Browsing by study line "Viestintä"
Now showing items 21-40 of 128
-
(2020)Tämän tutkimuksen tarkoitus on kartoittaa asiantuntijoiden suhtautumista sosiaalista mediaa ja niiden algoritmeja sekä personointia kohtaan. Tutkimuksen lähtökohtana on sosiaalisen median muuttama tapamme vastaanottaa tietoa maailmasta ja ajankohtaisista aiheista. Sosiaalisen median vaikutus esimerkiksi sosiaalisten kuplien muodostumiseen on puhuttanut julkisuudessa paljon, mutta aihe jakaa tutkijoiden mielipiteitä vahvasti. Vaikka monet tutkijat ovat kyseenalaistaneet kuplien muodostumisen, niistä puhutaan edelleen paljon. Ja vaikka julkisessa keskustelussa on lisääntynyt puhe sosiaalisen median mahdollisista haittapuolista ja sen seurauksena luottamus palveluita kohtaan on käyttäjien keskuudessa horjunut, palveluiden käyttö ei ole suinkaan vähentynyt. Tässä tutkimuksessa pyrin selvittämään asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, kuinka sosiaalinen media vaikuttaa tapaamme saada tietoa ja mikä rooli käyttäjän omalla toiminnalla on tiedon kulussa. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla neljää sosiaalisen median ja algoritmien parissa työskentelevää asiantuntijaa. Kaksi haastateltavaa työskentelee tutkijana ja kaksi sosiaalisen median algoritmien parissa konsultteina. Haastattelut analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia hyödyntäen. Haastateltujen asiantuntijoiden näkemykset sosiaalisesta mediasta ja algoritmeista sekä suhtautuminen niitä kohtaan mukailivat vahvasti yleistä asiantuntijoiden suhtautumista: he näkivät palveluissa paljon hyvää, mutta suhtautuivat kriittisesti moniin vallitseviin suuntauksiin ja kehityskulkuihin. Haastateltavien näkemyksen mukaan palveluiden käyttäjillä on merkittävä vaikutus siihen, millaista sisältöä algoritmit näille personoivat. Käyttäjät eivät kuitenkaan ole tietoisia omasta vaikutuksestaan tai mahdollisuuksistaan vaikuttaa sisältöjen personointiin. Kaikissa haastatteluissa korostui sosiaalisen median kasvanut merkitys ihmisten arjessa. Sosiaalisen median hyödyt yksittäisille käyttäjille ovatkin niin suuret, että mahdollisia haittoja on helppo ylenkatsoa. Sen sijaan, että käyttäjien tietoisuutta potentiaalisista ongelmista pyrittäisiin lisäämään, ehkä tärkeämpää olisikin saada käyttäjät välittämään. Vaikka sosiaalisen median vaikutusta sosiaalisten kuplien muodostumiselle on monissa tutkimuksissa kyseenalaistettu, ei ajatusta niistä kannata kuitenkaan haudata ja hylätä. Erityisesti, koska sosiaalisen median palvelut ja niihin liittyvä teknologia kehittyvät huomattavasti nopeammin kuin kattava tutkimustieto aiheesta, on sosiaaliseen mediaan liittyvä keskustelu ajankohtaista ja tärkeää.
-
(2020)Tässä maisterintutkielmassa pyritään vastaamaan työnantajabränditutkija Lara Morokon ja Mark D. Uncles’n vetoomukseen työnantajabrändikokemusten tutkimiseksi ja tarkastelemaan sitä, millainen rooli työnantajabrändikokemuksilla on työnantajan houkuttelevuuden rakentumisessa. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen puitteissa tutkitaan sitä, millaiset työnantajabrändikokemukset koetaan vaikuttavimpina. Toinen tutkimuskysymys tarkastelee puolestaan sitä, millaiset työnantajabrändimielikuvat lisäävät työnantajan houkuttelevuutta. Kolmas tutkimuskysymys perehtyy siihen, miten tutkimuksessa sovellettu työnantajabrändikokemuksen käsite täydentää työnantajabrändin tutkimusta. Tutkimusaineisto koostuu kuuden Suomessa työskentelevän ohjelmistokehittäjän teemahaastatteluista. Ohjelmistokehittäjät ovat työnantajabrändin tutkimuksen näkökulmasta kiinnostava kohde siksi, että heistä on digitalisaation myötä tullut haluttua työvoimaa, joista työnantajat kilpailevat kiivaasti. Analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jossa analyysirunkoina hyödynnettiin työnantajabrändikokemuksen käsitettä sekä Pierre Berthonin ym. luomaa ja Mira Matilaisen suomalaisiin ohjelmistokehittäjiin soveltamaa työnantajabrändin houkuttelevuutta mittaavaa EmpAt-mallia. Tutkimustulokset osoittavat, että vaikuttavimmiksi koetaan sellaiset työnantajabrändikokemukset, jotka ovat ihmisten—mieluiten ennalta tuttujen yrityksen työntekijöiden—välittämiä ja joissa työnhakija saa sisäpiiritietoa siitä, millaista yrityksessä on olla töissä. Houkutteleviksi mielletään kovamaineiset työnantajat, jotka tarjoavat rennon, yhteisöllisen ja ihmiskeskeisen työympäristön ja tukevat työntekijöidensä ammattitaidon kehittymistä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että tulevien kollegojen työntekijäkokemuksella on merkittävä vaikutus siihen, miten houkuttelevaksi työnhakijat työnantajayrityksen mieltävät. Perinteisen, viestinnän ja markkinoinnin keinoin tehtävän työnantajabrändäyksen sijaan yritysten saattaakin olla kannattavampaa keskittyä nykyisten työntekijöiden työntekijäkokemuksen kehittämiseen. Tutkimuksen perusteella työnantajien tulisi keskittyä erityisesti luomaan epäformaali ja työntekijöitä sekä yhteisöä arvostava työympäristö, jossa panostetaan työntekijöiden ammatillisen kehityksen tukemiseen. Ammattitaitoiset työntekijät ovat omiaan nostattamaan työnantajan mainetta, joka niin ikään houkuttelee työntekijöitä yrityksen palkkalistoille. Tutkimuksessa todettiin myös, että työnantajabrändikokemuksen käsite täydentää työnantajabrändin tutkimusta tarjoamalla tutkijoille näkökulman, joka ottaa huomioon sekä yrityksen markkinoinnin ja viestinnän keinoin kehittämän työnantajabrändin, että subjektiivisen työntekijä- ja työnhakijakokemuksen. Työnantajabrändikokemuksen linssin läpi katsottuna työntekijät ja hakijat nähdään passiivisen yleisön sijaan aktiivisina toimijoina, joilla on paljon valtaa määritellä, millaiseksi yrityksen työnantajabrändi mielletään. Yritysten mahdollisuudet hallita ja kontrolloida työnantajabrändipääoman muodostumista sen sijaan nähdään aiempaa rajallisempina. Työnantajabrändikokemus syntyy työnantajabrändin ja työntekijäkokemuksen vuorovaikutuksessa ja tuottaa työnantajabrändimielikuvia, joista työnantajabrändipääoma puolestaan muodostuu. Tämän uuden käsitteen avulla niin tutkijat, kuin työnantajatkin voivat lisätä ymmärrystään siitä, miten työnantajabrändipääoma kumuloituu työnhakijakokemuksen, työntekijäkokemuksen ja työnantajabrändäyksen vaikutuksen tuloksena.
-
(2020)Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ilmastonmuutosta kulttuurisena ilmiönä. Teoriakehyksenä tutkimuksessa toimii kulttuurisen trauman teoria, joka painottaa trauman kollektiivista ja kulttuurista luonnetta sekä tuo esiin trauman kerronnallistamisen prosessin osana trauman kokemista. Ilmastonmuutos ymmärretään tutkimuksessa kulttuurisena traumana. Lokakuussa 2018 julkaistiin hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) raportti Global Warming of 1,5 °C, joka käänsi julkisen keskustelun vahvemmin kohti ilmastonmuutosta. Raportin julkaisu ja sen ympärillä käyty keskustelu nähdään pro gradu -tutkielmassa kulttuurisen trauman realisoijana. Tutkimus on laadullinen ja pohjaa kulttuurintutkimukselliseen ymmärrykseen tiedosta. Tutkimuksen aineistona toimii kaksitoista suomalaista kolumnia eri aikakausi- ja sanomalehdistä. Kertomusten yleistettävyys ei ollut aineiston analyysin tavoitteena. Aineiston erittelyn metodina käytettiin kulttuurisen trauman teoriaa, joka pyrkii löytämään trauman sanallistamisesta mallikertomuksia. Menetelmässä etsittiin teksteistä kivun laatua, uhria, vastuunkantajaa ja uhrin suhdetta laajempaan yleisöön. Tutkimuksen analyysissa tarkasteltiin, millaisia kertomuksia aineistosta löytyy ja voidaanko nämä kertomukset nähdä traumaattisina mallikertomuksina. Mallikertomuksella viitataan tutkielmassa kulttuuriseen tarinavarantoon, josta yksilöt ammentavat määritellessään itseään ja elämänkulkuaan. Tutkimuksessa paikannettiin em. menetelmän avulla aineistosta kaksi vallitsevaa kertomusta, jotka nimettiin ”Inhimillisen kontrollin kriisi” -kertomukseksi sekä ”Järjestyksen ylläpito” -kertomukseksi. ”Inhimillisen kontrollin kriisi” tulkitsee ilmastonmuutosta inhimillisenä tragediana. Tässä kertomuksessa luonto näyttäytyy peilinä, joka paljastaa inhimillisen perisynnin. ”Inhimillisen kontrollin kriisi” -kertomus jaettiin vielä kahteen alakertomukseen loppuratkaisujen perusteella: nämä nimettiin ”Vaikeuksien kautta voittoon” sekä ”Syntien sovittaminen” -kertomuksiksi. Ensimmäisessä ihminen voittaa ilmastonmuutoksen, toisessa ihminen tuhoutuu ja sovittaa näin syntinsä. ”Syntien sovittaminen” -kertomuksesta löytyi myös raamatullisia viittauksia. ”Järjestyksen ylläpito” puolestaan korostaa ihmisen rationaalista päättelykykyä ja vetoaa nimensä mukaisesti vallitsevan järjestyksen säilyttämiseksi muutoksen vaarallisuuteen vedoten. Kun ”Inhimillisen kontrollin kriisi” -kertomus vetoaa tunteisiin, ”Järjestyksen ylläpito” vetoaa järkeen. Tutkimuksessa päädyttiin siihen, että ”Inhimillisen kontrollin kriisi” on traumaattinen mallikertomus, mutta ”Järjestyksen ylläpito” ei täytä traumaattisen mallikertomuksen vaatimuksia. Kertomuksista löytyi myös yhteisiä piirteitä. Molemmissa korostetaan ihmisen valtaa luonnon yli. Valtapositiossa on huomattavissa yhtäläisyyksiä valistusfilosofiseen ajatteluun. Kertomukset tukevat myös aiemmassa tutkimuksessa esitettyä ”ympäristön perisynnin” ajatusta, jossa ihminen asetetaan universaalina toimijana vastuuseen ilmastonmuutoksesta. Tällöin sivuutetaan globaali rakenteellinen epätasa-arvo. Lisäksi kertomukset ovat tietyiltä osin kytköksissä toisiinsa: ”Inhimillisen kontrollin kriisi” hyödynsi ”Järjestyksen ylläpito” -kertomusta ja toisin päin. Tämä hyödyntäminen ilmeni esimerkiksi vastustajan kuvailun tasolla. Kaiken kaikkiaan kertomuksista on havaittavissa voimakas kertomuksellinen eronteko ihmisen ja luonnon välillä. Tutkimus täydentää tieteellistä ymmärrystä ilmastonmuutoksesta, ei vain luonnontieteellisenä, vaan myös kulttuurisena ilmiönä.
-
(2023)Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan ikäihmisten toimijuutta rakentavia diskursseja valtioneuvoston tiedotustilaisuuksissa sekä sitä, miten vastuuta eri rajoitustoimenpiteiden noudattamisesta ja ikäihmisten suojaamisesta jaettiin diskursseissa. Tutkielman tarkoituksena on osoittaa, kuinka erilaisten sosiaalisen ulossulkemisen prosessien voidaan nähdä riistäneen ikäihmisiltä heidän toimijuutensa ja autonomiansa suhteessa heitä koskevaan päätöksentekoon. Tutkielma tarjoaa tilaisuuden kielenkäytön seurauksia tuottavan luonteen sekä institutionaalisessa kielenkäytössä rakentuvien merkitysjärjestelmien tarkasteluun. Tutkielman teoreettisena taustana hyödynnetään aikaisempaa tutkimusta viranomaisviestinnästä osana kriisinhallintaa, ikäihmisten asemasta yhteiskunnassa ja toimijuuden eri tulkinnoista. Analyysimenetelmänä käytetään diskurssianalyysia sekä Ernesto Laclaun ideologia- ja diskurssianalyysin keskeisiä käsitteitä. Esimerkiksi yhteiskunta nähdään Laclaun diskurssiteorian tapaan artikulaation tuotteena ja diskursiivisena tilana. Tutkielman aineisto koostuu kahdestatoista koronapandemian alkuvaiheessa maaliskuussa 2020 julkaistusta tiedotustilaisuustallenteesta, jotka ovat edelleen katsottavissa valtioneuvoston YouTube-kanavalla. Laclaun diskurssiteorian avulla aineistosta tunnistetaan kolme ikäihmisten toimijuutta rakentavaa diskurssia: suojeludiskurssi, riskidiskurssi ja haavoittuvuusdiskurssi. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten ja ketä tiedotustilaisuuksissa vastuutettiin. Aineistosta esiin nousevien havaintojen valossa voidaan todeta, etteivät pandemian aikaiset suositukset ja rajoitustoimenpiteet onnistuneet huomioimaan yli 70-vuotiaiden ikäryhmän heterogeenisuutta. Ikääntyneiden kontekstuaalisten erojen ohittaminen ja sosiaalisen eristyneisyyden edellyttäminen lisäsivät myös erilaisten ikäihmisten toimintakykyä heikentävien seurausten, kuten ahdistuksen esiintyvyyttä. Tutkimus osoittaa kuinka pandemian aikana ikä on määritellyt olennaisesti sitä, ketä on ollut sosiaalisesti hyväksyttyä asettaa eristyksiin. Toimijuutta rakentavien diskurssien muodostumiseen vaikutti myös se, ketkä rajattiin me-ryhmän ulkopuolelle. Vastuuta rajoitustoimenpiteiden noudattamisesta jaettiin yhteisesti sekä ikäihmisille itselleen että me-ryhmään kuuluville kansalaisille. Ennen kaikkea työn pyrkimyksenä on osoittaa, että vaikka vallitsevat suositukset ja rajoitustoimenpiteet eivät olleet välttämättä tarkoitettu syrjiviksi, ne onnistuivat normalisoimaan erilaisia syrjiviä käytäntöjä. Ikäihmisten suojelemiseksi toimeenpantujen rajoitustoimien pitkän aikavälin seurauksia ei vielä maaliskuussa juuri pohdittu. Ikääntyneet jäivät myös poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle, vaikka olivat rajoitustoimenpiteiden keskiössä. Lisäksi toimijuuden käsite oli jatkuvan uudelleenmäärittelyn kohteena ja toimijuutta rakentavat diskurssit näyttäytyivät ennen kaikkea pyrkimyksinä hallita diskursiivista kenttää ja oikeuttaa ikäihmisiin kohdistuneita rajoitustoimenpiteitä.
-
(2024)Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan Suomessa keväällä 2022 käytyä uutisointia sotilasliitto Natoon liittymisestä. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena on selvittää, kuinka keskustelua Natoon liittymisestä mediassa rakennettiin valikoitujen medioiden toimesta ja millaisia kehyksiä tässä mediakeskustelussa käytettiin. Tutkielman kantava ajatus on, että julkaisemalla erilaisia Natoa käsitteleviä uutisia ja mielipidekirjoituksia, media vaikuttaa epäsuorasti ihmisille muodostuvaan mielikuvaan sotilasliitosta ja Suomen mahdollisesta jäsenyydestä. Tutkielman aihe sijoittuu osaksi laajempaa kokonaisuutta: yhteiskunnallista keskustelua ja politiikan medioitumista. Maisterintutkielman teoriapohja pohjautuu medioitumisen ja erityisesti politiikan medioitumisen käsitteeseen. Tutkielman aineistona toimii Ylen, Helsingin Sanomien sekä Iltalehden uutisointi Natoon liittyen keväällä 2022. Kehysanalyysia tutkimusmenetelmänä hyödyntäen arvioitiin sitä, millaisia kehyksiä Nato-uutisoinnista on havaittavissa ja nousevatko jotkin kehykset hallitseviksi. Kehysanalyysiä hyödyntämällä tunnistin aineistosta viisi hallitsevaa kehystä, jotka nimesin seuraavalla tavalla: 1) Väistämätön kehityskulku kehys, 2) Venäjän uhka kehys, 3) Yhdessä Ruotsin kanssa kehys, 4) Varautumisen kehys sekä 5) Militaristinen kehys.
-
(2021)Suomalaiseen ilmastopolitiikkaan vaikuttaa moninainen joukko intressiryhmiä tuotannon organisaatioista ympäristöjärjestöihin. Vaikuttavuutta ilmastopolitiikassa tuo verkostoituminen hallinnon kanssa, sekä hallinnon kanssa jaettu arvopohja: useimmiten näkemys siitä, että talouden etu on turvattava. 1900-luvun loppupuoliskolta tätä vaikuttavuutta on rakennettu vaikuttajaviestinnän avulla. Viestintäala on kasvanut, ja sen yhteiskunnallista merkitystä on herätty tutkimaan kriittisesti. Tutkielma on haastattelututkimus yhdeksän suomalaisen ilmastopolitiikan intressiryhmän vaikuttajaviestijän kokemuksista työstään. Aineistoa on analysoitu laadullisesti erottamalla siitä pieniä tarinoita, antenarratiiveja, ja arvioimalla, millaisen kuvan ne antavat vaikuttajaviestijöiden työn arjesta ja arvoista, ammattieetoksesta. Työn teoreettisena viitekehyksenä on ammatillista itseymmärrystä kuvaava ammattieetoksen käsite. Tuloksena on neljä eetosta vaikuttajaviestijän työstä ilmastopolitiikan kentällä. Eetoksista käy ilmi, että vaikuttajat kokevat työnsä itselleen tärkeiden arvojen, ilmastovastuullisuuden, talousvastuullisuuden tai tiedepohjaisuuden puolustajina. He kokevat työnsä olevan tavanomainen osa deliberatiivista demokratiaa. Vaikuttajaviestintää he pitävät tehokkaampana ja asiantuntevampana tapana vaikuttaa, kuin julkista vaikuttamista. Toisaalta vaikuttajat myös kokivat vaikuttajaviestinnän merkityksen suomalaiselle ilmastopolitiikalle julkista käsitystä vähäisemmäksi. Analyysin ote on kriittinen: ammattieetoksen kertomusten ymmärretään olevan paitsi totuuden heijastelua, myös politiikan teon välineitä. Johtopäätös on, että ammattieetokset kuvastavat niin vaikuttajaviestijöiden ammatillista itseymmärrystä, kuin suomalaista ilmastopolitiikkaa. Ammattieetokset sisältävät ristiriitoja ja neuvotteluita merkityksistä. Ne kuvaavat liikkeessä olevan alan elävää tarinaa.
-
(2022)Ilmastonmuutoksen hillintää on kuvailtu ”yhteiseksi hyväksi”, vaikka ilmastotoimien hyödyt eivät jakaudu tasaisesti. Maailman rikkain osuus väestöstä on vastuussa suurimmasta osasta maailman päästöjä, mutta haavoittuvamassa asemassa ilmastonmuutoksen edessä olevilla on vähemmän vaikuttamismahdollisuuksia. Tunnustavan ilmasto-oikeudenmukaisuuden ytimessä onkin saavuttaa tasapuolinen osallistumismahdollisuus yhteiskunnan toimintaan sekä edistää haavoittuvassa asemassa olevien oikeuksien toteutuminen. Tutkielman tavoite on selvittää, millaisia ilmastonmuutoksen ratkaisuja ja osallistumismahdollisuuksia ilmastonmuutoksen kuvissa rakentuu. Tutkielman aineisto koostuu vuoden 2021 Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojuttujen 323 ihmisteemaisesta pääkuvasta ja niitä kehystävistä juttujen teksteistä. Yhdessä lehdet antavat yhtä lehteä laajemman kuvan Suomen mediakentästä, ja toisaalta kaksi lehteä mahdollistaa kuvastojen välisen vertailun. Representaatioita tarkastellaan konstruktivistisen suuntauksen mukaisesti määrällistä sisällönanalyysia ja laadullista kehysanalyysia yhdistellen intersektionaalisen lähestymistavan avustamana. Kuvien inklusiivisuutta lähestytään kahden tutkimuskysymysten kautta: 1) Miten yhteiskunnallisesti erilaisissa positioissa olevat ihmiset ovat mukana ilmastonmuutoksen ratkaisuissa Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojuttujen ihmisteemaisissa pääkuvissa? 2) Miten inklusiivisia ilmastonmuutosta koskevat ihmisteemaiset pääkuvat ovat? Vuonna 2021 järjestetyn suuren ilmastonmuutoskonferenssin laaja uutisointi ja ilmastonmuutoksen yleinen käsittely Suomen kontekstista määrittelivät suurelta osin kuvastoa. Vaikka perinteiset uutiskriteerit ohjailivat juttuaiheita, olisi representaatiot olleet inklusiivisempia toisenlaisilla kuvavalinnoilla. Kehystäminen vahvisti kuvissa esiintyvien valta-asemaa ja superrikkaiden liikeyritysten miesjohtajien osuus ja kritiikittömät kehystämisen tavat korostuivat etenkin Helsingin Sanomissa. Ilmastonmuutoksessa haavoittuvassa asemassa olevat alkuperäiskansat ja eteläisen pallonpuoliskon väestöt jäivät kuvastossa marginaaliin, eikä heitä näkynyt Maaseudun Tulevaisuudessa lainkaan ratkaisijoiden roolissa. Tutkielma tuo lisäymmärrystä valokuvien käytön inklusiivisuudesta ilmastonmuutoksen kuvissa. Lisäksi tutkielma tuo esiin, millaisia erilaisia toimijuuksia ilmastonmuutoskuviin rakennettiin yhteiskunnallisen aseman ja ilmastoratkaisujen suhteen vuoden 2021 Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojutuissa. Jatkossa vertaileva analyysi historiallisista muutoksista ilmastokuvastoissa voisi syventää ymmärrystä ilmastokuvien inklusiivisuudesta ja toimituskäytäntöjen tutkiminen puolestaan ilmastokuvaston yksipuolisuudesta.
-
(2024)Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella kehysanalyysin keinoin, millaisia kehyksiä suomalainen journalistinen media hyödyntää ilmastonmuutoksesta uutisoidessa syksyllä 2019 verraten kevääseen 2020. Tutkimukseni aineistona olivat Ylen ja Helsingin Sanomien verkossa julkaistut toimitukselliset uutisjulkaisut syksyllä 2019 ja keväällä 2020, joissa mainittiin sanat ”ilmasto” tai ”ilmastonmuutos” joko uutisen otsikossa, tai leipätekstissä. Aineistohavainnoissa pystyin tunnistamaan erilaisia vallitsevia tulkintoja ilmastonmuutoksesta ja havainnoimaan ilmastonmuutoksessa esiintyvien uutiskehyksien muutoksia. Tutkimukseni sijoittuu laadullisen joukkoviestinnällisen tutkimuksen paradigmaan. Hyödynsin joukkoviestinnällisessä tutkimuksessa suosittua vertailevaa kehysanalyysia tutkimukseni menetelmänä. Kehysanalyysin tarjoamaan keinovalikoiman ja joukkoviestinnällisten teorioiden avulla, tunnistin ilmastonmuutoksen kehystämistapojen muuttunen koronapandemian aikana merkittävästi. Tutkielmassani havainnoin koronapandemian ja ilmastonmuutoksen retorisen risteyksen johtaneen uudenlaiseen varovaisen optimismin kehykseen, missä ilmastonmuutos kehystettiin yhteiskunnallista yhteistyötä korostavien narratiivien avulla. Kehysanalyysiini perustuvien havaintojen avulla, voin todeta koronapandemian asettuneen osaksi ilmastonmuutoksen uutiskehyksiä, asettamalla uudenlaisen tavan käsitellä kriisien yhteiskunnallista hallittavuutta. Aineistovertailu osoitti kestävän kehityksen paradigman asettuvan ilmastouutisointia dominoivaksi tilannemääritelmäksi, vaikuttaen merkittävästi siihen, minkälaisena suuren yleisön käsitykset ilmastonmuutoksesta rakentuivat osana uutismedian tarjoaman informaatioympäristön tulkintoja. Tutkimukseni tulos on merkittävä, koska aiemmin tuotettua vertailevaa kehysanalyyttista tutkimusta suomalaisen mediakentän ilmastomuutoksen kehystavoista on tuotettu hyvin vähän. Vertaileva kehysanalyyttinen tutkimukseni tarjoaa katsauksen siihen, miten koronapandemian kaltainen nopea yhteiskunnallinen kriisi asettuu osaksi ilmastonmuutoksen kaltaista pitkän aikavälin kriisiä. Havainnot uutiskehysten muutoksista ovat merkittäviä, koska ne heijastelevat erityisesti uutismedian valtaa tuottaa erilaisia käsityksiä ilmastonmuutoksen kaltaisesta pitkän aikavälin monimutkaisesta kriisistä.
-
(2023)Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi fossiilisen energian tuotantoa ja käyttöä on vähennettävä merkittävästi. Fossiiliteollisuus on 1900-luvun lopusta asti vastustanut hillintää viestinnässään, alun perin kieltämällä ilmastonmuutos ja korostamalla hillinnän haittavaikutuksia. 2000-luvun alusta asti fossiiliteollisuus on alkanut myöntää hillinnän tärkeyden, mutta samalla oikeuttanut riittämättömän toiminnan ja fossiilisen energian käytön jatkamisen. Tällaista viestintää voidaan kutsua ilmastoviivytykseksi. Tämän tutkielman tavoite on tutkia miten ilmastoviivytyksen diskurssit ilmenevät Fortumin ja Nesteen vastuullisuusraporteissa ja millä tavalla raporteissa esiintyvät diskurssit ylläpitävät tai haastavat fossiilihegemoniaa. Fortumin ja Nesteen kasvihuonepäästöt ovat suomalaisten yhtiöiden korkeimmat ja molempien liiketoiminta perustuu pääosin fossiilisen energian tuotantoon. Kysymyksenasettelun lähtökohtana on ilmeinen konflikti yhtiöiden kestävyyttä painottavan viestinnän ja korkeapäästöisen ydintoiminnan välillä. Tutkielman aineistona toimivat yhtiöiden kaikki tähänastiset GRI-standardin mukaiset vastuullisuusraportit, eli Fortumin vastuullisuusraportit vuosilta 2010–2022 ja Nesteen vastuullisuusraportit vuosilta 2009–2022. Tutkielman menetelmänä toimii Fairclough’n diskurssiteoriaan perustuva korpusavusteinen diskurssianalyysi, joka hyödyntää frekvenssi-, kollokaatio- ja konkordanssianalyysia. Kyseinen teoreettinen ja menetelmällinen lähestymistapa mahdollistaa suuren aineiston analyysin ja ilmastonmuutoksen hillinnän hahmottamisen valtakonfliktina. Analyysi osoittaa, että ilmastonmuutoksen saama tila ja huomio raporteissa on kasvanut selkeästi. Raporteissa esiintyvät diskurssit ovat pääosin silti hyvin vakaita koko tutkitun ajanjakson ajalta. Yhtiöiden väliset erot ovat lähinnä painotuksissa ja vähemmän vahvoissa diskursseissa. Molempien yhtiöiden raporttien vahvimmissa diskursseissa on selkeitä piirteitä vastuun siirtämisen ja riittämättömien ratkaisujen yläluokkiin kuuluvista ilmastoviivytyksen diskursseista. Vastuu ilmastonmuutoksen hillinnästä asetetaan diskursseissa pääosin kuluttajille ja hillitsemiseksi esitetään pääosin teknologisia ja markkinapohjaisia ratkaisuja. Lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia koskevat diskurssit esittävät ilmastonmuutoksen abstraktina ilmiönä, jonka vaikutuksista miljardeihin ihmisiin jätetään puhumatta. Analyysi osoittaa myös, että molempien yhtiöiden raporteissa esiintyy fossiilisen energian korvaamisen vastadiskurssi. Diskurssi painottuu tutkitun ajanjakson myöhemmälle puoliskolle. Korvaamisen vastadiskurssi kietoutuu yhteen aineiston vahvimpien diskurssien kanssa tavalla, joka voidaan nähdä hegemonisen uudelleenneuvottelun tuloksena. Korvaamisen vastadiskurssikaan ei siis tuota subjekteja raporttien vahvimmista diskursseista poikkeavalla tavalla. Raporteissa ilmenevät diskursiiviset käytännöt eivät haasta vaan uusintavat nykyistä sosiaalista järjestystä ja fossiilihegemoniaa.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Syftet med denna magisteravhandling är att undersöka den fantasi som Isabella Löwengrip bygger upp i sin blogg. Fantasin bygger på en prestationsinriktad livsstil och i studien undersöks också hur bloggens följare förhåller sig till Löwengrips liv och fantasi. Avhandlingen tar avstamp i den offentliga debatt kring prestationssamhället och hur det får framförallt unga kvinnor att känna press på att hela tiden prestera. Med avhandlingen strävar jag efter att undersöka och förklara hur Isabella Löwengrips blogg framställer en prestationsbaserad livsstil samt fantasin och dess paradoxer. Undersökningsmetoden är kvalitativ innehållsanalys. Avhandlingens teoretiska ramverk bygger på den psykoanalytiska teorin utvecklad av Sigmund Freud och senare av Jacques Lacan, med huvudfokus på Lacans teorier som kopplar samman begreppen fantasi, njutning (enjoyment) och ett undermedvetet begär (desire). Mina resultat visar att Isabella Löwengrip bygger upp en fantasi som bygger på det eviga jagandet (och avsaknaden av) njutning. Fantasin går ut på prestera, ställa och nå mål, vara passionerad och arbeta hårt, leva disciplinerat och tidseffektivt. I fantasin är ens människovärde sammanlänkat med ens prestationer och fantasin skapar en illusion av att man till slut kommer att uppnå någonting tillräckligt stort som kommer att få en att känna tillfredsställelse. I sin blogg framstår Löwengrip som en vän för läsarna och hon delar med sig av sitt “riktiga jag” då hon delar bilder på sitt hem, sina barn och osminkade ansikte en söndag morgon. Hon talar om sina problem och sitt liv på ett sätt som gör att hon framstår som riktig, och inte som en “bloggpersona”, vilket medför att läsarna kan känna tillit och tro på att hon är en vanlig människa som de. I fantasin matas mottagare med budskapet att man måste gå över sina egna gränser för att nå sina mål. Detta visar också på den paradox och de motsättningar som döljer sig inom fantasin. Löwengrip skriver om balans och återhämtning samtidigt som hon själv behöver läkemedel för att orka jobba på grund av sin depression. För dem som inte fäster uppmärksamhet vid Löwengrips bloggtexter kan fantasin framstå som fulländad. I själva verket är det en stor paradox: Må bra, men pressa dig själv till max utan att tänka på konsekvenserna. Isabella Löwengrip har byggt upp en individuell fantasi som förstärker den kollektiva, delade fantasin bland bloggläsarna. Då Löwengrips fantasi ter sig som lockande för läsarna, anammar de delar av hennes personliga fantasi. En del bloggläsare tar däremot avstånd från fantasin. Det finns en stark jämförande aspekt i förhållandet mellan bloggläsarna och Löwengrip. Bloggläsarna ser Löwengrip och hennes livsstil som en referenspunkt dit de kan återkomma då de funderar, utvärderar eller planerar sitt liv. Oavsett om bloggläsarna till synes förhåller sig positivt eller negativt till Löwengrips livsstil, verkar det ändå som att de jämför sig med henne i någon mån.
-
(2024)Tässä tutkielmassa tarkastellaan vuosina 1979–1982 julkaistujen helsinkiläisten punkpienlehtien roolia vaihtoehtoisina viestintäkanavina. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, millaisia vastakulttuurisia diskursseja punkpienlehdistä voidaan löytää. Tutkielman teoreettisen pohjan muodostavat sosiologian vasta- ja alakulttuuriteoriat sekä viestinnän tutkimuksen teoria vaihtoehtoisesta mediasta ja viestinnästä. Lisäksi tutkielmassa sovelletaan julkisuusteorioita pienlehtien kontekstiin. Tutkimuksen tarvetta perustelee se, että pienlehtien tutkimus etenkin Suomessa on ollut vähäistä ja punkpienlehtien rooli paikallisena vaihtoehtomediana ansaitsee laajempaa tutkimusta. Analyysissa hyödynnetään kriittistä diskurssianalyysia sekä laadullista sisällönanalyysia. Tutkimusaineiston muodostavat viisitoista kappaletta vuosina 1979–1982 tehtyä helsinkiläistä pienlehteä, jotka kerättiin Punkmuseon ylläpitämästä digitaalisesta pienlehtiarkistosta. Pienlehdistä löydetyt vastakulttuuriset diskurssit olivat kantaaottava diskurssi, me vastaan muut-diskurssi sekä affektiivinen diskurssi. Kantaaottava diskurssi ilmeni aineistossa poliittisten ja yhteiskunnallisten teemojen käsittelyn muodossa. Me vastaan muut-diskurssi esiintyi valtakulttuurin ja sen arvojen ja normien kritisoinnissa. Lisäksi kritiikkiä kohtasivat vallitsevien yhteiskunnallisten normien lisäksi myös journalistiset käytännöt sekä muut alakulttuurit. Affektiivisten elementtien läsnäolo määriteltiin affektiiviseksi diskurssiksi, lehdet hyödynsivät ironiaa ja huumoria sekä vetosivat tunteisiin. Ironian avulla alakulttuuri loi etäisyyttä valtakulttuuriin sekä edisti yhteenkuuluvuutta alakulttuurin sisällä. Aineiston analysointi osoitti, että helsinkiläiset punkpienlehdet toimivat merkittävinä vaihtoehtoisen median kanavina tuotantotavan, levityksen, sisällön ja visuaalisen ilmeen osalta ja tarjosivat hedelmällisen alustan vastakulttuuristen sisältöjen levittämiselle. Punkpienlehdet olivat osa alakulttuurien välistä viestintää, mutta ne eivät ainoastaan toimineet tiedonvälityksen kanavana vaan myös aktiivisesti rakensivat ja ylläpitivät identiteettiä ja punkyhteisöä.
-
(2020)Uudistuminen ei ole enää vapaaehtoista. Suuret yritykset panostavat uudistumiseen ja elinvoimaisuutensa säilyttämiseen. Yksi parhaista resursseista uudistumiselle ovat henkilöstön uudet ideat. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia ovat uusien ideoiden ympärillä käydyt ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä. Tutkimus on rajattu koskemaan suurien yritysten innovaatiotyötä. Isoissa organisaatioissa ihmisten ja organisaation tasojen ja siilojen määrä on suuri, jolloin suurissa organisaatioissa myös idean jakaminen on oletettavasti haastavampaa. Tutkimus vastaa kahteen kysymykseen: (1) Millaisia ovat uusien ideoiden ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä? (2) Päätyvätkö digitalisaatiojohtajalle esitetyt uudet ideat katalyyttiseen keskusteluun? Tutkimus on rajattu koskemaan digitalisaatiojohtajia, koska heidän rooliinsa kuuluu muutosjohtaminen ja uusien digitaalisten liiketoimintojen kehittäminen. Heidän tavoitteena on edistää digitaalista transformaatiota, joka on riippuvainen uusien ideoiden toimeenpanosta. Digitaaliseen transformaatioon sisältyy väistämättä paljon nykyisestä eroavia ideoita sekä nykyiseen liiketoimintaan nähden kokonaan uusia ideoita. Tutkimusaineisto koostuu kuuden eurooppalaisen digitalisaatiojohtajan haastattelusta. Aineistonkeruun menetelmä tutkimuksessa käytetään puolistrukturoitua haastattelua ja analyysimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimus osoittaa, että idean aivan ensimmäiset viestintätilanteet tapahtuvat epävirallisissa tilanteissa. Digitalisaatijohtajan arki täyttyy isosta määrästä uusia, joita esitetään epäformaaleissa tilanteissa kuten kahvitauolla, toisen palaverin lomassa, sähköpostiviestillä tai pikaviestimissä. Digitalisaatiojohtaja uuden idean vastaanottajana on sparraava, ratkaisuhakuinen, oikeudenmukainen ja keskusteluun mukaan lähtevä. Hän hakee uusi näkökulmia ymmärtääkseen paremmin innovaattoria. Idea tarvitsee keskustelun kahdesta syystä: jotta sitä päästään yhdessä kehittämään sekä sen arvioinnin pohjaksi saadaan tietoa. Uudet ideat päätyvät usein katalyyttiseen keskusteluun, jossa niitä kehitetään yhdessä. Tämä vaatii kuitenkin sen, että molemmat osapuolet ottavat vastuuta viestintätilanteessa. Ideoiden laadulla ei ole väliä: sekä hyvät että huonot halutaan käsitellä. Suullinen keskustelu päätyy useammin ideaa iteroivaan keskusteluun kuin kirjallisesti aloitettu keskustelu. Digitalisaatiojohtajat laittavat energiaa ja osaamistaan ideoita oikeudenmukaiseen käsittelyyn. He pyrkivät aktiivisesti siihen, että ideat päätyvät keskusteluun. Ideoita kohtaan halutaan olla reiluja, koska tiedostetaan, että uusien ideoiden kohdalla on haastavaa tietää, mikä on idean potentiaali. Tämä ei tarkoita sitä, että ihan jokaiseen idea otetaan keskustelun piiriin. Kirjoitetussa muodossa tullut epäkelvon oloinen idea saa suoraviivaisen hylkäyksen kaikista helpoiten. Keskustelu on katalyyttistä, koska ollaan valmiita käymään läpi idean juurisyitä, ei tyydytä vain geneerisiin vastauksiin. Digitalisaatiojohtajaa voi myös kuvailla viestinnälliseksi sparraajaksi, joka proaktiivisesti kehittää ideaa eteenpäin muillle viestittäväksi.
-
(2024)Turkki on viimeisten vuosikymmenten aikana liikkunut demokratiasta kohti yhä autoritäärisempää järjestelmää. Vuodesta 2014 vallassa olleen presidentti Recep Tayyip Erdoğanin hallinto on pyrkinyt heikentämään demokraattisia instituutioita ja hiljentämään poliittisia vastustajia. Erdoğan käyttää islaminuskoa vahvasti osana politiikkaansa ja poliittista retoriikkaansa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten Erdoğan käyttää islamilaista populistista retoriikkaa. Tutkimuskysymyksenä on, miten Erdoğan käyttää islamilaista populistista retoriikkaa puheissaan. Tutkielman aineistona on kahdeksan Erdoğanin virallista uudenvuodenpuhetta vuosilta 2016–2023. Aineisto on saatavilla englanniksi käännettynä Turkin presidentin virallisilta verkkosivuilta. Tutkimusmenetelmänä toimii retoriikan analyysi, ja tarkempana analyysimallina käytetään Tuula Sakaranahon retoriikan analyysimallia. Islamilainen populistinen retoriikka esiintyy aineistossa laajasti. Tutkimuksessa aineistosta erottuu kolme Erdoğanin käyttämää islamilaiseen populismiin perustuvaa retorista keinoa: jumalan auktoriteettia korostava retoriikka, kansan johtajuuden retoriikka sekä uhan retoriikka. Jumalan auktoriteetin korostaminen esiintyy tekstissä viittauksina jumalaan ja jumalan tahtoon, jotka ilmenevät erityisesti pyyntöinä sekä kiittämisenä. Kansan johtajuuden retoriikka ilmenee tavassa, jolla Erdoğan korostaa itsensä ja hallintonsa paremmuutta sekä määrittelee kaikki vastustajansa Turkin vihollisiksi. Uhan retoriikka näyttäytyy erityisesti länsimaavastaisena retoriikkana sekä viittaamisena Turkin itsenäisyyttä uhkaaviin tahoihin. Erdoğanin käyttämä islamilainen populismi tuo uskonnon mukaan poliittiseen diskurssiin. Retoriikan käytön perimmäisenä tavoitteena on vahvistaa Erdoğanin omaa valta-asemaa ja luoda epäluuloa poliittisia vastustajia kohtaan. Antipluralismi on vahvasti osa Erdoğanin retoriikkaa. Tämän lisäksi retoriikka toimii keinona korostaa islamilaisia arvoja ja liittää ne osaksi turkkilaista identiteettiä. Tutkimuksen tulokset kuvaavat Turkin politiikan muutosta sekä Turkin demokratian heikkenevää tilaa.
-
(2022)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat sosiaalisen median vaikuttajat vahvistavat ja haastavat homonormatiivista subjektipositiota. Tutkimusongelmaa lähestytään seuraajien ja mainostajien vaikuttajiin kohdistamien odotusten kautta. Kolmen tutkimuskysymyksen kautta selvitetään, millaisia odotuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat vaikuttajat kokevat itseensä kohdistuvan, miten he vastaavat odotuksiin työssään ja miten he tätä kautta asettuvat homonormatiiviseen subjektipositioon tai kieltäytyvät siitä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimiva, queer-tutkimuksesta lähtöisin oleva homonormatiivisuuden käsite on syntynyt heteronormatiivisuuden käsitteen rinnalle viitaten siihen, miten seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvät yhteiskunnalliset käytännöt ja arvot ohjaavat ja rajoittavat myös niiden ihmisten elämää, joiden seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmaisu on epänormatiivista. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä suomalaisen seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan vaikuttajan teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teemoittelua, jonka avulla aineistosta nousi esiin neljä seuraajien ja mainostajien odotusten mukaan nimettyä, viitekehyksen kannalta keskeistä teemaa: samastuttavuus ja aitous, esimerkin näyttäminen ja tiedon jakaminen, yhteiskunnallisten asioiden kommentointi sekä tavallisuus ja maanläheisyys. Aineiston analyysi osoittaa, että haastateltujen vaikuttajien seuraajat odottavat heiltä ennen kaikkea aitoutta, mikä on myös vaikuttajien itsensä omaksuma sisällöntuotantoa ohjaava ihanne. Mainostajat eivät haastateltavien lausuntojen perusteella ole yhtä avoimia odotuksistaan, mutta he edellyttävät kaupallisiin yhteistöihin kumppaneiksi valitsemiltaan vaikuttajilta tavallisuutta. Haastateltavat ajattelevat seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan vaikuttajan taloudellisen menestymisen olevan sitä vaikeampaa, mitä kauempana hän on seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen ilmaisuun liitetyistä normeista. Yhteiskunnallisten asioiden julkinen kommentointi on vaikuttajalle taloudellinen riski. Seuraajat suhtautuvat kantaaottavuuteen ambivalentisti. Aineistoa aiempaan tutkimukseen peilaamalla ja analysoimalla tullaan siihen johtopäätökseen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat sosiaalisen median vaikuttajat asettuvat usein homonormatiiviseen subjektipositioon näyttäen nuorille seuraajilleen uusliberalismin ihanteisiin ja heteronormiin assimiloitunutta menestyneen sateenkaariaikuisen mallia. Toisaalta vaikuttajat haastavat homonormatiivisuutta puhumalla avoimesti yhteiskunnan epäkohdista ja vaatien parannusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan ja oikeuksiin.
-
(2020)Tutkielman aiheena ovat journalistien ja tutkijoiden ammatilliset rajankäynnit heidän työskennellessään yhteisissä työryhmissä säätiörahoitteisissa Jakautuuko Suomi? -ohjelman hankkeissa. Kun tavallisesti journalistit ja tutkijat ovat vuorovaikutuksessa haastatteluiden tai tiedotteiden kautta, yhteistyöhankkeissa he tekivät yhdessä haastateltavien hankintaa ja tutkimushaastatteluita sekä kävivät kenttätyön aikana runsaasti keskusteluita pureutuessaan yhteiskunnan eriarvoistumisen kysymyksiin. Journalistit eivät tehneet juttuja työryhmänsä tutkijoista vaan tekivät omaa journalistista tutkimustyötään näiden rinnalla. Journalistin työhön liittyvät ammatilliset rajankäynnit ovat ajankohtainen tutkimusaihe, sillä digitalisoituminen, ansaintalogiikan muutokset ja uudet julkaisumuodot ovat koetelleet journalistisen työn rajoja. Tutkijoiden ja journalistien yhteistyössä ilmeneviä professioiden rajankäyntejä tulkittiin Thomas Gierynin kehittämän rajatayön käsitteistön avulla. Rajatyön käsitteiden lisäksi kehitettiin rajoja purkavan työn (anti- boundary work) käsitettä. Journalismi nähdään semiprofessiona, jolla on muun muassa autonomiaan ja eettisiin normeihin perustuva ammatillinen ideologia. Tutkimusaineistona on 10 teemahaastattelua, joissa haastateltavina on neljä journalistia, kuusi tutkijaa ja yksi kokemusasiantuntija kolmesta eri hankkeesta. Tutkijat edustavat yhteiskuntatieteitä tai niiden lähitieteitä. Tavoitteena oli selvittää, millaista journalismiin ja journalistin rooliin liittyvää rajatyöskentelyä osallistujat tekivät erityisesti journalistisiin juttuihin liittyvissä prosesseissa, sekä sitä, missä asioissa rajatyöskentely päätyi vahvistamaan journalistisen työn rajoja, missä asioissa purkamaan tai siirtämään niitä. Haastattelujen sisältö analysoitiin laadullisesti ja teemoiteltiin suhteessa rajatyön käsitteistöön. Haastateltavat toivat esiin journalistin ja tutkijan työn eroina työrytmin eritahtisuuden, eettisten käytäntöjen erot sekä journalistisen autonomian. Yhteisinä piirteinä tuotiin esiin pyrkimys etsiä totuutta ja useat samankaltaiset työvaiheet. Kaikissa kolmessa hankkeessa journalistit ja tutkijat tekivät yhdessä suunnittelua ja kenttätyötä sekä tuottivat yhteistyössä julkaisuja. Työnjaossa oli ryhmien välillä selviä eroja siinä, kuinka paljon perinteisistä ammatillista rooleista irtauduttiin. Luontevimmiksi yhteistyön alueiksi osoittautuivat ideointi, taustakeskustelut sekä julkaiseminen journalistisista ja akateemisista normeista vapailla alustoilla. Journalistit tekivät rajatyötä etenkin pitämällä kiinni oikeudestaan päättää itsenäisesti juttujen sisällöstä ja tekstistä, kun tekeillä oli journalistiseen mediaan tehtävä juttu. Journalismin autonomia osoittautui arvoksi, josta ei tingitty. Samalla se oli este yhteisten tekstien tuottamiselle. Tutkijat puolestaan tekivät laajentavaa rajatyötä hyväksyessään journalistiset jutut yhdeksi tavaksi julkaista tutkimustuloksia. Rajatyötä hallitsevampaa oli rajoja purkava työ. Sitä ilmensi haastattelupuheessa yhteisten tavoitteiden sekä toimijoiden ja toimintatapojen samankaltaisuuden korostaminen sekä yhteistyön kuvaaminen merkittävänä. Toiminnassa rajojen purkaminen näkyi yhteisenä tekemisenä, vastavuoroisena tekemisenä ja runsaana vuorovaikutuksena. Ymmärrystä yhteiskunnasta yhdessä etsineet tutkijat ja toimittajat näkivät pitkäjänteisen yhteistyön tuovan journalismiin laatua. Hankerahoituksen mahdollistama työskentely voidaankin nähdä vastapainona journalismin markkinaehtoistumisen trendille.
-
(2020)During this century, political fact-checking has emerged as a novel genre in journalism to combat challenges to journalism’s legitimacy crisis relating to political, economic, and social changes. In the new media ecology, journalism has lost its gatekeeper status and authority as the central information mediator, and journalists are increasingly coping with challenges of so-called fake news and disinformation. Political fact-checking reflects journalists’ defense against the current situation where their fact-based discipline is constantly under reputation threat. However, journalists proceeding to judge whether politicians’ predicated knowledge claims are verifiable facts, they confront their capabilities and shortcomings in making such judgements. Journalists directly deal with the essence of facts and their ability to place them in contexts. This study contributes to the field of journalism and fact-checking by employing an epistemological framework, which has only recently been reintroduced as a theoretical approach to journalism studies. This thesis is a qualitative research with six semi-structured interviews with Finnish journalists to analyze journalists’ sensemaking in the context of political fact-checking. The method applies discourse analysis to study the regular interpretative practices through which participants construct their fact-checking. In addition, the thesis analyzes emerging aspects of the journalists’ epistemic authority based on their sensemaking performance. The results indicate that journalists approach political fact-checking through problem-oriented and solution-oriented repertoires. Discourses within problem-oriented repertoires unveil several epistemological problems that journalists encounter as they proceed to judge politicians’ claims as true or false: Political communication often creates difficulties to identify fact-based discourse, and journalists tend to lack evidence in convincing themselves of their judgement because facts may turn out to be unsettled on close inspection. Furthermore, social media that utilizes fact-checking can be problematic since journalistic fact-checks are taken out of their initial context. Within a solution-oriented repertoire, journalists construct methods to cope with these presented challenges. They advocate for more collaboration in the newsroom, involve colleagues in verification, and support making this process transparent to the public. This thesis approaches journalists’ role as epistemic authorities critically: Journalistic fact-checking relies on collaborative context construction rather than on journalists’ individual reasoning. Journalistic authority is to be distinct from political authority, and journalists defend their neutral role with the journalistic methods and values that guide their practice. Fact-checking is influenced not only by journalism’s internal procedures and values, especially fairness, balance, and public service but also by the external institutional structures.
-
(2020)Tutkimuksen aiheena ovat verkkokeskustelijoiden tavat arvioida asiantuntijuutta terveyden ja hyvinvoinnin kysymyksissä. Tämä on ajankohtaista, sillä vaikka asiantuntijatieto toimii niin yhteiskunnallisen kuin yksilöidenkin päätöksenteon tukena, yleisöjen tavat arvioida asiantuntijuutta ovat alitutkittuja. Perinteisesti asiantuntijuus on ollut tiede- ja professiokeskeistä, mutta instituutioiden kritiikin, yksilöllistymisen ja muuttuneen mediaympäristön vuoksi sen laajentumisesta käydään symbolista kamppailua julkisuudessa, myös verkkokeskusteluissa. Asiantuntijoiksi hyväksytään myös muita kuin tieteen edustajia, kun yksilöitä palvelevalle asiantuntijuudelle on kasvavaa kysyntää. Maria Nordinin Eroon oireista -kurssista käydyssä keskustelussa kohtaavat asiantuntijuuden laajentuminen, verkkoympäristön rooli ja terveyden ja hyvinvoinnin kysymykset. Tutkimuskysymykset ovat, miten verkkokeskustelijat arvioivat terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijuutta Maria Nordinin Eroon oireista -kurssiin liittyvissä keskusteluissa sekä miten tämä keskustelu kytkeytyy asiantuntijuuden laajentumiseen ja miten se mahdollisesti laajentaa asiantuntijuuden määrittelyä edelleen. Aineistona on käytetty kahta vauva.fi-keskustelufoorumin ketjua aiheesta syksyllä 2019. Analysoitavan aineiston koko oli 237 kommenttia. Menetelmänä on käytetty laadullista kehysanalyysia, jolla haettiin vastauksia siihen, mitä näkökulmia verkkokeskustelijat nostavat keskeisiksi asiantuntijuutta arvioidessaan. Aineistosta on löydettävissä neljä kehystä. Kehys 1, Kuluttajan asiantuntijuus, korostaa kokemusten merkitystä sekä yksilön omaa vastuuta ja asiantuntijuutta terveydestään. Kehys 2, Tiede- ja professiokeskeinen asiantuntijuus, pitää koulutusta asiantuntijuuden takeena ja suhtautuu kriittisesti itseoppimiseen ja kokemusten selitysvoimaan. Kehys 3, Perinteisen asiantuntijuuden kyseenalaistaminen, suhtautuu kriittisesti perinteisiin tiedollisiin auktoriteetteihin, ja näkee, että asiantuntijuutta voi kartuttaa itse ja kehittyä samalla edelläkävijäksi. Kehys 4, Vaihtoehtoasiantuntijuuden moraalittomuus, pitää perinteisiä tiedollisia auktoriteetteja arvossa, mutta moraalisin perustein. Tulokset osoittavat, että tiedettä ja professioita pidetään edelleen laajasti asiantuntijuuden takeena. Näiden rinnalle ovat nousseet myös uudet asiantuntijuuden muodot, ja tiedollisen arvioinnin lisäksi asiantuntijuuden arviointiin yhdistyvät kokemusten merkitys ja moraaliset painotukset. Kehysten välillä on jännitettä: tiede- ja professiokeskeistä asiantuntijuutta korostavat kehykset 2 ja 4, kun taas asiantuntijuuden laajentumista ilmentävät kehykset 1 ja 3. Asiantuntijuuden laajentumista ilmentävät kehykset korostavat yleisön vastuuta ja roolia suurempana kuin perinteistä asiantuntijuutta puolustavat. Tutkimuksen tulokset ovat hyödynnettävissä esimerkiksi tiedeviestinnän ja viranomaisviestinnän parantamisessa, sillä ne avaavat kaivattua yleisönäkökulmaa asiantuntijuuden arviointiin.
-
(2018)Syftet med den här pro gradu-avhandlingen är att ta reda på hur förberedda journalister är för att sköta krisrapportering, med utgångspunkt i rapporteringen om knivattacken i Åbo i augusti 2017. Forskningsfrågan är: Hurdan beredskap har journalister för att sköta krisbevakning i dag? Den teoretiska delen av avhandlingen går igenom tidigare forskning kring krisrapportering. Den innehåller en översikt av hur redaktionsrutiner kring krisrapportering har sett ut tidigare samt hurdan kritik och hurdan positiv respons krisrapportering i Finland har fått förr. Själva undersökningen består av intervjuer med sex stycken journalister på två olika redaktioner i Åbo. Respondenterna jobbade alla med bevakningen av knivattacken den dagen den ägde rum. Undersökningsmetoden är kvalitativ innehållsanalys av halvstrukturerade temaintervjuer. Intervjuerna och analysen av dem är uppdelade i samma fyra teman: rutinerna på redaktionen, redaktionens etiska val, den digitala medieverkligheten i krisläge samt journalisternas tankar efteråt. Gemensamt för temaområdena är att det är just situationen i krissituation som undersöks, så ytterligare en forskningsfråga är huruvida krisrapporteringen skiljer sig mycket från arbetet i vanligt nyhetsläge. Resultatet visar att redaktioner visst kan förbereda sig för krisrapportering via krisplaner om bland annat arbets- och beslutsordning. Men respondenterna uppger också att arbetet blev lyckat till stor del för att saker och ting helt enkelt fungerade av sig själv, eller rättare sagt som de brukar i vanliga fall på en redaktion. Krisrapporteringen följer alltså till stor del samma regler som vanlig nyhetsrapportering, men är förstås mera intensiv och görs under större tidspress.
-
(2022)Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Politiikan ja viestinnän maisteriohjelma Opintosuunta: Viestintä Tekijä: Mikko Kivenne Työn nimi: Kapea ala & vastahegemonia: 2010-luvun vastamediat objektiivisen valtavirtajournalismin ideologisina haastajina Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2022 Sivumäärä: 69 + 10 Avainsanat: journalismi, objektiivisuus, ideologia, hegemonia, vastamedia Ohjaaja tai ohjaajat: Tuomo Mörä Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: - Tiivistelmä: Journalistien jokapäiväiseen työhön heijastuvien, sisäistettyjen objektiivisuuden ja neutraaliuden periaatteiden ja kriittisen mediatutkimuksen ideologiaa koskevien löydösten välillä vallitsee ristiriita. Objektiivisuudesta muodostui 1900-luvulla journalismia ohjaava, laajalti omaksuttu eettinen ihanne ja arvopohja, joka yhä 2010-luvulla nousi vahvasti esiin journalistien ammatillista itseymmärrystä ja arvoja tutkittaessa. Ristiriita journalismin objektiivisuusideaalin ja mediatekstien ideologisuuden välillä ei synny journalismin valheellisuudesta tai tietoisesta harhaanjohtamisesta. Kyse on journalististen mediatekstien kytkeytymisestä laajempiin merkitysjärjestelmiin ja yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin, kielenkäyttöön liittyviin eli diskursiivisiin kamppailuihin ja latentista tai jopa journalistille itselleen tiedostamattomasta arvojen, normien ja uskomusten ”rivien välissä” tapahtuvasta tuotannosta ja normalisoinnista. Vaikka objektiivisuuden ihanne on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä ja menettänyt merkitystään, ei se ole kokonaan hävinnyt journalismia ohjaavien periaatteiden joukosta. Radikaalioikeistolaisten vastamedioiden räjähdysmäinen kasvu ”totuudenjälkeisellä” 2010-luvulla on saanut objektiivisuuden puolestapuhujat liikkeelle ja näyttäytyy jyrkässä kontrastissa suhteessa journalismin objektiivisuusihanteeseen yhtäältä journalismin ammatillisena ideologiana ja toisaalta osana laajempia yhteiskunnallisesti vakiintuneita eliitti-instituutioita. Tämä maisterintutkielma tarkastelee objektiivisuutta journalismia ohjaavana eettisenä ihanteena suhteessa kriittisen tutkimuksen tunnistamaan journalististen mediatekstien ideologisuuteen sekä 2010-luvun vastamedioita valtavirtajournalismin ideologisina haastajina. Tutkielman teoreettisena taustana ja kirjallisuutena toimivat journalismin objektiivisuusihanteen historiaa käsittelevä tutkimus, kriittisen ideologiatutkimuksen havainnot sekä viime vuosien valtamedioita koskevat empiiriset havainnot. Journalismin objektiivisuusideaali muodostui 1900-luvulla journalismin keskeisimmäksi ammattieettiseksi ihanteeksi, ja käsite on mediatutkimuksen piirissä laajalti tutkittu. Ideologiatutkimuksella on kulttuuri- ja yhteiskuntatutkimuksessa pitkät perinteet ja sen ala on laaja, mutta yhteistä eri teoreetikkojen ideologiaa koskeville jäsenyksille on se, että ideologiassa on kyse yhteiskunnallisen arvojen, uskomusten ja ideoiden tuotannosta ja representaatiosta sekä niiden kytkeytymisestä yhteiskunnalliseen ja poliittiseen valtaan. Tutkimuksellisena käsitteenä vasta viime vuosina vakiintunut vastamedia on hedelmällinen tarkasteltaessa 2000-luvun uudenlaisia internetin välityksellä uutisenkaltaisia ja perinteistä mediaa muistuttavia, mutta journalistisiin periaatteisiin sitoutumattomia medioita. Tutkielmassa vastamedioita tarkastellaan yhtäältä median murroksen sekä viestintäteknologian kehityksen ja toisaalta erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeisen “liberaalin järjestyksen” ideologisen kriisin myötä nousseina valtavirtamedian haastajana sekä reaktioina ja vastavoimana objektiivisen journalismin tarjoamalle ja heijastelemalle maailmankuvalle. Ideologista kriisiä ja vastamedioiden nousua kriisiin paikantuvana ilmiönä tarkastellaan tutkielmassa Antonio Gramscin teoretisoimien hegemonian, orgaanisen kriisin ja interregnumin käsitteiden avulla. Vuonna 2008 alkanut globaali finanssikriisi horjutti hegemonista liberaalia taloudellista ja poliittista järjestystä ja valtavirtaista journalismia sen äänenkannattajana ja tuottajana. Keskeisten teorioiden ja kirjallisuuden avulla päädytään tulokseen, että tarkastelun kohteena olevia vastamedioita voidaan hahmottaa 1) yhteiskunnan ideologista hegemoniaa vastustavina vastahegemonisina projekteina, 2) orgaanisen liberalismin kriisin synnyttämän interregnumin oireina ja 3) laajemman historiallisen mediaympäristön ja teknologisen murroksen oireina.
-
(2021)Maisterintutkielmassa käsitellään Katri Kulmuniin (2.6.-16.6.2020) henkilöitynyttä esiintymiskoulutusskandaalia, siihen liittyviä kriisiviestinnän keinoja ja viestinnän prosesseja. Tutkimuskysymykset selvittävät, mitä kriisiviestinnän keinoja Kulmunin esiintymiskoulutusskandaaliin liittyvässä kriisiviestinnässä on käytetty sekä sitä, miten medioiden vuorovaikutus näkyy skandaalin viestintäprosesseissa. Tutkielman teoreettinen tausta nojaa Thompsonin julkaisemaan skandaalitutkimuksen klassikkomääritelmään skandaalista, jonka mukaan se on julkinen medioitunut tapahtuma, joka rikkoo normatiivisia moraalisääntöjä. Kulmunin tapaus on skandaalin alatyyppinä poliittinen skandaali, sillä toimijalla on poliittinen asema. Medioiden vuorovaikutteisuuden prosesseja tunnistetaan Chadwikin hybridimediasysteemi-termin avulla. Skandaalista analysoitavat kriisiviestintästrategiat perustuvat Coombsin tutkimukseen. Tämä maisterintutkielma on yhteen tapaukseen rajoitettu tapaustutkimus, jonka aineistoa on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin. Aineisto on kerätty eri medioista ja asiakirjoista ajalta 2.6.-16.6.2020. Maisteritutkielman aineistosta käy ilmi, että Kulmuni on käyttänyt kriisiviestinnässä useita eri strategioita soveltaen niitä tilannekuvaan. Myös valtiovarainministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö osallistuvat kriisiviestintään kieltävällä strategialla. Eri medioiden vuorovaikutus näkyy osana skandaalin viestintäprosesseja uutis- ja sosiaalisen median lähteiden keskustelevana luonteena sekä siinä, että skandaalin toimijana myös Kulmuni pystyy määrittelemään median narratiivia tapahtumasta.
Now showing items 21-40 of 128