Browsing by study line "Franska språket och franskspråkig kultur"

Tavoitteet ja teoriatausta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kulttuurisia elementtejä nostetaan esille ja ilmennetään Voilà ja J’aime oppikirjasarjoissa. Samalla selvitetään, miten paljon kirjasarjoissa esiintyy stereotypioita ranskalaista kulttuuria ja kieltä kohtaan sekä minkä tyyppisiä mahdolliset esille tulevat stereotypiat ovat. Lisäksi tutkitaan Opetussuunnitelmien muutoksen vaikutuksia kulttuuristen elementtien ja stereotypioiden määrään tai laatuun kirjasarjoissa. Tutkimuksen pohjana toimivat Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet (POPS 2004 ja POPS 2016) sekä Eurooppalaisen viitekehyksen kielitaitokuvaus (CEFR). Nämä perusteet antavat pohjan sille, miten kulttuuria tulisi käsitellä ja tuoda ilmi vieraan kielen kursseilla suomalaisessa perusopetuksessa ja minkä tyyppisiä valmiuksia eri kouluasteilla oppilailta tulisi löytyä. Aineisto ja menetelmät. Tutkimus on vertaileva tutkimus, jonka aineisto koostuu kahden eri kirjasarjan oppikirjoista. Molemmat ovat ranskan kielen opetuksessa laajasti käytettyjä kirjasarjoja. Ne pohjautuvat eri Opetussuunnitelmiin ja tämän vuoksi valikoituivat tutkimuksen kohteeksi. Kummankin kirjasarjan osalta otimme tutkimukseen mukaan neljän ensimmäisen kurssin oppikirjat, jotta vertaileva tutkimus olisi mahdollista toteuttaa. Kirjasarjat on suunnattu B2-kielen opetukseen yläkouluissa, mutta ne ovat osittain käytössä myös lukio-opetuksessa. Tutkimuksen aluksi kirjoista on kerätty kulttuurisia elementtejä sisältäviä tehtäviä, esityksiä tai kappaleen osia sekä stereotyyppisiksi luokiteltavia elementtejä. Aineiston sisältöä on tulkittu tämän jälkeen teoreettisiin lähteisiimme nojautuen ja näin ollen pyritty tulkitsemaan sitä, millaisia elementtejä kirjasarjat nostavat esille ja minkälaisia stereotyyppisiä piirteitä ne sisältävät. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten kulttuuristen elementtien kuvaus tai määrä on muuttunut vanhan ja uuden opetussuunnitelman vaihdoksen myötä. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimus osoittaa, että kirjasarjoissa esiintyvät kulttuuriset elementit ovat pitkälti neutraaleja ja vain harvoin vahvoihin stereotypioihin sortuvia. Kulttuurin piirteitä esiintyy kummassakin kirjasarjassa runsaasti. Etenkin ranskalainen ruokakulttuuri, taide ja tapakulttuuri nousevat tasaisin väliajoin molemmissa kirjasarjoissa kaikilla kursseilla esille. Opetussuunnitelmien muutos kirjasarjojen välissä ei lopulta juurikaan vaikuttanut kulttuuristen elementtien määrään tai laatuun. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta teemat pysyivät hyvin samankaltaisina myös uudessa kirjasarjassa. Uudempi kirjasarja J’aime esittelee tosin hiukan laajemmin Ranskan eri alueiden merkitystä sekä niiden omia kulttuuristen erityispiirteitä, mikä vastaa hyvin uudemman Opetussuunnitelman ajatusta kulttuurin moninaisuuden korostamisesta ja laajasta käsittelystä.

Tavoitteet ja teoriatausta. Tutkielma käsittelee sitä, miten videopeli Thronebreaker : The Witcher Tales huomioi puhekielen pieniä sanoja, ‘inserttejä’, sekä fantasiahahmojen kielellistä variaatiota ranskankielisessä käännöksessään. Teoriataustana toimivat Biberin & al. (2007) insertit, Gadet’n (2003) kielellinen variaatio ja Chestermanin (1997) käännösstrategiat. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten sekä insertit että kielellinen variaatio on lokalisoitu englanninkielisestä lähtötilanteesta ranskankieliseen kontekstiin. Aineisto ja menetelmät. Tutkielman aineisto on jaettu kahteen osaan tutkimuskohteiden mukaan. Ensimmäinen osa sisältää 80 ensimmäistä inserttiä, jotka esiintyvät pelissä. Toinen osa sen sijaan koostuu neljän eri fantasiahahmon repliikeistä, pelin eri kohdista. Analyysi on pääosin vertaileva ja kvalitatiivinen, vaikka inserttien jaotteluun on käytetty kvantitativiista menetelmää. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustulosten mukaan suurin osa (75%) inserteistä on käännetty korpuksessa. Syntaktiset strategiat, erityisesti suora käännös, edustavat eniten käytettyä käännösluokkaa, kun taas semanttiset strategiat tulevat toisena ja pragmaattiset strategiat kolmantena. Fantasiahahmojen kielellinen variaatio on huomioitu sekä alkuperäisteoksessa että käännöksessä. Vaikka käännös onnistuu variaation luomisessa, sen intensiteetti ja luovuus jäävät kuitenkin joissakin tapauksissa alkuperäistä versiota vähäisemmiksi.

Tutkimuksessa tarkastellaan äärioikeistolaisessa diskurssissa esiintyviä representaatioita Itseydestä ja Toiseudesta, sekä diskursiivisia ja visuaalisia strategioita, joiden avulla näitä representaatioita rakennetaan. Lähtökohta tutkimukselle on kriittisen diskurssianalyysin perinteiden mukaan ajatus siitä, että kieli on sosiaalisen käytännön muoto. Tämä tarkoittaa käytännössä siitä, että kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta ja täten vaikuttaa merkittävästi myös identiteettien ja representaatioiden luomiseen. Tästä syystä tarkastelukohteena on ennen kaikkea tutkimusaineiston kielellinen, ja vielä tarkemmin määritellen sanastollinen, taso. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdestasadasta poliittisesta julisteesta ja mielenosoituskyltistä, jotka kerättiin kahdelta ranskalaiselta ja yhdeltä italialaiselta äärioikeistolaisliikkeeltä niiden virallisilta nettisivuilta ja muualta internetistä. Kyseiset liikkeet ovat Rassemblement national (Kansallinen liittouma), Génération identitaire ja Lega Nord (Pohjoisen liitto). Aineistossa tarkastelun kohteena olivat erityisesti sanavalintojen heijastamat leksikaaliset merkityssuhteet ja leksikaaliset identiteetit, jotka ilmentävät sitä, miten Itseä ja Toista nimetään, kuvataan ja kategorisoidaan. Aineiston ajallinen konteksti sijoittuu vuosien 1973 ja 2020 välille. Tutkimusta edeltävä hypoteesi oli se, että tutkimuksen kohteena olevissa äärioikeistolaisissa diskursseissa Itsestä luodaan positiivinen ja Toisesta negatiivinen representaatio, mikä mahdollistaa maailman jaottelun ”hyviin” ja ”pahoihin”, sekä ”uhreihin” ja ”syyllisiin”. Tutkimus vahvistaa tämän hypoteesin, vaikka onkin hyvä huomata, että tällaisilla representaatiolla on myös monia muita piirteitä ja tavoitteita. Aineistosta voitiin löytää representaatioita, joissa Itsestä luodaan kuva Toisen uhrina, kansallisten arvojen ja identiteetin puolustajana, sekä ”oikean” kansallisen identiteetin edustajana. Toisesta puolestaan luotiin kuva turvallisuuden ja identiteetin uhkana, hyväksikäyttäjänä ja ”väärän” kansallisen identiteetin edustajana. Näitä representaatioita luotiin leksikaalisella tasolla Itsen ja Toisen luonnetta ja roolia kuvaavilla sanavalinnoilla — erityisesti substantiiveilla, adjektiiveilla, persoonapronomineilla ja verbeillä — sekä visuaalisilla elementeillä, joilla useimmiten tuettiin kielellistä viestiä. Edellä mainittujen diskursiivisten ja visuaalisten strategioiden keskeisen päämäärän voidaan huomata olevan hierarkkisen eronteon luominen Itsen ja Toisen välille.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kerronnan keinoja, joita käytetään puhuttaessa identiteetistä ja toiseudesta Nancy Hustonin Nord perdu -esseessä. Huston, joka on tunnettu omaelämäkerrallisesta otteesta tuotannossaan, käsittelee esseessään oman identiteetin muodostumista ja toiseuden tunnetta, jota hän on kokenut muuttaessaan asumaan Ranskaan. Identiteetin ja toiseuden ilmaisemista analysoidaan kerronnan keinoja tarkastelemalla. Tutkielmassa teemoja lähestytään kertojan, kertojan yleisön, eri lainaustapojen (suora ja epäsuora esitys, vapaa suora ja vapaa epäsuora esitys sekä sisäinen monologi) ja fokalisaation kautta, mutta tämän lisäksi enonsiaatioteoria tukee analyysia tarkastelemalla pronominien käyttöä kerronnassa. Teoriaosuus esittelee edellä mainitut kerronnan keinot sekä omaelämäkerran kirjallisuudenlajina. Analyysi rakentuu esseestä valittujen otteiden (31) ympärille. Se on jaettu neljään osaan: kertojan, kertojan yleisön ja referoinnin analyysiin sekä kerronnan keinojen vertailuun. Identiteetin rakentumisen ja toiseuden analysointi tukeutuu pronominien käyttöön kerronnassa sekä eri kerronnan keinojen määrittelyyn pohjaten teoriataustaan. Tutkimuksessa selvisi, että kertojan käyttämät eri pronominit hänen viitatessa itseensä ja yleisöönsä toimivat yhtenä kerronnan keinona puhuttaessa identiteetin rakentumisesta ja toiseudesta. Tämän lisäksi suora ja vapaa suora esitys ilmensivät fokalisaation kautta samoja teemoja. Yllättäen toiseuden käsitteleminen nousi kuitenkin näkyvämmäksi teemaksi suhteessa identiteetin rakentumiseen, vaikka kummatkin jakoivat samoja kerronnan keinoja.

Tämä tutkielma käsittelee viittausta ranskankielisessä tieteellisessä tekstissä demonstratiivisen anaforan kautta. Tällainen anafora koostuu ranskankielisestä demonstratiivipronominista ja substantiivista, jota ensin mainittu pronomini määrittää. Kirjoittaja viittaa tällaisella anaforalla johonkin tekstissä jo mainittuun asiaan; viittauksen kohteena voi olla yksittäinen sana, lause tai kokonainen kappale. Demonstratiivipronominin osoittavan funktion ansiosta anaforan leksikaalinen muoto voi vaihdella enemmän kuin esimerkiksi määräisen artikkelin määrittämässä anaforassa. Täten kirjoittaja voi demonstratiivianaforan avulla mm. luokitella, kuvailla tai muuten määrittää korrelaattia hyvin vaihtelevin ilmaisuin. Tämä tekee siitä mielenkiintoisen tarkasteltavan tieteellisessä tekstissä. Tutkielman aineistona on kymmenen kielitieteellistä artikkelia, jotka löytyvät verkkopohjaisesta Scientext-tekstikorpuksesta. Tätä tekstikorpusta on mahdollista analysoida verkossa korpukseen sisällytettyjen hakutoimintojen avulla. Tutkielmassa korpuksesta haetaan kaikki demonstratiivipronominin määrittämät substantiivit, joita löytyy 404 kappaletta. Nämä osumat ja niiden korrelaatit ovat analyysin kohde. Tutkielman teoriatausta puolestaan koostuu tekstintutkimuksen teoreetikoiden (mm. Adam, Apothéloz, Jeandillou) käsitteistä, ja tekstin sosiaalista ulottuvuutta tarkasteltaessa nojaudutaan Bronckartin teoriaan. Analyysissä selviää anaforien jakauma kolmen anaforatyypin kesken: suurin osa anaforista on tyyppiä résomptive, joka tiivistää lauseen tai jopa kappaleen yhteen sanaan. Tämä tyyppi luo uuden kiintopisteen sallien kirjoittajan jatkaa tekstiä luontevasti. Toisella sijalla ovat fidèle-tyypin anaforat, jotka viittaavat korrelaattiin samalla sanalla. Tätä tyyppiä hyödynnetään erityisesti teknisten termien kanssa, joilla on vähän tai ei ollenkaan synonyymejä. Vähiten korpuksesta löytyi infidèle-tyypin anaforia. Näissä anaforissa korrelaattiin viitataan eri sanalla; tällainen anafora mahdollistaa siis hyvin leksikaalisen vaihtelun. Tällaiset anaforat ovat aineiston perusteella tavanomaisia, usein epätieteellisiä termejä, joilla on monia lähisynonyymejä.

Cette étude examine l’ethos discursif du Président de la République française Emmanuel Macron dans ses discours donnés pendant la pandémie du coronavirus. L’objectif de l’étude est d’identifier différents types d’ethos manifestant dans les discours et de savoir si l’ethos du Président Macron évolue pendant la pandémie. De plus, les procédés énonciatifs qui participent à la construction de l’ethos sont analysés. Le corpus de l’étude se compose de neuf discours télévisés de Macron dont six ont été prononcés en 2020 et trois en 2021. Au total, la durée des discours est de 3 heures et 40 minutes. L’étude est à la fois quantitative et qualitative. Les ethé de crédibilité et d’identification ainsi que les procédés énonciatifs, c’est-à-dire les pronoms personnels, adverbes et adjectifs, sont analysés pour examiner l’ethos de Macron. L’analyse montre que trois ethè de crédibilité, c’est-à-dire l’ethos de sérieux, l’ethos de vertu et l’ethos de compétence, se manifestent dans les discours de Macron. De plus, trois ethè d’identification y apparaissent, à savoir l’ethos d’humanité, l’ethos de solidarité et l’ethos de chef. Selon les résultats, l’ethos se construit par trois procédés énonciatifs, à savoir l’énonciation élocutive (les pronoms je et nous, les adverbes et les adjectifs), allocutive (le pronom vous et la dénomination « mes chers compatriotes ») et délocutive (par exemple « il est important ») ; la dernière est le moins utilisée. Le corpus étudié contient au total 399 occurrences de l’ethos. L’étude montre qu’il y a des différences dans la fréquence des ethè. L’ethos d’identification représente 62 % des occurrences, alors que l’ethos de crédibilité représente 38 %. Les résultats montrent également que l’ethos de Macron évolue pendant la pandémie. Les ethè de crédibilité deviennent moins fréquents pendant la pandémie. En revanche, les ethè d’identification deviennent plus fréquents dans les derniers discours, particulièrement l’ethos de solidarité. De plus, l’ethos d’humanité de Macron se diversifie pendant la pandémie. Les résultats montrent qu’il existe une relation entre les procédés énonciatifs et certains ethè. Même si l’énonciation élocutive est le procédé le plus fréquent dans le corpus étudié, nous inclusif est particulièrement fréquent dans les ethè d’identification. Les adverbes et les adjectifs manifestant la subjectivité de Macron se trouvent surtout dans les ethè de vertu et d’humanité. L’énonciation allocutive, à son tour, est la plus dominante dans les ethè de vertu et de chef. Dans son ensemble, l’étude montre que l’ethos d’une personne politique est une ressource importante, multidimensionnelle et susceptible au changement qui s’utilise pour gérer une crise sociétale.

L’objectif principal de ce mémoire de master est de chercher à savoir les perceptions des élèves et des enseignants sur la question de l’utilisation de l’humour en classe de FLE. Les autres sous-objectifs de recherche sont : connaître les bienfaits, les risques et les limites de l’humour en classe, savoir et de découvrir ce que les élèves pensent de l’esprit humoristique de l’enseignant, savoir si les enseignants intègrent l’humour dans le matériel pédagogique afin de favoriser l’apprentissage de la langue française. De plus, l’objectif est de découvrir les idées et les expériences des enseignants concernant l’usage de cet outil dans les classes de FLE. Ce travail commence par une partie théorique dans laquelle la polémique autour de la notion de l’humour est discutée comme un phénomène difficile à définir. Un aperçu sur quelques-unes de ses formes est aussi donné. La partie principale de notre arrière-plan théorique se focalise sur la présentation de quelques recherches effectuées dans le domaine de l’humour dans l’enseignement, qui sont l’humour en apprentissage et ses bienfaits, l’esprit humoristique de l’enseignant, et les limites de l’humour pédagogique. Pour atteindre l’objectif de cette étude nous avons adopté une démarche qualitative. La méthode de la collecte des données a permis aux 116 élèves dont 74 primairiens, 20 collégiens et 22 lycéens, en plus de 42 enseignants de participer à cette recherche et de faire entendre leurs voix concernant la question de l’utilisation de l’humour en classe. Le questionnaire des élèves contient 10 questions, dont quatre ouvertes et six fermées. Le questionnaire des enseignants contient 12 questions dont cinq ouvertes et sept fermées. La date de la récolte des données a été au printemps 2022. Dans la partie empirique nous analysons, en premier lieu, les perceptions des élèves et en deuxième lieu celles des enseignants quant à l’humour en classe. Les résultats de notre étude montrent que la totalité des enquêtés apprécient l’idée de l’utilisation de l’humour en classe et mettent en évidence ses aspects positifs. Les commentaires des élèves et des enseignants sont des indices qui concernent le rôle de l’humour comme outil didactique pour soutenir l’apprentissage, la concentration, la mémorisation, à combattre l’ennui de la classe et dans la création d’une ambiance agréable. L’analyse des données montre que les élèves apprécient l’esprit humoristique de l’enseignant, car il a des effets positifs sur l’ambiance de la classe et sur l’amélioration de la relation entre l’élève et l’enseignant. Les résultats révèlent également que les enseignants intègrent l’humour au matériel pédagogique enseigné et affirment son efficacité comme outil d’apprentissage. Aux yeux des enquêtés, l’humour est une propriété importante qui a des effets positifs sur l’apprentissage. Néanmoins, ils trouvent que l’utilisation de l’humour en classe doit, avant tout, obéir à certaines règles et limites afin d’aboutir aux objectifs pédagogiques souhaités. Au terme de la recherche, une comparaison des deux perceptions est présentée. Les élèves et les enseignants s’accordent sur l’efficacité de l’humour en apprentissage, sur ses bienfaits et sur les limites qu’il faut respecter. Ce travail finit par une conclusion dans laquelle nous répondons aux questions de recherche et nous confirmons nos hypothèses de départ. Nous concluons que le système éducatif en Finlande est à prendre en considération l’importance de l’humour comme outil pédagogique pour soutenir l’apprentissage des langues et des autres matières d’une manière générale.

Le but de cette étude est d’apprendre l’usage des guillemets et de l’italique dans le corpus médiatique qui traite de la fusion de deux entreprises dans le secteur de la télécommunication : Nokia Solutions and Networks Oy et Alcatel Lucent SA. En plus, le but est de savoir quelle image attribue la presse française à l’entreprise finlandaise et à sa fusion avec l’entreprise française. Le cadre de référence théorique utilisé dans cette étude est l’analyse de discours. Le corpus d’étude est constitué de 42 articles de Le Monde (21 articles) et de Le Figaro (21 articles), publiés entre le 14 avril 2015 et le 22 janvier 2016 (le jour de la terminaison de la fusion). Dans ces articles, les journalistes traitent la fusion, estiment ses conséquences pour la société française et pour la vie professionnelle et estiment Nokia comme entreprise. La recherche est effectuée par méthode quantitative. Les expressions, les mots et les titres entre guillemets et en italique ont été extraits des articles. Les mots sont analysés à travers des aspects différents, en calculant les pourcentages et chiffres moyens. Des mots mis en valeur par les guillemets ou l’italique ont été analysés du point de vue émotionnel. D’après les résultats de cette étude, les guillemets et l’italique sont utilisés pour deux fonctions : pour citer directement le dire et pour donner des interprétations ou évoquer l’intérêt. Dans les mêmes articles, guillemets français en forme de chevrons et « virgules inversées » <“ ”> sont utilisés. Dans le corpus de notre étude, la répartition entre hommes-femmes est typique pour Le Monde et Le Figaro : 90% sont les hommes et 10% sont les femmes. D’après les articles étudiés, la presse se sent réservée envers la prochaine fusion. Il y a beaucoup d’angoisse exprimée à propos d’une possible réduction d’emplois en France. Nokia est plutôt présentée d’un point de vue positif. Des critiques justifiées ont également été présentées.

Tavoitteet ja teoriatausta: L’objectif de cette étude est de nous informer sur les thèmes des discussions du débat en ligne lors de la nomination de Jean Castex comme premier ministre en Juillet 2020. Ainsi, nous examinerons les moyens implicites des internautes de s’exprimer dans les tweets. Les tweets ont été étudiés à travers les théories de Katherine Kerbrat-Orecchioni (1986) et de Dominique Maingueneau (1990) sur l’implicite, ainsi qu’à travers les théories sur la dénomination et le classement proposés par Pietikäinen et Mäntynen (2019). Aineisto ja menetelmät: Le corpus comprend 202 tweets publiés entre le 3 Juillet et le 10 Juillet 2020 sur la plateforme twitter.com, lors de la nomination de Jean Castex le 3 Juillet 2020. Les tweets ont été collectés avec l’outil de « recherche avancée » avec les mots-clés « castex » et « accent ». Le corpus est examiné de manière qualitative, au moyen de l’analyse de discours. Dans la première partie de l’analyse, les tweets sont regroupés selon leur contenu dans des catégories comme « perceptions négatives de l’accent » ou « l’humour et l’ironie » pour observer les attitudes et les opinions représentées dans le corpus. Dans la deuxième partie de l’analyse sont observés plus précisément les moyens implicites des internautes pour exprimer leurs attitudes à travers des tweets exemplaires. Tulokset ja johtopäätökset: Nous avons pu diviser le contenu du corpus sous 8 titres désignant les thèmes et les attitudes les plus reprises dans les tweets. La catégorie la plus grande comprenait les tweets traitant le rôle des médias en ce qui concerne le buzz autour de l’accent. La plupart des tweets de cette catégorie trouvaient le style de la presse ou du média audiovisuel plutôt méprisant. Le contenu humoristique et ironique formait ainsi une catégorie notable dans le corpus. Nous constatons que la plateforme favorable à l’ironie et l’humour a influencé un grand nombre de messages humoristiques. L’analyse des contenus implicites a également approfondi la compréhension sur l’atmosphère générale et les opinions autour la période de la nomination. Enfin, l’analyse a démontré que les attitudes positives chez les internautes vis-à-vis de l’accent de Castex étaient plus nombreuses que les attitudes négatives.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kulttuurienvälisiä kompetensseja (intercultural competences) ja niiden esiintymistä suomalaisissa ranskan kielen oppikirjoissa. Tutkin ja analysoin oppikirjoja Escalier 3 ja Escalier 4, joita käytetään lukioiden ranskan opetuksessa. Tutkimuksessa jaottelen kirjan tehtävät kulttuurienvälisiä kompetensseja sisältäviin ja ei-sisältäviin. Käyn läpi kirjojen tehtävistä löytyvät kulttuurienväliset kompetenssit käyttäen perustana Michael Byramin viiden kulttuurienvälisen kompetenssin mallia vuodelta 1997 (savoirs, savoir être, savoir comprendre, savoir apprendre/faire, savoir s’engager). Oppikirjojen tehtävistä poimin ne tehtävät, joissa esiintyi vähintään yhtä kulttuurienvälistä kompetenssia. Tutkimuksessa selvisi, että oppikirjojen tehtävistä yli puolet sisälsi vähintään yhden kulttuurienvälisen kompetenssin. Eniten esiintyi vuorovaikutukseen perustuvaa kompetenssia savoir faire ja toisen kanssa samaistumiseen perustuvaa kompetenssia savoir être.Vähiten ilmeni kompetenssia savoir s’engager, joka perustuu kriittiseen kulttuuriseen tietoisuuteen.