Browsing by department "Department of Political and Economic Studies (2010-2017)"

In recent years, a resurgent leftist faction has arisen in the Democratic Party of the United States, emerging first in Senator Bernie Sanders’ campaign to become the party’s nominee in the 2016 presidential election. Sanders’ campaign declared a ‘political revolution’, a left-wing project advocating socioeconomic and political transformation and problematizing inequality in American society. The primary election process drew deep factional lines in the party between Sanders’ and Hillary Clinton’s supporters, and ultimately resulted in Clinton’s candidacy and defeat in the general election. In the wake of Sanders’ campaign, multiple left-wing organisations emerged both within the Democratic Party and beyond it, adopting his policy goals and campaigning style. Among these was Justice Democrats, a factionally-oriented organization challenging Democratic incumbents and endeavouring to enact a political realignment towards the left on the intra-party level. The ongoing factional struggle is seen against the backdrop of a broader hegemonic crisis. The leftist faction of the party has produced a new populist discourse building a counter-hegemonic left-wing social imaginary. This thesis examines the discourse of the political revolution, and the discursive devices constituting its articulation of key dichotomies. The thesis applies a theoretical framework of Giovanni Sartori’s factionalism, Margaret Canovan’s populism, and Gramscian hegemony to conduct a discourse analysis of the resurgent leftist discourse on the meso and macro levels. This thesis asks: how does the discourse of the political revolution construct an adversarial dichotomy of an in-group and an out-group as part of its populist counter-hegemonic project? To answer its research question, the thesis develops its methodological approach by combining critical discourse analysis (CDA), discourse theory, and aspects of the complementary method of discourse tracing. This framework views discourses and social reality as mutually constitutive. The value of such analysis lies in practicing reflexivity and considering what kind of social reality the discourse strives to generate, reproducing and disrupting dominant ideas and structures. Examining a discourse yields insight into the possible real-world consequences of the adoption of the worldview it constitutes, and facilitates the tracing of shifts in political culture. The thesis finds that, on the meso level, the discourse constructs a logic of difference to dismantle the conception of the Democratic Party as monolithic, producing an ideologically-based factional challenge through the dichotomisation of two factional groups. The discourse articulates an ideologically committed left-wing factional in-group, and a clientelist party establishment out-group corrupted by established campaign finance practices. The adversarial in-group and out-group constitute factions of principle and interest (as per Sartori), drawing from the redemptive and pragmatic faces of democracy, respectively. On the macro level, the discourse constructs a logic of equivalence through articulating a populist people-elite binary. ‘The people’ are conceived of as a broad, diverse collective connected by class-based grievances and interests, sovereign but unrepresented. This is juxtaposed with the articulation of an out-of-touch, oligarchic elite configuration consisting of dominant economic forces, a political elite, and a discursive elite. The elite are likewise connected by class interests, exercising undue influence over the political system and reproducing a hegemony facilitating economic inequality. The elite is articulated as the common Other for ‘the people’ as the groups’ class interests conflict and systemic structures privilege the elite at the expense of the needs of the people. This people-vs-elite dichotomisation produces the articulation of ‘the people’ as a historical bloc, a class alliance with transformative capacity, whose political action is seen as necessary to usher in a democratic renewal at both the meso and macro levels. The discourse scandalizes the existing level of inequalities in American society and articulates campaign finance practices yielding wealthy elites influence over the political process as impermissible. These scandalisations challenge existing social structures and dominant ideas. The discourse seeks to thereby shift these ideas and practices beyond the hegemonic limits of intelligibility through the production of a left-wing social imaginary. Understanding the effects of discourses and discursive shifts on social reality, and vice versa, is useful for academics examining social reproduction and transformation. A discursive shift the like of which the political revolution seeks to achieve holds practical policy implications and has potentially wide-reaching consequences on U.S. political culture and social practices. Ramifications may be felt beyond borders in the political discourses of other nations due to the prominent position the U.S. holds in the international community. Should this counter-hegemonic discourse become more broadly adopted within the Democratic Party and beyond, it may provide a blueprint for similar movements in comparable contexts.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten nuorten yhteiskunnallinen toimijuus rakentuu kansalaisjärjestötoiminnassa Brasilian Guaritubassa. Yksi tutkimuksen keskeisimmistä teemoista on kasvatuksen rooli yhteiskunnallisiin eriarvoisuuksiin pureutumisessa sekä kasvatuksen kentällä ilmenevät valtasuhteet ja dialogin merkitys niissä. Nuorten tomijuutta tarkastellaan tutkimuksessa Paulo Freiren kriittisen pedagogiikan valossa, jonka mukaan eriarvoisuutta voidaan haastaan nimenomaan vahvistamalla oppilaiden toimijuutta ja kriittistä ajattelua. Kenttätyöni aikana muotoutunut tutkimuskysymys on: ”Miten opetuksen kautta parantuneet vuorovaikutustaidot vahvistavat lasten ja nuorten toimijuutta?” Tutkimuksessa on käytetty vuorovaikutusta korostavia tulkitsevia ja dekolonisoivia metodologioita, ja ensisijaisesti se seuraa tulkitsevan fenomenologian metodologiaa. Tulkitsevassa fenomenologiassa tutkija toimii haastateltavien kanssa yhteistyössä identifioidessaan ja tulkitessaan merkittäviä teemoja, jotka auttavat määrittelemään tutkimusaihetta. Tutkimuskohteena olevassa järjestössä toimii musiikkiprojekti sekä lukutaitoon keskittyvä keskusteluryhmä, joista molemmissa opetustulokset perustuvat avoimeen vuorovaikutukseen. Kenttätyön aikana kerätty aineisto koostuu 16 semi-strukturoidusta haastattelusta, muistiinpanoista, sekä tutkimuspäiväkirjasta ja havaintopäiväkirjasta. Tulosten esittelyssä on tulkitsevan fenomenologian mukaisesti sisällytetty tekstikappaleita suoraan haastateltavien puheista. Lainauksilla on tutkimuksessa keskeinen rooli analyysin muodostamisessa, joka osittain rakennetaan juuri niiden ympärille. Tulosten kautta tutkimuksessa kuvataan nuorten erilaisia tapoja ilmaista itseään esimerkiksi musiikin ja avoimen dialogin kautta sekä heidän kykyään luoda merkityksiä ympäröivästä yhteiskunnasta heidän marginalisoidusta asemastaan käsin. Erityisesti opetuksen dialogisuus on merkittävä piirre, joka tekee siitä merkityksellistä oppilaille sekä vahvistaa heidän toimijuuttaan ja uskoaan omiin kykyihinsä. Kenttätyöni aikana merkittäväksi teemaksi nousi avoin ja kannustava dialogi sekä nuorten kokemus siitä, että heitä kuunnellaan ja heidän näkemyksiään arvostetaan opetustilanteissa. Samalla tutkimus tuo esiin, että koulutuksessa vallitsee moninaisia valtasuhteita ja ennakkoluuloja, jotka sekä heikentävät että vahvistavat nuorten omaa yhteiskunnallista toimijuutta. Tutkimuksessa korostuu Paulo Freiren ajattelua mukaillen, että muutokseen ohjaavan opetuksen keskiössä tulee olla praksis eli käytännön toiminnan yhdistyminen kriittiseen reflektioon. Tulosten mukaan oppilaat olivat saaneet uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä juuri itsereflektion ja keskustelun yhdistävässä opetuksessa. Yhteisöllisen taidekasvatuksen kautta nuoret voivat tuoda esiin heidän elämäänsä kohdistuvia epäkohtia ja löytää yhteisen äänen marginalisoiduille kokemuksilleen. Positiivinen ajattelu ja usko kehitykseen ulottuu tutkimustulosten mukaan oppilaiden itsereflektiota laajemmin myös oman asuinalueen, yhteisön ja yhteiskunnan arviointiin.

This thesis studies the European Union’s approach to the reconstruction of Syria. It focuses on the years 2016-2019, when the discussion on the reconstruction has been the most prominent. The official European Union stance on the reconstruction is that the EU will participate in the reconstruction of Syria only when a credible and meaningful political process, based on the United Nations Security Council Resolution 2254 and the Geneva Communique, and negotiated by the Syrian parties, is firmly underway. The thesis analyses this stance in-depth defines the key elements of the approach and explores dilemmas that arise from the clash between the approach and conflict context. Post-conflict reconstruction is linked to the post-conflict peacebuilding framework. It can encompass political, social and economic aspects of rebuilding states after wars. When external, mainly western and international, actors participate in reconstruction, they have often promoted liberal peace, including democracy, market economy and modern state institutions. This has led to so called statebuilding approach, which focuses on strengthening state institutions and promoting good governance. The EU’s approach is analysed in this framework, with a focus on normative power. The EU has been described asa normative power, which has been constructed on a normative basis and promotes normative principles in its international relations. To analyse the reconstruction approach, this thesis uses publicly available documents from relevant EU bodies as a source for the analysis. Main focus is with the European External Action Service documents, with inputs from relevant documents from other bodies. The source materials are analysed and categorised using Qualitative Content Analysis method. The key findings of the research are that the EU’s approach is based on strong economic power leverage and promotion of normative principles with a focus on reforming the political system and facilitating reconciliation. The reconstruction assistance is used as a leverage to push Syrian parties and their allies to the peace negotiations in Geneva under the UN auspices. The EU legitimates its role through emphasising its neutral longer-term approach that is based on humanitarian principles and support for Syrian voices and ownership. It also externalises its normative identity as a peace project as the source of credibility in promoting peace. The approach has had little effect on the Assad government, which has strengthened its grip on state structures. This poses a dilemma to the EU and other international actors: how to fulfil humanitarian objectives without legitimating the government? The concept of reconstruction with its flexibility has shown that many activities can and are done under other terms such as early recovery and stabilisation. However, operating like this can undermine the official political stance.

Thesis aims to investigate the motivations of the 2018’s planned policy in Finland, that would have allowed small companies to lay off workers easier. Policy was motivated by small companies’ having more uncertainty about employment decisions. It was assumed that when companies that were small enough could dismiss workers more easily, they would hire more employees, which would increase overall employment. At first, thesis discusses about effort and employees in a more general level using the one difference of dismissal conditions that exists in the Finnish labor market. It is found that there are differences in the employment decisions: employers do not want to hire any worker, they know that some perform better than other and there are incentives to choose a suitable worker. From these results, discussion becomes about potential moral hazard that could cause small companies to be less willing to hire additional workers. It is theoretically motivated, that easing dismissal conditions could improve employment through increased effort that can follow from the easing of dismissal conditions. However, there is not found a moral hazard problem that could only exist in small companies. Small companies may have harder to find a suitable worker for the potentially open position. Moral hazard might not be the only thing that explains this. It can also be attributed to the different characteristics of small and large firms. In addition, even if the employment could increase when dismissal conditions are eased, effects would be relatively small in the theoretical framework.

Effective responses to climate change cannot be achieved without the transition away from fossil-fuel-based electricity systems towards low-carbon systems of power generation. Such sustainability transitions are highly complex and require deep structural changes along different dimensions: technological, economic, political, infrastructural or socio-cultural. The transitions literature has so far very much focused on the diffusion of (radical) sustainable innovations like wind or solar, while the destabilisation and decline of unsustainable technologies such as coal has received much less attention. The decline of established systems is of particular importance to reduce greenhouse gas emissions effectively. It also creates space for sustainable innovations, thereby accelerating ongoing transitions. Decline processes in general, and of fossil-fuel-based systems in particular, are value-laden and often highly conflictual. They usually involve a broad range of powerful actors trying to influence the pace and direction of the transition. How these different actors affect the transition is an open issue. So far, only few studies have targeted the role of politics and power in decline processes. The goal of this study is to contribute to the understanding of the ‘politics of decline’ by looking into the public discourse on the coal phase-out and energy transition in Germany. This research is based on a discourse analysis of 345 newspaper articles published between 2000 and 2019. The study explores how actors struggle to build or challenge the legitimacy of coal-fired power generation through storylines and elucidates how they form discourse coalitions based on those storylines. The research also aims to uncover broader discursive developments with the potential to influence the pathway of the energy transition. The discourse analytical approach is qualitatively driven, but also entails quantitative coding with NVivo to record how frequently certain categories appear in the data set across time. The study reveals two antagonist actor coalitions. The anti-coal coalition, comprising NGOs, activists, the Green party, the Ministry for the Environment, think tanks and researchers, challenges the legitimacy of coal primarily due to its vast environmental and climate impact. Led by electric utilities, the pro-coal coalition mainly build legitimacy by pointing to the economic role of coal for the national economy, the lignite mining regions and the coal workers. The analysis finds an extensive and sudden discursive shift which accelerates the discursive destabilisation of coal-fired power. The discursive patterns reveal a strong dominance of coal-delegitimising storylines as well as high media attention on the future role of coal resulting from the discursive shift. Moreover, the discourse shows clear signs of disruption of the actor coalition in support of coal. Traditional coal allies such as the Ministry of the Economics, the political parties CDU/CSU and SPD, as well as some of the utilities withdraw from the legitimising discourse. However, as pressure on the coal regime increases, other influential actors such as the labour unions, industry representatives and the minister presidents of the coal states enter the discourse, enacting severe resistance to the decline of coal-fired power. The research concludes that the German coal phase-out provides a range of valuable insights for countries in similar situations. Nevertheless, for future research, systematic cross-country comparisons of destabilisation discourses are needed to be able to generate more generalisable insights into the ‘politics of decline’.

Työn tarkoituksena on tarkastella, mitä sukupuoleen liittyviä teemoja voidaan löytää julkisesta keskustelusta silloin, kun naiset astuivat virkoihin, joita ei naisilla ollut aiemmin Suomessa ollut. Tutkimustulokset voidaan kytkeä laajempaan keskusteluun siitä, miten naisista puhutaan politiikassa. Työssä on sovellettu jälkistrukturaalisista sukupuolikäsitystä, jossa sukupuoli ymmärretään kulttuurillisesti ja historiallisesti rakennettuna. Sukupuolta ylläpidetään ja rakennetaan muun muassa politiikassa ja mediassa. Media voidaan nähdä kulttuurillisesti keskeisenä alana, jolla rakennetaan käsityksiä sukupuolesta. Naiset ovat Suomessa olleet aliedustettuja politiikassa ja varsinkin maskuliinisiksi määritellyillä ”kovan” vallan alueilla. Tutkimuksen lähtökohdaksi on otettu neljä maskuliiniseksi miellettyä kovan vallan virkaa, joihin naiset ovat päässeet viimeiseksi. Tarkasteluun on valittu puolustusministerin, presidentin, pääministerin ja valtiovarainministerin tehtävät. Työssä on tarkasteltu Elisabeth Rehnin, Tarja Halosen, Anneli Jäätteenmäen ja Jutta Urpilaisen valtaannousuun liittyviä keskusteluja ja uutisointia mediassa. Työssä on keskitytty siihen, miten naispoliitikoista puhuttiin mediassa heidän noustessaan valtaan. Aikarajaus on kaksi viikkoa kustakin valtaannoususta ja tarkasteluajankohdat sijoittuvat 20 vuoden ajalle. Lähdeaineistona on käytetty kahta sanomalehteä, yhtä iltapäivälehteä ja yhtä naistenlehteä. Aineistoon on valikoitunut hyvin erilaista materiaalia uutisartikkeleista mielipidekirjoituksiin, muotiin ja pakinoihin. Tämä jo itsessään kertoo, miten monipuolisesti sukupuoleen liittynyttä keskustelua lehdissä on käyty. Työssä on käsitelty aihetta aineistosta nousseiden teemojen kuten ulkonäön ja erilaisten muutosuhkien avulla. Työssä on lähdetty siitä olettamuksesta, että sukupuoli näkyy erilaisissa keskusteluissa valtaan nousevista naisista. Näin voidaan myös tulkita käyneen. Sukupuolesta puhuttiin hyvin erilaisin, mutta usein stereotyyppisin tavoin ja se nousi eri keskustelujen ja argumentoinnin keskiöön. Sukupuolella nähtiin olevan vaikutusta politiikkaan ja sitä ympäröiviin keskusteluihin.

Tutkielmassa tarkastellaan kansainvälisen yhteisön käsitteen merkitystä kylmän sodan päättymistä seuranneessa turvallisuuspoliittisessa murroskohdassa. Kylmän sodan kahtiajaon korvasi pyrkimys yhteistyöhön valtioiden välillä. Kansainvälisen yhteisön käsite nousi tässä tilanteessa esiin uudella tapaa. Käsitteelle on kuitenkin tyypillistä sen epämääräisyys: sitä käytetään määrittelemättä sitä tarkemmin. Tutkimuksen purkaa kansainvälisen yhteisön merkityssisältöä, jotta voidaan vastata kysymykseen mikä on kansainvälinen yhteisö. Tarkoituksena on lisätä ymmärrystä suomalaisesta turvallisuuspoliittisesta keskustelusta. Aihetta lähestytään käsitehistorian näkökulmien kautta. Käsitehistoriallisen lähestymistavan perinteiden mukaisesti tutkimuksessa rakennetaan konteksti, jossa tutkittava aineisto syntyi. Tutkimuksessa hyödynnetään Quentin Skinnerin ideoita käsitteen merkityksen selvittämiseksi. Tällöin on ensiksi selvitettävä käsitteen mahdolliset merkitykset, toiseksi ne olosuhteet ja tilanteet, joissa käsitettä on mahdollista käyttää ja kolmanneksi käsitteeseen sisältämä arvolataus. Tutkimuksen aineiston muodostaa kolmen erillisen, mutta toisiinsa linkittyvän, asian käsittely eduskunnassa vuonna 1995. Kronologisesti ensimmäisenä eduskunnassa käsiteltiin hallituksen antamaa turvallisuuspoliittista selontekoa. Tämän jälkeen eduskunta hyväksyi rauhanturvaamislain uudistuksen. Viimeisenä eduskunta hyväksyi suomalaisen rauhanturvaajaosaston lähettämisen Bosnia-Hertsegovinaan turvaamaan vastasolmitun rauhansopimuksen toteutumista. Keskeisenä tutkimustuloksena on, että kansainvälisen yhteisön käsitettä leimaa tietty epämääräisyys. Se määrittyy aina tapauskohtaisesti uudestaan. Mahdollisia toimijoita kansainvälisessä yhteisössä ovat eri valtiot ja valtioiden muodostamat yhteenliittymät, kuten esimerkiksi Yhdistyneet kansakunnat, Nato ja EU. Valtiot voivat käyttää hyödykseen kansainvälisen yhteisön instituutioita hakiessaan toiminnalleen esimerkiksi legitimaatiota. Konfliktinhallinta eri muodoissaan on Kansainvälisen yhteisön keskeistä toimintaa. Kansainväliseen yhteisöön liittyvä arvolataus on vahvasti positiivinen, vaikka kansainvälisen yhteisön toiminnan tulokset näyttäytyivät heikkoina. Tutkimustuloksena on myös, että kansainvälisen yhteisön käsite oli hyödyllinen argumentoitaessa kansainvälisen toimintaa osallistumisen puolesta. Vaikka kansainvälisen yhteisöön kuuluttiin ainoastaan tapauskohtaisesti, kansainvälisen yhteisön jäsenyyden koetaan velvoittavan valtioita osallistumaan sen toimintaan, jotta ei jää turvallisuuspoliittisen yhteistyön ulkopuolelle.

The philosophical problem explored in this thesis concerns the metaethical demand of impartiality as a condition for ethics. The thesis holds its focus on impartiality while approaching it through an ethico-political set-up concerning the ethics of nationality and its demands. In order to provide a framing for the exploration, the thesis adopts a restricted view to the issue by way of studying leadership that could be called ethical. Moreover, a case study pertaining to the current U.S. Presidential Administration binds the questions together and provides material for conclusions regarding the issue of impartiality as a metaethical demand. In sum, the thesis adopts multiple levels of exploration albeit in the final analysis remaining to be focused in the philosophical question pertaining to the conditions of ethics itself. The thesis is executed in four stages. Chapter one studies some relevant theories of nationality, the relating demands of impartiality, and pins these questions on ethical leadership. The argument is that David Miller’s claim about the plausibility of the ethics of nationality can be challenged due to a tension that remains in stances espousing universalist particularism. This results in the challenge for ethically concerned (national) leaders to not adopt a mistaken cognitive stance in moral reasoning regarding the justified scope of moral worth as theorized by Terry L. Price. On this basis, chapter two outlines a case study in order to concretize the particular challenges that can be met in terms of the reviewed theories. Drawing from Walter Fluker, environmental concern should be an integral aspect of any conception of ethical leadership that itself, however, appears in the same analysis more as a quest rather than a readily executable stance of moral reasoning. Counter to Fluker’s insight, the current U.S. Presidential Administration has wilfully executed policies that aggravate the environmental impacts of climate change. This observation results in the need to clarify the administration’s stance. By way of attempting to comprehend the undercurrents of the case study, chapter three probes into the potential moral and intellectual justifications that would grant some legitimation for the hard-line nationalistic policy-stances as exposed by the case study. The theories by Thomas Malthus and Samuel Huntington as well as the matching applicative ideologization by Steve Bannon provides a framing that would justify the current U.S. Presidential Administration’s nationalistic “America First” program that also covers the field of environmental policymaking. Finally, chapter four ties the analyses together by re-examining un/ethical leadership, the aporia of im/partiality, and the viability of nationalist universalism. As a result, the thesis observes that David Miller’s and Yael Tamir’s respective attempts at defending nationalism fail as in the end they are not able to overcome the evident tension regarding the scope of moral obligations pertaining to im/partiality. Such failures point out an inherent difficulty for any ethical thought in that insofar as there seems not to be an uncontestable justification for defining a restricted scope of moral demands, then all models of normative ethics but pure universalism have been left without proper legitimatization.

Tutkielma tutkii EU-instituutioiden ideoita Kreikan kolmannesta tukipaketista kesällä 2015. Tutkielma tuottaa uutta tietoa EU:n instituutioiden koordinoivassa sfäärissä liikkuvista ideoista. Koordinoivassa sfäärissä esiintyy diskurssi sellaisten toimijoiden välillä, joilla on yhtäläinen pääsy poliittiseen päätöksentekoon. Eurokriisin kohdalla koordinoivaa sfääriä on tutkittu vähän. Valtaosa aiemmasta tutkimuksesta onkin keskittynyt median käyttämiin diskursseihin. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata EU-instituutioiden koordinoivaa diskurssia Kreikan kolmannesta tukipaketista. Tutkielman teoreettinen viitekehys on Vivien Schmidtin diskursiivinen institutionalismi ja menetelmä Norman Fairclough’n poliittinen diskurssianalyysi. Schmidtillä ja Fairclough’lla on yhtäläinen käsitys diskursseista toimintaa rajoittavina ja toisaalta sitä tuottavina. Schmidtin mukaan ideoiden pysyvyys riippuu koordinoivan diskurssin ja kommunikatiivisen diskurssin kyvystä viestiä ideoita eri yleisöille. Kommunikatiivisessa sfäärissä legitimoidaan ideoita suurelle yleisölle. Ideat jakautuvat filosofiseen, ohjelmoivaan ja policy-tasoon, joista vahvin on filosofinen taso. Sillä olevat ideat ovat perustavanlaatuisia käsityksiä maailman toiminnasta, kun taas ohjelmoivan ja policy-tason ideat saattavat muuttua herkemmin. Fairclough’n poliittinen diskurssianalyysi tutkii poliittisissa tilanteissa tapahtuvaa argumentaatiota. Se pureutuu puhujan premisseihin ja kuvaa niiden avulla puhuja argumenttia. Poliittinen diskurssianalyysi kiinnittää myös huomiota tapaan, jolla tekstit tuotetaan. Tämä on hyödyllinen piirre tutkimuksen kannalta, sillä EU-instituutiot tuottavat tekstejä eri tavoin ja toisaalta Schmidtin teoriaa on arvosteltu siitä, että se keskittyy liikaa toimijoihin instituutioiden kustannuksella. Aineistona tutkimuksessa käytetään EU-instituutioiden tuottamia asiakirjoja ja yhtä keskustelua, jotka koskevat Kreikan kolmannen tukipaketin myöntämistä. Aineistoa on mukana Euroopan parlamentilta, ministerineuvostolta ja komissiolta. Aineisto on julkisesti saatavilla internetissä. EU-instituutioiden koordinoiva diskurssi Kreikan kolmannesta tukipaketista on komission ja ministerineuvoston osalta vahvaa, mutta parlamentin osalta ei. Monet aiemman tutkimuksen löydöksistä toistuvat, mutta menetelmän ansiosta aineistosta löytyy paljon uutta, esimerkiksi parlamentin vahvasti esillä pitämät eurooppalaisuuden, solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden arvot. EU-instituutioille yhteiset premissit ovat sääntöjen noudattamisen tärkeys sekä ajatus siitä, että Kreikan kriisi on ratkaistava EU:ssa yhdessä.

This Master’s thesis examines youth engaged in climate activism in movements that are a part of the recent global wave of protests centered around demands for climate justice. Building on a notion of youth in climate movements as actors consciously engaged in emancipatory action, this study seeks answers to three related question: What kind of future would youth participating in current climate movements hope to see? How are these desirable images of the future formed for the youth in the movements? What is the relationship of these desirable futures to the present in terms of the youth as individuals and the strategies and tactics of the movements they are a part of? The study looked at the experiences of 10 different young activists from different European countries. The research was built on a grounded theory approach informed by critical realism, ideas from new social movement studies and conceptions of utopia not as a blueprint out of time and place, but as “concrete” visions of a desirable future that is realizable. The analysis showed that the desired futures of the youth in climate movements were varied and not only built around climate change. Rather, they saw climate change as a symptom of multiple on-going crises and interconnected system level failures, such as capitalism. While there was no single specified “concrete utopia”, their visions of the future built on ideas of climate justice, a newfound connection between people and nature, democracy and community. A further examination showed that these ideas are not merely shared at an individual level to inform action, but that concrete utopian tendencies are constructed within the movement through several processes and relations between the movement groups on local, national and global levels. Finally, it was found that these concrete utopias are realized in the present through two different manners: strategies based in raising awareness of the issues central to the concrete utopias and prefigurative action in the present within the movements themselves.