Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Family Law and Law of Inheritance"

Sort by: Order: Results:

  • Tanner, Sara (2023)
    Tutkielman tarkoituksena on tarkastella päämiehen oikeutta kaventavaan tai loukkaavaan testamenttiin liittyviä edunvalvontaoikeudellisia kysymyksiä. Tutkielma pyrkii vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1. Millä tavoin testamentti voi kaventaa tai loukata päämiehen oikeutta, ja miten eturistiriita testamentinsaajan ja päämiehen välillä ratkeaa? 2. Mitkä ovat päämiehen omat toimintamahdollisuudet tilanteessa, jossa testamentti kaventaa tai loukkaa hänen oikeuttaan; voiko päämies itse hyväksyä hänen oikeuttaan kaventavan tai loukkaavan testamentin ja millä edellytyksillä? 3. Mitkä ovat edunvalvojan toimintamahdollisuudet tilanteessa, jossa testamentti kaventaa tai loukkaa edunvalvonnassa olevan päämiehen oikeutta ja miten on suhtauduttava siihen, että edunvalvoja päättää testamentin hyväksymisestä päämiehensä tahdon vastaisesti? Tutkielman keskiössä ovat perintökaaren asettamat testamenttausvapauden legaaliset rajoitukset. Holhoustoimilaki ja sen edunvalvontajärjestelmä rakentuvat itsemääräämisen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja päämiehen suojaamisen periaatteille. Päämiehen edun huomioon ottaminen on lähtökohtana kaikessa edunvalvojan toiminnassa. Kun testamentti kaventaa tai loukkaa päämiehen oikeutta nousee kysymys, voiko päämies itse reagoida tällaiseen testamenttiin ja voiko hän itse niin tahtoessaan hyväksyä oikeuttaan kaventavan tai loukkaavan testamentin. Tämä riippuu päämiehen oikeustoimikelpoisuudesta ja ymmärryskyvystä. Edunvalvojan toimintamahdollisuudet ovat sidottu holhoustoimilain säännöksiin. HolhTL 29.1 § antaa edunvalvojalle kelpoisuusuuden edustaa päämiestään tämän omaisuutta ja taloudellisia asioita koskevissa oikeustoimissa, jollei tuomioistuin ole tehtävää antaessaan toisin määrännyt tai jollei toisin ole säädetty. Tietyt oikeustoimet, kuten perinnöstä luopuminen ovat holhoustoimilaissa säädetty luvanvaraisiksi, minkä lisäksi HolhTL 32.1 §:ssä on nimenomainen lahjoituskieltosäännös. Näiden lisäksi edunvalvojan toimintaa ohjaa HolhTL 37.1 §:stä ilmenevä omaisuuden hoitamista koskeva huolellisuusvelvoite, josta seuraa, että edunvalvojan tulee huolehtia päämiehelle kuuluvien oikeuksien ja etuuksien toteutumisesta. Ennen kuin edunvalvoja tekee päätöksensä tehtäviinsä kuuluvassa asiassa, tulee edunvalvojan tiedustella päämiehensä mielipidettä, jos tämä kykenee ymmärtämään asian merkityksen, asiaa on pidettävä päämiehen kannalta tärkeänä ja kuuleminen voi tapahtua ilman huomattavaa hankaluutta. Kun edunvalvoja toimii päämiehensä tahdon vastaisesti esimerkiksi testamentin hyväksymistä koskevassa asiassa, voidaan katsoa, että itsemääräämisoikeuden rajoituksen tulee täyttää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Edunvalvojan toimivaltaan kuitenkin kuuluu sen harkinta, onko testamenttia ylipäätään syytä riitauttaa. Loppujen lopuksi vahingonkorvausvelvollisuus ohjaa edunvalvojan harkintaa testamentin riitauttamista koskevassa asiassa.
  • Salminen, Sami (2021)
    Pääsääntöisesti kuolemasta käynnistyvä omistusoikeuden siirtymisvaihe päättyy perinnönjakoon, jossa vainajan omaisuus jaetaan hänen testamentilla määräämilleen saajille tai testamentin puuttuessa lakimääräisille perillisilleen. Aina kuitenkaan perinnönjakokaan ei muodostu päätepisteeksi, vaan suoritettuun jakoon voidaan joutua puuttumaan jälkikäteen korjaavin toimenpitein. Perillispiiriä koskevat muutokset kytkeytyvät mahdollisiin muutoksiin isyyssuhteissa. Koska isyys voidaan vahvistaa tai kumota, vaikka isäksi oletettava mies olisi jo kuollut, jättää tämä auki mahdollisuuden, että miehen kuollessa hänen rintaperillistensä joukko saattaa muuttua kuoleman ja jo suoritetun perinnönjaon jälkeen. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä toimii kysymys siitä, mitä tapahtuu perinnönjaolle silloin, jos omaisuutta jaossa perillisasemansa nojalla saaneen rintaperillisen perillisasema kumoutuu vasta perinnönjaon jälkeen, kun perittävän isäsuhde häneen kumotaan isyyden kumoamista koskevan kanteen myötä. Tässä yhteydessä keskeiseen rooliin nousee perintökaaren 23a luku ja siitä mahdollisesti saatavat analogiatulkinnat. Toisaalta pyrin hahmottamaan Suomen oikeustilaa myös muiden Pohjoismaiden sekä Saksan sääntelyyn tutustumalla. Perinnönjako on toisaalta samalla myös varallisuusoikeudellinen oikeustoimi, eikä puhtaan jäämistöoikeudellinen tarkastelu antaisi tutkimuskysymykseen riittävää vastausta. Näin ollen tarkastelun keskiössä ovat myös yleiset sopimus- ja velvoiteoikeudelliset periaatteet ja opit erityisesti koskien perusteettoman edun palautusta ja edellytysten raukeamista, jotta voidaan tyhjentävästi hahmottaa ne mahdolliset oikeudelliset konstruktiot, jotka voivat tilanteessa konkretisoitua.
  • Järvenoja, Moona (2023)
    Henkilö, joka varautuu kuolemansa vaikutuksiin testamentin tekemällä, saattaa haluta vaikuttaa siihen, mitä varallisuudelle tapahtuu sen jälkeen, kun testamentinsaaja kuolee tai tämän oikeus testamenttiomaisuuteen muusta syystä lakkaa. Testamentintekijä voi testamentissa toissijaismääräyksellä määrätä siitä, kenelle omaisuus menee sen ensisaajan jälkeen. Testaattorin kuoltua testamentinsaajien ketjussa voi kuitenkin tapahtua testaattorin odotusten vastaisesti muutoksia esimerkiksi toissijaissaajan menehtyessä silloin, kun omaisuus on vielä ensisaajan määräämisvallan alla, jolloin toissijaismääräystä ei voida toteuttaa testaattorin alun perin tahtomalla tavalla. Tutkielmassa selvitetään, kuka saa perittävän omaisuuden, mikäli testamentin toissijaissaajan oikeus jää toteutumatta ennen ensisaajan oikeuden lakkaamista. Asiassa on keskeisesti kyse testamentin tulkinnasta: Mikä ratkaisu muuttuneessa tilanteessa vastaisi parhaiten testaattorin tahtoa? Tutkielmassa keskeisimmin esiin nousevat vaihtoehdot ovat toisen henkilön tuleminen poisjääneen toissijaissaajan sijaan, mahdollisten muiden jälkisäädöksen saajien osuuksien lisäys, ensisaajan oikeuden laajeneminen täydeksi omistusoikeudeksi sekä lakimääräisen perimysjärjestyksen noudattaminen. Tutkielmassa tarkastellaan PK 11:6:n sijaantuloa koskevaa olettamasäännöstä, mutta pohditaan myös, millaisissa muissa olosuhteissa tai millaisten testamenttimääräysten valossa testaattorin tahdon mukaista toissijaismääräyksen tai muuten testamentin toimeenpano olisi. Tutkielmassa pohditaan myös sijaantuloon sallivammin suhtautumista silloin, kun testamentissa on toissijaismääräys verrattuna toissijaismääräyksen puuttumiseen.
  • Tanskanen, Juha (2022)
    Tutkielmassa käsitellään perinnöstä ja testamentista luopumista. Perinnöstä tai testamentista luopumisesta on kyse silloin, kun perillinen tai testamentinsaaja tahtoo luopua oikeudestaan perintö- tai testamenttisaantoon ennen siihen ryhtymistä, eikä siis ota vastaan hänelle oikeutettua osuutta perittävän jättämästä jäämistöstä. Luopuminen voi olla myös osittaista. Osittainen perinnöstä tai testamentista luopuminen onkin tutkielmassa erityisesti käsiteltävä aihe. Tutkielmassa käsitellään perinnöstä tai testamentista luopumista koskevia keskeisiä periaatteita ja niitä koskevaa tulkintaa. Tutkielmassa selvitetään myös sitä, mitkä ovat ne taustalla vaikuttavat syyt, joiden takia perinnöstä tai testamentista yleensäkään luovutaan. Jäämistöön kytkeytyvät verosuunnittelulliset oikeustoimet nousevat sen kysymyksen yhteydessä käsiteltäväksi. Tutkielman tutkimuskysymysten pääpaino on perintöverovelvollisuuden muodostumista koskevissa yksityiskohdissa erityyppisissä perinnöstä tai testamentista luopumisen tai perintöosuuden luovutuksen käsittävissä tilanteissa. Keskeisenä aiheena on siis perinnöstä tai testamentista luopumisen ja perintöverotuksen välinen suhde. Tutkielmassa tarkastellaan tehokkaan ja tehottoman luopumisen välistä eroavaisuutta ja kyseisille käsitteille annettavaa merkitystä luopumisen oikeudellisten vaikutusten tarkastelun näkökulmasta. Tehokkaan ja tehottoman luopumisen välisellä rajanvedolla voi olla merkittävä vaikutus sen suhteen, onko luopumistahdonilmaisun antaneella luopumistahdostaan huolimatta velvollisuus suorittaa perintöveroa luopumisen kohteena olevasta perintöosuudesta. Perintöverotuksen kannalta vain tehokas luopuminen saattaa saada aikaan sen, että luopuja välttyy perintöverovelvollisuudelta luopumisen kohteena olevan perintöosuuden osalta. Perinnöstä osittaisen luopumisen kohteena olevaan perintöosuuteen saattaa kohdistua niin sanottu kahdenkertainen verotus. Tällainen erityislaatuinen tilanne voi muodostua silloin, kun luopuminen on tulkittava perintöverotuksen kannalta tehottomaksi. Perintöverotuksen kannalta tehottoman luopumisen seurauksena perillinen joutuu suorittamaan perintöveroa koko perintöosuutensa perusteella, vaikka hän olisi luopunut siitä osittain, ja luopumistahdonilmaisun kohteena olevan osuuden saaja joutuu suorittamaan vastaanottamastaan osuudesta lahjaveron. Testamentista osittain luopuja saattaa kuitenkin välttyä perintöverovelvollisuudelta luopumisen kohteena olevan jäämistöosuuden osalta. Tutkielmassa selvitetään sitä, onko perinnöstä tai testamentista luopumisen verotuksen oikeustila todellakin edellä kuvatun olettaman mukainen. Siihen liittyen tutkielmassa pohditaan perinnöstä tai testamentista osittaisen luopumisen perintöverotuksessa omaksuttuja ratkaisukäytäntöjä myös yhdenvertaisuuden toteutumisen näkökulmasta.
  • Vanne, Elina (2021)
    Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida lakitekstin säätämishistorian ja tulkinnan, oikeustieteellisen kirjallisuuden sekä aihetta koskevan käräjä- ja hovioikeuskäytännön perusteella, millainen perillisen käyttäytyminen voi konstituoida perintökaaren 15:4:n mukaisen perusteen poistaa perilliseltä oikeus lakiosaansa. Tutkimusnäkökulma on pääasiassa lainopillinen, minkä lisäksi tutkimus tukeutuu oikeushistoriaan ja oikeusvertailuun. Lisäksi tutkimus on siinä mielessä empiirinen, että oikeustapausaineiston tarkastelu on olennainen osa sitä. Tämä kuitenkin johtuu lähinnä aihetta käsittelevän kirjallisuuden vähyydestä, eikä tavoitteena ole ollut muodostaa kattavaa kuvaa PK 15:4:n reaalisesta soveltamiskäytännöstä. Perinnöttömäksi tekemistä koskeva säännös on kulkenut käytännössä saman sisältöisenä mukana perintökaaren esitöissä aina 1930-luvulta lähtien, ja PK 15:4 on säilynyt muuttumattomana perintökaaren voimaantulosta 1.1.1966 lähtien. Perhe- ja jäämistöoikeudellisten lainsäädäntöratkaisujen tulisi kestää aikaa, mutta PK 15:4:n sanamuodon perustelut olivat alun perinkin hyvin suppeat, ja siitä esitetyt tulkinnat ovat muuttuneet useaan otteeseen viimeisten 55 vuoden aikana. Lainkohdan soveltamisen lopputulos on näin ollen nykyäänkin hyvin vaikeasti ennustettavissa, mikä on ongelma niin perittävän kuin perillisenkin kannalta. Soveltamiskäytännössä myös annetaan varsin vähän tilaa testamenttioikeuden johtavalle periaatteelle, PK 11:1:ssä ilmaistulle perittävän tahdon kunnioittamiselle. Rikosperusteinen perinnöttömäksi tekeminen vaatii pääsääntöisesti, että perillinen on tullut tuomituksi yhdestä tai muutamasta vakavasta rikoksesta tai lukuisista, pitkän ajan kuluessa tehdyistä vähäisemmistä rikoksista vähintään ehdolliseen vankeuteen. Toisaalta esimerkiksi pelkkä sakkorangaistukseen johtanut lieväkin pahoinpitely on riittänyt perusteeksi, kun rikos kohdistui perittävään itseensä. Kunniattomassa ja epäsiveellisessä elämässä on pääroolissa useimmiten perillisen liiallinen alkoholinkäyttö ja etenkin tämän seurannaisvaikutukset perilliseen itseensä ja tämän lähipiiriin. Myös esimerkiksi vakava sopimusrikkomus perittävän kanssa tehtyyn kauppaan liittyen on katsottu riittäväksi perusteeksi, joskin tässä tapauksessa tuomioistuin nimenomaisesti totesi, ettei kyse ole sananmukaisesti perillisen kunniattomasta ja epäsiveellisestä elämästä. Tällainen fundamentaalisesti arvostussidonnainen peruste perinnöttömäksi tekemiselle on monella tapaa hyvin ongelmallinen, ja ehdotankin sen poistamista lainsäädännöstä. Perinnöttömäksi tekeminen ei edellytä, että perittävä itse tai joku hänen läheisensä on ollut rikoksen kohteena, vaan rikoksen tai kunniattoman ja epäsiveellisen elämäntavan on ainoastaan tullut ”syvästi loukata” jompaakumpaa tahoa. De lege ferenda ehdotan muun muassa, että perinnöttömäksi tekeminen sidottaisiin yksin-omaan perittävään tai tälle läheiseen henkilöön kohdistuneeseen rikokseen, kuten esimerkiksi Norjassa on tehty. Yleisesti ottaen lakiosasuoja nähdäkseni perustelee itsensä nyky-yhteiskunnassa lähinnä vuosisataisella germaanis-romaanisella perinteellä sekä rintaperillisten tasa-arvolla, enkä näe syitä, miksei lakiosaoikeudesta voitaisi luopua kokonaan. Realistisin välitön lainsäädäntöratkaisu PK 15:4:n moniin ongelmiin olisi lakiosaoikeuden rajoittaminen esimerkiksi kolmas- tai neljäsosaan laskennallisesta perintöosuudesta sekä katon säätäminen lakiosan suuruudelle, mistä jälkimmäinen on toteutettu Norjassa jo 1970-luvulla. Samalla KKO:n tulisi antaa uusi, paremmin PK 15:4:n tulkintaa ohjaava ennakkoratkaisu, tai vähintäänkin alempien oikeusasteiden tulisi alkaa soveltaa lainkohtaa yhdenmukaisemmin. Tapausten harvinaisuus kuitenkin tekee tästä ongelmallista.
  • Nyberg, Alex (2021)
    Yrityksen sukupolvenvaihdosta pyritään helpottamaan myöntämällä perintö- tai lahjaverotukseen verohuojennus. Huojennuksesta säädetään perintö- ja lahjaverolain 55 §:ssä. Verohuojennuksen tarkoituksena on turvata yritystoiminnan jatkuvuus ja työpaikkojen säilyminen sukupolvenvaihdoksessa. Yrityksen sukupolvenvaihdos aiheuttaa perinnön tai lahjan saajalle veroseuraamuksia, jotka voivat olla monessa tilanteessa hyvinkin suuret. Lainsäädännössä on ajateltu, että yritystoiminnan vaarantuminen perintö- tai lahjaveron takia ei ole tarkoituksenmukaista. Tästä verosta ei ole haluttu kuitenkaan luopua kokonaan. Näin ollen lainsäätäjä on päättänyt, että sukupolvenvaihdokseen myönnettävällä verohuojennuksella päästään tyydyttyvään lopputulokseen. Tutkielmassa syvennyn tutkimaan perintö- ja lahjaverolain 55 §:n mukaisen yrityksen ja yritysvarallisuuden käsitettä. Käsitteitä ei ole määritetty laissa eikä lain valmisteluaineistoissa. Lisäksi käsitteiden määrittelyyn liittyy epävarmuutta ja oikeuskäytäntö on ollut vuosien saatossa vaihtelevaa. Näin ollen mielestäni on perusteltua syventyä näiden käsitteiden määrittelyyn. Tutkielmassa käsitteiden määrittelyssä hyödynnän lain esitöitä, oikeuskäytäntöä, oikeuskirjallisuutta ja verohallinnon ohjeistusta. Näiden perusteella kokoan tulkintaohjeita yrityksen ja yritysvarallisuuden käsitteen määrittelyyn. Yrityksen käsitteen määrittäminen on hyvin merkityksellistä sen vuoksi, että sen perusteella rajataan ulkopuolelle huojennuksen alle kuuluvat ja sen ulkopuolelle jäävät yritykset. Yritysvarallisuuden määrittelyssä puolestaan rajataan mihin osaan yrityksen varallisuudesta huojennus voidaan myöntää ja mikä osa yrityksen varallisuudesta jää huojennuksen ulkopuolelle. Tämän lisäksi tutkielmassa käyn läpi sukupolvenvaihdosta yleisesti, jotta prosessista saa kohtuullisen kokonaiskuvan. Omana lukuna on myös huojennuksen laskeminen, joka on monimutkainen tehtävä. Huojennuksen laskemiseen liittyy olennaisesti yritysvarallisuuden käsitteen määrittely tapauksissa, jossa osa varallisuudesta jätetään huojennuksen ulkopuolelle.
  • Takala, Minni (2022)
    Perintökaaren (1965/40) 23:7.1:n mukaan pesänjakajan on määrättävä perinnönjaon aika ja paikka sekä todistettavasti kutsuttava osakkaat toimitukseen. Pesänjakajan on, jos kaikki osakkaat ovat tulleet saapuville, koetettava saada heidät sopimaan jaosta. Jos sopimus saadaan aikaan, jako on toimitettava sen mukaisesti. Tässä tutkielmassa tarkastellaan pesänjakajan roolin ja osakkaiden sopimusvapauden välistä suhdetta pesänjakajan toimittamassa toimitusjaossa. Perinnönjako on osakkaiden kannalta merkityksellinen toimitus, sillä lähtökohtaisesti he saavat omaisuuden omistusoikeuden perinnönjaon tultua lainvoimaiseksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka laajaksi osakkaiden sopimusvapaus toimitusjaon sisällöstä voidaan ymmärtää ja mihin sopimusvapaus rajoittuu. Lisäksi toimitusjakoon liittyvänä tutkielmassa käsitellään pesänjakajan velvollisuuksia ja mahdollista vahingonkorvausvastuuta. Tutkielmassa esitetään, että osakkaiden sopimusvapaus toimitusjaon sisällöstä on ymmärrettävä laajaksi: heillä on esimerkiksi yksimielisinä oikeus sivuuttaa testamentintekijän testamentissaan antamat jaon sisältöä koskevat määräykset. Pesänjakajan on toimitettava jako osakkaiden sopimuksen mukaisesti, vaikka se johtaisi kohtuuttomuuteenkin. Osakkaiden sopimus voi kuitenkin koskea ainoastaan heidän keskinäisiä suhteitaan. Toisen merkittävän rajoituksen osakkaiden sopimukselle muodostaa edunvalvonnassa oleva osakas. Mikäli pesän osakas nimittäin on edunvalvonnassa, on pesänjakajalla velvollisuus kontrolloida sopimusta ja valvoa, että se on edunvalvonnassa olevan osakkaan edun mukainen. Pesänjakajan on toimittava toimessaan objektiivisuus- ja informaatiovelvollisuutensa mukaisesti siten, että kullakin osakkaalla on tasavertainen mahdollisuus vedota omiin oikeuksiinsa. Vaikka perintökaari ei mainitsekaan mitään pesänjakajan vahingonkorvausvastuusta, on pesänjakaja lähtökohtaisesti korvausvastuussa esimerkiksi virheellisten neuvojensa tai toimiensa aiheuttamista vahingoista pesän osakkaille. Pesänjakajan korvausvastuun ollessa sopimukseen perustuvaa, ovat puhtaat varallisuusvahingotkin lähtökohtaisesti korvattavia.
  • Pitkäranta, Hanna (2023)
    Tutkimuksessa tarkastellaan tilannetta, jossa puolisot ovat aloittaneet osituksen avioerohakemuksen perusteella ennen lainvoimaista avioeroa ja toinen puolisoista kuolee osituksen ollessa kesken. Tällöin ositus muuttuu avioero-osituksesta jäämistöositukseksi ja on pohdittava, millä tavalla kuolemantapaus vaikuttaa kesken olevan osituksen sisältöön. Jäämistöositukseen liittyy tiettyjä erityispiirteitä, ja tutkimuksessa tarkastellaan harkinta-ajan aikana tapahtuneen kuolemantapauksen vaikutusta avio-oikeuden ulottuvuuteen (AL 90 § ja aikaprioriteettisääntö) sekä ositukseen sovellettavien säännösten joukkoon. Tiettyjen säännösten todetaan edellyttävän kuolemaa ositusperusteena, ja niiden soveltamisen tarkkarajaisuutta pohditaan. Tutkimuksessa päädytään kuitenkin siihen, että kuolemaa ositusperusteena edellyttävät säännökset ovat perustellusti soveltamisalaltaan rajattuja, sillä eloonjäänyt puoliso saa suojaa myös muiden säännösten perusteella ja kuolemaa ositusperusteena edellyttävät säännökset tarjoavat vain tietynlaista lisäsuojaa. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti eloonjääneen puolison tasinkoetuoikeuteen (tasinkoprivilegi) liittyviin kysymyksiin sekä siihen, minkälainen merkitys osituksen esisopimuksella on tarkasteltavissa tilanteissa. AL 103.2 §:n mukaan eloonjäänyt puoliso ei ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille tämän kuoleman jälkeen toimitettavassa osituksessa. Tutkimuksessa käsitellään tasinkoprivilegin osalta myös tilanteita, joissa on kyse lesken kuoleman vaikutuksesta ilmoituksen sitovuuteen, sillä oikeus kuuluu leskelle henkilökohtaisesti. Tässä yhteydessä esiin nousevat ongelmat kuitenkin muistuttavat huomattavasti myös niitä ongelmia, joita aiheutuu pohdittaessa eronneen puolison mahdollisuutta vedota tasinkoprivilegiin. Sekä lainvalmistelutöissä että oikeuskäytännössä on todettu, että tasinkoprivilegi on myös eronneen puolison oikeus, kunhan ositusta ei ole toimitettu loppuun puolisoiden elinaikana. Tutkimuksessa pohditaankin, mihin saakka osituksen on tosiasiallisesti oltava toimitettu, ettei eronnut puoliso voi enää vedota tasinkoprivilegiin kesken olevassa osituksessa. Tutkimuksessa myös ehdotetaan de lege ferenda ratkaisuja tällaisten tilanteiden aiheuttamiin ongelmiin. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, miten ositusperusteeseen sidottua ehdollista avioehtosopimusta tulisi soveltaa osituksessa, jossa ositusperusteena on avioerohakemus, mutta avioliitto päättyy virallisesti kuolemaan. Kyseessä on siis avioehtosopimus, jossa on määrätty osituksen lopputuloksen olevan erilainen riippuen avioliiton päättymistavasta. Tutkimuksessa päädytään ositusperusteen mukaiseen tulkintaan, jonka mukaan ensiksi syntynyt ositusperuste määrittää avioehtosopimuksen soveltamisen. Tämän katsotaan toteuttavan puolisoiden tarkoitusta ja estävän sattumanvaraisia lopputuloksia. Tutkimuksessa päädytään pitämään ratkaisevana ajankohtana osituksen saattamista moittimiskelpoiseen vaiheeseen. Tämä koskee sekä eronneen puolison oikeutta vedota tasinkoprivilegiin että osituksen esisopimuksen sitovuutta. Molemmissa tapauksissa on käytännössä kyse samasta asiasta, eli sen ajankohdan määrittelystä, jonka jälkeen kuolemantapaus ei enää vaikuta osituksen sisältöön. Keskeisenä erona on kuitenkin se, että osituksen esisopimuksesta ei ole säännöksiä laissa eikä sillä siten voida vaikuttaa jäämistön suuruuteen. Tämän vuoksi osituksen esisopimuksen osalta päädytään kannattamaan muuttumattomuussääntöä, eli osituksen sisältö ei saa myöhemmin moitteen johdosta muuttua tai osituksen esisopimus menettää kuoleman vuoksi sitovuutensa. Tasinkoprivilegin osalta vastaava vaikutus on ainoastaan silloin, jos ositus moitteen vuoksi päädytään palauttamaan pesänjakajalle tai se kumotaan kokonaan.
  • Pigg, Minnamari (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan elatuslain 1 §:n mukaista lapsen oikeutta riittävään elatukseen suhteessa lain 2 §:n mukaiseen vanhemman elatuskykyyn. Pyrin tarkastelemaan sitä, miten vanhemman elatuskykyä ja siinä tapahtuviin muutoksia arvioidaan sekä missä määrin vanhemmalla on esimerkiksi velvollisuus tinkiä omasta elintasostaan taatakseen lapsen riittävän elatuksen toteutumisen. Lisäksi tarkastelen sitä, miten lapsen tarve ja vanhemman elatuskyky suhtautuvat toisiinsa. Tutkimuksessa on tarpeen syventyä erityisesti riittävän elatuksen käsitteen ympärille. Näkisin, että riittävän elatuksen käsite tarkoittaa myös sitä, että lapsen etu toteutuu parhaiten elatusapua koskevissa ratkaisuissa. Riittävä elatus tarkoittaa sellaista elatusta, jossa lapsen tarpeet tulevat asianmukaisella tavalla tyydytyksi. Lisäksi tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan sitä, miten esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisuissa on otettu huomioon lapsen tarve suhteessa vanhemman elatuskykyyn sekä miten ratkaisuissa, oikeuskirjallisuudessa ja elatusapuohjeessa on suhtauduttu vanhemman elatuskyvyssä tapahtuviin muutoksiin. Tutkimuskysymykselle on tarvetta, sillä erityisesti lapsen edun periaatteen kannalta elatuslaki on ongelmallinen. Itse elatuslaissa sitä ei ole mainittu ollenkaan sekä sen valmistelussa se on vaikuttanut vain varsin välillisesti. Lasten oikeuksien sopimus ratifioitiin1970-luvulla lapsioikeudelliset periaatteet eivät olleet vielä lyöneet itseänsä Suomen lainsäädännössä läpi sillä tasolla kuin ne tänä päivänä tulisi olla.
  • Haukka, Miia (2023)
    Tutkielma tarkastelee säästöhenkivakuutuksen edunsaajamääräyksen ja testamentin välistä suhdetta. Edunsaajamääräyksiä koskevat säännökset ovat vakuutussopimuslain (VakSopL, 28.6.1994/543) 6 luvussa, ja testamentin laatimista ja tulkintaa koskevat perintökaaren (PK, 5.2.1965/40) 10-14 luvuissa. Kummallakin määrätään, miten jokin tietty omaisuuserä jakautuu perittävän kuoleman jälkeen, ja niiden perinteinen tarkoitus on ollut perittävän tahdon toteuttamisen lisäksi turvata läheisten toimeentulo. Säästöhenkivakuutuksen edunsaajamääräys ja testamentti ovat molemmat määräyksiä kuoleman varalta (mortis causa). Lisäksi niitä yhdistää yksipuolisuus. Koska ne ovat määrääjän yksipuolisia tahdonilmaisuja, niitä on ensisijaisesti tulkittava niin, että lopputuloksen voidaan olettaa vastaavan määräyksen antajan tahtoa. Vakuutussopimuslain esitöiden (HE 114/1993 vp) mukaan edunsaajamääräyksen tulkinnassa noudatetaan samoja periaatteita kuin testamentin tulkinnassa perintökaaren 11:1 mukaan. Tämän tutkielman pääkysymys on, millä tavoin testamentin ja edunsaajamääräyksen suhde käy ilmi. Päästäkseni pääkysymyksen äärelle, tutkin näiden määräysten omaleimaisia piirteitä. Tutkin myös sitä, mitkä muut oikeudelliset intressit on otettava huomioon edunsaajamääräystä tai testamenttia tehtäessä, ja miten ne vaikuttavat näihin määräyksiin. Tutkin testamenttiin ja henkivakuutukseen vaikuttuvia sivullissuhteita, ja tarkoitukseni on tätä kautta tuoda esiin testamentin ja edunsaajamääräyksen määräämisen rajat. Henkivakuutuksen edunsaajamääräyksen ongelmatilanteita voivat olla erityisesti PK 7:4 mukaiset ylisuuret henkivakuutusmaksut sekä PK 3:1 mukaisesti puolisonsa perinyt leski ja ensin kuolleen puolison toissijaiset perilliset. Ongelmatilanteita koskevaa oikeuskäytäntöä on niukasti, joten oikeuskäytännön lisäksi tuon tutkielmassani esiin lautakuntien (FINEn Vakuutuslautakunta ja Sijoituslautakunta) ratkaisusuosituksia tuomioistuimen ulkopuolisena riidanratkaisijana. Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella myös syitä sääntelyn taustalla. Käyn läpi edunsaajamääräyksen ja testamentin tulkinnan ongelmatilanteita. Tutkin myös, millä tavoin testamentti voi vaikuttaa edunsaajamääräyksen tulkintaan. Lisäksi pyrin selvittämään, miten oikeustilaa tulisi selkeyttää nykyisestä. Aloitan tutkielmani perehtymällä taustoihin ja aiheen valintaan johdantoluvussa. Perehdyn testamenttiin tarkemmin luvussa kaksi, ja käyn läpi testamentin funktiota, muotovaatimuksia ja tulkintasääntöjä. Luvussa kolme keskityn säästöhenkivakuutukseen ja erilaisiin edunsaajamääräyksiin, eli VakSopL 50 §:n mukaisiin yleisiin edunsaajamääräyksiin sekä erityiseen, nimeltä mainittuun edunsaajamääräykseen. Luvussa neljä tarkastelen testamenttia ja säästöhenkivakuutuksen edunsaajamääräystä rinnakkain nostaen esiin niiden yhtäläisyyksiä ja eroja. Käyn läpi määräyksiin vaikuttavia sivullissuhteita ja toisaalta sitä, mitä kyseisillä määräyksillä on mahdollista määrätä. Luvussa viisi perehdyn tulkintaa koskeviin ongelmiin sekä oikeuskäytäntöön ja lautakuntien ratkaisusuosituksiin. Luvussa kuusi keskityn henkivakuutuskorvauksen verokohteluun. Tutkielmani päättyy luvun seitsemän johtopäätöksiin ja luvun kahdeksan loppusanoihin.
  • Laaksonen, Ville (2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan perintö- ja lahjaverolain 55 §:n mukaisten sukupolvenvaihdoshuojennusten maksuun panoon johtavaa pääosan luovutusta pykälän 5 momentin nojalla. Luovutusta ei ole määritetty lain tasolla, vaikka luovutusta sekä pääosan luovutusta on käsitelty lakia koskevissa esitöissä. Tutkielmassa keskitytään osakeyhtiössä tapahtuvaan sukupolvenvaihdokseen, jolloin luovutuksen kohteena ovat osakeyhtiön osakkeet. Toisessa luvussa tarkastellaan sukupolvenvaihdoshuojennusten soveltumisedellytyksiä perintö- ja lahjaverolain 55–57 §:n nojalla. Tutkimuskysymyksen kannalta keskeisimmät kysymykset kohdistuvat vähimmäisomistusosuuteen sekä tosiasiallisen päätöksentekovallan käyttömahdollisuuteen, sillä näillä katsotaan olevan merkitystä myös myönnettyjen sukupolvenvaihdoshuojennusten menettämisen osalta. Kolmannessa luvussa käsitellään perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 5 momenttia ja niitä edellytyksiä, joiden nojalla myönnetyt sukupolvenvaihdoshuojennukset voidaan panna maksuun veronkorotuksin. Tarkastelun kohteena ovat etenkin perintöverotuksen uudistamistoimikunnan mietinnössä sekä sukupolvenvaihdosten perintö- ja lahjaverotyöryhmän mietinnössä esitetyt kannanotot huojennusjärjestelmän tavoitteista ja tarkoituksista sekä huojennusten menettämisestä. Tulkinta-apuna käytetään lisäksi tuloverolain 48 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisen sukupolvenvaihdoshuojennussäännöstä koskevia esitöistä ja oikeuskäytäntöä. Neljännessä ja viidennessä luvussa käsitellään niitä erityiskysymyksiä, jotka liittyvät osakeyhtiön sukupolvenvaihdokseen. Neljännessä luvussa käsiteltävät kysymykset liittyvät laajempaan kysymykseen siitä, tulkitaanko osakkeiden luovutusta perintö- ja lahjaverolain mukaisesti vai sovelletaanko kyseiseen tilanteeseen soveltuvaa erityislakia. Luvussa esitettyä käytetään laajalti hyödyksi muualla tutkielmassa, sillä luvussa esitetty tuo esille sukupolvenvaihdoshuojennusten menettämiseen liittyvät tulkintavaikeudet. Viidennessä luvussa käsitellään niitä tilanteita, joissa sukupolvenvaihdoshuojennuksen kohteena olevassa osakeyhtiössä toteutetaan yritysjärjestelyitä viiden vuoden määräajan sisällä. Tarkastelun kohteena on ensinnäkin mitkä yritysjärjestelyt johtavat huojennusten menettämiseen, ja toiseksi mitkä katsotaan yritysjärjestelyn jälkeen niiksi osakkeiksi, joiden luovutus johtaa huojennusten menettämiseen. Kuudennessa ja seitsemännessä luvussa käsitellään osakkeiden pääosan luovutusta osakeyhtiöoikeuden näkökulmasta. Kuudennessa luvussa käsitellään osakkeiden pääosan luovutusta suhteellisen omistusosuuden vähenemisen johdosta, mikä voi aiheutua esimerkiksi osakeyhtiössä toteutetun osakeannin seurauksena. Tutkielmassa on päädytty esittämään, että huojennuksen saajan suhteellisen omistusosuuden vähenemistä olisi perustellumpaa arvioida tosiasiallisen päätöksentekovallan vähentymisen kautta. Seitsemännessä luvussa tarkastellaan vähemmistöosakkeenomistajien suojaksi katsottavien osakkeiden lunastusvelvollisuuksien ja -oikeuksien suhdetta osakkeiden luovutukseen. Tarkastelussa hyödynnetään perintö- ja lahjaverolain esitöissä esitettyjä kannanottoja vapaaehtoisiin ja pakkotäytäntöön perustuvien luovutusten erottelusta. Kahdeksannessa luvussa tarkastellaan osakassopimuksia ja niissä olevia ehtoja, joiden perusteella sukupolvenvaihdoshuojennusten kohteena olevat osakkeet voidaan joutua tarjoamaan muille lunastettavaksi. Tarkastelussa hyödynnetään laajalti oikeuskäytäntöä sekä perintö- ja lahjaverolain esitöissä esitettyjä kannanottoja. Osakassopimusten ja sukupolvenvaihdoshuojennusten menettämisen väliseen suhteeseen ei pystytä antamaan vastausta, ja tutkielmassa esitettyihin tulkintoihin vaaditaan vahvistus oikeuskäytännöstä.
  • Vehanen, Rosa (2021)
    Perittävän rintaperillisellä on oikeus lakiosaan, joka suojaa perillisen perintöoikeutta perittävän tekemää testamenttia ja tiettyjä elinaikanaan tekemiä oikeustoimia vastaan. PK 7:3.3:n mukaan pesän varoihin on lisättävä perittävän antama sellainen lahja, jolla on ilmeisesti tarkoitettu suosia sen saajaa lakiosaan oikeutetun perillisen vahingoksi. Tutkielmassa keskitytään tähän PK 7:3.3:n mukaiseen suosiolahjaan. Tutkielmassa perehdytään suosiolahjasäännöksen säätämisprosessiin. Koska suosiolahjasäännöksen tarkoitus on vahvistaa lakiosaoikeutta, syvennytään myös lakiosaoikeuden taustoihin ja tarkoitukseen. Näin ollen tutkimuskohteena ovat suosiolahjasäännöksen taustalla olevat arvot ja periaatteet. Suosiolahjassa voidaan katsoa olevan kyse perittävän ja perillisen vastakkaisten oikeuksien välisestä jännitteestä ja tasapainosta, sillä perittävällä on oikeus tehdä omaisuuttaan koskevia oikeustoimia ja saada aikaan tietyt oikeusvaikutukset ja perillisellä on puolestaan oikeus periä tietty minimiosuus jäämistöstä perittävän tekemistä oikeustoimista huolimatta. Tutkielmassa selvitetään, mihin asti perittävällä on oikeus määrätä omaisuudestaan ja tehdä eläessään oikeustoimia sellaisin oikeusvaikutuksin kuin hän on tarkoittanut ja missä vaiheessa perillisen perintöoikeus menee tämän disponointivallan edelle. Suosiolahjassa on myös kyse perillisten välisestä tasajaosta ja yhdenvertaisesta kohtelusta. Lisäksi tutkielmassa käsitellään yksityiskohtaisesti suosiolahjasäännöksen tunnusmerkistöä ja sen tulkintaongelmia. Lopuksi arvioidaan suosiolahjasäännöksen tarpeellisuutta de lege ferenda, eli onko suosiolahjasäännös ylipäätään nyky-yhteiskunnassa tarpeellinen vai onko lainsäädännössä kenties muutostarpeita ja jos on, millaisia muutostarpeita. Tutkielma noudattaa kronologista järjestystä, jossa aluksi tehdään historiallinen katsaus lakiosajärjestelmän kehittymiseen, tarkastellaan voimassa olevaa oikeutta ja lopuksi on de lege ferenda -pohdintaa.
  • Brederholm, Anniina (2023)
    Testamentilla tekijä määrää omaisuudestaan kuoleman varalle. Testamentin tekijä saattaa olettaa, että testamentin tekoaikana vallitsevat olosuhteet säilyvät samanlaisina hänen kuolemaansa asti tai, että olosuhteet muuttuvat tietyllä tavalla. Olosuhteet voivat kuitenkin testamentin teon jälkeen muuttua tavalla, johon testaattori ei ole osannut varautua, eikä testamentti tämän vuoksi enää vastaa tekijänsä tahtoa. Tällöin puhutaan testamentin rauenneista edellytyksistä tai toisin sanoen erehtymisestä vastaisten tapahtumien suhteen. Tutkimuksen tavoitteena on ensinnäkin selvittää, mitä rauenneet edellytykset ovat. Lisäksi pyritään systematisoimaan rauenneiden edellytysten paikkaa oikeusjärjestelmässä. Määrittelyn yhteydessä tehdään rajanvetoa testamentin rauenneiden edellytysten, motiivierehdyksen ja ilmaisuerehdyksen välillä, mikä myös korostaa rauenneita edellytyksiä omana erehdystyyppinään. Toiseksi tutkitaan, miten laissa säännellyt rauenneiden edellytysten tapaukset eroavat laissa sääntelemättömistä tilanteista. Niistä on löydettävissä myös yhteisiä piirteitä, joista tärkein koskee olosuhteiden muutosta. Kolmanneksi tutkitaan, kuinka testamenttia tulkitaan rauenneiden edellytysten tilanteissa käytännössä. Tulkitsijana voi toimia niin tuomioistuin, pesänselvittäjä ja -jakaja kuin myös kuolinpesän yhteishallinto. Kun tutkitaan tuomioistuinten roolia testamentin tulkitsijana, keskiöön nousee testamentin tulkintakanne. Lain tulkintaohjeiden voidaan havaita koskevan hyvin yksityiskohtaisia tilanteita ja siksi kutakin tulkintaohjetta on tutkittava erikseen. Tulkintaohjeista voidaan poiketa, mikäli testamentin tekijäntahdosta on saatavissa riittävä selvitys, mutta tulkintaohjeilla on silti olennainen merkitys. Sääntelemättömiä rauenneiden edellytysten tapauksia voidaan havainnollistaa jaottelemalla ne neljään tyyppitilanteeseen: 1) omaisuuden arvonmuutokseen liittyvät tilanteet, 2) omaisuuden erilaisiin omistus- ja hallintamuotoihin perustuvat tilanteet, 3) säätiön perustamiseen liittyvät tilanteet ja 4) muut rauenneiden edellytysten tilanteet. Testamentin tulkinnassa tärkeimmäksi kaikissa tapauksissa voidaan havaita nousevan testamentin tekijän otaksuttava tahto. Näin on riippumatta siitä, koskeeko jokin lain tulkintaohje kyseistä tapausta vai lukeutuuko tilanne sääntelemättömien rauenneiden edellytysten joukkoon.
  • Koskinen, Mikael (2021)
    Tutkielmassa käsitellään sitä määräaikaa, jossa testamenttia koskevat kanteet tulee nostaa. Pyrin löytämään vastausta siihen kysymykseen, missä määräajassa testamentin moite-, tulkinta-, ineksistenssi-, tehottomuuskanne, kilpailevien testamentinsaajien väliset kanteet sekä peruuttamiskanne tulisi nostaa. On kuitenkin tärkeää muistaa se, että vastaajan tulee aina tehdä kanteen myöhässä nostamisesta prosessiväite, sekä vaatia kanteen hylkäämistä liian myöhään nostettuna. Mikäli prosessiväitettä ei tehdä tuomioistuin tutkii kanteen, vaikka se nostettaisiin myöhässä. Tämä johtuu siitä, ettei tuomioistuin tutki viran puolesta onko kanne tullut ajoissa nostetuksi. On olennaista myös tiedostaa se, että usein on tarkoituksenmukaista hakea pesänselvittäjää tai -jakajaa, joilla on laajat valtuudet ratkaista testamentteja koskevia riitoja, joten kanteeseen turvautuminen ei ole usein ensimmäinen reagointivaihtoehto testamenttia koskevissa erimielisyyksissä. Varsinaisen tutkimuskysymyksen lisäksi otan esille myös muitakin aiheeseen läheisesti liittyviä tulkintakysymyksiä. Esimerkiksi otan tutkielmassa kantaa niihin vaikutuksiin, joita testamentin hyväksymisellä on. Tämän käsittely kytkeytyy vahvasti itse tutkimuskysymykseen johtuen siitä, että, jos katsotaan testamentin hyväksyneen henkilön voivan turvautua hyväksymisestä huolimatta testamenttia koskeviin kanteisiin, on olennaista pyrkiä löytämään vastaus siihen missä ajassa kyseiset kanteet pitää tällöin nostaa. Tutkimuskysymyksen käsittelylle on tarvetta, koska oikeuskirjallisuudessa ei ole syvällisesti tarkasteltu nyt käsiteltävää kysymystä. Tarvetta tutkielmalle lisää myös se, että perintökaari, joka sääntelee testamentista, ei sisällä mitään määräaikoja kanteiden nostamiselle. Ainoana poikkeuksena on perintökaaren 14:5:n, jonka mukaan testamentin moitekanne tulee nostaa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun perillinen sai tiedon testamentista. Kaikkien muiden testamenttia koskevien kanteiden suhteen ei perintökaaressa kuitenkaan löydy vastausta sille, missä ajassa ne pitää nostaa. Oikeuskäytännössä on kuitenkin annettu useita ennakkopäätöksiä, joista käy selvästi ilmi se, että mahdollisuus kanteiden nostamiseen on sidottu usein määräaikaan, ilman nimenomaista perintökaaren säännöstä. Kyseistä määräaikaa on oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa nimitetty kohtuulliseksi ajaksi. Pyrin tutkielmassa selvittämään sitä, kuinka laajasti kohtuullisen ajan käsitteeseen voidaan turvautua, muiden kuin testamentin moitekanteen kohdalla. Tarkoituksenani on myös löytää mahdollisimman täsmällinen sisältö kohtuullisen ajan käsitteelle testamenttioikeudessa.
  • Raikaslehto, Elina (2022)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää kansainvälisen perintöoikeuden sisältöä erityisesti lakiviittauksen näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään perintöasetuksen relevantit säännökset toimivaltaa ja lainvalintaa koskien ja pohditaan perintöasetuksen soveltamisesta syntyviä tulkintaongelmia. Näiden kysymysten osalta keskitytty eritysesti lakiviittauksen kannalta relevantteihin kysymyksiin. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää lainopillisin metodein, mikä on perintöasetuksen perusteella toimivaltainen tuomioistuin ja mitä lakia kansainväliseen perimykseen sovelletaan. Pääasiallinen tutkimuskysymys on selvittää lakiviittausta koskevan oikeuden sisältö ja mahdolliset perittävän syyt lakiviittauksen teolle. Lähteinä tutkielmassa on käytetty lainsäädännön lisäksi oikeuskirjallisuutta ja -käytäntöä. Tämän tutkimuksen tuloksena selvitään, ettei vieraan valtion lakia sovelleta täysin poikkeuksetta. Suoraan sovellettavat säännökset ja ordre public -periaate voivat vaikuttaa perimyksen lopputulokseen. Tässä tutkimuksessa selvitetään, ettei toimivaltaa ja lainvalintaa koskevan asuinpaikkaperusteen soveltaminen ole selvää etenkään silloin, jos perittävä on viettänyt kiertelevää elämää tai hänellä on vahvoja liittymiä eri valtioihin. Samoin huomataan, että testamentin ja lakiviittauksen pätevyyteen sovelletaan eri statuutteja. Lakiviittauksen perusteella perintöstatuuttina sovelletaan valittua lakia. Kuitenkin testamentin aineelliseen pätevyyteen ja määräysten sallittavuuteen sovelletaan sisältöstatuuttia. Testamenttia ja lakiviittausta koskien on mahdollista, että niiden pätevyyteen sovelletaan kolmen eri valtion lakia. Kun määräykset ja säännökset kansainvälisen perintöoikeuden alalla eroavat kansallisista, tutkielmassa todetaan, että oikeudellisen ammattilaisen on tärkeää tunnistaa ne tilanteet, joissa kansainvälisyksityisoikeudellisilla säännöksillä on merkitystä. Yhtenä tutkielman tavoitteena tai tarkoituksena voidaankin pitää näiden seikkojen esille tuomista. Lakiviittauksen teolle voidaan löytää muitakin syitä kuin se, että pyrittäisiin kiertämään leskeä suojaavia säännöksiä tai lakiosajärjestelmää. Esimerkiksi ennakointi ja oikeusvarmuus sekä eri oikeussuhteisiin sovellettavien statuuttien yhdistäminen voi olla perittävän intressissä, kun hän harkitsee lakiviittauksen tekoa. Tämän tutkimuksen lopputuloksena todetaan, että perintöasetuksen soveltamisessa on vielä asioita, joita oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä olisi hyvä selventää ja todetaan että lakiviittauksen käyttöala on kaventunut perintökaaren aikaisesta. Tutkielmassa esitetään, että perusteltua voisi olla harkita lakiviittauksen käyttöalan laajentamista niissä tapauksissa, joissa perittävällä olisi hyväksyttävä peruste lakiviittauksen teolle.
  • Keränen, Tommi (2021)
    Tutkielma käsittelee perhe- ja jäämistöoikeuteen liittyvässä oikeustieteellisessä kirjallisuudessa vähemmälle tarkastelulle jäänyttä useamman testamentin määräysten päällekkäisyyksiä ja niihin liittyviä tulkintaongelmia. Eri testamenteissa olevien määräysten päällekkäisyydet tulee ratkaista ennen kuin testamentteja voidaan ryhtyä toteuttamaan. Tutkielmassa tarkastellaan lainopin avulla tulkintaan sovellettavaa normistoa sekä löydetään ristiriitoja ratkaisevalle henkilölle työkaluja vastaavien ongelmien arvioinnin ja ratkaisun tueksi. Tutkielmassa pyritään löytämään argumentteja ja näkökulmia erinäisten tulkintojen perusteeksi. Tämän lisäksi työssä suoritetaan oikeusvertailua erityisesti Ruotsin oikeusjärjestelmän kanssa. Tutkielmassa käydään läpi varsin yksityiskohtaisesti testamenttien välisiin ristiriitoihin soveltuvia oikeusohjeita ja näitä ohjeita sovelletaan myös testamenttien päällekkäisyyksien tavanomaisiin tyyppitilanteisiin. Tyyppitilanteissa punnitaan eri näkökulmien argumentointia ja sitä, miten kukin ohjeistus soveltuu keskenään. Tutkielmassa käsitellään myös korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2019:27, jossa korkein oikeus otti kantaa osittain päällekkäisiin testamentteihin ja testamentin tekemishetkellä tapahtunutta aikaisemman testamentin unohdusta. Tapauksessa korkein oikeus joutui esittämään kantansa asiassa, johon perintökaari ei nimenomaisesti ota kantaa. Tutkielmassa arvioidaan ratkaisun perusteluita ja tarkastellaan ratkaisun vaikutusta useamman testamenttien päällekkäisyyksien tulkintaan. Lopputuloksena tutkielmassa onnistuttiin asettamaan tulkintaan soveltuvat oikeusohjeet, joita testamenttien ristiriitaisuuksia ratkaiseva voi käyttää hyödyksi oman ratkaisu- ja arviointityönsä tukena. Osittain päällekkäisten testamenttien tulkintaan on pääsääntöisesti noudatettava testamentin tekijän tahtoa, mikä voi olla löydettävissä myös testamentin ulkopuolisista materiaaleista. Testamentin tekijän tahdon noudattamiseksi on myös olemassa sääntömuotoisia lähtöolettamia testamentin tekijän tahdosta. Tärkein lähtöolettama on aikaprioriteetin säännöksi kutsuttava olettama, minkä mukaan viimeisin testamentti kumoaa aikaisemman testamentin siltä osin, kuin se on päällekkäinen.
  • Välimäki, Tarja (2023)
    Vanhemmat voivat toteuttaa lapsensa elatusta haluamallaan tavalla, kunhan lapsi saa riittävän elatuksen. Ydinperheessä elatus toteutuu yleensä vapaamuotoisesti. Jos vanhemmat asuvat erillään, lapsesta erossa asuva vanhempi maksaa usein elatusapua lapselle. Uudemmantyyppisestä tilanteesta on kyse, kun lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhemman kanssa. Vuoroasuminen sai virallisen aseman yhtenä mahdollisena lapsen asumisjärjestelynä lapsenhuoltolain vuoden 2019 uudistuksessa. Vuoroasumisella tarkoitetaan järjestelyä, jossa lapsi asuu yhtä paljon tai lähes yhtä paljon kummankin vanhempansa luona. Lapsenhuoltolain uudistuksen jälkeen myös vuoroasuvan lapsen elatuskysymykset ovat nousseet vahvemmin esiin. Uudistuksen yhteydessä myös elatuslakiin lisättiin uusi kohta vuoroasumisesta tilanteena, jossa vanhempi voidaan velvoittaa maksamaan elatusapua. Elatuslain normit ovat joustavia, eikä niistä ole saatavissa suoraa vastausta siihen, miten lapselle maksettava elatusapu tulisi määritellä. Vuonna 2007 julkaistu oikeusministeriön elatusapuohje sisältää suuntaviivat elatusavun suuruuden määrittämiseen silloin, kun lapsi asuu vain toisen vanhempansa luona. Ohjetta on saatettu soveltaa kaavamaisesti myös vuoroasuvan lapsen kohdalla. Asumisjärjestelyn tosiasiallista luonnetta ei tällöin ole huomioitu, ja elatusapua koskeva laskelma on saattanut vinoutua. Vuoroasumisessa elatusapuvelvollisen vanhemman elatusvastuusta huomattava osa toteutuu muulla tavalla kuin elatusavun muodossa. Vuoroasuvan lapsen elatus toteutuu osin kuten ydinperheessä ja osin kuten eroperheessä. Asetelma ei siten istu mihinkään valmiiseen kaavaan. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että KKO:n ratkaisukäytäntö vuoroasuvan lapsen elatusavusta ei kaikilta osin sovellu nykytilanteeseen. KKO:n ratkaisut ovat peräisin ajalta, jolloin elatuslaki ei sisältänyt mainintaa vuoroasumisesta, vaan ratkaisut on perustettu siihen, huolehtiiko etävanhempi lapsen elatuksesta muulla tavoin. Hovioikeuksien ratkaisukäytäntö on vielä vakiintumatonta. Helmikuussa 2023 oikeusministeriö julkaisi ehdotuksen vuoroasuvan lapsen elatusavun määrittämisestä. Esitän tutkielmassa myös oman malliehdotukseni. Elatusavun määrittäminen vuoroasuvalle lapselle on haastavaa, koska vanhempien keskinäisellä sopimisella on merkittävä rooli. Tämä vaikuttaa siihen, millaisia mekaanisia oletuksia elatusapua määritettäessä voidaan tehdä. Vuoroasuminen haastaa myös sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisen. Sosiaalietuusjärjestelmä tunnistaa huonosti tilanteet, joissa lapsi kuuluu kahteen eri kotitalouteen. Tällöin julkiset etuudet kohdentuvat epäjohdonmukaisesti. Lainsäädännölliset muutokset varsinkin elatustukilakiin ovat välttämättömiä.
  • Salmela, Krista (2020)
    Suomessa henkivakuutusoikeuden ja perintöoikeuden välillä on vain vähäinen lainsäädännällinen yhteys. Henkivakuutusoikeuden merkitys perintöoikeuden kannalta kiteytyy PK 7:4:ään, jonka mukaan perittävän tekemät henkivakuutusmaksut voidaan ottaa huomioon rintaperillisen perintöosaa ja lakiosaa laskettaessa, jos henkivakuutusmaksut eivät ole olleet kohtuullisessa suhteessa perittävän oloihin ja varoihin. Kyse on siten henkivakuutusoikeuden ja lakiosasuojan välisestä yhteydestä, ja erityisesti ylisuurten henkivakuutusmaksujen vaikutuksesta lakiosasuojaan. PK 7:4 on hyvin tulkinnanvarainen, eikä sen soveltamisesta ole juurikaan oikeuskäytäntöä. Myös oikeuskirjallisuudessa on pitkälti tyydytty sivuuttamaan PK 7:4:n mukaiset tilanteet vetoamalla tilanteiden harvalukuisuuteen ja pykälän tarpeettomuuteen. Virallislähteistä ei ole löydettävissä PK 7:4:ää koskevia tulkintaohjeita. Vallitseva oikeustila on epävarmuuden vuoksi ongelmallinen rintaperillisen lakiosasuojan kannalta. Koska rintaperilliselle on päätetty antaa vahva lakiosasuoja, tulee myös PK 7:4:n soveltamista selkeyttää. Tässä tutkielmassa tarkastellaan syvällisesti PK 7:4:n tunnusmerkistöä. Merkittävin tunnusmerkistötekijä on henkivakuutusmaksujen kohtuuttomuus suhteessa perittävällä olleisiin oloihin ja varoihin. PK 7:4:n mukaisessa kohtuuttomuusarvioinnissa avoimeksi jää ensinnäkin se, minkä ajankohdan mukaan henkivakuutusmaksujen kohtuuttomuutta on arvioitava. Arvioinnin lähtökohdaksi on mahdollista ottaa esimerkiksi perittävällä olleet olot ja varat henkivakuutusmaksun suoritushetkellä, olot ja varat kokonaisvaltaisemmin, tai jäämistön suuruus perittävän kuolinhetkellä. Toiseksi PK 7:4:n nojalla on epäselvää, minkä suuruinen suoritus katsotaan kohtuuttomaksi. Onko henkivakuutusmaksuille edes mahdollista asettaa mitään tiettyä rajaa, jonka ylittäessään henkivakuutusmaksut katsotaan suoraan kohtuuttomiksi? Kohtuuttomuusarvioinnin jälkeen on vielä selvitettävä, millä tavoin henkivakuutusmaksut otetaan huomioon jäämistön laskennallisena lisäyksenä. Ensinnäkin on mahdollista, että kaikki henkivakuutusmaksut lisätään jäämistöön. Toiseksi on mahdollista, että vain yksittäinen ja ylisuureksi katsottu henkivakuutusmaksu lisätään jäämistöön. Kolmanneksi on mahdollista, että yhdestä ylisuuresta henkivakuutusmaksusta tehdään ns. ”kohtuullisuusvähennys”, ja vain kohtuuttomaksi katsottu osa lisätään jäämistöön. Tässä tutkielmassa etsitään vastauksia edellä esitettyihin kysymyksiin tarkastelemalla PK 7:4:n säätämisen syitä ja pykälän tarkoitusta. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan PK 7:4:n suhdetta PK 7:3.3:een ja perittävän tekemään testamenttiin sekä lakiteknisen erottelun syitä ja tarpeellisuutta. Käsittelyn kohteeksi nousee se, olisiko PK 7:4:n mukaiset tilanteet mahdollista ratkaista esimerkiksi PK 7:3.3:n avulla. Loukatulla rintaperillisellä on lakiosaoikeuden loukkauksesta huolimatta lähes aina oikeus saada lakiosansa täysimääräisenä. Tutkielman loppupuolella käsitellään näitä mahdollisuuksia, jolloin tarkastelun kohteena ovat lakiosan vaatiminen ja lakiosan täydennyskanne PK 7:4:n mukaisessa tilanteessa.