Browsing by Title

Hyvinvoinnilla on useita eri ulottuvuuksia ja sitä voidaan jaotella sen perusteella, tarkastellaanko hyvinvointia objektiivisesta vai subjektiivisesta näkökulmasta. Maisterintutkielmassa tarkasteltiin työttömien metallimiesten käsityksiä hyvinvoinnista. Tutkielmassa lähestyttiin työttömien hyvinvointia itseohjautuvuusteorian näkökulmasta. Tutkielman tutkimuskysymys on, millä tavalla työttömät jäsentävät ja tulkitsevat hyvinvointia ja kuinka itseohjautuvuusteorian mukaiset ulottuvuudet näkyvät työttömien käsityksissä hyvinvoinnista. Tutkielmassa käytettävä haastatteluaineisto on saatu yhteiskunnallisesta tietoarkisto Ailasta. Aineistoa on analysoitu teorialähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla voidaan tarkastella aineistoa jonkin jo olemassa olevan teorian tai mallin mukaisesti. Metallimiesten haastatteluista nousi esiin itseohjautuvuusteorian kolme eri ulottuvuutta. Metallimiesten puheissa korostui erityisesti yhteisöllisyyden, itsenäisyyden sekä pystyvyyden tunteiden merkitys hyvinvoinnille työttömyysaikana. Itseohjautuvuusteorian mukaisten ulottuvuuksien lisäksi esiin nousi päihteettömyyden, terveyden ja säännöllisen arjen merkitys hyvinvoinnille. Haastateltavat työttömät toivat laajasti esiin subjektiivisia näkemyksiään siitä, mitkä asiat ovat olennaisia hyvinvoinnin kannalta. Tutkielman tuloksista on pääteltävissä, että työttömien hyvinvointikäsitykset ovat moniulotteisia ja osittain sidoksissa itseohjautuvuusteorian mukaiseen kolmeen psykologiseen perustarpeeseen. Työttömien hyvinvointi on kuitenkin moniulotteinen kokonaisuus, joka vaatii edelleen lisää tutkimusta.

Eläinten hyvinvoinnin parantamiseen tarvitaan paljon tieteellistä tutkimusta tunteista, älykkyydestä ja lajikohtaisista tarpeista. Tiedon pohjalta pystytään vertaamaan ja kehittämään eläinten tarpeisiin soveltuvia olosuhteita, kuten esimerkiksi virikkeitä ja hoitomuotoja eläintarhoissa. Eläintarhaolosuhteissa eläimen hyvinvoinnin saavuttaminen vaatii kompromisseja tilan ja resurssien rajallisuuden vuoksi. Parhaimman kompromissin löytämiseen vaaditaan tieteellistä tietoa lajikohtaisesta hyvinvoinnista. Maisterintutkielman tarkoituksena oli tuottaa tieteelliseen tietoon perustuva arvio Korkeasaaren eläintarhassa valittujen lajien hyvinvoinnista, jotka olivat huulipekari (Tayassu pecari), pikkumarmosetti (Cebuella pygmaea), punaniskakenguru (Macropus rufogriseus) ja sinikurkkuara (Ara glaucogularis). Tavoitteena oli tunnistaa tekijät, jotka vaikuttavat kyseisten eläinten hyvinvointiin luonnossa, ja verrata niitä eläintarhassa olevien yksilöiden olosuhteisiin. Tämän avulla pystyttiin arvioimaan lajikohtaiset tarpeet, joita tarvitaan eläinten hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Vertasin hyvinvointiarvioitani tutkittavien lajien hoitajien tekemiin arvioihin, minkä tarkoituksena oli ymmärtää, riippuuko hyvinvoinnin arvio arvioijan näkökulmasta, ja onko lajien välillä eroja siinä, mihin seikkoihin arvioitsijat kiinnittävät huomiota. Arviointeja vertailemalla oli myös tarkoitus löytää tekijöitä, joilla on vaikutusta lajikohtaiseen hyvinvointiin Korkeasaaressa, minkä pohjalta voidaan ymmärtää ja kehittää mahdollisia hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä. Toteutin tutkielman eri osioissa. Ensin suoritin kirjallisuuskatsauksen, jonka tarkoituksena oli määrittää tutkittavien lajien käyttäytyminen ja hyvinvoinnin tarpeet tieteellisten tutkimuksien avulla. Seuraavaksi selvitin eläinten olosuhteet Korkeasaaressa aitauksien kuvaamisen, tarkastelun ja hoitajien haastattelujen avulla. Tämän jälkeen tein hyvinvointikartoitukset, joita verrattiin tutkittavien eläinten hoitajien vastaaviin tilastollisesti. Hoitajat arvioivat lajien hyvinvoinnin aina paremmaksi kuin minä, ja erot arvioinneissa olivat suuria. Johtopäätöksenä voidaan pitää, että suora vertailu luonnonympäristöön voi johtaa huomattavasti alhaisempiin hyvinvointiarvioihin. Tällainen on esimerkiksi trooppisen ilmaston vertailu Suomen vuodenaikaisvaihteluun, vaikka eläimillä olisi aina mahdollisuus suotuisiin lämpö- ja valaistusolosuhteisiin. Hyvinvoinnin osa-alueiden välillä ei ollut merkittäviä eroja. Huomattavaa on, että hoitajat arvioivat samalla myös paitsi eläimen olosuhteita, myös omaa onnistumistaan niiden hoidossa. Tämä voi vaikuttaa siihen, että yksikään laji ei saanut hoitajilta yhtään 1-arviota, kun taas minulla oli objektiivisempi ote arviointiin, sillä kritiikki ei kohdistunut minuun edes välillisesti.

Tutkielma käsittelee pienituloisuudessa elävien kuvailuja hyvinvoinnistaan ja sen rajoituksista. Tutkielmassa tarkastellaan, miten köyhyys näyttäytyy arkielämää määrittelevänä kontekstina yksilöiden hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään, millaisia sisältöjä köyhyyskirjoituskilpailuun osallistuneet henkilöt tuovat esiin hyvinvointiaan edistävinä ja tukevina sekä rajoittavina kokonaisuuksina. Tutkimus paikantuu kvalitatiivisen köyhyys- ja hyvinvointitutkimuksen kentälle ja hyvinvointia lähestytään kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. Metodina tutkielmassa on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkielman aineistona on Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä –kirjoituskilpailun vuonna 2012 kerätty seuranta-aineisto. Aineisto on analyysissa rajattu kahteen pääteemaan 1. hyvinvointia rajoittavat ja 2. hyvinvointia tukevat ja edistävät sisällöt. Näihin teemoihin sijoittuvat sisällöt muodostavat kokonaisuuden, joka käsittää 358 aineisto-otetta. Tekstinkäsittelyohjelmaan vietynä aineisto-otteiden kokonaisuus on noin 69 liuskaa. Kahden pääteeman sisälle on muodostettu alateemoja linkittämällä yhteen toisiinsa liittyviä ja samankaltaisia asiakokonaisuuksia. Aineiston valossa voidaan todeta, että köyhyys rajoittaa yksilöiden hyvinvointia. Köyhyys luo elämäntilanteena kontekstin, jossa yksilön hyvinvointia rajoittavat erilaiset taloudellisesta niukkuudesta aiheutuvat kuormitustekijät. Rajoittaviksi tekijöiksi tutkielmassa on yksilöity sairastaminen, elintason alhaisuus ja kuluttamisen rajoitukset, velkaantuminen ja velkakierteet, sosiaalinen syrjintä ja ulkopuolisuus sekä henkinen kuormitus. Hyvinvointia rajoittavat asiat konkretisoituvat ihmisten arkielämässä ja kokemuksissa kaikilla hyvinvoinnin tasoilla. Pienituloisuudella voi siis olla seurauksia yksilöiden aineelliselle, sosiaaliselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Kirjoituskilpailuun osallistuneet henkilöt kuvailivat myös hyvinvointiaan edistäviä ja tukevia seikkoja. Hyvinvointia tukevat ja edistävät toimivat sosiaaliset suhteet ja lähiverkostot sekä onnistunut yhteistyö palvelujärjestelmän tahojen kanssa. Hyvinvoinnin ylläpitämisen kannalta osallisuuden ja tasavertaisuuden kokemukset ovat kirjoittajille merkityksellisiä. Sosiaalinen hyväksyntä sekä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen, niin omissa lähiverkostoissa kuin palvelujärjestelmässä, näyttäytyivät tärkeinä hyvinvointia ja osallisuutta edistävinä seikkoina. Mielekäs ja merkityksellinen tekeminen sekä itsensä toteuttamisen ja kehittämisen mahdollisuus tukevat itsetuntoa ja antavat onnistumisen kokemuksia. Aineellista tukea kirjoittajat saavat lähiverkostoltaan, seurakunnalta sekä sosiaalitoimesta. Toimeentulotuki näyttäytyi kirjoittajille viimesijaisena tukimuotona. Kaikenlainen toiminnallisuus rytmittää arkea ja antaa elämälle sisältöä. Uskonto on tärkeä voimavara erityisesti toivon ja turvallisuuden tunteen näkökulmasta. Luontoon mennään levähtämään, rauhoittumaan ja eheytymään. Oman arvomaailman ja positiivisen elämänasenteen merkitys köyhyydessä pärjäämiselle on ratkaisevaa. Taloudellinen niukkuus ei yksinään määritä ja ohjaa yksilön koettua hyvinvointia ja elämääntyytyväisyyttä. Köyhyydestä voi kuitenkin seurata esteitä yksilöiden valinnan- sekä toimintamahdollisuuksien ja osallisuuden näkökulmasta. Kirjoittajat kertovat huonoista, lannistavista ja epäonnistuneista avunsaamisen sekä –hakemisen kokemuksista, jotka kuvailevat pienituloisen henkilön eriarvoisuutta palvelujärjestelmässä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden ja laadun tulisi olla kaikille yhteiskunnan jäsenille sama riippumatta taloudellisesta statuksesta. Empaattinen ja hyväksyvä lähestymistapa luo pohjan toimivalle vuorovaikutukselle yksilön ja asiantuntijan kohtaamisessa. Julkinen keskustelu köyhyydestä koetaan yksipuolisena, leimaavana ja normittavana. Keskustelua tulisi monipuolistaa ja laajentaa käsitystä köyhyydestä elämäntilanteena. Tässä tehtävässä pienituloisten omat kokemukset ovat avainasemassa.

According to the results, female entrepreneurs define their entrepreneurial identity in many ways. Both individual and social factors are part of the negotiation of entrepreneurial identity. In the entrepreneurship of women entrepreneurs, self-listening and realization are meaningful. In addition, societal factors is also a factor of formation of one's own entrepreneurship and entrepreneurial identity. Balance between one's own well-being and self-fulfillment is important in the entrepreneurship. The study supports previous research on women's holistic way of acting as entrepreneurs (see Kyrö 2004). Some of the female entrepreneurs wanted to keep the size of their company small, which supports previous research. However, in this study, there were also female entrepreneurs whose goal was to grow their business, or their business had already expanded internationally, which differs from previous research data. In addition, with this study, it was revealed that for the female entrepreneurs in the study, taking care of their own well-being is an important part of their entrepreneurship.

Aims of the Study. This Study's Aim was to find out the factors that influence Well-Being in the storycrafted stories of Finnish and Palestinian Children. In the past ten years the research of Children's Well-Being has partly developed to a more childperspective direction. Children have slowly started moving from being objects to active subjects and becoming experts of their own Well-Being. This sort of expertese and respect of Childrens own visions has been the Aim also in this Study. In the present Study the focus is on both the resources and suppressors of the Well-Being as well as the similarities and differences between the stories of the Children from two Nationalities. Awareness of the factors influencing Children's Well-Being can on it's part help the Adults working with Children to pay more attention to the things that are meaningful for Children. Methods. The Research Data was given as a ready collected data from the research project Children tell about their Well-Being – Who listens? (projectnumber 1134911), that was funded by Academy of Finland. The research consortium was a collaboration between the Universities of Helsinki and Oulu. In the University of Helsinki it was led by professor Liisa Karlsson. The Finnish stories were retrieved from the Finnish Social Sciences data archive. These stories were collected between the years 1996-2001. The Palestinian data was gathered in Lebanon among the Palestinian refugees between the years 2006-2012. Altogether the datas consist of 81 stories, of which 42 are from Finns and 39 are from Palestinians.Children in both datas were 2-12 years old. In the review of the stories the wellfare theory by Erik Allardt(1976), a Finnish sociologist, was used as a guideline. The resources and suppressors of Well-Being were monitored through Allardt's dimensions of wellfare; material conditions (having), social relationships (loving) and the societal level (being). In the analysingprocess quatifying and contets specification were used. Results and conclusions. The resources of Well-Being in the stories from both datas were home, the satisfaction of basic needs, happiness, play, peer relationships, family and the possibility to influence in their own matters. In addition to these, in the stories of the Palestinians feeling secure and the possibility to influence thorough dance were also regarded as resources. In Finnish stories also autonomous adventures with peers were labelled as resources. Suppressors for Well-Being in the stories of both datas were shortcomings of material conditions, fear and shortcomings of the possibilities to influence own matters. Suppressors in the stories of Palestinians were also the lack of peer relationships, impossibility to play or to attend school, loss of close-ones and the unsaturation of basic needs. Additional suppressors in the stories of the Finns were difficulties in play and being left alone. In the stories of Palestinian Children one can find the experiences and consequences of War from the Child's point of view. In the stories of Finnish Children material conditions and possibilities of influencing own matters were better than in the Palestinian stories. Finnish stories revealed also challenges in peer relationships. As a conclusion from the stories of the Children peer relationships, play, family, satisfaction of basic needs and the possibility to influence ones own matters appear to be meaningful for the Well-Being of Children from both countries.

Tutkielma käsittelee velvoittamista ja ohjailemista Tarja Halosen uudenvuodenpuheissa. Aineistona on kahdeksan uudenvuodenpuhetta, vuosilta 2001–2008. Puheet ovat luettavissa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen aineistopalvelu Kainon kautta (www.kaino.kotus.fi) sekä presidentin kanslian internetsivuilta (www.tpk.fi). Tutkielmassa käsitellään puheita kirjoitettuina teksteinä ja tutkitaan niitä tekstintutkimuksen työvälinein. Tärkeän teoriataustan työlle muodostaa myös Perelmanin ja Olbrechts-Tytecan retoriikka- ja argumentaatioanalyysi. Analyysissa selvitetään ensiksi, millä keinoin Halonen velvoittaa kuulijaa puheissaan, ja toiseksi, keitä tai mitä ohjailevissa ilmauksissa velvoitetaan. Kolmanneksi tarkastellaan vielä velvoittavien ilmausten esiintymistä tekstiympäristössään: useasta typografisesta kappaleesta koostuvissa temaattisissa kokonaisuuksissa ja yhden typografisen kappaleen mittaisissa tekstikokonaisuuksissa. Myös presidentin uudenvuodenpuheen kokonaisrakennetta esitellään lyhyesti. Tutkielma etenee siten, että ensin tarkastellaan uudenvuodenpuheissa esiintyviä sellaisia kehotuksia, jotka kirjoittaja on katsonut eksplisiittisiksi tai kiistattomiksi velvoitteiksi: imperatiivimuotoisia kehotuksia, nesessiivirakenteita ja modaalisia verbejä deonttisen modaalisuuden ilmauksina sekä yksikön ensimmäisen persoonan käyttöä tietyissä ilmauksissa. Näistä siirrytään käsittelemään implisiittisempää velvoittamista: esimerkiksi lauseeseen valittujen sanojen leksikaalinen merkitys vaikuttaa siihen, tulkitseeko kuulija ilmauksen velvoittavaksi. Halosen uudenvuodenpuheissa usein indikatiivinen väitelause etääntyy pelkän episteemisen varmuuden toteamisen tehtävästä ja lähestyy velvoittamisen ja kuulijan ohjaamisen tehtävää (esim. "Meidän tehtävämme on arvojen siirtäminen tuleville sukupolville"). Aineistosta ilmenee, että Halosen uudenvuodenpuheissa velvoittavat ilmaukset voivat joko suuntautua ilmipannulle velvoitettavalle, joka voi olla me tai te tai jokin kolmas nimetty toimija (esim. Irak tai Euroopan unioni), tai velvoitettava voi olla ilmipanematon. Merkille pantavaa on, että kolmannelle nimetylle toimijalle suunnatuilla velvoitteilla on kahtalainen tehtävä: esimerkiksi lause "Irakin on noudatettava ehdoitta turvallisuusneuvoston päätöslauselmia" on muodoltaan velvoite (nesessiivirakenne), mutta kuulijan näkökulmasta se on presidentin lausuma tiedottava toteamus asioiden tilasta. Uudenvuodenpuheen typografinen tekstikappale voi sisältää yhden tai useamman velvoittavan ilmauksen tai olla täysin velvoittamaton ja pikemminkin tiedottava. Säännönmukaista velvoittavien ilmausten suhteessa tekstiympäristöönsä on se, että typografisessa kappaleessa on aina yhden tai useamman velvoittavan ilmauksen lisäksi myös velvoitetta perustelevaa ja pohjustavaa ainesta.

The focus of my study was to find out, what kind of parlances concerning welfare service work at child welfare institution employees construct and what kind of agency is available to - and possible for -them in that particular context. The study offers information that can be used when developing welfare service work at child welfare institutions, and brings up the employees' talk in a situation where child protection is said to be in a critical state in our society and in which general societal discussion has focused mainly on the work of social workers. For this study, I interviewed six employees working for three different child protective service institutions. Two of the interviewees were male, and four were female. I analyzed the research material by means of discourse analysis. The results include four parlances, which are parlance of care, parlance of control, employee-focused parlance and societal parlance. In the parlances of care and control, the focus was on the relationship between the employee and the child (client). Employee-focused parlance was the strongest one. It represented talk where the work itself seemed to be organised through – and was dependent on - the welfare service employee. In these kinds of situations, the employees' personal qualities like gender, attitude and personality were spoken of as central to being and acting at work. In talk, the use of personality for work purposes was either approved of or settled against. There was also talk concerning welfare service work at child welfare institutions in relation to society. This parlance was used to defend child welfare service institutions' place in the field of foster care. The typical things, which are common in welfare service work widely, guided the child welfare service employees' agency. The employees' agency was, from this point of view minor. From the point of view of society it was limited to social political decisions, child protection law and other agents working outside the institution. Inside the child welfare institution agency was limited to the wellbeing of children who lived in a child welfare institution, and the day-to-day structure in the institution. Also, in talk, the employees' agency was gendered. According to the results, however, the employees also have power over their own way of being in the context of work. That is also why the employees' agency seemed to be strong. The results also showed that welfare service employees' agency is based on their ability to adjust to the situational and general demands put upon them in their work.

Perustoimeentulotuen siirto Kelaan vuoden 2017 alussa kasvatti merkittävästi asiakasmääriä Kelassa ja muutti asiakaskuntaa. Työn kuormittavuus asiakaspalvelussa lisääntyi muutoksen myötä. Näihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan pääkaupunkiseudun Kelassa vuoden 2019 aikana toteutetulla palvelutapamuutoksella. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan tämän palvelutapamuutoksen vaikutuksia asiakaskohtaamisiin Kelan asiakaspalvelun työntekijöiden näkökulmasta. Tutkimuksessa pyritään avaamaan sitä, miten käytössä oleva palvelutapa vaikuttaa työntekijän ja asiakkaan väliseen kasvokkaiseen vuorovaikutustilanteeseen. Samalla mietitään sitä, miten vuorovaikutustilanteiden sujuvoittaminen voi parantaa virkailijoiden työhyvinvointia. Konkreettisimmin uusi palvelutapa näyttäytyy asiakkaalle vuoronumeropalvelun poistona ja niin, että asiakkaan asiaa hoidetaan palvelupisteissä vastaanottoaulassa ja ajanvarauksella. Pyrin tutkimuksellani valaisemaan sitä, miten haastavia ja monimutkaisia vuorovaikutustilanteet Kelan asiakaspalvelussa ovat. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ovat Michael Lipskyn kuvaukset katutason byrokraateista, Erving Goffmanin analyysit ihmisten välisestä kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta, sekä Arlie Russell Hochschildin käsitys tunnetyöstä. Tämä vertaileva tapaustutkimus toteutettiin haastattelemalla pääkaupunkiseudun Kelan kahden palvelupisteen asiakaspalvelun työntekijöitä. Vertailun mahdollisti se, että toinen palvelupiste oli siirtynyt jo ennen haastatteluja uuteen palvelutapaan. Näitä haastatteluja analysoitiin laadullisesti sisällönanalyysin avulla. Analyysia tehtiin muodostamalla ensin oletuksia kerätystä haastatteluaineistosta. Näitä oletuksia koeteltiin käsitteiden kautta, jotka nousivat teoreettisesta viitekehyksestä. Nämä käsitteet ja niihin perustuvat tutkimuskysymykset ohjasivat sisällönanalyysia. Tulokset näyttävät, että tarkasteltavat palvelutavat muovaavat palvelupisteissä tehtävää kasvotyötä. Asiakaspalvelun vuorovaikutustilanteet ovat yksilöllisiä ja niissä käytetään hyväksi työntekijöiden henkilökohtaisia ominaisuuksia, kokemusta sekä palvelutavan raameissa organisaation tarjoamia työkaluja ja apuvälineitä. Tärkein organisaation apuvälineistä on Kelassa käytössä oleva Oiwa-asiakastietojärjestelmä, joka on työntekijöiden käytössä asiakastiskeillä ja taustatilojen tietokoneilla ja josta näkyy muun muassa asiakkaiden etuusratkaisut sekä asiakkaiden Kelaan toimittamat dokumentit. Uusi palvelutapa nähdään haastavana, sillä Oiwa-järjestelmään ei ole aulasta nopeaa tai helppoa pääsyä. Organisaation apuvälineiden käyttö on sallittua, mutta vaatii enemmän työntekijän henkilökohtaista harkintaa. Uudessa palvelutavassa virkailijoiden harkintavalta lisääntyy ja korostuu. Vaikka työ koetaan rankkana, työntekijät osaavat pitää oman persoonansa erillään työroolista siinä mielessä, etteivät tunteet kuormita työntekijöitä merkittävästi kummassakaan palvelupisteessä. Uudessa palvelutavassa asiakkaita kohdataan vastaanottoaulassa samassa tilassa muiden asiakkaiden kanssa. Tämä asettaa uusia haasteita kasvotyölle. Myös tietoturvaan liittyvistä asioista käydään keskustelua, kun samassa tilassa kohdataan useita asiakkaita. Työntekijöiden kuormittumisen helpottumista ja työhyvinvoinnin parantumista palvelutavan muutoksen jäljiltä on liian aikaista arvioida vielä tässä vaiheessa. Palvelutapamuutos on kuitenkin prosessi, jota viedään jatkuvasti eteenpäin ja toteutetaan eri tavoilla eri Kelan palvelupisteissä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Tässä työssä tutkittiin kansanedustajien puhetta ja argumentointia talouskurista. Työn tarkoituksena oli selvittää, miten hyvinvointiyhteiskunta näyttäytyy talouskurin perusteluna. Hyvinvointiyhteiskunta ja julkisen talouden säästöpaineet olivat eduskuntavaaleissa 2011 ja sen jälkeisessä julkisessa keskustelussa paljon esillä, koska erityisesti kansainvälinen taloustilanne oli heikentynyt. Koin tärkeäksi analysoida tarkemmin, miten talouskuria perustellaan ja miten hyvinvointiyhteiskuntaa käytetään argumenttina. Tutkimusmetodina oli retorinen analyysi, jota sovellettiin Chaïm Perelmanin käytäntöjen pohjalta. Aineistona oli kaksi eduskuntakeskustelua: Hallitusohjelmakeskustelu kesällä 2011 ja keskustelu pääministerin hallituksen politiikkaa koskevasta ilmoituksesta talvella 2012. Aineisto rajattiin hallituspuolueiden kansanedustajien kommentteihin, joissa vaadittiin tiukempaa taloudenpitoa tai varoitettiin synkentyvästä taloustilanteesta. Kommentteja kertyi yhteensä 126. Lisäksi vertailukohtana käytettiin Paavo Lipposen hallituksen ohjelmasta käytyä keskustelua vuodelta 1995. Kansanedustajien vaatimukset säntillisemmästä taloudenpidosta olivat jaettavissa kolmeen teemaan. Talouskurivaatimuksia perusteltiin kriisiytyneellä taloustilanteella, kunnollisuuden ihanteella sekä sosiaalisella oikeudenmukaisuudella tai hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisellä. Eduskunnassa luotiin kriisitunnelmaa vahvalla retoriikalla, jossa vedottiin niin isänmaallisuuteen, suomalaisten me-henkeen kuin tulevien sukupolvien edun ajattelemiseen. Vahvana elementtinä kansanedustajien puheessa oli myös pelko menettämisestä. Edustajat varoittivat esimerkiksi rahojen loppumisesta ja siitä, ettei tulevien sukupolvien koulutukseen tai vanhusten hoivaan enää olisi varaa. Raija Julkusen mukaan 90-luvun laman aikana poliitikkojen käyttämä retoriikka pärjäämisestä ja sosiaaliturvan väärinkäytöksistä muutti kansalaisten mentaalisia malleja hyvinvointiyhteiskunnasta. Julkusen mukaan retoriikalla kansalaiset saatiin hyväksymään laman aikana tehdyt julkisen talouden isot leikkaukset. Tämän työn aineiston perusteella on syytä uskoa, että samanlaista retoriikkaa käytetään nyt. Hyvinvointiyhteiskunnan leikkauksia perustellaan nytkin sen pelastamisella ja poliitikot vaativat isoja rakenteellisia muutoksia suomalaisen yhteiskuntarakenteen tervehdyttämiseksi. Hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen säilyttämistä käytettiin hyvin paljon argumenttina erilaisille uudistuksille. Tämän voidaan tulkita heijastavan poliitikkojen luottamusta siihen, että kaikki hyväksyvät hyvinvointiyhteiskunnan yhteisenä päämääränä ja yhteiskuntamallina. Samalla huomionarvoista kuitenkin on, etteivät poliitikot juuri määrittele termiä, mikä voi kertoa Perelmaninkin esittelemästä teoriasta, jonka mukaan arvoilla on universaali hyväksyntä vain pääpiirteissään.

Tekijänoikeudella suojattujen teosten käyttö- ja jakeluympäristö on keskittynyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana kasvavassa määrin digitaaliseen ympäristöön eli internetiin. Tekijänoikeus itsessään on kokenut muutoksia, jotka ovat nähtävissä mm. muuttuneessa osapuoliasetelmassa sekä teosten hyödyntämistavoissa ja kasvaneessa varallisuusarvossa. Tietoverkon mahdollistamat oikeudenloukkaukset ovat nopeammin ja helpommin toteutettavissa ja oikeudenhaltijoiden kärsimät vahingot ovat usein suurempia analogiseen toimintaympäristöön verrattuna. Massaoikeudenloukkauksiin liittyvän anonymiteetin ja vastuun pirstaloitumisen seurauksena oikeudenhaltijoille aiheutuvat tosiasialliset vahingot uhkaavat jäädä kompensoimatta. Tutkielman keskeisenä tavoitteena on tarkastella tekijänoikeuslain 57 §:n mukaisen korvausjärjestelmän toimivuutta oikeudenloukkauksen kompensoimisessa digitaalisessa ympäristössä. Korvausjärjestelmän osalta tarkastellaan tekijänoikeuslain 57.1 §:n mukaisen hyvityksen ja 57.2 §:n mukaisen vahingonkorvauksen edellytyksiä ja määrän arviointiin liittyviä tekijöitä. Kompensaatiomuotojen erityispiirteiden tarkastelun ohella tutkielmassa arvioidaan korvausjärjestelmän kykyä toteuttaa sille asetettuja tavoitteita, kuten reparaatiota eli oikeudenhaltijan saattamista siihen asemaan, jossa hän olisi ilman loukkaustekoa. Tutkielman punaisena lankana toimii tekijänoikeuslain korvausjärjestelmän toimivuuden tarkasteleminen suhteessa digitalisoitumisesta johtuviin muutoksiin ja haasteisiin. Näkökulma on puhtaasti siviilioikeudellinen, ja rikosoikeudellinen vastuu on rajattu tutkielmassa tarkastelun ulkopuolelle. Tutkielmassa käytetty tutkimusmetodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Vertailevaa näkökulmaa on haettu vertaamalla tekijänoikeuslain 57 §:n mukaista korvausjärjestelmää tuoreen liikesalaisuuslain säännöksiin liikesalaisuuden oikeudettoman hyödyntämisen kompensoimisesta. Tältä osin tarkastelun keskiöön on nostettu korvausjärjestelmien keskinäisen vertailun ohella tekijänoikeuslain korvausjärjestelmän erillisyyden tarkoituksenmukaisuuden arviointi ja kehittämismahdollisuudet. Tutkielmassa on hyödynnetty laajasti tuomioistuinten oikeuskäytäntöä, jonka avulla on pyritty havainnollistamaan oikeudenloukkausten kompensoimisessa tapahtunutta viimeaikaista kehitystä. Keskeisten korvausvastuun toteutumisen haasteiden voidaan katsoa liittyvän oikeudenloukkauksen hyvittämisen osalta hyvityksen asemaan käyttökorvausluontoisena maksuna sekä siihen, ettei hyvitykseen sovelleta täyden korvauksen periaatetta. Hyvitystä täydentävän korvauksen osalta ongelmallisena voidaan puolestaan pitää korkeita näyttövaatimuksia loukkausteon ja aiheutuneen vahingon välisestä kausaalisuhteesta sekä aiheutuneen vahingon määrästä. Hyvityksen ja vahingonkorvauksen määrän arviointia ja yhtenäisen korvauskäytännön muodostumista hankaloittavat lisäksi aineettomia teoksia koskeva arvostuksenvaraisuus, vahingon mittausteknisten seikkojen epäselvyys sekä vähäiset tai puutteelliset korvausmäärää koskevat perustelut oikeuskäytännössä.