Browsing by department "Institutionen för klinisk medicin"

Nenän, nenän sivuonteloiden ja nenänielun lymfoomat ovat länsimaissa harvinaisia. Suomessa tämän tautiryhmän ilmaantuvuudesta tai potilaiden kliinisestä kuvasta ei ole aiemmin tehty kattavaa tutkimusta. Tutkimuksemme oli retrospektiivinen kvalitatiivinen tutkimus, joka perustui patologisanatomisiin diagnooseihin (PAD) ja sairauskertomustietoihin. Helsingin yliopiston patologian laitoksen näyterekisterin avulla löysimme 134 potilasta, joilla oli diagnoosina lymfooma tai plasmosytooma sinonasaalisella tai nenänielun alueella vuosina 1975 - 2013. Suuri osa vanhemmista sairaskertomuksista ei ollut käytettävissä ja siksi aineisto käsitti 89 potilasta vuosilta 1986 - 2013. Potilaiden tavallisimmat oireet olivat nenän tukkoisuus, nuha ja nenäverenvuodot. Kasvojen kipu ja välikorvan tulehdukset olivat myös yleisiä. Neljänneksellä oli suurentuneita imusolmukkeita. Yleisimmin tauti ilmeni nenänielun alueella ja tavallisin lymfooma-alatyyppi oli suurisoluinen B-solulymfooma. Keskimääräiseksi ilmaantuvuudeksi saimme Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella 3,4 lymfoomatapausta vuodessa. Alue kattaa nykyisin 1,6 miljoonan väestöpohjan. Ilmaantuvuus oli nousujohteista.

Tässä työssä käytettiin pohjana aikaisemmin julkaistua työtä (Nuanualsuwan ja Cliver, 2002), ja tarkoituksena oli tutkia työssä kuvatun menetelmän soveltuvuutta noroviruksen havaitsemiseen sekä sitä, kuinka erilaiset desinfektioaineet tehoavat noroviruksen eliminoinnissa. Menetelmä perustuu esikäsittelyyn, jossa ennen reaaliaikaista RT-PCR geenimonistusta lisätään näytteisiin proteinaasi K:ta ja ribonukleaasia (RNAsi). Esikäsittelyllä on tarkoitus poistaa vaurioituneet ei-infektiiviset viruspartikkelit ja genomit näytteestä, joka helpottaisi ihmiselle vaarallisen noroviruksen tunnistamista. Norovirusta sisältäviä näytteitä analysoitiin reaaliaikaisella RT-PCR:llä nukleiinihapposaostuksen jälkeen. Tulokset vahvistivat mm. etanolin ja kloorin tehon noroviruksen eliminoinnissa. Työssä huomattiin myös, että monet aineet jättivät jälkeensä suuren määrän inaktivoitua virusta, mikä on aikaisemmin saattanut johtaa esimerkiksi etanolin tehon aliarviointiin. Menetelmän käyttökelpoisuus sai myös vahvistuksen, mutta osoitti, että menetelmässä on vielä runsaasti kehittämisen varaa. Esikäsittelymenetelmiä tulisi kehittää spesifisemmiksi jotta niitä voisi hyödyntää käytännössä esimerkiksi epidemioiden yhteydessä ja tutkittaessa uusia desinfektioaineita.

OptiVein® on kehitetty helpottamaan kanylointeja. Laite kiinnitetään tavalliseen verisuonikanyyliin. Kanyylin sisällä sijaitsee kertakäyttöinen, steriili valokuitu, jota pitkin kulkeva lasersäde näkyy vihreänä valona kanyylin päässä. Valo on niin voimakas, että se kuultaa ihon läpi. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, auttaako OptiVein kokemattomien kanyloijien onnistumista laskimon kanyloinnissa. Tutkielmassa pohditaan myös muita kanyloinnin apuvälineitä sekä niiden suhdetta OptiVeiniin.

Modic-muutokset (MC) liittyvät alaselkäkipuun (LBP). Tulehdusta on pidetty erityisesti 'tyypin I' -MC:n avaintekijänä, mutta tähän mennessä potentiaalisista tulehduksellisista välittäjäaineista vain TNFα on yhdistetty MC:n. Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida tiettyjä tulehduksen välittäjäaineita ihmisen kirurgisesti poistetuista välilevyistä, ja määrittää niiden yhteys MC:n kanssa viereisissä selkänikamissa. Tutkimuspopulaatio koostui 55 välilevynäytteestä; 20 'Ei MC' -välileyä, 20 'tyypin I' -välilevyä ja 15 'tyypin II' -välilevyä. 47 välittäjäaineen mRNA -ekspressio määritettiin eristetystä RNA:sta. Märitetyistä välittäjäaineista tilastollisesti merkittävät assosiaatiot löydettiin RANKL:sta (p=0.020), M-CSF1:stä (p=0.019), NFATc1:stä (p=0.021) ja RUNX1:stä (p=0.023), jotka olivat lisääntyneet 'tyypin II' MC -ryhmässä, kun taas OSCAR (p=0.023) oli lisääntynyt 'tyypin I' –ryhmässä verrattuna 'ei MC' -ryhmään. Kun nämä välittäjäaineet ovat yhteydessä osteoklastien erilaistumiseen ja lisääntymiseen, hypoteesimme mukaan välilevyjen erittämien aineiden aiheuttama nikamien osteoklastien stimulaatio on osallisena MC:n patofysiologiassa.

Keräsimme ICD-10 koodilla L89 HYKS:n plastiikkakirurgian klinikassa hoidetuista 401:stä potilaasta hoitotiedot vuosilta 2000-2008. Plastiikkakirurgiseen leikkaukseen ja hoidon arvioon päätyneiden potilaiden keski-ikä oli 60,3 (18-97v.). Painehaavan riskitekijät selvitettiin. Yksittäisistä riskitekijöistä yleisimpiä olivat paraplegia ( n=77; 17% ) ja diabetes/ASO tauti ( n=53; 12 % ). Yhteensä painehaavaleikkauksia tehtiin 347 , joista revisioleikkauksia 108 ja varsinaisia sulkuleikkauksia oli 239. Keskimäärin potilaat tarvitsivat 1.7 operaatiota. Leikatuista painehaavoista gradus III- haavoja oli 35,1% ; n= 84 ja gradus IV 25,5% ; n= 61, pinta-ala haavoilla oli keskimäärin 30,5 cm2. Istuinkyhmyjen ja sacrumin painehaavat olivat potilasaineistossamme yleisiä (20% ja 27% operoiduista painehaavoista). Gradus III haavoja leikattiin keskimäärin 1,6 kertaa ja gradus IV haavoja keskimäärin 2,0 kertaa. Postoperatiivisia poliklinikkakäyntejä tarvittiin keskimäärin 2,3, gradus III painehaavapotilailla 2,0 ja gradus IV potilailla 2,6 käyntiä. Leikkausmenetelmistä eri kielekerekonstruktiot olivat selkeästi eniten käytetty leikkausmenetelmä painehaavaleikkauksissa: 58 % rekonstruktioleikkauksista suoritettiin käyttäen jonkinlaista iho- lihaskielekettä.

Ischemic stroke in young adults with patent foramen ovale (PFO) and/or atrial septal aneurysm is underinvestigated. Methods: We investigated 86 such patients (age 16-49 years) with long-term follow-up. Results: Most patients recovered well, one died and 15 retired prematurely due to the index stroke. Seven patients underwent PFO closure. Few stroke recurrences occurred (4%) either on aspirin or warfarin during the 6.5 years of follow-up. Conclusions: Our data suggest good outcome, low morbidity, and low recurrence. Finding the best secondary prevention measures requires randomized trials.

Ennenaikaisesti syntyneen lapsen suolisto ei heti ole kypsä käsittelemään suun kautta annettua ravintoa. Pikkukeskosen kasvun ja kehityksen tukemiseksi tarvitaan äidinmaidon lisäksi suonensisäistä ravitsemushoitoa. Tarkoituksena oli selvittää, minkälaista ravitsemushoitoa pikkukeskoset saivat vastasyntyneiden teho-osastolla kahden ensimmäisen elinviikon aikana. Saatuja tuloksia verrattiin kansainvälisiin suosituksiin sekä 2000-luvun alussa tehtyyn vastaavanlaiseen selvitykseen. Tutkimuskohteena olivat HUS Lasten ja nuorten sairaalan vastasyntyneiden teho-osastolla hoidetut alle 1501-grammaisina vuonna 2009 syntyneet lapset. Osaston tietojärjestelmän ja sairauskertomusmerkintöjen avulla selvitettiin retrospektiivisesti 147 pikkukeskosen päivittäinen ravinnonsaanti kahden ensimmäisen elinviikon aikana, lisäksi seurattiin lasten kasvua. Tilastolliseen analyysiin käytettiin Pearsonin ja Spearmanin korrelaatiotestejä. Lasten kokonaisenergiansaanti kohosi ripeästi ensimmäisinä elinpäivinä ja tasoittui 105 kcal/kg/vrk tuntumaan. Parenteraalinen energiansaanti hallitsi alussa, mutta väheni enteraalisen ravitsemuksen lisääntyessä. Proteiininsaanti lisääntyi nopeasti tasolle 2,5 g/kg/vrk. Yli puolet pikkukeskosista saavutti kokonaisenergiansaannin 90 kcal/kg/vrk neljäntenä hoitopäivänä. Vain pieni osa lapsista saavutti tutkimusjakson aikana proteiininsaannin 3 g/kg/vrk. 2000-luvun alun jälkeen pikkukeskosten varhaista proteiininsaantia ja erityisesti hyvin pienipainoisten keskosten parenteraalista ravitsemusta on tehostettu.

Psyykenlääkkeiden käyttöön on viime vuosikymmenien aikana kiinnitetty huomiota vanhusten hoidossa. Suomessa käyttöaste on pitkään ollut suuri verrattuna muuhun maailmaan. Erityisesti monisairaat ja hauraat laitoksissa asuvat vanhukset ovat käyttäneet paljon psyykenlääkkeitä. Ikääntyessä elimistö tulee alttiiksi erilaisille lääkkeiden haittavaikutuksille ja tämän vuoksi on tärkeää, että psyykenlääkkeiden käyttöä ja niiden haittoja ympärivuorokautisen hoidon asukkaisiin tutkitaan. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää psyykenlääkkeiden ja muiden keskushermostoon vaikuttavien lääkitysten käyttöä ja niihin assosioituvia tekijöitä Helsingin kaupungin ympärivuorokautista hoivaa tarjoavissa laitoksissa. Tavoitteena oli selvittää käytön prevalenssia, sukupuolten välisiä eroja tässä suhteessa, sekä myös psyykenlääkkeiden käyttäjien eroja ei-käyttäjiin. Aineisto on peräisin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston tutkimuksesta "Asukkaiden ravitsemustila helsinkiläisissä palvelutaloissa ja vanhainkodeissa 2011". Tutkimukseen osallistui yhteensä 3429 henkilöä (osallistumisosuus 77%), keski-ikä oli 84,2 vuotta ja naisten osuus 77 %. Psyykenlääkkeiden ja keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden käyttö on Helsingin seudun ympärivuorokautisessa vanhustenhoidossa yleistä. Jatkuvassa käytössä olevien psyykenlääkkeiden prevalenssi oli hieman pienempi verrattuna aiempiin tutkimuksiin, mutta säännöllisesti psyykenlääkkeitä käytti edelleen 74 % asukkaista. Erityisen yleistä oli bentsodiatsepiinien, opioidien ja masennuslääkkeiden käyttö. Huolestuttavaa oli suuri sedatiivisten lääkkeiden kuorma, pelkästään säännöllisessä käytössä asukkailla oli keskimäärin lähes 2 keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä. Keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä tulisi määrätä vain tarkan harkinnan jälkeen ja käyttää hyväksi erilaisia laatukriteereitä ja -suosituksia.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää Ramsay Huntin (RH) oireyhtymän kliinistä kuvaa ja määrittää kasvohalvauksen pitkäaikaisennustetta RH potilailla. Lisäksi haluttiin selvittää onko ennuste edelleen huonompi kuin idiopaattisessa kasvohalvauksessa, Bellin pareesissa sekä miten potilaat ovat toipuneet muista oireyhtymään liittyvistä oireista. Tutkimusmenetelminä oli HUS Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikan sairaskertomuksista kerättyyn tietoon perustuva 120 potilaan potilasasiakirjatutkimus sekä potilaiden vastauksiin perustuva 81 potilaan kyselytutkimus. Vain 16%:lla potilaista rakkulat ja kasvohalvaus esiintyivät samanaikaisesti. Rakkulat sijaitsivat suun ja korvan lisäksi myös muualla kasvoissa ja ylävartalolla. Tavallisimmat muut oireet olivat korvakipu, tasapainohäiriö ja kuulonlasku. Lääkehoidetuilla paranemisennuste oli lähellä Bellin pareesin tasoa. Jälkioireista yleisimmät olivat korvien soiminen, huimaus tai tasapainohäiriö ja lisääntynyt kyyneleritys. Vaihtelevan kliinisen kuvan vuoksi RH oireyhtymä tulee pitää mielessä kaikkien kasvohalvaus- ja vyöruusupotilaiden kohdalla, jotta ennustetta parantava lääkitys aloitettaisiin tarpeeksi nopeasti.

Objectives: To analyse retrospectively population-based results of congenital tracheal stenosis repair in neonates and small children in Finland Methods: Data on infants and children who were operated for congenital tracheal stenosis in Helsinki Children`s Hospital (HCH) between August 1988 and May 2013, were analysed retrospectively. Fiberoptic bronchoscopy was performed perioperatively and in the follow-up in all patients. The median follow-up time was 7 years (range 1- 20years). Results: Thirteen children were operated for congenital tracheal stenosis. Resection with end-to-end anastomosis was used in 12 patients and slide tracheoplasty in one patient. The median age at the operation was 2.9 months (range, 6 days - 19 months). Eight patients (62%) had associated cardiovascular defects which were corrected during the same operation. The median length of stenosis was 35% (range, 25 - 60%) from the total length of the trachea. The median length of postoperative mechanical ventilation was 10 days (range, 5 - 19 days). The median length of intensive care treatment was 15 days (range, 7 - 40 days). One patient died due to hypoplastic lung tissue and fibrosis, and multiorgan failure. One patient required reoperation and three other patients needed balloon bronchodilatations postoperatively. There was no late mortality. All the 12 survivors had good outcome. Conclusion: Resection with end-to-end anastomosis presented a good long-term outcome with up to 55% of stenotic segment of the trachea.