Browsing by master's degree program "Master's Programme in Society and Change"

PISA-menestyksen myötä suomalainen koulutus tunnetaan maailmalla, ja Peru on ollut 2020-luvun alkupuolella merkittävä koulutusvientikohde Suomelle. Tutkielma tarkastelee, millaisia käsityksiä Perussa on suomalaisesta koulutusbrändistä ja miten suomalaista koulutusta markkinoidaan siellä. Lopputuloksena on kuvaus siitä, millaisena Suomi ja sen koulutus nähdään Perussa ja miksi näin on. Tutkielma pohjautuu brändejä ja kulttuurista kääntämistä koskevaan lingvistisen antropologian teoriaan, jossa brändi hahmotetaan aktiivisena ja performatiivisena. Brändin ajatellaan koostuvan diskursseista, joita siteeraamalla brändiä tuotetaan ja uusinnetaan. Diskurssit ovat luonteeltaan sitationaalisia eli yleisesti toistettavia. Kun brändi tuodaan uuteen kontekstiin, kuten Peruun, se muuttuu eli rekontekstualisoituu, ja aiempien diskurssien siteeraamisen lisäksi syntyy aina jotain uutta. Tutkielmassa selvitetään, mitkä koulutusbrändin ainesosat kulkeutuvat Suomesta Peruun, ja millaisia uudenlaisia merkityksiä siellä syntyy. Aineisto koostuu kymmenestä Perun koulutuksen ja yhteiskunnan tuntevan asiantuntijan puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka toteutettiin Limassa ja Helsingissä touko-kesäkuussa 2022, sekä ulkoministeriön laatimasta suomalaista koulutusta koskevasta markkinointimateriaalista. Aineistoa analysoidaan temaattisen analyysin keinoin. Tutkielma osoittaa, että suomalaiseen koulutukseen liitettävistä teemoista muutamat kulkeutuvat Peruun, kuten käsitykset laadusta, teknologiasta ja opettajien vahvasta roolista. Suhtautuminen suomalaiseen koulutukseen on pääasiassa kritiikitöntä, vaikkakin liberaalius ja maallistuneisuus voivat epäilyttää joitakin. Suomalaista yhteiskuntaa, koulutusta ja opettajia idealisoidaan yli puoluerajojen. Tiedon puutteen, sosiaalisen median levittämän virheellisen tiedon ja idealisoinnin vuoksi osa suomalaisen koulutuksen ominaisuuksista, kuten sen verorahoitteisuus, kuitenkin sivuutetaan, eli ne eivät käänny kulttuurisesti. Tulkintoihin vaikuttavat useat yhteiskunnalliset ja historialliset tekijät, sekä globaalit valtasuhteet. Tutkielma valottaa näitä tekijöitä sekä brändien sitationaalisuutta Peruun suuntautuvan koulutusviennin kontekstissa.

Violent radicalization is a process in which proponents of an ideology become convinced that the use of violence is necessary to bring about societal change. In this master's thesis, I examine how the Finnish red's party press contributed to the process of violent radicalization in 1917. The data consists of 1025 articles from the Työmies newspaper throughout the year. I have analyzed the radicalism and persuasion tactics of the articles using a method based on extremist core frames. I have developed the method by combining the diagnostic, prognostic, and motivational core frame model with modern conception on the communication of extremist movements. My analysis confirms that Työmies' writing emphasizing radicalism and societal crisis increased during the year 1917. Työmies' writing evolved into fear-mongering and intensified social division. In the early year Työmies had hopeful perceptions of the future and the perception of the enemy was based on proponents of the tsarist regime. In the later year this shifted into fear-inducing crisis consciousness and contemptuous attitude towards domestic political enemies. My work demonstrates that the method based on the utilization of extremist core frames is well-suited for studying the radicalization of text-based materials.

This thesis studies the discourse of governmental actors in resource-rich countries that base much of their economic structures on the extraction of natural resources. The goal of the study is to explore the links between foreign capital and government-led resource extraction ventures and understand what kind of a discourse is built around natural resource ventures and how governments represent these ventures as a viable model for ‘development’. The focus of this study is the case of the new Orinoco Mining Arch – project in Venezuela, established in 2016, that represents a new extractivist turn in the traditionally oil-based economy of the country. In this thesis the link between foreign capital and resource extraction is understood as fundamentally interconnected through the theoretical framework that positions extractivism as part of a developmentalist and neoliberal ontology. The methodological approach of this thesis is that of Critical Discourse Analysis which is presented based on the poststructuralist views of Ernesto Laclau and Chantal Mouffe on discourse. Furthermore, Fairclough’s approach to Critical Discourse Analysis is used as a way to study and analysis of the research material through textual analysis, discursive practice and social practice. The data consists of three types of material that the Venezuelan governmental actors have published regarding the mining activities of the Orinoco Mining Arch: the opening speech by president Nicolás Maduro at the event to officiate the AMO project, the communications and news articles related to this new project published by the country’s Ministry of Mining and country’s the National Development Plans’ sections that relate to mining. This study shows that attempts to legitimize governmental mining ventures are carried through by building a public image of an ecologically sustainable, dynamic and sovereign mining industry that is deeply linked to the Chavist-nationalist imaginary, and intertwined with more subtle elements, including foreign capital, in the discourse. The analysis of the data found that this resource nationalist discourse, its origin and its features are currently reproducing a developmentalist based neo-extractivist narrative which praises ’development’, considers resource extraction as necessary, and follows a neoliberal logic of accumulation of capital. Thus, despite of its apparent potential for conflict, foreign capital it is part of the developmentalist narrative that the governmental discourse creates. Its manifestation as neo-extractivism has an immense potential for destruction in the socio-ecological context.

Kansainväliset kehitysorganisaatiot ovat varoittaneet viimeaikoina Afrikan ja Lähi-idän nuorisopullistumasta (Youth bulge). Historian vallankumouksia ja jopa imperialismia on selitetty tällä demografisella ilmiöllä. Teorian mukaan suuri nuorten miesten määrä koko väestöä kohden kas-vattaa huomattavasti levottomuuksien riskiä. Suhdeluvut vaihtelevat tutkimuksittain, mutta varsin yleisesti ilmiöstä puhutaan, kun nuorten (12–24 vuotiaiden) osuus koko väestöstä on 20 % tai yli. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen mukaan nuorten suuri määrä yhdessä heikon taloustilanteen, ruuhkautuneiden instituutioiden tai vallankumouksellisten liikkeiden kanssa lisäävät yhteiskunnan räjähdysherkkyyttä. Nuorisopullistuman on selitetty luovan painetta yhteiskuntaan sekä rekrytointi mahdollisuuksia vallankumouksellisille organisaatioille. Suomessa vuonna 1917 12–24 vuotiaita oli 18 % väestöstä. Maassa koettiin laajaa elintarvikepulaa, työttömyyttä sekä poliittista valtakamppailua. Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen Suomeen perustettiin läpi vuoden työväenkaarteja, joista osa oli aseistautuneita sekä vallankumouksellisia. Kaartinmuodostus tapahtui aalloissa, joista merkittävimmät olivat lokakuun ja marraskuun aikana. Työväenkaarteista muodostui osittain sisällissodan punainen puoli vuonna 1918. Tässä tutkimuksessa selvitetään vaikuttiko kuntien väestön ikärakenteissa piilevä nuorisopullistuman alkio kunnan ensimmäisen työväenkaartin perustamisajankohtaan. Tutkimukseen on otettu mukaan 501 kuntaa, joista 396:ssa havaittiin työväenkaartinmuodostusta. Tutkielman analyysi on toteutettu multinominaalisella logistisella regressioanalyysilla. Mallin avulla vertaillaan työväenkaartien perustamisajankohtien todennäköisyyttä käyttämällä ennustemuuttujana kuntien nuorten suhteellista määrää. Vertailua varten mallissa on vakioitu SDP:n äänimäärä, väestöntiheys sekä sekatyöläisten-, maataloustyöläisten -, köyhäinavunsaajien- ja siirtolaisten osuus koko kunnan väestöstä. Tutkielman tuloksissa esitetään, että nuorten suhteellinen määrä ei vaikuttanut yksinään työväenkaartien perustamisajankohtaan eikä myöskään siihen perustettiinko kuntaan työväenkaartia ollenkaan. Ensimmäiset työväenkaartit perustettiin kaupunkeihin ja taajamiin, joissa väentiheys oli korkeimmillaan, mutta nuorten suhteellinen määrä pienempi kuin maaseudulla. Tutkielmassa mukana olleista ennustemuuttujista SDP:n kannatus kunnissa selitti eniten työväenkaartien perustamisajankohtaa. Tämä tukee aikaisempia tutkimuksia, joissa on selitetty esimerkiksi sisällissodan rintamalinjan muodostusta.

Hälso- och sjukvård är något som berör alla i samhället och är därmed ett återkommande tema inom politiken. Sjukskötaryrket har en genuspräglad historia och många anser att yrket inte får det erkännande som det skulle vara värt. Arbete inom mentalsjukvården är speciellt stigmatiserat. Syftet med den här pro gradu avhandlingen är att undersöka hur kvinnliga sjukskötare inom mentalsjukvården konstruerar sitt arbete och sin identitet genom subjektpositionering. I denna diskursanalytiska fallstudie analyseras semistrukturerade intervjuer med kvinnliga sjukskötare som arbetar inom mentalsjukvården i Finland. I analysen identifierades tre dominerande diskurser om sjukskötararbetet: sjukskötararbetet som tilltalande, sjukskötararbetet som tungt samt sjukskötararbetet som ett arbete i ständig förändring. De intervjuade sjukskötarna konstruerade varierande subjektpositioner i förhållande till de dominerande diskurserna. Subjektpositionen som gruppmedlem i sjukskötarnas arbetsgrupp var speciellt påtagbar och konstruerades i förhållande till två av de tre identifierade diskurserna. Framtida forskning kunde undersöka förhållandet mellan konstruktionen av arbetsgruppen och sjukskötares subjektpositionering.

Tämä tutkielma tarkastelee vuosina 1968–1986 toimineen Keskusteluseura Psyke ry:n (Psyke) toimintaa vuosina 1968–1971. Psyke oli Suomen ensimmäinen virallinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdistys, ja se perustettiin homoseksuaalisten tekojen vielä ollessa kriminalisoitua. Yhdistys ajoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä toimi vähemmistön sisäisenä yhdyssiteenä ja keskustelufoorumina. Psyken toimijat olivat pääosin homomiehiä, lesboja, biseksuaaleja ja transvestiitteja. Tutkielmassa rekonstruoidaan Psyken ensimmäiset kolme toimintavuotta selvittämällä, miten ja miksi yhdistys perustettiin, millaista toimintaa sillä oli, keitä sen toimijat olivat ja mitkä heidän toimintamotivaationsa olivat. Lisäksi selvitetään, millaisia keskusteluita yhdistyksen piirissä käytiin yhdistyksen tavoitteista ja toimintatavoista, sekä miten Psyke osallistui seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden uudelleenmäärittelyyn. Tutkielman tavoitteena on paikata Psyken historiaan liittyvää tutkimuksellista aukkoa sekä analysoida Psyken merkitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Psykeä tarkastellaan osana 1960-luvun yhteiskunnallista liikehdintää. Tutkielman pääasiallisena aineistona on käytetty Psyken 96-jäsenlehteä vuosilta 1969–1971 sekä neljää muistitietohaastattelua, jotka toteutettiin tutkielmaa varten. Lehtiaineisto kattaa yhteensä 16 numeroa. Haastateltavat olivat aktiivisesti mukana Psyken toiminnassa tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona. Aineiston monipuolisuutta rajoittaa se, että Psyken asiakirjat eivät ole säilyneet. Ensimmäisinä vuosinaan Psykellä ei vielä ollut tavoite- tai periaateohjelmaa, eivätkä sen tavoitteet ja toimintatavat olleet vielä hahmottuneet tarkasti, joten niistä käytiin aktiivista keskustelua. Aineistosta on tunnistettu viisi tällaista keskustelunaihetta. Keskustelut tuovat esiin, että Psyken piirissä oli monenlaisia ajatuksia siitä, mitä ja miten yhdistyksen tulisi tavoitella. Lisäksi tutkielma osoittaa, että Psyke loi uudenlaista diskurssia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ja antoi vähemmistöön kuuluville uusia, positiivisia tapoja hahmottaa oma identiteettinsä. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että Psyken perustaminen oli lähtölaukaus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Sen toiminta loi pohjaa laajemmalle liikkeelle kolmella tavalla: luomalla yhteisön, joka mahdollisti laajemman järjestäytymisen, aloittamalla keskusteluita liikkeen tavoitteista sekä luomalla uusia tapoja puhua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.

Euroopan talous- ja rahaliitto voidaan nähdä huipentumana kehitykselle, jossa Euroopan poliittista yhtenäisyyttä edistetään taloudellisen integraation keinoin, jatkumona Pariisin sopimuksessa alkunsa saaneelle Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna on selvää, ettei talous- ja rahaliittoa voida kattavasti selittää vain yhdestä näkökulmasta. Aiemmassa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa useiden Euroopan maiden talous- ja rahaliiton jäsenyyspäätöksen on todettu olleen lähinnä poliittinen. Analysoitaessa päätöksenteon perusteluita on kuitenkin otettava huomioon aiheen sekä poliittinen että taloudellinen puoli. EMU-jäsenyyttä koskevan päätöksenteon perustan voi todella vahvistaa vain ottamalla tarkasteluun mukaan myös päätöksentekotilanteessa esitetyt taloudelliset perustelut. Suomi ja Ruotsi tarjoavat tätä tarkoitusta varten erinomaisen tutkimusalustan, sillä 1990-luvun puolivälissä maat muistuttivat toisiaan paitsi yhteiskuntamallin ja kulttuurin myös kansantalouden piirteiden osalta. Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten ja ruotsalaisten kansanedustajien käyttämiä taloudellisia argumentteja, viittauksia ja väitteitä, joita esitettiin maan talous- ja rahaliiton jäsenyyttä käsitelleissä keskeisimmissä valtiopäiväkeskusteluissa vuosina 1996–1998. Tarkastelun pyrkimyksenä on valottaa Suomen ja Ruotsin poliittisten päättäjien päätöksenteon perusteluja maan jäsenyydestä talous- ja rahaliitossa. Suomen eduskunnan osalta tarkastellaan täysistuntojen pöytäkirjoja 20.–21.5.1997 sekä 14.–16.4.1998. Ruotsin osalta tarkastellaan valtiopäivien debatt i kammaren -debattien pöytäkirjoja (riksdagens protokoll) 6.11.1996, 5.6.1997 ja 4.12.1997. Tutkielman metodina käytetään historiantutkimukselle perinteistä aineistolähtöistä tutkimustapaa, jota täydennetään argumentaatioanalyysillä ja tieteen retoriikalla. Tutkimusvaiheessa aineistosta on tunnistettu ne puheenvuorojen osat, joissa on taloudellista sisältöä. Näitä tekstikatkelmia on tarkasteltu lähemmin sen selvittämiseksi, onko kyseessä taloudellinen tai taloustieteelliseen tutkimukseen tukeutuva perustelu maan jäsenyydelle talous- ja rahaliitossa. Analyysin ytimessä on näiden havaintojen vertaileminen hallituksen ja opposition välillä ja kesken sekä Suomen ja Ruotsin välillä. Viimeisessä vaiheessa tehdyt havainnot on luokiteltu EMU:n hyötyjä ja haittoja koskevan aiemman tutkimuksen perusteella loogisen analysoimisen ja tutkimuskysymyksiin vastaamisen mahdollistamiseksi. Tutkielman keskeisimmät tulokset voidaan tiivistää kolmeen kohtaan. Ensinnäkin sekä Suomessa että Ruotsissa talous- ja rahaliiton vaikutukset työttömyystasoon saivat merkittävästi huomiota. Maiden keskusteluteemojen suurin eroavaisuus koski palkkajoustoja ja niiden ehkäisyä, joita käsiteltiin Suomessa kaikkien osapuolten puheenvuoroissa kaikissa tarkastelluissa täysistunnoissa, mutta Ruotsissa ei juurikaan. Toiseksi sekä Suomessa että Ruotsissa EMU-jäsenyyttä vastustaneet keskittyivät jäsenyyttä kannattaneita voimakkaammin kysymyksen taloudellisiin ydinkohtiin. Kolmantena havaintona on, että Suomessa myös EMU:n kannattamiselle esitettiin suhteessa enemmän taloudellisia perusteluja kuin Ruotsissa, jossa puolestaan korostettiin Suomea enemmän talous- ja rahaliiton jäsenyyden avulla saavutettavissa olevia vaikutusmahdollisuuksia kansainväliseen rahapoliittiseen päätöksentekoon. Tutkimuksen ensimmäisen johtopäätöksen mukaan talous- ja rahaliiton jäsenyyden puolesta ja sitä vastaan argumentoitiin taloudellisten perustelujen, viittausten ja väitteiden avulla pitkälti samalla tavalla Suomessa ja Ruotsissa. Maat tekivät siten pääasiassa samanlaisten taloudellisten perustelujen nojalla vastakkaiset ratkaisut. Toisena johtopäätöksenä on, että Suomen ja Ruotsin parlamentaarisen kentän eroavaisuuksilla ja puolueiden keskinäisillä valtasuhteilla vaikuttaa olleen keskeinen rooli maiden päätöksenteossa talous- ja rahaliiton jäsenyydestä, mikä vahvistaa entisestään käsitystä politiikan ja talouden voimakkaasta yhteen kietoutumisesta. Tutkielman kolmantena johtopäätöksenä voidaan kuitenkin todeta, että taloustieteellisen tutkimuksen perusteella sekä Suomessa että Ruotsissa EMU-jäsenyyttä vastustaneilla edustajilla oli esittää painavampia perusteluja liiton ulkopuolelle jäämiseksi kuin jäsenyyden puolustajilla. Lisäksi suoraan tutkielman tutkimuskysymyksistä irrallisena neljäntenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että talous- ja rahaliiton jäsenyyskysymys on ollut sekä suomalaisille että ruotsalaisille kansanedustajille vaikea asiakysymys, jonka täysipainoinen pohtiminen taloudellisesta näkökulmasta olisi vaatinut selvästi syvällisempää taloudellista osaamista.

Tämä maisterintutkielma käsittelee rauhanvälityksestä käytyä poliittista keskustelua Suomessa Kosovon sodan jälkeen. Rauhanvälitys on yksi Suomen ulkopoliittisista tavoitteista. Martti Ahtisaarelle vuonna 2008 myönnetty Nobelin rauhanpalkinto toimi alkusysäyksenä julkiselle keskustelulle Suomen rauhanvälityspotentiaalista, jonka jälkeen Suomi alkoi aktiivisesti kehittää rauhanvälitystoimintaansa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista poliittista keskustelua Suomen rauhanvälittäjän roolista käytiin Kosovon sodan jälkeen ja Suomen vuosina 2008–2012 toteutuneen YK:n turvallisuusneuvostokampanjan aikana. Tutkimus sijoittuu ajallisesti vuosiin 1999–2012. Tutkimus vastaa kolmeen tutkimuskysymykseen: Millaista keskustelua Suomen rauhanvälittäjän roolista käytiin, millaisena Suomen rauhanvälittäjän rooli nähtiin ja millaisia historiallisia narratiiveja Suomen rauhanvälittäjän roolista käydystä eduskuntakeskustelusta ja presidentin ja ulkoministerin puheista on tunnistettavissa. Tutkimus toteutetaan hyödyntäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa James Wertschin narratiiviteorian mukaiset spesifit narratiivit ja kerronnallinen malliskeema, sekä Sirkka Ahosen esittelemä Suomen rauhanvartijan myytti. Tutkielman primääriaineisto koostuu eduskuntakeskusteluista ja silloisten presidenttien ja ulkoministerien puheista. Koodauksen myötä aineistosta muodostuu rauhanvälityksestä käytyyn keskusteluun liittyviä temaattisia kokonaisuuksia, kuten Suomen aktiivisuus ja aloitteellisuus rauhanvälityksessä, Suomi osana kansainvälisiä järjestöjä, Suomi naisten aseman edistäjänä, Suomi neutraalina ja sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona, presidentti Martti Ahtisaaren perintö sekä Suomi rauhanturvaamisen suurvaltana ja matkalla rauhanvälittämisen suurvallaksi. Wertschin ja Ahosen ajatuksiin nojaava teoriaohjaava sisällönanalyysi paljastaa aineistosta toistuvia narratiiveja. Tutkimuksen keskeisinä löydöksinä tunnistetaan narratiivit Suomen historiallisesta roolista neutraalina ja sotilaallisesti liittoutumattomana maana, Suomen pitkä historia rauhanturvaamisessa sekä presidentti Martti Ahtisaaren perinnön ja esimerkin vaaliminen.

This thesis investigates how a relational approach could advance degrowth, an academic discourse and movement seeking to organize economic provisioning in ways that respect the biophysical limits and well-being of all life. The study responds to calls for the degrowth discourse to explicate its underlying philosophical assumptions, which are an integral part of any research paradigm, but especially theorizing making normative claims in support of social change. The study is conducted as a theoretical review and conceptual analysis of degrowth literature. The argument for the relational approach is built by mapping the gaps in degrowth’s current theoretical framework and positioning degrowth in the global pluriverse of alternatives. This teases out the necessity for any underlying assumptions to properly decenter growth. With a focus on ontology and axiology, the thesis then pieces together dispersed studies on relationality by degrowth scholars, in particular the works of Barbara Muraca, Pasi Heikkurinen, and Timothée Parrique. The thesis identifies six foundational premises of relational degrowth theorizing. Concerning ontology, these encompass (1) the constitutive nature of relations, (2) experience as universal affective opening, and (3) technology as a transformative mode of being. As for axiology, the premises comprise (4) autonomy, (5) sufficiency, and (6) care. The study claims that these foundational premises add to the coherence of degrowth theory and could be used to further develop a relational foundation for the degrowth discourse both in terms of scholarship and other praxis. The study hereby contributes to the nascent research area of degrowth’s philosophy of science, strengthening the discourse’s theoretical standing and transdisciplinary potential.

Due to the great need of improving sustainable urban transport and mobility in emerging cities in Latin America, development assistance in the form of Sustainable Urban Mobility planning is currently carried out by national European development agencies and partnerships. This type of assistance is commonly based on successful European experiences and approaches in the field, aiming to decrease both greenhouse gas emissions, poverty and inequality and in the same time to improve accessibility, quality of life and sustainability for the urban citizens. Whilst the model being successful for these purposes in Europe, the emerging nature and different mobility culture of cities in Latin America have experienced different outcomes of Sustainable Urban Mobility planning. The theoretical discussion of this thesis is based on a critical assessment of Modernisation theory and its manifestations in the urban transport sector. The theory would describe the European model of Sustainable Urban Mobility as the “modern”, whereas the mobility paradigm of emerging cities is “yet to be modernised”. This thesis argues that instead of applying the European mobility paradigm on emerging cities, the concept of Sustainable Urban Mobility and its planning models and guidelines need to be contextualised in order to reach the desired outcomes. Through qualitative content analysis of original data from interviews with grassroot level activists, representatives of civil society and non-governmental organisations in the cities of Bogotá and Lima, this thesis shows that the urban structures and mobility culture in the cities differ significantly from the ones in Europe, that lead to different outcomes when applying the European approaches of Sustainable Urban Mobility planning in the cities. The most critical finding is that due to different socioeconomic urban structures, a reduction of greenhouse gas emissions and increase of accessibility cannot be reached simultaneously in a short-term timeframe, as the poor people in the outskirts currently cannot afford other transport modes than non-motorised “sustainable” transport. Challenges such as urbanisation and corruption are often considered the main problems for the implementation of sustainable transport measures in emerging cities. This thesis shows that instead of solely focussing on these challenges, one should criticise the non-contextualised methods in use for encountering them and suggests a preventive approach for urban development. The conclusion follows: It is not only the guidance documents in use for development assistance in the field of Sustainable Urban Mobility that needs to be contextualised, but the whole concept.