Browsing by master's degree program "Master 's Programme in Social Research (SOSM)"

Väestön vanheneminen on yksi merkittävimmistä ilmiöistä, joka koskettaa yhteiskuntia 2000-luvun aikana. Vanheneminen on yhteydessä terveyden heikkenemiseen, mutta tämä muutos terveydessä ilmenee eri tavoin eri ihmisillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tunnistettu erojen olevan yhteydessä sosioekonomisessa asemassa sekä fyysisen aktiivisuuden määrässä oleviin eroavaisuuksiin eri väestönosien välillä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan vanhenemisen vaikutusta koetun terveydentilan, tulotason sekä vapaa-ajan liikunnan kehitykseen vanhemmalla iällä. Näiden kolmen tekijän oletetaan olevan keskinäisesti yhteydessä toisiinsa, minkä vuoksi on mahdollista kartoittaa niiden yhteisiä kehityspolkuja. Mallinnettavat kehityspolut kertovat siitä, miten nämä kolme keskeistä tekijää muuttuvat vanhenemisen myötä, minkä lisäksi tutkielmassa tarkastellaan tekijöitä, joiden avulla voidaan ennakoida yksittäisten henkilöiden mahdollisia kehityspolkuja myöhemmällä iällä. Tutkielman analyysi keskittyy terveyden, tulotason ja liikunnan muutoksiin eläkkeelle jäämistä edeltävällä ajalla sekä sen jälkeisellä ajalla. Näkökulmana on tarkastella vanhemmassa väestössä vallitsevia eroavaisuuksia heidän terveytensä, tulotasonsa sekä vapaa-ajan liikunnan kehityksen osalta. Tutkielmassa hyödynnetään Helsinki Health Study -terveystutkimuksen pitkittäisaineistoa, joka on kerätty vuosien 2000–2017 aikana Helsingin kaupungin työntekijöiltä neljän kyselyaallon aikana. Huomiossa ovat vastaajat, jotka ovat tarkasteluajanjaksolla jääneet vanhuuseläkkeelle, mikä kattaa yhteensä 4254 vastaajaa. Kyselytutkimuksessa on kartoitettu yksityiskohtaisesti vastaajien terveyttä, tulotasoa, vapaa-ajan liikuntaa sekä näitä ennakoivia sosiodemografisia piirteitä, jotka tarjoavat kattavan pohjan kehityspolkuanalyysia hyödyntävän mallin rakentamista varten. Kehityspolkuja mallinnettaessa on havaittavissa neljä toisistaan erottuvaa kehityspolkuryhmää. Näitä ryhmiä tarkastellessa havaitaan, että terveys on moniulotteinen ilmiö, jota sosioekonominen asema yksinään ei riitä selittämään. Sosioekonomisen kerrostuman ala- ja yläpäässä on havaittavissa eriytymistä terveyden suhteen. Yhtäältä tätä voidaan selittää liikunnalla, joka mahdollistaa hyvän terveyden ylläpitämisen eläkeiällä. Toisaalta terveyskäyttäytymiseen liittyvät tekijät kuten tupakointi ja ylipaino ennakoivat heikompaa terveyttä vanhemmalla iällä, mikä myös voi selittää väestössä vallitsevia jakolinjoja. Yksi merkittävistä huolista, joita aikaisemmassa vanhenemista koskevassa tutkimuksessa on esitetty, liittyy vanhenemisen kokemuksen sosioekonomiseen eriytymiseen. Tämänkaltaista eriytymistä on rajallisesti havaittavissa myös tarkastelemani Helsingin kaupungin työntekijöihin keskittyneen aineiston perusteella, mikä muodostuu elinkaaren aikaisten pitkien kehityspolkujen seurauksena. Nämä toisistaan eroavat kehityspolut terveyden, tulotason ja liikunnan osalta eivät kuitenkaan ole huomattavan voimakkaasti toisistaan eriytyviä, vaan tutkimuksessani on havaittavissa vallitsevan statuksen säilyttämiseen viittaavia merkkejä. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen eläkkeelle jäämistä omaksutut terveydelle edulliset toimintatavat ennakoivat hyvän terveyden pysyvyyttä myös myöhemmässä vaiheessa eläkeikää. Kehityspolkuanalyysi on ainutlaatuinen tilastollinen menetelmä, jolla pystytään tarkastelemaan terveyden, tulotason sekä liikunnan kehitystä vanhemmalla iällä moniulotteisesti tavalla, joka paljastaa näiden kolmen tekijän sisäisiä jakolinjoja. Kokonaisuudessaan eläkettä edeltävä koettu terveydentila, sosioekonominen asema ja liikunta ovat keskeisessä roolissa eläkkeelle jäämistä seuraavan ajan terveyden kehityksessä ja näiden tekijöiden kehityspolkujen havainnointi voi auttaa ymmärtämään vanhenemista ilmiönä, joka ei perinteisillä menetelmillä ole tullut näkyväksi.

Tutkielmassa perehdytään opettajien näkemyksiin kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden teemoista korkeakouluopetuksessa. Tutkielman näkökulma on yhteiskuntapoliittinen, mikä tarkoittaa sitä, että kestävän kehityksen ja kansalaisuuden opettaminen nähdään yhteiskunnallisena tavoitteena, jolla pyritään vaikuttamaan kestävään tulevaisuuteen. Tutkielman teoreettiskäsitteellinen viitekehys koostuu kestävän kehityksen ja kansalaisuusopetuksen lähtökohdista sekä transformatiivista oppimista ja opettajan toimijuutta koskevista teorioista. Kansalaisuusopetusta koskevan tutkimuksen taustalla on huoli nuorten poliittisesta aktiivisuudesta, mihin vaikuttaa kasvanut tietoisuus kestävyyshaasteista. Aktiivisen kansalaisuuden tukeminen nähdään keinona vaikuttaa kestävämpään tulevaisuuteen. Transformatiivisen oppimisen teoriaa on esitetty keinona tuottaa yhteiskunnallista muutosta vaikuttamalla oppijoiden arvoihin, asenteisiin ja olemiseen ympäröivässä maailmassa. Aineisto koostuu viidestä yksilöhaastattelusta, joita analysoidaan ankkuroidun tutkimuksen (engl. grounded theory) informoivan sisällönanalyysin keinoin. Haastattelut kerättiin opettajilta, joiden opetuksessa kestävyyden teema on läsnä. Opettajat kuuluvat ansioituneiden opettajien Opettajien akatemiaan, jonka perusteella heidät valittiin haastateltaviksi. Aineistonkeruun tavan tarkoituksena on tietyistä tutkielman teoreettiseen viitekehykseen liittyvistä teemoista keskustelemalla saada tietoa heidän näkemyksistään, kokemuksistaan ja asenteistaan tutkielman aiheisiin liittyen. Tutkielman analyysi tunnistaa kolme kestävän kehityksen opetuksen ulottuvuutta: 1) opettaja tietojen ja taitojen välittäjänä, 2) opetussuunnitelmatyö ja 3) yhteyksien luominen opetuksessa. Aktiivisen kansalaisuuden teema opetuksessa hahmottuu analyysin mukaan kolmen ulottuvuuden kautta: 1) opiskelijoiden toimijuuden tukemisena, 2) opetuksen päämääränä sekä 3) yksittäisen opettajan merkityksenä. Teemoja yhdistäväksi ydinkategoriaksi muodostuu opettajien moninaiset vuorovaikutukselliset roolit kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden tavoitteessa. Havainto opettajien vuorovaikutuksellisen roolin merkityksestä on yhdenmukainen aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkielma osoittaa vuorovaikutuksen merkityksellisen roolin korkeakouluopetuksessa. Analyysi valottaa opettajien vuorovaikutuksellisen roolin korostunutta merkitystä, kun opetus linkittyy kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden teemoihin. Korkeakouluopetus näyttäytyy yhteiskunnallisen muutoksen ajajana opetuksen tuomien tietojen, taitojen, arvojen ja asenteiden kautta. Korkeakouluinstituutiolla on vastuu tulevaisuuden yhteiskunnan johtajien ja päättäjien koulutuksesta inspiroimalla opiskelijoita osallistumaan aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan arvojensa mukaisesti. Tämä korostaa instituution arvopohjan ja eetoksen tärkeyttä sekä opetuksen transformatiivisen potentiaalin merkitystä.

Lähisuhdeväkivalta on globaalisti merkittävä sosiaalinen ja kansanterveydellinen ongelma. Käsitteellä viitataan missä tahansa lähisuhteessa tapahtuvaan käyttäytymiseen, joka aiheuttaa fyysisiä, psyykkisiä tai seksuaalisia vammoja tai haittoja suhteen osapuolille. Maisterintutkielmassa on tarkasteltu lähisuhdeväkivallan ehkäisyä vaikuttavuuden näkökulmasta. Lähtökohtana on, että lähisuhdeväkivallan vähentämiseksi tehtävät toimenpiteet ilmenevät ja ovat empiirisesti jäljitettävissä muutoksiin lähisuhdeväkivaltaa tehneen tai kokeneen ihmisen hyvinvoinnissa tai elinoloissa. Tutkielman tutkimuskysymys on: mitkä lähisuhdeväkivaltaa ehkäisevien psykososiaalisten interventioiden kontekstiin ja mekanismeihin kytkeytyvät tekijät selittävät interventioiden vaikuttavuutta ja miksi näin on? Tutkimusmenetelmänä on realistiseen arviointitutkimukseen perustuva systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jossa tiedonkeruu pohjautuu ennalta määriteltyihin, rajattuihin tutkimuskysymyksiin. Realistinen arviointitutkimus tarkastelee kontekstin, mekanismien ja tulosten keskinäistä vuorovaikutusta ja pyrkii selittämään esimerkkien kautta, mistä onnistumiset ja epäonnistumiset tietyn intervention toteutuksessa johtuvat. Aineistoon on sisällytetty sekä laadullisia, määrällisiä että monimenetelmäisiä tutkimusjulkaisuja. Kirjallisuuskatsauksen aineiston keruu ja valinta on toteutettu työssä kolmivaiheisesti. Ensimmäisen vaiheen alustavan tiedonkeruun ja asiasisältöjen kartoittamisen jälkeen on laadittu lopullinen hakustrategia, jonka aikajänteeksi määriteltiin 1.1.2020–31.3.2022. Tiedonkeruu toteutettiin huhtikuussa 2022 kolmesta tietokannasta ja yhteensä hakuja tehtiin 20 kappaletta. Määritellyillä hakuehdoilla saatiin 89 osumaa, joista lopulliseen aineistoon sisällytettiin 15 vertaisarvioitua alkuperäistutkimus- tai kirjallisuuskatsausartikkelia. Aineiston artikkeleista kuusi oli empiirisiä alkuperäistutkimuksia ja yhdeksän kirjallisuuskatsauksia. Aineiston analyysi on toteutettu realistisen synteesin periaatteita noudattaen kolmivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa on tiivistetty aineisto visuaalisesti taulukkomuotoon tutkimusartikkeleiden aiheiden, tutkittavan joukon, menetelmien ja keskeisten tulosten osalta. Synteesin toisessa vaiheessa aineistolle on toteutettu metodologinen laadunarviointi. Kolmannessa vaiheessa on tunnistettu aineiston artikkeleissa toistuvia konteksteja ja mekanismeja, joiden yhteisvaikutuksella väkivaltaa joko onnistuttiin tai ei onnistuttu vähentämään. Aineistoon valikoituneiden tutkimusten ja tutkimuskatsausten heterogeenisyyden vuoksi mikään yksittäinen interventio ei noussut esiin muita menetelmiä tehokkaampana keinona lähisuhdeväkivallan vähentämiseen. Interventioiden kontekstin osalta keskeisiä toiminnan onnistumista selittäviä tekijöitä olivat tutkittavien valikoituminen sekä intervention maantieteellinen, institutionaalinen ja sosiaalinen toteutusympäristö. Yksilötason vaikuttavuudesta eniten näyttöä aikaansaaduista hyödyistä oli väkivallan tekijöille kohdennetuilla kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pohjautuvilla interventioilla. Yksilötasolla keskeiseksi eri interventioiden toimivuutta selittäväksi tekijäksi nousi lisäksi sekä väkivallan tekijöiden että uhrien osalta interventioon osallistuvien motivaatio. Lähisuhdeväkivallan uhrin ajattelutapojen, käsitysten ja käyttäytymisen muutokseen tähdänneet tutkimukset aineistossa olivat ongelmallisia, sillä niissä ei kuvattu interventioiden konkreettista tai teoreettista toiminnan mekanismia. Siten se, miksi ja miten lähisuhteessa tapahtuva väkivalta vähenisi väkivallan uhrin psykososiaalisella tuella jäi selvittämättä. Ottaen huomioon lähisuhdeväkivallan uhrien elämäntilanteen kompleksisuuden, on pääteltävissä, että integroitu interventiomalli, jossa yhdistetään erilaisia elementtejä ja korostetaan erilaisia teoreettisia lähestymistapoja tuottaa parempia tuloksia väkivallan vähenemisen kannalta kuin tietty yksittäinen interventio. Intervention tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen liittyvin tekijöiden tunnistaminen on keskeistä, jotta niihin voidaan kiinnittää huomiota sekä uusia väkivallan vähentämisen interventioita suunniteltaessa että niiden vaikutuksia ja vaikuttavuutta arvioitaessa.

The City of Helsinki is the largest employer in Finland. During the last decades, Finland, especially Helsinki, has become more multicultural and multiethnic due to increasing international migration. The aim of this thesis was to examine whether migrant employees have observed and experienced more workplace bullying than their Finnish-born colleagues, and whether gender, age, education or being bullied in childhood might affect this association. The Helsinki Health Study, a questionnaire survey conducted in 2017, was used. In total, 5898 the City of Helsinki employees between ages 19 to 39 responded to the survey; of them, seven per cent had been born abroad. The methods used in the analysis were cross-tabulations and binary logistic regression. The results were broadly in line with previous studies. After adjusting for different characteristics, migrant employees were more likely to experience workplace bullying than their Finnish-born colleagues. In addition, women and the less educated reported workplace bullying more often than men and the highly educated. The highest risk of workplace bullying was found for those who had also experienced childhood bullying. The additional analysis revealed a higher likelihood to experience bullying for migrants born in Africa, the Middle East, and Russia. No difference was found in observing workplace bullying between Finnish-born and all migrants, but according to additional analysis, those who had immigrated to Finland from Africa and the Middle East had observed workplace bullying more often than those who had been born in Finland. The study provides further evidence that immigrant status is associated with a higher likelihood of workplace bullying among 19- to 39-year-old municipal employees. Further investigation is required to unfold the tendencies between different ages and education levels, sectors, and genders, so that workplace bullying can be tackled more effectively. When there are enough respondents, more precise comparisons can be made between migrants of different countries of origin. Workplace bullying in multicultural work communities should be studied with even more versatile methods, especially paying attention to the means that could be used to effectively and permanently reduce the bullying experienced by migrants. With the increasing shortage of labour force, especially in the health and social care sector, diversity at workplaces will increase in Finnish workplaces, and the wellbeing of all employees needs more attention.

Useissa tutkimuksissa on havaittu heikkojen kognitiivisten kykyjen ja rikosalttiuden välinen yhteys. Heikkojen kognitiivisten kykyjen takana voi olla neuropsykologisia ongelmia, jotka saattavat näkyä jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi käytöshäiriöinä tai koulunkäyntiin liittyvinä vaikeuksina. Toisaalta varhaiset käytöshäiriöt ja matala koulutus ovat yhteydessä rikoskäyttäytymiseen. Rikoskäyttäytymisen taustalla olevien kognitioon liittyvien mekanismien selvittäminen on tärkeää, jotta mahdolliset preventiot ja interventiot pystytään kohdistamaan oikein. Kognitiivisten kykyjen ja rikoskäyttäytymisen yhteyttä on tutkittu erilaisilla mittareilla ja erilaisissa populaatioissa. Tässä tutkielmassa näiden ilmiöiden välisiä yhteyksiä tarkastellaan käyttämällä kognitiiviseen toiminnanohjaukseen ja antisosiaaliseen käytökseen liittyviä muuttujia. Aiemmassa tutkimuksessa ilmiöiden välisiä yhteyksiä on tarkasteltu pääasiassa poikittaisasetelmilla tai lapsuusaikaan sijoittuvilla lyhyen aikavälin seuranta-aineistoilla. Tutkielman tarkoituksena on selvittää nuoruuden toiminnanohjauksen ja myöhemmän antisosiaalisen käytöksen yhteyksiä käyttämällä laajaa seuranta-aineistoa. Aineistona on käytetty Kaksosten kehitys ja terveys –tutkimusta (FinnTwin12), jossa on seurattu suomalaisia kaksospareja nuoruudesta aikuisuuteen (N=1841). Tutkielmassa käytetty aineisto on FT12-tutkimuksen intensiiviotos, jossa mukana olleiden kaksosten terveyttä tutkittiin laajemmin. Nuoruuden seurantakerralla intensiiviotokselle teetettiin toiminnanohjausta mittaavia testejä, joita on käytetty tutkielman analyyseissa pääselittäjinä. Intensiiviotoksen henkilöille toteutettiin nuoruuden ja varhaisaikuisuuden seurantakerroilla psykiatriset SSAGA-haastattelut, joihin sisältyi antisosiaaliseen käytökseen liittyviä kysymyksiä. Näin ollen toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteyksiä pystyttiin tarkastelemaan pitkittäisasetelmalla. Tutkielman analyysimenetelminä on käytetty Poisson-regressiota ja logistista regressioanalyysia. Tutkielman tulosten perusteella toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteydet ovat huomattavasti epäselvempiä kuin aiemman tutkimuksen perusteella. Kolmesta toiminnanohjausta mittaavasta testistä ainoastaan yksi oli heikosti yhteydessä myöhempään antisosiaalisuuteen. Kahden muun testin ja antisosiaalisen käytöksen välillä yhteyksiä ei havaittu. Tulos on monilta osin ristiriidassa aiempaan tutkimustietoon nähden, jonka mukaan toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen välillä on selvä yhteys. Eriävää tulosta saattaa selittää esimerkiksi pitkä, keskimäärin kahdeksan vuoden seuranta-aika, ja kaikkein antisosiaalisimpien henkilöiden puuttuminen aineistosta. Toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteydestä on tehty vain vähän pitkittäistutkimuksia. Erityisesti nuoruuden ja aikuisuuden seurantakertoihin pohjautuvat tutkimukset ovat harvinaisia. Yhteyttä tulisi jatkossa tutkia vahvemmilla tutkimusasetelmilla, joiden perusteella voitaisiin paremmin arvioida varhaisten toiminnanohjauksen ongelmien roolia sitkeän antisosiaalisen käytöksen kehityksessä.

Keväällä 2020 maailma muuttui perustavanlaatuisesti, kun koronaviruspandemia levisi maailmalla ja sulki yhteiskuntia. Vastakeinona viruksen leviämiselle pyrittiin keksimään erilaisia suojautumiskeinoja. Yhteiskunnallisten sulkutoimien lisäksi kansalaisia läpi maailman kehotettiin omaksumaan erilaisia suojautumiskäyttäytymisen muotoja. Vakiintuneimmiksi näistä eri suojautumiskäyttäytymisen muodoista valikoituivat kasvosuojainten käyttö, hyvä käsihygienia, turvavälien pitäminen sekä rokottautuminen. Moni suojautumiskeinoista herätti laaja-alaista keskustelua ja vastahakoisuutta etenkin Yhdysvalloissa, jossa suojautumiskäyttäytymisestä tuli vahvasti poliittinen ilmiö; konservatiivit vastustivat ja liberaalit suhtautuivat myötämielisemmin näitä kohtaan. Keskustelun levitessä myös Suomeen, oli mielestäni tärkeää selvittää, missä määrin käyttäytymisen politisoituminen ja kielteisyys suojautumiskäyttäytymistä kohtaan näkyisi konservatiivisten ihmisten keskuudessa. Konservatiivisuudella viitataan usein joukkoon arvoja, jotka edustavat jotain toivottavaa lopputulemaa, ohjaten samalla myös käyttäytymistä sitä kohti. Konservatiivien suhtautuminen vallitsevaan pandemiaan näyttäytyy kaksijakoisena, sillä historiallisesti, ja aiemman tutkimuksen mukaan korostuneen riskeiltä suojautumisen on katsottu kuuluvan konservatiivien arvomaailmaan, kun taas nykyisessä reaalimaailmassa on saatu hyvin ristiriitaista näyttöä konservatiivien käyttäytymisestä. Lopulta selvisi, että Suomessa eri suojautumiskäyttäytymisten muodot ovat hyvin suosittuja koko kansan keskuudessa. Ainoastaan rokottautumishalukkuudessa ilmenee eroja konservatiivipuolueiden ja muiden välillä. Normien vaikutus suojautumiskäyttäytymisten omaksumiseen osoittautui olevan erittäin keskeisessä asemassa paitsi hyvien suojautumiskäytänteiden leviämisessä, myös konservatiivien keskuudessa leviävän suojautumiskäyttäytymistä haittaavan disinformaation leviämisessä.

Moni suomalainen lähiö on saanut oman tunnistettavan identiteetin, ja erilaiset kulttuuriset käsitykset ja sosiaaliset merkitykset näkyvät kaupunginosahierarkiassa. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä paikan ominaisuuksia Korso saa ja miten Korson maine näkyy Helsingin Sanomien julkaisemissa teksteissä vuosina 2011–2021. Suomalaisessa kontekstissa Vantaalla sijaitseva Korso mielletään usein huonomaineiseksi leimautuneeksi paikaksi ja samalla paikalliset korsolaiset asukkaat mielletään maineeltaan tietynlaisiksi. Tutkielmassa pohditaan myös median osallisuutta huonomaineiseksi leimautuneen lähiön ja sen asukkaiden maineen luomiseen ja uusintamiseen. Tutkielmassa Korson mediateksteissä saamia paikan ominaisuuksia analysoidaan hyödyntäen muun muassa paikan maineeseen liittyvää aiempaa sosiologista tutkimusta sekä Loïc Wacquant'n (2008) alueellisen eli territoriaalisen stigman käsitettä. Tutkielmassa aineisto, Helsingin Sanomissa 2011–2021 julkaistut tekstit, joissa mainitaan Korso tai korsolaisuus, on analysoitu aineistolähtöisesti grounded theory -menetelmää hyödyntäen. Aineistolähtöinen analyysi nosti aineistosta esiin neljä Korson mediajulkaisuissa saamaa ominaisuutta: Korso hurjamaineisena paikkana, Korso haavoittuvaisten paikkana, Korso tavanomaisen elämän paikkana sekä Korson syvän vaikutuksen siellä asuvaan tai joskus asuneeseen. Keskeisinä johtopäätöksinä tutkielmassa todetaan, että erityisesti Korson lähiön ulkopuoliset ajattelevat Korson hurjamaineiseksi paikaksi ja liittävät korsolaisiin jopa alaluokkaisia piirteitä. Media ja fiktio osallistuvat Korson ja korsolaisten hurjan maineen uusintamiseen, kun taas paikalliset korsolaiset hyödyntävät erilaisia strategioita asuinpaikkansa rajun maineen kanssa toimimiseen. Näitä keinoja ovat muun muassa huumori ja jopa Korson brändäys. Korso haavoittuvaisten paikkana tulee aineistossa esiin erilaisina alueella esiintyvinä sosiaalisina ongelmina, epäsiistinä fyysisenä ympäristönä sekä erilaisten globaalien ja lokaalien yhteiskunnallisten muutosten kautta. Aineisto kertoo Korson olevan kuitenkin myös tavanomaisen elämän paikka. Aineiston analyysin kautta tuli myös esiin, miten syvästi Korsossa asuminen vaikuttaa siellä asuvan tai joskus asuneen maailmankuvaan. Tämä näkyy erityisesti siinä, miten korsolaisuus sallii ja suorastaan edellyttää suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta niin muita ihmisiä kuin paikan ulkonäköä kohtaan. Tutkielmassa tulee myös esiin median vastuu yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Shahram Hatami Työn nimi: Kotoutumisen edistäminen pääkaupunkiseudun kuntien kotouttamisohjelmissa Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: 5/2022 Sivumäärä: 77 Avainsanat: kotouttaminen, kotoutuminen, maahanmuuttajat, osallisuus, sosiaalityö Ohjaaja tai ohjaajat: Heidi Muurinen ja Marja Katisko Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kotoutumisen edistämistä ja kotoutumisen ulottuvuuksia pääkaupunkiseudun kuntien kotouttamisohjelmissa. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten pääkaupunkiseudun kuntien kotouttamisohjelmat pyrkivät edistämään kotoutumista? ja 2) Mitkä kotoutumisen eri ulottuvuudet nousevat esiin pääkaupunkiseudun kuntien kotouttamisohjelmissa? Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka teoreettisen viitekehyksen muodostavat kotoutumisen edistäminen, sosiaalinen osallisuus ja Friedrich Heckmannin kotoutumisen neljä ulottuvuutta, jotka ovat rakenteellinen, kulttuurinen, vuorovaikutuksellinen ja identifioiva ulottuvuus. Tarkastelun kohteena on Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupunkien kotouttamisohjelmat, sillä maahanmuuttajien osuus on suuri erityisesti pääkaupunkiseudulla. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysillä aineistoa teemoitellen, jonka jälkeen aineistosta esiin nousevia huomioita tarkasteltiin tutkielman teoreettisen viitekehyksen ja aiemman tutkimuksen kautta. Tutkielmassa kotoutumisen edistäminen pääkaupunkiseudun kuntien kotouttamisohjelmissa hahmottuu kolmen pääluokan kautta, jotka ovat kotouttamisohjelma yleisesti ja kotoutumisen edistäminen, eri tahojen vastuut ja yhteistyön rooli kotoutumisen edistämisessä sekä toimenpiteet kotoutumisen edistämisessä. Tulosten perusteella pääkaupunkiseudun kuntien kotouttamisohjelmissa painottuvat eri asiat kotoutumisen edistämisessä. Kotouttamisohjelmissa nousee esiin erityisesti maahanmuuttajien työllisyyteen, osaamiseen ja palveluihin liittyviä asioita sekä kotoutumisen edistämisestä vastuussa olevat tahot ja monialainen yhteistyö kotoutumisen edistämiseksi. Kaikissa kotouttamisohjelmissa on havaittavissa Heckmannin neljään kotoutumisen ulottuvuuteen liittyviä osa-alueita. Eroja kotouttamisohjelmien välillä on siinä, miten ja missä määrin ulottuvuudet tulevat niissä esiin. Selkeimmin neljästä ulottuvuudesta esiin nousee rakenteellisen kotoutumisen ulottuvuus identifioivan kotoutumisen ulottuvuuden jäädessä muita kotoutumisen ulottuvuuk-sia vähemmälle huomiolle. Tutkielman perusteella käy ilmi, että kotouttamisohjelmissa vähälle huomiolle jää erityisesti maahanmuuttajan vastuu kotoutumisesta ja maahanmuuttajan osallisuuden tukeminen, jotka nostetaan teoriassa tärkeiksi kotoutumisen osa-alueiksi kotoutumisen edistämisen näkökulmasta. Kotoutumisen ulottuvuudet nousevat esiin painottuen erityisesti yhteen ulottuvuuteen. Eri kotoutumisen ulottuvuuksia on tärkeä huomioida kotouttamisohjelmissa tasapuolisesti, sillä eri kotoutumisen ulottuvuudet tukevat toisiaan maahanmuuttajan kotoutumisessa.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin miten HAUS kehittämiskeskus Oy:n (aiemmin Hallinnon kehittämiskeskus) järjestämän Uudistuja-koulutusohjelman läpikäyneet henkilöt kuvailivat sen vaikutuksia. Heiltä kysyttiin, onko koulutusohjelma vaikuttanut heidän asenteisiinsa, toimintatapoihinsa ja edustamiensa organisaatioidensa toimintaan, sekä miten hyödylliseksi he kokivat koulutuksen kokonaisuudessaan. Tutkimuksen tavoite oli kartoittaa ja luoda kokonaiskuvaa Uudistuja-koulutusohjelman vaikutuksista. Tutkimus on tehty toimeksiantoa koulutusohjelman toteuttaneelle asiantuntijaorganisaatiolle, HAUS Oy:lle. Aineisto koostuu yhdeksästä Uudistuja-koulutusohjelman läpikäyneen henkilön haastattelusta, jotka suoritettiin puolistrukturoituina virikehaastatteluina. Kaikki haastattelut toteutettiin 2020, syyskuun ja joulukuun välisenä aikana. Aineisto on analysoitu tutkimuksen teoreettiseen viitekehyksen Kirkpatrickin viitekehystä soveltaen, jolloin analyysitasot koostuvat asenteista, omasta toiminnasta, organisaatio toiminnasta sekä hyödyistä. Haastateltavat kertoivat Uudistuja-koulutusohjelman vaikuttaneen kattavasti heidän asenteisiinsa, mm. muuntuneiden näkökulmien, prosessien ja verkostojen liittyvien käsityksien myötä. Omaan toimintaan liittyviä muutoksia esiintyi mm. organisointi ja viestimistavoissa, sekä vaihtelevina toimintamalli - muutoksina. Organisaatio tason muutoksia edusti puolestaan toimintamallimuutokset, rakenteelliset muutokset sekä muuntuneet käytänteet tai asenteet liittyen organisaatioiden johtotason yhteistyöhön ja viestimistapoihin. Analyysitasoja yhdistävät esiintymät koostuivat muutoksista johtamis- ja toimintamalleissa, näkökulmissa, viestimistavoissa, sekä lisääntyneestä verkostoitumisesta ja yhteistyöstä. Tämän lisäksi haastateltavat kertoivat kehittyneensä laajasti, mm. laajentuneen itsetuntemuksen myötä. Kokonaisuudessaan on Uudistuja -koulutusohjelma vaikuttanut moniulotteisesti koulutettavien asenteisiin, toimintatapoihin sekä heidän edustamiensa organisaatioiden toimintaan. Haastateltavat kertoivat oppineensa kattavasti valtionhallinnon ja sen edustamien yksiköiden toiminnasta, sekä kehittyneensä omassa johtamistyössään.

Ylivelkaantuminen on kasvava yhteiskunnallinen ongelma, joka koskettaa yhä useampaa lapsiperhettä. Siitä huolimatta lapsiperheiden ylivelkaantumista ei ole juurikaan tutkittu Suomessa, ja kuva lapsiperheköyhyydestä on monelta osin vajavainen. Jotta velkaongelmia osattaisiin ennaltaehkäistä ja niihin osattaisiin puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, tarvitaan tietoa taloutta horjuttavista tekijöistä. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tutkia millaisia asioita lapsiperheiden vanhemmat kuvaavat olevan ylivelkaantumisen ja maksuvaikeuksien taustalla. Käsitin ylivelkaantumisen yhtenä köyhyyden ulottuvuutena, jolloin aihetta oli mahdollista lähestyä köyhyyden teoreettisten selitysmallien avulla. Tutkielman aineistona hyödynsin Mieli ry:n YLVA-hankkeen yhteydessä toteutettua kyselytutkimusta (”Miten ylivelkaantuminen näkyy lapsiperheissä?”). Kyselyn kohderyhmänä olivat alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmat, joilla oli kokemuksia ylivelkaantumisesta ja maksuvaikeuksista. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja analyysissa hyödynnettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Analyysin tuloksena syntyi seitsemän erilaista luokkaa niistä tekijöistä, joita vanhemmat kuvasivat olevan ylivelkaantumisen ja maksuvaikeuksien taustalla. Nämä luokat olivat: elinkustannukset, taloudenhallinta, terveys ja hyvinvointi, yhteiskunnan tuet ja etuudet, työelämään liittyvät tekijät, perherakenne ja taloudellinen väkivalta. Nämä tekijät oli mahdollista jaotella yksilöllisiin, rakenteellisiin ja fatalistisiin selityksiin köyhyyden teoreettisten selitysmallien mukaisesti. Tutkielman tulosten perusteella lapsiperheiden ylivelkaantumisen ja maksuvaikeuksien taustalla on monia erilaisia tekijöitä. Nämä tekijät liittyvät sekä yksilöön itseensä että häntä ympäröivään yhteiskuntaan. Tavanomaisesti talousongelmien taustalla esiintyi yhtä aikaa erilaisia ja eri tasoisia tekijöitä, jotka kietoutuivat toisiinsa. Tulosten perusteella lapsiperheiden velkaongelmien ratkaisussa tarvitaan sekä yksilötason että yhteiskunnan rakenteellisen tason toimia.