Browsing by department "Kliininen laitos"

IgG4-associerad sjukdom är ett relativt nyligen upptäckt fibroinflammatoriskt tillstånd med mycket varierande manifestationer. Den vanligaste manifestationen är autoimmunpankreatit, men även bl.a. IgG4-associerad kolangit, Mikulicz sjukdom, retroperitoneal fibros, Riedels tyreoidit och orbitala manifestationer kan förekomma. Typiskt för IgG4-associerad sjukdom är lymfocytinfiltration med rikligt av IgG4-positiva plasmaceller i vävnaden, fibros och en förhöjd IgG4-koncentration i serum. Målen med studien var att utreda betydelsen av en förhöjd IgG4-koncentration i serum, samt att noggrant beskriva 6 utvalda patientfall. Som material användes IgG4-bestämningar gjorda vid HUSLAB mellan 1 maj 2010 och 1 maj 2011, samt patientjournaler i HUCS databaser. I studien framkom att en förhöjd IgG4-koncentration i serum är ett relativt vanligt fynd bland patienter på sjukhus. Dessutom varierade IgG4-koncentrationen hos patienter som diagnostiserats med IgG4-associerad sjukdom. IgG4-koncentrationen i serum visade sig vara förhöjd i även många andra sjukdomar än IgG4-associerad sjukdom. Bland dessa var skleroserande kolangit och astma, allergi, sinuit eller atopiska utslag de vanligaste. I materialet på 253 patienter framkom 14 patienter med IgG4-associerad sjukdom. Av dessa hade 10 patienter pankreatit, 9 kolangit, 3 Mikulicz sjukdom, 2 lymfadenopati, 2 Riedels tyreoidit, en mediastinal fibros och en retroperitoneal fibros. IgG4-associerad sjukdom är ett tillstånd som omfattar många medicinska specialområden och är viktigt att beakta i differentialdiagnostiken av oklara inflammatoriska och fibrotiska sjukdomar.

Tutkimuksessa arvioitiin Sinerem-rautananopartikkelivarjoaineen soveltuvuutta aivovaltimoaneurysmiin liittyvän tulehdusreaktion kuvantamiseen. Tutkimuksessa tarkasteltiin 17 kokeellista rotan aivovaltimoaneurysmamallia. Eläimet jaettiin 9 ja 7 rotan sarjoihin, joista 9 rotan sarjasta kaikki ja 7 rotan sarjasta 3 satunnaistettua eläintä saivat varjoainetta. Kaikki eläimet kuvattiin ennen ja jälkeen varjoaineruiskutuksen ja kuvista arvioitiin varjoaineen aiheuttamaa artefaktaa. 7 rotan sarja kuvattiin lisäksi ex vivo. Kaikista aneurysmista tehtiin histologisia ja immunohistokemiallisia värjäyksiä raudan ja makrofagien osoittamiseksi. 9 rotan sarjasta vain 5 oli elossa koesarjan lopussa. 7 rotan sarjasta yksi eläin kuoli kesken koesarjan. Kaikissa 9 rotan sarjan aneurysmissa havaittiin varjoaineen aiheuttamaksi sopivaa artefaktaa. 3 aneurysmassa varsinaisessa koesarjassa havaittiin vastaavaa artefaktaa ja 2 näistä oli saanut varjoainetta. 1 negatiivisessa kontrollissa havaittiin artefaktaa. Ex vivo –kuvissa ei havaittu varjoaineen aiheuttamaksi sopivaa artefaktaa. Kaikissa aneurysmissa havaittiin eri-ikäistä trombia histologiassa. Varjoaineinjektio ei liittynyt negatiivisia kontrolleja suurempaan aneurysman rautapitoisten solujen osuuteen. Tutkimuksessa ei kyetty osoittamaan rautananopartikkelivarjoaineen soveltuvuutta aneurysmaan liittyvän tulehdusreaktion kuvantamisessa.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka mikrobilääkeresistenssiä aiheuttava laajakirjoinen beetalaktamaasi (ESBL) vaikuttaa kuolleisuuteen HYKS Meilahden sairaalassa todetuissa Escherichia coli –bakteerin aiheuttamissa veriviljelypositiivisissa infektioissa. Resistenttien bakteerien aiheuttamat infektiot ovat ajankohtainen ongelma, jota on tutkittu runsaasti viime vuosina. Suomessa tutkimuksia on kuitenkin toistaiseksi vähän. Kansainvälisten tutkimusten tulokset viittaavat siihen, että ESBL vaikeuttaa E. colin aiheuttamien infektioiden hoitoa ja lisää kuolleisuutta bakteremioihin. Tutkimuksessa analysoitiin kaikki HYKS Meilahden sairaalassa vuosina 2005-2010 todetut ESBL:ia tuottavien E. coli -kantojen aiheuttamat bakteremiat. Kullekin ESBLkannan aiheuttaman infektion saaneelle potilaalle valittiin verrokkipotilas, jonka infektion oli aiheuttanut beetalaktaamiantibiootille herkkä E. coli -kanta. 30 päivän kuolleisuuden lisäksi tutkimuksessa analysoitiin hoidon viiveen ja perussairauksien vaikutusta kuolleisuuteen. McCabe-luokitusta käytettiin apuna perussairauksien luokittelussa. ESBL-kantojen aiheuttamia bakteremioita todettiin vuosina 2005-2010 yllättävän vähän: 29 tapausta. Tästä johtuen tilastollisesti merkittävää eroa kuolleisuudessa ei ryhmien välillä tullut esille. ESBL-potilaista kuoli 30 päivän seurannassa 9 (31%) ja verrokeista 6 (21%). Kahden vuoden seuranta-aikana ero kuolleisuudessa kasvoi entisestään. ESBL viivästytti merkittävästi tehoavan antibioottihoidon aloitusta.

Puudutemyrkytysten hoitoon suositellaan joissain maissa laskimonsisäisesti annettavaa rasvaemulsiota. Suomessa kansallista suositusta ei kuitenkaan ole, eikä kyseisen hoidon yleisyyttä ole aiemmin kotimaassa tutkittu puudute- tai muissakaan lääkemyrkytyksissä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaiseen näyttöön hoito perustuu käymällä läpi aiheesta julkaistu kirjallisuus sekä selvittää sähköpostikyselyn avulla kuinka yleisesti anestesiaosastoilla on laadittu omia ohjeistuksia rasvaemulsion käytöstä puudutemyrkytystapauksissa. Lisäksi selvitetään onko kyseistä hoitoa jo käytetty, hoitosuositusten perustaa, käytettyjä rasvaemulsiota ja missä niitä säilytetään. Kysely lähetettiin myös kahteen ensihoitoyksikköön muiden lääkemyrkytysten hoitoon laadittujen ohjeistusten osalta. Hieman yli puolella Suomen anestesiaosastoista on laadittuna oma ohjeistus laskimonsisäisen rasvaemulsion käytöstä puudutemyrkytyksissä, vaikka hoidon tehosta on ristiriitaisaa näyttöä eikä kontrolloituja ihmistutkimuksia ole julkaistu. Ensihoitoyksiköillä taas ei ole omia suosituksia hoidosta. Hoitoa on myös käytetty viidellä anestesiaosastolla. Hoitosuositukset eri osastoilla on kuitenkin johdettu useista eri lähteistä. Käytetyin rasvaemulsio on Intralipid® ja myrkytysten hoitoon tarkoitettuja emulsioita säilytetään pääasiassa leikkaussalissa tai sen yhteydessä.

Tutkielmassa selvitetään leuanalussylkirauhasten kasvainten taudinmääritystä ja sen vaikutusta leikkaushoidon tyypin valintaan. Aineisto koostuu HYKS:n Korvaklinikalla vuosina 2000–2010 leikatuista 83 potilaasta. Heidän sairauskertomustiedoistaan selvitettiin kaikukuvaus-, ohutneulanäyte-, magneetti-, jääleike- ja histologisten tutkimusten tulokset sekä ensi- ja uusintaleikkaukset. Hyvänlaatuisten kasvaimien osuus (70 %) kaikista kasvaimista, pleomorfisten adenoomien osuus (93 %) hyvänlaatuisista kasvaimista ja adenokystisten karsinoomien osuus (56 %) pahanlaatuisista kasvaimista olivat odotettua suuremmat. Käytännöt vaihtelivat potilaiden valikoitumisessa magneetti- ja jääleiketutkimuksiin, ja tähän tulee jatkossa kiinnittää huomiota tarkemmalla ohjeistuksella. Jääleiketutkimus vaikuttaisi olevan hyvä lisätutkimus pahanlaatuisuuden selvittelyssä edeltävän sytologisen näytteen kuuluessa luokkiin 3–5. Kymmenelle 25 syöpäpotilaasta tehtiin uusintaleikkaus taudin paljastuttua pahanlaatuiseksi. Ohutneulanäytetutkimuksen tuloksen kuuluessa luokkiin 3–5 olisi laajemmalla ensileikkauksella voitu vähentää näiden uusintaleikkausten tarvetta 50 %.

Levottomien jalkojen oireyhtymä (RLS) on merkittävästi potilaiden elämänlaatuun vaikuttava neurologinen sairaus, jonka esiintyvyys länsimaissa on 4-29 %. Oireyhtymä on vahvasti periytyvä. Tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa laajaa suomalaista sukua, jossa oireyhtymä on yleinen, sekä tarkastella suomalaisten RLS-potilaiden ominaisuuksia yleisesti. Lisäksi tutkielma toimii kirjallisuuskatsauksena levottomien jalkojen oireisiin diagnostiikkaan ja hoitoon. Yhteensä 29:ltä suomalaisen suvun jäseneltä kerättiin kyselylomakkein tietoa levottomien jalkojen oireista, muista uneen vaikuttavista tekijöistä ja elintavoista. Lisäksi analyyseihin sisällytettiin 140 muuta RLS-potilasta, joilta kerättiin vastaavat tiedot. Tutkimuksessa kartoitetussa suvussa merkittäviä levottomien jalkojen oireita oli 17 henkilöllä (59%), mikä sopii sairauden perinnölliseen luonteeseen. Vaikeusaste vaihteli kuitenkin huomattavasti. Toistimme myös aiempien tutkimusten havainnon, että unettomuus, nukahtamisvaikeudet, yöllinen heräily ja päiväväsymys ovat levottomista jaloista kärsivillä yleisiä.

Objective There is high case-fatality rate and loss of productive life-years related to aneurysmal subarachnoid hemorrhage (aSAH) but little data on long-term survival of SAH patients. We aim to evaluate long-term excess mortality and related risk factors after aSAH. Methods One year survivors (n=3080) after aSAH from Department of Neurosurgery in Helsinki between 1980 and 2007 were reviewed for this retrospective follow-up study. Follow-up started one year after SAH and continued until death or the end of 2008 (36 960 patient-years). Mortality and relative survival ratio (RSR) were compared with matched general population. Results After 20 years, survivors of aSAH showed 18% excess mortality compared to general population. Risk factors included: old age; poor preoperative clinical condition; conservative aneurysm treatment; multiple aneurysms; and unfavourable clinical outcome at 3 months. Conclusion Even after initially favourable recovery, patients with aSAH experience excess mortality in the long run. Cardiovascular and cerebrovascular diseases are prominent in this population.

Kuntotestejä käytetään apuna liikunnalliseen elämäntapaan motivoitaessa sekä suorituskyvyn mittaamiseen ja siinä tapahtuvien muutosten seuraamiseen. Tarvetta on juosten toteutettavalle submaksimaaliselle kenttäkuntotestille, jonka voivat toteuttaa myös kestävyysliikuntaa säännöllisesti harrastavat. Juostessa rasitustaso nousee luotettavan tuloksen saamiseksi riittävän korkealle parempikuntoisellakin, mutta submaksimaalisesti toteutettuna vältetään äärirasituksen haittapuolet. Selvitimme kestävyyskuntoa kuvaavan maksimaalisen hapenkulutuksen (VO2max) määrittämistä sykemittauksen ja vapaasti valitun juoksunopeuden perusteella. Aineisto kerättiin Helsingin Urheilulääkäriasemalla suoran maksimaalisen rasitustestin juoksumatolla tehneiden joukosta. 25 tutkittavaa juoksi kolmen jakson intervallityyppisen testiharjoituksen. Testiharjoituksessa mitattiin syke ja juoksunopeus. Hapenkulutuksen arviointiin käytettiin Balken & Waren 1959, Londereen 1986, ACSM:n 1995 ja Basset:n & Howleyn 1997 määrittämiä laskukaavoja. Maksimisykkeen ja testiharjoituksen tietojen perusteella arvioitiin tutkittavan maksimaalinen juoksunopeus, josta kaavoilla laskettiin VO2max. Testiharjoituksessa vastaavalla juoksunopeudella syke ja hapenkulutus olivat matalampia kuin suorassa testissä. Kaavat Londeree E:n arvolla 0 ja Basset & Howley arvioivat parhaiten submaksimaalisia hapenkulutuksia ja ennustivat parhaiten ja riittävällä tarkkuudella maksimaalista hapenkulutusta. Yksilöllinen vaihtelu kaavojen ennustetarkkuudessa oli suurta. Tämän tutkimuksen perusteella kenttäkuntotesti onkin lupaava väline kestävyyskunnon muutoksen seuraamiseen.

Migreeni on aivoinfarktin riskitekijä nuorella iällä. Sairauksien yhteyteen liittyvien mekanismien selvittäminen on tärkeää riskipotilaiden paremman tunnistamisen kannalta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää migreenin kliininen kuva aivoinfarktin sairastaneilla migreenipotilailla ja verrata sitä aivoinfarktia sairastamattomien potilaiden migreeniin. Tutkimus perustui kyselylomakkeiden välityksellä kerätyn datan tilastolliseen analysointiin. Migreenin kliinisiä piirteitä verrattiin alle 50-vuotiaana aivoinfarktin saaneiden migreenipotilaiden muodostaman tapausryhmän (n=45) ja aivoverenkiertohäiriöitä sairastamattomien migreenipotilaiden muodostaman verrokkiryhmän (n=4178) välillä. Kummastakin potilasryhmästä otettiin myös erikseen vertailuun aurallista migreeniä sairastavat potilaat (n=33 ja n=2083). Tapauksissa oli enemmän aurallista migreeniä sairastavia kuin verrokeissa (p=0,0064). Migreenikohtaustiheys oli keskimäärin pienempi tapausryhmäläisillä (p=0,0117). Tapauksilla yleisempää oli toispuoleinen päänsärky (p=0,0006), sykkivä päänsärky (p<0,0001) ja kohtauksenaikainen oksentelu (p=0,0013). Ruoanhimo migreenin esioireena oli harvinaisempaa tapauksilla kuin verrokeilla (p=0,012). Aurallisten potilasryhmien vertailussa visuaalisen migreeniauran sahalaita oli yleisempää tapauksilla kuin verrokeilla (p=0,0198). Muut aurallisen vertailun merkittävät tulokset olivat samoja kuin yleisessä vertailussa. Aivoinfarktin nuorena saaneiden potilaiden migreenin erityispiirteet saattavat liittyä kohonneeseen aivoinfarktiriskiin. Jatkotutkimuksille on aihetta.

Nenän, nenän sivuonteloiden ja nenänielun lymfoomat ovat länsimaissa harvinaisia. Suomessa tämän tautiryhmän ilmaantuvuudesta tai potilaiden kliinisestä kuvasta ei ole aiemmin tehty kattavaa tutkimusta. Tutkimuksemme oli retrospektiivinen kvalitatiivinen tutkimus, joka perustui patologisanatomisiin diagnooseihin (PAD) ja sairauskertomustietoihin. Helsingin yliopiston patologian laitoksen näyterekisterin avulla löysimme 134 potilasta, joilla oli diagnoosina lymfooma tai plasmosytooma sinonasaalisella tai nenänielun alueella vuosina 1975 - 2013. Suuri osa vanhemmista sairaskertomuksista ei ollut käytettävissä ja siksi aineisto käsitti 89 potilasta vuosilta 1986 - 2013. Potilaiden tavallisimmat oireet olivat nenän tukkoisuus, nuha ja nenäverenvuodot. Kasvojen kipu ja välikorvan tulehdukset olivat myös yleisiä. Neljänneksellä oli suurentuneita imusolmukkeita. Yleisimmin tauti ilmeni nenänielun alueella ja tavallisin lymfooma-alatyyppi oli suurisoluinen B-solulymfooma. Keskimääräiseksi ilmaantuvuudeksi saimme Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella 3,4 lymfoomatapausta vuodessa. Alue kattaa nykyisin 1,6 miljoonan väestöpohjan. Ilmaantuvuus oli nousujohteista.