Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i konstforskning"

Maisterintutkielmani tutkii sitä, miten käsite naisinen katse kannattaisi mieltää. Naisinen katse (female gaze) ymmärretään tutkielmani puitteissa miehisen katseen (male gaze) käsitteelliseksi vastapariksi. Miehinen katse pohjaa feministisen elokuvateoreetikon Laura Mulveyn vuoden 1975 esseeseen ’Visual Pleasure and Narrative Cinema’. Naisisen katseen käsite ei kuulu alkuperäiseen teoreettiseen malliin, eikä sille ole vakiintunutta määritelmää. Lähestyn naisisen katseen tutkimusta feministisen elokuvatutkimuksen viitekehyksessä, ja analyysini korostaa naisisuuteen liittyvää potentiaalia elokuvan kentällä. Tutkielmaa leimaa hermeneuttinen eetos, jossa tutkijan havainnot ja positio ovat läsnä ja yhdistyvät tulkinnalliseen analyysiin. Naisista katsetta lähestytään historiallisen käsiteanalyysin, elokuvateoksen formaalien ominaisuuksien sekä (nais)tekijyyden ja (nais)katsojuuden analyysin kautta, ja ymmärrys käsitteestä muodostuu näiden osien ja kokonaisuuden tulkinnan myötä. Aineistona toimivat kolme naistekijän pitkää elokuvaa sekä 30 kappaletta näistä elokuvista naiskriitikkojen kirjoittamia kritiikkejä. Naisista katseen analyysiä pohjaa miehisen katseen käsiteanalyysi. Tutkimukseni esittää, että miehinen katse on olennainen osa naisisen katseen käsitteen ontologiaa ja naisista katsetta määrittääkin ensisijaisesti sen kulttuurihistoriallinen toiseus. Tutkielmani esittää, että naisinen katse käyttää toiseudesta kumpuavaa aistimellisuutta ja affektiivisuutta voimavarana rakentaakseen miehisestä katseesta poikkeavaa ”katsomisen tapaa” elokuvassa, jonka keskiössä on kehollisena mielletty tietoisuus. Käytän hyväkseni fenomenologista ja kognitiivista elokuvatutkimusta naisisen katseen elokuvallisten keinojen analyysissä. Esitän, että naisisella katseella on kaksi strategiaa: aistivoimainen elokuvan tuntu ja elokuva kokemuksellisena prosessina. Analysoin kolmea naistekijän elokuvaa tämän teoreettisen mallin puitteissa metodologianani elokuvien multimodaalinen lähiluku ja fenomenologis- hermeneuttinen analyysi. Esitän tutkielmassani, että naisinen katse korostaa elokuvan vuorovaikutteisuutta ja jatkuvuutta elokuvateosta ympäröivän sosiaalisen todellisuuden kanssa. Siksi analysoin myös (nais)tekijyyden ja (nais)katsojuuden merkitystä elokuvakokemukselle. Käytän temaattista diskurssianalyysia apuna havainnollistamaan sitä, kuinka naistekijöiden elokuvat merkityksellistyvät naiskriitikoille. Tutkielma esittää, että naisinen katse haastaa elokuvalliset representaatiot sekä kerronnan ja muotokielen konventiot omasta historiallisen toiseuden positiostaan. Se pyrkii dialogiin miehisen katseen edustaman hegemonisen maskuliinisuuden kanssa ja haastaa sen käsityksen subjektiivisuuden muodostumisesta elokuvassa ja laajemmin kulttuurissa. Kutsunkin naisista katsetta tutkielmani löydöksien valossa post-patriarkaalisen subjektiivisuuden esteettiseksi strategiaksi.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen millaisilla keinoilla kotimaiset tilannekomediasarjat pyrkivät synnyttämään koomisia vaikutelmia ja millaisia merkityksiä sarjojen stereotyyppiset representaatiot tuottavat. Lähestyn tilannekomediaa representaatiojärjestelmiä tuottavana mediana, joka sekä muokkaa, haastaa että tarjoaa vaihtoehtoja ideaaleina pidetyille arvoille ja normeille. Käytän representaation käsitettä avuksi tarkastellessani, kuinka stereotyyppiset representaatiot voivat vaikuttaa tapoihimme mieltää todellisuutta. Tutkimusaineistoni koostuu kahden kotimaisen tilannekomediasarjan, Sunnuntailounaan ja Modernien miesten ensimmäisistä tuotantokausista. Sarjojen tietyt yhteneväiset piirteet, kuten tuotantovuosi ja -maa, sekä samankaltaiset henkilögalleriat, ovat syy siihen, miksi juuri nämä sarjat ovat valikoituneet tutkielmani aineistoksi. Näiden piirteiden samankaltaisuuden ansiosta pystyn tarkastelemaan, millä tavoilla lajityypin konventioita voidaan varioida sekä sitä poikkeavatko sarjojen representaatiot toisistaan, mistä mahdolliset eroavaisuudet johtuvat ja millaisia merkityksiä representaatiot tuottavat. Tutkimusaineistoni analyysissa hyödynnän lajityyppi- ja representaatioanalyysin keinoja. Analyysia varten olen kehittänyt analyysikaavan, jonka avulla olen voinut tarkastella aineiston hyödyntämiä tilannekomedian lajityypin geneerisiä piirteitä sekä sarjojen tuottamien representaatioiden merkityksiä. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys hyödyntää sekä huumorin ja komiikan vakiintuneita tutkimusteorioita, että stereotyyppien, sukupuolen ja sukupuoliroolien kulttuurisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä avaavaa tutkimuskirjallisuuttaa. Aineistoni tilannekomediallisten piirteiden tarkastelussa hyödynnän komiikan tekijöille suunnattuja käsikirjoitusoppaita. Tutkimuksessani käy ilmi, että kaavamaisena pidetyn tilannekomedian konventioita voidaan varioida monin eri tavoin. Erilaiset variaatiot vaikuttavat niiden tapaan osallistua merkitysten tuottamiseen. Sen sijaan kulttuurissa vallitsevien myyttien, stereotyyppien ja stereotyyppisten sukupuoliroolien representaatiot toimivat molemmissa aineistoni televisiosarjoissa keskeisinä komiikan lähteinä. Sarjat kuitenkin suhtautuvat hyödyntämiinsä myytteihin ja stereotyypittelyihin eri tavoin, jolloin myös näiden stereotyyppisten representaatioiden merkityssisällöt muuttuvat. Sunnuntailounas ottaa representaatioihinsa ironisen otteen kyseenalaistaen niiden vakiintuneet merkityssisällöt, kun taas Modernit miehet tyytyy monessa kohtaa toisintamaan stereotyyppisiä representaatioita melko vanhahtavaan tyyliin.

Musiikin tiedollinen arvo on yksi musiikin filosofian keskeisistä kysymyksistä. Tämän tutkielman taustalla ovat seuraavan tyyppiset kysymykset: Voiko musiikki antaa tietoa? Millaista tietoa musiikista voi saada? Tieto-opissa tarkastelun keskiössä on kielellisesti ilmaistavissa oleva propositionaalinen tieto. Kuitenkaan kielellinen ilmaistavuus ei tiedon välttämätön ehto. Havainto on keskeisessä roolissa tiedon oikeuttamisessa. Musiikin filosofiassa havainnolla tarkoitetaan emotionaalisesti latautunutta esteettistä havaintoa, joten musiikin antama tieto on emootiopitoista. Esteettinen havainto liittyy läheisesti ns. objektitietoon, joka tuo kiinnostavaa valoa musiikin antamaan käsitteelliseen tietoon. Musiikki ei viittaa suoraan musiikin ulkoisiin objekteihin. Musiikki on kuitenkin rakenteellisesti samankaltainen kuin tietty emotionaalinen käyttäytyminen. Tällöin musiikin voidaan puhua musiikin illustratiivisesta representaatiosta. Siten musiikki voi toimia representationaalisesti. Toisaalta rakenteellinen samankaltaisuus voidaan ymmärtää formalistisena itseensä viittaavuutena, jolloin musiikin antama tieto muistuttaa matemaattista metodista tietoa. Musiikin rakenteellinen tieto samalla tuo esiin historiasta tutun musiikin roolin metafyysisenä tiedon välittäjänä (sfäärien musiikki). Tutkielman keskeinen anti ei ole jokin tietty luonnehdinta musiikin tiedollisesta arvosta. Tutkielma tuo esiin musiikin moninaisen tiedollisen relevanssin, jota ei ole tarkoituksenmukaista yrittää tiivistää johonkin tiettyyn muotoon. Musiikin tiedollinen moninaisuus tuo hyvin esiin musiikin emotionaalisen ilmaisuvoimaisuuden.

Tutkielmassa perehdytään Emmanuel Levinasin (1906–1995) taidefilosofiaan fenomenologisen filosofian kontekstissa. Levinas on tunnettu erityisesti etiikastaan sekä ”toiseuden” ja ”kasvojen” käsitteistään. Tässä tutkielmassa osoitetaan, että Levinasin vähemmälle huomiolle jäänyt taidefilosofia tarjoaa sekin mielekkään tutkimuskohteen, jonka kautta voidaan lähestyä keskeisiä modernin estetiikan ongelmia. Ennen siirtymistä taidetta käsitteleviin kirjoituksiin, tutkielmassa käydään lävitse Levinasin filosofian keskeisimmät käsitteet ja vaikutteet. Esille nostetaan Levinasin yhteys 1900-luvun alkupuoliskon fenomenologiseen filosofiaan. Keskeisimmät hahmot tässä perinteessä ovat Edmund Husserl (1859–1938) ja Martin Heidegger (1889–1976). Fenomenologisen filosofian lisäksi Levinasin ajattelua tutkitaan modernin taiteen ja etenkin kirjallisuuden näkökulmasta. Tutkielman lopussa käsitellään Levinasin taidefilosofian yhteyttä moderniin taiteeseen ja estetiikkaan. Esille nostetaan kysymys taiteen eettisestä potentiaalista Levinasin etiikassa, jossa kyseessä on ensimmäinen filosofia.

Tutkielmassa tarkastelen Päiväni murmelina -musikaaliesityksen naishahmojen soolokappaleita "Joskus" ja "Nancyn rooli". Kappaleet käsittelevät sukupuolirooleja, heteronormatiivisia odotuksia sekä katsotuksi tulemisen problematiikkaa. Tarkennan huomioni laulujen sanoitukseen, jota arvioin lyriikka-analyysin keinoin. Pohdin, millaista sukupuolidiskurssia kappaleissa tuotetaan: mistä naiset laulavat ja millä tavoin. Tutkielmassa käytän feminististä teoriaa aineiston tarkasteluun. Jotta voidaan ymmärtää naiskuva eli esitys sukupuolesta tulee ensin ymmärtää, kuinka sukupuoli toimii esityksenä. Analyysin kannalta oleelliseksi nousevat katseen ja representaation käsitteet. Kun naisasialiikkeen kehitysvaiheita ja Broadway-musikaalin kaanonia tarkastellaan rinnakkain huomataan, kuinka lajin naiskuva reagoi yhteiskunnalliseen muutokseen. Tarkastelemillani kappaleilla on samankaltainen päämäärä, mutta erilaiset strategiat. "Joskus" saattaa heterosuhteita koskevat tottumukset naurunalaiseksi, kun taas "Nancyn rooli" on luonteeltaan ajatuksia herättävä. Vaikuttamisen keinoja kappaleissa on huumorin lisäksi esimerkiksi elämänkertomuksellisuus. Satujen ja teatterin tekstienvälinen sanasto toimii apuvälineenä laulujen kerronnassa. Erityisesti "Nancyn rooli" puhuttelee todellisuuden eri tasoilla, sillä teksti voi näyttäytyä sekä roolihahmon että näyttelijän henkilökohtaisena kannanottona. Kappaleessa esiintyy mieskatseen lisäksi näytelmän sisäinen kaksoiskatse sekä Nancyn vastakatse yleisöön. Analyysin perusteella voidaan todeta, että kappaleiden "Joskus" ja "Nancyn rooli" sisällöissä on feministinen pyrkimys esittää naiset monimutkaisina, rikastavina ja tiedostavina hahmoina. Teos sallii hahmojen omaksua useita, vastakkaisiakin naiseuden kategorioita yhdenaikaisesti. Muutoksen tarpeesta kuitenkin lauletaan sen sijaan, että kaikki sukupuolet esiintyisivät musikaalin kokonaisuudessa yhdenvertaisina ja vaikutusvaltaisina. Esimerkit osoittavat, kuinka musiikkinumeroilla voidaan tuottaa näytelmän hahmoihin näkökulmaisuutta. Kun näistä keinoista ollaan tietoisia, voidaan niitä käyttää tukemaan teoksen kerrontaa ja moniäänisyyttä. Päiväni murmelina -narratiivi on jatkossakin avoin feministisille tulkinnoille: toistot vahvistavat, muutos vapauttaa.

Tämä tutkielma käsittelee Charles Dickensin romaanin David Copperfield henkilöhahmoja ja niiden luonnetta. Tutkimuskysymyksenä on myös teoksen henkilöhahmojen piirteiden tutkimus ja määrittää, millainen henkilökuvaus teoksessa on. Lisäksi tässä tutkielmassa on lyhyt kuvaus Charles Dickensin elämästä ja katsaus David Copperfieldin aikaisempaan tutkimukseen. Tässä tutkielmassa tutkitaan henkilöhahmoja E.-M. Forsterin teorian mukaan, joka jakaa henkilöhahmot litteisiin ja pyöreisiin hahmoihin, Tämä teoria on jo suhteellisen vanha, mutta se on edelleen käytössä. Toinen analyysimenetelmä on Joseph Ewenin menetelmä, joka jakaa henkilöhahmojen tarkastelun kolmelle eri akselille. Nämä akselit ovat kompleksisuus, kehittyvyys ja sisäinen elämä. Ewenin menetelmän voidaan katsoa olevan kehittyneempi versio Forsterin menetelmästä. Varsinaisia tutkittavia henkilöhahmoja on kymmenen, ja ne on pyritty valitsemaan teoksen keskeisistä henkilöistä. David Copperfield on kirjoitettu minä-muodossa eli siinä on tarinaan osallistuva homodiegeettinen kertoja. Teos käsittelee päähenkilö David Copperfieldin lapsuuden ja elämän aina hänen toiseen avioliittoon asti. Tässä tutkielmassa on henkilöhahmojen kuvauksen lisäksi myös luku siitä, miten romaanissa on kuvattu viktoriaaniselle ajalle tyypillisiä piirteitä. Teos on julkaisu vuosina 1849-1850, ja sen moraalikäsitykset ovat myös tämän ajan mukaisia. Tutkielmassa on myös pyritty selittämään miten David Copperfield muistuttaa Charles Dickensin omaa elämää.

Ekokatastrofi on ilmiö, joka tapahtuu globaalisti pitkällä aikavälillä. Siksi sen esittämisessä joudutaan käsittelemään asioita, joita ei ole pidetty romaanille luontevina aihepiireinä. Katastrofi haastaa siten representaatiota. Maisterintutkielma käsittelee ekokatastrofiin liittyvien pitkien aikaskaalojen esittämistä Richard Powersin romaanissa The Overstory (2018). Tutkielma kysyy, kuinka romaanissa kuvataan pitkiä aikaskaaloja, ja kuinka siten rakennetaan lajirajoja ylittävää yhteisöllisyyttä? Ammentaen Timothy Mortonin (2013) hyperobjektin käsitteestä tutkielma lähestyy ekokatastrofia ilmiönä, jota on mahdoton havaita laajuutensa vuoksi kokonaisuudessaan. Mortonin hyperobjektit ovat ihmisen luomia sekä ajan ja paikan suhteen laajalti levinneitä ilmiöitä, jotka pakottavat ihmisen muuttamaan asennettaan ei-inhimilliseen. Tutkielma lähestyy Powersin romaanin esittämää ekokatastrofia hyperobjektina, johon liittyvät pitkät aikaskaalat avaavat ihmiselle näkökulman ei-inhimilliseen syvään aikaan. Erin Jamesin (2015) lanseeraaman ekonarratologian hengessä tutkielma koettelee klassisen narratologian menetelmiä ekokatastrofin pitkien aikaskaalojen esittämisen kautta. Powersin romaani hyödyntää takautuvaa kerrontaa kuvatakseen inhimillisen ja ei-inhimillisen limittyneisyyttä. Pitkien aikaskaalojen kautta romaani pyrkii esittämään puun ajallisen perspektiivin. Teoksessa tarina-aika merkitsee maapallon historiaa. Takauman ja tiivistelmän käsitteet osoittautuvat romaanin kohtauksia analysoitaessa riittämättömiksi ajan kuvauksen ulottuessa ei-inhimilliseen todellisuuteen. Tutkielma ehdottaa näiden kahden klassisen käsitteen mukaelmia, jotka kykenisivät huomioimaan myös ei-inhimilliseen maailmaan ulottuvan ajan kuvauksen. “Puun ajan” esittämisen kautta romaani nivoo inhimillisen kokemusmaailman osaksi ei-inhimillistä maailmaa. Täten teos pyrkii antroposentrisyydestä kohti biosentrisyyttä.

Tutkielmassa tarkastellaan Pipsa Longan Lauluja harmaan meren laidalta – These little town blues are melting away -näytelmätekstiä (2011) ihmisen ja luonnon välisen suhteen moninaisten ilmenemisen muotojen ja niiden merkitysten kautta. Keskiössä ovat ihmisten, eläinten ja paikkojen läsnäolon, keskinäisen vuorovaikutuksen sekä toimijuuden kysymykset ekokatastrofin kynnyksellä ja sen lopulta tapahtuessa. Vuorovaikutusta, läsnäoloa ja toimijuutta tarkastellaan näytelmän keskeisen aiheen, ilmastonmuutoksen, valossa. Ilmastonmuutoksen merkittävin ilmenemismuoto näytelmässä on merenpinnan nouseminen: näytelmässä Itämeren rannalle sijoittuvan kylän asukkaat kohtaavat (ilmaston)muutoksen joutuessaan pakenemaan nousevaa merenpintaa tai muutoin reagoimaan siihen. Merenpinnan nousu motivoi näytelmän hahmoja toimintaan tai toisaalta tuo esiin anti-toimijuuden, kuten kykenemättömyyden tai haluttomuuden toimia. Tapahtumien synnyttämisen lisäksi merenpinnan nousu luo näytelmälle esteettisen kehyksen. Tutkielman teoreettinen viitekehys painottuu ekokriittiseen tutkimussuuntaukseen. Työn edetessä kuitenkin kävi ilmi, että posthumanismia teoriana ei voi kokonaan ohittaa, sillä jo tutkielman kysymyksenasettelussa ristivalottuvat sekä ekokriittinen että posthumanistinen sävy. Ekokritiikki taustateoriana vahvistaa tehtyä tulkintaa ilmastonmuutoksesta näytelmän keskeisenä aiheena ja siten motivoi ja perustelee tutkielman näkökulman valinnan. Tutkielmassa käytetään myös monitieteellistä paikan käsitettä tarkastellessa näytelmän tapahtumapaikkojen (kuten metsä, kylä ja palvelukeskittymä Onni-keskus) merkityksiä. Paikka-käsite on oleellinen myös hahmoteltaessa näytelmän tapahtumaympäristöä kokonaisuutena sekä muutoksen näyttämönä. Analyysissa merkityksellisiksi kasvavat näytelmän henkilöhahmojen (osin muuttuva) suhde luontoon ja sen merkitykset, ihmis- ja eläinhahmojen lajienvälisyyden kysymykset sekä tapahtumapaikat suhteessa toimintaan. Luonto esimerkiksi näyttäytyy näytelmän henkilöhahmoille hyvin erilaisin tavoin; eräille se on näkyvimmin läsnä ja totta erilaisten representaatioiden muodossa, toiselle taas meressä uidessa, ikään kuin luontoon sulautuessa. Joku katsoo luontoa resurssina, toisille kokemus luonnosta on niin kaukainen, että edes kodin lattian läpi nouseva merivesi ei auta ymmärtämään, mitä tapahtuu. Kun näytelmän keskeinen käänne eli kodeista evakuointi tai muilla tavoin lähteminen tapahtuu, asetelma muuttuu merkittävästi. Joidenkin kohdalla se tarkoittaa luontosuhteen syvenemistä ja vahvistumista dramaattisinkin tavoin, osan ohittaessa ekokatastrofin aivan viimeiseen asti. Tutkielma tuo esiin, kuinka monenlaisia motiiveja, tunteita, reaktioita ja toimintaa merenpinnan nouseminen synnyttää, ja miten monin eri tavoin niitä voi tulkita. Kun maa muuttuu mereksi, tämä tulee näkyväksi ja todeksi niin näytelmän ihmis- kuin eläinhahmoillekin. Esiin piirtyvät myös tapahtumien syyt ja seuraukset. Merkittäväksi näytelmässä nousee ajatus kaiken yhteydestä: ekokatastrofi, joka tapahtuu kylässä harmaan meren laidalla, tapahtuu jossain muodossa myös muualla, kaikkialla.

Osa soittimista on merkittävästi sukupuolittuneita, eli niihin liitetään selkeästi enemmän joko feminiinisiä tai maskuliinisia merkityksiä. Vaikka soitinmieltymysten sukupuolittuneisuutta on tutkittu jo 1970-luvulta lähtien, merkittävää muutosta soitinten sukupuolittuneisuudessa ei tähänkään päivään mennessä ole nähtävissä. Tutkimukset ovat osoittaneet meidän sisäistävän soittimiin liittyviä sukupuolistereotypioita jo päiväkoti-iässä: erityisesti poikien on huomattu suosivan maskuliinisiksi miellettyjä soittimia jo lastentarhassa. Tämä tutkimus tarkastelee soitinmieltymysten sukupuolittumista sekä sukupuolittumisen syitä Suomessa. Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselyllä, joka tehtiin Meilahden ala-asteen koulussa tammikuussa 2021. Kyselyyn osallistui 217 oppilasta 2.–6. luokilta. Tässä tutkimuksessa maskuliinisina soittimina ilmenivät rummut, kitara ja basso ja feminiinisinä soittimina huilu, viulu sekä piano. Tutkimuksen neutraalein soitin oli trumpetti, johon on aiemmissa tutkimuksissa liitetty usein maskuliinisia merkityksiä. Pojat suosivat selkeästi enemmän maskuliinisia soittimia, siinä missä tytöt valikoivat lempisoittimensa laajemmasta feminiinisten ja maskuliinisten soitinten joukosta. Hienoista iän myötä tapahtuvaa lievenemistä sukupuolittuneisuudessa on nähtävissä sekä tyttöjen että poikien kohdalla: ala-asteen aikana tyttöjen kiinnostus feminiinisiä soittimia kohtaan väheni ja maskuliinisia soittimia kohtaan kasvoi, ja vastaavasti poikien kiinnostus feminiinisiä soittimia kohtaan kasvoi ja maskuliinisia soittimia kohtaa väheni. Poikien antamat pisteet olivat huomattavasti yhdenmukaisempia kuin tyttöjen. Tästä johtuen poikien antamat pisteet muodostavat lähes yksinään järjestyksen, johon soittimet asettuvat tässä tutkimuksessa maskuliinisimmasta feminiinisimpään – tyttöjen laajemmalle jakautuvat pisteet eivät juurikaan vaikuta järjestykseen. Onkin syytä pohtia, liittyvätkö käsityksemme tyttöjen ja poikien soittimista todella siihen, mistä soittimista tytöt ja pojat pitävät vai ovatko feminiiniset soittimet lopulta soittimia, joista pojat pitävät vähiten. Vastaajat perustelivat soitinten mieluisuutta useimmiten soittimen ääneen, soittotapaan tai vaikeustasoon, omaan harrastuneisuuteen tai soittimen tuttuuteen liittyvillä tekijöillä. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi myös kavereiden ja sukupuolistereotypioiden vaikutukset ovat nähtävissä soittimille annetuissa pisteissä. Vaikka soittimiin liittyvien sukupuolistereotypioiden purkaminen on pitkäjänteistä työtä ja vaatii lopulta suuria rakenteellisia muutoksia, myös pienillä teoilla on merkitystä: opettajilla on mahdollisuus tarjota lapsille tasavertaisia musiikillisia kokemuksia, joiden vaikutukset ovat kauaskantoisia. Myös tutkijoiden rooli sukupuolistereotypioiden purkamisessa on suuri, eikä tutkimusta aiheen parissa voida tehdä liikaa.

Tutkielmassani analysoin Abzû-videopelin dynaamisen musiikkiraidan rakennetta, toimintaperiaatteita ja funktioita. Selvitän, millaisista millaisista elementeistä Wintoryn musiikki koostuu, millaista se on tyyliltään, millaisin periaattein musiikki soi pelissä ja millaisia funktioita musiikille voidaan osoittaa. Viimeksi mainittua varten rakennan oman kolmikantaisen mallin pelimusiikin funktioille erityisesti elokuvien musiikkia tutkineiden Claudio Gorbmanin ja Anu Juvan sekä pelimusiikkia tutkineiden Anu Tukevan, Mark Sweeneyn, Isabella van Elferenin sekä Mark Grimshaw-Aagaardin ajattelua ja käsitteitä hyödyntäen. Tutkimukseni on laadullinen musiikkianalyysi, joskin tarkastelun keskiössä eivät ole perinteiset musiikin osa-alueet kuten harmonia tai rytmiikka vaan pelaajan toiminnan ja musiikin muutosten vuorovaikutus. Ensisijainen lähteeni on itse Abzû -peli ja tuotan analuyysin aineiston Tim Summersin lähipeluun menetelmän avulla. Tutkimukseni osaltaan kehittää pelimusiikintutkimuksen menetelmiä rakentamani kolmikantaisen funktiomallin muodossa. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitän, että Abzûn musiikkiraita koostuu viidestä keskeisestä elementistä: soolo-oboesta, harppuyhtyeestä, orkesterista, kuorosta ja syntetisaattoreista. Tulkitsin näistä soolo-oboen, harppuyhtyeen ja kuoron osuuksien saavan lähinnä kerronnallisia funktioita, kun taas orkesteri ja syntetisaattori soivat myös tilallisten funktioiden tasolla. Pelillisiä funktioita oli tarkastelussa vähän ja ne eivät rajoittuneet tiettyihin musiikkiraidan elementteihin. Pelin musiikkiraidan totesin olevan toimintaperiaatteiltaan hyvin tavanomainen pelaajahahmon sijainnin ollessa pääosin vastuussa musiikkiobjektien käynnistämisestä.