Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Iberoromaaninen filologia"

Sort by: Order: Results:

  • Nummela, Katja (2022)
    Tämän työn tavoitteena on vertailla diskurssipartikkeleiden käyttöä espanjan kielen oppijoiden ja äidinkielen puhujien eli natiivien puheessa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että diskurssipartikkeleiden oppiminen ja käyttäminen on vieraan kielen oppijoille vaikeaa, mikä näkyy etenkin kielellisen koheesion ja tekstin sisäisen jäsentelyn puutteena. Suuri osa aiemmista tutkimuksista on kuitenkin keskittynyt lähinnä kirjoitettuun kieleen, minkä takia tämän tutkimuksen kohteena on nimenomaan puhuttu espanja. Hypoteesina esitimme, että äidinkielen puhujat käyttävät enemmän diskurssipartikkeleita sekä hyödyntävät niiden eri funktioita enemmän kuin kielenoppijat. Lisäksi oletimme, että ylemmän C1-kielitaitotason opiskelijat käyttävät enemmän diskurssipartikkeleita kuin alemman B2-taitotason opiskelijat. Korpuksen pohjana toimi Corpus español multimodal de actos de habla, joka koostuu kahden eri oppijakielitason sekä äidinkielinpuhujien dialogeista, jotka perustuvat kolmeen puheaktiin: kieltäytymiseen, kehumiseen ja anteeksipyyntöön. Poimimme dialogeista diskurssipartikkelit ja jaottelimme ne funktioittain. Tässä prosessissa noudatimme Martín Zorraquinon ja Portolés Lázaron (1999) diskurssipartikkelien määritelmää ja luokittelua. Partikkeleiden käyttöä eri kielitasojen ja puheaktien välillä vertailtiin laskemalla käytettyjen diskurssipartikkeleiden normalisoitu frekvenssi, ja erojen tilastollinen merkitsevyys laskettiin logaritmisella uskottavuusfunktiolla (log-likelihood). Tulosten perusteella äidinkielen puhujat käyttävät selvästi enemmän diskurssipartikkeleita sekä enemmän erilaisia diskurssipartikkeleita kuin vieraan kielen oppijat. Lisäksi C1-tason puhujat käyttävät enemmän diskurssipartikkeleita kuin B2-tason puhujat. Erilaisten diskurssipartikkeleiden käytössä löysimme tilastollisesti merkittäviä eroja vain natiivien ja B2-tason puhujien välillä. Myös vertailtaessa puheakteja ja partikkeleiden funktioita erot B2-tason ja natiivipuhujien välillä ovat yleisesti ottaen suurempia kuin C1-tason ja äidinkielenpuhujien välillä. Voidaan siis todeta, että kielitaidon kasvaessa myös diskurssipartikkeleiden käyttö alkaa muistuttaa enemmän äidinkielen puhujien käyttöä.
  • Saarinen, Mimmi (2022)
    Tutkielman tarkoitus on selvittää, käytetäänkö espanjankielisessä markkinoinnissa englannin kieltä. Tämän lisäksi tavoitteena on saada vastaus siihen, millä tavoin englanti esiintyy espanjankielisissä uutiskirjeissä sekä valottaa syitä englannin kielen käytölle. Tutkimus toteutettiin tarkastelemalla englanninkielisiä elementtejä. Materiaalina tutkimuksessa käytetään H & M-yhtiön markkinoinnissa käyttämiä espanjankielisiä uutiskirjeitä. Uutiskirjeitä kerättiin yhteensä 69 kappaletta syyskuun 2021 ja tammikuun 2022 väliltä. Uutiskirjeiden sisältö jaettiin kolmeen osaan. Ensimmäinen osa koostui uutiskirjeen otsikosta ja esikatselulausekkeesta. Toinen osa sisälsi varsinaisen uutiskirjeen sisällön otsikon. Kolmas osa sisälsi uutiskirjeen muun tekstin. Jaottelun jälkeen tekstistä poimittiin sanat ja muut elementit, jotka eivät olleet espanjan kieltä. Huomiotta jätettiin muut kuin englanninkieliset sanat ja elementit. Tutkimuksessa löytyi lainasanoja ja vieraskielisiä sanoja eli tässä tapauksessa englanninkielisiä sanoja. Nämä sanat jaettiin kolmeen osaan: 1. englanninkieliset sanat, 2. lainasanat ja 3. nimet / otsikot. Lainasanat jaettiin analyysiosassa vielä mukautettuihin lainasanoihin ja ei mukautettuihin lainasanoihin. Tutkielman materiaalista löytyi yhteensä 54 vieraskielistä elementtiä. Ryhmän 1. sanoja eli täysin englanninkielisiä sanoja löytyi 24 erilaista. Ne toistuivat yhteensä 44 kertaa. Ryhmän 2. sanoja eli lainasanoja löytyi yhteensä 16 erilaista, joista 12 oli mukautettuja ja 4 ei mukautettuja lainasanoja. Lainasanat toistuivat yhteensä 52 kertaa, joista mukautettujen toistomäärä oli 21 ja mukauttamattomien 31. 3. ryhmän elementtejä eli nimiä löytyi materiaalista yhteensä 14. Nimet toistuivat yhteensä 34 kertaa. Teoreettisen osan ja uutiskirjeistä löytyneiden sanojen ja nimien perusteella voidaan olettaa, että pääasiallinen syy on sekä huomion herättäminen että lukijalle kansainvälisyyden tunteen luominen. Englannin kieli luo myös elitististä ja kansainvälistä vaikutelmaa. Lisäksi syy voi olla myös se, että englanninkieliselle sanalle ei ole vastaavaa espanjankielistä sanaa. Tutkielman rakenne muodostuu johdannosta, teoriaosasta ja aiemmista tutkimuksista, tuloksista, analyysista ja johtopäätöksistä. Tutkimusaihe muodostui opintoaiheeni yhdistämisestä työelämääni. Tärkein syy tutkimukselle oli kuitenkin halu selvittää, miten paljon kielten käyttäminen on muuttunut ja havainto siitä, miten vähän puhekieltä on tutkittu. Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että englannin kielen käyttö lisääntyy koko ajan espanjan markkinointikielessä.
  • Soliymani, Amina Saara (2021)
    Tässä Pro Gradu -tutkielmassani tarkastelen kahden espanjalaisen sanomalehden suhtautumista Marokkoon ja marokkolaisiin. Lehdet ovat Ceutan ja Melillan paikallislehtiä. Nämä kaupungit sijaitsevat fyysisesti Afrikan mantereella, mutta kuuluvat hallinnollisesti Espanjalle, ja juuri siksi tutkimissani lehdissä on Marokko-osio. Teoreettisena viitekehyksenä käytän diskurssianalyysia ja taustaosissa käsittelen myös rasismia espanjalaisessa lehdistössä. Metodini on diskurssianalyyttinen DIMEAN-malli. Aineistona käytän kahdeksaa Marokkoa ja marokkolaisia koskevaa uutista tutkimistani sanomalehdistä. Analysoin jokaista aineistossani olevaa uutista soveltaen DIMEAN-mallia sekä teoreettisia lähteitäni. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että El Faro de Ceuta- ja El Faro de Melilla -sanomalehdet käyttävät ennen kaikkea virallisia diskursseja, mutta myös rasismin ja maahanmuuton diskursseja. El Faro de Ceuta haastattelee enemmän marokkolaisia viranomaisia, ja El Faro de Melilla keskittyy puolestaan enemmän tavallisiin marokkolaisiin. Kaiken kaikkiaan molemmat lehdet puhuvat Marokosta suhteellisen toimivana yhteiskuntana, ja kaikilla haastateltavilla marokkolaisilla on aktiivinen rooli.
  • Niinimäki, Reetta (2023)
    Entre 2005 y 2014, se emitió en la televisión española una comedia de situación muy popular llamada “Aída”. La serie se centraba en las adversidades de los vecinos de Esperanza Sur, un barrio madrileño imaginario. En sus primeras temporadas, se introdujo a un nuevo personaje, un inmigrante ecuatoriano llamado Oswaldo, al que el resto de los personajes llamaban “Machupichu”. Este personaje encarnaba el estereotipo de los inmigrantes latinoamericanos en España (Biscarrat y Meléndez, 2014). Estudios anteriores, que analizan el papel del inmigrante en las series españolas, han destacado que a las personas de origen extranjero se les sigue asignando con frecuencia papeles estereotipados de “inmigrante”, y los personajes latinoamericanos no son ninguna excepción (Biscarrat y Meléndez, 2014; González de Garay y Alfeo, 2012; Santaolalla, 2019; Abad y Fernández, 2018). Sin embargo, la relación entre los personajes españoles y latinoamericanos no ha sido un enfoque central en la investigación previa. Por tanto, en este estudio mi objetivo es analizar esta relación en la serie “Aída”, a través de las siguientes preguntas de investigación: ¿cómo se representa la relación entre latinoamericanos y españoles? y ¿qué tipo de discursos sobre la relación entre los latinoamericanos y españoles se generan? Examinaré las representaciones basándome sobre todo en la definición de la representación y el estereotipo de Stuart Hall (Hall, 1999; 2013), la teoría del posicionamiento (Davies y Harre, 1990) y la teoría de los encuadres de interpretación (Goffman, 1986; Gumperz, 1982). Profundizo esta base teórica recurriendo a los conceptos de la colonialidad (Quijano, 1992; 2000) y teatralidad (Taylor, 1998), que surgen desde las teorías decoloniales. Así pues, mi investigación forma parte de un esfuerzo más amplio por visibilizar estructuras de poder normalizadas en la sociedad, comprender cómo se reproducen y perpetúan a través del lenguaje, y examinar el papel de los medios de comunicación en su mantenimiento. La metodología del estudio se compone de una división temática respaldado por un análisis realizado usando el modelo discurso-lingüístico DIMEAN (Spitzmüller y Warnke, 2011). El modelo DIMEAN proporciona un marco orientador para examinar las diferentes capas discursivas de la serie. El material del estudio consta de 18 episodios de la serie Aída de cinco temporadas diferentes. Mi análisis muestra que la relación entre españoles y latinoamericanos se representa a través de una disparidad. Los latinoamericanos son representados a través de estereotipos que homogenizan los diferentes grupos culturales dentro de la América Latina y fusionan el estereotipo del indígena y del latinoamericano. Estos estereotipos sirven de pretexto para explicar cómo los protagonistas se relacionan con los personajes latinoamericanos y viceversa, puesto que proporcionan no sólo una justificación, sino también una estrategia para el lenguaje ofensivo y el posicionamiento observado en la serie. A su vez, el posicionamiento refuerza y perpetúa los estereotipos. De esta manera, a pesar de su género cómico, la serie “Aída” se convierte en un reflejo de los discursos de colonialidad y otredad que continúan permeando en la cultura contemporánea y en la representación mediática de las relaciones entre españoles y latinoamericanos.
  • Mielikäinen, Maarit (2022)
    Tutkielmani aiheena on haukkumasanoilla ilmaistu epäkohteliaisuus espanjankielisessä televisiosarjassa. Tarkastelen autenttisen ja epäautenttisen epäkohteliaisuuden ilmaisukeinoja pragmatiikan tutkimuksen näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, miten epäkohteliaisuutta ilmaistaan kielellisesti haukkumasanojen avulla ja minkälaisiin tarkoituksiin sitä käytetään tutkittavassa televisiosarjassa. Lisäksi selvitän, mitä haukkumasanoja käytetään, missä konteksteissa epäkohteliaisuutta esiintyy ja miten vastaanottaja reagoi. Luokittelen myös esimerkit autenttiseksi tai epäautenttiseksi epäkohteliaisuudeksi. Määrittelen haukkumasanat Lisowskan (2012) leksikaalisen määritelmän mukaan, jonka jälkeen sovellan Félix-Brasdeferin (2018) teoriaa autenttisesta ja epäautenttisesta epäkohteliaisuudesta. Otan myös huomioon klassiset kohteliaisuusteoriat, kuten Brown ja Levinsonin (1987) kasvo- ja kasvojen menetys -teoriat, joiden mukaan haukkumasanat uhkaavat kohtelun vastaanottajan positiivisia kasvoja ja tarvetta tuntea itsensä hyväksytyksi. Tutkielmani materiaali koostuu meksikolaisen Netflix-sarjan Kukkatalo ensimmäisen kauden jaksoista. Sarja kertoo Meksikon kaupungissa kukkatalon yhteydessä asuvan perheen elämästä. Analysoin laadullisin menetelmin haukkumasanojen käyttöä eri keskusteluissa: neljä autenttisen epäkohteliaisuuden ja neljä epäautenttisen epäkohteliaisuuden esimerkkiä. Analyysissä otan huomioon epäkohteliaisuuden havaitsemiselle tärkeät tekijät, kuten kontekstin, kotekstin, puhujan intention, perlokutiivisen efektin, vastaanottajan tulkinnan ja epäkohteliaisuuden aiheuttamat reaktiot (Culpeper ym. 2003; Félix-Brasdefer 2018). Lopuksi tutkin esimerkeissä käytettyjä epäkohteliaisuusstrategioita Félix-Brasdeferin (2018) kokoaman teorian pohjalta. Tutkielmani tulokset osoittavat, että kielenkäyttö heijastaa televisiosarjassa sekä autenttisen että epäautenttisen epäkohteliaisuuden keinoja. Analysoidut autenttiset haukkumasanat ovat espanjalaiset ilmaisut infantil, callarse, tonta ja loca kun taas epäautenttisten haukkumasanojen analyysi keskittyy ilmaisuihin bárbara, gordo, tonta ja tremenda. Tutkitut esimerkit näyttävät, että epäkohteliaisuutta ilmaistaan eri strategioiden kautta, kuten vokatiiveina, väitteinä, moitteina tai jopa puheen hiljentäjänä. Autenttista epäkohteliaisuutta käytetään televisiosarjassa etenkin riitatilanteissa tai kostoissa, päinvastoin kuin epäautenttista epäkohteliaisuutta, joka esiintyy tervehdittäessä tai kahdenkeskisissä intiimeissä keskusteluissa. Tutkitut esimerkit osoittavat, että autenttisten haukkumasanojen tarkoitus on loukata tai nöyryyttää kuulijaa tai kritisoida tämän käytöstä, uhaten siten kuulijan positiivisia kasvoja, mutta jossain tapauksissa myös negatiivisia kasvoja. Autenttisten haukkumasanojen perlokutiivinen efekti on negatiivinen, jonka vastaanottaja näyttää nonverbaalisesti osoittamalla ärtymystään kehon elein tai hyväksymällä uhkaus olemalla hiljaa, vaikkakin kerran myös verbaalisin keinoin haukkumalla takaisin. Epäautenttiset haukkumasanat puolestaan viestivät solidaarisuutta, osoittavat hellyyttä tai ovat leikillisiä vitsejä. Sitä käytetään puhujien välisen suhteen ylläpitämiseen tai jopa sen vahvistamiseen sekä yhdessä tapauksessa ollakseen vastentahtoisesti kohtelias. Sen perlokutiivinen efekti on joko positiivinen tai neutraali. Vastaanottaja reagoi verbaalisesti suostumalla yhteistyöhön puhujan kanssa tai osoittamalla ymmärtäneensä vitsin, mutta myös nonverbaalisesti hymyilemällä tai osoittamalla fyysistä hellyyttä.
  • Nissinen, Sami (2023)
    El objetivo de este trabajo es comparar el diminutivo prontito con su forma básica pronto con respecto al aspecto léxico de los predicados con cuales aparecen. También se estudian la función semántico-pragmática de prontito y el significado conceptual de ambas formas en cada concordancia. El análisis del aspecto léxico se basa en la teoría de Vendler (1957) y las pruebas aspectuales de Dowty (1979). En el análisis de las funciones del diminutivo se utiliza una versión modificada de la clasificación de Jani (2009). El significado conceptual se define mediante la clasificación del diccionario de la lengua española de la RAE. El trabajo tiene su fundamento en textos de foros de discusión, blogs y páginas web del Corpus del Español (Web/Dialects) de Davies (2002). El corpus del trabajo consiste en 652 concordancias de prontito así como 228 concordancias de pronto. El análisis es tanto cualitativo como cuantitativo. De los casos originales de prontito (803) y de pronto (400) se analizan 880 concordancias en total después de la eliminación de las concordancias sin un verbo explícito, las concordancias que aparecen más de una vez y los 32 casos eliminados por la ambigüedad del aspecto léxico. Los resultados implican que el uso del diminutivo afecta a la distribución semántica hasta cierta medida. Según los resultados la forma diminutiva aparece más frecuentemente con los predicados de realizaciones, al parecer por la frecuencia más alta de ciertos verbos así como la semántica del adverbio investigado. Los verbos del tipo logros, por su parte, combinan más frecuentemente con la forma básica. En este corpus se utilizan más frecuentemente el diminutivo con los eventos dinámicos y la forma básica con los predicados estativos.
  • Kuskelin, Aino (2022)
    El objetivo de este trabajo es comparar el uso de los adverbios ahora y ahorita en tres variedades de español diferentes: el español mexicano, peruano y ecuatoriano. Las palabras se estudian desde la perspectiva de subjetividad y temporalidad. El enfoque está en los contextos inmediatos en que se usan. Se presta especial atención a los verbos concretos y a sus tiempos y personas gramaticales, pero también a algunos casos especiales donde ahora o ahorita aparece con otra palabra, por ejemplo, con una preposición o con un modificador. En algunas partes se amplía la observación a la concordancia completa para profundizar el análisis. Se observa también si hay una correlación entre la frecuencia de ahorita y sus usos diferentes. El estudio se basa en textos de blogs ofrecidos por el Corpus del Español (Web/Dialects). El material original consiste en muestras de 200 concordancias por país y por adverbio, pero en el análisis se consideran solo las concordancias con un verbo explícito. En total son 1092 concordancias de las cuales 860 se usan para el análisis del contexto verbal y 232 para el análisis complementario de los usos con preposiciones y modificadores. El análisis es principalmente cuantitativo, pero se agrega también una discusión cualitativa sobre los temas más importantes. Los resultados muestran que la variación en el uso de las formas ahora y ahorita es gradual. Ambas formas se usan para referirse al presente, pero pueden extenderse hacia el pasado o el futuro también. La forma ahorita se usa de manera circunstancial y puntual, pero también en situaciones temporales amplias. Además, es más frecuente en contextos subjetivos: se usa más con los verbos en primera persona del singular, así como con otros elementos lingüísticos que muestran una conexión con el autor. La forma ahora, en cambio, se usa más para describir las circunstancias amplias de una situación o para marcar contrastes entre el pasado y el presente. Es la forma preferida en situaciones de duración ilimitada y en contextos objetivos. Se usa más con los verbos en tercera persona del singular y en contextos generales donde la opinión o los sentimientos del autor son irrelevantes. La frecuencia de uso de ahorita tiene una correlación gradual con las diferencias que se dan entre las formas en México, Perú y Ecuador. El uso frecuente de ahorita en México parece aumentar su uso en algunos contextos típicos de ahorita. Se usa más en contextos temporales amplios y con preposiciones. No obstante, ahora apenas se usa en contextos típicos de ahorita. Es decir, los contextos que expresan subjetividad y puntualidad pertenecen a ahorita y rompen la cercanía esperada de estas dos formas.
  • Tuomola, Iida (2021)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan espanjalaista Francon diktatuurin aikana kirjoittua matkakertomuskirjallisuutta kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Työn tavoitteena on tutkia, millaisia diskursseja analysoitavat teokset rakentavat pohjoismaista ja millä kielellisillä ja retorisilla keinoilla kyseisiä diskursseja luodaan. Lisäksi tarkoituksena on tuoda esiin valtarakenteita ja ideologioita, jotka ylläpitävät näitä diskursseja. Tutkimuksen aineisto kostuu viidestä pohjoismaihin suuntautuvasta espanjalaisesta matkakertomuksesta, jotka on kirjoitettu vuosien 1945 ja 1965 välillä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu kriittiseen diskurssintutkimukseen. Kyseessä on vasta alustava katsaus kriittisen diskurssianalyysin soveltamiseen kirjallisuudentutkimuksessa, joten tutkimus on ammentanut vaikutteita myös feministisestä tutkimusperinteestä (Gilbert ja Gubar 1979; Poole 1990; Lazar 2007), postkoloniaalisesta tutkimuksesta (Staszak 2009) sekä imagologiasta (Beller 2007; Leerssen 2007). Työssä käytetään tutkimusmetodia, joka yhdistelee laadullista sisällönanalyysia (Schreier 2014; Drisko ja Maschi 2015), Teun A. van Dijkin (2001, 2003) diskurssin ideologisten rakenteiden analyysia sekä Norman Faircloughin (1989, 1992) diskursiivisen ja sosiaalisen toiminnan analyysia. Diskurssit tunnistetaan sisällönanalyysin avulla, kun taas niiden sisäisiä teemoja sekä kielellisiä ja retorisia keinoja analysoidaan van Dijkin (2001, 2003) menetelmään perustuen. Lopulta diskursseja tarkastellaan diskursiivisena ja sosiaalisena toimintana osana laajempaa yhteiskunnallisesta kontekstia. Tutkimuksessa löydetään viisi pohjoismaita käsittelevää aihetta tutkituista matkakertomuksista: pohjoismaiset yhteiskunnat, pohjoismaiset naiset, pohjoismainen moraali, pohjoismainen sosiaalidemokratia ja pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Jokainen aihepiiri sisältää kaksi näennäisesti keskenään ristiriitaista diskurssia, joista molemmat kuitenkin tukevat francolaista diskurssijärjestystä (Fairclough 1989) ja diktatuurin arvojen mukaista sosiaalista toimintaa. Diskursseja rakennetaan erilaisin retorisin ja kielellisin keinoin, joista nousevat esiin erityisesti sanavalinnat, yleistäminen, vastakkaisasettelu, ironia, metafora ja monitulkintaisuus. Francon ajan matkakertomuskirjallisuus toimii hedelmällisenä alustana kriittisen diskurssianalyysin soveltamiseen kirjallisuudentutkimuksessa teosten normatiivisen argumentaation ansiosta. Kriittisen diskurssianalyysin ansioita suhteessa aiempaan matkakertomuskirjallisuuden tutkimukseen ovat metodin mahdollistama analyysin systemaattisuus ja analyysin esiin tuoma yhteys diskursiivisen ja sosiaalisen toiminnan sekä diskurssijärjestysten välillä.
  • Suvanto, Tuulia (2022)
    Maisterintutkielmani käsittelee baskin kielen siirtymistä seuraavalle sukupolvelle Suomessa ja Baskimaassa. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten perheenjäsenet neuvottelevat kielen käytöstä, millaiset kieli-ideologiat vaikuttavat kielen käyttöön kotiympäristössä ja miten nämä aspektit eroavat Suomessa ja Baskimaassa asuvien perheiden välillä. Aineisto koostui puolistrukturoiduista haastatteluista kymmenen baskia lastensa kanssa puhuvan vanhemman kanssa, joista viisi oli muuttanut Suomeen ja viisi asui Baskimaassa. Baski oli jokaisen haastateltavan äidinkieli. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu perheen kielipolitiikan, kielellisen sosialisaation ja kieli-ideologioiden tutkimuksen ympärille. Tutkielmassa perhe nähdään kielipoliittisena kokonaisuutena, jossa eri perheenjäsenet tekevät kieleen liittyviä päätöksiä. Kielellinen sosialisaatio (Schieffelin & Ochs 1986) näkee kielen ylläpidon perheessä moniulotteisena prosessina, johon niin vanhemmat kuin lapsetkin osallistuvat aktiivisesti. Kieli-ideologioiden tarkastelu mahdollistaa lisäksi kielikäytäntöjen ymmärtämisen laajemmassa sosiaalisessa kontekstissa. Päästäkseni käsiksi perheen kielipolitiikan kolmeen osa-alueeseen, käytäntöihin, käsittelyyn ja ideologioihin (Spolsky 2004), käytin haastattelumateriaalin analy-sointiin temaattista analyysia (Braun & Clarke 2006). Tutkielma osoittaa, että perheen kielipolitiikka rakentuu vanhempien ja lasten yhteistyönä. Vanhempien kertomuksissa heidän toimijuutensa korostui lasten ollessa pieniä, kun taas lasten kasvaessa nämä alkoivat toimia aktiivisemmin perheen kielellisessä arjessa. Lapset osoittivat toimijuuttaan käyttäytyessään perheen kielellisten sääntöjen mukaan sekä torjuessaan niitä puhumalla suomea tai espanjaa. Suomessa lasten suomen kielen käytöstä ei oltu huolissaan, kun taas Baskimaassa lasten espanjan kielen käyttö nähtiin tahallisena provosointina vanhempia kohtaan. Tutkimuksessa vanhemmat kokivat baskin kielen pakottamisen yleisesti negatiivisena asiana, mikä sai heidät pohtimaan rooliaan auktoriteettina ja turvautumaan aika ajoin sallivampiin kielikäytäntöihin. Löysin aineistosta neljä kieli-ideologiaa, jotka vaikuttivat baskin kielen ja sen eri murteiden siirtymiseen kotona: äidinkielen ideologia, kielen elvytyksen ideologia, autenttisuuden ideologia ja puristinen ideologia. Äidinkielen siirtämistä pidettiin itsestäänselvyytenä, sillä se koettiin yhtäältä tunteiden kielenä ja toisaalta luonnollisena ja ilmiselvänä. Baskin kielen siirtäminen nähtiin osana kielenelvytysprosessia ja sen siirtämistä pidettiin merkkinä hyvästä kansalaismoraalista. Autenttisuuden ideologia sai kahdeksan vanhemmista siirtämään lapsilleen omaa murrettaan, kun taas kaksi vanhemmista Baskimaassa kallistui standardibaskin siirtämiseen pitäen yllä puristista ideologiaa. Kaikki haastateltavat pitivät baskin murteita ja niissä käytettäviä espanjankielisiä lainasanoja autenttisina epämuodollisissa keskusteluissa, ja ne liitettiin vahvasti käsityksiin autenttisesta syntyperäisestä baskista. Baskimaassa käytettiin huoletta lainasanoja, kun taas Suomessa hyödynnettiin lasten kanssa omakantaisia uudissanoja haluten näin minimoida espanjan kielen vaikutus. Tutkielma osoittaa baskin kielen siirtyvän seuraavalle sukupolvelle niin Baskimaassa kuin diasporassa ja tuo ilmi uutta tietoa kielikäytännöistä sekä niitä ylläpitävistä kieli-ideologioista.