Browsing by study line "Education"

Tässä tutkielmassa tarkastelen ilmastonmuutosviestintää motivoijana. Olen valinnut aineistoksi osan Ilta-Sanomien ilmastonmuutosta käsittelevistä lehtikirjoituksista, aikaväliltä 1.7.-31.10.2018. Tutkielman tavoitteena on selvittää valikoidun aineiston valossa, pyritäänkö ilmastonmuutosviestinnässä motivoimaan kuluttajaa hillintätoimiin vai välinpitämättömyyteen ilmastonmuutoksen suhteen. Tutkielmassa vertaan aineistoani myös aiemmin tehtyjen, länsimaista ilmastonmuutosviestintää koskevien tutkimusten tuloksiin. Esittelen ilmastonmuutoskeskustelun historiaa sekä median roolia ilmastonmuutosviestien tuottajana. Keskustelen aiemmin tehtyä tutkimusta apuna käyttäen median mahdollisuuksista ja sen edustaman viestinnän sekä median tuottamisen heikkouksista suhteessa ilmastonmuutoksesta kertomiseen. Median roolia esittelemällä selvitän, miksi mediaviesteillä vaikuttaminen ei onnistu aina silloinkaan, kun mediaviestiin sisältyvät kaikki vaikuttamisen peruselementit. Määrittelen tutkielmassani motiivien, motivaation ja motivoinnin käsitteet sekä sen, mitä vaikuttaminen on toimintana. Käytän määritelmiä tukenani, kun vastaan siihen, millä tavalla kuluttajan motivaatiota pyritään muuttamaan eli miten siihen vaikutetaan. Näin pystyn analysoimaan tutkielmani aineistoa. Valitsemani aineiston valossa ilmastonmuutosviestinnässä kuluttajaa pyritään pääasiallisesti motivoimaan joko ilmastonmuutoksen hillintätoimiin tai ilmastonmuutoksen huomioimiseen. Vertailu aiemmin tehtyyn tutkimukseen osoitti, että jotkin tekijät ilmastonmuutosviestinnässä ovat pysyneet vuosien mittaan samankaltaisina ja osa on puolestaan muuttunut. Ilmastonmuutoksen aiheuttajat, kuten kohonneet hiilidioksidipäästöt ja ihmisten vaikutus niihin ovat olleet jo aiemmin tutkimuksissa esillä. Omassa aineistossani huomioitiin sen sijaan länsimaalaisen elämäntavan vaikutus ilmastonmuutoksen kiihtymiseen laajemmin kuin aiempien tutkimusten aineistossa. Aineistoni lehtikirjoitukset suosittelivat yhä enenevässä määrin kuluttajalle myös toimia henkilökohtaisten päästöjen pienentämiseksi. Aiempien tutkimusteni tavoin osoitti oma tarkasteluni ilmastonmuutosuutisoinnin olleen syklistä, eli julkaisujen määrä vaihteli kuukausittain.

Tutkielman tavoitteena on luoda systemaattinen esitys Jean Calvinin epäjumalanpalvelusnäkemyksestä. Tutkimuskysymykset ovat: (1) Mitä Calvin pitää epäjumalanpalveluksena? (2) Mistä ihminen saa tiedon siitä, mikä on epäjumalanpalvelusta? (3) Mikä on epäjumalanpalveluksen alkuperä? Kuka on siitä vastuussa? (4) Miten epäjumalanpalvelus ilmenee? Millaista epäjumalanpalvelusta Calvin erityisesti kritisoi? Tutkielman primäärilähteinä ovat Institutio Christianae Religionis (1559) ja Catéchisme (1552). Sekundaarilähteinä hyödynnän Calvinin Raamatun kommentaareja, hänen kirjoittamiansa kirjeitä, saarnoja ja muita tekstejä. Kirjallisuutta ei ole kovin kattavasti tarjolla suoraan tutkimusaiheesta, joten se on koostettu aina kuhunkin alaluvun aiheeseen liittyen. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi. Tutkimustulos voidaan tiivistää seuraavasti: Calvinin mukaan epäjumalanpalvelus on Jumalan väärin ilmentämistä ja hänen kunniansa loukkaamista tavalla, joka ilmenee vastoin hänen itseilmoitustaan etenkin Raamatussa. Epäjumalanpalvelus on läsnä jokaisen ihmisen olemuksessa, halussa ja teossa, mutta se näyttäytyy erityisesti katolisen kirkon kuvain- ja pyhäinpalvonnassa sekä messussa. Muita johtopäätöksiä on Calvinin epäjumalanpalvelusnäkemyksen kattavuus. Sen lisäksi, että teema näyttäytyy jokaisessa Calvinin opinkohdassa, voidaan havaita sen myös suorasti vaikuttaneen näistä suureen osaan. Esimerkiksi Calvinin pelastusoppi rakentuu hyvin paljon hänen käsityksensä päälle ihmisestä täydellisen kykenemättömänä edes kaikkein pienimpään mahdolliseen hyvään. Calvinin käsitys jokaisesta ihmisestä taukoamattomana epäjumalien takomona ulottuu myös uudestisyntyneisiin kristittyihin. Vaikka Pyhä Henki vaikuttaa heissä hyviä tekoja, ne sotkeutuvat heidän luontonsa saastaisuuteen, eivätkä heidän ”parhaimmatkaan” tekonsa kelpaa Jumalalle muuta kuin Kristuksen sovitustyön kautta.

Tutkimuksessani tarkastelen miten Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen eli SLEY:n lähetystyöntekijä Tuulikki Korpinen kuvaa muistelmateoksessaan Seitsemän vuotta sotaisessa Japanissa Japanin uskontoja, tapoja ja normeja. Tarkastelen Korpisen teoksen perusteella, miten hän suhtautuu Japanin uskontoihin tapoihin ja normeihin, ja korostaako hän joitakin tiettyjä piirteitä Japanista tai japanilaisista. Tutkin myös mitkä seikat mahdollisesti vaikuttavat hänen suhtautumiseensa. Tutkin päälähdettäni lähilukemalla ja analysoimalla sitä, samalla ryhmitellen omiksi kokonaisuuksikseen tutkimuskysymykseeni liittyviä teemoja. Aikarajauksenani on vuodet 1939–1946. Etenen tutkimuksessani kronologisesti sekä osittain temaattisesti. Tarkastelen myös, muuttuvatko Korpisen mielipiteet ja suhtautuminen Japaniin ja japanilaisiin hänen siellä asumiensa vuosien aikana. Päälähteen lisäksi käytän myös muita painettuja lähteitä sekä sanoma- ja aikakauslehtiä, jotka tukevat päälähteeni analysointia. Päälähteeni sisältää runsaasti tutkimusaiheeseeni liittyvää materiaalia, ja vastaa kattavasti päätutkimuskysymykseeni ja tarkentaviin kysymyksiin. Korpinen kuvaa aikaansa Japanissa katkeransuloiseen sävyyn ja toisen maailmansodan aikaiset vaikeat olot korostuvat teoksessa. Teoksesta käy kuitenkin ilmi, kuinka Korpinen itsenäistyy joutuessaan yksin huolehtimaan työnteosta ja pienestä lapsesta. Hänen asemansa itsenäisenä naislähettinä on hyvin ainutlaatuinen ja haastava. Japanin omat uskonnot, shintolaisuuden ja buddhalaisuuden, Korpinen kokee läpi teoksensa toisina ja vieraina. Korpinen osoittaa kuitenkin kiinnostusta näitä uskontoja kohtaan. Teoksessa korostuu vahvasti länsimainen näkökulma. Korpinen vertaa kokemuksiaan usein Suomeen ja kristinuskoon, mutta on silti hyvin kiinnostunut japanilaisista tavoista ja normeista, vaikka ne näyttäytyvätkin hänelle usein outoina. Japanilaisia Korpinen kuvaa hyvinkin vaihtelevasti, ja usein negatiiviseenkin sävyyn. Aluksi Korpisen suhtautuminen on positiivisempaa, mutta olojen huonontuessa suhtautuminen varsinkin japanilaisiin muuttuu negatiivisemmaksi. Japanin normeja ja tapoja Korpinen ei kuvaa yhtä jyrkkään sävyyn. Kotiinpaluun yhteydessä Korpisen suhtautuminen japanilaisiin muuttuu taas lempeämmäksi heidän kokemiensa kärsimysten vuoksi. Korpinen korostaa japanilaisissa erityisesti niitä piirteitä, jotka erottavat heidät hänen mielestään länsimaalaisista.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen länsimaalaisia naisia, jotka matkustivat 2010-luvulla Syyriaan ja Irakiin tavoitteenaan osallistua äärijärjestö Isisin toimintaan. Tarkastelen tutkielmassani naisten radikalisoitumisprosesseja ja heidän motiivejaan lähteä vierastaistelijaksi. Tutkin myös oliko naisten sosioekonomisella asemalla vaikutusta heidän radikalisoitumiseensa. Aihe on ajankohtainen, koska naisten väkivaltaista ekstremismiä on tutkittu marginaalisesti Suomessa ja äärijärjestön toimintaan on osallistunut myös suomalaisia naisia. Tutkimukseni on rajattu koskemaan ainoastaan Isisiin liittyneitä länsimaalaisia naisia. Tutkimusmetodinani käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja tutkin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla sosioekonomisen aseman vaikutusta. Aineistoni koostuu yhteensä seitsemästä tutkimusartikkelista. Teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa testaan J. M. Bergerin hypoteesia. Bergerin mukaan radikalisoitumisella ja yksilön heikolla sosioekonomisella asemalla on harvoin syy-seuraussuhde. Aineistoni analyysin perusteella yleisimmät syyt naisten radikalisoitumiselle ja Syyriaan ja Irakiin matkustamiselle olivat henkilökohtaiset, poliittis-ideologiset ja uskonnolliset syyt. Radikalisoituminen ja Isisin kontrolloimille alueille matkustaminen olivat monen motiivin ja osatekijän summa eikä aineistosta hahmottunut selkeää tai yhdenmukaista profiilia kuvailemaan tyypillistä naispuolista vierastaistelijaa. Bergerin hypoteesin testaaminen osoitti sen olevan paikkansapitävä kun tarkastelussa olivat Isisiin toimintaan osallistuneet länsimaalaiset naiset. Tutkimustuloksista oli pääteltävissä, että useimmiten epäoikeudenmukaisuuden kokemus motivoi naisia liittymään mukaan Isisin toimintaan. Taustalla vaikuttivat myös neofundamentalistinen suhtautuminen uskoon ja Isisin tehokas propaganda. Etenkin verkossa levitetyn propagandan ansiosta Isis ja mobilisaatio konfliktialueille oli nuorten naisten ilmiö. Saatujen tutkimustuloksen avulla olisi mahdollista pohtia miten tyttöjen ja nuorten naisten radikalisoitumista väkivaltaiseen ekstremismiin voitaisiin tulevaisuudessa ennaltaehkäistä.

Tutkimuskysymykseni on, miten draamamateriaaleja hyödyntävillä perusopetuksen katsomusaineiden oppitunneilla ilmenee ja tuetaan luovuutta sekä leikillisyyttä sekä miten oppitunneille osallistuvat kokevat oppitunnit. Tunneille osallistuvilla tarkoitan oppilaita ja opettajia. Tutkielmani ja sen aineistonkeruu on toteutettu osana Uskallus – Uskonnot, katsomukset ja osallisuus perusopetuksessa -hanketta. Tutkielmassa käytetyt draamamateriaalit on julkaistu hankkeen sivuilla sähköisesti. Tutkimusaineisto koostuu oppilaiden haastatteluista, opettajan ja oppilaiden palautekyselylomakkeista, havainnoitsijoiden tekemistä luokkahuonemuistiinpanoista sekä kirjallisessa muodossa olevista draamamateriaaleista. Aineisto on kerätty vuoden 2019 lopussa Etelä-Suomessa. Havainnoitavia oppitunteja aineistossa on kaksi, joista toinen on viides- ja kuudesluokkalaisten elämänkatsomustiedon oppitunti ja toinen kahdeksasluokkalaisten evankelisluterilaisen uskonnon oppitunti. Aineistonanalyysi on toteutettu teoriaohjaavana sisällönanalyysinä. Tutkimustuloksissa havaitsin, että luovuutta ja leikillisyyttä ilmenee katsomusaineiden draamaa hyödyntävillä oppitunneilla. Luovuus esiintyy oppitunneilla erilaisina Luovina ajatuksina ja Luovina tuotoksina sekä näiden kahden luokan alakategorioina. Leikillisyyden osalta tutkimustulokset jakautuvat alakategorioihin Lapsellisuus, Leikkisyys ja leikinomaisuus, Leikillinen tunnelma sekä Rooli sekä edellisten alaluokkiin. Tutkimustulosten kolmas pääluokka Kokemus draamatunnista esittää näkökulmat Vaikeustaso-, Tyypillisestä poikkeava oppitunti - ja Draamaharjoitus ja luovuus -kategorioiden kautta. Oppilaiden ja opettajien kokemukset oppitunneista tuovat esille, että draamaoppitunnit koetaan tyypillisestä poikkeavaksi ja harjoitukset osallistavat myös sellaisia oppilaita, jotka eivät usein luokkien tyypillisillä tunneilla osallistu. Luovuutta ja leikillisyyttä ilmenee tutkimusaineiston oppitunneilla ja niitä tukevat muun muassa kannustava, myönteinen palaute ja ilmapiiri. Tutkimusaineistossa on kuitenkin nähtävissä myös mahdollisuuksia tukea niiden ilmentymistä enemmänkin. Haasteina tästä näkökulmasta katsottuna vaikuttavat olevan ennen kaikkea oppitunnin ajallinen pituus sekä opettajan halu kontrolloida harjoitusten kulkua. Oppilaat kokevat myös oppitunneilla hämmennyksen tunteita. Ne oppilaat, jotka pääsevät erilaisten oivallusten kautta tunteesta yli, vaikuttavat saavan myönteisiä oppimiskokemuksia ja liittävän luovuuden kokemuksen oppituntiin. Draama vaikuttaa tutkimukseni perusteella sopivan hyvin katsomusaineiden opetusmenetelmäksi, ja sen kautta mahdollistuvat luovempi ja leikillisempi opettaminen sekä oppiminen. Tunnit koetaan aineistossa pääosin myönteisiksi, tiedonhalua ja innostusta lisääviksi. Tutkimustuloksissa näkyy, että luovuutta ja leikillisyyttä tukeva draamaoppitunti opettaa oppilaille asiasisällön lisäksi laajempaa sekä tulevaisuuteen suuntaavampaa osaamista.

Käsittelen tutkielmassani, miten nuoret haastateltavat asennoituvat uskontojen ja katsomusten moninaisuuteen, kohtaamiseen ja dialogiin. Määrittelen katsomuksen joksikin merkittäväksi asiaksi, joka ohjaa ihmisen elämää. Kerroin, että se voi olla uskonto tai uskonnottomuus, tai mahdollisesti myös jotain muuta. Toisaalta käytännössä uskonto-käsitteen vakiintuneisuuden takia se on myös ohjannut haastateltavien ajattelua. Haastattelupuheessa käsitellään tilanteita, joissa uskontoja tai katsomuksia on läsnä useita. Tällaisia ovat esimerkiksi se, kun toisen ihmisen katsomus tulee esiin välillisesti luetun tai kuullun tiedon kautta, tai katsomukset vaikuttavat keskustelussa muiden kanssa. Uskonnonopetus on tutkielmani taustaympäristö, ja sijoitin haastatteluväittämät sinne. Uskonnon tunnilla katsomusten moninaisuus on usein luontevasti läsnä, toisin kuin vapaa-ajalla välttämättä ei. Lähtökohtani on laadullinen asennetutkimus, ja olin kiinnostunut nuorten asenteista kyseisiä ilmiöitä kohtaan.12 haastateltavani olivat 15-22 –vuotiaita, ja he olivat olleet elämänsä varrella uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetuksessa. Pyrin muodostamaan kantaa ottamiseen kannustavia asenneväittämiä. Sovelsin diskurssianalyysia etsiäkseni haastatteluista tulkintarepertuaareja, jotka heijastavat kulttuurissa jaettuja puheen resursseja. Keskeisimmät tulokset olivat suvaitsevaisuus- ja kriittisyys -repertuaarit. Uskonnon opetusryhmien yhdistäminen, omien mielipiteiden esittäminen uskonnon tunnilla, tiedonjako ja keskustelu ymmärrettiin kaikki suvaitsevaisuuden kautta. Kerrottiin, että uskonnot aiheuttavat maailmassa sotia ja erilaisissa tilanteissa vastakkainasettelua, jota pitäisi vähentää. Monipuolinen tieto eri uskonnoista ja kulttuureista ja tietoisuuden lisääminen ihmisten erilaisuudesta korostui. Katsomuksia koskevalla tiedolla ajateltiin voivan vähentää pelkoja, ennakkoluuloja ja syrjintää. Uskontoihin suhtauduttiin enimmäkseen kunnioittavasti, toisaalta kriittinen ja vertaileva asenne tuli myös esiin. Katsomuksiin ja uskontoihin liittyvät näkemykset näyttäytyvät paljolti suhteellisina, jolloin yhtä oikeaa totuutta ei ole olemassa. Niin monipuolinen tiedonjako katsomuksiin kuin yhteinen keskustelu niihin liittyen nähtiin myös ajattelun laajentamisen ja haastamisen kautta. Näkökulmien monipuolisuudesta nähtiin tärkeäksi tulla tietoiseksi. Ääripäässä olevien oppilaiden näkemysten toivottiin monipuolistuvan. Uskonto- ja katsomusdialogi koettiin mahdollisuutena lisätä yhteisymmärrystä ja suvaitsevaisuutta tai keinona kehittää ajattelua. Toisaalta se nähtiin hankalana ja väittelyä synnyttävänä asiana.

Elokuva on olennainen väline aatemaailmojen ja arvojen välittämisessä. Tutkimukseni lähdeaineisto käsittää valitun kokoelman suomalaisia elokuvia vuodesta 1935 vuoteen 1950. Tutkimusaineistoni koostuu Suomen Filmiteollisuuden ja Suomi-Filmin tuottamista elokuvista sekä muutamasta pienemmästä tuotannosta. Tutkimus tarjoaa katsauksen 1930- ja 1940-lukujen suomalaiseen elokuvatuotantoon. Olen valinnut mukaan elokuvia eri elokuvagenreistä sekä useilta ohjaajilta, mutta keskityn seuraaviin ohjaajiin: Edvin Laine (1905-1989), Hannu Leminen (1910-1997), Jorma Nortimo (1906-1958), T.J. Särkkä (1890-1975), Teuvo Tulio (1912-2000), Ilmari Unho (1906-1961) ja Valentin Vaala (1909-1976). Tarkasteltavat elokuvat ovat valikoituneet siitä näkökulmasta, että ne tarjoavat kokonaisuutena kattavan läpileikkauksen aikansa sosiaalieettisiin kysymyksiin ja niiden taustalla oleviin teologisiin teemoihin. Niin 1930-luvun kuin 1940-luvunkin elokuvissa on nähtävissä kuvauksia aivan mistä tahansa aikansa sosiaalisesta ongelmasta tai arvokysymyksestä. Teologisessa mielessä tarkasteltavista elokuvista tekee erityisen kiinnostavia myös niiden runsas uskonnollinen kieli, sisältö ja kuvasto, jota on tutkittu suomalaisen teologian piirissä riittämättömästi. Perustelen lähdeaineistoni ajallista rajausta vuodesta 1935 vuoteen 1950 sillä, että vuonna 1935 alkoi sekä äänielokuvan huippukausi, että Suomen Filmiteollisuuden taival. 1950-luvulle tultaessa elokuva-ala muuttui monin tavoin ja merkittävästi. Tällöin monet 1930- ja 1940-luvuilla loistaneet ohjaajat, käsikirjoittajat ja näyttelijät väistyivät uusien tieltä ja uudet elokuvalajit syrjäyttivät vanhat. Lisäksi elokuvan merkitys kansallisella tasolla oli tarkasteltavan ajanjakson aikana suurempaa kuin mitä voimme tänä päivänä edes kuvitella. Elokuvien teologisessa tarkastelussa käytän hyväkseni systemaattista analyysia. Koska tutkimukseni kohdistuu elokuviin, tutkin työssäni kuvan semiotiikkaa sekä käytän hyväkseni tekstuaalista teoriaa. Tällainen poikkitieteellisyys on aihepiirini huomioon ottaen välttämätöntä. Systemaattinen tarkasteleminen ilman elokuvateoreettista tai esteettistä otetta ei palvelisi tutkimuskysymystäni. Tutkimukseni osoitti, että elokuvien moraalinen linja oli tiukasti kiinni suomalais-luterilaisessa traditiossa, joka pyrki tuohon aikaan suojaamaan porvarillis-isänmaallisen ydinperheen ja arvomaailman uusien moraalisten näkymien uhalta. Tarkasteltuani 1930- ja 1940-luvun teologiaa ja yhteiskunnallista keskustelua, havaitsin selvästi, että elokuvamaailma valitsi tuona aikana selkeästi konservatiivisen, traditionalistisen linjan. Keskeinen havainto on, että elokuva modernina taidemuotona toisinti tuolloisen yhteiskunnan konservatiisimpia virtauksia: esimerkiksi vapaan seksuaalisuuden syyllistämistä ja naisen seksuaalisuuden synnillistämistä. 1930- ja 1940-luvuilla maailma oli kovaa vauhtia muuttumassa ja eri taiteenlajit ottivat osaa muutokseen pyrkien uusiutumaan. Huomionarvoista on, että taidemuodoista uusin, elokuva, valitsi Suomessa kauttaaltaan linjakseen konservatiivisen, ”säilyttämisen” perinteen.

Tiivistelmä: Tässä tutkielmassa tarkastellaan katsomusaineiden opettajien suhtautumista yhteiseen katsomusaineeseen, keskittyen erityisesti ortodoksisen uskonnon opettajien näkemyksiin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sähköistä kyselylomaketta ja teemahaastatteluja. Tutkimusaineisto on kerätty talvella 2021–2022. Sähköisesti jaettuun kyselylomakkeeseen vastasi 65 katsomusaineiden opettajaa. Kyselylomakkeeseen halukkuutensa osoittaneista opettajista valikoitui kaksi haastateltavaa tutkielmaa varten. Kolmas haastateltava löytyi toisen haastateltavan kautta. Kaikki kolme haastateltavaa olivat ortodoksisen uskonnon opettajia. Kyselylomakkeen vastauksissa ja haastatteluissa tarkasteltiin sitä, miten katsomusaineiden opettajat suhtautuvat yhteiseen katsomusaineeseen ja miten ortodoksisen uskonnon opettajien ajatuksen nykyistä ja yhteistä katsomusopetusmallia kohtaan suhteutuvat muiden opettajien näkemyksiin. Aineiston analyysissa saatiin selville, että kyselyyn vastanneet katsomusaineiden opettajat kokivat katsomusopetusjärjestelyiden muuttuvan tulevaisuudessa. Opettajien mielestä nykyisen mallin järjestämiseen ja eri katsomuksia edustavien oppilaiden tasa-arvoisuuteen katsomusopetuksessa liittyy haasteita. Katsomusaineiden opettajat olivat pienellä enemmistöllä sitä mieltä, että yhteinen katsomusaine voisi olla tulevaisuudessa toimiva tapa järjestää katsomusopetus. Opettajat kokivat, että yhteinen katsomusaine voisi vastata nykyisen mallin haasteisiin, mutta vastauksissa ilmeni myös huoli vähemmistöuskontojen asemasta yhteisessä mallissa. Ortodoksisen uskonnon opettajien näkemykset poikkesivat muiden opettajien näkemyksistä voimakkaasti. Ortodoksisen uskonnon opettajat pitivät nykyistä mallia parhaana ratkaisuna katsomusopetuksen järjestämiseksi ja vastustivat yhteistä mallia. Ortodoksisen uskonnon opettajat pitivät tärkeänä oppilaiden oikeutta oman uskonnon opetukseen, ja he kokivat, että nykyinen malli on tasa-arvoinen juuri vähemmistöuskontojen oppilaiden näkökulmasta. Ortodoksisen uskonnon opettajat olivat sitä mieltä, että oppilailla tulee olla oikeus oman katsomus- ja kulttuuriperinteen mukaiseen opetukseen pätevän opettajan johdolla.

Tämän maisteritutkielman tarkoituksena on luoda katsaus katsomusaineiden nykyistä opetusmallia ja integroitua katsomusopetusta käsittelevään tutkimukseen. Tavoitteeni on selvittää tässä tutkielmassa, millaisia valmiuksia edellä esitetyt opetuksen mallit antavat katsomusten väliseen dialogiin. Tutkimustehtävän merkityksellisyys perustuu siihen, että katsomusaineiden opetuksen nykytilasta ja integroidusta katsomusopetuksesta on käyty yhä runsaammin keskustelua tutkimuskirjallisuudessa. Lisäksi dialogin edistäminen on esitetty eräänä keskeisistä kehittämistehtävistä katsomusopetuksessa. Tutkimuskysymykseni ovat tällöin seuraavat tutkimuskirjallisuuden pohjalta: 1) Millaisia valmiuksia peruskoulun eriytetty katsomusaineiden opetus ja integroitu katsomusopetus antavat katsomusten väliseen dialogiin? 2) Mitä eroja on eriytetyn katsomusaineiden opetuksen ja integroidun katsomusopetuksen antamilla valmiuksilla katsomusten väliseen dialogiin? Tutkielmani metodina toimi integroiva kirjallisuuskatsaus. Tämä toteutui keräämällä yhteen tutkittavaa aihetta käsittelevää suomalaista tutkimuskirjallisuutta. Tutkielmassani sovelsin temaattista analyysia, jossa aineistoista löytynyt tutkimustieto koottiin eri teemojen alle. Näitä eri tutkimuksia tarkasteltaessa pyrkimyksenä oli luoda monipuolinen kokonaiskuva tutkimastani ilmiöstä. Tutkielmassani selvisi, että integroitu katsomusopetus näyttäisi tarjoavan laajemmin valmiuksia katsomusten väliseen dialogiin. Molemmissa malleissa esiintyy kuitenkin tältä osin sekä mahdollisuuksia että omanlaisiaan haasteita. Tutkielman lopuksi ehdotettiin tarvetta laajemmalle jatkotutkimukselle, jotta dialogia koskevista opetuksellisista seikoista voitaisiin saada vielä kattavampi ymmärrys osana katsomusaineiden opetuksen kehittämistä.

Tämä tutkielma tarkastelee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintää kirkon virallisella Facebook-sivulla Kirkko Suomessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista viestintä on ollut ensimmäisen korona-aallon aikana vuonna 2020. Tutkielman aineistona on Kirkko Suomessa -sivun kaikki julkaisut aikavälillä 1.3.2020– 31.7.2020, ja analyysissä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja temaattista analyysiä. Aiemman tutkimuksen perusteella kirkon toteuttaman kriisityön pääpaino on ollut lohduttavalla kristillisellä sielunhoidolla. Tämän tutkielman tulosten perusteella sama teema painottuu myös kirkon sosiaalisen median viestinnässä yhteiskunnallisen kriisin aikana. Kirkko Suomessa -sivun julkaisut jakautuvat viiteen kategoriaan: 1. Lohduttamaan ja tukemaan pyrkivät julkaisut, jotka muodostivat enemmistön 2. Koronapandemiaan sidotut tukemaan pyrkivät julkaisut 3. Kirkon toimintaan tai kristittyjen yhteisöön osallistamaan pyrkivät julkaisut 4. Kirkkovuoden läpikäynti sekä 5. Kristinuskon opin selittäminen. Kirkko otti yhteiskunnallisen kriisin aikana viestinnässään rauhoittelemaan pyrkivät roolin ja kiinnitti huomioita erilaisiin tuen kohteisiin. Kirkko pyrki kohdistamaan tukeaan esimerkiksi yksinäisille ja perheille. Tämän tutkielman tuloksena sivun viestinnän kieli ja sanavalinnat ovat pyritty suuntaamaan mahdollisimman laajalle yleisölle, eikä esimerkiksi vain aktiiviseurakuntalaisille. Tämän tutkielman tuloksena voidaan myös todeta, että kirkko on siirtänyt lakisääteisten tehtäviensä toteuttamista verkkoon kriisin aikana. Tehtävistä lähimmäisen rakkauden toteutumisen edistäminen sekä Jumalan sanan julistaminen oli selkeästi edustettuna Kirkko Suomessa -sivun viestinnässä