Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Socialpsykologi"

Sort by: Order: Results:

  • Pentikäinen, Linda (2021)
    Kuolema pitää sisällään koko eletyn elämän emootioiden kirjon helpotuksesta häpeään. Häpeästä kuitenkin usein vaietaan ja siitä puhuminen on vaikeaa. Kuoleman kontekstiin kietoutuva häpeä on aihealue, jonka tutkiminen ei suomalaisen sosiaalitieteen kentällä ole ollut keskiössä. Tässä tutkielmassa kiinnostus kohdistetaan kuolemaa kohdanneiden ihmisten ymmärrykseen häpeästä kuoleman kontekstissa. Tutkielman tarkoituksena ei ole löytää vastauksia sille, mikä kuolemassa on häpeällistä. Sen sijaan kiinnostus kohdistetaan kuolemaa kohdanneiden ihmisten puheeseen ja niihin merkityksenantoihin, joita he häpeälle rakentavat. Tutkielman teoreettismetodologisen viitekehyksen muodostavat sosiaalinen konstruktionismi ja diskursiivinen sosiaalipsykologia. Tutkielma vastaa kahteen sosiaaliselle konstruktionismille sekä diskursiiviselle sosiaalipsykologialle tyypilliseen kysymyksenasetteluun. Ensimmäisenä tarkastellaan, millaisia merkityksiä haastateltavat rakentavat häpeälle kuoleman kontekstissa. Aineistosta kerättyjen häpeän konstruktioiden tulkinnassa tukeudutaan ymmärrykseen häpeästä minuuteen kietoutuvana, mutta sosiaaliset juuret omaavana emootiona. Tällainen häpeän tulkitseminen tapahtuu hyödyntäen symbolista interaktionismia eli teoretisointia, jossa minuuden kehittymisessä korostetaan sosiaalisen merkitystä. Toiseksi osoitetaan, miten häpeälle tehdään puheessa merkityksiä. Tällöin puhetta tarkastellaan positioiden ja positionvaihtoteorian avulla. Analyyttiseksi tulkintakäsitteeksi tutkielmassa asettuvat tulkintarepertuaarit. Käsitteen avulla näkyväksi tuodaan häpeän konstruktioiden kiinnittyminen erilaisiin merkityssysteemeihin ja niissä muodostuviin identiteetteihin niin kuolevalle kuin tämän lähipiirilleenkin. Aineiston tulkinnassa huomioidaan sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksen mukaisesti vuorovaikutuksen ja kontekstin merkitys puheen rakentumisessa. Haastatteluaineisto rakentuu kuudesta kasvokkain syksyllä 2019 tehdystä puolistrukturoidusta haastattelusta. Aineistoa tulkitaan kahdella tasolla, joista ensimmäiseksi asettuu kirjaimellinen aineiston luenta. Tällä tavoin aineistosta voidaan tunnistaa yhdeksän häpeän konstruktiota. Nämä konstruktiot asettuvat haastateltavien puheessa sekä kuoleman hetken, että eletyn elämän kehyksiin. Kuudessa konstruktioista häpeän kuvaukset asettuvat epäonnistumiseen, mutta kolmessa niitä rakennetaan sankaruuteen linkittyvien ilmausten kautta. Toinen analyysitaso asettuu tarkastelemaan aineistoa teoreettisten tulkintakäsitteiden avulla. Tällöin aineistosta voidaan tehdä kolme johtopäätöstä. Ensimmäiseksi haastateltavien puheesta voidaan tunnistaa kolme tulkintarepertuaaria eli merkityssysteemiä. Toiseksi havainnoksi asettuu haastateltavien kyky vaihtaa positiota ja perspektiiviä. Tämän myötä käytettävissä repertuaareissa erottuu variaatioita ja muutoksia. Kolmantena havaintona huomataan häpeän olevan itsessään tabu. Tämä tulee näkyväksi haastateltavan ja haastattelijan välillä tapahtuvasta vaikutelman hallinnasta, joka osaltaan muokkaa vuorovaikutuksen kulkua. Näiden tulkintojen kautta tutkielmassa havaitaan, että kuolemaan linkittyvä häpeä saa useita erilaisia merkityksiä. Tutkielman pohjalta nousee esiin kysymys yksilön toimijuuden roolista kuoleman onnistumisen ja epäonnistumisen kuvauksissa. Häpeää kuolemaa arvottavana emootiona olisikin jatkossa mielekästä tarkastella juuri tästä toimijuusnäkökulmasta käsin.
  • Perttula, Ilona (2020)
    Tampereen uusi korkeakouluyhteisö aloitti toimintansa 1.1.2019. Yhdistymisen myötä Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu fuusioituivat yhtenäiseksi korkeakouluyhteisöksi. Fuusioprosessin henkilöstökokemuksesta aloitettiin tutkimushanke, jonka osana toteutettiin kyselytutkimus muutoksessa osana olleelle henkilöstölle. Tämä maisteritutkielma käsittelee kyselytutkimuksen avovastauksien perusteella Tampereen korkeakoulufuusion oikeudenmukaisuuden kokemuksia henkilöstön keskuudessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää oikeudenmukaisuuden kokemukseen vaikuttavia tekijöitä fuusiokontekstissa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii organisatorisen oikeudenmukaisuuden tutkimukset ja kirjallisuus. Henkilöstön kokemukset oikeudenmukaisuuteen vaikuttavista tekijöistä on jaoteltu kolmeen pääkategoriaan, jotka ovat menettelytapojen oikeudenmukaisuus, jakava oikeudenmukaisuus ja vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuus. Tutkielman teorialähtöinen sisällönanalyysi perustuu edellä mainittujen kategorioiden avulla muodostettuun viitekehykseen, jonka avulla aineiston tuottamaa tietoa on luokiteltu. Aineiston perusteella erityisesti menettelytapojen oikeudenmukaisuus nousi merkitseväksi tekijäksi fuusioprosessin oikeudenmukaisuutta tarkasteltaessa. Vastaajat kokivat fuusioprosessin olleen epäoikeudenmukainen usealla eri osa-alueella ja oikeudenmukaisuuden kokemukseen sisältyi useita eri tekijöitä. Erityisesti fuusioprosessin puolueettomuus koettiin vaillinaiseksi ja vastauksissa korostui kokemukset toisten osapuolien suosimisesta päätöksenteossa. Lisäksi henkilöstö koki, ettei heillä ollut tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon ja päätöksenteon nähtiin tapahtuvan kaukana henkilöstöstä. Viestinnässä koettiin olleen vähäistä ja päätösten perustelut koettiin vajavaiseksi. Osa henkilöstöstä koki, että muutoksen jälkeen työtaakka oli lisääntynyt, mutta työstä saavutettavat hyödyt olivat vähentyneet. Aineistossa esiintyi myös neutraaleja ja positiivisia kommentteja, mutta niiden määrä oli huomattavasti vähäisempi kuin negatiivisten kommenttien. Vastauksissa tulevaisuuden näkymät olivat positiivisia ja korkeakouluyhteisöä pidettiin jatkon kannalta hyvänä asiana, mutta muutosvaihetta pidettiin lähes kaikissa vastauksissa sekavana, huonosti toteutettuna tai epäoikeudenmukaisena. Tulosten perusteella oikeudenmukaisuuden kokemus perustuu fuusioprosessissa samojen kategorioiden alle kuin aiempi tutkimus ja teoriatausta ovat esittäneet. Tuloksista oli kuitenkin havaittavissa vastaajien yksilölliset erot kokemusten sisältöjen yksityiskohdissa ja voimakkuudessa. Lisäksi kiire eli aikataululliset haasteet eivät sisältyneet tutkielman teoreettiseen viitekehykseen, mutta nousivat useasti esiin aineistossa.
  • Klockars, Stella (2020)
    To handle the pressure and maintain healthy mental wellbeing, employees would benefit from knowing how to manage their work motivation. Autonomously motivated employees do their job because they enjoy it or because of its personal importance. The self-determination theory states that employees, who are autonomously motivated experience positive outcomes, beneficial for both individuals and organizations. In order to be optimally motivated, the psychological needs of autonomy, competence and relatedness must be satisfied. Previously, the self-determination theory has mostly focused on how social agents (e.g. managers) can create environments that satisfy these needs. However, employees themselves can also use techniques to self-manage their motivation, such as self-kindness or goal setting. The aims of this thesis are to examine how employees from a public sector organization describe how they manage their work motivation. Moreover, problems in which participants describe using 11 self-motivational techniques are examined. This study uses data from a six-week observational study, where 18 participants responded to brief mobile questionnaires five times during workdays. At the end of the study, individual interviews took place, which will be analysed with thematic analysis. The most frequently used techniques among the participants were goal setting, supporting others and obtaining support. Next, by interpreting different situations for which self-motivational techniques were used, I identified eight themes concerning problems: self-doubt, negative mindset, boring tasks, inability to change tasks, managing chaos, feeling stuck, need of social interaction and negative social interruptions. One technique could be used for solving different problems. The results of the research question, on how the participants describe their use of the techniques, show three main themes: self-management choice guided by self-concept, effects of study participation, and interconnectedness, and five sub-themes. The results show that the participants’ ways of managing their motivation were affected by e.g. their self- concept, their work role and the study participation. Moreover, in some cases, the participants did not separate between self-motivational techniques and regular work behaviour and that some aspects of the techniques led to uncertainty, such as how the participants had interpreted having used them and whether it was done consciously or not. In conclusion, the results shed light on how these techniques have been used and understood, which might have implications for how future research can study how employees can manage their own motivation. This study is among the first qualitative studies to investigate how people use self-enactable techniques to improve their quality of work motivation.
  • Markkula, Marita (2021)
    The topic of this study is to explore how the senior business leaders construct their attitudes and describe the role of trust in the context of business transformations related to the company's business and organization, for example during mergers or acquisitions (M&A) and hyper-growth. The focus of the study is on attitudes constructed by these leaders and observed through their argumentation when talking about trust. These attitudes and argumentation are examined from the theoretic-methodological approach of qualitative attitude approach, offering a unique angle to trust research, widely dominated by quantitative research. The qualitative attitude approach relies on rhetorical social psychology and constructivist viewpoint, which draws attention to the socially constructed nature of argumentation when examining attitudes. In the qualitative attitude approach, attitude is seen as relationist, where attitude is viewed to be built in argumentation. Examining the argumentation of speech provides new insights into the role of trust in an organization. The research data consisted of five individual interviews of experienced corporate executives in top management positions (members of the company’s executive leadership team or the board of directors). The interviews were conducted in the spring and summer of 2019. These semi-structured interviews consisted of seven attitude prompts to which comments were requested. Five prompts addressed trust within the organization and two addressed leadership. In their speech, the interviewees formed statements and justifications to the questions and topics at hand, substantiating and negotiating their views. The study identified 20 different attitude constructs related to trust and two attitude constructs related to leadership overall. These attitudes were constructed from the classification of statements and justifications that emerged from the interview material. According to the qualitative attitude approach, analysis was conducted on two levels: through classifying and interpretative analysis. Attitudes were interpreted based on six evaluative argumentation patterns when talking about trust, forming six rhetoric versions of trust: Trust as a relational and interactional phenomenon across different organizational levels, Trust as an organizational catalyst, Trust as an outcome of multidimensional elements, Trust as an intentional act, Trust as a collective construct, and Trust-building as a leadership skill. The senior leaders formed these versions of trust from four subject positions - Trustor, Trustee, Observer and Evaluator of Trust, and Active Trust Builder. Positive, conditional, and negative justifications, subject positions, self-reflection, framing, and social influence were used as rhetoric and social resources to form attitudes related to trust. In the trust speech of senior business leaders, trust is described as an atmosphere of common trust, building material, and a bedrock of the company, that must be consciously and collectively built within organizations. Modern leadership was described as a school of fish with collective intelligence, a team jointly creating success. Trust-building needs to be contributed by the whole organization but it’s also seen as a leadership skill just like budgeting. The benefits of trust for organizations are empirically indisputable. Trust helps an organization to bear and share risks, creates psychological safety at all levels of the organization as well as supports risk-taking and decision-making in transformational situations.
  • Koskinen, Laura (2019)
    Johtajuutta on tutkittu usealla tieteenalalla. Johtajuustutkimuksen teemat vaihtelevat vahvasti vallitsevan yhteiskunnallisen tilanteen mukaan. Sosiaalipsykologiassa viimeisten vuosikymmenten aikana identiteettijohtajuus on noussut johtajuuden tutkimuksessa. Identiteettijohtajuus, eli sosiaalisen identiteetin lähestymistapa johtajuuteen, perustuu kahteen merkittävään sosiaalipsykologiseen teoriaan, sosiaalisen identiteetin teoriaan sekä itsekategorisoinnin teoriaan. Ryhmäteorioihin perustuen identiteettijohtajuudessa on kyse siitä, että johtajuutta tarkastellaan osana ryhmäkontekstia. Identiteettijohtajuuden malli esittää, että johtajan tulee olla johtamansa ryhmän, ei vaan jäsen, vaan prototyyppinen jäsen. Johtajan tehtävänä on toimia ryhmän esitaistelijana sekä luoda ja muokata ryhmän identiteettiä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten identiteettijohtajuus toteutuu suomalaisten puolueiden puheenjohtajien linjapuheissa. Kyseessä on laadullinen sisällönanalyysi, joka on toteutettu teoriaohjaavasti. Teoria identiteettijohtajuudesta antaa analyysille kehyksen, jonka avulla aineistosta nostetaan esiin identiteettijohtajuuden teemoja. Tutkimuskysymykseni on, miten identiteettijohtajuus näkyy puoleen puheenjohtajien puheissa? Kysymys on jaettu neljään osaan teoreettisen viitekehyksen mukaisesti. 1. Miten puolueen prototyyppinen jäsenyys tulee esiin puheenjohtajan puheessa? 2. Miten puheessa näyttäytyy puolueen vuoksi toiminen? 3. Miten puheenjohtaja luo kuvaa puolueen jäsenistä? 4. Minkälaisia merkityksiä puheenjohtaja antaa puolueelleen? Aineistona on Suomen kuuden suurimman puolueen puheenjohtajien puoluekokous linjapuheet. Konteksti edustaa tilannetta, jossa johtaja puhuu omalle ryhmälleen, sisäryhmälle. Aineisto on kerätty vuosilta 2013–2017, kultakin puolueelta on kaksi puhetta. Aikavälille mahtuu yhdet eduskuntavaalit. Poliittista kontekstia on avattu tutkielmassa sen verran, että analyysin seuraaminen mahdollistuu. Tutkielman tulosten mukaan puheenjohtajien puheissa on nähtävissä identiteettijohtajuuden teemoja. Teemat ovat yhteydessä teoriaan ja tukevat osaltaan aikaisempia empiirisiä tutkimustuloksia. Identiteettijohtajan tehtävissä nousi esiin seuraavia teemoja. Prototyyppinen johtaja sitoutti itseään osaksi puolueen arvoja ja historiaa, lisäksi hän pyysi ja antoi tukeaan puolueelle. Esitaistelijana puheenjohtaja esitti sitoutuvansa tehtäväänsä ja esitti olevansa luottamuksen arvoinen. Esitaistelija oli myös reilu ja oikeidenmukainen. Vahvimmin identiteettijohtajuus näkyi puheenjohtajien luodessa yhteistä identiteettiä, tässä tehtävässä nousivat esiin erityisesti arvot ja aatteellisuus. Identiteetin muokkauksessa korostui muutospuhe. Identiteettijohtajan on muokattava identiteettiä, vastatakseen muuttuviin tavoitteisiin.
  • Soini, Nina (2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Nuoruutta määritellään pitkälti aikuisuudesta käsin, jolloin nuoruus määrittyy elämänvaiheeksi, jossa valmistaudutaan aikuisuuteen. Tätä aikuisuuteen siirtymistä on perinteisesti tarkasteltu nuoruuden siirtymävaiheiden, kuten peruskoulusta toisen asteen koulutukseen, opinnoista työelämään ja lapsuuden kodista itsenäiseen asumiseen siirtymisen kautta. Näissä siirtymissä koetut haasteet ja epäonnistumiset näyttäytyvät riskinä sille, että nuori ajautuu syrjään yhteiskunnan valtavirrasta ja sen instituutioista. Julkisessa, poliittisessa sekä akateemisessa keskustelussa tätä ilmiötä on kutsuttu syrjäytymiseksi ja se on yhdistetty erityisesti työn ja koulutuksen ulkopuolella olemiseen. Syrjäytymiskeskustelussa on painottunut kansantaloudellinen näkökulma ja keskustelun on osoitettu yksinkertaistavan, syyllistävän ja leimaavan sen kohteena olevia nuoria ja heidän elämäntilanteitaan. Keskustelusta on puuttunut nuorten ääni lähes täysin. Nuorten osallistaminen on ollut vähäistä myös sosiaalitieteellisen ja sosiaalipsykologisen tutkimuksen kentällä. Tutkimukseni tarkoituksena on osallistaa nuoria heitä koskevan tiedon tuottamiseen tarkastelemalla, miten he puhuvat nuoruudesta, omasta elämäntilanteestaan sekä tulevaisuudesta yksilöhaastattelun kontekstissa. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktionismi ja sen piiriin lukeutuva positiointiteoria. Aineiston analysoinnissa tulkinnallisina käsitteinä toimivat position, vastapuheen sekä identiteetin käsitteet. Nuoruutta, syrjäytymisen ilmiötä sekä identiteettiä lähestytään tutkimuksessa sosiaalisesti ja kielellisesti ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa rakentuvina ilmiöinä. Tutkimuksen tarkastelun kohteena on se, millaisia positioita nuorille rakentuu haastattelutilanteissa, joissa puhutaan nuoruudesta, heidän elämäntilanteestaan ja tulevaisuudesta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, millaisia identiteettejä nuoret rakentavat positioiden ja vastapuheen kautta sekä sitä, hyväksyvätkö nuoret heihin valtavirran toimesta liitettyjä kielteisiä määritelmiä ja leimaavia identiteettejä vai pyrkivätkö he puheellaan kyseenalaistamaan, kieltämään ja muuttamaan näitä. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisena nuorten toimijuus näyttäytyy näissä identiteetin neuvotteluprosesseissa. Tutkimuksen aineisto koostuu kuudesta yksilöhaastattelusta, jotka toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Haastatellut ovat 18-27 vuotiaita erilaiseen vertaisryhmätoimintaan osallistuneita nuoria. Haastatteluhetkellä osa nuorista oli opiskelemassa, osa-aikatöissä opintojen ohella tai äitiysvapaalla, osa sekä työn että koulutuksen ulkopuolella. Lisäksi osalla nuorista on lastensuojelutaustaa sekä mielenterveyden ongelmia. Näistä syrjäytymisen riskitekijöiksi luettavista tekijöistä huolimatta en tutkimuksellani ota kantaa haastateltujen mahdolliseen syrjäytymisvaaraan tai marginalisaatioon vaan asemoin itseni tutkijana syrjäytymiskeskustelua vasten. Pyrkimyksenäni on tarkastella nuorten puheessa rakentuvaa nuoruuskuvaa suhteessa syrjäytymiskeskustelussa esitettyyn kuvaan. Tutkimukseni keskeisimpänä löydöksenä esitän haastattelemieni nuorten vastustavan heihin kohdistuvia normatiivisia odotuksia ja kielteisiä määritelmiä, kuten oletusta työttömän passiivisuudesta ja vastuuttomuudesta. Haastattelutilanteessa nuoret rakentavat ja neuvottelevat itselleen näistä määritelmistä ja leimaavista identiteeteistä poikkeavia identiteettejä. Nuorten toimijuus näyttäytyy haastattelutilanteessa aktiivisena, jolloin tutkimukseni kyseenalaistaa nuorten syrjäytymisestä käytyyn keskusteluun liitetyn aktivoinnin ajatuksen ja siihen kytkeytyvän passiivisuuden oletuksen. Tutkimukseni tukee aiempien tutkimusten näkemystä syrjäytymiskeskustelun ja syrjäytymisen käsitteen ongelmallisuudesta ja leimaavuudesta. Keskeiseksi jatkotutkimushaasteeksi esitän nuorten toimijuuden sekä identiteettineuvottelujen tarkastelun esimerkiksi nuorten ja viranomaisten välisissä kohtaamisissa. Jatkotutkimuksessa voitaisiin näin tarkastella, tunnistetaanko ja tunnustetaanko nuorten kykyä ja resursseja rakentaa ja neuvotella omanlaistaan identiteettiä ja arvostetaanko ja tuetaanko heidän toimijuuttaan myös silloin kun se ei vastaa yhteiskunnan ihanteita tai normeja.
  • Udeh, Eva (2022)
    This research aims to examine the identity construction processes of sexual and gender minorities who are also a part of visible ethnic minorities. There is very little research conducted on the topic by social psychology scholars in the Finnish context. The present research is interwoven with critical social psychology drawing its’ framework from intersectional theory, queer theory, and notions of hybrid identity, theorized by Ang (2001), Bhabha (2012) & Hall (1999). The main framework of the study is constructionism which treats the established understandings of the social world and identities as phenomena that are constructed in social practices, rather than as natural truths (see e.g. Gergen, 1985). This research examines how and in relation to which social environments BIPOC and queer identities are constructed, whilst considering how local and global interlocking systems of oppression and privilege challenge and enable such identity negotiations which are done from a state of “in-betweenness” of cultural identities as visible ethnic minorities often describe, and hybridity theories suggest. Using the framework of intersectionality and hybridity capacitates the examination of both, challenges, as well as possibilities of identity construction from the intersections of BIPOC and queer identities in the Finnish context. The research questions are: 1. What kind of challenges and possibilities of cultural identity construction do BIPOC and queer people face in the Finnish context? a. How were the intersections of their identities negotiated? b. How did hybridity figure in their identity negotiations? The data consists of three focus group interviews conducted in the context of insider research. The analysis method used was Reflexive Thematic Analysis. As a result, three themes were generated from the data: (1) Hybrid identity as a necessity, (2) Queerness is white, and (3) Hybrid identity is inherently queer. The analysis suggests that queerness and BIPOC:ness create an intersection of identities, which demand and enable hybrid construction of identities, not only in terms of cultural or BIPOC identity but also in terms of queerness. However, identity construction is done in relation to the available communities which either support and enable exploring and constructing such identities or challenge and limit these processes.
  • Valkola, Mari (2021)
    Maisterintutkielmani käsittelee ilmastoahdistusta. Tutkin sitä, miten eri ilmastoahdistuksen sisältämät tunteet ja käyttäytymistavat, ilmastohuolen takana olevat motivaatiot ja ilmastoahdistuksen kanssa selviytymisessä käytetyt selviytymisstrategiat ilmenevät ja kuinka paljon niitä esiintyy. Lisäksi tutkin, onko näillä asioilla yhteyttä sukupuoleen ja ikään. Tutkin vielä, ovatko huolen motivaatiot ja selviytymisstrategiat yhteydessä toisiinsa. Käytän teoreettisena taustana sosiokognitiivista teoriaa ympäristöhuolesta (socio-cognitive theory for environmental concern) ja transaktionaalista selviytymismallia (transactional model of coping). Ilmastoahdistuksen määrittelemisessä olen hyödyntänyt tutkimustietoa liittyen sen eri ulottuvuuksiin. Tutkielmani siis nojaa vahvasti aiempaan tutkimukseen ja teoriaan, mutta olen avoin myös uusille aineistosta esiin nouseville ilmiöille. Aineistoni on Ympäristöahdistuksen mieli -hankkeen keväällä 2019 tekemä kysely, jossa kysytään ympäristöahdistukseen liittyviä kysymyksiä. Kysely on suunnattu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille. Kyselyyn on vastannut yhteensä 538 henkilöä. Teen tutkielmani ns. mixed methods research -lähestymistavan mukaisesti, eli käytän sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä. Käyttämäni analyysimenetelmät ovat sisällönanalyysi, kvantifiointi, faktorianalyysi, varianssianalyysi ja korrespondenssianalyysi. Tutkielmani tulokset osoittavat, että ilmastoahdistuneet ihmiset voivat kokea surua, pelkoa, syyllisyyttä, häpeää, epävarmuutta, huolta, toivoa, toivottomuutta, turhautuneisuutta, avuttomuutta/voimattomuutta, vihaa/ärtymystä ja ristiriitaisuutta. Myös toisten syyttely/asian ulkoistaminen ja ympäristöystävällinen käyttäytyminen ovat ilmastoahdistukseen kuuluvia ilmiöitä. Ilmastoahdistusta koetaan eri syistä, joita ovat egoistien huoli, altruistinen huoli ja biosfäärinen huoli. Ilmastoahdistuksen kanssa selviytymisessä käytetään erilaisia strategioita, joita ovat ongelmakeskittynyt strategia, merkityskeskittynyt strategia ja tunnekeskittynyt strategia. Ongelmakeskittyneen strategian mukainen toiminta on yleistä, sillä sitä esiintyy noin 46 prosentilla vastaajista. Häpeää ja egoistista huolta esiintyy kaikkein vähiten, ei juuri ollenkaan. Biosfäärinen huoli näkyy esimerkiksi huolena eläimistä tai ympäristöstä koko maapallon tulevaisuuden kannalta. Altruistinen huoli näkyy esimerkiksi huolena omien lapsien tulevaisuudesta. Egoistinen huoli näkyy huolena vain omasta tulevaisuudesta. Ongelmakeskittynyt strategia näkyy paljolti ympäristöystävällisenä käyttäytymisenä. Tunnekeskittynyt strategia näkyy esimerkiksi ilmastonmuutoksen vakavuuden vähättelynä. Merkityskeskittynyt strategia näkyy esimerkiksi tutkimustiedon arvostamisena. Tutkielmani osoittaa tukea asettamalleni hypoteesille 1: ”Nuoret ja naiset ilmaisevat enemmän ilmastoahdistukseen liittyviä tunteita kuin muut”. Naiset käyttäytyvät enemmän ongelma- ja merkityskeskittyneiden strategioiden mukaisesti kuin miehet. Tutkielmani mukaan huolen motivaatiot ja selviytymisstrategiat eivät ole merkittävästi yhteydessä toisiinsa. Tutkielmani ei osoita tukea hypoteesille 2: ”Biosfäärinen ja altruistinen huoli ennustavat ongelmakeskittynyttä ja merkityskeskittynyttä strategiaa”. Hypoteesi 3: ”Biosfäärinen huoli ennustaa huolen motivaatioista kaikkein todennäköisimmin ongelmakeskittynyttä ja merkityskeskittynyttä strategiaa”, saa lievää tukea. Tutkielmani osoittaa vahvaa tukea hypoteesille 4: ”Egoistinen huoli ei ennusta ainakaan ongelmakeskittynyttä, tai merkityskeskittynyttä strategiaa”.
  • von Schoultz, Katja (2021)
    Trust and empowerment are popular management practices, with many big organizations having adopted initiatives involving the two concepts. Despite the popularity of these initiatives, most of them fail. To be able to design effective behavior change interventions we need to know what made the interventions successful or unsuccessful by evaluating them. Traditionally, effectiveness was evaluated but recently knowing why an intervention worked is perceived as essential. By understanding how participants of trust and empowerment initiatives perceive their acceptability, insights can be gained into why the intervention worked as it did. Intervention acceptability refers to how the intervention providers or receivers think or feel about an intervention. This study aims to examine the retrospective intervention acceptability, of an organizational pilot intervention focusing on trust and empowerment, from the perspective of the intervention recipients. To examine how the intervention participants perceive the acceptability of the intervention, the acceptability domains of the Theoretical Framework of Acceptability (TFA) will be used. As the TFA was developed for assessing the acceptability of healthcare interventions, the fit of the framework for assessing the acceptability of an organizational intervention will be evaluated. The study adopts a qualitative research methodology using theory-driven content analysis with a relativist perspective. The data was collected using online semi-structured focus group interviews. The sample included 12 team- or project leaders from different parts of the world. The results show that the intervention has high retrospective acceptability from the perspective of the intervention recipients. The participants mainly used the existing TFA domains in their construction of acceptability, with the addition of including appropriateness as a central domain. It, therefore, seems that the TFA works well for understanding how the participants of a trust and empowerment intervention conducted in an organizational setting, perceive its acceptability. It seems that the intervention is designed to suit the target group well, which increases the likelihood for a successful full-scale intervention when and if the organization decides to roll out the training on a larger scale. This study also provides insights into the applicability of using the TFA in a new context.
  • Sundholm, Emilia (2020)
    Muuttuva ympäristö vaatii organisaatioilta kykyä tarttua nopeasti ja joustavasti toimeen, minkä myötä yhä useampiorganisaatio on alkanut harjoittaa ketteriä menetelmiä ja itseorganisoitua. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Yleisradio Oy:ssa toimivan teknologiaosasto yle.devin itseorganisoitumista mahdollistavia ja rajoittavia tekijöitä siten, miten yle.deviläiset sen itse kokevat. Tutkimusaiheen valintaan vaikutti Yleisradio Oy:n visio ja strategia kehittää ketterää työkulttuuria ja yle.devin tarve kehittää itseorganisoitumistaan yhä sujuvammaksi. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tarkoituksena oli saada yksityiskohtaista tietoa itseorganisoitumisen ilmiöstä. Tutkimusaineisto koostuu kymmenen yle.deviläisen puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka analysoitiin temaattisen analyysin avulla. Tutkimus omaa realistisen näkökulman, joka tarkoittaa tutkimuksen kannalta sitä, että tiedon ja tiedonantajan välinen suhde tulkitaan hyvin suoraviivaisena. Toisin sanoen haastateltavien kokemukset itseorganisoitumisesta heijastavat itseorganisoitumisen todellista muotoa yle.devissä. Tuloksissa esiintyi seitsemän itseorganisoitumista mahdollistavaa tekijää, neljä rajoittavaa tekijää sekä yksi hidastava tekijä. Yle.devin itseorganisoitumista mahdollistavat avoin ja luottava yhteisöllisyys, autonomiset ja itseohjautuvat yksilöt, toiminnan kehittäjät, toiminnon vetäjä, oikeaan suuntaan organisoituminen, verkostoituminen sekä toimintaympäristö. Itseorganisoitumista rajoittavat huonosti toteutettu onboarding –prosessi (perehdytys), osaston kasvu, passiivisuus ja hiljaisten yle.deviläisten määrä. Hidastavana tekijänä on yle.devin toiminnan periaate: vapaaehtoisuus. Vapaaehtoisuus koetaan kuitenkin tärkeäksi ominaisuudeksi, eikä se sen takia ole rajoittava tekijä. Tulosten perusteella laaditut kehitysehdotukset yle.deville ja muille organisaatioille kannustavat kehittämään tiimiytymistä ja verkostoitumista tehostavia toimenpiteitä esimerkiksi tiimipäivien muodossa; luomaan onboardingprosessin, joka auttaa uusia sopeutumaan ja sitoutumaan verkostoon; tiedostamaan vapaaehtoisuuden tuomat haasteet; ja selvittää, kuinka merkityksellisenä tiimiläiset kokevat oman osastonsa. Itseorganisoitumista tapahtuu jo organisaatioissa ja kyseistä ilmiötä tapahtuu enemmän käytännön tasolla kuin tutkimuksen tasolla. Tämä tutkimus on paitsi avustanut yle.deviä ja yleä tavoitteessaan kehittyä yhä ketterämmäksi työpaikaksi, se on myös lisännyt empiiristä tietoa itseorganisoitumisesta organisaatioissa, jonka tutkimus on jälkijunassa. Sen lisäksi tämä tutkimus on valaissut itseorganisoitumista sellaisessa toiminnossa, johon yksilöt vapaaehtoisesti saavat osallistua tai olla osallistumatta. Lisää tutkimusta tarvitaan kuitenkin itseorganisoitumisesta vapaaehtoistoiminnassa.
  • Ljunggren, Andrea (2021)
    Det har utförts mycket studier om arbetssäkerhet inom organisationer. Trots detta har få studier utförts inom en barnhemskontext och ur ett diskursivt perspektiv. Syftet med denna undersökning var att undersöka hur handledare på barnhem i södra Finland konstruerar sin arbetssäkerhet i bemötandet av barn och unga. Som teoretisk grund för studien användes ett socialkonstruktionistiskt och diskursivt perspektiv på säkerhet. Undersökningens material bestod av 17 semistrukturerade intervjuer med handledare från två barnskyddsorganisationer i södra Finland. Som metodansats tillämpades kritisk diskursiv psykologi. Resultaten visar att handledarna konstruerar sin säkerhet på ett mångsidigt sätt, och att det uppstår spänningar mellan de olika konstruktionerna. Handledarna använde olika tolkningsrepertoarer för att på olika sätt konstruera säkerhet men också osäkerhet i sitt arbete. Inom dessa tolkningsrepertoarer påbjöds handledarna olika subjektspositioneringar, där de subjektspositionerade sig som utsatta och maktlösa eller som säkra och förstående handledare. Handledarna tillskrev även barnen och ungdomarna subjektspositioneringar som säkerhetsrisker eller som utsatta och psykiskt illamående. Användningen av motstridiga tolkningsrepertoarer och subjektspositioneringar resulterade i ideologiska dilemman för handledarna. Värderingar kring säkerhet och osäkerhet ställdes mot varandra, och även värderingar kring handledarnas egen säkerhet mot värderingar kring empati för barnens utsatthet. Breda samhällsdiskurser om barnomsorg och barnskydd samt diskurser kring risker och säkerhet samverkar med handledarens egen produktion av tolkningsrepertoarer för att skapa en komplex konstruktion av handledarnas säkerhet. Framtida forskning borde vidare undersöka hur handledare kan stödjas i arbetet för att kunna utföra god omsorg för barn och unga på barnhem. Det kunde även vara va intresse att undersöka hur chefer och förmän inom barnskyddsorganisationer och barnhem konstruerar säkerhet i arbetet, och undersöka om det existerar eventuella variationer mellan handledarnas och chefernas konstruktion av säkerhet i arbetet. Med tanke på undersökningens resultat om konstruktioner av osäkerhet och ideologiska dilemman gällande säkerhet i handledarnas utsagor, skulle det vara viktigt att på en samhällelig och organisatorisk nivå diskutera och vidare studera de ideologiska dilemman som existerar kring arbetssäkerhet inom barnhemverksamheten i Finland och hur dessa kan hanteras genom stöd från arbetsgivare och andra beslutsfattare.
  • Hallikas, Milla (2022)
    Informaatioteknologian kehitys on tuonut joustavuutta työelämään mahdollistamalla työn tekemisen perinteisen työpaikan ulkopuolella. Koronaviruspandemia lisäsi etätyöskentelyä entisestään, kun viruksen leviämistä pyrittiin rajoittamaan laajoilla etätyösuosituksilla. Vuorovaikutuksen siirtyminen työpaikalta sähköisille alustoille on asettanut haasteen työntekijöiden vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden tarpeille. Tilanne voi olla erityisen vaikea uusille työntekijöille, jotka vasta opettelevat työtehtäviään ja tutustuvat työorganisaation toimintatapoihin. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia uransa alkuvaiheessa olevilla henkilöillä, jotka ovat aloittaneet uudessa työsuhteessa ja työskennelleet pääasiassa tai täysin etänä, on etätyöstä koronapandemian ajalta. Tutkielman teoreettis-metodologisena lähtökohtana toimi tulkitseva fenomenologinen analyysi, jonka kontekstissa koronapandemian aikainen etätyöskentely ymmärretään yksilölle merkityksellisenä ja ainutlaatuisena kokemuksena. Tutkielman aineisto kerättiin kesällä 2021 ja se rakentui kuuden 24–26-vuotiaan suomalaisen nuoren aikuisen haastatteluista. Kaikki haastateltavat olivat aloittaneet koronapandemian aikana työsuhteen uudessa työorganisaatiossa ja tehneet ainoastaan tai pääasiassa etätyötä. Tulosten perusteella haastateltavien etätyökokemukset voitiin luokitella toisiinsa suhteessa kolmeen luokkaan: myönteisiin, kielteisiin ja ristiriitaisiin. Myönteisimpiä kokemuksia määrittivät mm. positiivinen suhtautuminen työorganisaatioon, kokemus osallisuudesta uudessa työyhteisössä ja sen sisäisessä vuorovaikutuksessa sekä laadukas perehdytys. Kielteisimpiä etätyökokemuksia määrittivät mm. etäinen tai olematon suhde työorganisaatioon sekä perehdytyksen ja tuen puute. Ristiriitaisia etätyökokemuksia määrittivät kokemukset siitä, että uusi työorganisaatio ja -yhteisö ovat tarjonneet riittävästi tukea, mutta organisaatio tuntui silti etäiseltä ja kokemus yhteisön osallisuudesta jäi puutteelliseksi. Tuloksista ilmeni, että vuorovaikutus koettiin etätyössä korostuneen työtehtäväkeskeiseksi, jolloin vapaa-ajan aiheita käsittelevä vapaamuotoinen keskustelu jäi vähäiseksi. Vapaamuotoinen vuorovaikutus koettiin merkitykselliseksi mm. työyhteisöön tutustumisen, työn sujuvuuden ja henkilökohtaisen oppimisen kannalta. Vapaamuotoisen vuorovaikutuksen ja kasvokkaisten tapaamisten puute sekä rajalliset mahdollisuudet vierailla työorganisaation tiloissa olivat yhteydessä kokemuksiin organisaation etäisyydestä ja työyhteisön osallisuuden haasteista. Tulosten mukaan jo yksittäiset kasvokkaiset tapaamiset ja toimistolla tehdyt työpäivät sekä vapaamuotoisen vuorovaikutukseen panostaminen voivat parantaa kokemusta etätyöskentelystä. Tutkielma onnistui valottamaan etätyöskentelyn ja teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen haasteita ja suosittelemaan niitä ehkäiseviä toimintatapoja työorganisaatioille.
  • Leivo, Marie (2022)
    Viime vuosina urheilijoiden hyvinvointi on noussut yleisempään keskusteluun Suomessa. Etenkin aktiiviuran lopettaneiden urheilijoiden arvostus sekä siirtymä pois aktiiviuralta on puhututtanut. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella sitä, millaisena joukkueurheilun lopettamisprosessi näyttäytyy ja miten entisen joukkueurheilijan identiteetti tarinoissa rakentuu. Aineisto koostui kirjoitetuista tarinoista koskien joukkuelajin lopettamisprosessia SM-tasolla. Aineisto kerättiin anonyymin nettipohjaisen vastauslomakkeen kautta aikavälillä 29.3.2021- 6.4.2021. Tarinoita kertyi entisiltä urheilijoilta seitsemästä eri joukkuelajista yhteensä 21. Teoreettinen lähestymistapa pohjautui sosiaalinen konstruktionismiin, jonka keskiössä on näkemys todellisuuden rakentumisesta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tarkemmin, teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimi narratiivinen diskursiivinen lähestymistapa, jonka avulla joukkueurheilun lopettamisprosesseja tarkasteltiin laadullisesti. Tulosten perusteella, joukkueurheilun lopettaminen näyttäytyi monivaiheisena prosessina, jossa rakentui erilaisia teemoja ja tapahtumia. Lopettamisprosessin kolme tarinoissa toistuvaa vaihetta ryhmiteltiin päätöstä edeltäväksi tilanteeksi, päätöstilanteeksi ja nykytilanteeksi. Näihin eri vaiheisiin luokiteltiin edelleen erilaisia teemoja, joiden kautta tarinoissa oli kuvattu kyseistä vaihetta. Se mistä syystä lopettamispäätökseen oli tarinoissa päädytty, vaihteli. Päätös oli saattanut olla oma, valmentajan tai vanhempien painostuksesta johtuva tai tilannetekijöiden syytä. Lisäksi nykytilanteen vaiheessa tulkittiin sitä, millaista elämä oli joukkueurheilun lopettamisen jälkeen yksilöllä ollut. Tilannetta nykyään kuvattiin kultaisten muistojen, hyvien elämän oppien, lajin pariin kaipuun sekä haastava sopeutumisen kautta. Tulkintarepertuaarin käsitteen avulla joukkueurheilun lopettamisesta ja identiteetin rakentumisesta kerrottiin erilaisilla painotuksilla. Tulkintarepertuaareja eli puhetapoja valikoitui tarinoista kolme ja niillä kuvattiin lopettamisprosessia suhteessa yhteisöllisyyteen, kilpaurheiluun sekä elämänvaiheisiin yleisesti. Lisäksi identiteettinarratiiveilla avattiin identiteetin rakentumisen kokonaiskuvaa läpi lopettamistarinoiden. Näitä erilaisia identiteettinarratiiveja esiteltiin vastauksista yhteensä neljä ja ne rakentuivat suhteessa identiteetin hukassa olemiseen, identiteetin vaihtumiseen tai palautumiseen sekä identiteetin vaivattomaan sulautumiseen. Identiteetin muutos rakentui sekä suhteessa kilpaurheilusta että joukkueesta luopumiseen. Tulokset osoittivat, että joukkueurheilun lopettamisprosessi ja identiteetin muutos voivat näyttäytyä niitä läpikäyneille urheilijoille hyvin vaihtelevasti ja ne voivat rakentua myös erittäin haastaviksi kokemuksiksi. Tulokset onnistuivat avaamaan, sitä millaisia vaiheita joukkueurheilun lopettamisprosessiin kuuluu ja minkälaisena prosessi sekä siinä esiintyvä identiteetin muutos narratiivisen analyysin perusteella näyttäytyy. Työ osoitti lisäksi sen, minkälaiseksi lopettamisprosessissa kuvatut haasteet rakentuivat. Näiden tulosten perusteella on mahdollista pystyä paremmin ymmärtämään urheilu-uraa lopettavan joukkueurheilijan kohtaamia haasteita, tukemaan urheilijan hyvinvointia urasiirtymässä sekä ennaltaehkäisemään lopettamisesta urheilijalle koituvia negatiivisia vaikutuksia.
  • Järvensivu, Milla (2021)
    Tässä tutkielmassa tarkasteltiin mielenterveyskuntoutujien kertomuksia psyykkisestä sairaudesta. Tutkielman tarkastelun kohteina olivat erityisesti kuntoutuminen, uusien merkitysten löytäminen sairaudelle ja kertomuksissa tapahtuva muutos. Tutkielman aineisto kerättiin Suomen Klubitalojen ylläpitämistä blogeista ja yhdestä Klubitalon keräämästä julkaisusta. Aineisto on peräisin Suvimäen, Lahden ja Salon Klubitaloilta ja ne on kerätty syksyllä 2020. Kertomukset ovat mielenterveyskuntoutujien itse kirjoittamia kertomuksia elämästään psyykkisen sairauden kanssa. Analyysi toteutettiin laadullisesti ja aineistolähtöisesti. Teoreettisena taustana oli narratiivinen konstruktionismi. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka mielenterveyskuntoutujat kertovat sairastumisestaan ja kuntoutumisestaan. Lisäksi tarkasteltiin kuntoutumisen vaiheiden ilmenemistä, sairauden arvottamista ja muutosta sairaus- ja kuntoutumisprosessin aikana. Tulokset osoittivat mielenterveyskuntoutujien kertovan tarinaansa joustavasti ja erilaisia aineksia yhdistellen. Aineistosta erottui kolme kertomusluokkaa: kaaoskertomukset, pienten askelten kertomukset ja selviytymiskertomukset. Erot kertomusten sisällössä selittyivät kuntoutumisen vaiheilla. Suurimmat erot liittyivät siihen, kokiko kuntoutuja itse muuttuneensa sairauden myötä ja siihen, miten kertomus sisällöllisesti rakennettiin. Kaaoskertomuksissa sairaus sai negatiivisen arvon, kun taas pienten askelten kertomuksissa se esiintyi konkreettisten muutosten kautta hallittavana. Selviytymiskertomuksissa sairaudelle taas annetiin myönteinen arvo muutoksen mahdollistajana ja syvällisen ymmärryksen antajana. Tutkielma lisää ymmärrystä mielenterveyskuntoutujien kertomusten eri vaiheista, moninaisuudesta ja tavoista, joilla sairautta käsitellään. Se antaa painoarvoa niille tavoille, joilla sairauden kanssa pärjätään, sen sijaan, että painotettaisiin sairauden negatiivisia seurauksia tai vaikeuksia.
  • Marjasvaara, Saara (2022)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalipsykologia Tekijä: Saara Marjasvaara Työn nimi: Kiitolliset, kunnioittavat ja nöyrät. Diskursiivinen näkökulma pakolaisten vastaanottoon liittyvään nettikommentointiin Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2022 Sivumäärä: 87 + 2 Avainsanat: Kriittinen diskursiivinen sosiaalipsykologia, pakolaisten vastaanotto, kotoutuminen, nettikommentointi, maahanmuuttodiskurssit, poliittinen merkityksellistäminen, assimilaatiopolitiikka, toiseuttaminen Ohjaaja tai ohjaajat: Inga Jasinskaja-Lahti Säilytyspaikka: Helda Muita tietoja: - Tiivistelmä: Maahanmuuttokeskustelu on ollut Suomessa viime vuosina vilkasta ja se jatkuu edelleen kiivaana. Euroopan Unionissa ja Suomessa on koettu viime vuosina kaksi merkittävää pakolaisaaltoa, joista viimeisimmän aikana Suomeen on saapunut ukrainalaisia pakolaisia. Ensimmäinen pakolaisaalto oli vuonna 2015, ja Suomi myönsi vuonna 2016 ennätysmäärän oleskelulupia. Kuntiin syntyi painetta vastaanottaa pakolaisia ELY-keskuksen kuntapaikkamenettelyn kautta ja asiasta syntyi keskustelua paikallislehtien kommenttipalstoilla. Tutkielman toteutettiin kriittisen diskursiivisen sosiaalipsykologian viitekehyksessä. Sen aineistona oli yhdeksän kommenttiketjua paikallislehdissä, jotka olivat virinneet vuosina 2015-2018 julkaistuista uutisista liittyen pakolaisten vastaanottoon. Tavoitteena oli selvittää, minkälaisia tulkintarepertuaareja ja subjektipositioita rakentuu paikallislehtien keskustelupalstoilla, kun kommentoidaan päätöksiä pakolaisten sijoittamisesta kuntaan, sekä minkälaista argumentointia ja minkälaisia merkityksellistämisen keinoja näissä repertuaareissa esiintyy. Aineistosta voitiin löytää neljä tulkintarepertuaaria ja kuusi subjektipositiota. Maahanmuuttopolitiikka välineenä ja selittäjänä pakolaiskysymyksissä -repertuaarissa oli tunnusomaista informatiivisuus ja asiakeskeisyys. Läpileikkaavana tapana puhua pakolaisten vastaanotosta oli nostaa keskusteluun vastuukysymykset kotoutumisen onnistumisesta. Jakamisen taakka rajallisten resurssien todellisuuksissa -repertuaarissa oli tyypillistä epätoivon ilmaisut rajallisista palvelu- ja asuntoresursseista. Hyväksikäyttö hyväuskoisuuden varjolla- repertuaarissa retoriikkaa yhdisti hyväksikäytetyksi tulemisen uhkakuvan rakentuminen erityisesti pakolaisten vastaanoton taloudellisiin vaikutuksiin ja virheelliseen viranomaistiedotukseen liittyen. Hyväksikäyttöretoriikka ja turvallisuudentunteen horjumiseen liittyvät merkityksellistämisen tavat mahdollistivat pakolaisvastaisen politiikan, jolla oikeutettiin ja normalisoitiin assimilaatiopyrkimyksiä. Sosiaalisten identiteettien repertuaarissa rakentui identiteettineuvotteluja suhteessa tuleviin pakolaisiin. Retoriikkaa yhdisti puhetapa, joka rakentui uskonnollis- kulttuuristen arvojen ympärille. Tulkintarepertuaareissa rakentui kuusi erilaista subjektipositiota: valpas kansalainen, elättäjä ja veronmaksaja, paikallistuntija, petetty kuntalainen, toiseuden rakentaja sekä sivistyksen ja hyveellisten arvojen edustaja. Argumentaatiota tehtiin valta-asetelmasta käsin, jossa kohde oli objektifioitu, pakolaisten oman äänen retorinen hiljaisuus kietoutui tukahdutettuun positioon. Toiseuttaminen diskursiivisena prosessina mahdollisti rakenteellista diskriminaatiota normalisoivien todellisuuksien rakentumista. Nettikommentoinnissa arkipäiväinen maahanmuuttopoliittinen vaikuttaminen mahdollistuu maahanmuuttoa vastustavana retoriikkana, joka rakentuu yleiseksi puhetavaksi ja normiksi, luoden tyhjiön maahanmuuttomyönteiselle retoriikalle. Tämän tutkimuksen myötä ymmärrys pakolaisten vastaanottoon liittyvistä viestinnällisistä vuorovaikutusprosesseista lisääntyy niin arkisessa vuoropuhelussa ja internet-välitteisessä keskustelussa, kuin rakenteellisissa pakolaisten vastaanoton monitasoisissa prosesseissa. Tulokset voivat osaltaan lisätä ymmärrystä ja vahvistaa rakentavaa, pakolaisia ja muita maahanmuuttajia osallistavaa, myönteistä keskustelukulttuuria Suomessa.
  • Mercier, Théo (2022)
    Keväällä 2020 maailma muuttui perustavanlaatuisesti, kun koronaviruspandemia levisi maailmalla ja sulki yhteiskuntia. Vastakeinona viruksen leviämiselle pyrittiin keksimään erilaisia suojautumiskeinoja. Yhteiskunnallisten sulkutoimien lisäksi kansalaisia läpi maailman kehotettiin omaksumaan erilaisia suojautumiskäyttäytymisen muotoja. Vakiintuneimmiksi näistä eri suojautumiskäyttäytymisen muodoista valikoituivat kasvosuojainten käyttö, hyvä käsihygienia, turvavälien pitäminen sekä rokottautuminen. Moni suojautumiskeinoista herätti laaja-alaista keskustelua ja vastahakoisuutta etenkin Yhdysvalloissa, jossa suojautumiskäyttäytymisestä tuli vahvasti poliittinen ilmiö; konservatiivit vastustivat ja liberaalit suhtautuivat myötämielisemmin näitä kohtaan. Keskustelun levitessä myös Suomeen, oli mielestäni tärkeää selvittää, missä määrin käyttäytymisen politisoituminen ja kielteisyys suojautumiskäyttäytymistä kohtaan näkyisi konservatiivisten ihmisten keskuudessa. Konservatiivisuudella viitataan usein joukkoon arvoja, jotka edustavat jotain toivottavaa lopputulemaa, ohjaten samalla myös käyttäytymistä sitä kohti. Konservatiivien suhtautuminen vallitsevaan pandemiaan näyttäytyy kaksijakoisena, sillä historiallisesti, ja aiemman tutkimuksen mukaan korostuneen riskeiltä suojautumisen on katsottu kuuluvan konservatiivien arvomaailmaan, kun taas nykyisessä reaalimaailmassa on saatu hyvin ristiriitaista näyttöä konservatiivien käyttäytymisestä. Lopulta selvisi, että Suomessa eri suojautumiskäyttäytymisten muodot ovat hyvin suosittuja koko kansan keskuudessa. Ainoastaan rokottautumishalukkuudessa ilmenee eroja konservatiivipuolueiden ja muiden välillä. Normien vaikutus suojautumiskäyttäytymisten omaksumiseen osoittautui olevan erittäin keskeisessä asemassa paitsi hyvien suojautumiskäytänteiden leviämisessä, myös konservatiivien keskuudessa leviävän suojautumiskäyttäytymistä haittaavan disinformaation leviämisessä.
  • Niemi-Sampan, Priska (2021)
    Keväällä 2020 elettiin historiallista aikaa, kun Covid-19 pandemian aiheuttamat poikkeusolot eristivät suomalaiset koteihinsa ensimmäisen kerran. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella, millaisia kokemuksia ja tunteita korona-aika ja sen vaatimat rajoitustoimet herättivät suomalaisissa nuorissa sekä millainen rooli sosiaalisella medialla oli poikkeusoloista selviytymisessä. Lisäksi tutkielmassa haluttiin selvittää, näyttäytyykö sosiaalisen median rooli nuorten elämässä erilaisena eri ajankohtina poikkeusolojen pitkittyessä. Aineisto koostui kolmen eri aikana kerätyn kyselylomakkeen avoimista vastauksista, jotka on kerätty 05.04.2020 - 05.05.2020 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui 37 19–29-vuotiasta suomalaista nuorta ja nuorta aikuista. Tutkielman analyysimenetelmänä toimi Tuomen ja Sarajärven (2018) esittelemä laadullinen teoriaohjaava sisällönanalyysi ja analysoinnissa huomioitiin konstruktionistinen ote aineistoa tulkittaessa. Analyysissä teoreettisina käsitteinä toimivat resilienssin ja copingin käsitteet, joita on sovellettu erityisesti kriiseihin ja sosiaalisen median kontekstissa tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Tulosten perusteella sosiaalisen median rooli rakentui hyvin tärkeäksi ja kokonaisvaltaiseksi nuorten arjessa koronakeväänä. Sosiaalisen median rooli näyttäytyi selviytymisen kannalta tärkeänä. Se kasvatti poikkeusolojen aikana resilienssiä tarjoamalla mahdollisuuden käyttää erilaisia coping-keinoja. Poikkeusolojen alussa some näyttäytyi alustana, jonne nuoret kokoontuivat. Somea tulkittiin poikkeusolojen alussa hätäkokoontumispaikkana, jonne nuoret suuntasivat etsimään ja jakamaan tietoa sekä purkamaan omia tunteitaan kriisin alussa, mikä kuvastaa somea resilienssin lähteenä. Aineistosta rakentui kuusi erilaista coping-keinoa. Poikkeusolojen aikana nuoret alkoivat hyödyntää somea eri tavoin uudelleenorganisoitumiseen ja arjesta selviytymiseen. Tässä vaiheessa some näyttäytyi ikään kuin työkalupakkina, josta nuoren on ollut mahdollista poimia itselle tarpeellisia coping-keinoja. Aineistosta rakentui coping-keinoja, jotka ovat muun muassa uudelleenorganisoituminen, sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitäminen, optimismi ja huumori somessa, uuden oppiminen ja itsereflektointi, passiivinen selaaminen todellisuuden pakokeinona ja kontrollin tunteen hakeminen. Poikkeusolojen jatkuessa näyttäytyi somen roolin muuttumista. Analyysissä syntyneistä luokista muodostettiin lopuksi poikkeusolojen aikaisen somen käytön malli, joka kuvaa aineistosta rakentuneita somen rooleja, käytön kolmea vaihetta ja kolmea käyttäjäprofiilia. Tulokset onnistuivat valottamaan nuorten kokemuksia ja syventämään ymmärrystä siitä, millainen rooli sosiaalisella medialla oli poikkeusolojen aikana. Tutkielman tulokset onnistuivat avaamaan näitä ilmiöitä laadullisesti, sillä aikaisemmat selvitykset olivat pääosin tilastollisia, eikä niistä välittynyt nuorten ääni tarpeeksi syvällisesti. Nuorten kokemusten ja sosiaalisen median roolin ymmärtäminen on erityisen tärkeää varsinkin nyt, kun koronakriisi on jatkunut jo yli vuoden.
  • Thune, Mikael (2022)
    Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin miten HAUS kehittämiskeskus Oy:n (aiemmin Hallinnon kehittämiskeskus) järjestämän Uudistuja-koulutusohjelman läpikäyneet henkilöt kuvailivat sen vaikutuksia. Heiltä kysyttiin, onko koulutusohjelma vaikuttanut heidän asenteisiinsa, toimintatapoihinsa ja edustamiensa organisaatioidensa toimintaan, sekä miten hyödylliseksi he kokivat koulutuksen kokonaisuudessaan. Tutkimuksen tavoite oli kartoittaa ja luoda kokonaiskuvaa Uudistuja-koulutusohjelman vaikutuksista. Tutkimus on tehty toimeksiantoa koulutusohjelman toteuttaneelle asiantuntijaorganisaatiolle, HAUS Oy:lle. Aineisto koostuu yhdeksästä Uudistuja-koulutusohjelman läpikäyneen henkilön haastattelusta, jotka suoritettiin puolistrukturoituina virikehaastatteluina. Kaikki haastattelut toteutettiin 2020, syyskuun ja joulukuun välisenä aikana. Aineisto on analysoitu tutkimuksen teoreettiseen viitekehyksen Kirkpatrickin viitekehystä soveltaen, jolloin analyysitasot koostuvat asenteista, omasta toiminnasta, organisaatio toiminnasta sekä hyödyistä. Haastateltavat kertoivat Uudistuja-koulutusohjelman vaikuttaneen kattavasti heidän asenteisiinsa, mm. muuntuneiden näkökulmien, prosessien ja verkostojen liittyvien käsityksien myötä. Omaan toimintaan liittyviä muutoksia esiintyi mm. organisointi ja viestimistavoissa, sekä vaihtelevina toimintamalli - muutoksina. Organisaatio tason muutoksia edusti puolestaan toimintamallimuutokset, rakenteelliset muutokset sekä muuntuneet käytänteet tai asenteet liittyen organisaatioiden johtotason yhteistyöhön ja viestimistapoihin. Analyysitasoja yhdistävät esiintymät koostuivat muutoksista johtamis- ja toimintamalleissa, näkökulmissa, viestimistavoissa, sekä lisääntyneestä verkostoitumisesta ja yhteistyöstä. Tämän lisäksi haastateltavat kertoivat kehittyneensä laajasti, mm. laajentuneen itsetuntemuksen myötä. Kokonaisuudessaan on Uudistuja -koulutusohjelma vaikuttanut moniulotteisesti koulutettavien asenteisiin, toimintatapoihin sekä heidän edustamiensa organisaatioiden toimintaan. Haastateltavat kertoivat oppineensa kattavasti valtionhallinnon ja sen edustamien yksiköiden toiminnasta, sekä kehittyneensä omassa johtamistyössään.
  • Pikarinen, Anni (2021)
    Hoitoalalla on jatkuvasti kasvava työvoimapula, mutta samaan aikaan erilaisten selvitysten mukaan myös alanvaihtohalukkuus hoitoalan työntekijöillä on lisääntynyt sekä alalle hakeutuvien määrä laskenut. Monien selvitysten mukaan yhtenä merkittävänä syynä alanvaihtohalukkuudelle on ollut työn vaatimustasoon ja vastuullisuuteen nähden matala palkkataso. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella, millaisia työmotivaation ja palkitsemiseen liittyviä teemoja hoitoalan henkilökunnan alanvaihtoa käsittelevissä internet-diskursseissa rakentuu ja minkälaiseksi rahallinen palkitseminen rakentuu näissä diskursseissa. Aineistonani toimii Iltalehdessä 10.10.2020 julkaistu iltapäivälehtiartikkeli sekä lehtiartikkelin yhteydessä olleessa kommenttikentässä käyty verkkokeskustelu. Lehtiartikkeli koostui neljän entisen hoitajan haastattelusta, joissa he kertoivat, miksi ovat vaihtaneet tai vaihtamassa ammattia. Käytin aineistoni analyysin välineenä konstruktionistista teema-analyysiä. Aineistosta nousi esiin neljä pääteemaa hoitoalan henkilökunnan alanvaihtoon liittyen: 1) rahallinen palkitseminen 2) työympäristöön liittyvät tekijät (jotka jakautuivat edelleen kolmeen alateemaan: a. fyysinen kuormittavuus ja fyysinen vaaran uhka, b. henkinen kuormittavuus ja vastuu ja c. epäsäännölliset työajat), 3) työn sisältö ja mahdollisuus kehittyä sekä 4) johtaminen ja työstä saatu arvostus. Näistä erityisesti rahallinen palkitseminen nousi tässä aineistossa erityisen merkittäväksi teemaksi. Rahallinen palkitseminen myös nivoutui muihin teemoihin, ja muut esiin nousseet teemat kuvattiin aineistossa usein rahalliseen palkitsemiseen jollain tavalla liitettyinä. Sosiaalipsykologian alalla palkitsemisen ja työmotivaation suhdetta on tutkittu aikaisemmin enimmäkseen tilastollisilla tutkimusmenetelmillä. Tässä tutkimuksessa rakentuva kuva työmotivaatiosta ja palkitsemisesta on osin erilainen kuin aiheesta aiemmin tehdyssä kvantitatiivisessa tutkimuksessa. Tämä tutkielma osoitti, että myös laadullinen tutkimus aiheesta on tärkeää, jotta saadaan tilastollisten syy-seuraussuhteiden lisäksi selville myös toisenlaista tietoa aiheesta.
  • Eränen, Liina Sofia Eleonoora (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1994 uponneen M/S Estonian pelastustöihin osallistuneiden autolauttojen henkilökunnan traumaperäisen stressin oireita (PTSD). Tutkielman tavoitteena on selvittää millainen yhteys trauman aikana koetulla pelolla, trauma-altistuksella sekä psykologiseen debriefing-tilaisuuteen osallistumisella on suuronnettomuuden aiheuttamien PTSD-oireiden voimakkuuteen. Teoriataustana hyödynnetään Janoff-Bulmanin perususkomusten teoriaa, jonka mukaan traumaattisia kokemuksia kohdanneiden yksilöiden voi olla haastava sisällyttää traumakokemuksiaan maailmankuvaansa, mikä johtaa tiedonkäsittelylle keskeisten perususkomusten pirstaloitumiseen. Teorian mukaan traumaattisille kokemuksille on tyypillistä, että yksilö joutuu kohtaamaan haavoittuvuutensa sekä ympäristönsä epäoikeudenmukaisuuden. Aineistona toimii vuonna 1995 poikkileikkausaineistona kerätty survey-kysely, johon ovat vastanneet Merimies Unionin jäsenet (N = 636), jotka työskentelivät pelastustöihin osallistuneilla autolautoilla onnettomuuden aikoihin. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan onnettomuusyönä työvuorossa olleita henkilökunnan jäseniä (N = 261). Analyysimenetelminä käytettiin muun muassa eksploratiivista faktorianalyysia, Pearsonin korrelaatiokertoimia sekä usean muuttujan lineaarista regressioanalyysia, joilla selvitettiin tutkielmalle asetettuja hypoteeseja. Lisäanalyyseina hyödynnettiin moderaatioanalyysia sekä yksisuuntaista varianssianalyysia. Tulosten mukaan koettu pelko on tilastollisesti erittäin merkitsevästi yhteydessä PTSD-oireiden voimakkuuteen, oletusten mukaisesti. Onnettomuuden aikaisille järkyttäville tapahtumille altistumisen havaitaan olevan negatiivisessa yhteydessä koettujen PTSD-oireiden voimakkuuteen tilastollisesti jokseenkin merkitsevästi, mikä on ristiriidassa lähtöoletusten kanssa. Debriefing-tilaisuuteen osallistumisen havaitaan olevan tilastollisesti merkitsevästi positiivisessa yhteydessä koettujen PTSD-oireiden voimakkuuteen, mikä on niin ikään lähtöoletusten vastaista. Jatkotarkasteluissa havaittiin trauma-altistuksen ja debriefingiin osallistumisen moderoivan PTSD-oireiden voimakkuutta tilastollisesti merkitsevästi. Interaktiotermin visuaalisissa tarkasteluissa altistumattomilla ja debriefingiin osallistuneilla vastaajilla havaittiin olevan tilastollisesti merkitsevästi voimakkaampia PTSD-oireita verrattuna muihin vastaajiin. Altistuneiden joukossa PTSD-oireiden voimakkuus on keskiarvoisesti yhtä suurta, riippumatta siitä onko vastaaja osallistunut debriefingiin. Keskiarvoisesti vähiten oireita havaitaan altistumattomilla ja debriefingiin osallistumattomilla vastaajilla. Tutkielman tulokset tukevat aiemman tutkimuksen havaintoja trauman aikaisen pelon vaikutuksista uhrien PTSD-oireiden voimakkuuteen. Tulokset antavat lisäksi viitteitä siitä, ettei trauma-altistuksen ja PTSD-oireiden voimakkuuden yhteyttä voida pitää niin yksiselitteisenä kuin aiempi kirjallisuus on joskus olettanut. Jatkossa tulisi tarkastella laajemmin voiko yksilön toiminta, kuten muiden uhrien auttaminen trauman aikana muodostua oireilta suojaavaksi tekijäksi.Tutkielman tulosten sekä aiempien tutkimusten perusteella debriefingin käyttöä tulee tarkastella kriittisesti. Aiemmassa tutkimuksessa on harvemmin tarkasteltu trauma-altistuksen sekä debriefingin interaktioiden vaikutusta PTSD-oireiden voimakkuuteen. Tutkielman tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että debriefing saattaa vaikuttaa eri tavoin eri trauma-altistuksen kohdanneiden uhrien toipumiseen. Tulosten perusteella keskiarvoisesti voimakkaimmista oireista kärsivät vähiten altistuneet sekä debriefingiin osallistuneet vastaajat. Traumoista toipumisen näkökulmasta olisi jatkossa tärkeää selvittää kenelle debriefingiin osallistuminen on hyödyllistä ja kenelle se saattaa olla haitallista.