Browsing by discipline "Germanic Philology"

I min Pro Gradu -avhandling undersöker jag fel i placering av negationer i satser i svensk- och finskspråkiga abiturienters uppsatser i studentexamensprovet för tyska i Finland. Syftet med undersökningen är att få reda på huruvida felen i placeringen av negationer kan ses som interferenser, det vill säga fel som uppkommer då strukturer från modersmålet överförs till det främmande språket. Studentuppsatser skrivna under 2010-talet och 1990-talet analyseras. Svensk- och finskspråkiga abiturienters fel analyseras och jämförs inom de båda tidsperioderna och tidsperioderna jämförs med varandra. Typen av fel samt mängden fel i placeringen av negationer jämförs och felen analyseras kvalitativt för karteringen av interferenser. Analysen görs med hjälp av avhandlingens teoridel som utgörs av en kontrastiv analys mellan språken tyska och svenska samt tyska och finska. Negationens placering i satsen jämförs mellan språken. I teoridelen framförs även de olika faserna i en felanalys. Denna avhandling koncentrerar sig dock på interferensfel som betingas av modersmålet. Andra möjliga orsaker till fel nämns endast. Materialet utgörs av studentuppsatser i tyska från 2010-talet och 1990-talet. Uppsatser av 30 svenskspråkiga och 30 finskspråkiga abiturienter från båda tidsperioderna analyseras. Resultatet av analysen visar att interferenser beroende på modersmålet är svåra att fastställa. Speciellt hos finskspråkiga abiturienter kunde knappt några interferenser observeras då språken tyska och finska är mycket olika i fråga om negationens placering i satsen. För fastställandet av interferenser borde modersmålet och det främmande språket vara problemfritt jämförbara. Hos de svenskspråkiga abiturienterna kunde interferenser däremot observeras något enklare då språken tyska och svenska liknar varandra i många hänseenden. Likväl är interferenser svåra att fastställa även hos de svenskspråkiga abiturienterna då det inte är bekant huruvida de använder sitt modersmål vid producerandet av text. I genomsnitt presterade de finskspråkiga abiturienterna något bättre än de svenskspråkiga i den riktiga placeringen av negationen i satsen. Då tidsperioderna jämförs med varandra presterade abiturienterna från 1990-talet i genomsnitt bättre än abiturienterna från 2010-talet. Detta kan bero på en möjligtvis bättre presentation av likheter och olikheter mellan modersmålet och det främmande språket i undervisningen tidigare. En kontrastiv främmandespråksinlärning är viktig för minimerandet av interferenser.

Pro gradu-tutkielma käsittelee saksalaisen Wolfgang Borchertin (1921–1947) vuonna 1949 julkaistun draaman Ovien ulkopuolella esityshistoriaa Suomen radiossa ja näyttämöillä vuosien 1949 ja 2001 välisenä aikana. Se antaa yksityiskohtaisemman katsauksen näytelmän suomenkieliseen esityshistoriaan. Työn tavoitteena on tutkia Suomessa esitettyjen tulkintojen taustoja ja haasteita sekä selvittää, kuinka ajankohtaisena Borchertin näytelmä on nähty kulloisenakin esitysajankohtana. Painopisteenä on siis yksittäisten kuunnelma- ja näytelmäversioiden vastaanotto. Olennainen osa tutkielman lähdemateriaalista koostuu alkuperäisistä Suomen lehdistössä julkaistuista arvosteluista sekä Suomen teatteri- ja kuunnelmahistoriaan keskittyvästä kirjallisuudesta. Työtä varten on tehty yksi perusteellinen haastattelu ja otettu yhteyttä suomalaisiin teattereihin. Kuunnelmahistorian osalta merkittävän tuen mahdollisti Yleisradio, joka tarjosi molempien suomenkielisten kuunnelmaversioiden kuuntelemisen ja vuosikirjojen tutkimisen. Tehdyn tutkimuksen tulokset osoittavat, että Ovien ulkopuolella koettiin yleisesti vuonna 1949 olevan oman aikansa merkkiteos, jota esitettiin menestyksekkäästi seuraavina vuosina muun muassa Lahden kaupunginteatterissa, eri ylioppilasteattereissa sekä kahtena Yleisradion kuunnelmana. Borchertin draama on pääsääntöisesti saanut ylistystä lehdistöltä sekä yleisöltä, mutta tultaessa 1970-luvulle se sai osakseen myös kritiikkiä, koska sitä ei nähty enää ajankohtaisena. Näytelmä onkin vahvasti sidoksissa Toiseen Maailmansotaan ja sen tulkinnat ovat olleet esitysajankohdan mukaisia. Arvostelijat ja yleisö ovat kuitenkin arvostaneet näytelmän tuomista oman aikansa yhteiskuntaan. Näin teoksen puhuttelevat teemat ovat herättäneet keskustelua myöskin myöhempinä vuosina.

Jatkosodassa 1941–1944 suomalaiset taistelivat saksalaisten aseveljinä Suomen itärajalla yhteistä vihollista vastaan, vaikkakin eri päämäärillä. Rintamalla kulki mukana myös eräs sotakirjeenvaihtaja Curt Strohmeyer, joka kirjoitti matkaltaan Suomen kansaa, maata ja sen sotilaita kuvailevan kirjan Mein finnisches Tagebuch, unter Suomis Bauern, Jäger und Soldaten, johon Strohmeyer on kirjoittanut värikkäästi kokemuksistaan niin sota- kuin kotirintamalla. Kyseinen teos on tämän Pro-gradu-tutkielman tutkimuskohteena. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Curt Strohmeyerin teoksen Mein finnisches Tagebuch (1942) ihmis- ja luontokuva heijastaa Blut ja Boden- ideologiaa. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä määritetään kansallissosialistisen kirjallisuuden tyypilliset piirteet Uwe Ketelsenin ja Klaus Vondungin avulla. Tämän jälkeen esitellään kansallissosialistisen Saksan ideologista perustaa, joka tukeutuu muun muassa historioitsija Wolfgang Wippermanin tutkimukseen. Yllämainittujen lisäksi kuvataan propagandistisen kokemuskirjan (Erlebnisbuch) tuntomerkit perustuen Van linthoutin määritelmään. Lisäksi syvennytään Blut (maa) ja Boden (veri) käsitteeseen, sen alkuperään ja kehitykseen. Ideologian alkuperä ja kehitys- osa tukeutuu historioitsija Daniela Münkelin tutkimuksiin, kun taas Blut ja Boden-kirjallisuuden määrittelyssä merkittävimpänä lähteinä toimivat Ernst Loewyn, Uwe Ketelsenin, Peter Zimmermannin tutkimukset Natsi-Saksan kirjallisuudesta. Historiallisen viitekehyksen tarkoituksena on antaa holistinen kuva Suomen ja Saksan yhteistyöstä vuosien 1933–1941 välisenä aikana. Tärkeinä lähteinä maiden välistä kulttuuri yhteistyötä kuvattaessa toimivat Elina Melginin ja Risto Peltovuoren tutkimukset. Sota-ajan yhteistyö -osio tukeutuu eniten Markku Jokisipilän Aseveljiä vai liittolaisia? -tutkimukseen ja Thomas Röpstorffin näkemyksiin Suomen asemasta Saksan rinnalla talvi- ja jatkosodan aikana. Tutkimuksen pääosa alkaa kirjailija Curt Strohmeyerin ja hänen teoksensa esittelyllä. Tärkeänä lähteenä toimii hänen poikansa Arn Strohmeyrin kirjoittama teos Vaters Masken (2005). Analyysi on jaettu kahteen osioon: ihmisten ja luonnon havainnointiin. Metodi noudattaa sisällönanalyysin keinoja. Kumpikin osio on jaettu yläteemoihin, jotka olen valinnut teoksesta sen perusteella, että ne esiintyivät yleisimmin ja kuvaavat mielestäni vahviten Blut ja Boden-ideologiaa. Analyysissä tarkastellaan miten nämä teemat (muun muassa talonpoikaisuus, arjalaisuus, pellot, metsät) näyttäytyvät teoksessa ja miten niissä heijastuu Blut ja Boden- ideologia. Analyysin perusteella voidaan todeta, että Curt Strohmeyerin teoksen kuvaus suomalaisista ja itäkarjalaisista vastaa kansallissosialistista ihmiskuvaa. Hahmot ovat usein ahkeria, sankarillisia, vaaleita ja sinisilmäisiä sotilaita, tukinuittajia, metsureita tai maanviljelijöitä, joista jälkimmäiset nähdään yhteiskunnan kulmakivinä. Viittaukset rotuoppiin ovat yksiselitteisiä. Luonto kuvataan romanttisella ihannoidulla tavalla, ja sen katsotaan antavan vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja tarpeisiin: luonnon äärellä asuvalta ei puutu mitään. Pellot ovat tarkoitettuja viljeltäviksi ja metsät huojuvat korkeita tukkipuita, jotka on valjastettava kansalaisten hyötykäyttöön. Kuvausten taakse voidaan nähdä verhoutuvan poliittisesti vaarallisia sanomia. Analyysin perusteella voidaan todeta, että Blut ja Boden-ideologian ajatus uuden elintilan raivaamisesta idästä vahvemmalle germaaniselle rodulle näyttäytyy selkeästi Strohmeyerin Suomen kansaa ja maata kuvaavassa teoksessa.

Pro gradu-tutkielmani tavoitteena oli selvittää ja tutkia kahden teoksen samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Leyla- romaanin ilmestyminen aiheutti kuohuntaa kirjallisissa piireissä, ja kirjailijaa syytettiin plagioinnista. Tavoitteenani oli selvittää plagiointiväitteiden todenperäisyyttä. Tutkin ja vertailin myös teosten yhteiskunnallista ja historiallista kuvaa. Tavoitteenani oli tutkia teosten erilaisia ulottuvuuksia. Vertailin tutkimuksessani myös teosten tyylilajeja. Pääasiallisena tutkimusmateriaalinani käytin Emine Sevgi Özdamarin Das Leben ist eine Karawanserei hat zwei Türen aus einer kam ich rein aus der anderen ging ich raus ja Feridun Zaimoglun Leyla romaaneja. Tutkimuksessa vertailin edellä mainittuja teoksia. Itse teosten lisäksi käytin tutkimusmateriaalina kirjallisuuskriitikkojen julkaisuja aiheesta, sekä Tom Cheesmanin ja Karin Emine Yeşiladan vuonna 2012 ilmestynyttä kirjaa Feridun Zaimoglu. Vertailin ja analysoin kirjallisuuskriitikkojen kritiikkejä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että osa kirjallisuuskritiikeistä oli asiattomalla pohjalla. Vanhoja orientaaliseen perinteeseen ja uskontoon liittyviä asioita oli tulkittu plagioinniksi. Kun kyseessä on kaksi samankaltaisesta yhteiskunnasta kertovaa teosta on selvää, että paralleelisuuksia syntyy helposti. Ei kuitenkaan voida tietää, että onko Zaimoglu plagioinut osia Özdamarin teoksesta. Analyysini mukaan teokset ovat kirjoitettu täysin erilaisilla tyyleillä. Teokset eroavat toisistaan myös rakenteellisesti.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani monikielisyyttä ja tarkemmin kielijärjestystä, jossa englanti tulee saksan jälkeen. Pyrin selvittämään, käyttävätkö oppilaat saksan opetuksesta saamiaan pohjatietoja englannin kielen opiskelussa, pystyvätkö he hyödyntämään saksan ja englannin sanaston yhtäläisyyksiä ja mitä hyötyjä opettajat näkevät saksan opiskelusta ennen englantia. Monikielisyys on paljon tutkittu aihe, ja sitä painotetaan myös peruskoulun opetussuunnitelmassa. Vuosien 2019 ja 2020 aikana Suomen peruskouluissa on siirrytty varhennettuun kielenopetukseen, minkä myötä oppilaat aloittavat vieraan kielen opiskelun jo ensimmäisellä luokalla. Tertiäärikielididaktisen tutkimuksen mukaan oppilas pystyy hyödyntämään ensimmäisen vieraan kielen oppimiskokemuksiaan ja -strategioitaan toisen vieraan kielen oppimisessa, mikä tekee siitä helpompaa. Saksan ja englannin kielten sukulaisuus tuo opetukseen mahdollisuuden kielivertailuun. Tämän tutkielman aineisto on kerätty haastattelujen kautta. Haastatteluihin osallistui neljä englannin kielen opettajaa. Haastattelukysymykset on luotu monikielisyys- ja tertiäärididaktiikan periaatteisiin pohjautuen. Analyysissa seurataan laadullisen sisällönanalyysin menetelmiä. Englanninopettajat olivat yksimielisiä siitä, että saksan kielen opiskelusta ennen englantia on hyötyä, sillä oppilaat oppivat saksan tunneilla, mitä kielten opiskelu tarkoittaa ja miten sitä opiskellaan. Tästä syystä eteneminen A2-ryhmän kanssa on jouhevampaa kuin A1-lukijoiden kanssa. Kieltenopiskelu ja monikielisyys koettiin hyvin positiivisina asioina, joihin oppilaita tulisi innostaa ja kannustaa.

Tiedekunta – Fakultet – Faculty Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma – Utbildningsprogram – Degree Programme Nykykielten laitos Opintosuunta – Studieinriktning – Study Track Germaaninen filologia Tekijä – Författare – Author Outi Korjuslommi Työn nimi – Arbetets titel – Title Falsche Freunde in der Sprachproduktion finnischer und finnlandschwedischer Deutschlernender aus der Perspektive der Mehrsprachigkeitsdidaktik Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu-tutkielma Aika – Datum – Month and year Toukokuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 53 sivua + liitteet 8 sivua Tiivistelmä – Referat – Abstract Pro gradu - tutkielman tavoitteena on tutkia sekaannussanoja ”falsche Freunde”, joita esiintyy suomalaisten ja suomenruotsalaisten A1/A2- ja B2/B3-saksan ylioppilasaineissa. Tutkimuksen lähtökohtana on olettamus, että suomalaisten ja suomenruotsalaisten abiturienttien saksan kielen tuottamiseen vaikuttavat aikaisemmin opitut kielet englanti ja ruotsi. Monikielisyysdidaktiikassa aikaisemmin opittuja kieliä tulisi hyödyntää vieraiden kielten opetuksessa. Sekaannussanat ovat eri kielten välisiä sanoja tai sanayhdistelmiä, jotka muistuttavat toisiaan, mutta pienten eroavaisuuksien (ääntämykselliset, oikeinkirjoitukselliset tai merkitykselliset) vuoksi aiheuttavat helposti virheellistä kielen tuottamista. Tutkimuskysymyksinä esitetään seuraavat: 1) Minkä tyyppisiä muodollisia ja merkitysopillisia sekaannussanoja esiintyy suomalaisten ja suomenruotsalaisten abiturienttien saksan kielen aineissa? 2) Voidaanko eri ryhmien (suomalaisten ja suomenruotsalaisten A1/A2 ja B2/B3- saksan kielen lukijoiden) tekemien sekaannusanojen osalta havaita eroavaisuuksia? 3) Onko suomalaisten ja suomenruotsalaisten abiturienttien käyttämissä sekaannussanoissa määrällisiä eroja alkuperäkielen suhteen? Tutkielmassa on käytetty teoriapohjana aiemmin tehtyjä tutkimuksia aiheesta (esim.Mona Enell-Nilsson ja Annette Kroschewski). Tutkimusmenetelmänä käytetään vertailevaa analyysia. Materiaalina on 180 suomalaisten ja suomenruotsalaisten abiturienttien kirjoittamaa saksan kielen yo-koetta vuosilta 2013-2015 (suomenkielisiä 100 kpl ja suomenruotsalaisia 80 kpl). Tutkielma osoittaa, että suomalaisten ja suomenruotsalaisten abiturienttien saksan kielen yo-aineissa ilmenee eri kategorioihin kuuluvia sekaannusanoja, jotka johtuvat englannin ja ruotsin kielen hyödyntämisestä. Tutkimuksesta käy ilmi, että A1/A2-aineissa esiintyy vähemmän sekaannussanoja kuin B2/B3-aineissa. Tämä tukee teoriaa vieraan kielen hyvän taidon merkityksestä sekaannussanojen vähenemiseen. Suomenkielisiä ja suomenruotsalaisia yo-aineita vertailtaessa on havaittavissa selkeitä eroavaisuuksia sekaannusanojen yleisyydessä. Suomenruotsalaisten B2/B3 kirjoittamissa aineissa esiintyy merkittävästi enemmän sekaannussanoja kuin suomalaisten vastaavalla ryhmällä. Tämä tukee teoriaa vahvan alkuperäkielen siirtovaikutuksesta kohdekieleen, joka edesauttaa myös sekaannussanojen syntymistä. Saksan kielen opetuksessa on tärkeää tiedostaa aikaisemmin opitttujen kielten myönteisten vaikutusten lisäksi niihin liittyvien sekaannussanojen mahdollisuus. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Monikielisyys, monikielisyysdidaktiikka, sekaannussanat, siirtovaikutus, kontrastiivinen analyysi Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen pääkirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Tutkielman aiheena on suomenkielisten peruskoululaisten ja lukiolaisten saksankielisen puheen sujuvuus, jota arvioin ja tarkastelen Helsingin yliopiston vuonna 2008 - 2010 tekemän tutkimuksen, HY-Talk -projektin, saksankielisen materiaalin pohjalta. HY-Talk -projekti toteutettiin pääkaupunkiseudulla, ja sitä varten kerättiin suomenkielisten koulujen oppilaiden englannin-, ruotsin-, saksan- ja ranskankielisiä suullisia tuotoksia, jotka videoitiin ja litteroitiin. Omassa tutkielmassani käyn läpi saksankielistä materiaalia ja arvioin oppilaiden vieraskielisen puheen sujuvuutta. Tutkimuskysymyksissäni keskityn siihen, millaisia virheitä vieraskielisen puhujat tekevät, ja miten he niitä mahdollisesti korjaavat. Selvitän myös, millä eri tavoilla puheen sujuvuutta voidaan määritellä, ja missä suhteessa sujuvuus on puheessa esiintyvien virheiden määrään. Aluksi esittelen lyhyesti peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmat vieraiden kielten opetuksen näkökulmasta. Kerron koulujen kielivalinnoista ja pohdin lyhyesti sitä, miksi valinnaisten kielten suosio suomalaisissa kouluissa on viime aikoina ollut jyrkässä laskussa. Seuraavaksi siirryn tarkastelemaan puhetta ja sen sujuvuutta. Kartoitan sitä, mikä mielletään sujuvaksi puheeksi, sillä tästä on monenlaisia eri käsityksiä. Otan puheen sujuvuuden arvioinnissa toki huomioon myös virheiden määrän, mutta enimmäkseen sanavaraston laajuuden, taukojen määrän, puheen rytmin ja ymmärrettävyyden. Oma lähtökohtani puheen sujuvuudelle on juurikin sen ymmärrettävyys, sillä sitä nykyiset opintosuunnitelmatkin painottavat. Täysin virheetön, äidinkielinen taso ei enää ole vieraan kielen opetuksen tavoite, vaan sujuva kommunikaatio. Virheet sallitaan, kunhan ne eivät haittaa puheen ymmärrettävyyttä. Opetussuunnitelma ja vieraan kielen taitotason arviointi nojaavat vankasti eurooppalaiseen viitekehykseen (CEFR), jota olen käyttänyt myös oman analyysini tukena tutkielmassa. Puheen arvioinnin yhteydessä esittelen myös tyypillisiä vieraskielisen puhujan puheen ominaisuuksia ja joko puhujan itsensä tai puhekumppanin tekemiä korjauksia, ja vertaan niitä lyhyesti äidinkielisen puhujan puheen tyypillisiin ominaisuuksiin. Analyysiosiossa arvioin siis videotallenteiden ja litterointien pohjalta sekä 7.-luokkalaisten että lukiolaisten saksankielistä puhetta. Analysoitavaksi valitsin kaksi paria peruskoulusta ja kolme paria lukion puolelta. Käytän arviointimetodina itse luomaani 1-5 pisteen taulukkoa, jossa 1 tarkoittaa vähiten sujuvaa ja 5 oikein sujuvaa puhetta. Luomani taulukko pohjautuu eurooppalaisen viitekehyksen kriteereihin. Videotallenteilla oppilasparit käyvät alkuun lyhyen aloituskeskustelun syntyperäisen saksalaisen kanssa, minkä jälkeen he ryhtyvät kahdestaan puhumaan dialogia annettujen ohjeiden mukaisesti. Dialogin aiheina ovat mm. itsestään, ympäristöstä ja muista arkipäiväisitä asioista keskusteleminen. Keskustelu on pyritty pitämään mahdollisimman arkisena, sillä 7.-luokkalaisilta vaadittu taso arvosanan 8 saamiseksi on A1.3 ja lukiolaisilta A2.2, kun kaikki kyseiset oppilaat lukevat saksaa A-kielenä. Näillä tasoilla ei olla vielä kovin edistyneitä ja saatetaan ajoittain tarvita puhekumppanin tukea. Analyysissani huomioin erilaiset ”poikkeamat”, eli huomattavat virheet ja puheen keskeytymiset kielellisten ongelmien vuoksi, sekä pohdin, mistä ne voivat johtua, ja kuinka paljon ne vaikuttavat puheen sujuvuuteen. Pohdin lyhyesti myös suomalaisen ja saksalaisen keskustelukulttuurin eroja: onko suomalaisen korvaan sujuvan kuuloinen puhe sitä myös saksalaisen mielestä? Entä kuinka pitkälti puhujien yhteinen äidinkieli vaikuttaa puheen sujuvuuteen? Melko sujuva saksankielinen puhe kahden suomea äidinkielenään puhuvan oppilaan välillä saattaisi olla hyvinkin erilaista, mikäli toinen osapuoli puhuisikin saksaa äidinkielenään. Viimeisessä luvussa tiivistän ja jäsennän tutkielmani lopputulosta ja vastaan tutkimuskysymyksiini. Nykyisten opetussuunnitelmien painottama käsitys vieraiden kielten oppimisen ja opettamisen tavoitteesta toteutuu tässäkin tutkielmassa hyvin: vieraskielisessä puheessa saa tulla virheitä, kunhan ne eivät haittaa tuotoksen ymmärrettävyyttä. Kielellisistä vaikeuksista johtuvilla tauoilla ja epäröimisellä on kielioppivirheitä suurempi vaikutus puheen sujuvuuteen.

Käsittelen pro gradu-tutkielmassani turkkilais-saksalaista kirjailijaa Nevfel Cumartia ja hänen lyriikkaansa vieraantuneisuuskäsitteiden kautta. Tutkielmaan on pääsääntöisesti valittu runoja, joiden pohjalta subjektiivinen tutkimus oli mahdollista toteuttaa. Runot käsittelevät niin itse kirjailijaa, hänen isäänsä, kuin myös yleisesti toisen sukupolven maahanmuuttokansaa Saksassa, johon myös Cumart kuuluu. Yksi syy, miksi valitsin tutkielmaani runoja Cumartin isästä, oli se, että hän kuuluu ensimmäisen sukupolven eri maiden maahanmuuttajiin, jotka kutsuttiin Saksaan töihin pian toisen maailmansodan jälkeen. Turkkilaisesta isästä kertovat runot heijastavat selkeästi 1950-luvun Saksan maahanmuuttokansan elämää syrjinnän ja muukalaisvihan valossa. Vain harvat maahanmuuttajat pystyivät integroitumaan uuteen ympäristöön. Jotkut heistä reflektoivat jokapäiväistä elämäänsä kirjallisessa muodossa, jotta esimerkiksi identiteettiin, omakuvaan tai rasismiin viittaavia kysymyksiä olisi helpompi prosessoida. Erityisesti toisen maahanmuuttajasukupolven katsotaan kärsivän identiteettiongelmista ja syrjinnästä, sillä he joutuivat taistelemaan kahden kulttuurin välillä. Tämä laukaisi väistämättä vieraantuneisuudentunnetta synnyinmaassa. Nevfel Cumart oli yksi heistä, joka kirjallisuuden kautta löysi paikkansa omassa kotimaassaan, rohkaisten tänä päivänä erityisesti nuoria, joilla on maahanmuuttajataustaa, keskustelemaan aiheesta erilaisissa kirjoituspajoissa, luennoilla ja seminaareissa. Subjektiivista runoanalyysiä tukee teoriassa käsitteet; interkulturalismi, kulttuurienvälinen kirjallisuus, maahanmuutto ja itse vieraantuneisuuskäsitteet. Interkulturalismi on Saksassa vielä varsin nuori käsite ja tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Cumartin lyriikka on interkulturalistista, käsitellen sekä turkkilaista että saksalaista kulttuuria. Maahanmuuttokappale oli välttämätön työn kannalta, jotta Cumartin isän ja myös muiden ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajien elämää voisi paremmin ymmärtää. Vieraantuneisuuskäsitteet analyysissä pohjautuvat vieraantuneisuuden tunteeseen ja siihen, mitä kirjalija, hänen isänsä ja toinen maahanmuuttajasukupolvi Saksassa ylipäätään kokivat vieraaksi. Analyysissä korostetaan sitä, mikä on omaa, mikä koetaan omaksi ja mistä ollaan vieraannuttu, mikä on vierasta. Se voi olla ihmiset ympärillä, oma identiteetti tai vieras kulttuuri. Tutkimuksesta kävi ilmi, että Cumart koki nuoruudessaan maahanmuuttajalapsena kaikenlaisia identiteettiin koskevia ongelmia pelkästään orientaalisen ulkonäkönsä ja ulkomaalaisen nimensä vuoksi. Kiinnostavaa tutkimuksen kannalta on se, että Cumartilla ja hänen isällään on täysin eri lähtökohdat synnyinmaansa suhteen, mutta he lukeutuvat saksalaisten näkökulmasta silti maahanmuuttajiin. Tutkimus on pelkkä pintaraapaisu näinkin laajassa ja ajankohtaisessa aiheessa. Maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat Saksassa aiheina jatkuvasti mediassa ja tutkimusta voisi lähteä laajentamaan vaikkapa tutkimalla toisen sukupolven maahanmuuttajalasten lyriikkaa ja vertailla eri teemoja keskenään. Mitä yhtäläisyyksiä ja eroja löytyy? Toistuvatko teemat?

Työn tarkoituksena on selvittää saksan sananmuodostuksen kuvauksen historiaa erityisesti esimodernin ajan näkökulmasta. Lähtökohtana ovat antiikin kreikan- ja latinankieliset kieliteoriat, sillä niihin perustuvat myös varhaiset saksan kieliopit. Tutkielma perustuu lähinnä latinan- ja saksankielisiin primäärilähteisiin, kielioppeihin ja kielifilosofisiin teoksiin sekä aihetta jo käsitelleeseen moderniin tutkimuskirjallisuuteen. Sananmuodostuksen kuvauksen peruskäsitteet, yhdyssana ja johdos, ovat lähtöisin antiikin kieliteorioista. Kreikan ja latinan klassiset kieliopit eivät kuitenkaan tunne varsinaisesti sellaista käsitettä kuin 'sananmuodostus'. Toisaalta sananmuodostuksen piiriin kuuluvaa muoto-oppia luonnehditaan yleisesti epäsäännölliseksi, ei luonnon, vaan inhimillisten tottumusten aikaansaannokseksi. Myöhäisantiikin meille säilyneissä kieliopeissa – keskeisimpinä Donatuksen Ars maior ja Ars minor sekä Priscianuksen Institutiones – sanojen muoto-opillista käyttäytymistä luokitellaan tiukasti sanaluokista johtuvana 'aksidenssien' hierarkiana. Juuri sanojen, ei tätä pienempien yksiköiden, yhdistämistä käsitellään figuran eli hahmon aksidenssina, sanojen johtamista "loppukirjaimia muuttamalla" taas pääasiassa specieksen eli lajin aksidenssina. Nämä teoriat ovat perustana myös varhaisen uuden ajan kieliopille ja pohdinnoille kielestä. Renessanssi- ja humanistiset kieliopit pyrkivät kuvaamaan klassisia kieliä antiikin kieliopeille uskollisina. Vaikka antiikin kieliteorioissa johto-oppi mainitaan usein epäsäännöllisenä, 'anomalian' piiriin kuuluvana, 1400- ja 1500-luvun kieliopit (Perotti, Melanchthon, Camerarius) käsittelevät sitä säännöllisten taivutuskategorioiden kanssa samanarvoisena. Myös saksan varhaiset kuvaukset noudattavat antiikissa vakiintunutta jakoa kahdeksaan sanaluokkaan ja niiden aksidensseihin, mukaan lukien figuraan ja speciekseen. Niihin on omaksuttu myös kreikalle ja latinalle ominaiset muotokategoriat (esimerkiksi patronyymit), vaikka näitä ei varsinaisesti omina muotoinaan ole saksassa olemassa. Omaleimaista saksan kieliopeille niiden klassisiin esikuviin verrattuna on heräävän kieli-identiteetin ja kansallistunteen leimaama kielihistorian pohtiminen ja sananmuodostuskategorioiden sekä etymologisten tai saksan kielen historiaa koskevien teorioiden sulautuminen yhteen. Vaikka sananmuodostusta ('Wortbildung') ei saksalaisessa traditiossa nimetä omana käsitteenään tai kieliopin kategorianaan ennen 1800-lukua, jo Schotteliuksen ,Ausführliche Arbeit von der Teutschen HaubtSprache' (1663) käsittelee yhdyssanoja ja johtamista laaja-alaisesti ja erillään muusta muoto-opista. Schottelius pyrkii vielä kuvaamaan saksan kielen rakennetta sellaisena, kuin se on ollut raamatullisen Baabelin tornin rakentamisesta ja kielen synnystä lähtien, ja pitää siitä syystä erottelemiaan kantasanoja ja päätteitä 'alkuperäisinä'. Erityisen tärkeänä hän pitää kantasanojen yksitavuisuutta, mille on esikuvansa heprean kieliopissa. 1700-luvun kuluessa käsitys kielen historiasta ja sanojen muodostumisesta muuttuu. Vuosisadan alussa painetussa Bödikerin kieliopissa maailman kielet jaetaan vielä muutamaan eurooppalaiseen pääkieleen, jotka palautuvat Baabelin tornia seuranneeseen kielten erkanemiseen. Sananmuodostusta Bödiker ja hänen aikalaisensa käsittelevät pitkälti Schotteliuksen tavoin. Vuosisadan lopulla Adelungin 'Umständliches Lehrgebäude' painottaa ihmiskielten sanojen muodostuneen yksittäisistä onomatopoeettisista äänteistä, joiden yhdistyminen monimutkaisiksi käsitteiksi noudattelee länsimaista sivistyshistoriaa. Nykykielen johto-oppi on hänen mielestään kehitysaskel tästä alkuhämärästä, esimerkiksi umlaut- tai ablautjohdoksista (sinken : senken), jotka perustuvat 'hämärän kuulokuvan tuntemukseen' ('dunkle Empfindung des Hörbaren'). Looginen selitys näille ilmiöille esitetään lopulta muutama vuosikymmen myöhemmin historiallis-vertailevan kielitieteen avulla.

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoidaan kontrastiivisesti urheilukommentteja saksankielisissä sanomalehdissä. Tutkimuksessa selvitetään, löytyykö teksteistä eroja tai yhtäläisyyksiä niin saksankielisten maiden kuin myös eri lehtityyppien (iltapäivälehti ja tilauslehti) välillä. Teksteissä määritellään ja analysoidaan yksittäisten puheakti illokuutiotyypit. Illokuutio on se, mitä puhuja tai tässä tapauksessa kirjoittaja ajaa puhetoimituksellaan takaa, eli mitä hän haluaa aiheuttaa tai saada aikaan vastaanottajassa. Tutkielmassa luodaan tähän tutkimukseen sopiva luokittelu aiempien luokittelujen pohjalta. Lisäksi analysoidaan kommenttien teksti-illokuutiot, eli tekstin dominoiva illokuutio tekstihierarkian korkeimmalla tasolla. Teksti-illokuutioiden määrittämistä varten on käytetty apuna illokuutiorakenneanalyysimenetelmää, joka kuuluu puheaktiteorian piiriin. Puheaktiteoria käsittelee puheakteja jakamalla niitä eri akteihin. Tässä tutkielmassa keskitytään illokutiiviseen aktiin. Tutkielma sijoittuu medialingvistiikkaan ja käyttää aineistona yhteensä 24 urheilukommenttia Helsingin kommenttikorpuksesta, joka on keskeinen osa projektia Persuasiiviset tyylit Euroopassa, jossa kirjoittaja on toiminut tutkimusassistenttina. Analysoitu aineisto on valittu niin, että se sisältää kahdeksan tekstiä Saksasta, Sveitsistä ja Itävallasta, joista puolet on iltapäivälehdissä ja puolet tilauslehdissä julkaistuja. Tärkeimpiin tuloksiin kuuluu, että hieman yllättäen kaikissa maissa ja lehtityypeissä yleisimmät tyypit ovat tiedottamisen puheakteja. Kommenttitekstistä voisi olettaa muuta, sillä kommentin ensisijainen tehtävä ei ole antaa lukijalle uutta tietoa. Sen lisäksi käy ilmi, että verrattuna muihin maihin Sveitsissä arvosteleminen on huomattavasti yleisempi illokuutiotyyppi, kun otetaan huomioon myös muuntyyppisten illokuutioiden komponenteiksi määritellyt arvostelemisen puheaktit. Lehtityyppien vertailussa käy ilmi, että illokuutiotyypeistä väittäminen on yleisempää iltapäivälehdissä kuin tilauslehdissä ja yleisempää kuin illokuutiotyyppi arvosteleminen. Tutkimuksen perusteella voi tehdä johtopäätöksiä yllä mainittuihin tuloksiin viitaten. Tämän pohjalta voisi tutkia myös muiden aiheiden kommentteja sen selvittämiseksi, eroaako urheilukommentti kyseisissä maissa muista kommenteista.