Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Yhteiskuntapolitiikka"

Sort by: Order: Results:

  • Törölä, Salla (2022)
    Yhteiskunnan pyrkimyksenä on sujuvoittaa nuorten jatkokoulutukseen siirtymistä ja edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa koulutuksessa. Viimeaikaiset korkeakouluja koskevat uudistukset, kuten ensikertalaiskiintiöiden käyttöönotto, saattavat asettaa aikaisempaa suurempaa painetta nuorille, jotka tekevät alavalintaansa. Nuorten koulutuspäätökset linkittyvät kasvu- ja elinympäristön sosiaalisiin suhteisiin ja niiden kautta saataviin resursseihin. Erilaisia resursseja omaavien nuorten mahdollisuudet tehdä mielekkäitä päätöksiä urapolulla voivat vaihdella. Tutkielmassa selvitetään nuorten tarinoiden kautta, millä tavoin nuorten sosiaaliset verkostot tukevat heitä urapolulla ja millaisia eroja nuorten jatko-opintojen suunnittelussa on. Tutkielmassa käytetään laadullista aineistoa, joka pitää sisällään kuuden 20–26-vuotiaan ylioppilaan haastattelut vuosilta 2018 ja 2019. Se on kerätty jo ennen tämän tutkielman toteuttamista osana Ohjaamoista työelämään -tutkimushanketta. Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina yksilöhaastatteluina. Analyysimenetelminä käytetään kerronnallista analyysiä, teemoittelua ja tyypittelyä. Analyysissä huomio keskitetään nuorten urapolkuja ja jatko-opintojen suunnittelua kuvaaviin tarinoihin ja niissä esiintyviin henkilöihin. Aineistosta etsitään teemoittelun keinoin erilaisia sosiaalisten verkostojen tarjoamia tuen muotoja, ja sen jälkeen jokaisen nuoren tarina luokitellaan sitä kuvaavaan tyyppiin. Analyysin perusteella nuoret saivat urapolullaan tukea perheeltään, kavereiltaan, Ohjaamoista, Dominosta ja työ- ja elinkeinotoimistojen palveluista. Nuorten saamat keskustelumahdollisuudet, käytännön apu ja tieto sekä henkinen tuki näyttivät auttavan heitä tekemään päätöksiä työelämän ja koulutuksen suhteen. Tarinoista löytyi eroja siinä, kuinka päämäärätietoisia nuoret olivat jatkokoulutuksen suunnittelussa, kuinka he suhtautuivat työntekoon ja koulutukseen ja millaisia voimavaroja he saivat sosiaalisilta verkostoiltaan. Kolmessa tarinassa jatko-opintojen suunnittelu eteni osatavoitteiden kautta, kahdessa se jäi taka-alalle työnteon tärkeyden korostuessa ja yhdessä se näyttäytyi vaikeana päämäärien pohtimisesta huolimatta. Keskeinen johtopäätös tuloksista on, että nopea siirtymä jatko-opintoihin ja mielekkään koulutuksen löytäminen ovat joillekin nuorille rinnakkaisia tavoitteita, joiden yhteensovittaminen voi olla haastavaa. Kaiken kaikkiaan nuorten polut jatkokoulutukseen ovat moninaisia. Sosiaaliset verkostot näyttävät olevan nuorille tärkeitä siksi, että niiden kautta nuorille voi avautua lisää vaihtoehtoja ja keinoja tehdä itselleen sopivia ratkaisuja koulutuspolitiisten ja taloudellisten reunaehtojen puitteissa. Ohjaamoilla voi olla tärkeä rooli niiden nuorten elämässä, jotka epäröivät omissa koulutuspäätöksissään.
  • Anttonen, Arvo (2018)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan maahanmuuton erilaisia vaikutuksia eri väestöryhmiin Suomessa. Päähuomio kohdistuu siihen, miten henkilöiden omaamien inhimillisen, taloudellisen ja sosiaalisen pääoman määrä on yhteydessä käsityksiin maahanmuuton vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Tätä tarkastellaan erityisesti konfliktiteorian näkökulmasta. Kyseessä on kvantitatiivinen tutkielma. Tutkimusaineistona on survey-haastatteluaineisto, European Social Survey 8 Suomen osalta (ESS 2016, ESS8FI). Tässä tutkielmassa aineisto (ESS8FI) rajataan. Ollaan kiinnostuneita täysi-ikäisten Suomen kansalaisten, joiden molemmat vanhemmat ovat syntyneet Suomessa, käsi-tyksistä maahanmuuton vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Tutkielman aineistossa on 1772 havaintoa. Tutkimusmenetelmänä käytetään varianssianalyysiä. Tutkimusaineistoa käsitellään ja analyysit tehdään SPSS (Statistical Package for Social Scientists) tilastollisella ohjelmistolla. Tämän tutkielman tulokset osoittavat, että inhimillisellä pääomalla, jota mitattiin koulutustasolla, on yhteys käsityksiin maahanmuuton vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Vähän koulu-tusta omaavat pitivät maahanmuuton vaikutuksia paljon koulutusta omaavia useammin haitallisina. Taloudellisella pääomalla, jota mitattiin kotitalouden subjektiivisilla tuloilla, on yhteys käsityksiin maahanmuuton vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Pienituloiset katsoivat suurituloisia useammin maahanmuuton vaikutukset haitallisiksi. Sosiaalisella pääomalla, jota mitattiin järjestö-osallistumisella ja interpersoonallisella luottamuksella, on yhteys käsityksiin maahanmuuton vaiku-tuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Vähän sosiaalista pääomaa omaavat katsoivat maahan-muuton vaikutukset paljon sosiaalista pääomaa omaavia useammin haitallisiksi. Lisäksi selvitettiin ammattiluokan, mahdollisen työttömyyden, sukupuolen ja ikäluokan yhteyttä käsityksiin maahanmuuton vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Tämän tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että eri väestöryhmien näkemykset maahan-muuton vaikutuksista eroavat toisistaan. Ne, joiden elinolosuhteet ovat huonot katsovat maahan-muuton huonontavan suomalaisen yhteiskunnan laatua ja siten myös omia elinolosuhteitaan. Ne, joiden elinolosuhteet ovat hyvät katsovat maahanmuuton parantavan suomalaisen yhteiskunnan laa-tua ja siten myös omia elinolosuhteitaan.
  • Teittinen, Minna (2021)
    Vaikka yhteiskuntaluokka on ollut Suomessa vaikea ja latautunut puheenaihe, luokkien ei voi katsoa kokonaan kadonneen tai menettäneen merkitystään. Tässä tutkielmassa tarkastellaan mobiiliviestintäsovellus Jodelin @rahvaat-kanavalle tuotettua sisältöä luokkien välisten ja sisäisten rajojen määrittelypyrkimysten ilmentymänä. Työ keskittyy erityisesti luokan kulttuurisiin ja moraalisiin ulottuvuuksiin ja sen keskeisen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Pierre Bourdieun distinktioteoria ja Beverley Skeggsin luokkatutkimus. Laadullisen sisällönanalyysin avulla pyritään vastaamaan siihen, millaisten elementtien varassa luokkaa @rahvaat-kanavalla tuotetaan eli ketkä ja millaiset asiat pyritään merkitsemään ”rahvaiksi” ja millä keinoin. Erityisesti analysoidaan niin kutsuttua larppaussisältöä eli roolipelaamista, jossa sovelluksen käyttäjä omaksuu ”rahvaan” roolin ja tuottaa tekstiä ja muuta materiaalia asioista ja tyylillä, joita pitää ”rahvaana”. Aineisto on rikasta ja mahdollistaa muun muassa sukupuoleen, koulutukseen, työmarkkina-asemaan, asenteisiin, päihteidenkäyttöön, ihmissuhteisiin, estetiikkaan ja kieleen liittyvien elementtien tarkastelun. Analyysi osoittaa, että ”rahvaus” on kanavan kontekstissa erityisesti moraaliin ja makuun kytkeytyvä ilmiö: se yhdistyy sivistyksen puutteeseen, takapajuisuuteen, taitamattomaan taloudenpitoon ja muiden kustannuksella elämiseen, runsaaseen päihteiden käyttöön, löyhään seksuaalimoraaliin, ihmissuhteiden jännitteisiin, välinpitämättömään asenteeseen muita ihmisiä ja ympäröivää maailmaa kohtaan sekä eksessiivisyyteen ja huonoon makuun. Tutkimus vahvistaa aikaisemman, niin Suomessa kuin muualla tehdyn tutkimuksen tuloksia. Se osoittaa, että suomalaisessa keskustelussa on samoja piirteitä kuin perinteisempänä luokkayhteiskuntana pidetyssä Isossa-Britanniassa. Työväenluokkainen henkilöys ja kulttuuri määrittyvät varsin ongelmallisiksi, ja laajalle levitessään tällainen diskurssi voi vaikuttaa jopa sosiaalipolitiikkaan. Larppaamisen tutkiminen tuo myös uusia mahdollisuuksia luokkaerontekojen ymmärtämiseen. Siinä voi ajatella olevan kyse paitsi työväen- tai alaluokan ja keskiluokan välisen rajan määrittelystä myös keskiluokan sisäisten erojen tuottamisesta: larppaaminen on eräänlaista kilpailua työväenluokkaisen rekisterin hallinnasta, jonka avulla keskiluokkainen subjekti voi kerryttää itselleen arvoa ja erottautua siten myös keskiluokan massasta.
  • Kaivola, Jutta (2021)
    Pikavipit ovat herättäneet runsaasti julkista keskustelua sen jälkeen, kun pikavippiyritysten toiminta käynnistyi Suomessa vuonna 2005. Pikavippien ottamiseen on suhtauduttu pääosin kielteisesti, ennen kaikkea niiden korkeiden käyttökustannusten ja niihin yhdistyvien velkaongelmien vuoksi. Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että ylivelkaantumisella on vakavia riskejä, jotka toteutuessaan aiheuttavat laaja-alaisia negatiivisia seurauksia niin yksilölle ja hänen lähipiirilleen kuin laajemminkin koko yhteiskunnalle. Nämä seuraukset ilmenevät muun muassa taloudellisena puutteena ja köyhyytenä, sosiaalisten suhteiden jännitteinä, heikentyneenä terveydentilana sekä lisääntyneenä sairastavuutena. Pikavippejä on tutkittu aiemmin pääosin velkaantumisen ja maksuhäiriöiden näkökulmasta pikavippien ottamisen taustalla olevien henkilökohtaisten syiden ja motiivien jäädessä vähemmälle huomiolle. Tässä tutkielmassa pyritään paikkaamaan edellä mainittua tutkimustarvetta tarkastelemalla pikavippien ottajista muodostettuja mielikuvia julkisessa keskustelussa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia näkemyksiä ihmisillä on pikavippien ottajista aiheesta käydyn keskustelun valossa ja miten näitä mielikuvia tuotetaan kielen keinoin. Aineisto koostuu kesän ja alkusyksyn 2020 aikana kerätyistä Suomi 24 -keskustelupalstan pikavippejä ja velkaantumista käsittelevistä viestiketjuista. Analyysissa on hyödynnetty diskurssianalyyttisia työkaluja, joiden avulla aineistosta on erotettu neljä pikavippien ottajia kuvaavaa puhetapaa tai diskurssia. Analyysissa selvisi, että pikavipeistä käydyssä julkisessa keskustelussa keskeiset keskustelua motivoivat teemat tiivistyivät vastuun ja kuluttajuuden kysymysten ympärille. Aineistosta ilmenevistä diskursseista kaksi pohjautui näkemykseen siitä, että yhteiskunta on vastuussa pikavippien aiheuttamista velkaongelmista ja niiden haitoista. Kahdessa muussa diskurssissa sen sijaan yksilöllä itsellään nähtiin olevan vastuu pikavippien ottamisesta ja sen seurauksista. Kuluttajuuden teemat puolestaan nousivat pikavippikeskustelussa esiin neuvoteltaessa siitä, millaisen kuluttamisen ajatellaan olevan moraalisesti hyväksyttävää ja miten kuluttajan vastuu pitäisi hahmottaa kulutuskulttuurin vahvasti määrittämässä nyky-yhteiskunnassa. Pikavipeistä käydyssä julkisessa keskustelussa rakennetaan yleistä mielipidettä ja käydään neuvottelua sen taustalla vaikuttavista arvoista ja asenteista. Nämä arvot ja asenteet vaikuttavat viime kädessä siihen, miten pikavippien ottajiin suhtaudutaan ja millaiseksi heidän yhteiskunnallinen asemansa muodostuu. Vastuukysymysten kohdalla painottuu myös sen arvioiminen, ansaitsevatko pikavippien ottajat yhteiskunnan apua, millaista apua heille tarjotaan, ja onko heidän auttamisensa ylipäätään mahdollista. Nämä näkemykset vaikuttavat velkaongelmien muodostamien riskien toteutumiseen, millä puolestaan on velkaongelmista kärsivien yksilöiden itsensä lisäksi välillinen vaikutus koko yhteiskuntaan muun muassa eriarvoistumisen ja marginalisaation sekä niiden lieveilmiöiden kautta. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta pikavippien vuoksi velkaantuneiden yhteiskunnallisesta asemasta ja toimintamahdollisuuksista sekä avun saamisesta ja sen vaikuttavuudesta. Velkaongelmista kärsivien henkilöiden näkökulman vahvempi mukaan tuominen tarjoaisi paremmat lähtökohdat velkaongelmien juurisyiden ymmärtämiselle ja velkaongelmien tehokkaalle hoitamiselle.
  • Onikki, Nelli (2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien miesten sosiaalisia verkostoja sekä niiden merkitystä sosiaalisen tuen käsitteen kautta. Toisena keskeisenä tarkastelun kohteena ovat miesten kokemat elämän käännekohdat sekä niiden heijastuminen sosiaalisiin verkostoihin ja sosiaalisen tuen tarjontaan. Sosiaalista tukea tarkastellaan Tardyn (1985) määritelmään perustuen emotionaalisen, materiaalisen ja informatiivisen tuen sekä henkilökohtaisen palautteen muodossa. Tutkielma on toteutettu laadullisena haastattelututkimuksena, ja analyysin menetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielmaa varten on haastateltu viittä miestä, jotka olivat haastattelun hetkellä iältään 18-49-vuotiaita, ja haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Haastateltavat rekrytoitiin kahden eri yhdistyksen kautta kahdelta eri paikkakunnalta. Miesten keskeiset, aktiiviset verkostot koostuivat ensisijaisesti perheestä, sukulaisista, ystävistä ja kavereista, kun taas harrasteryhmiä ja entisiä työ- ja opiskelukavereita sekä muita, organisoidumman sosiaalisen toiminnan verkostoja heillä ei ollut. Sosiaalisen tuen muodoista erityisesti emotionaalisen tuen vastaanottaminen koettiin vaikeaksi, ja osalle sen pyytäminen on haastavaa, vaikka tukea olisi ollut saatavilla. Emotionaalisen tuen tarjoaminen muille koettiin kuitenkin tärkeänä asiana. Materiaalista tukea oli vaivattomasti saatavilla, ja sitä vaihdettiin vastavuoroisesti erityisesti ystävien ja kavereiden kesken. Informatiivinen tuki oli toissijainen tuen muoto, mutta henkilökohtaisen palautteen antamiseen liitettiin voimakkaita merkityksiä. Miesten kokemat elämän käännekohdat liittyivät kaikki sairastumiseen, ja käännekohdat olivat vaikuttaneet sosiaalisiin verkostoihin kielteisesti. Ajan kuluessa verkostoissa oli kuitenkin havaittu elpymistä, ja pidemmällä aikavälillä oli tapahtunut myös myönteisiä muutoksia. Sosiaalisessa tuessa oli kuitenkin selkeitä vajeita erityisesti käännekohtiin liittyen, ja vaikka osalla miehistä oli sosiaalisen tuen näkökulmasta tarkasteltuna merkityksellisiä verkostoja, aineistossa voitiin havaita myös syrjäytymiskehityksen piirteitä. Toimijuudella oli merkittävä rooli tuen hakemisessa. Työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevilla miehillä on mahdollisuus saada sosiaalista tukea, mutta erityisesti emotionaalisen tuen vastaanottamiseen liittyy haasteita suhteessa toimijuuteen. Sosiaalisen tuen vajeet kertovat syrjäytymiskehityksestä sosiaalisissa verkostoissa, ja työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat miehet näyttävät jäävän ulkopuolelle monenlaisista sosiaalisen toiminnan verkostoista. Kielteisiksi koetut käännekohdat vaikuttavat kielteisesti myös verkostoihin ja niiden tuen tarjontaan, mutta verkostoissa ja tuen saatavuudessa tapahtuu sekä ajan, että sosiaalisen tuen saatavuuden paranemisen myötä myönteistä kehitystä. Sosiaalisten verkostojen keskittyessä perheeseen, sukulaisiin ja ystäviin, tulisi laajempien verkostojen luomista mahdollistaa tukemalla epävirallisen tuen verkostoja vahvistamalla erityisesti kolmannen sektorin vaikeasti työllistyville suunnattua toimintaa.
  • Räsänen, Emmi (2022)
    Suomalaisen eläkejärjestelmän kehittymisestä huolimatta vanhuusköyhyys ei ole poistunut yhteiskunnallisten epäkohtien listalta. Köyhyyttä kokevien ikäihmisten määrä on lisääntynyt samalla, kun tuloerot eläkeläisten välillä ovat entistä suurempia. Köyhyystutkimuksessa on perinteisesti keskitytty ilmiön tilastolliseen tarkasteluun ja kysymyksenasetteluihin, joten ikääntyneiden omista köyhyyskokemuksista on vain vähän aiempaa tutkimustietoa. Tutkielman tavoitteena on paikata tutkimuskentässä ilmenevää puutetta lisäämällä tietoa köyhyyttä kokevien ikäihmisten arkitodellisuudesta ja selviytymiskeinoista. Vanhuusköyhyyden yhteiskunnalliset ja ihmisten elämänkulkuihin liittyvät syyt ovat moninaisia ja ikäihmiset kokevat köyhyyttä harvemmin, kuin objektiiviset tulomittarit paikantavat köyhyyttä väestöryhmän keskuudessa. Tyytyväisyysparadoksia on selitetty sillä, että ikääntymiseen yhdistyy erilaisia toimintakykyyn, tulonhankintaan ja muuhun toimintaan liittyviä rajoitteita, joiden vuoksi ikääntyneiden on uskottu sovittavan tarpeensa ja vertailustandardinsa matalammaksi kuin aktiivi-iässä. Lisäksi iäkkäämpien sukupolvien nuoruudessa kokema taloudellinen puute voi määrittää myös vanhuuden tarpeita. Tutkielman teoreettinen näkökulma rakentuu köyhyyttä kokevien ikäihmisten toimijuuden ja yhteiskunnallisten rakenteiden välisen vuorovaikutussuhteen sekä elämänkulkunäkökulman ympärille. Empiirinen analyysi perustuu Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä – kirjoituskilpailun kautta kerättyyn narratiiviseen aineistoon. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: Miten vanhuusköyhyyden kokemus rakentuu köyhyyskertomuksissa? Miten vanhuusköyhyys kuvautuu kertomuksissa absoluuttisena puutteena tai relatiivisen deprivaationa? Millaisia toimijuuden muotoja ikäihmisten köyhyyskertomukset sisältävät? Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastataan narratiivisten tutkimusmenetelmien avulla rakentamalla köyhyyskertomuksista juonikaavioita, joiden avulla aineistosta nousee esiin kaksi tasavahvaa vanhuusköyhyyden kokemusta kuvaavaa tyyppitarinaa. Toisen ja kolmannen tutkimuskysymyksen tarkastelu nojaa teoriasidonnaiseen narratiivien sisältöjen analyysiin. Vanhuusköyhyyden kokemus rakentuu köyhyyskertomuksissa traagiseksi umpikujaksi ja kunnialliseksi selviytymistarinaksi. Kertomuksissa vanhuusköyhyys on luonteeltaan pitkittynyttä ja monimutkaisten hyvinvointivajeiden lisäksi köyhyys aktualisoituu ikäihmisten arjessa absoluuttisena puutteena. Ikäihmisten toimijuus ilmenee kertomuksissa pärjäämisenä, arkisina vastarinnan ilmauksina, yhteiskunnallisena ja poliittisena järjestäytymisenä, mutta kertomukset eivät sisällä kuvauksia, joissa ikääntyneiden strateginen toimijuus merkitsisi köyhyydestä ulos pääsyä. Kertomuksissa vanhuudessa koettuun tuloköyhyyteen ei löydetä ratkaisua. Köyhyyden kokemushistoria ei ole tutkielman tulosten mukaan sukupolvien ketjussa yhteisesti jaettu vaan ikääntyneet tulkitsevat köyhyyskokemuksen merkitystä eri tavoin suhteessa lapsuudessa koettuun agraariköyhyyteen, yleiseen elintason nousuun, omaan elämänhistoriaan ja vanhuuden elämänvaiheeseen liittyen. Lähtökohta tulisi ottaa huomioon sosiaaligerontologisen työn parissa, sekä köyhyyttä vähentävien yhteiskuntapoliittisen toimenpiteiden muotoilussa. Tärkein yksittäinen toimenpide ikääntyneiden kokeman absoluuttisen köyhyyden vähentämiseksi ovat kaikkein alhaisimpien eläkkeiden tasokorotukset. Koska vanhuusköyhyys on Suomessa luonteeltaan pitkittynyttä ja köyhyyden syyt palautuvat laajasti niin yksilöiden elämänkulkuun kuin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, vanhuusköyhyyden vähentämiseksi on tärkeää vähentää eriarvoisuutta ja edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa yhteiskuntapolitiikan kaikilla sektoreilla.
  • Aho, Aleksi (2019)
    Luottamus on tärkeää koko yhteiskuntaa ajatellen. On hyvin oleellista, että ihmiset luottavat instituutioihin ja niiden toimintaan, sillä ihmisten elämä olisi turvatonta ja epävarmaa, jos he eivät luottaisi yhteiskunnan instituutioiden kykyyn tai tahtoon hoitaa niille asetettuja velvollisuuksia ja tehtäviä. Suomessa kansalaisten luottamus instituutioihin on perinteisesti ollut hyvin korkeaa. Erityisen luottavaisia ihmiset ovat olleet turvallisuusinstituutioiden eli puolustusvoimien sekä poliisin toimintaan. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu nuorten 18-19 vuotiaiden luottamusta puolustusvoimiin. Luottamus puolustusvoimiin on Suomessa Euroopan korkeinta, mikä tarjosi tutkielmalle mielenkiintoisen kehyksen. Luottamusta puolustusvoimiin on aikaisemmin lähestytty lähinnä mielipidetutkimusten ja selvitysten pohjalta, joiden lähtökohtana on ollut ainoastaan yksi kysymys: ”Luotatko puolustusvoimiin”. Luottamus on kuitenkin luonteeltaan niin abstrakti ja moniuloitteinen käsite, että sen tutkiminen ainoastaan yhden kysymyksen avulla on kyseenalaista. Tässä tutkielmassa onkin pyritty menemään tuota yhtä kysymystä syvemmälle ja selvittämään mitkä tekijät vaikuttavat luottamuksen rakentumiseen ja minkä suhteen nuoret luottavat tai eivät luota puolustuvoimiin sekä miten luottamus käsitteenä koetaan. Tutkielman menetelmä on laadullinen ja aineistonkeruumenetelminä käytettiin lomakehaastattelua sekä ryhmäkeskustelua. Ryhmäkeskusteluja järjestettiin yhteensä neljä, joista jokaiseen osallistui viisi nuorta. Viikkoa ennen ryhmäkeskusteluja, osallistuille jaettiin täytettäväksi kyselylomake, joka johdatteli aiheeseen ja toimi keskustelujen pohjana. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Luottamus näyttäisi aineiston analyysin perusteella kohdentuvan kolmeen eri kategoriaan, jotka ovat: luottamus Suomen puolustuskykyyn, luottamus puolustusvoimien toiminnan asianmukaisuuteen ja tehokkuuteen sekä luottamus puolustusvoimiin tasapuolisen, yhdenvertaisen ja turvallisen palvelusympäristön takaajana. Luottamuksen rakentumiseen vaikuttavat puolustusvoimien oman toiminnan lisäksi yksilötasolla ja yhteiskunnan tasolla tapahtuvat tekijät. Nämä kolme tasoa eivät kuitenkaan ole toisistaan erillisiä vaan tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Luottamus puolustusvoimiin näyttäisi olevan subjektiivinen ja kontekstista riippuva käsite, joka saa uusia merkityksiä yksilön elämäntilanteesta, iästä sekä turvallisuustilanteesta riippuen. Luottamus nähdään usein myös lähes itsestäänselvyytenä, jolloin tietoista arviointia luottamuksesta ei pidetä tarpeellisena.
  • Virtamo, Meeri (2021)
    Tehostettua palveluasumista järjestetään entistä useammin niin, että järjestämisvastuussa oleva kunta ulkoistaa palvelun tuotannon yksityiselle tai kolmannen sektorin toimijalle. Erilaisilla hankintamalleilla on erilaisia seurauksia palveluiden asiakkaille, järjestäjälle ja tuottajalle. Tässä tutkielmassa tarkastel-laan Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä vuonna 2019 käyttöön otettua hintakatollista tai kään-teistä palvelusetelimallia. Hintakatollisen palvelusetelimallin toivotaan edistävän aiempia hankintamal-leja paremmin asiakkaan valinnanvapauden toteutumista ja yhdenvertaisuutta sekä kannustavan tuotta-jia kilpailemaan hinnan sijaan palvelun laadulla. Valinnanvapausmallien käyttöönoton myötä asiakkaan odotetaan toimivan kuluttajana, joka vertailee ja valitsee itselleen parhaiten soveltuvan palvelun. Aiemman tutkimuksen perusteella on kuitenkin epä-varmaa, onko asiakkailla tai heidän omaisillaan edellytyksiä ja motivaatiota toimia aktiivisina kuluttaji-na. Kuluttajuuteen saattaa liittyä yksilöllisiin voimavaroihin, tiedon puutteeseen sekä valintatilantee-seen, palvelujärjestelmään tai palvelun tarjontatekijöihin liittyviä esteitä. Tutkielman tavoitteena on tar-kastella asiakkaiden tekemiä valintoja peilaten niitä uudistuksen tavoitteisiin. Päätutkimuskysymys ”Millaista on kuluttajuus tehostetun palveluasumisen hintakatollisessa palvelusetelijärjestelmässä?” jakautuu seuraaviin alakysymyksiin: mitkä ovat iäkkään ja hänen omaisensa roolit valintojen tekemi-sessä, millä perusteella palvelutalo valitaan ja millaisia kuluttajuuden esteitä esiintyy? Aineisto koostuu kuudestatoista palvelusetelin käytössä avustaneiden omaisten teemahaastattelusta, jotka kerättiin ja litteroitiin kesällä 2019. Tausta-aineistona toimivat lisäksi keskustelut SAS-koordinaattorien kanssa sekä palvelusetelin käyttöönottoa koskevat päätösasiakirjat. Aineiston analyy-si toteutettiin teoriaohjaavana sisällönanalyysinä, jossa aineisto luokiteltiin teemoittain. Analyysin perusteella iäkkäiden on itse vaikeaa toimia aktiivisina kuluttajina ja päätöksentekijöinä sai-rauksista ja toimintakyvyn heikkenemisestä johtuen, joten omaisten rooli kanssa- tai sijaiskuluttajana on suuri. Omaiset pyrkivät tekemään läheisten edun ja mieltymysten mukaisia valintoja perustuen ar-vioon palvelun laadusta ja läheisen mieltymyksistä sekä tulkintaan läheisen viihtymisestä ja voinnista palvelutalossa. Kuitenkin myös omaisten mahdollisuudet aktiivisten valintojen tekoon vaihtelevat. Il-man aiempaa asiakaskokemusta palveluasumisesta valinta perustuu palvelutalon ominaisuuksiin, joita on mahdollista arvioida ennen palvelun käyttöä, kuten palvelutalon sijaintiin, tutustumiskäynneillä saatuun mielikuvaan tai maineeseen ja suosituksiin. Mikäli hoitosuhde on jo olemassa, jatketaan pää-sääntöisesti tutulla palveluntuottajalla. Palveluasumisen valinnan sen laadun perusteella mahdollistaa parhaiten aiempi asiakaskokemus useammasta eri palvelutalosta. Palvelutalojen vertailua, valintaa sekä mahdollista vaihtamista estää tiedon puute tuottajien tarjoaman palvelun laadusta, valinnanvaran puute sekä hoitosuhteen jatkuvuuden merkitys. Tutkimus vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia. Hoivapalvelun valintaan liittyy haasteita, joita si-jaiskuluttajuus osaltaan lisää. Sijaiskuluttajana toimivalla omaisella ei voi olla täyttä tietoa iäkkään lä-heisen saaman palvelun laadusta. Hoivapalvelun laadun subjektiivisuus ja kokemuksellisuus sekä hoi-vasuhteen jatkuvuuden merkitys toisaalta estävät palvelutalojen vertailua, toisaalta osittain puoltavat valinnanvapausmallien käyttöä. Palvelutalon valintaperusteissa painottuvat tekijät, joita on vaikeampi muissa hankintamalleissa ottaa huomioon, kuten hoitosuhteen jatkaminen, asukkaan yksilölliset miel-tymykset tai asukkaan kohtaaminen ja palvelutalon työkulttuuri. Haasteena on kuitenkin mahdollistaa laatuun sekä asukkaan yksilöllisiin mieltymyksiin ja tarpeisiin perustuvien valintojen tekeminen tasa-puolisesti. Valinnanvapausmallin vaikutus palveluasumisen laatuun sekä tehtyjen valintojen merkitys iäkkäälle palveluasumisen asiakkaalle vaativat jatkotutkimusta.
  • Heikkinen, Lyydia (2022)
    Työmarkkinoilla on käynnissä maailmanlaajuinen murros, jossa epätyypilliset työsuhteet lisääntyvät ja yksilön työelämästä tulee pirstaleisempaa. Suomessakin osa-aikatyön trendi on ollut nousujohteinen 2000-luvulla. Osa-aikatyö on yleistä erityisesti tietyillä aloilla, kuten kaupan alalla, ja jotkut osa-aikatyötä tekevät ovat vastentahtoisesti osa-aikaisessa työsuhteessa. Vastentahtoisesti osa-aikatyötä matalapalkka-alalla tekevä henkilö voi kokea toimeentulo-ongelmia ja siten tarvita sosiaaliturvaa toimeentulonsa varmistamiseksi. Tilastojen valossa sovitellun työttömyysetuuden käyttö on kuitenkin osa-aikaisten työsuhteiden yleisyyteen nähden melko vähäistä, joten on kiinnostavaa, miksi osa-aikaiset eivät nosta heille suunnattua sosiaalietuutta. Ilmiön tutkimiseksi menetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jossa teoriana on rationaalisen valinnan institutionalismi. Se perustuu olettamukseen, että ihminen ei tee valintojaan aina täysin talousrationaalisesti vaan niitä ohjailee instituutiot. Instituutioilla tarkoitetaan yhteiskunnan pelisääntöjä, jotka muokkaavat ihmisen käyttäytymistä niin sosiaalisesti, poliittisesti kuin taloudellisesti. Instituutioiden lisäksi tarkastellaan normien ja organisaatioiden vaikutusta osa-aikatyöntekijöiden ja sosiaaliturvan käyttämisen suhteessa. Aineisto koostuu yhdeksästä haastattelusta, jotka on tehty kolmen päivittäistavara- tai erikoistavarakaupan osa-aikaisille työntekijöille. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten kaupan alan osa-aikatyöntekijät selittävät sovitellun työttömyysetuuden nostamisen tai nostamatta jättämisen rationaalisen valinnan institutionalismin näkökulmasta? 2. Millä keinoilla osa-aikatyöntekijöiden tilannetta voidaan parantaa ja mitkä instituutiot, normit ja organisaatiot ovat olennaisia tilanteen parantamisessa? 3. Miten haastateltavat kokevat sovitellun työttömyysetuuden kannustavuuden? Tutkielman tulokset kertovat, että kaupan alan osa-aikatyöntekijät jättävät sovitellun työttömyysetuuden nostamatta muun muassa siksi, että eivät tiedä sen olemassaolosta, pitävät hakuprosessia hankalana tai tukea riittämättömänä. Heidän mielestään lisätyön hakeminen on parempi vaihtoehto kuin tuen nostaminen ja pärjääminen omilla ansioilla kunniallisempaa kuin sosiaaliturvaan tukeutuminen. Jotkut haastatelluista pärjäsivät tuloillaan hyvin, eivätkä olleet oikeutettuja tukeen tai eivät tarvinneet sitä. Jotkut heistä kokivat kuitenkin toimeentulovaikeuksia, ja osa-aikatyöntekijöiden tilanteen parantamiseksi tarvitaan muun muassa osa-aikatyön kanssa yhteensopivampi sosiaaliturva ja parempaa informaatiota sosiaalituista. Myös työehtosopimusten avulla osa-aikaisten tilannetta voi parantaa. Soviteltu työttömyysetuus ei tulosten mukaan vaikuta olevan kannustinloukku kaupan alan osa-aikatyöntekijöiden työllistymiseksi korkeampien työtuntien työsopimukseen tai kokoaikatyöhön.
  • Suokas, Marianna (2021)
    Tutkielmassa tarkastelen sitä, millaisena ilmiönä peruskoulun eriytyminen näyttäytyy hallinnan analytiikan näkökulmasta ja millaisia syitä sille annetaan. Lisäksi tarkastelen hallinnan tekniikoita, joiden avulla valtio pyrkii hallitsemaan eriytymistä. Tutkielma perustuu peruskoulun eriytymisen problematisoinnin hahmottamiseen. Aiempien tutkimusten viitekehyksessä peruskoulun eriytymisen syyksi on tunnistettu kaupunkien sisäinen alueellinen eriytyminen ja vanhempien tekemät koulutusvalinnat. Näiden perusteella koulut eriytyvät oppilaspohjan sosioekonomisen taustan mukaan, mikä vaikuttaa oppimistuloksiin. Oppimistulosten eriytyminen aiheuttaa huolta yhteiskunnallisen eriarvoistumisen kehityskuluista. Peruskoulutuksen eriytymistä on tutkittu lähinnä ilmiönä sinänsä, joten tällä tutkielmalla pyrin laajentamaan näkökulmaa varsinaisten ehkäisytoimenpiteiden ja valtion asettamien problematisointien suhteen. Aineistonani käytin Jyrki Kataisen hallituksen asettamaa Tulevaisuuden peruskoulu -hankkeen loppuraporttia. Käytin teoriana Michel Foucaultin hallinnan analytiikkaa ja menetelmänä Carol Bacchin kriittisen diskurssianalyysin lähestymistapaa. Hallinnan analytiikka ja Bacchin kriittinen diskurssianalyysi tukevat toisiaan ja näitä soveltaen pureuduin peruskoulutuksen eriytymisen ongelmanasetteluihin. Tutkielman tuloksina selvisi kolme peruskoulutuksen eriytymistä aiheuttavaa ongelmanasettelua. Näitä olivat alueelliset erot, opettajien väliset erot sekä oppilaiden taustojen erot. Ongelmanasetteluiden syiksi löytyi kouluihin, kuntiin, opettajien koulutustaustaan sekä oppilaiden kielellisiin ja sosioekonomisiin taustoihin liittyviä tekijöitä. Valtion hallinnan tekniikoiksi hahmottui lisäresursointi, koulutuspoliittiset ratkaisut sekä kouluympäristöön ja opettajien taitotasoon vaikuttavat ratkaisut. Valtionhallinto kohdistaa hallintansa erityisesti kuntien toimintaan ja välillisesti peruskoululaisten vanhempiin. Vastuu sälytetään kunnille ja kouluille uhka- ja tarvediskursseja hyödyntäen, mutta valtion oma rooli jätetään problematisoimatta. Erilaisista taustoista tulevat perheet ja lapset jaotellaan piilevien oletusten mukaisesti, mikä on itsessään eriytymistä edistävää. Vaikka tarkoituksena on edistää oppilaiden ja ihmisten välistä yhdenvertaisuutta, piilevät oletukset “keskiluokkaisesta normaaliuudesta” heijastuvat yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Oletukset tiedostamalla pystytään toimimaan läpinäkyvämmin yhdenvertaisuuden hyväksi.
  • Kotiranta, Laura (2021)
    Eriarvoisuuden vähentäminen on yksi keskeinen hyvinvointivaltion tavoite ja tehtävä. Erityisesti 2000-luvulla yhteiskunnallinen eriarvoisuus on kuitenkin kasvanut Suomessa ja maailmalla. Tulo- ja varallisuuseroissa mitattu taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut rikkaiden rikastumisen ja elintason kehityksen epätasaisen jakautumisen seurauksena. Eriarvoistumiskehitykseen ovat vaikuttaneet lisäksi teknologinen kehitys, globalisaatio sekä rakenteelliset ja demografiset muutokset. Yksilön ja tämän vanhempien sosioekonominen asema ja yhteiskuntaluokka ylläpitävät eriarvoisuutta, kun vanhempien sosioekonominen asema vaikuttaa yksilön koulutuksen korkeuteen, työllistymiseen, tulotasoon ja luokka-asemaan. Myös koulutustaso vaikuttaa tuloeroihin ja sosioekonomiseen asemaan sekä kokemuksiin yhteiskunnallisista ristiriidoista ja tulonjakopolitiikasta. Sukupuolten välillä taloudellinen eriarvoisuus on Suomessa hyvin pientä, joskin yleisesti naisten tulot ovat miehiä pienemmät. Tulot ovat jakautuneet jonkin verran myös alueellisesti, ja pienistä eroista huolimatta alueellinen taloudellinen eriarvoisuus on kasvussa. Tässä tutkielmassa selvitettiin, onko pienituloisuus yhteydessä kokemuksiin taloudellisesta ja sosiaalisesta eriarvoisuudesta ja vaikuttavatko mahdolliseen yhteyteen vanhempien sosioekonominen tausta ja yksilön koulutustaso. Lisäksi tutkittiin, eroavatko tuloluokan ja eriarvoisuuden kokemusten väliset yhteydet suuralueittain. Taloudellista eriarvoisuutta tarkasteltiin tuloerojen epäoikeudenmukaisuuden kokemusten ja sosiaalista eriarvoisuutta sosiaaliryhmien välisten ristiriitojen kokemusten avulla. Aineistona (N = 755) käytettiin vuoden 2019 International Social Survey Programmen (ISSP) Suomen aineistoa. Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinnin ja logistisen regressioanalyysin avulla. Lopuksi alueellisia eroja selvitettiin interaktion testauksen avulla. Tutkielman tuloksista havaittiin, että pienituloisilla oli suurituloisia suurempi todennäköisyys kokea tuloerot epäoikeudenmukaisiksi ja ristiriidat voimakkaammiksi. Koulutustason lisääminen heikensi tuloerojen epäoikeudenmukaisuuden kokemusten ja tuloluokan välistä yhteyttä. Vanhempien sosioekonomisen taustan lisäämisen seurauksena pienituloisten luokka ei ollut enää tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä tuloerojen epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiin. Sosiaaliryhmien välisten ristiriitojen kokemusten ja pienituloisuuden yhteys heikkeni koulutustason ja vanhempien sosioekonomisen taustan vaikutuksen myötä. Eriarvoisuuden kokemusten ja tuloluokan välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja suuralueittain. Tulokset tukevat aiempien tutkimusten tuloksia tuloluokan ja taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden kokemusten välisestä yhteydestä. Tulokset viittaavat siihen, että taloudellisesti hyvässä asemassa olevat, jotka todennäköisesti kärsivät yhteiskunnan eriarvoisuudesta vähiten, näkevät myös eriarvoisuuden vähäisempänä kuin pienituloiset, joihin eriarvoisuus ja sen kasvu vaikuttavat enemmän. Tulokset koulutuksen ja vanhempien sosioekonomisen taustan vaikutuksista tuloluokan ja eriarvoisuuden kokemusten väliseen yhteyteen mukailevat aiempaa tutkimusta. Lisäksi tutkielman tulokset osoittavat, että tuloluokasta riippumatta merkittävä osa vastaajista kokee erityisesti taloudellista eriarvoisuutta esiintyvän suomalaisessa yhteiskunnassa. Eriarvoisuuden kokemukset viittaavat siihen, että eriarvoisuuden vähentämiseen ja eriarvoistumisen ehkäisyyn tulisi panostaa aiempaa enemmän julkisen vallan toimin.
  • Domingo Maunu, Laura (2019)
    Since the 2008 financial crisis there has been an increasing interest in basic income as an alternative to austerity policies. Basic income has become a substantial part of discussions about social policy and welfare state reforms in several countries. This has resulted in an increasing amount of basic income experiments planned and conducted in different parts of the world in recent years. (De Wispelaere, 2017) The B-Mincome pilot, which is an experiment conducted by the City Council of Barcelona in 10 neighborhoods of the Eix Besòs area in Barcelona from October 2017 to September 2019. It combines a minimum income benefit with four different active policies. This thesis examines what problems the B-Mincome project aims to solve and what are its goals and how it compares to theoretical models of basic income and participation income. The definition of basic income used in this thesis is based on Basic Income Earth Network’s widely accepted definition of basic income being a periodic cash payment paid unconditionally to all individuals without means-test or work requirement. Participation income is Anthony Atkinson’s (1996) elaboration of the basic income idea which includes conditionality in the form of social participation. The data of this study consists of seven semi-structured expert interviews of the civil servants and researchers behind the B-Mincome experiment as well as official documents of the project. The method used in this study is a theory-guided content analysis. The B-Mincome has research and experimentation goals (testing and comparing the impacts of different active policies combined with a minimum income benefit), social goals (improving the socio-economic situation and employability of participants, alleviating poverty and exclusion) and administrative and political goals (simplifying the benefit system and destigmatizing poverty). The biggest difference between B-Mincome and theoretical models of basic income and participation income is that B-Mincome is strictly means-tested. Regardless of the means-testing, B-Mincome the active policies can be considered as implementations of participation income as they depart from the traditional labour market targeted activities of workfare policies. The B-Mincome active policies of housing renovation, social economy and community participation are innovative in both the activities they include and their goals that go beyond finding paid employment. By describing the B-Mincome experiment and its goals, this thesis brings light to how policies inspired by basic income and participation income can be implemented. As more basic income and basic income inspired experiments are conducted and completed, it would be important to do synthesizing and comparative research on their goals, implementations and results.
  • Maakannas, Paavo (2022)
    Väestön ikääntyminen johtaa Suomessa työikäisten määrän vähenemiseen ja eläkkeensaajien määrän kasvuun. Yhteiskuntapolitiikan yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi on sen vuoksi otettu työurien pidentäminen ja eläkkeelle siirtymisen myöhentäminen. Viimeaikaisissa eläkeuudistuksissa on tuettu tätä esimerkiksi nostamalla vanhuuseläkkeen ikärajoja ja kannustamalla eläkkeen lykkäämiseen. Kuntasektorilla väestön ikääntyminen näkyy palvelutarpeen kasvuna, työvoiman saatavuusongelmina ja työntekijöiden suurena eläkepoistumana, johon on varauduttu paremmin suuremmissa kunnissa ja kuntaorganisaatioissa. Vaikka eläkkeelle siirtyminen on kuntasektorilla myöhentynyt ja työssä jatkaminen lisääntynyt, kunta-alan työolojen muuttuminen henkisesti kuormittavammiksi asettaa haasteita työurien pidentämiselle tulevaisuudessa. Siksi on tärkeää tietää, mitkä tekijät tukevat tai haittaavat työuran jatkamista eläkeikään ja sen yli. Tässä tutkielmassa selvitettiin psykososiaalisten työolojen yhteyttä eläkeaikeisiin ja työssä jatkamisaikeisiin 40–60-vuotiailla kunta-alan palkansaajilla. Lisäksi tarkasteltiin, muuttuvatko nämä yhteydet, kun vastaajan terveys, ammattiasema ja taustamuuttujat huomioidaan. Aineisto (n=3280) on osa Helsinki Health Study-tutkimuksen vuonna 2007 kerättyä kyselytutkimusta. Selitettävinä muuttujina olivat aikomus jäädä eläkkeelle ennen 63 ikävuotta tai omaa ammatillista eläkeikää, ja aikomus jatkaa työssä sen jälkeen. Psykososiaalisten työolojen mittarina käytettiin Karasekin JCQ-kyselyn työn vaatimuksia ja hallintaa. Muita selittäviä muuttujia olivat ikä, sukupuoli, neliportainen ammattiasema, fyysinen ja psyykkinen terveys, haittaava pitkäaikaissairaus, vastaajan oma eläkeikä ja puolison toiminta. Yhteyksiä analysoitiin ristiintaulukoiden ja multinominaalisen logistisen regression avulla. Malleissa verrattiin potentiaalisia työstä vetäytyjiä heihin, joilla ei ollut eläkeaikomuksia tai jotka aikoivat varmasti jatkaa työssä eläkeikänsä jälkeen. Vahvoja varhaiseläkeaikomuksia esiintyi aineistossa noin neljänneksellä naisista ja miehistä. Ristiintaulukoiden perusteella eläkeaikomukset ja työssä jatkamisen aikomus olivat erittäin merkitsevästi yhteydessä toisiinsa. Työolot riippuivat ammatista siten, että ylemmissä ammattiasemissa koettiin enemmän vaatimuksia ja enemmän hallintaa. Ylemmissä ammattiasemissa oli parempi fyysinen terveys ja vähemmän pitkäaikaissairauksista kärsiviä, mutta psyykkinen terveys ei eronnut ammattiasemien välillä. Multinominaalisen logistisen regression malleissa eläkeaikeisiin ja työssä jatkamisaikeisiin olivat yhteydessä jotakuinkin samat tekijät. Kaikkien vakiointien jälkeen, heikot eläkeaikomukset olivat todennäköisempiä toiseksi vähiten hallintaa kokevilla (OR=1,30; 95% CI=1,03-1,64). Täysin vakioidussa mallissa vahvat eläkeaikomukset olivat todennäköisempiä kaikista eniten vaatimuksia (OR=1,56; 95% CI=1,18-2,06) ja vähiten hallintaa kokevilla (OR=1,65; 95% CI=1,24-2,20). Työolojen yhteydet eläkeaikomuksiin heikkenivät erityisesti terveyden vakioinnin myötä. Epävarma suhtautuminen työssä jatkamiseen oli kaikkien vakiointien jälkeen todennäköisempää toiseksi vähiten työn hallintaa kokevilla (OR=1,44; 95% CI=1,10-1,88). Torjuva suhtautuminen työssä jatkamiseen oli täysin vakioidussa mallissa todennäköisempää toiseksi vähiten (OR=1,78; 95% CI=1,31-2,42) ja vähiten työn hallintaa kokevilla (OR=2,01; 95% CI=1,45-2,79). Työolojen yhteydet työssä jatkamisaikomuksiin heikkenivät terveyden vakioinnin myötä, mutta ammattiaseman vakiointi voimisti vähäisen työn hallinnan yhteyttä torjuvaan suhtautumiseen työssä jatkamista kohtaan. Taustamuuttujista sukupuolten välillä ei ollut merkitsevää eroa. Vanhimmassa ikäryhmässä oli eniten varmoja työssä jatkajia. Heikompi fyysinen ja psyykkinen terveys sekä haittaavat pitkäaikaissairaudet olivat lähes poikkeuksetta yhteydessä lyhyempää työuraa koskeviin aikomuksiin. Matalampi ammattiasema oli merkitsevästi yhteydessä vain eläkeaikomuksiin. 63 ja alle 63 vuoden eläkeikä sekä puolison eläkkeellä olo ja työssäkäynti olivat yhteydessä aikeisiin tehdä lyhyempi työura. Tutkielman tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Työurien pidentämiseksi erityisesti työn hallintaan tulisi panostaa lisäämällä työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä ja käyttää ja kehittää osaamistaan. Myös työn vaatimuksia, kuten liiallista työmäärää, kiirettä ja ristiriitaisia vaatimuksia, tulisi vähentää. Tulokset viittaavat myös siihen, että terveysongelmat, matalampi eläkeikä ja parisuhde voimistavat ajatuksia siirtyä aikaisemmin työstä eläkkeelle. Tutkielma rajoittui kunta-alaan ja yhteen poikkileikkauskyselyyn. Jatkossa olisi tärkeää tutkia eläkkeelle siirtymistä ja työssä jatkamista pitkittäistutkimuksilla, joissa analysoitaisiin samanaikaisesti erilaisia työhön, yksityiselämään, sosiodemografiseen taustaan ja taloudellisiin kannustimiin liittyviä tekijöitä.
  • Häggblom, Erasmus (2022)
    The diverse range of threats to contemporary states mean that a high level of commitment to national defence is required effectively implement defensive doctrine. States need an accurate picture of the commitment to national defence among their citizens. However, research on the topic has been sparse. There is also limited knowledge regarding the factors that can be used to predict expressed commitment to national defence. This thesis examines data from the 2020 Advisory Board for Defence Information (ABDI) survey (N = 1169) on Finnish opinions on national defence using binary logistic regression. The survey consisted of in-person interviews (N = 500) and an online questionnaire (N = 669). The response rate for the survey was 21.8% for online participants and not reported for in-person interviews. Commitment to national defence is operationalised through questions on general and personal will to defend the country, which are examined separately and combined to represent the concept of national defence thought. The rate of positive responses to the dependent variables is examined by hierarchically constructing four regression models for each dependent variable followed by a final, simplified model. The chosen predictors are organised thematically and utilise demographic, socioeconomic, personal circumstance and geographic background information on the respondents. The primary predictors are the participants’ gender (53.9% male, 46.1% female) and age (age range 15-79). The thesis finds that the respondents’ gender and age are key predictors of expressed commitment to national defence. Men and older participants express higher levels of commitment compared to women and younger respondents. The respondents’ socioeconomic status, personal circumstance and geographic location are inconsistently associated with their expressed commitment to national defence. The association between commitment to national defence and gender does not change when additional predictors are added to the model. The respondents’ age is found be more strongly associated with their personal will to defend the country when controlling for their retirement status. This effect has not previously been identified in the literature and warrants examination in future research. The key finding of the study is the important role of gender and age as predictors of commitment to national defence.
  • Valtonen, Riku (2021)
    Hyvinvointierojen kaventaminen on ollut kärkitavoitteita Suomen politiikassa jo vuosikymmenien ajan. Edelleen hyvinvointierot ovat sitkeästi säilyneet ja heikompi hyvinvointi kasaantuu heikoimmassa sosioekonomisessa asemassa oleviin väestöryhmiin. Työttömyyden on todettu olevan merkittävä tekijä yksilön köyhyysriskin kasvamisen ja heikon hyvinvoinnin kannalta. Tässä tutkielmassa pyrittiin laadullisen haastattelututkimuksen avulla selvittämään työttömien nuorten käsityksiä toimeentulosta, hyvinvoinnistä sekä näiden välisestä yhteydestä. Tutkielman aineisto koostui kolmesta 20-29-vuotiaiden työttömien nuorten ryhmähaastattelusta. Haastattelut kerättiin loka-marraskuussa 2016 osana ECOSOS-tutkimushanketta, jossa tutkittiin ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä työn ja toimeentulon muotoja erityisesti nuorten näkökulmasta. Tässä tutkielmassa hyvinvoinnin teoreettisena taustana on käytetty Pohjoismaisessa hyvinvointitutkimuksessa tunnettua ja käytettyä Erik Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien teoriaa. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tulokset osoittivat, ettät työttömät nuoret kokivat vaikeuksia täyttää kohtuulliseen elintasoon vaadittavia perustarpeita. Niukka taloudellinen tilanne aiheutti jatkuvan taloudellisen suunnittelun ja tulojen epävarmuuden vuoksi myös psyykkistä kuormitusta ja stressiä. Niukka toimeentulo myös rajasi elämistä ja se vaikutti sekä elintasoon, sosiaalisiin suhteisiin että itsensä toteuttamisen mahdollisuuksiin. Hyvinvointi ja sen komponentit rakentuivat nuorten puheessa elintasosta ja perustarpeiden tyydyttämisestä, sosiaalisista suhteista sekä itsensä toteuttamisen mahdollisuuksista, jotka mukailivat Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksia (elintaso, yhteisyyssuhteet ja itsensä toteuttamisen muodot). Toimeentulon ja hyvinvoinnin yhteyttä tarkastellessa nuorten puheesta nousi toimeentulon merkitys perustarpeiden täyttämisessä. Lisäksi rahan riittäminen myös muuhun, kuten vapaa-ajan aktiviteetteihin, harrastamiseen ja muihin itsensä toteuttamisen muotoihin koettiin olevan keskeinen asia riittäväksi koetussa toimeentulossa. Tutkielma osoitti, että työttömät nuoret kokivat toimeentulovaikeuksia ja riittävä toimeentulo oli nuorten puheissa sidoksissa hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Tulokset vahvistivat aiempaa tutkimusta työttömien merkittävästä köyhyysriskistä ja toimeentulovaikeuksien yleisyydestä. Työttömyyden aiheuttama taloudellinen niukkuus luo ylimääräisiä stressitekijöitä ja psyykkistä kuormitusta, jotka pitkään kestäessään nostavat terveyden heikkenemisen riskiä ja näin ollen vaikeuttavat työttömän uudelleen työllistymistä. Työttömien nuorten hyvinvoinnin tarkastelu laadullisin keinoin antaa mahdollisuuksia muun muassa työllistymistoimenpiteiden kehittämiselle sekä työttömän yksilölliselle kohtaamiselle, jota vaaditaan työllistymisen esteiden muodostuessa yksilöllisesti.
  • Noschis, Julia (2021)
    Ilmastokriisin kiihtyessä myös sen aiheuttama muuttoliike lisääntyy. Ilmastopakolaisuus on alati kasvava politiikan puheenaihe. Tutkielmassa tarkastellaan ilmastopakolaisuuden diskursseja ja niissä ilmeneviä tulevaisuuden odotuksia. Ilmiöön perehdytään 12 asiantuntija- ja teemahaastattelun avulla sekä diskurssianalyysia hyödyntäen. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten suomalaiset asiantuntijat puhuvat ilmastopakolaisuudesta? 2. Minkälaisia tulevaisuuden odotuksia ilmastopakolaisuusdiskurssit sisältävät? Lähtöasetelma tutkielmalle on, että ilmastopakolaisuuskeskustelu on uutta, epävarmaa, monimutkaista ja vallankäytölle altista johtuen ilmastopakolaisuuden käsitteen määrittelyn vaikeudesta, keskustelun vakiintumattomuudesta ja aiheesta käydystä kiivaasta poliittisesta keskustelusta. Näin ollen ilmastopakolaisuuden diskurssit ja odotukset voivat tuoda esiin erilaisia poliittisten päätösten toteuttamisen tapoja tulevaisuudessa. Diskursiivinen näkökulma tarkastelee ilmastopakolaisuudesta käytyjä keskusteluita ja niissä käytettyjä ilmauksia. Tutkielmassa keskiössä ovat Maarten Hajerin poliittisen keskustelun diskursiiviset sulkeumat eli toimijoiden jakamat tarinalinjat sekä niiden pohjalta syntyneet diskurssikoalitiot eli odotuskoalitiot. Analyyttiset ja teoreettiset viitekehykset tutkielmassa ovat argumentatiivinen diskurssianalyysi, odotusten sosiologian teoria ja antisipaatio. Aikaisemman tutkimuksen valossa ilmastopakolaisuuskeskustelua on luonnehdittu globaalin pohjoisen ylhäältä alaspäin tuottamaksi, globaalia pohjoista ja etelää jakavaksi, turvallistavaksi ja valtioiden omia etuja ajavaksi. Suomalaisten asiantuntijoiden puhetavat myötäilevät osittain tämän tyyppistä kansainvälistä keskustelutapaa. Haastattelujen pohjalta muodostuivat kuusi tarinalinjaa: resilienssin, turvallisuuden, politiikan, vastuun, määrittelyn ja ymmärryksen tarinalinjat. Tarinalinjoista syntyivät kaksi odotuskoalitiota: muutoksen ja jämähtämisen odotuskoalitiot. Tutkielman keskeinen väite on, että ilmastopakolaisuuskeskustelu on Suomessa hajautunutta, ristiriitaista, politisoitunutta ja eriarvoistavaa. Eräät isoimmista tulevaisuuden kysymyksistä ilmastopakolaisuuden saralla liittyvät siihen, miten ilmastopakolaisista tulisi puhua, voidaanko heille antaa suojelua tai ilmiön parissa tehdä yhteistyötä, minkälaisia poliittisia päätöksiä on mahdollista viedä eteenpäin ja kenen vastuulla ilmastopakolaiskysymysten päätöksenteon prosessit ovat. Ilmastopakolaisuuden käsitteen monimutkaisuus, ilmiön tunnistamattomuus, keskustelun vakiintumattomuus ja poliittisen ilmapiirin polarisoituminen muodostavat hegemonisen pohjan sille, mistä lähtökohdista keskusteluun on mahdollista osallistua. Kahtiajakoa tekevät käytänteet, joita ilmastopakolaisuuskeskustelusta ilmenee, ovat eriarvoistavia ja toistavat uuskolonialistista sekä rodullistavaa perinnettä. Näin ollen ilmastopakolaisten kohtaloa koskevat päätökset tehdään heidän ulottumattomissaan. Tällä tavoin puhuttaessa muodostetaan areena, jolla globaalin pohjoisen valtiot ja tahot voivat hyödyntää valtaansa suhteessa globaalin etelän valtioihin ja ihmisiin. Tämänhetkisessä tilanteessa on kahdenlaisia odotuksia: toivottuja ja ei-toivottuja. Se, mihin suuntaan ilmastopakolaisuuskysymyksissä edetään, riippuu toimijoiden yhteistyöstä ja yhtenäisen narratiivin muodostamisen edellytyksistä. Tulevaisuudessa eri tahoilla on tilaisuus olla enenevästi tuottamassa ilmastopakolaisuuteen pureutuvaa, muutoksiin mukautuvaa ja motivoivaa diskurssia.
  • Pitkänen, Tuulia (2022)
    Tutkielman ensisijaisena tavoitteena on arvioida valtioneuvoston EU-politiikasta eduskunnalle vuonna 2021 antaman selonteon yhteydessä käydyn eduskunnan lähetekeskustelun puheenvuorojen EU-käsityksiä intergraatioteorioiden ja kehysteorian näkökulmista. Tutkielman metodina käytetään laadullista sisällönanalyysiä, jonka täydennyksenä esitetään myös muutamia määrällisiä sisällönanalyyttisiä havaintoja. Analyysin perusteella aineistosta voidaan löytää muutamia hallitsevia, lähes kaikkien puhujien jakamia kehyksiä unionin luonteesta ja integraatiosta sekä heikompia kehyksiä, jotka asettuvat osin päällekkäin ja joiden sisällä käydään poliittista kamppailua siitä, mitä unioni ja sen integraatio ovat. Hallitsevimmat ja läpileikkaavimmat tavat jäsentää aineiston EU-luonnehdintoja voidaan tiivitää viiteen pääkehykseen: EU on sisämarkkina-alue, arvoyhteisö, turvallisuusyhteisö, globaali toimija tai epäonnistunut projekti. Näiden pääkehysten alle voidaan sovittaa yksityiskohtaisempia tulkintoja, jotka voivat olla toisilleen vaihtoehtoisia, päällekkäisiä ja rinnakkaisia. Tutkielman tulosten perusteella puolueiden yleiset integraatioasenteet noudattelevat pääpiirteittäin jo 1990-luvulla tehtyjä arvioita. Muutamat havaitut muutokset esimerkiksi vihreiden, kokoomuksen ja vasemmistoliiton integraatioasenteissa noudattavat nekin tutkimuskirjallisuuden tarjoamaa teoreettista selitystä, jonka mukaan EU:n integraation monialaistuminen markkinasektoria laajemmaksi tekee sen kannattamisen helpommaksi viher- ja vasemmistopuolueille ja toisaalta saattaa latistaa keskustaoikeistolaisen kokoomuksen yhdentymismyönteisyyttä.
  • Alanko, Pauliina (2019)
    Liiallinen alkoholinkäyttö ja sen seurannaisvaikutukset ovat merkittävä yhteiskunnallinen tekijä Suomessa. Suomalaisten suhtautuminen alkoholiin ja sen käyttöön on moninaista. Tutkielman tavoitteena oli selvittää sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden suhtautumista alkoholiin ja alkoholinkäyttöön ja onko asenteissa eroa eri koulutusalojen ja -asteiden välillä. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana olivat asenteet sekä niiden vaikutus ihmisen toimintaan ja ammatilliseen identiteettiin, jonka muodostuminen alkaa jo opiskeluaikana. Tutkimus kohdennettiin yhden yliopiston sosiaalityön ja lääketieteen opiskelijoille sekä yhden ammattikoulun lähihoitajaopiskelijoille. Tutkimus kohdistettiin heihin sen takia, sillä he todennäköisesti kohtaavat tulevassa työssään päihdeasiakkaita ja heidän läheisiään. Tutkimusaineisto kerättiin syksyllä 2018 kyselylomakkeella, ja kyselyyn vastasi 224 sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa. Tutkimus on kvantitatiivinen ja analyysimenetelminä käytettiin faktori- ja varianssianalyysiä. Faktorianalyysistä muodostui kolme faktoria, jotka olivat nuoret ja heidän alkoholinkäyttönsä, haitallinen alkoholinkäyttö Suomessa sekä alkoholinkäytön sääntely. Haitallinen alkoholinkäyttö- ja alkoholinkäytön sääntely -faktoreista muodostettiin summamuuttujat, joita analysoitiin varianssianalyysillä. Tutkimus osoittaa, että sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden alkoholinkäyttöön suhtautumisessa on eroa. Esimerkiksi näkemys alkoholinkäytöstä yksityisasiana jakaa mielipiteitä opiskelijoiden keskuudessa. Varianssianalyyseistä käy ilmi, että koulutusasteella on merkitystä alkoholinkäyttöön suhtautumisessa. Lääketieteen ja sosiaalityön opiskelijat suhtautuvat kriittisemmin alkoholiin ja alkoholinkäyttöön kuin lähihoitajaopiskelijat. Lääketieteen ja sosiaalityön opiskelijat ovat lähihoitajaopiskelijoita enemmän huolissaan haitallisesta alkoholinkäytöstä ja sen aiheuttamista seurauksista. Sosiaalityön ja lääketieteen opiskelijoiden asenteiden välillä sen sijaan ei ilmene yhtä selkeää eroa, minkä pohjalta voidaan sanoa, että koulutusaste vaikuttaa alkoholiin ja alkoholinkäyttöön liittyviin asenteisiin enemmän kuin opiskeltava aine.
  • Laamanen, Ulrika (2022)
    Inkerinsuomalaiset ovat alun perin Suomesta lähtöisin oleva väestöryhmä, joka siirtyi asuttamaan nykyistä Pietarin ympäristöä 1600-luvulta alkaen. Monien vaiheiden jälkeen heitä palasi Suomeen vuosina 1990–2016 voimassa olleen paluumuutto-oikeuden aikana kymmeniä tuhansia. Tässä maisterintutkielmassa käsitellään 1990-luvulla alkaneen inkerinsuomalaisten paluumuuton aikuisikäistä toista sukupolvea ja heidän kuulumisen kokemuksiaan keskittyen erityisesti kielellisiin, kulttuurisiin ja kansallisiin kuulumisen kokemuksiin. Ryhmä on mielenkiintoinen tutkimuksen kohde, sillä siirtolaistaustasta huolimatta heillä on suomalaisia sukujuuria ja toisen sukupolven tutkimusta on suomessa vähän. Tässä tutkielmassa selvitän, mihin kansallisiin, kielellisiin ja kulttuurisiin ryhmiin inkerinsuomalaisten paluumuuttajien toinen sukupolvi kokee kuuluvansa, miten kuulumista näihin ryhmiin kuvataan ja millaiset paikat korostavat kuulumisen tai kuulumattomuuden tunnetta. Tutkielma on laadullinen sisällönanalyysi, joka on toteutettu kahdeksan yksilöhaastattelun perusteella. Haastateltavat ovat joko syntyneet Suomessa tai muuttaneet Suomeen ennen kouluiän aloitusta pääasiassa 1990-luvulla. Keskeisin tulos on, että haastateltavat kokivat yhteyttä sekä suomalaisuutta, venäläisyyttä että inkerinsuomalaisuutta kohtaan. Kuuluminen näyttäytyi eri tavoin eri ryhmien kohdalla. Suomalaisuuteen kuuluminen oli hyvin selvää haastateltaville, eikä sitä juurikaan kyseenalaistettu vaan käsitystä suomalaisuudesta laajennettiin kuvaamaan itseä paremmin. Suomalaisuuteen kiinnitti fyysinen paikka, kulttuurinen yhtenäisyys ja kieli. Inkerinsuomalaisuuteen kytkeydyttiin vaihtelevammin, mutta pääosin hyvin lämminhenkisesti. Inkerinsuomalaisuuteen kytkivät suvun juuret ja tarinat. Venäläisyys herätti haastateltavissa ristiriitaisia tunteita. Osin venäläisyyttä kohtaan koettiin voimakastakin kuulumista esimerkiksi kielen ja kulttuurin kautta, toisaalta esimerkiksi politiikasta irtisanouduttiin. Inkerinsuomalaisuus ja osin myös venäläisyys olivat usein ”hiljaisia” identifikaatioita, joiden merkitys nousi esille vain tietynlaisissa tilanteissa, esimerkiksi niiden saadessa tilaa julkisessa keskustelussa. Suomalaisuus sen sijaan oli tilanteesta riippumatonta, siitä huolimatta, että haastateltavat kokivat asemansa olevan jollakin tapaa suomalaisuuden ja maahanmuuttajuuden välissä. He olivat suomalaisia, mutta myös jotakin muuta. Tutkielma antaa tietoa kahdesta vähän tutkitusta ryhmästä: inkerinsuomalaisten paluumuuton toisesta sukupolvesta sekä aikuisikäisestä maahanmuuttajataustaisesta toisesta sukupolvesta yleisesti. Inkerinsuomalaiset paluumuuttajat ovat ensimmäisiä suuria maahanmuuttajaryhmiä Suomessa, ja maahanmuuton kasvettua määrällisesti, on hyödyllistä pyrkiä ymmärtämään aiemmin muuttaneen ryhmän kokemuksia.
  • Nieminen, Touko (2020)
    Kompleksiset muutokset ja uudet uhkat nähdään perinteiset viranomaisten ja turvallisuustoimijoiden rajapinnat ylittävinä. Suomen kokonaisturvallisuuden malli yhteistoimintapainotuksineen korostaa muuttuvassa ja yhä kompleksisemmassa toimintaympäristössä turvallisuustoimijoiden tarvetta tulla tietoisiksi toistensa tulevaisuuskuvista sekä niiden eroista ja yhtäläisyyksistä. Tutkielmassa tarkastellaan Suomen julkishallinnon keskeisten turvallisuustoimijoiden toimintaympäristö- ja tulevaisuusanalyysejä ja niissä tunnistettuja keskeisiä muutostekijöitä. Tutkielma keskittyy Suomen turvallisuustoimijoiden muutoksen hahmotuksessa esiintyvien eriäväisyyksien, yhtäläisyyksien ja mahdollisten puutteiden tai heikkouksien tunnistamiseen. Tutkielman tutkimusala linkittyy strategian tutkimukseen, tarkemmin määriteltynä strategiseen enna-kointiin. Näkökulma tutkielman analyysille on kylmän sodan jälkeinen turvallisuuden laajentuminen valtio- ja sotilaskeskeisestä ajattelusta uusille huomioitaville osa-alueille, muun muassa poliittisille, taloudellisille, yhteiskunnallisille ja ympäristöllisille, kohti systeemistä käsitystä turvallisuudesta. Turvallisuustoimijoiden muutostekijöitä lähestyttiin laadullisen tekstiaineiston kautta. Aineisto koostuu kymmenen julkishallinnon turvallisuustoimijan toimintaympäristön muutosta kuvaavista virallisista julkisista toimintaympäristöanalyyseistä, strategiasuunnitelmista ja selonteoista. Analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa laadullista temaattista sisällönanalyysiä, jolla keskeiset muutostekijät tunnistettiin. Niiden eroja ja yhtäläisyyksiä pystyttiin hahmottamaan selkeästi toimija- ja muutos-tekijäkohtaisilla jaotteluilla sekä niiden ristiintaulukoinnilla. Analyysin apuna käytettiin PESTE-kehystä. Analyysin kautta tunnistettiin yhteensä neljäkymmentäyksi vuoteen 2040 saakka vaikuttavaa keskeistä muutostekijää kuudessa eri teemassa, jotka noudattelivat pääasiassa PESTE-kehystä. Toimijoiden tunnistamat muutostekijät olivat olennaisilta sisällöiltään ja kehityssunniltaan samanlaisia, mutta eroja toimijoiden välillä muutostekijöiden tunnistamisen suhteen oli havaittavissa. Toimijat kiinnittivät huomiota eri muutostekijöihin ja muutostekijäteemoihin vaihtelevalla kattavuudella, usein oman roolinsa ja toimi-alansa mukaisesti. Myös joidenkin muutostekijöiden tai teemojen tunnistaminen oli toimijoilla ajoittain ohutta jääden vain maininnan tasolle. Analyysissä tunnistettiin myös muutamia huomionarvoisia ristiriitoja eri keskeisten muutostekijöiden välillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa esille tuotu laajan turvallisuuden käsitteen hahmottamisen kapeus ja toimijoiden pysyttäytyminen omissa puitteissaan oli tulkittavissa joissain tapauksissa paikkansapitäväksi. Tästä huolimatta merkittäviä ristiriitoja ei toimijoiden välillä löytynyt. Aineistosta ilmeni, että toimijat olivat ottaneet huomioon turvallisuuden laajentumisen ajattelutavan sekä muutostekijöiden systeemisen keskinäisriippuvuuden ja kokonaisvaltaisuuden. Hybridiuhkilla ja teknologisella kehityksellä oli tämän yhteydessä suuri rooli. Toimijat kokivat, että muun muassa sisäisten ja ulkoisten uhkien yhteen kietoutuminen, toimintaympäristön kompleksisuuden kasvu sekä yhteiskunta- ja turvallisuuspolitiikan rajojen hämärtyminen voimistuvat.