen puolustus on muodostunut heterogeeniseksi ja osiensa summaa heikommaksi kokonaisuudeksi. EU:n pyrkimys kehittää vapaalle kilpailulle perustuvia yhteiseurooppalaisia puolustusmarkkinoita on nojannut vuodesta 2011 lähtien puolustus- ja turvallisuushankintoja säätelevään ”PUTU-direktiiviin” 2009/81/EY, jonka soveltamista jäsenvaltiot ovat kuitenkin tehokkaasti kiertäneet vetoamalla perussopimusten määräykset ohittavaan SEUT 346 artiklan turvallisuuspoikkeukseen. Tutkielmassa analysoidaankin lainopillisesti ja sisämarkkinaintegraation teleologiset tavoitteet huomioiden EU:n puolustusmateriaalimarkkinoiden sisäistä jännitettä selvittämällä SEUT 346 artiklan soveltamisalaa puolustushankinnoissa. Tutkielman alussa SEUT 346 artiklan tulkintataustaa pohjustetaan perehtymällä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden oikeuttamisperusteisiin sisämarkkinoilla. EUT:n tulkintalinjan kehitystä jatketaan analysoimalla SEUT 346 artiklan rajallinen oikeuskäytäntö, jonka jälkeen kriittinen huomio kiinnitetään PUTU-direktiivin relevantteihin säännöksiin sekä erityisesti sen puutteisiin suomalaisen huoltovarmuusajattelun näkökulmasta. Lopuksi analyysi tuodaan menneisyydestä nykyisyyteen ja teoriasta käytäntöön käsittelemällä Puolustusvoimien strategisia suorituskykyhankkeita SEUT 346 artiklan soveltamiskäytännön näkökulmasta. Tutkielman johtopäätöksenä SEUT 346 artiklan soveltamisala todetaan de jure varsin suppeaksi, mutta jäsenvaltiot voivat de facto vedota siihen yhä jatkuvalla menestyksellä. EUT:n voidaankin olettaa puuttuvan ainoastaan jäsenvaltioiden selkeästi suhteettomiin toimenpiteisiin, mistä syystä PUTU-direktiivin vaikutus yhteiseurooppalaisten puolustusmarkkinoiden avaamisessa on jäänyt torsoksi. PUTU-direktiivin epäonnistuminen sekä SEUT 346 artiklan kestosuosio on moderni ilmentymä Euroopassa vuosikymmeniä kuiskitun puolustusintegraation perusongelmasta, jossa omien kansalaistensa turvallisuuden priorisoivat jäsenvaltiot eivät ole valmiita tätä perusvelvoitetta uhkaaville integraatiomyönnytyksille. Ilman epätodennäköistä vastuunvaihtoa kansallisen turvallisuuden järjestämisvelvoitteessa jäsenvaltioiden ja hypoteettisen EU-liittovaltion välillä SEUT 346 artiklan rooli puolustushankinnoissa tulee pysymään siis olennaisena myös tulevaisuudessa.