Browsing by study line "Talous- ja sosiaalihistoria"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan työllisyyden muotoutumista ja vakiinnuttamista suomalaisen yhteiskunnan sekä työmarkkinoiden yhdeksi keskeiseksi hyvinvoinnin ongelmaksi 1900-luvun lopulla. Tutkimusta on motivoinut erityisesti ajatus työllisyydestä taloudellisen kestävyyden ja hyvinvoinnin yleismittarina, joka on ohjannut julkista keskustelua yhä enemmän tehokkuuden, kilpailukyvyn ja tuottavuuden suuntaan. Tutkimuksen kohteena ovat työmarkkinoiden ja suomalaisen korporatismin kaksi historiallisesti merkittävintä toimijaa, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) ja Suomen Työnantajain Keskusliitto (STK). Tutkimus kohdentuu näiden kahden työmarkkinakeskusjärjestön työllisuuspuheeseen, näkemyksiin talous- ja työpolitiikasta, sekä talouden rakenteiden ja työmarkkinoiden muutoksen käsittelemiseen 1970-luvun puolivälin ja 1990-luvun laman työllisyyden kriiseissä. Tutkimusaineisto on muodostettu työmarkkinakeskusjärjestöjen edellä mainittujen ajanjaksojen keskeisimmistä järjestölehdistä, Palkkatyöläisestä (SAK), Työnantajasta (STK) sekä Teollisuusviikosta (STK). Tutkimus on rajattu ajallisesti tarkemmin korkean työttömyyden kausiin, 1970-luvun osalta vuosiin 1975–1976 ja 1990-luvun laman osalta vuosiin 1991–1992. Tutkimus on toteutettu laadullisen sisällönanalyysin ja kriittisen diskurssianalyysin menetelmiä soveltaen. Tutkimuksessa hyödynnetään aiempaa työmarkkinoiden ja talouspolitiikan tutkimusta, sekä uusinstitutionalismin, sosiaalisen konstruktionismin ja korporatismin tutkimuksen näkökulmia. Työllisyysongelma ja työpolitiikka ovat perinteisesti ilmenneet Suomessa muille talouspoliittisille näkökannoille, kuten viennin kilpailukyvylle ja kasvupolitiikalle, alisteisina tulokulmina hyvinvointikysymyksiin. Työllisyyden laajempaan yhteiskunnallisen merkityksen kasvuun havahduttiin järjestölehdissä merkittävässä määrin vasta 1990-luvulla suurtyöttömyyden myötä. Esimerkiksi työttömyyden kustannusten ja kilpailukyvyn haasteiden ilmaiseminen työllisyyspuheessa yleistyi tutkimusajanjaksolla. Tästä huolimatta työllisyyden perinteinen toissijainen rooli muihin talous- ja hyvinvointitavoitteisiin nähden ei vielä murtunut työllisyyspuheessa, vaikka työllisyysongelman käsitteellistäminen alkoi yleistyä ja kehittyä. SAK:n ja STK:n yhteiskunnallinen vahva toimijuus työvoiman ja työllisyyden tehtävien määrittelyssä vahvisti jatkuvuutta myös työllisyyspuheessa. 1970-luvulta 1990-luvulle korporatistinen työmarkkinajärjestelmä sitoi osapuolten toimijuuden työmarkkinainstituutioihin, kuten tulopolitiikkaan. Tutkimus vahvistaa, ja työmarkkinajärjestöjen osalta täydentää, aiemman työmarkkinahistorian tutkimuksen käsityksiä työllisyydestä erillisenä yhteiskunnallisena ongelmana erityisesti ennen 1990-lukua, sekä tuo esiin suomalaisten työmarkkinajärjestelmän polkuriippuvuuden. 1990-luvun alussa työmarkkinasuhteet joutuivat koetukselle ja sidos löyheni, muttei rauennut. Elinkeinoelämän ja työnantajien intressien sekä vaikutusvallan jatkumo ja toisaalta uusi vahvistuminen työllisyyskysymyksissä on kuitenkin merkille pantavaa.

Tutkimuksen kohteena ovat sukupuolidiskurssien muutokset 1960-luvulla kahdentyyppisissä nuoria käsittelevissä aineistoissa: Väestöliiton valistusoppaissa vuosilta 1959–1970, 1977 ja 1979 ja Suosikki-lehdessä 1961–1970. Näistä valistusoppaat edustavat institutionalisoitua sukupuolen tietoisen määrittelyn diskurssia ja Suosikki-lehti kaupallista populaarikulttuuria, jolla ei ainakaan 1960-luvun alussa ollut aktiivista päämäärää sukupuolen tuottamisessa. Tutkimus edustaa kvalitatiivista sisällönanalyysia, tutkimusote on diskurssianalyyttinen. Aineiston analysoimisessa on hyödynnetty Atlas.ti -ohjelmaa. Tärkeimpinä lähteinä tutkimuksessa on käytetty oppaiden ja Suosikki-lehden lisäksi Väestöliiton vuosikertomuksia ja toimintasuunnitelmia. Tutkimuksen teoreettinen asetelma nojautuu Michel Foucault'n näkemyksiin diskursseista, sukupuolesta ja seksuaalisuuden määrittelyihin liittyvästä vallasta. Tutkimuksessa rakentuvia käsityksiä sukupuolista verrataan myös Judith Butlerin ajatteluun. Tutkimuksessa oletetaan seksuaalisuuden olevan keskeinen sukupuolta koskevien "totuuksien" tuottamisen alue. Tutkimuksessa tarkastelun kohteena ovat molemmat sukupuolet, koska sukupuolten oletetaan muuttuvan suhteessa toisiinsa. Sukupuolta määrittävien ja tuottavien tahojen tarjoamien sisältöjen muuttuminen ja tahojen välisten valta-asemien uudelleenmäärittyminen muuttavat myös sukupuolia. Valistus ja kaupallinen populaarikulttuuri ovat esimerkkejä tällaisista tahoista. Syntyvät kuvat sukupuolista ovat erilaisia ja muuttuvat eriaikaisesti. Sukupuolidiskursseissa nähdään varsinkin valistuksen osalta muutoksen lisäksi myös pitkäikäistä jatkuvuutta. Suosikki-aineistossa näkyy, että populaarikulttuuriin liittyi sukupuolen rajojen asettamiseen liittyvää keskustelua, mutta myös kapinaa tai erottautumista sukupuolen "arveluttavina" pidetyillä puolilla. Kummassakin aineistotyypissä tulee esiin murrosvaihe suhteessa sukupuolten esittämiseen, Väestöliiton oppaissa vuosien 1965 ja 1967 välillä, Suosikissa vuonna 1968. Vuosikymmenen puolivälissä yliopistomaailmasta alkaneessa keskustelussa seksuaalisuudesta Väestöliiton valistus nähtiin riittämättömänä ja vanhanaikaisena. Liitto reagoi nopeasti tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun ja muokkasi sanomaansa. Oppaissa esiaviollista seksuaalisuutta ei enää nähty luonnonvastaisena, vaan olikin luonnollista toteuttaa itseään ja omaa seksuaalisuuttaan. Suhteen oikeuttamista pelkällä rakkaudella ei enää vastustettu, vaan rakkaus kytkettiin vastuun kantamiseen kumppanista. Valistajien aiempaan tytön ihanteeseen kuului seksuaalinen koskemattomuus, tyttö torjui pojan sopimattomat lähestymisyritykset. Kun seksuaalisen koskemattomuuden merkitys tytön ihanteena väheni, poikaa kiellettiin yrittämästä murtaa tytön vastarintaa. Ihanteeksi tuli yhteinen päätöksenteko, luonnollinen seksuaalisuuden toteuttaminen. 1960-luvun loppuvuosina Suosikissa, jolla aiemmin ei ollut aktiivista agendaa seksuaalisuuden alueella, alettiin ottaa kysymyksiin avoimemmin kantaa ja haastaa vanhanaikaisiksi koettuja näkemyksiä. Tyttöjen ujous ja estoisuus muuttuivat ongelmallisiksi Suosikissa, ja tytön tuli olla vapautunut ja uudenaikainen seksuaalisuutensa suhteen. Kuitenkin Suosikissa tyttöjen seksuaalisuuden ilmaisuun liittyvä moraalinen arviointi jatkui. Toisaalta kahden aineistotyypin diskursiiviset asemat myös lähestyivät jonkin verran toisiaan. 1960-lukuun liitetty suuri seksuaalisuuden muutos paljastuu läheltä tarkasteltuna muotoutuvan pieninä katkeamina ja muutoksina sukupuolidiskursseissa.

Tutkielmassa tarkastellaan talkootyön ja työvelvollisuuslain suhdetta, sekä sitä, millaisia ei-vapaan työn piirteitä talkootyö jatkosodassa sai. Tutkielmassa aihetta lähestytään Marcel van der Lindenin pakotetun työn viitekehyksen kautta. Talvi- ja jatkosodan aikaan Suomessa oli työvoimapulaa, jota valtio pyrki helpottamaan työvelvollisuuslain kautta. Työvelvollisuuslaki teki työvelvollisiksi kaikki 18–59-vuotiaat suomalaiset. Lain nojalla työvelvolliset voitiin velvoittaa tekemään maanpuolustuksen ja kansakunnan toimeentulon kannalta välttämätöntä työtä. Työvoimaviranomaiset uskoivat, että työ sujuisi paremmin, jos se tehtäisiin vapaaehtoisten voimin. Työvelvollisuutta ohjeistettiinkin käyttämään vasta, kun vapaaehtoisia ei ollut saatavilla. Tutkimusaineistona käytettiin Kansallisarkiston kotijoukkojen esikunnan työvoimaosaston sekä eri suojeluskuntien yleistä ja salaista kirjeenvaihtoa. Kirjeenvaihdosta etsittiin mainintoja talkootyön hyödyntämisen perusteista, talkootyön ja työvelvollisuuslain suhteesta, työvoiman tarpeesta, pakon ja vapaaehtoisuuden suhteesta sekä erilaisista tunnelatautuneista ilmauksista. Aineistoa käytiin läpi kvalitatiivista temaattista analyysia käyttäen, ja aineiston tulkinnassa hyödynnettiin uutta sotahistoriaa, tunnehistoriaa ja pakotetun työn viitekehystä. Aineistosta etsittiin erilaisia keinoja millaista vallan käytön muotoja ja pakottamista viranomaisten toiminnassa esiintyi. Työvelvollisuuslaki antoi viranomaisille laajat oikeudet puuttua kansalaisten työntekoon. Kansalaisia voitiin määrätä töihin tai estää poistumasta työpaikoiltaan. Laki toikin muutoksia perinteiseen, historiallisesti vapaaehtoisuuteen perustuneeseen talkootyöhön. Vapaaehtoiseksi ilmoittautumalla kansalainen saattoi vapautua työvelvollisuusmääräyksestä. Tämä mahdollisuus loi illuusion vapaasta valinnasta ja vapaaehtoisuudesta, vaikka todellisuudessa kyseessä oli rajoitettu valinta. Oman työsuhteen vapaasti valitsemisen sijaan kansalaiset saivat vaikuttaa vain siihen, tekivätkö työtä näennäisen vapaaehtoisesti vai työvelvollisena. Viranomaiset olivat kuitenkin varmistaneet, ettei työn teolta voinut välttyä. Työvelvollisuuslaki oli tärkeä työkalu viranomaisille, sillä työvelvollisuusuhka toimi keinona pakottaa kansalaiset valitsemaan viranomaisten kannalta otollisempi talkootyö. Työvelvollisuuden ja talkootyön suhteessa oli jatkosodan ajan läsnä vapaaehtoisuuden paradoksi, yksi tämän tutkielman tuloksista. Vapaaehtoisuuden paradoksilla viitataan jatkosodan kannalta ainutlaatuiseen tilanteeseen, jossa lähtökohtaisesti vapaaehtoinen talkootyö sai pakotetun työn piirteitä työvelvollisuuslain nojalla. Jatkosodan aikana talkootyö lakkasikin olemasta todelliseen vapaaehtoisuuteen perustuvaa.

Tämä ympäristöhistoriallinen tutkielma tarkastelee vesivoiman rakentamissuunnitelmiin liittyvän ympäristönmuutoksen riskin synnyttämää keskustelua ja toimintaa Pohjois-Pohjanmaalla virtaavan Iijoen kontekstissa 1980-luvulla sekä paikallisella, että valtakunnallisella tasolla. Kiistaa tarkastellaan kolmen kysymyksen kautta: Miten paikallista sosiaalista todellisuutta konstruoitiin suhteessa vesivoimasuunnitelmista seuranneeseen ympäristönmuutoksen riskiin, millaista toimintaa ympäristönmuutoksen riski aiheutti paikallisesti sekä miten valtakunnalliset poliittiset tahot vaikuttivat lopulta kiistan ratkeamiseen? Aineistona käytetään arkistoaineistoa, sekä paikallislehtien yleisönosastokirjoituksia. Tutkielma on tapaustutkimus, jossa hyödynnetään diskurssianalyysiä ja sisällönanalyysiä. Diskurssianalyysin kautta tutkitaan sitä, miten ihmiset tulkitsivat ympäristönmuutosta paikallisessa sosiaalisessa todellisuudessa. Paikallista toimintaa sekä sen vaikutusta valtakunnalliseen päätöksentekoon analysoidaan sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen paikallisista arkistoista kerättyä aineistoa. Analyysissa käytetään kansalaisvaikuttamisen, ympäristödemokratian sekä ympäristökysymysten institutionalisoitumisen käsitteitä. Tutkielma osoittaa, että paikallisesti kohdistunut ympäristönmuutoksen riski voi synnyttää laaja-alaista keskustelua sekä toimintaa niin paikallisesti, kuin valtakunnallisesti. Ympäristönmuutoksen riskillä on mahdollisuus muovata sosiaalista todellisuutta ja saada aikaan toimintaa kansalaisyhteiskunnassa, jolla on vaikutusta myös poliittiseen päätöksentekoon sekä yritystoimintaan. Tutkielma osoittaa myös, etteivät hankkeesta vastanneet Pohjolan Voima ja alueen kunnat noudattaneet ympäristödemokratian periaatteita hankkeen suunnittelussa, jolla oli paikallista vastustusta kasvattava vaikutus.