Browsing by study line "Perhe- ja jäämistöoikeus"
Now showing items 21-40 of 46
-
(2021)Barn- och tvångsäktenskap är ett ämne som man tidigare inte fäst särskilt mycket uppmärksamhet vid i Finland. Såväl nationella som internationella utredningar och undersökningar tyder på att fenomenet är ett växande samhällsproblem i Europa, Norden och också i Finland med tanke på den ökande invandringen. Detta har lett till diskussioner om hur Finland kunde stärka det rättsliga skyddet mot barn- och tvångsäktenskap på olika sätt. En av dessa diskussioner rör frågan om det i Finland finns ett behov av att lagstifta om civilrättsliga regler om upphävande/ogiltigförklarande/upplösande av barn- och tvångsäktenskap. Enligt den nuvarande finländska äktenskapslagstiftningen är de personer som blivit utsatta för barn- eller tvångsäktenskap tvungna att ansöka om äktenskapsskillnad för att frigöra sig från det äktenskap de aldrig önskat ingå. Tidigare fanns det i den finländska äktenskapslagen regler om äktenskapets återgång i fråga om bland annat äktenskap ingångna under tvång. Denna bestämmelse slopades i slutet av 1980-talet. Av lagändringen följde att det för närvarande inte finns några civilrättsliga regler som på något sätt beaktar samtycket och dess giltighet vid ingående av äktenskap. Intressant är att en återinföring av en bestämmelse om upphävande av äktenskap skulle innebära ett steg bakåt i vår lagstiftning. Ur ett människorättsligt perspektiv kan det uppfattas som oskäligt att en person som fallit offer för barn- eller tvångsäktenskap tvingas genomgå en skilsmässa och ur samhällets ögon betraktas som bunden av det äktenskap hen aldrig velat ingå, genom att hen folkbokförs som skild. Därför har en del hävdat att det vore ändamålsenligt att införa nya bestämmelser som skulle ge offren en mindre påfrestande och enklare process att ta sig ur äktenskapet än genom äktenskapsskillnad. Det råder dock delade meningar kring denna fråga och andra påstår att en lagändring inte skulle verka i offrens fördel, utan snarare försämra offrens situation eller inte ha någon reell inverkan alls. Avhandlingen syftar till att granska om det i Finland finns ett behov av att lagstifta om upphävande/ogiltigförklarande/upplösande av barn- och tvångsäktenskap. I avhandlingen granskas även hur en eventuell lagändring borde utformas för att bäst tillgodose barnens och offrens rättigheter. För att svara på denna fråga har jag vänt blicken mot Sveriges, Norges och Danmarks lagstiftning. Intressant är även att de övriga nordiska länderna alla valt olika lagstiftningslösningar gällande denna fråga. I avhandlingen behandlas därför också offrens möjligheter att ta sig ur sitt barn- och tvångsäktenskap i Sverige, Norge och Danmark ur ett rättsjämförande perspektiv. Resonemangen bakom ländernas lagstiftningslösningar och följderna av dessa analyseras därefter med hopp om att kunna dra en slutsats om vilken lagstiftningslösning som vore den mest önskvärda ur ett barnrättsligt och offercentrerat perspektiv.
-
(2021)Tutkielman aiheena on tarkastella toisaalta avoliittolain hyvityskysymykseen liittyvää oikeuskäytäntöä suhteessa pesänjakajan toimivaltaan omaisuuden erottelussa. Tarkoituksena on sivuta ja selvittää avoliittolain esitöiden ja oikeuskäytännön yhtäläisyyksiä omaisuuden erottelun ja varsinkin hyvityskysymyksen täyttymisen osalta. Avoliittolaki on verrattain tuore laki, joten tarkoituksena on tutkia lain tavoitteiden toteutumista ja toisaalta sitä, miten esimerkiksi hyvityksen toteutumista on linjattu oikeuskäytännössä. Tutkielma kokoaa yhteen avoliittolain hyvityskysymyksen kannalta sellaisia relevantteja seikkoja, joita pesänjakajan tulee ottaa huomioon ratkaistessaan avopuolisoiden yhteiselämän päättämiseen liittyvässä ratkaisukäytännössä. Tarkastelu lähtee yhtäältä liikkeelle siitä, täyttääkö tarkasteltavana oleva avoliitto (ja avoero) ylipäätään avoliittolain soveltamiskynnystä. Toisaalta yksi merkittävimmistä ja käytännön työssä haasteellisimmista kysymyksistä liittyy nimenomaan avoliittolain 8 §:n mukaiseen hyvityskysymykseen. Hyvityksen edellytykset voivat ensivaikutelman perusteella vaikuttaa suhteellisen yksinkertaisilta, mutta tarkempi pohdinta ja tarkastelu paljastaa, että kyseessä ei ole aivan aukoton lainkohta. Sen seurauksena hyvityskysymystä on linjattu eri näkökulmia painottaen useissa korkeimman oikeuden ratkaisuissa, joista keskeisimmät on koostettu myös osaksi tätä tutkielmaa. Pesänjakajan työtä ajatellen erääksi haasteeksi on muodostunut avoliittolakia koskevan materiaalin hajanaisuus. Tämän tutkielman tarkoituksena on koota yhteen avoliittolain keskeisimpiä kysymyksiä helpottamaan juridisten ongelmakohtien ratkaisua.
-
(2022)Tutkielman tarkoitus on selvittää, millä tavoin poikien ja tyttöjen ympärileikkausten oikeudellinen kohtelu eroavat toisistaan pohjoismaisessa lainsäädännössä ja onko toisistaan eroava kohtelu perusteltua. Toinen tutkimuskysymys on, millainen merkitys lapsen itsemääräämisoikeudelle ja koskemattomuudelle on annettu tarkasteltaessa ympärileikkausta. Lisäksi pyrin selvittämään, onko lainsäädäntöä tarpeen uudistaa poikien ei-lääketieteellisen ympärileikkauksen osalta. Suomessa poikien ja tyttöjen ympärileikkauksia arvioidaan tällä hetkellä lähtökohtaisesti pahoinpitelyn tunnusmerkistön täyttävinä tekoina. Molempien on katsottu rikkovan lapsen oikeutta koskemattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Tästä huolimatta tyttöjen sukuelinten silpomiseen suhtaudutaan oikeudellisesta näkökulmasta hyvin eri tavalla kuin poikien ei-lääketieteelliseen ympärileikkaukseen. Ruotsissa ja Norjassa poikien ei-lääketieteellisestä ympärileikkauksesta, kuten tyttöjen sukuelinten silpomisestakin on säädetty erillislaeilla. Tyttöjen sukuelinten silpominen on kielletty rangaistavana tekona, kun taas poikien ei-lääketieteellinen ympärileikkaus on sallittu tietyin edellytyksin. Tanskassa ja Islannissa poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta on pyritty lähivuosina kieltämään lailla, mutta molemmat lakiesitykset hylättiin. Poikien ei-lääketieteelliseen ympärileikkaukseen suhtaudutaan oikeudellisesti tasapainottelevasta lähestymiskulmasta, jolloin asiassa otetaan huomioon erilaisia näkökulmia, kuten sosiaaliset, kulttuuriset ja uskonnolliset syyt sekä lapsen oikeudet. Tyttöjen sukuelinten silpomiseen suhtaudutaan kategorisesta lähestymiskulmasta eli täysin kiellettynä toimenpiteenä, siitä huolimatta, että tyttöjen sukuelinten silpomisen lievimmät muodot ovat haitallisuudessa samalla tasolla kuin poikien ei-lääketieteellisen ympärileikkauksen muodot. Asiaan vaikuttanee kuitenkin se, että tyttöjen sukuelinten silpomisen useat muodot ovat haitoiltaan merkittävästi vakavampia kuin poikien ei-lääketieteellisessä ympärileikkauksessa. Muita vaikuttavia tekijöitä voidaan katsoa olevan esimerkiksi kunniaväkivallan selvä yhteys tyttöjen sukuelinten silpomiseen ja toisaalta se, että poikien ei-lääketieteellinen ympärileikkaus on vanhempi ja yleisempi traditio myös länsimaisissa yhteiskunnissa. Lapsen koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden merkitystä suhteessa poikien ei-lääketieteelliseen ympärileikkaukseen on arvioitu korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä KKO 2008:93, KKO 2016:24 ja KKO 2016:25. Korkein oikeus on katsonut, että olisi lapsen etua vähemmän toteuttavaa, mikäli tiiviisti ja ainoastaan ympärileikkaustraditiota harjoittavaan yhteisöön kuuluva poika olisi jätetty ympärileikkaamatta. Sen sijaan tilanteessa, jossa lapsi ei kuulu näin tiiviisti ja ainoastaan yhteisöön, jossa poikia ympärileikataan, ei lapsen koskemattomuuden loukkaus ole lapsen edun mukainen toimenpide, ainakaan siinä tapauksessa, kun toinen vanhemmista vastustaa toimenpidettä. Itsemääräämisoikeuden osalta korkein oikeus on katsonut, että lapsen kyetessä arvioimaan ympärileikkauksen merkityksen, hänen mielipiteelleen tulee antaa ratkaiseva merkitys arvioitaessa ympärileikkauksen oikeutusta. Lapsen tulevalle itsemääräämisoikeudelle on kuitenkin annettu ratkaisevaa merkitystä ainoastaan siinä tilanteessa, kun lapsen vanhemmat ovat asiasta erimielisiä. Johtopäätöksenä on, että poikien ja tyttöjen ympärileikkausten oikeudellisen kohtelun eroavaisuudet eivät ole täysin perusteltuja. Koskemattomuudelle ei ole annettu riittävää merkitystä poikien ei-lääketieteellisessä ympärileikkauksessa suhteessa muihin näkökulmiin. Itsemääräämisoikeuden suhteen iältään ja kehitystasoltaan ympärileikkauksen merkityksen ymmärtävän pojan asema on hyvä, mutta itsemääräämiseen kykenemättömän lapsen tulevalle itsemääräämisoikeudelle ei ole annettu tarpeeksi painoarvoa. Poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta tulisi jatkossa säätää lain tasolla.
-
(2024)Avioliiton päätyttyä eroon puolisot voivat jättää osituksen toimittamatta erinäisistä puolisoista riippuvista tai riippumattomista syistä. Osituksen lykkääntyminen voi johtaa tilanteeseen, jossa toinen puoliso on kuollut ja elossa oleva puoliso haluaa toimittaa osituksen. Tällaisessa tilanteessa avioeroon perustuva ositus saa jäämistöoikeudellisia piirteitä, joita tutkielma tarkastelee lähinnä entisen, elossa olevan puolison aviovarallisuussuhteeseen perustuvan oikeuden toteuttamisen kannalta. Tässä tutkielmassa tarkoituksena on selvittää, mikä vaikutus purkamattomalla aviovarallisuussuhteella on entisen puolison oikeudelliseen asemaan perittävän kuolinpesässä ja kuinka tämä voi saada avio-oikeuteen perustuvan intressinsä toteutettua. Tutkielmassa selvitetään myös entisen puolison ja perittävän välillä toimitettavassa osituksessa esiin nousevia seikkoja, kuten entisen puolison ositusvaadeoikeuden menettämiseen liittyvät kysymykset sekä omaisuuden selvittämiseen ja arvostamiseen liittyvät seikat. Tutkielmassa entisen puolison aseman tarkastelun tukena selvitän avioero-osituksen ja jäämistöosituksen suhdetta, sekä jäämistöositukseen sovellettavien säännösten soveltumisesta avioeroon perustuvassa jäämistöosituksessa. Perittävän entinen puoliso on kuolinpesän osakas, mikäli aviovarallisuussuhdetta ei ole purettu ja puolisoilla oli avioliiton aikana avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Entinen puoliso voi käyttää ositusvaadeoikeutta (AL 85 §) ja hakea pesänjakajaa toimittamaan osituksen kuolinpesän ja entisen puolison välillä. Hankaluuksia entisen puolison aviovarallisuussuhteeseen perustuvien oikeuksien toteuttamiseen voi aiheuttaa kuolinpesässä tehdyt varallisuustoimet kuten lesken ja perittävän välillä tehty ositus tai perinnönjako. Tutkielman yhtenä osa-alueena tarkastellaan entisen puolison mahdollisuutta saada oikeutensa toteutettua tällaisten kuolinpesässä tapahtuneiden toimien jälkeen. Tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että entisen puolison mahdollisuus toteuttaa tasinko-oikeutensa kuolinpesästä on katsottava epävarmemmaksi kuin sen toteuttaminen molempien puolisoiden elinaikana toimitetussa osituksessa.
-
(2023)Tutkielman tarkoituksena on tarkastella päämiehen oikeutta kaventavaan tai loukkaavaan testamenttiin liittyviä edunvalvontaoikeudellisia kysymyksiä. Tutkielma pyrkii vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1. Millä tavoin testamentti voi kaventaa tai loukata päämiehen oikeutta, ja miten eturistiriita testamentinsaajan ja päämiehen välillä ratkeaa? 2. Mitkä ovat päämiehen omat toimintamahdollisuudet tilanteessa, jossa testamentti kaventaa tai loukkaa hänen oikeuttaan; voiko päämies itse hyväksyä hänen oikeuttaan kaventavan tai loukkaavan testamentin ja millä edellytyksillä? 3. Mitkä ovat edunvalvojan toimintamahdollisuudet tilanteessa, jossa testamentti kaventaa tai loukkaa edunvalvonnassa olevan päämiehen oikeutta ja miten on suhtauduttava siihen, että edunvalvoja päättää testamentin hyväksymisestä päämiehensä tahdon vastaisesti? Tutkielman keskiössä ovat perintökaaren asettamat testamenttausvapauden legaaliset rajoitukset. Holhoustoimilaki ja sen edunvalvontajärjestelmä rakentuvat itsemääräämisen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja päämiehen suojaamisen periaatteille. Päämiehen edun huomioon ottaminen on lähtökohtana kaikessa edunvalvojan toiminnassa. Kun testamentti kaventaa tai loukkaa päämiehen oikeutta nousee kysymys, voiko päämies itse reagoida tällaiseen testamenttiin ja voiko hän itse niin tahtoessaan hyväksyä oikeuttaan kaventavan tai loukkaavan testamentin. Tämä riippuu päämiehen oikeustoimikelpoisuudesta ja ymmärryskyvystä. Edunvalvojan toimintamahdollisuudet ovat sidottu holhoustoimilain säännöksiin. HolhTL 29.1 § antaa edunvalvojalle kelpoisuusuuden edustaa päämiestään tämän omaisuutta ja taloudellisia asioita koskevissa oikeustoimissa, jollei tuomioistuin ole tehtävää antaessaan toisin määrännyt tai jollei toisin ole säädetty. Tietyt oikeustoimet, kuten perinnöstä luopuminen ovat holhoustoimilaissa säädetty luvanvaraisiksi, minkä lisäksi HolhTL 32.1 §:ssä on nimenomainen lahjoituskieltosäännös. Näiden lisäksi edunvalvojan toimintaa ohjaa HolhTL 37.1 §:stä ilmenevä omaisuuden hoitamista koskeva huolellisuusvelvoite, josta seuraa, että edunvalvojan tulee huolehtia päämiehelle kuuluvien oikeuksien ja etuuksien toteutumisesta. Ennen kuin edunvalvoja tekee päätöksensä tehtäviinsä kuuluvassa asiassa, tulee edunvalvojan tiedustella päämiehensä mielipidettä, jos tämä kykenee ymmärtämään asian merkityksen, asiaa on pidettävä päämiehen kannalta tärkeänä ja kuuleminen voi tapahtua ilman huomattavaa hankaluutta. Kun edunvalvoja toimii päämiehensä tahdon vastaisesti esimerkiksi testamentin hyväksymistä koskevassa asiassa, voidaan katsoa, että itsemääräämisoikeuden rajoituksen tulee täyttää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Edunvalvojan toimivaltaan kuitenkin kuuluu sen harkinta, onko testamenttia ylipäätään syytä riitauttaa. Loppujen lopuksi vahingonkorvausvelvollisuus ohjaa edunvalvojan harkintaa testamentin riitauttamista koskevassa asiassa.
-
Perinnönjaon jälkikäteinen muuttaminen perillistä koskevan myöhemmän isyyden kumoamisen seurauksena (2021)Pääsääntöisesti kuolemasta käynnistyvä omistusoikeuden siirtymisvaihe päättyy perinnönjakoon, jossa vainajan omaisuus jaetaan hänen testamentilla määräämilleen saajille tai testamentin puuttuessa lakimääräisille perillisilleen. Aina kuitenkaan perinnönjakokaan ei muodostu päätepisteeksi, vaan suoritettuun jakoon voidaan joutua puuttumaan jälkikäteen korjaavin toimenpitein. Perillispiiriä koskevat muutokset kytkeytyvät mahdollisiin muutoksiin isyyssuhteissa. Koska isyys voidaan vahvistaa tai kumota, vaikka isäksi oletettava mies olisi jo kuollut, jättää tämä auki mahdollisuuden, että miehen kuollessa hänen rintaperillistensä joukko saattaa muuttua kuoleman ja jo suoritetun perinnönjaon jälkeen. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä toimii kysymys siitä, mitä tapahtuu perinnönjaolle silloin, jos omaisuutta jaossa perillisasemansa nojalla saaneen rintaperillisen perillisasema kumoutuu vasta perinnönjaon jälkeen, kun perittävän isäsuhde häneen kumotaan isyyden kumoamista koskevan kanteen myötä. Tässä yhteydessä keskeiseen rooliin nousee perintökaaren 23a luku ja siitä mahdollisesti saatavat analogiatulkinnat. Toisaalta pyrin hahmottamaan Suomen oikeustilaa myös muiden Pohjoismaiden sekä Saksan sääntelyyn tutustumalla. Perinnönjako on toisaalta samalla myös varallisuusoikeudellinen oikeustoimi, eikä puhtaan jäämistöoikeudellinen tarkastelu antaisi tutkimuskysymykseen riittävää vastausta. Näin ollen tarkastelun keskiössä ovat myös yleiset sopimus- ja velvoiteoikeudelliset periaatteet ja opit erityisesti koskien perusteettoman edun palautusta ja edellytysten raukeamista, jotta voidaan tyhjentävästi hahmottaa ne mahdolliset oikeudelliset konstruktiot, jotka voivat tilanteessa konkretisoitua.
-
(2023)Henkilö, joka varautuu kuolemansa vaikutuksiin testamentin tekemällä, saattaa haluta vaikuttaa siihen, mitä varallisuudelle tapahtuu sen jälkeen, kun testamentinsaaja kuolee tai tämän oikeus testamenttiomaisuuteen muusta syystä lakkaa. Testamentintekijä voi testamentissa toissijaismääräyksellä määrätä siitä, kenelle omaisuus menee sen ensisaajan jälkeen. Testaattorin kuoltua testamentinsaajien ketjussa voi kuitenkin tapahtua testaattorin odotusten vastaisesti muutoksia esimerkiksi toissijaissaajan menehtyessä silloin, kun omaisuus on vielä ensisaajan määräämisvallan alla, jolloin toissijaismääräystä ei voida toteuttaa testaattorin alun perin tahtomalla tavalla. Tutkielmassa selvitetään, kuka saa perittävän omaisuuden, mikäli testamentin toissijaissaajan oikeus jää toteutumatta ennen ensisaajan oikeuden lakkaamista. Asiassa on keskeisesti kyse testamentin tulkinnasta: Mikä ratkaisu muuttuneessa tilanteessa vastaisi parhaiten testaattorin tahtoa? Tutkielmassa keskeisimmin esiin nousevat vaihtoehdot ovat toisen henkilön tuleminen poisjääneen toissijaissaajan sijaan, mahdollisten muiden jälkisäädöksen saajien osuuksien lisäys, ensisaajan oikeuden laajeneminen täydeksi omistusoikeudeksi sekä lakimääräisen perimysjärjestyksen noudattaminen. Tutkielmassa tarkastellaan PK 11:6:n sijaantuloa koskevaa olettamasäännöstä, mutta pohditaan myös, millaisissa muissa olosuhteissa tai millaisten testamenttimääräysten valossa testaattorin tahdon mukaista toissijaismääräyksen tai muuten testamentin toimeenpano olisi. Tutkielmassa pohditaan myös sijaantuloon sallivammin suhtautumista silloin, kun testamentissa on toissijaismääräys verrattuna toissijaismääräyksen puuttumiseen.
-
(2022)Tutkielmassa käsitellään perinnöstä ja testamentista luopumista. Perinnöstä tai testamentista luopumisesta on kyse silloin, kun perillinen tai testamentinsaaja tahtoo luopua oikeudestaan perintö- tai testamenttisaantoon ennen siihen ryhtymistä, eikä siis ota vastaan hänelle oikeutettua osuutta perittävän jättämästä jäämistöstä. Luopuminen voi olla myös osittaista. Osittainen perinnöstä tai testamentista luopuminen onkin tutkielmassa erityisesti käsiteltävä aihe. Tutkielmassa käsitellään perinnöstä tai testamentista luopumista koskevia keskeisiä periaatteita ja niitä koskevaa tulkintaa. Tutkielmassa selvitetään myös sitä, mitkä ovat ne taustalla vaikuttavat syyt, joiden takia perinnöstä tai testamentista yleensäkään luovutaan. Jäämistöön kytkeytyvät verosuunnittelulliset oikeustoimet nousevat sen kysymyksen yhteydessä käsiteltäväksi. Tutkielman tutkimuskysymysten pääpaino on perintöverovelvollisuuden muodostumista koskevissa yksityiskohdissa erityyppisissä perinnöstä tai testamentista luopumisen tai perintöosuuden luovutuksen käsittävissä tilanteissa. Keskeisenä aiheena on siis perinnöstä tai testamentista luopumisen ja perintöverotuksen välinen suhde. Tutkielmassa tarkastellaan tehokkaan ja tehottoman luopumisen välistä eroavaisuutta ja kyseisille käsitteille annettavaa merkitystä luopumisen oikeudellisten vaikutusten tarkastelun näkökulmasta. Tehokkaan ja tehottoman luopumisen välisellä rajanvedolla voi olla merkittävä vaikutus sen suhteen, onko luopumistahdonilmaisun antaneella luopumistahdostaan huolimatta velvollisuus suorittaa perintöveroa luopumisen kohteena olevasta perintöosuudesta. Perintöverotuksen kannalta vain tehokas luopuminen saattaa saada aikaan sen, että luopuja välttyy perintöverovelvollisuudelta luopumisen kohteena olevan perintöosuuden osalta. Perinnöstä osittaisen luopumisen kohteena olevaan perintöosuuteen saattaa kohdistua niin sanottu kahdenkertainen verotus. Tällainen erityislaatuinen tilanne voi muodostua silloin, kun luopuminen on tulkittava perintöverotuksen kannalta tehottomaksi. Perintöverotuksen kannalta tehottoman luopumisen seurauksena perillinen joutuu suorittamaan perintöveroa koko perintöosuutensa perusteella, vaikka hän olisi luopunut siitä osittain, ja luopumistahdonilmaisun kohteena olevan osuuden saaja joutuu suorittamaan vastaanottamastaan osuudesta lahjaveron. Testamentista osittain luopuja saattaa kuitenkin välttyä perintöverovelvollisuudelta luopumisen kohteena olevan jäämistöosuuden osalta. Tutkielmassa selvitetään sitä, onko perinnöstä tai testamentista luopumisen verotuksen oikeustila todellakin edellä kuvatun olettaman mukainen. Siihen liittyen tutkielmassa pohditaan perinnöstä tai testamentista osittaisen luopumisen perintöverotuksessa omaksuttuja ratkaisukäytäntöjä myös yhdenvertaisuuden toteutumisen näkökulmasta.
-
(2021)Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida lakitekstin säätämishistorian ja tulkinnan, oikeustieteellisen kirjallisuuden sekä aihetta koskevan käräjä- ja hovioikeuskäytännön perusteella, millainen perillisen käyttäytyminen voi konstituoida perintökaaren 15:4:n mukaisen perusteen poistaa perilliseltä oikeus lakiosaansa. Tutkimusnäkökulma on pääasiassa lainopillinen, minkä lisäksi tutkimus tukeutuu oikeushistoriaan ja oikeusvertailuun. Lisäksi tutkimus on siinä mielessä empiirinen, että oikeustapausaineiston tarkastelu on olennainen osa sitä. Tämä kuitenkin johtuu lähinnä aihetta käsittelevän kirjallisuuden vähyydestä, eikä tavoitteena ole ollut muodostaa kattavaa kuvaa PK 15:4:n reaalisesta soveltamiskäytännöstä. Perinnöttömäksi tekemistä koskeva säännös on kulkenut käytännössä saman sisältöisenä mukana perintökaaren esitöissä aina 1930-luvulta lähtien, ja PK 15:4 on säilynyt muuttumattomana perintökaaren voimaantulosta 1.1.1966 lähtien. Perhe- ja jäämistöoikeudellisten lainsäädäntöratkaisujen tulisi kestää aikaa, mutta PK 15:4:n sanamuodon perustelut olivat alun perinkin hyvin suppeat, ja siitä esitetyt tulkinnat ovat muuttuneet useaan otteeseen viimeisten 55 vuoden aikana. Lainkohdan soveltamisen lopputulos on näin ollen nykyäänkin hyvin vaikeasti ennustettavissa, mikä on ongelma niin perittävän kuin perillisenkin kannalta. Soveltamiskäytännössä myös annetaan varsin vähän tilaa testamenttioikeuden johtavalle periaatteelle, PK 11:1:ssä ilmaistulle perittävän tahdon kunnioittamiselle. Rikosperusteinen perinnöttömäksi tekeminen vaatii pääsääntöisesti, että perillinen on tullut tuomituksi yhdestä tai muutamasta vakavasta rikoksesta tai lukuisista, pitkän ajan kuluessa tehdyistä vähäisemmistä rikoksista vähintään ehdolliseen vankeuteen. Toisaalta esimerkiksi pelkkä sakkorangaistukseen johtanut lieväkin pahoinpitely on riittänyt perusteeksi, kun rikos kohdistui perittävään itseensä. Kunniattomassa ja epäsiveellisessä elämässä on pääroolissa useimmiten perillisen liiallinen alkoholinkäyttö ja etenkin tämän seurannaisvaikutukset perilliseen itseensä ja tämän lähipiiriin. Myös esimerkiksi vakava sopimusrikkomus perittävän kanssa tehtyyn kauppaan liittyen on katsottu riittäväksi perusteeksi, joskin tässä tapauksessa tuomioistuin nimenomaisesti totesi, ettei kyse ole sananmukaisesti perillisen kunniattomasta ja epäsiveellisestä elämästä. Tällainen fundamentaalisesti arvostussidonnainen peruste perinnöttömäksi tekemiselle on monella tapaa hyvin ongelmallinen, ja ehdotankin sen poistamista lainsäädännöstä. Perinnöttömäksi tekeminen ei edellytä, että perittävä itse tai joku hänen läheisensä on ollut rikoksen kohteena, vaan rikoksen tai kunniattoman ja epäsiveellisen elämäntavan on ainoastaan tullut ”syvästi loukata” jompaakumpaa tahoa. De lege ferenda ehdotan muun muassa, että perinnöttömäksi tekeminen sidottaisiin yksin-omaan perittävään tai tälle läheiseen henkilöön kohdistuneeseen rikokseen, kuten esimerkiksi Norjassa on tehty. Yleisesti ottaen lakiosasuoja nähdäkseni perustelee itsensä nyky-yhteiskunnassa lähinnä vuosisataisella germaanis-romaanisella perinteellä sekä rintaperillisten tasa-arvolla, enkä näe syitä, miksei lakiosaoikeudesta voitaisi luopua kokonaan. Realistisin välitön lainsäädäntöratkaisu PK 15:4:n moniin ongelmiin olisi lakiosaoikeuden rajoittaminen esimerkiksi kolmas- tai neljäsosaan laskennallisesta perintöosuudesta sekä katon säätäminen lakiosan suuruudelle, mistä jälkimmäinen on toteutettu Norjassa jo 1970-luvulla. Samalla KKO:n tulisi antaa uusi, paremmin PK 15:4:n tulkintaa ohjaava ennakkoratkaisu, tai vähintäänkin alempien oikeusasteiden tulisi alkaa soveltaa lainkohtaa yhdenmukaisemmin. Tapausten harvinaisuus kuitenkin tekee tästä ongelmallista.
-
(2021)Yrityksen sukupolvenvaihdosta pyritään helpottamaan myöntämällä perintö- tai lahjaverotukseen verohuojennus. Huojennuksesta säädetään perintö- ja lahjaverolain 55 §:ssä. Verohuojennuksen tarkoituksena on turvata yritystoiminnan jatkuvuus ja työpaikkojen säilyminen sukupolvenvaihdoksessa. Yrityksen sukupolvenvaihdos aiheuttaa perinnön tai lahjan saajalle veroseuraamuksia, jotka voivat olla monessa tilanteessa hyvinkin suuret. Lainsäädännössä on ajateltu, että yritystoiminnan vaarantuminen perintö- tai lahjaveron takia ei ole tarkoituksenmukaista. Tästä verosta ei ole haluttu kuitenkaan luopua kokonaan. Näin ollen lainsäätäjä on päättänyt, että sukupolvenvaihdokseen myönnettävällä verohuojennuksella päästään tyydyttyvään lopputulokseen. Tutkielmassa syvennyn tutkimaan perintö- ja lahjaverolain 55 §:n mukaisen yrityksen ja yritysvarallisuuden käsitettä. Käsitteitä ei ole määritetty laissa eikä lain valmisteluaineistoissa. Lisäksi käsitteiden määrittelyyn liittyy epävarmuutta ja oikeuskäytäntö on ollut vuosien saatossa vaihtelevaa. Näin ollen mielestäni on perusteltua syventyä näiden käsitteiden määrittelyyn. Tutkielmassa käsitteiden määrittelyssä hyödynnän lain esitöitä, oikeuskäytäntöä, oikeuskirjallisuutta ja verohallinnon ohjeistusta. Näiden perusteella kokoan tulkintaohjeita yrityksen ja yritysvarallisuuden käsitteen määrittelyyn. Yrityksen käsitteen määrittäminen on hyvin merkityksellistä sen vuoksi, että sen perusteella rajataan ulkopuolelle huojennuksen alle kuuluvat ja sen ulkopuolelle jäävät yritykset. Yritysvarallisuuden määrittelyssä puolestaan rajataan mihin osaan yrityksen varallisuudesta huojennus voidaan myöntää ja mikä osa yrityksen varallisuudesta jää huojennuksen ulkopuolelle. Tämän lisäksi tutkielmassa käyn läpi sukupolvenvaihdosta yleisesti, jotta prosessista saa kohtuullisen kokonaiskuvan. Omana lukuna on myös huojennuksen laskeminen, joka on monimutkainen tehtävä. Huojennuksen laskemiseen liittyy olennaisesti yritysvarallisuuden käsitteen määrittely tapauksissa, jossa osa varallisuudesta jätetään huojennuksen ulkopuolelle.
-
(2022)Perintökaaren (1965/40) 23:7.1:n mukaan pesänjakajan on määrättävä perinnönjaon aika ja paikka sekä todistettavasti kutsuttava osakkaat toimitukseen. Pesänjakajan on, jos kaikki osakkaat ovat tulleet saapuville, koetettava saada heidät sopimaan jaosta. Jos sopimus saadaan aikaan, jako on toimitettava sen mukaisesti. Tässä tutkielmassa tarkastellaan pesänjakajan roolin ja osakkaiden sopimusvapauden välistä suhdetta pesänjakajan toimittamassa toimitusjaossa. Perinnönjako on osakkaiden kannalta merkityksellinen toimitus, sillä lähtökohtaisesti he saavat omaisuuden omistusoikeuden perinnönjaon tultua lainvoimaiseksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka laajaksi osakkaiden sopimusvapaus toimitusjaon sisällöstä voidaan ymmärtää ja mihin sopimusvapaus rajoittuu. Lisäksi toimitusjakoon liittyvänä tutkielmassa käsitellään pesänjakajan velvollisuuksia ja mahdollista vahingonkorvausvastuuta. Tutkielmassa esitetään, että osakkaiden sopimusvapaus toimitusjaon sisällöstä on ymmärrettävä laajaksi: heillä on esimerkiksi yksimielisinä oikeus sivuuttaa testamentintekijän testamentissaan antamat jaon sisältöä koskevat määräykset. Pesänjakajan on toimitettava jako osakkaiden sopimuksen mukaisesti, vaikka se johtaisi kohtuuttomuuteenkin. Osakkaiden sopimus voi kuitenkin koskea ainoastaan heidän keskinäisiä suhteitaan. Toisen merkittävän rajoituksen osakkaiden sopimukselle muodostaa edunvalvonnassa oleva osakas. Mikäli pesän osakas nimittäin on edunvalvonnassa, on pesänjakajalla velvollisuus kontrolloida sopimusta ja valvoa, että se on edunvalvonnassa olevan osakkaan edun mukainen. Pesänjakajan on toimittava toimessaan objektiivisuus- ja informaatiovelvollisuutensa mukaisesti siten, että kullakin osakkaalla on tasavertainen mahdollisuus vedota omiin oikeuksiinsa. Vaikka perintökaari ei mainitsekaan mitään pesänjakajan vahingonkorvausvastuusta, on pesänjakaja lähtökohtaisesti korvausvastuussa esimerkiksi virheellisten neuvojensa tai toimiensa aiheuttamista vahingoista pesän osakkaille. Pesänjakajan korvausvastuun ollessa sopimukseen perustuvaa, ovat puhtaat varallisuusvahingotkin lähtökohtaisesti korvattavia.
-
(2024)PK 3:1a.2:n mukaan leskellä on oikeus saada hallintaansa puolisoiden yhteisenä kotinaan käyttämä asunto tai muu jäämistöön kuuluva asunto, ellei hänellä itsellään ole kodikseen sopivaa asuntoa varallisuudessaan. Tämän asumissuojaksi kutsutun oikeuden tarkoituksena on turvata lesken saavuttaman elämänlaadun ja asumistason jatkuvuus puolison kuolemasta riippumatta. Samalla se merkitsee kuitenkin huomattavaa rasitusta asunnon omistukseensa saavalle perilliselle. Hänellä ei ole esimerkiksi oikeutta asunnosta saatavaan tuottoon tai omistajalle normaalisti kuuluvaa disponointikompetenssia. Omistajalle aiheutuvien rasitteiden takia PK 3:1a.2:n verrattain väljää sanamuotoa voidaankin pitää ongelmallisena. Lainkohdan sanamuodon perusteella ei voida suoraan todeta niitä tekijöitä, joihin vedoten perilliset voisivat estää asumissuojan realisoitumisen. Tämän seurauksena leski voi saada asuntoon kohdistuvan elinikäisen hallintaoikeuden, vaikkei sen myöntämiselle olisi asiallisia perusteita. Tulkinnanvaraisuutta liittyy etenkin PK 3:1a.2:ssä tarkoitettuihin asunnon ja varallisuuden käsitteisiin. Ensinnäkin, jotta leski voisi saada asumissuojaa, tulisi asunnon kuulua jäämistövarallisuuteen säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Tällöin joudutaan arvioimaan esimerkiksi sitä, voiko leski vaatia suurta asuinkiinteistöä tai asumisoikeuslain nojalla hallittua asuntoa hallintaansa. Toisaalta asumissuoja estyy, mikäli lesken varallisuuteen sisältyy hänen kodikseen sopiva asunto. Se, millainen asuntoon kohdistuvan oikeuden on oltava, ei kuitenkaan selviä lain sanamuodosta. Leskellä voi olla esimerkiksi aiemman avioliittonsa perusteella asuntoon kohdistuva PK 12 luvun mukainen käyttöoikeus tai hän voi olla saamassa asunnon omistukseensa testamentilla taikka perintönä, mutta jäämistösaanto ei ole vielä lainvoimainen. Ongelmia syntyy myös sen suhteen, millainen lesken varallisuuteen sisältyvän asunnon on oltava, jotta se estäisi häntä vetoamasta PK 3:1a.2:n mukaiseen hallintaoikeuteen. Lisäksi tulkinnanvaraisuutta liittyy siihen, minkä ajankohdan mukaisten olosuhteiden perusteella lesken oikeutta asumissuojaan tulisi arvioida. Näiden ohella ratkaisuharkinnassa joudutaan pohtimaan sitä, milloin PK 3:7:n mukaiset lesken jäämistöoikeudellisen suojan erityiset esteet estävät asumissuojan saamisen. Tutkielmassa tarkastellaan PK 3:1a.2 ja PK 3.7:stä ilmeneviä asumissuojan esteitä. Kysymys on paitsi jäämistöoikeudellisesta, myös esineoikeudellisesta ongelmasta. Etenkin lesken varallisuuspiiriä arvioitaessa joudutaan kiinnittämään huomiota asuntoon kohdistuvan oikeuden sisältöä ja pysyvyyttä koskeviin kysymyksiin. Tutkielmassa hyödynnetään lainopillista metodia, jonka avulla esteperusteista pyritään muodostamaan sekä lainsäätäjän tarkoitusta että nykyisiä yhteiskunnallisia oloja parhaiten vastaava tulkinta.
-
(2023)Tutkimuksessa tarkastellaan tilannetta, jossa puolisot ovat aloittaneet osituksen avioerohakemuksen perusteella ennen lainvoimaista avioeroa ja toinen puolisoista kuolee osituksen ollessa kesken. Tällöin ositus muuttuu avioero-osituksesta jäämistöositukseksi ja on pohdittava, millä tavalla kuolemantapaus vaikuttaa kesken olevan osituksen sisältöön. Jäämistöositukseen liittyy tiettyjä erityispiirteitä, ja tutkimuksessa tarkastellaan harkinta-ajan aikana tapahtuneen kuolemantapauksen vaikutusta avio-oikeuden ulottuvuuteen (AL 90 § ja aikaprioriteettisääntö) sekä ositukseen sovellettavien säännösten joukkoon. Tiettyjen säännösten todetaan edellyttävän kuolemaa ositusperusteena, ja niiden soveltamisen tarkkarajaisuutta pohditaan. Tutkimuksessa päädytään kuitenkin siihen, että kuolemaa ositusperusteena edellyttävät säännökset ovat perustellusti soveltamisalaltaan rajattuja, sillä eloonjäänyt puoliso saa suojaa myös muiden säännösten perusteella ja kuolemaa ositusperusteena edellyttävät säännökset tarjoavat vain tietynlaista lisäsuojaa. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti eloonjääneen puolison tasinkoetuoikeuteen (tasinkoprivilegi) liittyviin kysymyksiin sekä siihen, minkälainen merkitys osituksen esisopimuksella on tarkasteltavissa tilanteissa. AL 103.2 §:n mukaan eloonjäänyt puoliso ei ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille tämän kuoleman jälkeen toimitettavassa osituksessa. Tutkimuksessa käsitellään tasinkoprivilegin osalta myös tilanteita, joissa on kyse lesken kuoleman vaikutuksesta ilmoituksen sitovuuteen, sillä oikeus kuuluu leskelle henkilökohtaisesti. Tässä yhteydessä esiin nousevat ongelmat kuitenkin muistuttavat huomattavasti myös niitä ongelmia, joita aiheutuu pohdittaessa eronneen puolison mahdollisuutta vedota tasinkoprivilegiin. Sekä lainvalmistelutöissä että oikeuskäytännössä on todettu, että tasinkoprivilegi on myös eronneen puolison oikeus, kunhan ositusta ei ole toimitettu loppuun puolisoiden elinaikana. Tutkimuksessa pohditaankin, mihin saakka osituksen on tosiasiallisesti oltava toimitettu, ettei eronnut puoliso voi enää vedota tasinkoprivilegiin kesken olevassa osituksessa. Tutkimuksessa myös ehdotetaan de lege ferenda ratkaisuja tällaisten tilanteiden aiheuttamiin ongelmiin. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, miten ositusperusteeseen sidottua ehdollista avioehtosopimusta tulisi soveltaa osituksessa, jossa ositusperusteena on avioerohakemus, mutta avioliitto päättyy virallisesti kuolemaan. Kyseessä on siis avioehtosopimus, jossa on määrätty osituksen lopputuloksen olevan erilainen riippuen avioliiton päättymistavasta. Tutkimuksessa päädytään ositusperusteen mukaiseen tulkintaan, jonka mukaan ensiksi syntynyt ositusperuste määrittää avioehtosopimuksen soveltamisen. Tämän katsotaan toteuttavan puolisoiden tarkoitusta ja estävän sattumanvaraisia lopputuloksia. Tutkimuksessa päädytään pitämään ratkaisevana ajankohtana osituksen saattamista moittimiskelpoiseen vaiheeseen. Tämä koskee sekä eronneen puolison oikeutta vedota tasinkoprivilegiin että osituksen esisopimuksen sitovuutta. Molemmissa tapauksissa on käytännössä kyse samasta asiasta, eli sen ajankohdan määrittelystä, jonka jälkeen kuolemantapaus ei enää vaikuta osituksen sisältöön. Keskeisenä erona on kuitenkin se, että osituksen esisopimuksesta ei ole säännöksiä laissa eikä sillä siten voida vaikuttaa jäämistön suuruuteen. Tämän vuoksi osituksen esisopimuksen osalta päädytään kannattamaan muuttumattomuussääntöä, eli osituksen sisältö ei saa myöhemmin moitteen johdosta muuttua tai osituksen esisopimus menettää kuoleman vuoksi sitovuutensa. Tasinkoprivilegin osalta vastaava vaikutus on ainoastaan silloin, jos ositus moitteen vuoksi päädytään palauttamaan pesänjakajalle tai se kumotaan kokonaan.
-
(2024)Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia määräyksiä vahvistetuissa edunvalvontavaltuutuksissa on ollut. Edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) mukaisella edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi etukäteen varautua tulevaan toimintakykynsä menetykseen antamalla määräyksiä asioidensa hoidosta. Valtuuttaja voi antaa määräyksiä muun muassa siitä, kenet hän haluaa asioitaan hoitavan, millaisia asioita valtuutettu saa hoitaa ja millä tavalla asioita on hoidettava. Laki asettaa edunvalvontavaltuutusta koskevalle valtakirjalle raamit, mutta lähtökohtaisesti valtuuttaja voi määritellä edunvalvontavaltuutetun oikeudet ja velvollisuudet haluamallaan tavalla, koska edunvalvontavaltuutus perustuu valtuuttajan yksityisoikeudelliseen tahdonilmaisuun. Erityisen kiinnostuksen kohteena tutkielmassa on se, millä tavoin valtakirjoissa on hyödynnetty edunvalvontavaltuutukseen liittyvää potentiaalia varsinkin verrattuna holhoustoimesta annetun lain (442/1999) mukaiseen edunvalvontaan. Osana tutkielmaa tarkastellaan myös valtuuttajaan ja valtuutettuihin liittyviä seikkoja sekä sitä, miltä valtuutuksen antajan läheisten oikeusasema näyttäytyy vahvistettujen edunvalvontavaltuutusten perusteella. Tutkielmassa yhdistetään lainopillinen ja empiirinen tutkimusmetodi. Lainopillisen tutkimuksen avulla selvitetään edunvalvontavaltuutusta koskevan oikeusjärjestyksen sisältö. Empiirisen tutkimusmetodin käyttö liittyy siihen, että tutkielmassa analysoidaan pääosin laadullisesti 300 vahvistettua edunvalvontavaltuutusta sekä niihin liittyvät edunvalvontavaltuutettujen vahvistamishakemukset. Tutkimusaineiston analyysissä kävi ilmi, että vahvistetuissa edunvalvontavaltuutuksissa ei aina käytetty hyväksi sitä potentiaalia, joka edunvalvontavaltuutukseen oikeudellisena instituutiona liittyy. Varsinkin valtuutetun edustusvallan määrittelyyn sekä esteettömien varavaltuutettujen nimeämiseen liittyi seikkoja, joihin edunvalvontavaltuutuksella voisi varautua entistä paremmin. Edunvalvontavaltuutuksen yksityisoikeudellisesta luonteesta johtuen sillä voitaisiin edunvalvontaan verrattuna vieläkin joustavammin varmistaa myös valtuuttajan läheisten tiedonsaantioikeudet sekä antaa muita valtuutettua sitovia määräyksiä asioiden hoitamisesta
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan elatuslain 1 §:n mukaista lapsen oikeutta riittävään elatukseen suhteessa lain 2 §:n mukaiseen vanhemman elatuskykyyn. Pyrin tarkastelemaan sitä, miten vanhemman elatuskykyä ja siinä tapahtuviin muutoksia arvioidaan sekä missä määrin vanhemmalla on esimerkiksi velvollisuus tinkiä omasta elintasostaan taatakseen lapsen riittävän elatuksen toteutumisen. Lisäksi tarkastelen sitä, miten lapsen tarve ja vanhemman elatuskyky suhtautuvat toisiinsa. Tutkimuksessa on tarpeen syventyä erityisesti riittävän elatuksen käsitteen ympärille. Näkisin, että riittävän elatuksen käsite tarkoittaa myös sitä, että lapsen etu toteutuu parhaiten elatusapua koskevissa ratkaisuissa. Riittävä elatus tarkoittaa sellaista elatusta, jossa lapsen tarpeet tulevat asianmukaisella tavalla tyydytyksi. Lisäksi tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan sitä, miten esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisuissa on otettu huomioon lapsen tarve suhteessa vanhemman elatuskykyyn sekä miten ratkaisuissa, oikeuskirjallisuudessa ja elatusapuohjeessa on suhtauduttu vanhemman elatuskyvyssä tapahtuviin muutoksiin. Tutkimuskysymykselle on tarvetta, sillä erityisesti lapsen edun periaatteen kannalta elatuslaki on ongelmallinen. Itse elatuslaissa sitä ei ole mainittu ollenkaan sekä sen valmistelussa se on vaikuttanut vain varsin välillisesti. Lasten oikeuksien sopimus ratifioitiin1970-luvulla lapsioikeudelliset periaatteet eivät olleet vielä lyöneet itseänsä Suomen lainsäädännössä läpi sillä tasolla kuin ne tänä päivänä tulisi olla.
-
(2023)Tutkielma tarkastelee säästöhenkivakuutuksen edunsaajamääräyksen ja testamentin välistä suhdetta. Edunsaajamääräyksiä koskevat säännökset ovat vakuutussopimuslain (VakSopL, 28.6.1994/543) 6 luvussa, ja testamentin laatimista ja tulkintaa koskevat perintökaaren (PK, 5.2.1965/40) 10-14 luvuissa. Kummallakin määrätään, miten jokin tietty omaisuuserä jakautuu perittävän kuoleman jälkeen, ja niiden perinteinen tarkoitus on ollut perittävän tahdon toteuttamisen lisäksi turvata läheisten toimeentulo. Säästöhenkivakuutuksen edunsaajamääräys ja testamentti ovat molemmat määräyksiä kuoleman varalta (mortis causa). Lisäksi niitä yhdistää yksipuolisuus. Koska ne ovat määrääjän yksipuolisia tahdonilmaisuja, niitä on ensisijaisesti tulkittava niin, että lopputuloksen voidaan olettaa vastaavan määräyksen antajan tahtoa. Vakuutussopimuslain esitöiden (HE 114/1993 vp) mukaan edunsaajamääräyksen tulkinnassa noudatetaan samoja periaatteita kuin testamentin tulkinnassa perintökaaren 11:1 mukaan. Tämän tutkielman pääkysymys on, millä tavoin testamentin ja edunsaajamääräyksen suhde käy ilmi. Päästäkseni pääkysymyksen äärelle, tutkin näiden määräysten omaleimaisia piirteitä. Tutkin myös sitä, mitkä muut oikeudelliset intressit on otettava huomioon edunsaajamääräystä tai testamenttia tehtäessä, ja miten ne vaikuttavat näihin määräyksiin. Tutkin testamenttiin ja henkivakuutukseen vaikuttuvia sivullissuhteita, ja tarkoitukseni on tätä kautta tuoda esiin testamentin ja edunsaajamääräyksen määräämisen rajat. Henkivakuutuksen edunsaajamääräyksen ongelmatilanteita voivat olla erityisesti PK 7:4 mukaiset ylisuuret henkivakuutusmaksut sekä PK 3:1 mukaisesti puolisonsa perinyt leski ja ensin kuolleen puolison toissijaiset perilliset. Ongelmatilanteita koskevaa oikeuskäytäntöä on niukasti, joten oikeuskäytännön lisäksi tuon tutkielmassani esiin lautakuntien (FINEn Vakuutuslautakunta ja Sijoituslautakunta) ratkaisusuosituksia tuomioistuimen ulkopuolisena riidanratkaisijana. Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella myös syitä sääntelyn taustalla. Käyn läpi edunsaajamääräyksen ja testamentin tulkinnan ongelmatilanteita. Tutkin myös, millä tavoin testamentti voi vaikuttaa edunsaajamääräyksen tulkintaan. Lisäksi pyrin selvittämään, miten oikeustilaa tulisi selkeyttää nykyisestä. Aloitan tutkielmani perehtymällä taustoihin ja aiheen valintaan johdantoluvussa. Perehdyn testamenttiin tarkemmin luvussa kaksi, ja käyn läpi testamentin funktiota, muotovaatimuksia ja tulkintasääntöjä. Luvussa kolme keskityn säästöhenkivakuutukseen ja erilaisiin edunsaajamääräyksiin, eli VakSopL 50 §:n mukaisiin yleisiin edunsaajamääräyksiin sekä erityiseen, nimeltä mainittuun edunsaajamääräykseen. Luvussa neljä tarkastelen testamenttia ja säästöhenkivakuutuksen edunsaajamääräystä rinnakkain nostaen esiin niiden yhtäläisyyksiä ja eroja. Käyn läpi määräyksiin vaikuttavia sivullissuhteita ja toisaalta sitä, mitä kyseisillä määräyksillä on mahdollista määrätä. Luvussa viisi perehdyn tulkintaa koskeviin ongelmiin sekä oikeuskäytäntöön ja lautakuntien ratkaisusuosituksiin. Luvussa kuusi keskityn henkivakuutuskorvauksen verokohteluun. Tutkielmani päättyy luvun seitsemän johtopäätöksiin ja luvun kahdeksan loppusanoihin.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan perintö- ja lahjaverolain 55 §:n mukaisten sukupolvenvaihdoshuojennusten maksuun panoon johtavaa pääosan luovutusta pykälän 5 momentin nojalla. Luovutusta ei ole määritetty lain tasolla, vaikka luovutusta sekä pääosan luovutusta on käsitelty lakia koskevissa esitöissä. Tutkielmassa keskitytään osakeyhtiössä tapahtuvaan sukupolvenvaihdokseen, jolloin luovutuksen kohteena ovat osakeyhtiön osakkeet. Toisessa luvussa tarkastellaan sukupolvenvaihdoshuojennusten soveltumisedellytyksiä perintö- ja lahjaverolain 55–57 §:n nojalla. Tutkimuskysymyksen kannalta keskeisimmät kysymykset kohdistuvat vähimmäisomistusosuuteen sekä tosiasiallisen päätöksentekovallan käyttömahdollisuuteen, sillä näillä katsotaan olevan merkitystä myös myönnettyjen sukupolvenvaihdoshuojennusten menettämisen osalta. Kolmannessa luvussa käsitellään perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 5 momenttia ja niitä edellytyksiä, joiden nojalla myönnetyt sukupolvenvaihdoshuojennukset voidaan panna maksuun veronkorotuksin. Tarkastelun kohteena ovat etenkin perintöverotuksen uudistamistoimikunnan mietinnössä sekä sukupolvenvaihdosten perintö- ja lahjaverotyöryhmän mietinnössä esitetyt kannanotot huojennusjärjestelmän tavoitteista ja tarkoituksista sekä huojennusten menettämisestä. Tulkinta-apuna käytetään lisäksi tuloverolain 48 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisen sukupolvenvaihdoshuojennussäännöstä koskevia esitöistä ja oikeuskäytäntöä. Neljännessä ja viidennessä luvussa käsitellään niitä erityiskysymyksiä, jotka liittyvät osakeyhtiön sukupolvenvaihdokseen. Neljännessä luvussa käsiteltävät kysymykset liittyvät laajempaan kysymykseen siitä, tulkitaanko osakkeiden luovutusta perintö- ja lahjaverolain mukaisesti vai sovelletaanko kyseiseen tilanteeseen soveltuvaa erityislakia. Luvussa esitettyä käytetään laajalti hyödyksi muualla tutkielmassa, sillä luvussa esitetty tuo esille sukupolvenvaihdoshuojennusten menettämiseen liittyvät tulkintavaikeudet. Viidennessä luvussa käsitellään niitä tilanteita, joissa sukupolvenvaihdoshuojennuksen kohteena olevassa osakeyhtiössä toteutetaan yritysjärjestelyitä viiden vuoden määräajan sisällä. Tarkastelun kohteena on ensinnäkin mitkä yritysjärjestelyt johtavat huojennusten menettämiseen, ja toiseksi mitkä katsotaan yritysjärjestelyn jälkeen niiksi osakkeiksi, joiden luovutus johtaa huojennusten menettämiseen. Kuudennessa ja seitsemännessä luvussa käsitellään osakkeiden pääosan luovutusta osakeyhtiöoikeuden näkökulmasta. Kuudennessa luvussa käsitellään osakkeiden pääosan luovutusta suhteellisen omistusosuuden vähenemisen johdosta, mikä voi aiheutua esimerkiksi osakeyhtiössä toteutetun osakeannin seurauksena. Tutkielmassa on päädytty esittämään, että huojennuksen saajan suhteellisen omistusosuuden vähenemistä olisi perustellumpaa arvioida tosiasiallisen päätöksentekovallan vähentymisen kautta. Seitsemännessä luvussa tarkastellaan vähemmistöosakkeenomistajien suojaksi katsottavien osakkeiden lunastusvelvollisuuksien ja -oikeuksien suhdetta osakkeiden luovutukseen. Tarkastelussa hyödynnetään perintö- ja lahjaverolain esitöissä esitettyjä kannanottoja vapaaehtoisiin ja pakkotäytäntöön perustuvien luovutusten erottelusta. Kahdeksannessa luvussa tarkastellaan osakassopimuksia ja niissä olevia ehtoja, joiden perusteella sukupolvenvaihdoshuojennusten kohteena olevat osakkeet voidaan joutua tarjoamaan muille lunastettavaksi. Tarkastelussa hyödynnetään laajalti oikeuskäytäntöä sekä perintö- ja lahjaverolain esitöissä esitettyjä kannanottoja. Osakassopimusten ja sukupolvenvaihdoshuojennusten menettämisen väliseen suhteeseen ei pystytä antamaan vastausta, ja tutkielmassa esitettyihin tulkintoihin vaaditaan vahvistus oikeuskäytännöstä.
-
(2021)Perittävän rintaperillisellä on oikeus lakiosaan, joka suojaa perillisen perintöoikeutta perittävän tekemää testamenttia ja tiettyjä elinaikanaan tekemiä oikeustoimia vastaan. PK 7:3.3:n mukaan pesän varoihin on lisättävä perittävän antama sellainen lahja, jolla on ilmeisesti tarkoitettu suosia sen saajaa lakiosaan oikeutetun perillisen vahingoksi. Tutkielmassa keskitytään tähän PK 7:3.3:n mukaiseen suosiolahjaan. Tutkielmassa perehdytään suosiolahjasäännöksen säätämisprosessiin. Koska suosiolahjasäännöksen tarkoitus on vahvistaa lakiosaoikeutta, syvennytään myös lakiosaoikeuden taustoihin ja tarkoitukseen. Näin ollen tutkimuskohteena ovat suosiolahjasäännöksen taustalla olevat arvot ja periaatteet. Suosiolahjassa voidaan katsoa olevan kyse perittävän ja perillisen vastakkaisten oikeuksien välisestä jännitteestä ja tasapainosta, sillä perittävällä on oikeus tehdä omaisuuttaan koskevia oikeustoimia ja saada aikaan tietyt oikeusvaikutukset ja perillisellä on puolestaan oikeus periä tietty minimiosuus jäämistöstä perittävän tekemistä oikeustoimista huolimatta. Tutkielmassa selvitetään, mihin asti perittävällä on oikeus määrätä omaisuudestaan ja tehdä eläessään oikeustoimia sellaisin oikeusvaikutuksin kuin hän on tarkoittanut ja missä vaiheessa perillisen perintöoikeus menee tämän disponointivallan edelle. Suosiolahjassa on myös kyse perillisten välisestä tasajaosta ja yhdenvertaisesta kohtelusta. Lisäksi tutkielmassa käsitellään yksityiskohtaisesti suosiolahjasäännöksen tunnusmerkistöä ja sen tulkintaongelmia. Lopuksi arvioidaan suosiolahjasäännöksen tarpeellisuutta de lege ferenda, eli onko suosiolahjasäännös ylipäätään nyky-yhteiskunnassa tarpeellinen vai onko lainsäädännössä kenties muutostarpeita ja jos on, millaisia muutostarpeita. Tutkielma noudattaa kronologista järjestystä, jossa aluksi tehdään historiallinen katsaus lakiosajärjestelmän kehittymiseen, tarkastellaan voimassa olevaa oikeutta ja lopuksi on de lege ferenda -pohdintaa.
-
(2024)Kun puolisot eroavat heidän välillään toimitetaan omaisuuden ositus. Osituksessa puolisoiden avio-oikeuden alainen omaisuus tasataan. Tämä tarkoittaa sitä, että enemmän avio-oikeuden alaista omaisuutta omistava puoliso joutuu luovuttamaan jotakin omaa omaisuuttaan toiselle puolisolle, jotta heillä on kummallakin osituksen jälkeen arvomääräisesti yhtä paljon avio-oikeuden alaista omaisuutta. Sitä omaisuuserää, joka varakkaamman puolison tulee tässä tarkoituksessa luovuttaa toiselle puolisolle, kutsutaan tasingoksi. Osituksen reaalisessa vaiheessa ratkaistaan se, mitä tasinkoa antavan puolison omaisuutta osoitetaan tasingoksi ja annetaan tasinkoa saavalle puolisolle. Kyse on tasingon yksilöinnistä. Tämän maisterintutkielman tutkimuskohteena on tasingon yksilöinti silloin, kun ositus toimitetaan puolisoiden välillä heidän avioliittonsa päättyessä avioeroon. Tasingon yksilöintiä tarkastellaan puolisoiden näkökulmasta. Tasingonantajan näkökulmasta katsottuna kyse on siitä, kuinka vahva on hänen AL 103.1 §:n mukainen oikeutensa päättää mitä hänen omaisuuttaan tasingon maksuun käytetään. Tasingonsaajan näkökulmasta puolestaan tarkastellaan sitä, milloin hän voi toisen puolison tahdosta riippumatta vaatia itselleen tasinkona jotakin muuta tai jotakin tiettyä tämän omaisuutta. Osituksen lähtökohtana on, että puolisot sopivat siihen liittyvistä kysymyksistä. Niinpä ensimmäiseksi selvitetään puolisoiden tasinkona luovutettavaa omaisuutta koskevan sopimusvapauden laajuutta sekä erityisesti osituksen esisopimuksessa sovitun tasinkojärjestelyn sitovuutta ja oikeusvaikutuksia. Suuremman mielenkiinnon kohteena ovat kuitenkin tilanteet, joissa puolisot eivät pääse sopuun tasinko-omaisuudesta. Riitaisan toimitusosituksen tarkastelu aloitetaan esittämällä, miten AL 103.1 §:n säännös tasingonantajan esineellistä tasinkoa koskevasta määräämisvallasta on sovitettavissa yhteen pesänjakajajärjestelmän kanssa. Tutkielman keskeisimmät kysymykset liittyvät esineellisen tasingon kohtuuttomuuteen, tasingonsaajan asumisintressiin ja tasingonantajan oikeuteen suorittaa tasinko rahana. Esineellisen tasingon kohtuuttomuuden osalta arvioidaan sitä, onko pesänjakajan mahdollista antaa osituksessa merkitystä sille, että tasingonantajan ehdottoman omaisuuden luovuttamista tasinkona voidaan pitää tasingonsaajan kannalta kohtuuttomana. Lisäksi selvitetään esineellisen tasingon kohtuuttomuuden edellytyksiä sekä sitä, milloin niiden voidaan katsoa olevan käsillä niin että pesänjakajan ei tule määrätä tasinkoa tasingonantajan tahdon mukaisesti. Tasingonsaajan asumisintressillä viitataan hänen perusteltuun tarpeeseensa saada jäädä asumaan puolisoiden yhteisenä kotina käyttämään asuntoon. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, voiko pesänjakaja tällä perusteella torjua tasingonantajan tasinkoehdotuksen ja osoittaa yhteisenä kotina käytetyn asunnon tasingoksi. Pääsääntöisesti tasingonsaajalla ei ole esinekohtaista oikeutta mihinkään toisen puolison omaisuuteen. Kuitenkin asumisoikeuslain 65 §:ssä on säädetty enemmän asunnon tarpeessa olevan puolison oikeudesta vaatia osituksessa itselleen asumisoikeus, jonka nojalla hallittua asuntoa on käytetty puolisoiden yhteisenä kotina. Tutkielmassa arvioidaan erityisesti oikeustilaamme omistusasuntojen osalta niin de lege lata kuin myös de lege ferenda. Lisäksi huomiota kiinnitetään siihen, miten asunnon osoittamiseen tasingoksi vaikuttaa se, että asunto on puolisoiden yhdessä omistama. AL 103.1 §:ssä on säädetty tasingonantajan rahasuoritusvaltuudesta. Sen nojalla tasingonantajalla on oikeus suorittaa tasinko jopa avio-oikeuden ulkopuolisilla rahavaroillaan. Tutkielmassa selvitetään sitä, kuinka vahva on tasingonantajan oikeus suorittaa tasinko rahavaroin. Oikeuskirjallisuudessa on toisinaan katsottu, että tasingonantajalla olisi tähän ehdoton oikeus. Niinpä on tarpeellista arvioida erikseen pesänjakajan mahdollisuuksia torjua tasingonantajan tarjoamaa rahasuoritusta.
-
(2024)Tutkielmassa käsitellään testamentin mitättömyyttä eli ineksistenssiä. Ineksistenssi tarkoittaa testamenttioikeudessa puuttuvaa tahdonilmaisua. Testamenttiasiakirja on voitu laatia, mutta oikeustoimen muotoavaa tahtoa ei ole olemassa. Mitätön testamentti on tehoton, eikä se saa aikaan tarkoitettuja oikeusvaikutuksia. Testamentin ineksistenssi on testamenttioikeudellisesti tärkeä, sillä testamentin mitättömyydestä ei säädetä laissa ja eri mitättömyystilanteet ovat helposti sekoitettavissa perintökaaren 13 luvussa säädettyihin testamentin pätemättömyysperusteisiin. Tutkielmassa selvitetään lainopin avulla erilaisia testamentin mitättömyystilanteita ja -perusteita sekä pyritään systematisoimaan mitättömyys- ja pätemättömyysperusteiden eroavaisuuksia ja rajanvetoa. Aihetta lähestytään kolmen tutkimuskysymyksen kautta. Ensin selvitetään mitä testamentin mitättömyys on ja millaisia mitättömyysperusteita on olemassa. Lopuksi kartoitetaan mitättömyys- ja pätemättömyysperusteiden välistä suhdetta ja rajanvetoa. Johtopäätöksenä tutkielmassa onnistuttiin tunnistamaan mitättömyystilanteiksi testamentin väärentäminen, fyysinen pakko, vetoaminen suulliseen hätätilatestamenttiin, jota ei ole annettu, testamenttitahdonilmaisun keskeneräisyys ja täydellinen ymmärtämättömyys. Tutkielmassa esitetään ratkaisuvaihtoehtoja eri mitättömyys- ja pätemättömyysperusteiden välille. Samalla havaitaan testamentin mitättömyyttä koskevan oikeuskäytännön vähäisyys ja merkitys mitättömyyden ja pätemättömyyden rajapinnan selkeentymisessä.
Now showing items 21-40 of 46